"Kolme, kaksi, yksi - ratsasta!" Näistä sanoista alkoi niin minun kuin ratsunikin ihka ensimmäinen kisakoettelemus lajissa suunnistusratsastus! Lähtölinjan ylitimme reippaassa ravissa, aavalta pellolta metsään puikahdettuamme nostimme laukan tasaisella kärrytiellä ja päästelimme metsän ihanassa rauhassa ja puiden tuomassa helpottavassa varjossa menemään siihen asti kunnes katsoin aiheelliseksi vilkaista välillä karttaakin. Matka jatkui edelleen metsikön suojissa - välillä pikkuruisia mustikkapöheikköjen alta juuri ja juuri pilkottavia polkuja pitkin, välillä hiekkateillä jotka kumisivat Takun raskaiden kavioiden alla.
Pari ensimmäistä rastia löytyivät vaivattomasti, olinhan jo pikkutytöstä asti ollut, krhm, lahjakas suunnistaja vaikken lajia liikuntatuntien ulkopuolella harrastanutkaan. Kartta pysyi kourassa oikein päin ja jouduttuamme rämpimään vähän tiheämmän ryteikön keskellä toimi kompassi hyvänä apuna oikean suunnan varmistamisessa. Silloin tällöin töllistelin upouuden sykemittarini kelloa ja totesin aina helpotuksekseni että olimme ihan hyvässä vauhdissa. Kunnes..
Saavuimme suuren pellon laitaan, aivan kuten loistavilla suunnistajantaidoillani olin kartasta päätellytkin. Ensimmäinen ajatukseni oli tietysti että nyt laukataan ja lujaa, ja ajatustenlukijaratsuni porhalsi vauhtiin ennen kuin ehdin edes "hoplaa" kiljaista! Tasapainoni pääsi tuossa vaiheessa vähän horjumaan, kuten ote tiukasti puristamastani kartastakin, mutta kohta olin taas täydellisessä kevyessä istunnassa reidet hoosiannaa huutaen. Yhtäkkinen tuulenpuuska kuitenkin yllätti meikäläisen täysin vauhdinhuumasta nauttiessani, ja lennätti kartan kädestäni sellaiselle vauhdille että kun ratsuni vielä kiisi koko suomenhevosen voimallaan päinvastaiseen suuntaan kuin kartta, ei ollut toivoakaan että olisin sitä enää kiinni saanut.
Voi itku! Mutta onneksi minulla on vielä kompassi, ajattelin hidastaessani ratsuni vauhtia hiljalleen. Kisa oli osaltamme ohi kun rastien sijainnista ei enää ollut tietoakaan, mutta voisin ainakin etsiytyä kisapaikalle, reilun pelin hengessä taputtaa voittajalle katkeruuteni niellen ja jälkikäteen lähettää kisojen järjestäjälle reklamaation tuulenpuuskasta (se oli varmasti suunniteltu juttu!). Nyt piti kuitenkin löytää linnuntien mukainen tuulensuunta kisajärjestäjän tallille ja kääntää ratsun turpa siihen suuntaan. Mutta.
Tuijotin kompassia ihmeissäni ja jotenkin mielessäni välähti Jack Sparrow ja hänen kompassinsa joka osoittaa sinne minne henkilö haluaa. Ainut vain että minun kompassini ei osoittanut, ei ollenkaan. Se ei osoittanut minnekään! Selvästi maan magneettikentätkään eivät olleet puolellani, vaan kompassin neula pyöri mielivaltaisesti miten sattui, yritinpä asetella sitä miten päin tahansa. Onneksi omaan loistavien kartanlukutaitojen lisäksi melko hyvän suuntavaistonkin, joten ei tuottanut ongelmia lähteä sinne suuntaan mistä olimme pellolle tupsahtaneetkin.
Jossain vaiheessa metsässä tarpominen alkoi kuitenkin tuntua epätoivoiselta, mutta sitten korviini kantautuikin ratsuani kauhistuttava, itseäni ilahduttava jytinä ja oksien rytinä: melkein päällemme tupsahti pöheikön pimennosta toinen ratsukko, ratsastajalla kartta fiksusti kaulassa roikkuen ja kompassi taskussa. Onnekseni kyseinen ratsastaja ei selvästikään ollut tavoittelemassa itselleen huippuaikaa vaan malttoi jopa neuvoa meidät lähimmälle tielle jota pitkin pääsisimme suht helposti tallille, ja niin ravailimme takaisin lähtöpaikalle suunnistusrastien sijasta tuttua tienhaaraa matkalla etsien.
Loppu hyvin kaikki hyvin, vaikka kadonnut karttani ja sekaisin mennyt kompassini ei niiden lahjoittajana toiminutta kisajärjestäjää ilahduttanutkaan!
tiistai 21. kesäkuuta 2011
Suunnistusta SRY Cupin merkeissä!
Käväisimme Takun kanssa hakemassa vähän jännitystä kesälomailun oheen ja osallistuimme suunnistusratsastusyhdistyksen cupin helppoon nopeusluokkaan seuraavalla tarinalla (sij. 1/3):
tiistai 7. kesäkuuta 2011
ht.net: Miten päädyit virtuaalimaailmaan?
Oma vastaukseni Jonnan esittämään kysymykseen:
~ Amar
Bongasin muistaakseni Hevoshullun Tallinseinältä (vai mikä se lehden loppuosassa oleva "ilmoitusseinä"-juttu onkaan) jonkun virtuaalitallin osoitteen -99 ja tässä sitä ollaan... :D
Harrastin tuolloin jo heppoja muutenkin aktiivisesti, mutta ehkä virtuaalipolleissa viehätti se että saattoi kisata GP-tasolla vaikka oikeasti olikin vain HeC-tasoa ja kun rakastin silloin kirjoittamista vielä enemmän kuin nyt niin olihan virtuaalitalleilla hepojen hoitaminen loistava tapa luovuuden purkamiseen, kirjoitustaidon kehittämiseen jne. Ja sitten kun 2004 saatiin laajakaista ja sai olla netissä niin paljon kuin lystäsi niin pakkohan sitä oli unelmatallia alkaa kyhätä pystyyn! :P
Alkuaikoina en juuri virtuaalipuolelta saanut oppia reaalielämän hevosharrastukseen, mutta nyttemmin olen täällä tutustunut esim. lännenratsastukseen ja gymkhanaan paremmin kuin IRL.
~ Amar
sunnuntai 5. kesäkuuta 2011
Kesänaloitusmaasto kotitallilla
Oli Heijastuksen kesämaaston aika ja aurinko porotti kuumana pilvettömältä taivaalta. Jo paikalle saapuneiden ratsastajien kanssa rupatellen laitoin ratsukseni valkkaamani Pakkastakun maastoilukuntoon satuloineen ja suojineen ja sillä aikaa saapuivat loputkin ratsukot tallipihalle - pian päästiinkin jo matkaan ja havumetsän ihanaan viileyteen!
Paikoitellen havupolulla ravailun katkaisivat pienet ja vähän isommatkin purot. Takku töllisteli ensimmäistä vastaan sattunutta puroa varsin varauksellisesti, mutta pienen rohkaisun jälkeen asteli kuitenkin varovaisuutta noudattaen siitä läpi. Suuren huvin toivossa käännyin katsomaan taakseni kohti ratsukkoletkaa kun itse olimme selvinneet purosta ilman draamoja, ja sainkin nauttia mitä erikoisemmistä esityksistä! Joku ratsu puhalteli vettä ihmeissään ja suoritti sitten yllättävän jättiloikan sen yli, toinen ylitti puron vauhdikkaammin kuin ratsastaja selvästi oli suunnitellut, joku taas vaati ratsastajansa täyden keskittymisen ja vähän äänihuulien verryttelyäkin ennen kuin yli päästiin, mutta mahtui mukaan sentään ihan lunkisti puron ylittäviä tapauksiakin.
Puikahdettuamme metsän siimeksen kapealta polulta hiekkatien varteen oli aika päivän ensimmäisen laukkapätkän! Takun tapaan muutkin ratsut laukkasivat innokkaasti harjat ja hännät hulmuten, kuitenkin ratsastajien komennossa pysyen koko matkan asvalttitien läheisyyteen jossa piti hiljalleen vaihtaa käyntiin mallikelpoisesti sujuneen tien ylityksen ajaksi. Tien toisella puolen matka jatkui kukkulan laelle kavuten ja korkeuksissa hengähdettiin hetki mahtavia maisemia ihastellen.
Pian kukkulalta laskeutumisen jälkeen koitti useimpien ratsujen kauhun hetki kun saavuimme evästyspaikkaamme, paikalliselle vuohifarmille! Moni heppa töllisteli pikkuotuksia turvallisen välimatkan päästä kaula pitkällä, toiset pärskivät ja pyörivät kun ratsastajansa yrittivät saada nelijalkaisia hieromaan tuttavuutta mutta oli joukossa taas ainakin yksi lunkimmin ottava karvakorvakin. Takku kuului porukkaan joka ensin kyttäili innokkaasti aidan ylitse ja lävitse töllöttäviä vuohia vähintäänkin epäluuloisesti, mutta rauhoittui hiljalleen tajutessaan ettei luultavasti joutuisi pitkien partakarvojen ympäröimään pikkukitaan kenenkään päivälliseksi. Me ratsastajat hylkäsimme ratsumme pieniin tarhoihin noiden ihmeellisten miniotusten lähelle kun itse kiiruhdimme farmin etupihan auringossa loistelevalle nurmikolle mussuttelemaan eväitämme ja jatkoimme matkaa vasta jonkin aikaa nurmikolla lepäiltyämme.
Matka jatkui porottavassa auringonpaisteessa pellonreunaa myötäillen, kunnes asvalttitien ylityksen jälkeen pääsimme pujahtamaan taas ihanan viileään metsään ja siellä kiemurtelevalle polulle. Metsän keskeltä saattoikin jo havaita lähestyvän järven tuoksun, ja heti ihanan pehmeälle hiekkarannalle päästyämme en edes kunnolla ehtinyt "LAUKKAA!"-käskyä kiljaista kun ratsut jo rynnistivät vauhdilla eteenpäin ja ohitsemme, kunnes Takunkin moottori käynnistyi kunnolla ja muita ohitellen kiisimme pitkin rantaa hiekka pöllyten ja vauhdin synnyttämä tuuli korvissa viuhuen!
Yksikään ratsu tai ratsastaja ei laukkaillessa mamoillut, eikä arkajalkoja löytynyt joukosta silloinkaan kun oli aika riisua ratsujen varusteet, vaihtaa itsekin vähän kevyempään vaatetukseen ja pulahtaa järveen. Takkukaan ei ehtinyt epäröidä hetkeäkään vedenrajassa kun jotkut olivat jo kiitäneet enemmän tai vähemmän hallitusti veden ihanaan syleilyyn ja todistaneet ettei järvessä lymyillyt hevossyöjäkaloja.
Järveltä matka jatkui muutamankin tovin kuluttua jälleen kohti metsää ja sen polkuja, mäkiä, notkoja ja toki myös paikkaa jossa ollaan usein maastoretkellä törmätty metsäkauriisiin. Eikä tämäkään kerta eronnut useimmista: Takku pomppasi puolisen metriä ilmaan bongattuaan aivan polun varresta sarvellisen, joskin hyvin vähän vuohea muistuttavan otuksen, eikä Takun reaktio edes ollut pahimmasta päästä. Yksi ratsu nimittäin päätti tehdä äkillisen suunnan muutoksen ja suurin osa hötkyili muuten vain enemmän tai vähemmän, mahtui joukkoon kuitenkin ainakin yksi täysin lunkisti lajitoveriensa hoopoilua ihmettelevä yksilökin.
Kauriin aiheuttamasta välikohtauksesta huolimatta matkaa jatkettiin onnellisesti taas metsän suojissa, kunnes saavuttiin Heijastuksen maneesille johtavalle tielle jossa laukattiin päivän viimeinen, rento laukkapätkä ennen käyntilöntystelyä. Osa porukasta jäi kyydistä jo tallipihan kohdalla ja alkoi riisua ja viilennellä ratsujaan kun taas itse suuntasin Takun kanssa vielä järvelle ja takaisin monen ratsukon seuratessa mukana. Tallilla vesiletkuilla viilennetyt ratsut majoitettiin tarhoihin ja karsinoihin jonka jälkeen ratsastajat pääsivät repimään tuskaisina kuumat saappaat hikisistä kintuistaan ja nauttimaan jäätelöstä ja mehusta ilta-aurinkoisella tallin edustalla.
Ennen kuin muiden tuli aika lähteä huristelemaan kotia kohti kiittelin vielä vuolaasti kaikkia loistavasta retkestä ja täydellisestä päivästä: paremmasta kesänaloitusmaastosta en olisi voinut haaveillakaan!
~ Amar
Paikoitellen havupolulla ravailun katkaisivat pienet ja vähän isommatkin purot. Takku töllisteli ensimmäistä vastaan sattunutta puroa varsin varauksellisesti, mutta pienen rohkaisun jälkeen asteli kuitenkin varovaisuutta noudattaen siitä läpi. Suuren huvin toivossa käännyin katsomaan taakseni kohti ratsukkoletkaa kun itse olimme selvinneet purosta ilman draamoja, ja sainkin nauttia mitä erikoisemmistä esityksistä! Joku ratsu puhalteli vettä ihmeissään ja suoritti sitten yllättävän jättiloikan sen yli, toinen ylitti puron vauhdikkaammin kuin ratsastaja selvästi oli suunnitellut, joku taas vaati ratsastajansa täyden keskittymisen ja vähän äänihuulien verryttelyäkin ennen kuin yli päästiin, mutta mahtui mukaan sentään ihan lunkisti puron ylittäviä tapauksiakin.
Puikahdettuamme metsän siimeksen kapealta polulta hiekkatien varteen oli aika päivän ensimmäisen laukkapätkän! Takun tapaan muutkin ratsut laukkasivat innokkaasti harjat ja hännät hulmuten, kuitenkin ratsastajien komennossa pysyen koko matkan asvalttitien läheisyyteen jossa piti hiljalleen vaihtaa käyntiin mallikelpoisesti sujuneen tien ylityksen ajaksi. Tien toisella puolen matka jatkui kukkulan laelle kavuten ja korkeuksissa hengähdettiin hetki mahtavia maisemia ihastellen.
Pian kukkulalta laskeutumisen jälkeen koitti useimpien ratsujen kauhun hetki kun saavuimme evästyspaikkaamme, paikalliselle vuohifarmille! Moni heppa töllisteli pikkuotuksia turvallisen välimatkan päästä kaula pitkällä, toiset pärskivät ja pyörivät kun ratsastajansa yrittivät saada nelijalkaisia hieromaan tuttavuutta mutta oli joukossa taas ainakin yksi lunkimmin ottava karvakorvakin. Takku kuului porukkaan joka ensin kyttäili innokkaasti aidan ylitse ja lävitse töllöttäviä vuohia vähintäänkin epäluuloisesti, mutta rauhoittui hiljalleen tajutessaan ettei luultavasti joutuisi pitkien partakarvojen ympäröimään pikkukitaan kenenkään päivälliseksi. Me ratsastajat hylkäsimme ratsumme pieniin tarhoihin noiden ihmeellisten miniotusten lähelle kun itse kiiruhdimme farmin etupihan auringossa loistelevalle nurmikolle mussuttelemaan eväitämme ja jatkoimme matkaa vasta jonkin aikaa nurmikolla lepäiltyämme.
Matka jatkui porottavassa auringonpaisteessa pellonreunaa myötäillen, kunnes asvalttitien ylityksen jälkeen pääsimme pujahtamaan taas ihanan viileään metsään ja siellä kiemurtelevalle polulle. Metsän keskeltä saattoikin jo havaita lähestyvän järven tuoksun, ja heti ihanan pehmeälle hiekkarannalle päästyämme en edes kunnolla ehtinyt "LAUKKAA!"-käskyä kiljaista kun ratsut jo rynnistivät vauhdilla eteenpäin ja ohitsemme, kunnes Takunkin moottori käynnistyi kunnolla ja muita ohitellen kiisimme pitkin rantaa hiekka pöllyten ja vauhdin synnyttämä tuuli korvissa viuhuen!
Yksikään ratsu tai ratsastaja ei laukkaillessa mamoillut, eikä arkajalkoja löytynyt joukosta silloinkaan kun oli aika riisua ratsujen varusteet, vaihtaa itsekin vähän kevyempään vaatetukseen ja pulahtaa järveen. Takkukaan ei ehtinyt epäröidä hetkeäkään vedenrajassa kun jotkut olivat jo kiitäneet enemmän tai vähemmän hallitusti veden ihanaan syleilyyn ja todistaneet ettei järvessä lymyillyt hevossyöjäkaloja.
Järveltä matka jatkui muutamankin tovin kuluttua jälleen kohti metsää ja sen polkuja, mäkiä, notkoja ja toki myös paikkaa jossa ollaan usein maastoretkellä törmätty metsäkauriisiin. Eikä tämäkään kerta eronnut useimmista: Takku pomppasi puolisen metriä ilmaan bongattuaan aivan polun varresta sarvellisen, joskin hyvin vähän vuohea muistuttavan otuksen, eikä Takun reaktio edes ollut pahimmasta päästä. Yksi ratsu nimittäin päätti tehdä äkillisen suunnan muutoksen ja suurin osa hötkyili muuten vain enemmän tai vähemmän, mahtui joukkoon kuitenkin ainakin yksi täysin lunkisti lajitoveriensa hoopoilua ihmettelevä yksilökin.
Kauriin aiheuttamasta välikohtauksesta huolimatta matkaa jatkettiin onnellisesti taas metsän suojissa, kunnes saavuttiin Heijastuksen maneesille johtavalle tielle jossa laukattiin päivän viimeinen, rento laukkapätkä ennen käyntilöntystelyä. Osa porukasta jäi kyydistä jo tallipihan kohdalla ja alkoi riisua ja viilennellä ratsujaan kun taas itse suuntasin Takun kanssa vielä järvelle ja takaisin monen ratsukon seuratessa mukana. Tallilla vesiletkuilla viilennetyt ratsut majoitettiin tarhoihin ja karsinoihin jonka jälkeen ratsastajat pääsivät repimään tuskaisina kuumat saappaat hikisistä kintuistaan ja nauttimaan jäätelöstä ja mehusta ilta-aurinkoisella tallin edustalla.
Ennen kuin muiden tuli aika lähteä huristelemaan kotia kohti kiittelin vielä vuolaasti kaikkia loistavasta retkestä ja täydellisestä päivästä: paremmasta kesänaloitusmaastosta en olisi voinut haaveillakaan!
~ Amar
perjantai 3. kesäkuuta 2011
hoitotarina Karos, 2.6.2011
Kaappasin syliini pitkän punavalkoisen puomin ja raahasin sen keskelle kenttää. Hiekka pöllysi ja puomit kolisivat minun rakentaessa esterataa. Olin ahertanut varttitunnin verran ja pian esteet komeilisivat kentällä. Ennen kuin katsoin viimeisen esteen korkeuden kuntoon, kuulin tarhojen suunnalta hirnuntaa. Pitkäharjainen suomenhevosori oli tuotu tarhaan. Se tanssahteli upein liikkein tarhan ympäri ja esiintyi tammoille mallikkaasti. Ihailujeni lomasta näin kumminkin Karosin nyrpeän ilmeen. ”Hänen” tammansa olivat kääntyneet pitkäharjaisen orin puoleen. Hymy nousi huulilleni, kun katsoin kuinka Karos reipastui ja heitti muutaman vauhdikkaan pukkihypyn.
Annoin orien kilpailla tammojen huomiosta ja tarkastin radan. Saatuani pienet mittavirheet korjattua lähdin noutamaan Karosia talliin. Se olikin helpommin sanottu kuin tehty. Karos ravasi höristen aidan viertä pitkin, eikä ottanut kuuleviin korviinsakaan huutojani. Puuskahdin turhautuneena ja saapastelin orin luokse. Otteeni riimusta herpaantui kumminkin aina vain uudelleen ja meni pitkä tovi, ennen kuin naru oli kiinni päitsissä. Lopulta pääsimme kumminkin talliin asti.
Ori pujahti tottuneesti karsinaan. Irrotin riimunarun ja lähdin noutamaan varusteita. Kun palasin varusteet kolisten, Karos tökki jo kärsimättömänä kaltereitaan ja tuhisi tylsistyneenä.
- Joo joo Karos, ihan pian!
Huikkaukseni ennätettyä Karosin korviin ori potkaisi vauhdikkaasti takaseinää ja viskoi päätään hermostuneesti. Laitettuani varusteet käytävälle odottamaan astelin päätäni puistellen orin luokse. Karos lähti mukaani melkoisen vauhdikkaasti. Päästessämme hoitopaikalle, en voinut olla huomaamatta ulkona paistavaa aurinkoa. Se oikein huusi meille, että ”tulkaa ulos!” Ja niinhän siinä kävi, että nappasin varusteet kainaloon ja lähdin Karosin kanssa ulos. Ulkona Karos päätyi taas kyttäämään tarhassa seisoskelevia toisen sukupuolen edustajia, mutta onneksi sain sen sidottua hoitopaikalle, josta näkyvyys tarhoille, oli lähes olematon.
Niinpä kaivoin tyytyväisenä harjapakista esille Karosin suan ja ryhdyin töihin. Mutapaakut ja liat lähtivät lyhyestä karva melkoisen äkkiä irti. Harjattuani Karosin puhdistin sen kaviot ja nostin satulan selkään. Kiristäessäni satulavyötä tunsin auringon porottavan vasten t-paitani tummaa pintaa. Voi miten ihanaa, pian olisi kesä ja voisin viettää enemmän aikaa Karosin kanssa. Laitettuani vielä suojat ja suitset orille pääsimme siirtymään kentälle.
Heilautin itseni tanssahtelevan orin selkään ja lähdimme kävelemään. Jalustimet olivat sopivat ja vyötä kiristäisin pian lisää. Aikamme käveltyä vaihdoimme suunnan ja lähdimme keventelemään. Korskuva ori vaikutti erittäin yhteistyöhaluiselta, joten hymy levisi huulilleni, enkä voinut olla hieromatta hienon hevosen kaulaa. Saatuamme jäsenemme vetreiksi, seisahduimme ja kurottauduin kiristämään vyötä. Sen jälkeen lähdimme ottamaan reipasta laukkaverryttelyä. Karosilla oli meno päällä, se innostui jo pienistä kavaleteistä. Ylitimme verryttelyesteitä laukassa ja haimme tahtia ja rytmiä kuntoon. Kuuma aurinko teki tehtävänsä ja pian hiki alkoi valua kummaltakin.
Seisahduin puuskuttavan hevosen kanssa, kun olimme verrytelleet kumpaankin suuntaan. Katselin hetken ympärilleni ja pian mieleeni muistui harjoitus jota olin ajatellut kokeilla. Painoin kevyesti pohkeeni orin kylkiin ja lähdimme tanssahdelleen liikkeelle. Nostimme oikean laukan ja lähdimme lähestymään kolmoissarjaa. Istuin tiivisti satulassa, pidin hevosen pään ylhäällä ja pidättelin sitä. Muutama askel ennen estettä, annoin reilun pidätteen ja sitten vain odotin. Karos loikkasi ponnistuspaikalta ja suoritti sarjan a-osan erinomaisesti. Nousin pystyyn heti a-osan jälkeen ja tein nopean pidätteen ennen b-osaa. B-osan hyppy lähti hieman liian kaukaa, joten ennen c-osaa sain ottaa hevosta reilusti kiinni. Onnistuimme kumminkin mielestäni ihan hyvin, joten taputin hevosta ja siirryimme raviin. Annoin Karosin hetken kävellä ja mietin seuraavan harjoituksen valmiiksi. Muutaman kierroksen jälkeen, kokosin ohjat ja lähdimme tulemaan vasemmassa kierroksessa pysty-okseri -linjaa. Estekorkeudet olivat vasta 60-70cm, joten tärkeintä oli nyt löytää oikeat tiet sekä oikea rytmi ja tahti.
Ylitimme pystyn ja etenimme kohti uraa. Ennen uraa, suoristin hevosen ja tein reilun pidätteen, ennen okseria. Pidin pohkeeni lähellä orin kylkiä ja kannustin sen hyppyyn. Karos ehti nopeasti vilkaista esteen alla olevia räikeän värisiä tynnyreitä, mutta ei se niitä pelästynyt. Hyppy sujui hienosti. Rummutin kämmenelläni Karosin kaulaa ja tulimme saman uudelleen. Niiden jälkeen, vaihdoimme jälleen suunnan ja tulimme muuri-sarja linjan, jossa oli melko paha kurvi. Valmistelin hevosen huolellisesti, ennen laukan nostoa ja sitten lähdimme liikkeelle. Istuin tukevasti satulassa, nostin hevosen päätä ylös ja kannustin sitä pohkeilla eteen. Karos hieman kyttäsi uudelleen maalattua muuria, mutta unohti sitten turhuudet ja nousi vauhdikkaasti hyppyyn. Ison hypyn seuraukseni, muutama askel esteen jälkeen kului rauhoittamiseen ja niin sarjalle tulo, tapahtui hieman huonossa rytmissä. Karos selvitti kumminkin taitavana hevosena esteen ja liisi a-osan yli tyylikkäästi. B-osalle oli kolme askeleen väli, jonka aikana sain ihme ja kumma ratsastettua hevosen kuntoon. Sarja sujui siis ihan mallikkaasti, huonosta lähestymisestä huolimatta.
Annoin orin taas hetken huilata, ennen kuin lähdimme tulemaan rataa, jossa oli viisi estettä. Muutaman kävelykierroksen jälkeen, vaihdoimme suunnan ja nostimme laukan. Ratsastettuani laukan kuntoon pääty-ympyrällä valmistauduimme ensimmäiseen esteeseen. Ensimmäinen este oli noin 70cm korkea pystyeste, jonka alla oli hieman pelottavan näköiset ämpärit. Karos ei kumminkaan jaksanut vaivata päätään niillä, vaan singahti vauhdilla yli esteen. Käänsin ulkoavuilla hevosen kohti muuria. Ennen muuria sain kyllä ottaa oria melkoisesti kiinni, jottei hyppy olisi aivan syöksytyylinen. Muurin jälkeen tulimme kaksoissarjalle. Sarja sujui melko kömpelöin ottein, mutta esteet pysyivät pystyssä ja vauhti huimana. Niinpä pidätin ratsuani ja tulimme viimeiselle suoralle kohtuullisen rauhallisessa laukassa. Kehuin hevosta äänelläni ja nousimme okserilla hyppyyn. Taputin hevosta esteen jälkeen ja siirryimme ravin kautta käyntiin. Esteet olivat menneet oikein hienosti, lukuun ottamatta kaksoissarjaa. Siispä tulimme kaksoissarjan vielä kertaalleen, ennen kuin ryhdyimme ravailemaan loppuraveja.
Keventelyn aikana Karos sai venyttää kaulaansa ja askeltaan ja rentoutua. Se pärski tuon tuostakin ja tarjosi hienosti peräänantoa. Taputin sen hikistä kaulaa ja vaihdoimme vielä suunnan, ennen kuin siirryimme käyntiin. Lopuksi Karos saikin kävellä oikein pitkään, jotta hengitys tasaantui. Ratsastuksen jälkeen nostin jalustimet ja talutin hevosen talliin. Siellä riisuin siltä varusteet ja vein sen pesupaikalle. Vilvoittava vesi teki orille hyvää. Letkutin sen jalat ja pesin sen, ennen kuin palasimme karsinalle. Karsinalla kuivasin hevosen, hieroin linimenttiä jalkoihin ja heitin verkkoloimen selkään. Puhdistin vielä kaviot, ennen kuin lähdin viemään varusteita paikoilleen. Kun palasin hetken kuluttua karsinalle, kiinnitin päitsiin narun ja lähdin viemään oria takaisin tarhaan. Tällä kertaa Karos sai tammojen huomion helposti itselleen, kun muut orit olivat muilla mailla. Hymyillen palasin talliin, siivosin Karosin karsinan ja lähdin kotiin.
~ Wonder
Annoin orien kilpailla tammojen huomiosta ja tarkastin radan. Saatuani pienet mittavirheet korjattua lähdin noutamaan Karosia talliin. Se olikin helpommin sanottu kuin tehty. Karos ravasi höristen aidan viertä pitkin, eikä ottanut kuuleviin korviinsakaan huutojani. Puuskahdin turhautuneena ja saapastelin orin luokse. Otteeni riimusta herpaantui kumminkin aina vain uudelleen ja meni pitkä tovi, ennen kuin naru oli kiinni päitsissä. Lopulta pääsimme kumminkin talliin asti.
Ori pujahti tottuneesti karsinaan. Irrotin riimunarun ja lähdin noutamaan varusteita. Kun palasin varusteet kolisten, Karos tökki jo kärsimättömänä kaltereitaan ja tuhisi tylsistyneenä.
- Joo joo Karos, ihan pian!
Huikkaukseni ennätettyä Karosin korviin ori potkaisi vauhdikkaasti takaseinää ja viskoi päätään hermostuneesti. Laitettuani varusteet käytävälle odottamaan astelin päätäni puistellen orin luokse. Karos lähti mukaani melkoisen vauhdikkaasti. Päästessämme hoitopaikalle, en voinut olla huomaamatta ulkona paistavaa aurinkoa. Se oikein huusi meille, että ”tulkaa ulos!” Ja niinhän siinä kävi, että nappasin varusteet kainaloon ja lähdin Karosin kanssa ulos. Ulkona Karos päätyi taas kyttäämään tarhassa seisoskelevia toisen sukupuolen edustajia, mutta onneksi sain sen sidottua hoitopaikalle, josta näkyvyys tarhoille, oli lähes olematon.
Niinpä kaivoin tyytyväisenä harjapakista esille Karosin suan ja ryhdyin töihin. Mutapaakut ja liat lähtivät lyhyestä karva melkoisen äkkiä irti. Harjattuani Karosin puhdistin sen kaviot ja nostin satulan selkään. Kiristäessäni satulavyötä tunsin auringon porottavan vasten t-paitani tummaa pintaa. Voi miten ihanaa, pian olisi kesä ja voisin viettää enemmän aikaa Karosin kanssa. Laitettuani vielä suojat ja suitset orille pääsimme siirtymään kentälle.
Heilautin itseni tanssahtelevan orin selkään ja lähdimme kävelemään. Jalustimet olivat sopivat ja vyötä kiristäisin pian lisää. Aikamme käveltyä vaihdoimme suunnan ja lähdimme keventelemään. Korskuva ori vaikutti erittäin yhteistyöhaluiselta, joten hymy levisi huulilleni, enkä voinut olla hieromatta hienon hevosen kaulaa. Saatuamme jäsenemme vetreiksi, seisahduimme ja kurottauduin kiristämään vyötä. Sen jälkeen lähdimme ottamaan reipasta laukkaverryttelyä. Karosilla oli meno päällä, se innostui jo pienistä kavaleteistä. Ylitimme verryttelyesteitä laukassa ja haimme tahtia ja rytmiä kuntoon. Kuuma aurinko teki tehtävänsä ja pian hiki alkoi valua kummaltakin.
Seisahduin puuskuttavan hevosen kanssa, kun olimme verrytelleet kumpaankin suuntaan. Katselin hetken ympärilleni ja pian mieleeni muistui harjoitus jota olin ajatellut kokeilla. Painoin kevyesti pohkeeni orin kylkiin ja lähdimme tanssahdelleen liikkeelle. Nostimme oikean laukan ja lähdimme lähestymään kolmoissarjaa. Istuin tiivisti satulassa, pidin hevosen pään ylhäällä ja pidättelin sitä. Muutama askel ennen estettä, annoin reilun pidätteen ja sitten vain odotin. Karos loikkasi ponnistuspaikalta ja suoritti sarjan a-osan erinomaisesti. Nousin pystyyn heti a-osan jälkeen ja tein nopean pidätteen ennen b-osaa. B-osan hyppy lähti hieman liian kaukaa, joten ennen c-osaa sain ottaa hevosta reilusti kiinni. Onnistuimme kumminkin mielestäni ihan hyvin, joten taputin hevosta ja siirryimme raviin. Annoin Karosin hetken kävellä ja mietin seuraavan harjoituksen valmiiksi. Muutaman kierroksen jälkeen, kokosin ohjat ja lähdimme tulemaan vasemmassa kierroksessa pysty-okseri -linjaa. Estekorkeudet olivat vasta 60-70cm, joten tärkeintä oli nyt löytää oikeat tiet sekä oikea rytmi ja tahti.
Ylitimme pystyn ja etenimme kohti uraa. Ennen uraa, suoristin hevosen ja tein reilun pidätteen, ennen okseria. Pidin pohkeeni lähellä orin kylkiä ja kannustin sen hyppyyn. Karos ehti nopeasti vilkaista esteen alla olevia räikeän värisiä tynnyreitä, mutta ei se niitä pelästynyt. Hyppy sujui hienosti. Rummutin kämmenelläni Karosin kaulaa ja tulimme saman uudelleen. Niiden jälkeen, vaihdoimme jälleen suunnan ja tulimme muuri-sarja linjan, jossa oli melko paha kurvi. Valmistelin hevosen huolellisesti, ennen laukan nostoa ja sitten lähdimme liikkeelle. Istuin tukevasti satulassa, nostin hevosen päätä ylös ja kannustin sitä pohkeilla eteen. Karos hieman kyttäsi uudelleen maalattua muuria, mutta unohti sitten turhuudet ja nousi vauhdikkaasti hyppyyn. Ison hypyn seuraukseni, muutama askel esteen jälkeen kului rauhoittamiseen ja niin sarjalle tulo, tapahtui hieman huonossa rytmissä. Karos selvitti kumminkin taitavana hevosena esteen ja liisi a-osan yli tyylikkäästi. B-osalle oli kolme askeleen väli, jonka aikana sain ihme ja kumma ratsastettua hevosen kuntoon. Sarja sujui siis ihan mallikkaasti, huonosta lähestymisestä huolimatta.
Annoin orin taas hetken huilata, ennen kuin lähdimme tulemaan rataa, jossa oli viisi estettä. Muutaman kävelykierroksen jälkeen, vaihdoimme suunnan ja nostimme laukan. Ratsastettuani laukan kuntoon pääty-ympyrällä valmistauduimme ensimmäiseen esteeseen. Ensimmäinen este oli noin 70cm korkea pystyeste, jonka alla oli hieman pelottavan näköiset ämpärit. Karos ei kumminkaan jaksanut vaivata päätään niillä, vaan singahti vauhdilla yli esteen. Käänsin ulkoavuilla hevosen kohti muuria. Ennen muuria sain kyllä ottaa oria melkoisesti kiinni, jottei hyppy olisi aivan syöksytyylinen. Muurin jälkeen tulimme kaksoissarjalle. Sarja sujui melko kömpelöin ottein, mutta esteet pysyivät pystyssä ja vauhti huimana. Niinpä pidätin ratsuani ja tulimme viimeiselle suoralle kohtuullisen rauhallisessa laukassa. Kehuin hevosta äänelläni ja nousimme okserilla hyppyyn. Taputin hevosta esteen jälkeen ja siirryimme ravin kautta käyntiin. Esteet olivat menneet oikein hienosti, lukuun ottamatta kaksoissarjaa. Siispä tulimme kaksoissarjan vielä kertaalleen, ennen kuin ryhdyimme ravailemaan loppuraveja.
Keventelyn aikana Karos sai venyttää kaulaansa ja askeltaan ja rentoutua. Se pärski tuon tuostakin ja tarjosi hienosti peräänantoa. Taputin sen hikistä kaulaa ja vaihdoimme vielä suunnan, ennen kuin siirryimme käyntiin. Lopuksi Karos saikin kävellä oikein pitkään, jotta hengitys tasaantui. Ratsastuksen jälkeen nostin jalustimet ja talutin hevosen talliin. Siellä riisuin siltä varusteet ja vein sen pesupaikalle. Vilvoittava vesi teki orille hyvää. Letkutin sen jalat ja pesin sen, ennen kuin palasimme karsinalle. Karsinalla kuivasin hevosen, hieroin linimenttiä jalkoihin ja heitin verkkoloimen selkään. Puhdistin vielä kaviot, ennen kuin lähdin viemään varusteita paikoilleen. Kun palasin hetken kuluttua karsinalle, kiinnitin päitsiin narun ja lähdin viemään oria takaisin tarhaan. Tällä kertaa Karos sai tammojen huomion helposti itselleen, kun muut orit olivat muilla mailla. Hymyillen palasin talliin, siivosin Karosin karsinan ja lähdin kotiin.
~ Wonder
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)