keskiviikko 1. elokuuta 2012

Koulukisat Vaahterapolussa

Käväisimmepä pitkästä aikaa kisoissa, tällä kertaa Vaahterapolun koulukisoissa:

Perla, HeC (sij. 1/7):
Kuin tanssia illalla kouluradalla,
sadetta enteilevien pilvien alla -
niin kaunista ja upeaa,
että kuvia mummotkin halajaa.

Haalir, HeC (sij. 4/7):
Kisapäivän iltana kotiin päästyämme mieleni todellakin teki hyppiä, pomppia ja tanssia ympäri tallipihaa onnesta soikeana! Rakas ja tunnollinen Hali-poni oli todellakin halinsa ansainnut: käyttäytynyt siivosti koko kisapäivän, tehnyt parhaansa kisasuorituksen aikana ja ihastuttanut katsomossa istuneita mummojakin niin paljon että nämä pyysivät päästä oikein kuvaankin rauhallisen ryhdikkäänä poseeranneen oripojan kanssa. Voi sitä kehujen ja ihastuksen määrää jonka Hali saikaan osakseen kisapaikalla, ja voi sitä ylpeyttä jota moisen ponin omistajuus allekirjoittaneessa herätti! Mummoilta ja muiltakin kuultujen ihastelujen jälkeen olivat kaikki aiemmin mieltäni varjostaneet pilvet pyyhkiytyneet pois kuin tuhka tuuleen, ja hymyilin kuin avohoitopotilas ylpeänä ratsuani kotipihalla tuijotellessani.


Nutella, HeB (sij. 2/5):
"Nuttu, nyt loppu tuo!" ehdin karjaista taas kisapäivänä vaikeaksi heittäytyneelle oripojan ryökäleelleni, ennen kuin kyseinen herra vilahti ohitseni ulos kuljetusautosta tönäisten meikäläisen kuin rukkasen kuljetusauton seinää vasten. Pääni sai samalla aimo kolauksen ja muhkuran, mutta se ei menoa haitannut kun juoksin sadatellen tammoja ihastuttamaan suunnistaneen Nutun perään. Nyt ei ollut aikaa temppuilulle, kun ei ollut edes verryttelyllekään!

Kuvittelin kaiken olevan kunnossa kun päänsärkykin viimein loppui pikaisesti särkylääkkeen napattuani, mutta.. Yhtäkkiä, juuri ennen kuin oli meidän aika astella radalle, tajusin etten edes ollut varma missä askellajissa meidän tulisi porttien sisäpuolelle suunnata! Ja hyvin pian havaitsin etten muistanut radasta yhtikäs mitään muutakaan.. Hetken aikaa aivoni löivät tyhjää kauhusta niin että huomasin ratsunikin olevan ihan ihmeissään, puhumattakaan odottavasta yleisöstä ja tuomareista.

Kohta Nutun heittäydyttyä levottomaksi aloin kuitenkin palailla järkiini ja lamaantuneet aivoni pääsivät töihin: mitäs nyt tehdään? Keneltäkään ei enää voinut mallia katsoa tai asiasta huomaamattomasti kysäistäkään. Mutta radalle astelemattahan ei kisoista pois lähdetä, joten ei muuta kuin hyvä veikkaus kehiin ja yritystä peliin! Yleensä tämän tason radat alkavat sisääntulolla harjoitusravissa, ja näin selvisinkin alkutervehdykseen asti ilman virheestä kielivää pillin vihellystä. Tervehdyksen hyvin, kröh, itsevarmasti suoritettuani kannustin taas Nutun raviin silkalla arvauksella, ja pohdin että mitäs uralle asti päästyä tehtäisiin..

Mutta ilmeisesti rankka treenaus oli tuottanut tulosta: istuessani taas kauhusta puolijäykkänä satulassa Nuttu otti komennon kinttuihinsa, kääntyi vasemmalle uran kohdalla, väänsi voltteja ja vaihtoi askellajeja kuin automaattivaihteella. Itse istuin satulassa ällistynyt typeryshymy naamallani yrittäen esittää että tein muutakin kuin vain pitelin ohjaksia, tiedä sitten miten vakuuttavalta esitykseni ulospäin vaikutti.. Ennen kisoja olin ollut vähän huolestunut siitä miten Nuttu radasta suoriutuisi, mutta suorituksen jälkeen en voinut kuin halailla loistavaa ratsuani tyytyväisyyttä pursuten: ei se ihan niin tyhmä ollutkaan kuin usein antoi ymmärtää!