Pikkujoulut Pihlajamäessä

Käväisimme tänään Takun kanssa nauttimassa Pihlajamäen pikkujoulujen tunnelmasta:

Pois tieltä
lumikuorrutteiset kivet,
kohmeiset männynkävyt.

Me täältä Takun kanssa kirmaamme,
lahjan perässä liidämme.
Kuusiin etsien kurkottelemme,
samalla ihanasta tuoksusta nautimme.
Karhutkin talviunilta herättelemme
töminällämme (anteeksi!).

Välillä vilkaistaan karttaa,
samalla kun ratsu katajikkoa hamuilee,
ja kohta taas matkaa jatketaan.

Mustikanvarpuja hento lumipeite peittää,
välillä vähän lunta niskaan saadaan,
mutta ei iloista, pikkujouluista mieltä
mikään haittaa.

Ja kas -
kun epätoivo melkein mielen täyttää,
muistaa taas millainen joulun taika on.
Tuolla kuusen alla se pilkistää:
punaisen lahjapaperin loisteen nään!

Melankoliankarkoitusmaasto kotitallilla

Heijastuksen tallipihaan oli kerääntynyt melkoinen ratsukkoletka, jota katselin silmät pyöreinä ja alaleuka hämmästyksestä maata viistäen. En minä nyt ihan näin monen odottanut lähtevän suuren syysahdinkosta keskellä meikäläisen järjestämälle maastoretkelle, mutta ymmärtäähän sen toki - kukapa ei haluaisi pelotella syksyn mörköjä karkuun juuri meidän maastoretkellä!

Lähdin johdattamaan letkaa pihatietämme pitkin kahisuttaen tienreunaan pudonneita, nyt täysin lehdettöminä töröttävien puiden lehtiä. Ehdin haaveilla hetken talven, kunnon pakkasten ja lumen tulosta ja toisella korvalla kuunnella joidenkin takana tulevien ratsujen kärsimätöntä steppailua. Kaljuun metsikköön polulle käännyttyämme nostimme kuitenkin ravin ja ainut ääni koko metsässä oli ihana, kotoinen kavioiden kopse ja lehtien kahina.

Kohta kuitenkin aloin kertoa lähimaastojemme ei-niin-hohdokasta historiaa, sillä yleisesti hevosten pelkäämä tammien reunustama ikivanha hiekkatie alkoi lähestyä.. Oma ratsuni, Takku, ei ollut lainkaan moksiskaan paikasta, vaikka ensimmäisillä maastoreissuillaan höpsötteli kyllä itsekin kyseisellä tienpätkällä. Päätin että laukkaisimme yleensä eniten kauhuja herättävän kohdan ohitse päästäksemme siitä pian eroon, mutta tarpeeksi vauhdikkaasti emme selvästi kuitenkaan menneet koska muutama ratsu pomppi, poukkoili ja spurttaili siihen malliin että jotain ne siellä vaistosivat. Onneksi mukana oli kuitenkin niitäkin ratsuja jotka eivät olleet moksiskaan paikasta ja koko porukka saatiin pian takaisin ruotuun!

Tietä ylös kylään noustuamme hidastimme käyntiin jo meluhaittojakin vähentääksemme, mutta nähdessäni vanhan halloweenkoristuksen töröttävän keskellä toria tajusin että ihan hipihiljaa emme kyllä pääse kylän läpi ratsastamaan.. Ja niinhän siinä kävi että joku hevonen ei voinut millään vastustaa koristelman heinien kutsua, osa tuijotteli asetelmaa vähintäänkin kauhistuneena paikalleen jumahtaneena ja toki joukkoon mahtui niitäkin jotka yrittivät pomppia karkuun moista paholaista.

Lopulta kaikki hevoset saatiin kuitenkin niiden rauhallisempien yksilöiden henkisellä tuella ja muulla avustuksella kauhunpaikan ohitse ja matka jatkui kivikkoista ja juurikkoista polkua pitkin kohti järven rantaa. Matkan jatkuessa kuullut halloweenjutut saivat ikävät tuntemukset vilistämään ainakin omassa selkänahassani, mutta onneksi pian saavuttiin järven rantaan ja oli aika nauttia vauhdikkaasta laukasta ja hukuttaa kaikenlaiset kammotukset kavioista lentelevään hiekkaan!

Järven rannalta kavuttiin ihastelemaan loistavia maisemia vaaran päälle. En yhtään ihmettele että muut olisivat mieluusti seisoskelleet tuijottelemassa maisemaa pidempäänkin, itsekään en meinaa saada kyseisestä näkymästä tarpeekseni vaikka käynkin sitä lähes viikottain ihastelemassa. Mutta matkaa oli pakko jatkaa, ja vaaran laelta laskeuduttuamme jatkoimmekin sitä iloisesti ravaillen ja samalla yhteen ääneen lauleskellen! Vaikka Takku onkin yleensä hyvä maastokaveri ja sitä ei pahemmin monet asiat hetkauttele, ei se pärskinnästä ja korvien heiluttelemisesta päätellen pahemmin arvostanut epävireistä hoilotustani. Eikä Takku tuntunut olevan ainut epämusikaalinen hevonen tässä joukossa..

Ratsujen helpotukseksi saavuimme kuitenkin kesken Piippolan vaarin säkeistön sänkipellon laitaan, ja yhtäkkiä lauleskelu vaihtuikin hurjaksi laukaksi - ilmeisesti ratsut olivat päättäneet yrittää karistaa kovaääniset ratsastajansa satuloistaan.. Onneksi kuitenkaan yksikään hevonen ei tässä suunnitelmassa onnistunut, ja hurjasta vauhdista huolimatta kaikki ratsastajat pysyivät satuloissa, useimmat vieläpä innostunut virne naamallaan ja tietysti silmät vauhdin nostattamia kyyneliä vuotaen. Enkä voi kieltää etteikö kunnon laukka olisi piristänyt kunnolla, varsinkin kun Takun kanssa ei edes ilmennyt ohjausongelmiakaan!

Laukan jälkeen ravailimme metsäpolkua pitkin järven rannalle, jossa annoimme hevosten juoda viileää, raikasta järvivettä. Ainakin meikäläistäkin kyllä janotti jo tässä vaiheessa, mutta edessä olikin enää loppukäyntien löntystely tallipihalle. Tallissa kävi harvinaisen kova hyörinä kun kaikki riisuivat hevostensa varusteita yhtä aikaa, jonottivat pesupaikalle hikisten ratsujensa kanssa ja raahailivat heinäkasoja kultamussukkojensa väliaikaiskarsinoihin. Kohta tallikäytävän täytti kuitenkin kotoisa heinän rouskutuksen ja tyytyväisten pärskähtelyjen ääni. Ja niinpä me kaksijalkaiset vetäydyimme toimistoon rentoututmaan ja hölisemään mehu- ja kaakaomukit kourissamme.

Pohjerääkkiä, kiitos pullapalleromaisen Halin

Kohmeinen ruoho rutisi aamulla saappaiden alla talsiessani tallille ruokkimaan nälkäisiä kauraturpia. Tuttuun tapaan Empaatti, Takku ja Hali kilpailivat hörinäherran kunniatittelistä ja kotoisa rouskutus ja kauramössön mässytysäänet täyttivät viileän käytävän suunnatessani toimistoon "tekemään paperihommia", eli juoruamaan lauantain kunniaksi aikaisin tallille saapuneiden tallityttöjen kanssa.

Kun aamujumppa tallitöiden parissa oli suoritettu muutamia tunteja myöhemmin, oli aika hakea hepat tarhoista ja alkaa liikuttaminen. Meikäläiselle arpoutui ilokseni Halin liikutusvuoro ja päätin että me suuntaisimme kentälle vääntämään pitkästä aikaa kunnon koulutreeniä. Niinpä huojuin poniherran satulassa haaveillen kohmeisten sormieni lämpiämisestä kun ratsuni kaviot reippaasti kopsahtelivat jäisen kentän pintaan alkukäyntien aikana.

Pitkään en jaksanut pelkkää kentän kiertämistä ja oman hengityksen aiheuttamien höyrypilvien tuijottelua, vaan kohta kokosinkin ohjat ja ainakin jollain tasolla lisättyä käyntiä muistuttavalla tempolla aloimme tehdä suuria ympyröitä kaikkien kentän sivujen keskelle. Notkeus ei ole Halin vahvuus, ja siksi kiinnitinkin eriyisesti huomiota siihen että taivutus ja asetus olivat kunnossa koko ajan.

Alkuun saimme vähän haeskella yhteistä säveltä, tuntui kuin oma raajojeni ja istuntani hallinta olisi ollut yhtä jäässä kuin Halin tuntoaisti, mutta hiljalleen alkoivat ympyrät jopa muistuttaa jotain sellaista mitä olin suunnitellutkin - isoja, pyöreitä ympyröitä eikä mitään ihmeellisiä venähtäneitä soikioita. Pohkeideni tila alkoi kuitenkin pian lähennellä maitohappokuoliota, joten katsoin viisaimmaksi nostaa rennonletkeän ravin, jonka tiesin Halilla olevan yleensä sellaista ettei vauhtia ainakaan lisää tarvitsisi koko aikaa potkia.

Pohkeideni säästämiseksi harjoittelimme seuraavaksi suoria uria kentän halkaisijoilla ja se sujuikin mukavasti. Nyt pystyin jopa nauttimaan kirpeästä pakkasilmasta, hiljalleen lämpenevien lihaksien lisääntyvästä toimintakyvystä ja Halin kavioiden rytmikkäästä kopinasta! Pohkeenikin alkoivat osoitella jälleen merkkejä siitä että niillä ehkä voisi tehdäkin jotain (joojoo ratsiope, painoavut ovat toki kaiken aa ja oo mutta kun hevonen omaa talven varalle sellaiset selkärasvavarastot että niiden läpi ei tuntoaistimukset hääppöisellä nopeudella kulje niin tarvitaan järeämpiä apuja seuraksi), joten aloimme vääntää nelikaarista kiemurauraa kentän poikki. Suoristukset kaarrosten välissä sujuivat nopeasti ja suoraa kuviteltua uraa seurattiin millintarkasti, mutta ne käännökset..

Ihan vain Halin notkeuden harjoittamiseksi, pohkeitani lainkaan säästelemättä, päätin vaihtaa kiemuraurat pohkeenväistöihin. Kyllähän siinä sai töitä tehdä, mutta aikamme kenttää kulmasta kulmaan vaikka miten päin sivuttain jankattuamme alkoivat väistöt hiljalleen sujuakin, Hali alkoi oikeasti työskennellä takaosallaan ja myös sen kylkien ja niskan lukot alkoivat avautua.

Edistyksestämme kiitollisena päätin että nyt olisi laukkatreenin vuoro, ja niin me kirmasimmekin maa pulleron ponin kavioiden alla jytisten ympäri kenttää! Kulmia tuli vähän suoristeltua ja maan kovuuden huomioon ottaen vauhtia taisi olla vähän turhankin reilusti, mutta lopulta palauduimme jotenkuten ruotuun ja aloitimme ah niin rakkaiden pääty-ympyröiden pyörimisen. Laukassa Hali tuntui ympyröillä vähän varovaiselta, varmasti kovan ja siksi vähän liukkaan pohjan vuoksi, ja saimme taas pyöriä pitkään ennen kuin aloin tuntea ratsuni kyljissä jotain taipumisen merkkejä.

Tahkottuamme ympyröitä laukassa molempiin suuntiin kyllästymiseen asti olin vihdoin tyytyväinen Halin taipumiseen ja asettumiseen, siirryimme raviin ja annoin oripojan ravailla löysin ohjin ympäri kaviouraa kulmien tarkasta ratsastuksesta välittämättä. Kyllä taas huomasi ettei tallilaisia ollut vakava koulutäteileminen viime aikoina kiinnostanut, vaan maastoon oli lähdetty jokaisena vähänkin aurinkoisena päivänä ja estehyppely oli tuonut mukavasti energiaa pimeisiin päiviin. Mutta jos kisaradoille aiottaisiin taas suunnata, pitäneisi kaikenlaisia taivutusjuttuja treenailla paljon, paljon enemmän.. Vaikka sitä barrel racingia - tai ehkä pitäisikin järjestää tallilaisten kesken Nez Percé Stake Race -kisoja, saisi useampi hevonen samalla kunnon taivutustreeniä, hehe!

Kysely Heijastuksesta

Käythän vastaamassa Heijastusta koskevaan topickiin ht.netissä tai virtuaalifoorumilla? Toki tänne blogin kommenttilootaankin saa vastailla!

Virtuaalisen identiteettikriisin kourissa tuskaillessani tuli mieleen kysellä teiltä vähän mielipiteitä Heijastuksesta.

Sinä, joka olet joskus ennenkin vieraillut Heijastuksessa:
Mitä muistoja tai asioita liität talliin - joku tietty toiminta, ulkoasu, hevonen, jokin asia sisällössä, rasittava omistaja..? Tekeekö jokin asia Heijastuksesta sellaisen että tallin voisi muistaa pidemmänkin ajan päästä? Jos satut muistamaan tallin useamman vuoden takaa niin piditkö siitä enemmän ennen kuin nyt - miksi (et)? Millä yksittäisillä sanoilla kuvailisit Heijastusta sellaisena kuin se muistoissasi on?

Sinä, joka et ole ennen kuullutkaan koko tallista:
Mitä voisit odottaa tallilta jonka nimi on Heijastus? Millaista ulkoasua, toimintaa, rotuja, tyyliä... Kun nyt (toivottavasti) vierailit sivuilla, vastasiko todellisuus yhtään nimen luomaa mielikuvaa? Mistä asioista et pidä tai pidät ensimmäisen käyntisi perusteella? Kiinnittikö jokin asia erityisesti huomiosi (hyvässä tai pahassa)?

Nyt pyydän teitä puhumaan suunne puhtaiksi niin lyhyesti tai pitkästi kuin haluatte, kritisoimaan ja heittelemään mädillä kananmunilla. Tietysti mahdollisista kehuistakaan en loukkaantuisi, enkä etenkään siitä jos painelisitte mielenne mukaisesti peukkua VRL:n profiilissamme ;)

Puhukaa (tai siis kirjoittakaa), kiitos!