hoitotarina Nuttu 21.1.12

Rautias suomenhevosori vilkuili minua vaaleiden jouhiensa takaa saapuessani sen karsinan ovelle. Se näytti ystävällisen kiinnostuneelta, mistä tunsin helpotusta. Edellisenä iltana ja vielä matkalla tallille olin lietsonut itseni likipitäen paniikin valtaan kauhukuvilla äksystä ja pahansuovasta hevosenkäppänästä, jonka korvat valuisivat päätä pitkin kuin liimattuina ja joka minut nähdessään väläyttäisi parit ilmeet rumimpien irvistysten kokoelmastaan, ehkä huonolla säkällä haukkaisi palasenkin. Ennalta kyllä jo tiesin, että uusi hoidokkini Nuttu tuskin olisi lähelläkään edellistä kuvausta, mutta en silti mahtanut itselleni mitään. Minusta kun vain taitaa olla niin mukavaa pelätä aina puolikuoliaaksi asti pahinta jo mieluiten monta viikkoa etukäteen. Jännitykseni viimeisetkin rippeet katosivat kuitenkin siinä vaiheessa, kun tervehdin oripoikaa ja se höristi korviaan uteliaana.
Astuessani harjausvälineet mukanani Nutun karsinaan suokki steppasikin jo innostuneena minua vastaan ja otti tehtäväkseen nuuskia minut tallikengistä hiuksiin. Erityisesti taskut kiinnostivat.
- Ikävä tuottaa pettymys heti alkajaisiksi, kamu, mutta herkkupaloja ei ole saatavilla.
Nuo taikasanat saivat Nutun mielenkiinnon kummasti siirtymään minun sijastani tallikäytävän tapahtumiin. Taisin olla aika tylsistyttävää seuraa. Perusteellisen harjauksen myötä ori kuitenkin siirsi vähitellen huomionsa pois käytävältä laskemalla päänsä alas ja huokaamalla syvään. Harjaus- ja rapsuttelutuokio sujui oikein leppoisasti, mutta kavioiden putsaaminen ei Nutun mielestä selvästi ollut kovinkaan oleellinen toimenpide; se juurrutti suokin päättäväisyydellään kavionsa niin tiukasti puruihin, että oli siinä melkoisesti pinnistämistä yrittää saada ne vuoronperään ylös. Lopulta tässä onnistuin ja taisin varsinaisen kuntosalitreenin saada siinä samalla.
Ratsastamaan en tänään vielä lähtenyt, halusin mieluummin tutustua hoitohevoseeni aluksi ihan maasta käsin. Pelkkään harjaamiseen en kuitenkaan tyytynyt, vaan päätin tämän päivän soveltuvan hyvin juoksuttamiseen. Näin ollen pintelöin vielä Nutun jalat hivutusvammojen välttämiseksi, napsautin juoksutusliinan sen suitsiin ja maiskautin hieman. Nuttu suostui varsin mieleluusti lähtemään vähän ulkoilemaan ja käveli sangen mallikkaasti vierelläni kentälle.
Itse juoksutusrupeama lähti käyntiin ja jatkui koko ajan sen verran onnistuneesti, ettei Nuttu varmaankaan ihan ensikertalainen kyseisessä lajissa voinut olla. Juoksuttelin siinä vajaan puolituntisen puhellen aina väliin niitä näitä uudelle hoidokilleni. Ori kulki vaadituissa askellajeissa kumpaankin suuntaan hienosti ja höristeli tarkkaavaisena karvaisia korviaan suuntaani.
Happeningin jälkeen harjasin Nutun vielä kertaalleen, rapsuttelin hetken ja päästin sitten tarhaan Takun seuraksi, se kun ei ollut juoksutuksesta hionnut oikeastaan yhtään - aika hemmetin kovakuntoinen kaverihan tuo siis taisi olla! Katselin hetken, kuinka Nuttu säntäili pitkin poikin tarhaa koettaen innostaa Takkuakin mukaan leikkiin ja piehtaroi vähän väliä nautinnollisesti kimaltelevassa puuterilumihangessa.
Tämän jälkeen palasin talliin siivoamaan Nutun karsinan. Tein homman tällä kertaa ehkä hiukan turhankin pikkutarkasti, mutta halusin antaa mahdollisimman hyvän ensivaikutelman. Myös rehu- ja juomakipot luonnollisesti jynssäsin oikein viimeisen päälle. Samalla kaavalla puhdistin joutessani myöskin Takun kopin. Koska kestäisi vielä jonkin aikaa, ennen kuin minua tultaisiin hakemaan, kuurailin lisäksi Nutun, Takun ja Perlan harjat ja suitset, ne kun eivät olleet, noh, ihan priimakunnossa. Lakaisin vielä tallin käytävät ja kiiruhdin sitten ulkona odottelevan Volkkarin kyytiin.

~ Helmi-Sofia

Tarinakisat Villahaassa

Jälleen tarinakisapäivä, tällä kertaa Villahaassa ja seuraavilla tarinoilla:

Nutella, HeC (sij. 3/4):

"Amar, Amar, herää nyt!" kiljuin kasvavan paniikin vallassa ja läiskin
kuljetusauton etupenkillä istuvaa neitokaista naamalle vähemmän
hellävaraisin ottein. "Amaaaar, nyt ylös siitä, sun pitää mennä
verryttelyyn ja ratsastaa kisarata ihan just!" Vastaukseksi olkapäistä
ravisteluun sain epämääräisen, puoliunisen äännähdyksen ja sumeina
tuijottavat silmät. Ei kai Amar ollut ottanut turhan montaa
rohkaisuryyppyä, pohdin kunnes toinen tallilainen, Elina, tokaisi että
Amar saisi nyt ratsastaa kisaradan vaikka umpiunessa tai -humalassa.

Koska Amar oli ihmisporukastamme ainut joka kisaradan osasi ulkoa,
emme nähneet Elinan kanssa muuta mahdollisuutta kuin raahata hänet
ratsunsa Nutellan selkään ja lykätä ratsu kisakentän portista sisälle.
"Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa. Toivottavasti myös
unissaan", mutisin epätoivoissani katsoessani Nutellan hämmentynyttä
ilmettä sen kävellessä epävarman oloisena kohti tuomaripöytää.

Ihmeeksemme emme kuitenkaan Elinan kanssa saaneetkaan myötähävetä
silmiä päistämme! Amar nimittäin ryhdistäytyi pikkuhiljaa, Nuttu sai
normaalin itsevarmuutensa takaisin, tuomarit eivät töllöttäneet
ratsastajaa kummastuneina ja rata sujui keskeytyksettä aivan
suunnitelman mukaan. Joka kerta ratsukon liitäessä editsemme näin
kuitenkin Amarin kasvoilla edelleen sen nukkuvan ilmeen. Siksipä en
ollutkaan kovin yllättynyt kun kysyin Amarilta hänen tuntemuksiaan
radasta, ja sain vastaukseksi täydessä unessa mutistun vastauksen:
"Hauki on kala."

Pakkastakku, HeA (sij. 4/5):

Puolitäysi katsomo pullollaan kikattelevia pikkutyttöjä ja näiden
kärsivällisiä isoäitejä tumput kourissa, paksut pehmusteet takapuolten
alla. Salamavalon ajoittainen räiskähdys ja rätisevästä kaiuttimesta
kantautuva musiikki. Täysin normaali kisapäivä mukavalla pikkutallilla
siis. Ainakin minun mielestäni..

Kun astelimme valkoisten kouluaitojen sisäpuolelle tunsin kuinka
ratsuni ryhti kohentui entisestään. Kaula vetäytyi komealle kaarelle,
poljenta rytmistyi, tunsin kuinka sen takapää alkoi entistä
voimakkaamman poljennan ja askel piteni huimasti. Alkutervehdyksessä
Takku tietysti kumarsi kuin herrasmies konsanaan, ja voi herran jestas
sentään sitä tarkkaavaisuutta jolla ori meikäläisen komentoja kuunteli
ja noudatti! Aivan selvästi se kuvitteli itselleen frakin niskaan,
silinterin päähän ja 2012-vuoden sijasta jonkin ajan jolloin
miehiltäkin vaadittiin käytöstapoja. Ja toki orin kuvitelmiin mitä
ilmeisimmin kuului myös näky siitä itsestään koko kaupungin komeimpana
miehenä, sellaisena jolla on varaakin röyhennellä rintaansa. Katsomon
pipopäät kokivat Takun aivokopassa selvästi muutoksen
suurihattuisiksi, isojen helmojensa kera herran menoa ihasteleviksi
naikkosiksi joiden posket eivät helottaneet punaisina pakkasesta vaan
ihastuksesta. Salamavalon välkähdysten merkitystä orin mielikuvissa en
uskalla arvuutella, mutta lopputervehdyksen herrasmiesvibat eivät
katsomosta kuuluvista naurunhörähdyksistä päätelleen jääneet
huomaamatta.

tarinakisat Brawossa

Tänään osallistuin villeihin tarinakisoihin Brawossa Nutella ja Haalirin kanssa seuraavanlaisilla tuotoksilla:

Nutella, HeC (sij. 1/1):

"Ratsastaessamme saamme lainaksi hetkeksi vapauden." Muistin yhtäkkiä
tuon kauniin sananparren istuessani verryttelyalueella nuoren
suokkipoikani satulassa ja tapellessani siitä mihin suuntaan mennään
ja millä vauhdilla. Suuren vapauden tunteen puolesta ei siis pahemmin
voinut puhua, olinhan lähestulkoon pakotettu tuonne satulaan
taistelemaan ratsuni lujaa tahtoa vastaan, ainoana pakovaihtoehtonani
hyppääminen satulasta kivikovalle jäätikölle joka toimitti
verryttelyalueen virkaa..

*kopotikop, humps, kräks, aiaiaiaiai*

Ratsuni selvästi osasikin yhtäkkiä lukea ajatuksiani, päätellen siitä
miten reippaan pukin seurauksena liitelin taivaiden halki kohti sitä
jäätikköä johon törmääminen ei alunperinkään pahemmin houkutellut
vaikka oli mielessä vilahtanutkin. No, edes kauniin ilmalentoni aikana
tunsin itseni vapaaksi kuin lintu konsanaan.

Haalir, HeB (sij. 3/4):

Kisapäivän aamuna ei kaikki mennyt ihan kuin Strömsössä. Ulrika, jonka
piti lähteä kisoihin hoitajaksi, liukastui luistelurataa
muistuttavalla tallipihalla ja loukkasi jalkansa. Muitakaan
hoitajaehdokkaita ei kuitenkaan ollut, joten matkaan lähdettiin
puoliramman hoitajan kanssa. Eikä se lähtökään kovin kunniakkaasti
sujunut: traileriin tallustelu ei suorastaan houkuttanut hevosia
tänään.

Matkalla kisapaikalle auto alkoi pitää ihmeellistä ääntä ja
pysähdyimme varmuuden vuoksi tienvarteen tutkailemaan moottoria - ihan
kuin Ulrikan kanssa siitä mitään mukamas ymmärtäisimme.. Kun mitään
blondin silmin nähtävää vikaa ei löytynyt, jatkoimme matkaa
huolestuneina, hermostuneina, jo ennestään myöhässä mateluvauhtia
körötellen. Jopa lähikylän muori kaasutteli ohitsemme - mitä
itsetunnon kohotusta!

Lopulta pääsimme perille kisapaikalle ja huokaisimme helpotuksesta
automme kestettyä sinne asti. Mutta moinen huokaisu taisi tulla liian
aikaisin. Hevosia ei kiinnostanut yhtään enempää trailerista ulos kuin
aiemmin sinne sisälle kipuaminen, jäinen piha ei suoranaisesti
helpottanut elämää täälläkään ja kiire oli tässä vaiheessa jo
melkoinen.

Ensimmäisestä kisasuorituksesta jotenkuten suoriuduttuani palasin
trailerille kuvitellen löytäväni sieltä valmistelemattoman, mystisesti
itsensä lianneen ratsun ja hevosen pahoinpitelemänä jopa entistä
pahemmin rampautuneen hoitajan. Hymy naamallani oli siis melkoinen kun
Hali oli valmiina verryttelyä varten ja hörisi meikäläiselle
piristävästi. Se kopsutteli nätisti verryttelyalueelle, toimi kuin
ajatus eli täysin päinvastoin kuin edellinen ratsuni koko verryttelyn
ajan ja hurmasi kaikki söpöllä olemuksellaan ja karvakorvillaan
kisa-areenalla.

Poistuessani käynnissä kisakentältä naamani loisti kuin Naantalin
aurinko, olihan Hali juuri todistanut todeksi suuren viisauden: "Jos
haluat itsellesi luotettavan ystävän, hanki hevonen." Ei tosin taida
päteä ihan kaikkiin hevosiin, mutta Haliin ainakin!

Tarinakisat @ Willowbrook

Tänään piipahdin Takun, Nutun ja Halin kanssa Willowbrookin kisoissa. Seuraavanlaiset osallistumistarinat tuli rustailtua:

Nutella, HeB:

"Nuttu hei, nyt rauhotut! Ei noi tammat sunlaisestas rimppakintusta oo kiinnostuneita, ei niiden takii kannata pörhistellä", saarnasin kyllästyneen kiukkuisella äänellä riimunnarun päässä tanssivalle nuorelle oripojalleni. Herra oli kuitenkin täysin vakuuttunut että kosiotanssit vielä tuottaisivat tulosta, ja vaihteli tyyliä jostain modernia tanssia muistuttavasta balettiin ja ripaskaan.

Lopulta tympäännyin edes yrittämään orin rauhoittelua, törötin vain paikallani narun päässä ja pohdin hiljaa mielessäni missä kisahoitajani Ulrika mahtoi piileksiä. Siinä vaiheessa kun Nutun ihastuttamisyritysten kohteena olleet tammat oli kaikki pakattu trailereihin ja autojen takavalot väläyttäneet heipat kisapaikan tienristeyksestä, aloin muuttua hiukan levottomaksi. Ei ollut Ulrikan tapaista kadota näin kesken töiden..

Lopulta neitokainen suvaitsi ilmestyä trailerin luo. "Missäs oot ollu?" kysäisin närkästyneenä. "Siis kun mä olin menossa ostamaan vähän matkaevästä meille ni siinä matkalla näin kun yhellä naisella oli ongelmii sen hevosen kanssa. Se ei suostunu menemään traikkuun millään, vaan steppaili ja esitteli jotain ihmeellisiä modernin tanssin liikkeitä ku siin oli jotain hienoja tammoja vieressä. Ni enhän mä voinu sitä naisraukkaa pulaankaan jättää heppansa kanssa!" Kulmakarvani kohosivat korkeammalle ja korkeammalle Ulrikan selityksen jatkuessa, kunnes suustani purkautui rääkäisy: "Ulrika hei, et varmaan oo nähny yhtä hienoo ripaskaa ja modernii tanssii missään kuin Nuttu äsken esitteli, ja arvaa oisinko mä myös ehkä tarvinnu vähän apua täällä?!"

Haalir, HeB:

"Ulrika..? Uuulriikaaa?!" Pyörin kuin väkkärä paikallani yrittäessäni paikantaa kisahoitajakseni mukaani lähtenyttä Ulrikaa. Ratsuni Hali mussutti heiniään trailerin kylkeen köytettynä ja vilkaisia minua ärtyneenä silmäkulmastaan - "mitä tuokin taas tuossa kiljuu?"

Missä se naikkonen nyt luuhaa, pohdin epätoivoissani. Ne hujan hajan ja levälleen jätetyt tavarat kokosin ja pakkasin autoon jo, hevoset on loimitettu ja suojatkin laitettu jalkoihin, enää puuttuu se samperin kisahoitaja, jonka kaikki edellä luetellut hommat olisi kuulunut tehdäkin.

Ehdin jo harkita marssivani mikrofonin ääreen kuuluttelemaan kadonnutta hevosenhoitajaani näyttäytyväksi vähemmän ystävällisin sanakääntein, kun näin tutun tumman hiusletin hölskyvän traikkuamme kohti. Tuima ilmeeni ei saanut sen huomannutta Ulrikaa yhtään katuvaiseksi. "Sori, mä etin vaan tätä Halin ylimäärästä riimunnaruu jota joku lainas mun luvalla mut ei palauttanu. Ai kato, sä ootkin laittanu kaiken jo lähtökuntoon, lähetään vaan!" totesi neiti hymysuin. "Ulrika hei.. Oliko yks ylimääränen riimunnaru tosiaan mun odotuttamisen arvosta?" tokaisin hämmentyneenä, vähän huvittuneenakin. Aika on rahaa, ja varmasti menetin odotellessani aikaa useamman euron edestä kuin mitä uusi riimunnaru olisi maksanut.

Pakkastakku, HeA:

Kesken palkintojenjaon aloitettiin kiinalaisen uudenvuoden ennenaikainen juhlinta! Luulin olevani USA:ssa..

KeRJ Cupin maasto-osuudelta

Uskaltauduin osallistumaan Nutun kanssa KeRJ:n tammikuun cupissa helppoon luokkaan. Ehehehehe. Osallistumistarinamme (sij. 3/8):

"Jump jump" tömisivät pörröisen ratsuni kaviot kevyesti lumen
peittämällä hiekkatiellä. Vauhdin luoma tuuli vinkui korvissani, Nutun
pitkäksi venähtänyt harja hulmusi kasvoilleni ja tien varrella
kasvavat männyt vain vilisivät silmissä - niin reippaasti matkasimme
kohti jossakin edessämme siintävää maahautaa Taikakuun Kartanon
maastoesteradalla. Olisi vauhti kyllä mielestäni hiukan hitaampikin
voinut olla, sillä vaikka lunta ei paljoa ollutkaan, lenteli sitä
Nutun kavioista samalla vauhdilla ja voimalla kuin jos joku olisi
lumipalloja lumisodassa heitellyt.

Mutta Nutullapa oli, ei lainkaan yllättävästi, vauhti päällä. Se
puuskutti menemään ja minä matkasin kyydissä vähän ohjaksista
toppuutellen, kaarteissa painollani mukana myötäillen. Erään kaarteen
jälkeen meitä kuitenkin odotti ikävä yllätys: se hautaeste jota olin
jo odotellutkin! Vauhtia meillä oli ihan liikaa, Nuttua eivät
pidätteeni ja hyssyttelyni pahemmin hetkauttaneet, ja kun ori sitten
viime hetkellä tajusikin että edessä on este, niin minä lentelin
yksikseni ilmojen halki mätkähtäen mukavasti esteen viereiseen
pöpelikköön.

Maatessani siellä keuhkot tehokkaasti tyhjentyneinä ilahduin kovasti
nähdessäni armaan ratsuni samettiturvan: on se ihana kun tulee
katsomaan onko ratsastajalla kaikki okei! Tajusin kuitenkin pian että
ei se minun hyvinvoinnistani ollut huolissaan: se oli bongannut
vierestäni vielä pystyssä sinnittelevän sienen joka oli hyvin
jännittävä juttu! Niin kai sitten, huokaisin toivoni menettäneenä.

hoitotarina Hali 8.1.12

Lunta oli satanut yön aikana monta kymmentä senttiä. Heräsin aamulla aikaisin, vedin ratsastusvaatteet niskaan ja lähdin kävelemään kohti Heijastusta. Viimeisetkin unenrippeet lähtivät paukkuvan pakkasen ja viimaisen tuulen seurauksena.

Kylmästä hytisten astuin sisälle talliin puolisen tuntia myöhemmin. Keskellä käytävää seisoi kaunis Suomenhevostamma Perla Amar rinnallaan. ”No mutta huomenta Wonder!” Amar huikkasi ja kiristi ratsunsa satulavyötä. ”Huomenta, päätin tulla heti aamusta tallille, viettämään viimeistä joululomapäivääni” Sanoin ja annoin Perlan haistella kättäni. ”Erinomainen ratkaisu, jos minulta kysytään!” Amar naurahti ja irrotti tamman hoitopaikalta. ”Hali joutuikin eilen todelliseen koulurääkkiin, kun sain innostusta lähteä työstämään sitä” Amar jatkoi. ”Jaahas, no siinä tapauksessa taidan suoda sille, hieman leppoisamman päivän tänään” Naurahdin. ”Se onkin varmasti hyvä ratkaisu. No mutta nähdään taas, me menemme Perlan kanssa vetämään reippaan maastolenkin heti näin aamutuimaan.” Amar sanoi, ennen kuin astui ulos hevosen kanssa.

Heilautin kättäni Amarille ja suunnistin kulkuni Halin karsinalle. Hali oli syönyt jo aamiaisensa ja kerjäsi heti herkkuja itselleen. Annoin sille palan porkkanaa ja rapsuttelin sitä hetkisen, kunnes ryhdyin sukimaan sen pörröistä talvikarvaa. Saatuani hoitotoimenpiteet hoidettua, hain satulan ja suitset varustehuoneesta ja satuloin hevosen. Hali puhkui jo intoa päästä vetämään raitista ilmaa keuhkoihinsa.

Maneesi oli varattu, joten menimme kentälle, jonka lumi oli haudannut alleen. Nousin ripeästi ratsaille ja päästin hevosen liikkeelle. Hali tarpoi paksussa hangessa reippaasti ja viskoi päätään. Se hirnahti muutamalle tarhassa olevalle yksityishevoselle ja tunki turpansa valkeaan lumeen.

Koottuani pitkän käyntijakson jälkeen ohjat, kannustin Halin reippaasti raviin. Ori oli vaipunut mietteisiinsä ja kesti hetken, ennen kuin se sai hölkkävaihteen päälle. Ravatessaan se loikki pitkin askelin lumessa ja pärski kuuluvasti. Keventelimme muutaman kierroksen kumpaankin suuntaan ja pikku hiljaa saimme aikaiseksi jonkin näköisen uran. Volteilla Hali sai yhä tehdä töitä, päästäkseen leppoisasti kulkemaan.

Huolellisten verryttelyjen jälkeen kävelimme hetken, jotta Halin kiihtynyt hengitys saatiin tasattua. Pian kumminkin kokosin ohjat ja lähdimme tekemään käynnissä loivaa pohkeenväistöä. Runsaasta lumesta oli myös hyötyä. Nyt Hali ei raahannut takajalkojaan vaan asteli ristiaskelia reippaasti, vaikka raskasta olikin. Kehuin hevosta hurjasti ja katsoin kuinka jo muutamien pohkeenväistöjen jälkeen orin kaula alkoi pikku hiljaa hikeentyä. Pohja oli erittäin raskas sille. Olin ajatellut tekeväni RENNON treenin, mutta tämä oli kyllä aivan jotain muuta. Taputin hevosen kaulaa ja päätin lähteä sittenkin sen kanssa maastoon, Hali ansaitsi vain ja ainoastaan parasta, enkä halunnut uuvuttaa heppa parkaa eilisen rankan treenin jälkeen.

Liu´utin jo heti tallitiellä sormieni välistä pikkiriikkisen ohjaa, jotta Hali sai venyttää kaulaansa ja puhaltaa rauhassa. Parin kilometrin jälkeen ponin voimat olivat palanneet ja se tanssahteli jo innoissaan allani. Kokosin ohjia ja päästin sen raviin. Hali ravaili rennosti pitkin aurattua peltotietä ja hinkui päästä laukkaamaan. Pidättelin sitä kumminkin vielä ja käänsin sen kohti metsää.

Seuraavalla pitkällä suoralla Hali alkoi käydä jo kärsimättömäksi, mitä tämä oli olevinaan kun kaikki hyvät laukkasuorat vain ohitettiin! Taputin nauraen ratsun kaulaa ja päästin sen vihdoin laukkaan. Myötäsin reippaan ponin rytmikkäitä liikkeitä ja pidin sen keskellä tietä, jossa ei ollut aivan yhtä liukasta kuin niissä kohdissa, mistä autot ajoivat. Pidin Halin vain suhteellisen rauhallisessa menossa, vaikka se olisikin itse painanut menemään. Ja kun suora päättyi, taputin sitä, juttelin sille ja hillitsin sen menohaluja, niin että lopulta se siirtyi päätään viskoen ravin kautta käyntiin.

Lopun matkan etenimme rauhallisesti, vuoroin kevennellen ylämäet ylös ja vuoroin ottaen pitkiäkin pätkiä rauhallista, leppoisaa käyntiä. Kun palasimme tallipihalle, näimme kuinka muutama ratsukko oli päättänyt hyödyntää lumisen kentän harjoittelemalla hevosien kanssa erinäisiä koulukiemuroita. Laskeuduin ratsailta, löysäsin vyötä, nostin jalustimet ja vein orin talliin. Riisuin oitis varusteet ja suin hevosen, ennen kuin heitin loimen niskaan. Katsoin, että sillä oli vettä, ennen kuin suunnistin kulkuni varustehuoneeseen.

Tunnin kuluttua vein Halin tarhaan. Poni ravasi rivakasti tarhan toiseen päätyyn ja hirnui kovaäänisesti kavereilleen. Hymyillen suljin portin, täytin vesiastian ja menin talliin siivoamaan karsinaa. Saatuani tallityöt tehtyä, laitoin hevoselle päiväruuat vielä valmiiksi ja lähdin sitten kävelemään kohtia kohti.

~ Wonder

KRJ:n alaiset tarinakisat

Tänään lähdimme kauhealla kiirellä kaahaten kohti Bairdonia ja saavuimmekin kisapaikalle juuri ja juuri ajoissa ehtiäksemme ottamaan osaa luokkaamme, Helppo C:hen (sij. 1/2):

Seisoskelin lettujonossa kärsimättömänä painoa jalalta toiselle
vaihtaen. Miten voikin olla tällaiset jonot jo nyt, mietin pienessä
mielessäni - kunnes jokin ruskea viuhahti näkökenttäni laidalla ja
käännyin katsomaan varautuneena ihastelemaan kilpatoverin ratsun
järjestämää esitystä. Mutta kas: armas, rakas ratsunihan se siellä,
totesin kasvot yhtäkkisesti kalveten, jalat paikalleen halvaantuneina.

Nuorikkoni Nuttu pujotteli innoissaan kuljetusautojen välissä
riimunnaru maassa roikkuen, steppaillen iloisesti karkuun sen
kiinniottamista yrittäviä avuliaita ihmisiä, ja pää pystyssä hörisi
kutsuen lähistön tammoja hyvin itsevarmaan tyyliin. Kisahoitajanani
toimiva Ulrika pölähti kohta vierelleni lettujonoon naama punaisena
henkeään haukkoen. "Olin just sitomassa Nuttua, lääh, traikun
ulkopuolelle harjausta varten kiinni, lääh, kun se keksi että ei jouda
seisoskelemaan ennen pientä tutustumiskierrosta, lääh", läähätti
Ulrika kylkeään pidellen.

"Jaahas", totesin kylmäkiskoisesti, jätin Ulrikan ihmettelevine
katseineen lettujonoon ja marssin silmät hiljaista raivoa leiskuen
kohti oripoikaa, joka nyt hörhötteli tammojen aitauksen vierellä
nuoren hevosen olemattomia lihaksiaan pullistellen. Pysähdyin
muutamien metrien päähän orista, asetin käteni lanteilleni ja jalat
tukevasti loskaiselle maan kamaralle kiinnittäen intensiivisen
katseeni Nuttu-hölmöläiseen. Jopa höselö ori oli kykenevä lukemaan
ei-niin-ystävälliset ajatukseni, sillä pian se käänsi tammoille
selkänsä ja tuijotti minua matkan päästä. Ensin sen olemuksesta loisti
kapinallisuus, kunnes se hiljalleen alkoi pehmentyä ja kohta Nuttu
jauhoi suullaan rauhoittavasti pää alhaalla, silmäkulmiensa alta
koiranpentukatseella pälyillen. "Niinpä niin. Jos nyt sitten kuitenkin
käyttäytyisit loppupäivän, jooko?" totesin hyytävään sävyyn orille
kalastaessani sen riimunnarun loskan seasta ja lähtiessäni
päättäväisesti taluttamaan nyt niin kovin nöyrää ratsuani takaisin
trailerille.

hoitotarina Hali 1.1.12

- Maltahan nyt Hali! Mutisin ja yritin kiristää satulavyötä vielä reiän kireämmälle.

Heijastimiin ja ratsastusvarusteisiin sonnustautunut ori tanssahteli rinnallani ja viskoi päätään. Herralla oli ollut muutaman päivän vapaa, joten nyt se puhkui intoa päästä päästelemään höyryjään. Laskin lopulta jalan jalustimeen, ponnistin selkään ja kannustin ratsun liikkeelle. Oli ensimmäinen päivä vuotta 2012 ja olin päättänyt viettää sen päivän yhdessä Halin kanssa.

Poni korskui ja asteli reippaasti pitkin jäistä tietä. Olin pukenut sen heijastinratsastusloimeen, heijastin suojiin ja heijastin suitsiosiin. Lisäksi itselläni oli heijastinliivi, upouudet chapsit, joissa oli heijastimet, sekä kaiken kruunaamaksi vielä kypärässäkin heijastimet. Lunta oli satanut koko eilisen päivän, joten maahan oli laskeutunut parinkymmenen sentin lumikerros. Etenimme Halin kanssa muutaman kilometrin tietä pitkin, melkein tien päähän asti, kunnes käännyimme leveälle kärrytielle. Auraamattoman tien koskematon hanki sai seurakseen nyt pieniä kavionpainanteita. Kokosin ohjia ja lähdimme keventelemään mäkeä ylös. Hengityksemme höyrysivät pakkasilmassa ja lumi lensi kavioista. Nousin kevyeeseen istuntaan ja annoin orin tarpoa jyrkkämäki ylös. Hokit painautuivat jäätä vasten ja Halista huomasi, kuinka se nautti. Pörrötin sen pystyharjaa ja kehotin sitä kääntymään oikealle menevälle polulle.

Ravattuamme muutaman kilometrin siirryimme käyntiin. Hali puuskutti allani. Se oli joutunut kahlaamaan lumihangessa koko matkan. Taputin sitä kiitollisena ja annoin sen rauhassa tasaannuttaa hengitystään. Kävelimme kylätietä pitkin ja olimme tulossa vanhaan pikkuiseen rapistuneeseen kylään, jossa oli enää yksi ainokainen pieni kyläkauppa toiminnassa kesämökkien ja muutaman omakotitalon lisäksi. Vanha kyläkauppias huomasi meidät ikkunasta ja tuli oitis pihalle tervehtimään.

- Päivää päivää!
- Hyvää päivää, ajattelin poiketa tätä kautta katselemaan olisiko teillä jotain pientä herkkua Hali-ponille. Se urheana hölkännyt koko matkan lumisia teitä pitkin.
- Voi totta kai! Odotapas niin tuon hieman porkkanoita.

Kauppias palasi sisälle ja tuli pian takaisin mukanaan säkkiporkkanoita.

- Haluaako se nämä kaikki?
- Voi kyllähän se haluaisi, mutta eihän se sitten enää jaksaisi kotiin asti juosta, joten ehkäpä me otamme vain yhden tällä kertaa.

Naurahdukseni sai vanhan miehenkin hymyn ulottumaan lähes korviin asti. Ojensin miehelle setelin, mutta hän pudisteli päätään ja sanoi:

- Tämähän on vain yksi porkkana ja täytyyhän hevosen saada palkka työstään.
- Ota nyt vain, kyllä minä ostokseni maksan.

Lopulta mies suostui ottamaan setelin käteensä. Juttelimme vielä hetken ja katsoimme kuinka Hali yritti kahmaista vielä yhtä porkkanaa hampaittensa väliin. Pian kumminkin päätin koota ohjat ja kannustaa hevosen matkaan. Heilautin kättäni kauppiaalle ja jatkoimme käyntiä kylätietä pitkin.

Kun pääsimme pehmeälle metsässä kulkevalle purupolulle, painoin pohkeeni orin kylkiin ja karautimme raviin. Väistelin puunoksia ja naulitsin katseeni eteen. Voi miten ihanaa olikaan ratsastella metsien halki ja laukkailla pelloilla. Ja aivan kuin ajatuksistani lukien metsä vaihtui aukeaksi niityksi. Maiskautin Halille ja siirryimme vauhdikkaaseen laukkaan. Niityllä oli hieman enemmän lunta kuin teillä, joten Hali sai ponnistella kahta kovemmin, mutta kaikesta huolimatta se karautti menemään niin vauhdikkaasti, että sain ihan ihmetellä sen voimia. Lyhyillä jaloillaan se painoi menemään turpa suorana ja jalat takoen lumista maata. Kun niitty päättyi, hidastin ponin menoa ja jatkoimme matkaa käynnissä.

Tallille oli enää matkaa vajaat neljä kilometriä, joten puolen kilometrin käyntijakson jälkeen keventelimme muutaman polun pätkän ja annoin Halin sitten kävellä loppumatkan tallille. Kun pääsimme tallipihalle, laskeuduin ratsailta, nostin jalustimet, löysäsin vyön ja vein hevosen talliin. Riisuttuani varusteet taputin hikistä ponia ja suin sen huolellisesti. Puhdistin kaviot ja tarkistin, että hokit olivat kireällä. Sitten peittelin orin loimella ja vein sen pesukarsinaan, jossa kylmäsin jokaista jalkaa hetken. Kylmäyksen jälkeen kuivasin jalat huolella ja käärin lämpöpintelit jalkoihin.

Kun Hali pääsi karsinaan ja toin sille päiväruuat, se hörähti innoissaan ja työnsi turpansa kauroihin. Katsoin ponia hetken hymyillen, kunnes menin satulahuoneeseen ja ryhdyin puhdistamaan varusteita, jotka olivat likaantuneet jo muutaman käytön jälkeen uudestaan. Huolsin ne kumminkin kiiltäviksi, laitoin omille paikoille ja ryhdyin pesemään suojia, pinteleitä ja harjoja. Saatuani kaiken puhtaaksi, laitoin ne kuivumaan ja lähdin kotiin syömään.

Illalla palasin vielä kuuden aikoihin ja tervehdin Halia iloisesti. Halin karva oli maastolenkin jälkeen kuivunut jo oikein hyvin ja jalat näyttivät hyviltä, joten riisuin loimen ja pintelit ja vein orin vielä muutamaksi tunniksi tarhaan. Sillä välin siivosin sen karsinan, toin lisää kuivikkeita ja laitoin makoisat iltapalat valmiiksi. Kun aikaa vielä oli, lakaisin käytävän ja rehuvaraston ja kävin juomassa kupposen höyryävää kaakaota yhdessä tallityöntekijöiden kanssa. Pian kello oli jo paljon, joten hain Halin talliin, toivotin sille hyvät yöt ja lähdin kotiin.

~ Wonder