Prinssi saapuu valtakuntaan

Olipa kerran perjantaiaamu, joka vaikutti päällisin puolin aivan normaalilta: pakkasta vähän reilu 10 astetta, nousevan auringon valossa kimmeltävä hanki, tarhoissaan heiniä rouskuttelevien hevosten hengityksestä nouseva höyry ja tallista kuuluva kottikärryjen ja talikkojen kolina sekoitettuna lintujen iloiseen sirkutteluun.

Mutta tunne joka kupli kuningatarkunnan hallitsijan, siis tallin omistavan Amarin sisimmässä, ei ollut normaali aamuväsymys vaan jotain aivan muuta, jotain parempaa. Aivan minä hetkenä hyvänsä oli nimittäin pihaan koivukujaa pitkin kaartava kuljetusauto, joka toisi arvokkaan lastin Lakeasta. Tuo arvokas lasti olisi nuori suomenhevosori Lakean Nutella!

Kun Amar oli eräänä joulukuisena viikonloppuna pari viikkoa sitten kuullut myytävistä suomenhevosista, oli hän päättänyt käväistä niitä katsomassa, vaikkei varsinaisesti ollutkaan uusia hevosia etsimässä - vaikka tallin hevoslauma olikin toki pienentynyt hämmästyttävän vähäiseksi. Saavuttuaan Lakeaan hän ei kuitenkaan saanut silmiään irti komeasta orivarsasta ja ihastus kaikkea muuta paitsi väheni hänen kuultuaan orin komeasta sukutaulusta, ja kun hän sai tietää vielä varsan nimenkin, oli hän täydellisen vakuuttunut että tämä ori oli hänelle tarkoitettu! Matkassa oli kuitenkin mutka: orille oli ilmestynyt muitakin ostajaehdokkaita!

Mutta jätettyään tarjouksen ja jännitettyään hetken aikaa varpaat kippurassa, peukut pystyssä ja vatsa täynnä perhosia, sai Amar kuulla että Nutella olisi hänen! Innosta tasajalkaa hyppien hän sopi orin kuljetuksesta tallille orin tultua vieroitusikään, allekirjoitti tarvittavat lappuset eikä voinut välttää kiusausta tarjota oripojalle mehevää omenaa tutustumismielessä suoritetun taluttelutuokion alkajaisiksi ja päätteeksi.

Niinpä siis tänä perjantaisena aamuna Amar yritti olevinaan keskittyä paperihommiin, todellisuudessa vilkuillen vähintään minuutin välein toimiston ikkunasta josko kuljetusauto alkaisi jo saapua. Orin karsinan hän oli aamulla ensitöikseen laittanut valmiiksi: muhkea kerros turvetta lattialle, kasa heiniä karsinan etunurkkaan, rehuastiaan muutama porkkana tervetuliaisiksi ja tarkistus että juoma-automaatti toimii.

Vihdoin kellon lähennellessä kymmentä Amarin kärsivällisyys (tai ehkä ennemminkin kärsimättömyys) palkittiin ja pihaan kaarsi renkaat pakkaslumella natisten Lakean kuljetusauto. Itse tallin omistaja Jenny hyppäsi alas kuskin paikalta ja tervehdysten ja kättelyiden jälkeen naiset riensivät avaamaan auton takaluukkua. Ihastuttavan ruskea Nutella, jonka lempinimeksi Amar oli päättänyt tulevan Nuttu, kurkisti loimen peittämän takapuolensa ohitse ja hörähti hienoisesti luukun kolahtaessa maahan ja auringon kullatessa orin kevyesti kiharat häntäjouhet.

"Voi ei miten ihana se on, miten sä pystyt edes luopumaan tästä komistuksesta", Amar rääkäisi ihastuksissaan ja ihmeissään Jennylle kiirehtiessään mahdollisimman rauhallisesti orin sierainten ulottuville haisteltavaksi. "Pakko se vähän on, ei näitä kaikkia varsoja voi itselläänkään pitää", Jenny naurahti. "Niin, totta kyllä tuokin, tosin mun onnihan se vain on", virnisti Amar Nutun nuuskiessa hänen hiuksiaan uteliaasti ja taskujen ympäryksiä vihjailevaan sävyyn. "No mutta sinä herra se et ainakaan kuljetuksesta häiriinny, vai mitä", Amar leperteli orille tukistaen tätä samalla otsaharjasta. "Ei sen ainakaan pitäisi, on tullut kotona sen verran treenattua tuota kuljetusta. Mutta jos otettaisiin oripoika nyt ulos.." Jenny totesi takaluukun nurkalta.

Niinpä Amar irrotti orin mustan riimunnarun (todeten mielessään että näin tylsän väristä narua orin ei enää tarvitsisi riimussaan roikottaa, tilalle vaihtuisi ensitilassa khaki-beige kierrenaru) kuljetusauton etupuomista ja peruutti ensin hiukan epävarmasti, mutta hyvin pian jo tottuneen oloisesti askeltavan orin ulos raikkaaseen talvi-ilmaan.

Kaikki neljä kaviotaan puuterilumiselle kamaralle laskettuaan Nuttu pysähtyi ja itsevarmaan maailmanvalloittajatyyliin katseli ympärilleen kiinnostuneena pää korkealla, korvat pystyssä, sieraimet suurina. Ja toisia hevosia tarhasta bongattuaan se päästi piiiitkän hörinänsekaisen hirnunnan johon kuului vastauksia suunnalta jos toiseltakin.

"Kuules macho, sinä joudut nyt valitettavasti sisälle aamupäiväksi, siellä on sulle viereisessä karsinassa seuraa, omassa karsinassa makoisia porkkanoita ja heinää, ja muutaman tunnin päästä makoisa lounas. Sitten pääset ulos riehumaan juuri niin paljon kuin haluat, ja opit varmasti Empaatilta kaapin paikankin samantien, odotas vaan.." Amar selitti koreasti askeltavalle, itseään tammoille esittelevälle orille taluttaessaan tätä kiviseinäisen tallirakennuksen hämärään kotiutumaan. Vasta iltapäivällä tulisi orin todella aika esittäytyä tallin muille hevosille: kohdata tammojen ihailu, muiden nuorukaisten leikkiyritykset ja vanhempien orien kurttuilu.

Mutta ainakin tähän asti valtakunnassa kaikki kunnossa, toivottavasti tämän tulevan ratsukon osapuolet eläisivät onnellisina yhdessä elämiensä loppuun asti..

~ Amar

hoitotarina Karos, 29.12.2010

Lunta tuiskutti jälleen vauhdikkaasti alas taivaalta. Kaasuttelin mopoautoni kanssa kohti Heijastuksen tallia, yrittäen pysyä tiellä liukkaudesta huolimatta. Pysähdyin risteykseen, käännyin vasemmalle ja luistelin autoni kanssa tallipihaan. Suurin osa hevosista oli päässyt ulos nauttimaan talvisäästä, mutta Karosia ei näkynyt missään. Nousin autostani ulos ja saapastelin korkeiden kinosten halki tallin ovelle. Muutama hevonen hörähti ja katsahti ovelle päin. Menin Karosin luokse ja tervehdin oria.

- Heippa Karos! Tervehdin oria.
- Etkö sinä ole päässyt lainkaan ulos? Kysyin siltä ja vilkuilin ympärilleni. Ori hörähti ja pärskähti ja ryhtyi kuopimaan kaviollaan turpeista karsinan pohjaa. Samassa Karosin karsinalle ilmestyi Amar.
- Hei Amar! Tervehdin häntä.
- Hei Wonder, kuulinkin äänesi ja ajattelin tulla tervehtimään, nainen vastasi aurinkoisesti hymyillen.
- Sepä kiva, muuten miksei Karos ole ulkona? Kysyin.
- Olin vetämässä sen kanssa aamun maaston ja päätin jättää sen sisälle hieman kuivattelemaan, Amar vastasi ja taputti Karosia.
- Aaa, no nyt ymmärrän, naurahdin.
- Karosilla oli aivan valtavasti energiaa, joten hyvä kun tulit, niin pääset ratsastaman siltä vähän virtaa pois, Amar jatkoi ja pudisteli päätään.
- Voi sinua pikku herra, naurahdin Karosille.
- Se meinasi jättää muut taakseen laukkasuoralla, kun se pinkoi kuin viimeistä päivää, Amar naurahti.
- No ehkäpä Karos lähtee sitten mielellään kanssani lumitreeniin pellolle, siellä onkin korkeat kinokset! Sanoin innoissani.
- No siitä Karos innostuu varmasti, Amar sanoi hymyillen. Jatkoimme jutustelua vielä hetken, ennen kuin Amar palasi toimistoonsa paperitöitä tekemään ja minä lähdin noutamaan orin varusteita.

Eikä aikaakaan, kun palasin takaisin orin karsinalle mukanani kasa varusteita. Talutin hevosen hoitopaikalle ja sidoin kiinni. Karos pärskähteli ja kiskoi narua. Komensin sitä hieman ja ryhdyin harjaamaan sen lyhyttä karvaa. Hento pöly leijaili alas kohti lattiaa. Siirryin kavioita hoitamaan ja juttelin samalla Karosille. Saatuani sen kaviot puhtaiksi, nostin satulan selkään ja suoristin huovan. Karos tanssahteli rinnallani ja yritti parhaansa mukaan vaikeuttaa hoitotoimenpiteitä.

- Rauhoitupas herranen, mutisin ja kiristin vyötä. Saatuani hevosen suitsittua ja satuloitua, huokaisin tyytyväisenä, painoin kypärän päähäni ja varmistin että suojatkin oli kunnolla jaloissa. Talutin innostuneen orin pihalle ja nousin ratsaille. Varmistin että vyö oli kunnolla kiinni, ennen kuin mittasin jalustimet ja kannustin hevosen käyntiin. Tarhoissa seisovat hevoset hirnahtelivat tervehdyksiä ja juoksentelivat pitkin aitojen viertä. Karos vastasi niille ja yritti hieman esittäytyä tammoille. Naurahdin sille ja ohjasin sen ojan viertä pitkin pellon päähän. Ylitimme ojan pieneltä kaistaleelta ja saapastelimme syvään lumeen. Lunta oli sen verran että hevosen oli hieman tehtävä töitä päästäkseen eteenpäin. Kannustin Karosia kumminkin jatkamaan matkaa, kinoksien läpi. Päästessämme ensimmäisen pellon sivun toiseen päähän, Karos oli jo saanut aikaiseksi pienen polun. Urhea ori jatkoi innoissaan matkaansa pitkin toista sivua. Kesti pitkään ennen kuin saimme tehtyä lumeen koko pellon ympäröivän polun. Kokosin ohjia ja lähdimme ravailemaan. Hennot lumihiutaleet pöllysivät taaksemme. Ori tarpoi hangessa vauhdikkaasti, kompuroiden hieman. Napautin pohkeeni sen kylkiin ja sain hevosen tarpomaan vieläkin ryhdikkäämmin, jolloin turhat kompuroinnit jäivät taakse. Kehuin oria ja lähdimme tekemään hieman ympyröitä umpihangessa.

15 minuutin reippaan työskentelyn tuloksena, lihakset olivat lämmenneet ja hikikarpalot olivatkin nousseet niin hevosen, kuin ratsastajankin iholle. Taputin Karosia ja siirryimme laukkaan. Rautias, lihaksikas ja energinen ori loikkasi matkaan ja ryhtyi tarpomaan lumessa niin kovaa minkä jaloistaan pääsi. Istuin selässä kevyessä istunnassa ja sain vain toivoa, ettei hevonen kompuroisi. Karos piti kumminkin askelluksen vakaana ja sai spurteistaan huolimatta pidettyä itsensä pystyssä. Kehuin Karosia ja annoin sen jatkaa laukkaa. Kun lopuilta pidätin sen vauhdikasta matkaa, seisahtui ori lumeen huohottaen hikisenä ja hieman jo väsyneenä. Taputin sitä ja jatkoimme askellusta käynnissä. Karos sai, pienen hengähdys taon, ja niin sain minäkin. Noin viiden minuutin kävelyn jälkeen, kokosin jälleen ohjia ja otimme ravia. Lähdin kokoamaan ravia ja harjoittelimme erilaisia tuttuja koulujuttuja. Otimme hieman väistöjä ja temponvaihteluja ja pian kumpikin unohti olevansa pellolla ja Karos kulki kuin kokenut koulukonkari avot ja sulut läpi. Otimme vielä muutamat laukkakahdeksikot, jolloin saimme tehdä muutamat laukanvaihdot, jotka sujuivat oikein hienosti. Taputin orin hiestä märkää kaulaa ja päätimme lopettaa tältä erin tähän.

Tarvoimme pellon poikki takaisin tallille ja laskeuduin ratsailta. Riisuin satulan ja noudin tallista orille huovan selkään. Kapusin takaisin yläilmoihin ja lähdimme maastoon, vetämään pientä loppuverryttelyä. Karos sai tehdä pitkät loppuravit ja –käynnit, ja kun palasimme takaisin tallille, oli hevonen jo saanut hengityksensä tasaantumaan. Halasin Karosia, liu´uin alas maankamaralle ja talutin orin takaisin lämpöiseen talliin. Riisuin orilta suitset ja sujautin päähän riimun. Hikiset suitset, saivat jäädä aikaisemmin käytävälle jätetyn satulan rinnalle. Riisuin suojat jaloista ja katsoin kuinka sulanut lumi oli tehnyt suojista märät. Vein ne oikopäätä kuivumaan. Karos tanssahteli väsyneen oloisesti hoitopaikalla ja kaipasi varmasti pian päälleen lämpöistä loimea. Riisuin huovan selästä ja suin orin täysin hikeentyneen karvan sualla. Levitin fleeceloimen selkään ja kiinnitin kaulakappaleen vielä paikoilleen. Karos pärskähteli tyytyväisenä ja sai muutaman porkkanan pureksittavakseen. Tarkistin jalat ja kaviot ja tunsin pientä lämpöä jaloissa. Se saattoi olla kylläkin vain kovan treenin tulosta ja laskea tuota pikaa. Hieroin kumminkin linimenttiä puhdistetuille ja kuivatuille jaloille, käärien vielä villapintelit päälle. Karos näytti varsin tyytyväiseltä ja huokaisikin syvään, onnellinen pilke silmissään. Vein orin omaan karsinaansa ja katsoin kiitollisena puhdasta karsinaa. Voi kuinka ystävällistä, joku oli siivonnut Karosin karsinan. Karos asteli omaan boksiinsa ja ryhtyi heti juomaan. Suljin oven huolellisesti ja katsoin hymyillen Karosia.

Kun olin varmistunut siitä, että Karos lepäsi nyt tyytyväisenä omassa karsinassaan. Lähdin viemään sen varusteita satulahuoneeseen. Hikinen satulahuopa sai suoraa kyytiä pesuun. Keräsin satulan ja suitset penkille ja hain pesutarvikkeet. Nyt olisi erinomainen hetki varusteiden puhdistusta varten. Niimpä touhusin pitkän tovin varusteiden kanssa ja sainkin ne kiiltämään kauniisti. Öljytyt varusteet asetin omille paikoille ja sujautin harjalaatikon hyllylle. Vein satulasaippuan ja öljyn pois ja lähdin kotiin.

~ Wonder

Heijastuksen joulumaasto

Jouluaattoaamuna puut olivat kuorruttuneet lumeen ja huuruun, lämpömittari tallin toimiston ikkunan ulkopuolella näytti yli kahdenkymmenen asteen pakkasta ja hengitys höyrysi tallissa sisälläkin huurruttaen ikkunatkin luoden niihin kauniita jääkidekukkia. Mutta edes kylmyys ei voinut pitää hevosten ja maastoratsastuksen ystäviä poissa tallilta ja satulasta, olihan nyt sentään Heijastuksen joulumaaston aika!

Valjastettuani Smigrenden reen eteen ja kääriydyttyäni vällyjen väliin joululakilla päällystetty kypärä päässäni vilkaisin pihalle kerääntyneitä ratsukoita. Toisten hevosten suitsia koristivat hirvensarvet, toisten ohjaksiin oli kiinnitetty punavalkoiset päälliset kulkusten kera ja näkyipä muitakin tonttulakkeja pomppivan hevosten ympärillä kun lähtöä valmisteltiin kovalla tohinalla. Pian kaikki osallistujat olivat kuitenkin satuloissa, toivoakseni hyvin lämpimästi pukeutuneina ja reiluin tumpuin varustautuneina, ja matka maneesille päin ja metsää kohti saattoi alkaa muistutettuani turvaväleistä.

Nousevan auringon kultaisessa valossa kimalteleva lumi narisi kavioiden alla, reki liukui kevyesti hangella ja vesihöyrypilvet leijailivat ratsukkoletkan yllä. Muuten oli aivan hiljaista, joskin välillä kuului lintujen laulua ja rääkäisyjä, ja ratsastajat nauttivat hiljaisuudesta ja luonnon kauneudesta, hevosten satunnaisesta pärskähtelystä.

Ohitettuamme maneesin, kuljettuamme hetken metsän ja pellonreunan välissä kulkevaa hiekkatietä ja käännyttyämme käynnissä kohti pellon toista reunaa, ehdotin ravia. Ehdotukseeni vastattiin hyväksyvällä mutinalla, ilmeisesti kaikki kaipasivat vähän liikuntaa pelkän paikallaan istumisen ja jäätyneiden varpaiden miettimisen sijasta. Samalla aloitettiin pikkuhiljaa laulella joululauluja, ja vaikka alku olikin hiljaista ja vähän takeltelevaista, reipastui laulu yhdessä vauhdin kanssa.

Putkahdettuamme kuusimetsikön keskeltä pellolle, ilmoitin että on aika reippaan laukan! Tästäkös vasta niin ratsut kuin ratsastajatkin innostuivat, ja vaikka Smigrende lumi pöllyten eteenpäin rynnistikin, ei se reen kanssa päässyt pötkimään läheskään yhtä kovaa kuin joukon pitkäkinttuisimmat ratsut. Saavuttaessamme pellon reunan odotteli siellä jo muutama puhiseva ratsu selässään punaposkiset, innosta hymyilevät ratsastajansa.

Kun koko joukko oli jälleen kasassa ja hyvässä järjestyksessä ohjasimme kuuraturpaiset ratsut, tai siis minä itse kuuraturpaisen ajokin, jälleen metsän siimekseen kapealle polulle. Hevosille annettin pitkät ohjat ja ne venyttelivätkin nautinnollisesti kaulojaan päristen ja pärskien, ratsastajien väistellessä lumen painosta alhaalla riippuvia oksia. Itse istuin nautinnollisesti vällyjeni välissä ja nautin lumisesta maisemasta luritellessamme myös vähän lauluja.

Hetken käveltyämme polku kiemursi harjun laelle, jossa korkeiden ja kapeiden mäntyjen kohotessa korkeuksiin polun kummankin puolin nostimme jälleen ravin. Harjulta laskeutuva mäki ei ollut niin jyrkkä etteikö siinäkin olisi voinut ravata, vaikkakin törmäyksiä kyllä vähän meinasi sattua toisten ratsujen lompsiessa alamäen vauhdilla alas ja toisten kipitellessä vähän varovaisemmin. Seuraavaan ylämäkeen vauhti kuitenkin vähän hidastui ratsujen ponnistellessa eteenpäin ja ilmeisesti jo etukäteen liikaa kinkkua nauttineiden ratsastajien puuskuttaessa kevyessä istunnassa. Harjun laelta levittäytyi sivuillemme upea talvimaisema täynnä auringonvalossa kimmaltavia puunlatvoja.

Mutta vaikka harjulta avautuvia maisemia olisi mieluusti katsellut pidemmänkin tovin, piti sieltä laskeutua alaskin. Alamäen jälkeen päätimme kuitenkin piristykseksi nostaa jälleen laukan! Tällä kertaa vauhti oli kuitenkin hitusen maltillisempi kulkiessamme polulla jonossa, vaikka jotkut hevoset olisivatkin mieluusti lähteneet ihan omaa vauhtiaan rellestämään. Kaikkien onneksi hevoset kuitenkin pysyivät kaikilla hanskassa, mutta mukavasti niidenkin kaulat alkoivat kostua ja huurtua pakkasessa ratsastajien poskien loistaessa punaisina ja silmien valuessa tuulenvirin nostattamia kyyneliä.

Laukkapätkän jälkeen tuli pian eteen tien ylitys, mikä kaikeksi onneksi sujui ilman kommelluksia autojenkin pysyessä poissa tieltä vielä siihen aikaan aamusta. Kun kaikki olivat ylittäneet paikoitellen liukkaan asvalttitien hirveiltä liukastumisilta välttyen, nostettiin jälleen ravi ja jatkettiin matkaa valkoisena loistavan lehtimetsän siimeksessä, missä jäljistä päätellen oli vipeltänyt niin jäniksiä, oravia, kettuja kuin kauriitakin.

Tien kaartuessa metsästä peltojen keskelle vilkaisin taakseni kysyäkseni tahtoisiko porukka vielä kolmannen laukkapätkän. Kysymykseni tosin taisi olla aivan turha, kaikkien suusta kajahti yhteen ääneen reipas "laukataan!" Niinpä sitten jälleen laukkasimme, jonossa tälläkin kertaa mutta leveämmällä tiellä kuitenkin vähän irrotellen niin ettei yhdelläkään ollut vaikeuksia ratsunsa pidättelyssä. Tämäkin laukkapätkä kuitenkin valitettavasti loppui aikanaan, sillä tie kapeni poluksi joka kiemursi metsän keskellä niin että sain todellakin olla tarkkana pysyäkseni polulla rekeni kanssa, vaikka olimmekin hidastaneet jälleen käyntiin.

Kohta jouduimme jälleen ylittämään tien, jälleen tosin onneksi ilman ongelmia, minkä jälkeen tupsahdimmekin Heijastuksen koivukujalle. Ehdimme lurauttaa sitä pitkin köpötellessämme vielä parit joululaulut taputellen hevosia joiden viiksikarvat olivat nyt aivan valkoiset ja kaulatkin useimmilla loistivat kuurakerroksen alla. Tallilla muut hyppäsivät jäätyneitä varpaitaan valitellen satuloista, itse juuri ja juuri uskaltauduin nousemaan ylhäisestä lämmöstäni riisuakseni Smigrenden valjaista ja taluttaakseni sen talliin muiden hevosten seuraksi.

Rupattelun ja naurun raikuessa viileässä tallissa kuivasimme, harjasimme ja loimitimme hevosia kunnes yhteistuumin siirryimme tallin toimistoon, toki palkittuamme hevoset ensin piparein ja omenin. Toimistossa nautimme jouluherkuista ja kuumasta glögistä, kuuntelimme ja lauloimme joululauluja, rupattelimme ja ennen kaikkea lämmittelimme kohmeisia varpaitamme ja sormiamme talolta raahaamani patterin lämmössä. Lopulta oli kuitenkin aika muiden lähteä koteihinsa joulun viettoon, ja siihen asti kun viimeinenkin ratsastaja oli huristellut hevosineen koivukujan päähän seisoin hyytävällä tallipihalla toivottelemassa hyvää joulua ja kiittämässä loistavasta retkestä. Ei ulkoilman kylmyyttä edes huomannut kun oli niin onnellinen ja iloinen olo hyvin menneestä retkestä johon ainakin ihmiset, toivottavasti hevosetkin, olivat olleet tyytyväisiä!

hoitotarina Karos, 2.12.2010

Kuljin pitkin tallitietä. Lunta tuiskutti reippaasti alas taivaalta ja pimenevä ilta loi tunnelmallisen olon tähän joulukuiseen torstaihin. Astelin tallipihalle ja annoin katseeni kiertää yli tarhojen. Toppaloimiin kääriytyneet hevoset katsoivat minua ja tulivat kerjäämään makupaloja.

- Heippa, tervehdin erästä suomenhevosta, ennen kuin saapastelin lumisen pihan ylitse Karosin luokse. Ori tunki turpansa kämmenelleni ja pörisi rauhallisesti.
- Eikö olekin kylmä, katsoin juuri lämpömittaria ja näytti olevan reilu 14 astetta pakkasta, mutta eihän se paljoa ole verrattuna 25 asteen pakkasiin, mutisin ja katsoin Karosia, joka vaikutti selvästi innokkaalta lähtemään talliin. Kiinnitin riimunvarren riimuseen ja tallustimme orin kanssa talliin.

Suunnistimme Karosin kanssa orin karsinalle ja jätin sen hetkeksi sinne. Avasin satulahuoneen oven ja tervehdin muutamaa tuttua vakiratsastajaa. Nostin varusteet alas telineiltä ja nappasin harjakorin mukaani. Puikkelehdin käytävää pitkin ja seisahduin orin karsinan ovelle. Astuin suan kanssa karsinaan ja laitoin Karosin kiinni. Karosin lyhyt karva pysyi hyvin puhtaana, joten pehmeä ja nopea perusharjaus, riitti pitämään Karosin karvan kunnossa. Tarkistin kaviot ja kiristin hokkeja. Taputin Karosia ja laitoin suojat jalkoihin, heitin satulan selkään ja pujotin suitset päähän. Ori tanssahteli rinnallani ja pärski kuuluvasti.
- Maltahan odottaa vielä hetki, naurahdin ja painoin kypärän päähäni.

Astelimme tallin pääovista ulos ja suunnistimme oikopäätä maneesiin. Suurin osa hevosista oli liikutettu jo, joten saisimme Karosin kanssa vetää hyvät treenit maneesissa. Hymyillen kapusin ratsaille ja kiristin vyötä, pujotin jalkani jalustimiin ja astelimme uralle. Karos kulki reippaasti eteenpäin ja vaikutti yhteistyöhaluiselta. Kävelimme jonkin aikaa ja vaihdoimme suunnan. Kokosin hieman ohjia ja lähdimme keventelemään. Karos oli vielä hieman kankea eikä vielä vertynyt, joten päätin ottaa kunnon verryttelyä, jotta voisimme harjoitella kunnon koulukuvoita tänään. Annoin hieman vapaampaa ohjaa ja lähdin kevyesti taivuttelemaan. Ratsastin takaosaa, mutten vielä kovin tiuhaa tahtia. Teimme paljon voltteja, jolloin kokosin ulko-ohjaa ja ohjasin hevosta asettumaan. Kierros kierrokselta muuttui hevonen kevyemmäksi ja asetus löytyi aivan pienin avuin. Ori pureskeli kuolaintaan, asettui sisälle ja tukeutui ulkotukeen. Kehuin Karosia ja lähdin hieman lyhentämään ravia.

Kokosin ohjia, istuin alas harjoitusraviin ja lähdin ratsastamaan takapäätä, joka oli vielä kaukana askelluksesta. Tein nopeita puolipidätteitä, myötäsin ja ratsastin istunnallani vahvasti. Muutaman kierroksen jälkeen Karos polki jo takajaloillaan erinomaisesti ja tarjosin peräänantoa. Teimme kokorataleikkaa ja lähdin hidastamaan ravia. Vaadin kumminkin ryhtiä, rytmiä ja kunnon työskentelyä. Pienen hiomisen jälkeen, tunsin jo orin jokaisen jalan painautuvan hiekkaan voimakkaasti ja ponnistavan raviin. Taputin peräänannossa kulkevaa oria ja jäimme pääty-ympyrälle. Asetin, taivut, korjasin omaa istuntaani ja lähdimme hitaasti, mutta varmasti pidentämään askelta. Vauhti ei saanut muuttua, vaan askeleen pituus. Reilut puolipidätteet, pohkeet ja istunta saivat kumminkin hevosen ymmärtämään mitä hain. Karos venytti jalkojaan ja ravasi todella hyvää ravia. Ravi oli lennokas, hidas ja pitkäaskelinen. Tiivistin hieman istuntaani ja ori seisahtui paikoilleen.

- Loistava poika! Kehuin ja nostimme paikoiltamme laukan. Energinen hevonen loikkasi laukkaan ja lähtikin laukkaamaan vahvaa ja pitkää laukkaa. Liimautin takapuoleni satulaan, tunnustelin istuinluuni ja häntäluuni, korjasin asentoani ja lähdin ratsastamaan laukkaa. Halusin ensin lyhyen ja hitaan laukan. Karos toden totta osasi tämän asian. Hevonen laukkasi pientä ”ponilaukkaa” rytmikkäin askelin, kaulakaarella ja takapää aktiivisessa työssä. Myötäsin hieman sisäohjasta ja kehotin pidempään laukkaan. Puolipidätteillä varmistin rauhallisen laukan. Karos laukkasi ympyrällä, hyvin asettuneena ja erinomaisessa tempossa. Kehuin hevosta nopeasti äänelläni ja lähdin taas lyhentämään laukkaa. Mukauduin pomppuisaan kyytiin ja pian tunsin, että laukkasimme kuin paikoillamme. Teimme ympyräleikkaa ja vaihdoimme laukan. Jatkoimme samaa asiaa toiseen suuntaan. Uusi asetus ja hetken verran hakemista, kunnes lyhyt ja tarmokas laukka löytyi. Kehuin jälleen Karosia ja siirryimme käyntiin. Palasimme takaisin uralle ja lähdin ratsastamaan käyntiä. Ratsastin käynnin kuntoon seuraavaan pitkän sivun alkuun mennessä ja lähdimme tulemaan avoväistöä. Karosille tämä oli helppo nakki. Se lähti tottuneesti väistämään ja kulkikin oikein ryhdikkäästi ja ylpeästi. Lyhyelle sivulle päästessämme, suoristin hevosen ja ravasimme kootussa ravissa lyhyen sivun. Suoritimme käyntiin siirtymisen ja aloitimme sulkutaivutuksen. Peräänannossa kulkeva ori teki tämänkin tyylikkäästi.

Jatkoimme harjoitusta hetken aikaa. Kun olimme aikamme tehneet väistöjä, lähdin keskittymään koottuun raviin. Lähdin ihan rauhassa suorittamaan liikettä. Annoin pohkeideni liukua hieman taaemmaksi ja istuin raskaammin satulaan. Työnsin lantiotani eteenpäin, säilyttäen kumminkin selän suoruuden. Käytin puolipidätteitä ja myötäyksiä, jotka saivat hevosen kootun ravin rytmiin. Pian tunsin kuinka Karosin ravi muuttui lennokkaammaksi ja takapää oli huolellisesti mukana. Kehuin hevosta, harjoittelimme koottua ravia hetken ja siirryimme sitten perusraviin. Jatkoimme äskeistä harjoitusta avo- ja sulkuväistöjen kanssa. Nyt ravissa, Karos sai hieman enemmän haastetta, mutta tämänkin ori suoritti tottuneesti ja tyylillä.

Siirryimme laukkaan ja lähdin ottamaan keskiympyrällä laukanvaihtoja. Lähdin valmistelemaan jokaista laukanvaihtoa huolella. Annoin selkeät avut ja viisas hevonen ymmärsikin heti mitä ajoin takaa. Laukka vaihtui hyvin. Laukkasimme vastalaukassa loivan kaarteen ja vaihdoimme jälleen myötälaukkaan. Samalla työskentelin laukassa koko ajan. Jokaisessa askeleessa vaikutin hevoseen ja ratsastin sitä aktiivisesti. Karos palkitsikin minut nöyrällä asenteella ja kunnon suorituksilla. Muutaman laukanvaihto harjoituksen jälkeen, päätimme pitää pienen hengähdys tauon. Huokaisin syvään ja annoin vapaat ohjat, kun siirtyminen käyntiin oli suoritettu. Tässä oli itsellekin tullut oikein lämmin, vaikka pureva pakkanen koettelikin normaalisti ratsastajia.

Muutaman kierroksen jälkeen, kokosin jälleen ohjia ja lähdin työstämään käyntiä. Otimme muutaman minuutin ajan ravikäynti siirtymisiä tiuhaan tahtiin ja palautimme hyvän työskentelyrytmin. Asetin hevosta ja lähdimme tulemaan ravissa pohkeenväistöä keskihalkaisijalta uralle. Tunsin kuinka Karos ponnisti jaloillaan ristiaskelia ja kulki sievässä peräänannossa. Päästyämme uralle, nostimme laukan ja laukkasimme lyhyen sivun, siirtyen ennen pitkää sivua takaisin raviin. Suoritimme pohkeenväistön uralta keskihalkaisijalle ja nostimme laukan. Laukkasimme vastalaukassa loivan kaarteen, vaihdoimme laukan ja siirryimme raviin. Tulimme vielä muutamat pohkeenväistöt, ennen käyntiin siirtymistä. Karos kulki edelleen allani nöyrästi, hienossa peräänannossa ja täysillä työskennellen. Kehuin sitä ja päätin vaihtaa vapaalle, voisimme vetää nyt kunnon loppuverryttelyt ja palata talliin, sen verran upeasti oli poika tänään työskennellyt.

Annoin ohjien liukua sormieni välistä ja siirryimme kevyeeseen raviin. Karos pärski, venytti kaulaansa ja askeltaan. Taputin sitä pitkään ja rentouduin satulassa. Pitkän raviverryttelyn jälkeen, siirryimme käyntiin ja kävelimme noin kymmenen minuuttia. Kun orin hengitys oli tasaantunut, laskeuduin ratsailta ja talutin hevosen talliin. Karsinassa riisuin varusteet ja harjasin hevosen kevyesti. Tarkistin jalat ja levitin loimen selkään. Palautettuani varusteet paikoilleen, kävin heittämässä Karosille heinät. Katselin hetken, kun ori työnsi turpansa heinien joukkoon, tämän jälkeen hymähdin mietteissäni ja lähdin satulahuoneeseen. Ryhdyin pistämään tavaroita paikoilleen, rullasin matot kasaan ja heitin roskia roskikseen. Avasin ikkunaa, jotta ilma hieman tuulettuisi ja lähdin mattoja tamppaamaan. Suuret pölypilvet leijailivat pihalla ja mattopiiska paukkui mattoja vasten. Saatuani matot tampattua, vein ne talliin ja ryhdyin siivoamaan kaappeja ja hyllyjä. Ennen kuin heitin tyhjiä purkkeja roskiin, suljin ikkunan, jottei huone aivan kylmettyisi. Päätin antaa muoveille ja muille roskille myös kyytiä. Pyyhin pölyt märällä rätillä ja vein kaikki viltit, huovat, loimet ym. käytävälle. Huone oli jo paljon tyhjemmän näköinen. Nyt sain imuroitua koko lattia alueen ja samalla pestyä sen tehokkaalla pesuaineella. Annoin kirkkaan lattian kuivua aikansa ja menin sillä välin käytävälle lajittelemaan huopia, vilttejä ja loimia. Jokainen likainen huopa sai kyydin pesukoneeseen.

Saatuani kaikki puhtaat viltit ym. viikattua siististi, vein ne omiin kaappeihin ja katsoin tyytyväisenä tyhjää pahvilaatikkoa. Vein kasan roskia ulkoroskikseen ja tulin vilkaisemaan satulahuoneen lattiaa. Lattia oli jo hyvässä kunnossa, joten asettelin matot paikoilleen ja kävin pyyhkimässä ikkunan. Tyhjä pahvilaatikko löysi paikkansa penkin alta, jonne se mahtui hyvin, olematta kenenkään tiellä. Katsoin hymyillen ympärilleni ja suljin oven perässäni. Vilkaisin kelloa ja päätin pitää kiirettä. Menin heittämään Karosin niskaan toppaloimen ja vein orin ulos tarhaan. Siivosin hevosen karsinan ja lakaisin käytävän. Kävin laittamassa Karosin iltaruuat kuntoon ja hain hevosen takaisin talliin. Riisuttuani siltä loimet, toivotin hyvää yötä ja lähdin kotiin.

~ Wonder

Painoaputreeniä ilman satulaa alá Amar & Keena, feat. satulallinen Ainotar & Gnomzu

Joulukuu alkoikin ihanan lumisateisissa merkeissä, onneksi ei sentään aivan pyryttäen! Hevoset olivat kuitenkin tuntien tarhassaolon jäljiltä melkoisia lumikasoja kun käväisin Smigrenden mukaani iltaratsastukselle kaappaamassa, seuranani Ainotarta hakemaan lähtenyt hoitajansa Gnomzu.

Yhdessä höpötellen laitoimme tammat tallissa kuntoon, tosin oman ratsuni kohdalla kuntoonlaitto tarkoitti kylläkin vain pikaista harjausta, kavioiden putsausta, suojien sitaisemista etujalkoihin ja suitsien pukemista, sillä päätin pitkästä aikaa loikata Keenan selkään ilman satulaa! "Joko on valmista?" huikkasin Ainottaren karsinaan kiskoessani kypärää päähäni. "Jep, valmista on!" kuului Gnomzun innokas vastaus, ja kohta talutimme tammoja peräkkäin kevyesti lumen peittämälle kentälle.

Napsautin kentän valot päälle, sillä lumen hohdosta huolimatta näkökykyni ei moisessa hämäryydessä ratsastamiseen oikein riittänyt. Gnomzu nousi normien mukaisesti ratsunsa selkään pituushalkaisijalla "poikittain", kun taas itse pomppasin Keenan karvaiseen selkään aidan päältä - ja tamma oli heti lähdössä viipottamaan uraa pitkin. "Hehhei rouvaseni, vähän kärsivällisyyttä heti alkuun, kiitooos", mumisin tammalle etsiessäni sopivaa istumakohtaa. Pian kuitenkin kotiuduin tamman selkään sen köpötellessä uraa pitkin ohjin ja katsellen kiinnostuneena ympärilleen.

Keenan vauhdin rajoittamiseksi ja jotta sillä olisi jotain tekemistä, aloin käännellä sitä pelkillä painoavuilla isoille volteille. Alkuun tosin pelkät painoavut eivät ihan menneet läpi vaan pohkeitakin piti käytellä, mutta hiljalleen kääntymiset alkoivat toimia paremmin ja paremmin pelkän painonkin voimin. Volteilla pyöriessäni seurailin sivusilmällä myös Gnomzua ja Aikkua, jotka treenailivat pysähdyksiä, peruutuksia ja liikkeellelähtöjä oikein sujuvan näköisesti. Suunnanvaihdoksen jälkeen tein vielä muutamia voltteja toiseenkin suuntaan, mutta sitten päätin matkia toista ratsukkoa, paljolti koska Keena keksi taas että hänellä on tylsää ja jos ei muuta aktiviteettia saa niin edes vauhtia pitää lisätä! Yritin jälleen ratsastaa pelkillä painoavuilla mahdollisimman paljon ja pitää ohjat löysinä, ja itseasiassa yllätyinkin miten nopeasti Keena sai jujun päästä kiinni ilman että juurikaan tarvitsi ohjilla ottaa kontaktia! "Loistava tyttö!" huudahdin ilahtuneena erään lähestulkoon täydellisesti sujuneen peruutuksen jälkeen. Ilman satulaa menohan sujui paremmin kuin olin kuvitellut!

Vilkaistessani Gnomzun ja Ainottaren menoa seuraavan kerran, he pyörivät kahdeksikolla harjoitusravissa. Itse päätin myös aloittaa ravilämppäilyt, nekin tosin löysin ohjin, enkä todellakaan tarvinnut kuin kevyen kehotuksen istumalihaksillani kun Keena jo ponnahti lennokkaaseen raviin - ehkä hiukan turhankin lennokkaaseen, ottaen huomioon ettei ratsuni omista edes kunnon harjaa.. Kipitimme siis ravia uralla niin pitkään että sain Keenan vauhdin hitaasti ja suhteellisen varmasti hidastettua siedettävämpiin nopeuslukemiin puolipidätteitä hyödyntäen.

Toinen ratsukko jatkoi edelleen kahdeksikkoharjoitustaan ja päätin yrittää olla häiritsemättä heitä, siispä päädyin tekemään kentän toisessa päässä pienenevää ja toisessa päädyssä suurenevaa volttia, johon tosin jouduin käyttämään pohkeitakin kun Keena ei oikein tahtonut keksiä mitä siltä hain takaa. Kohta Gnomzu ja Aikku siirtyivät uralle treenaamaan temponvaihdoksia. "Muista sitten katsoa että Aikku käyttää kunnolla myös takaosaansa", huikkasin Gnomzulle heidän viilettäessään ohitsemme vähän epäpuhtaassa lisätyssä ravissa. "Okei, kiitos vinkistä", hihkaisi Gnomzu takaisin selvästi harjoitukseensa keskittyneenä. Me taas siirryimme Keenan kanssa tekemään kahdesta neliöstä koostuvaa "kahdeksikkoa" jonka keskellä tehtiin pysähdys suoraan ravista ja kulmat ratsastettiin kaikki huolella. Tämäkään homma ei aivan ilman pohje- ja vähän ohjasapujakaan sujunut, mutta en kuitenkaan voinut olla kuin tyytyväinen miten tamma keskittyi, asettui ja taipui kulmissa ja loppujen lopuksi alkoi jopa ymmärtää ettei pysähdyksestä tarvinnut ponnistaa raviin aivan niin voimakkaasti..

"Hei me laukataan nyt, ajattelin vaan ilmottaa ettei satuta törmäyskurssille", ilmoitti Gnomzu hymyissä suin. "Selvä, oikeastaan mekin voitaisiin nyt ottaa vähän laukkaharjoituksia, jos tää tamma vaan pysyy runsaissa karvoissansa", totesin takaisin hyväksyvästi. Ja kohta tajusinkin omankin ratsuni jalkojen alkaa rummuttaa kiivaammassa tahdissa, vaikka Gnomzu ja Aikku laukkasivat kentän toisessa päässä ympyrällä. "Kuules hätähousu, sitten vasta mennään kun minä käsken, ei niistä muista tarvitse välittää", naurahdin kiirehtiväiselle Keenalle. Hidastin sen rauhalliseen, ilman satulaakin mukavan miellyttävään raviin, ja siitä nostin laukan pääty-ympyrällä koottuani ensin varmuuden vuoksi ohjia käteeni. Ensimmäinen nosto oli erittäin hätäinen, joten hidastin tamman uudestaan rauhalliseen raviin, ja nostin sitten uuden laukan, tällä kertaa paremmalla menestyksellä. Annoin Keenan ensin vähän päästellä höyryjä pihalle ympyrällä, ei toki mitenkään kovassa laukassa mutta kuitenkin niin että tamma sai työskennellä kunnolla, pidin myös tarkasti huolen asetuksesta ja taivutuksesta.

Kun Keenan vauhti alkoi olla luonnostaan rauhallista laukkasimme pitkän sivun, teimme päädyssä ympyrän toisen ratsukon perässä ja seuraavan kerran pitkälle sivulle tultaessa käännyimmekin kentän poikki kokorataleikkaalle. Sen keskellä vaihdoimme pikaisesti ravin kautta laukkaa, mikä ei tosin onnistunut ihan niin kuin suunnittelin sillä olin lähellä luiskahtaa alas tamman hytkyvästä selästä.. Tällä kertaa vasemmassa laukassa käännyimme taas ympyrälle ja jatkoimme siinä kunnes vauhti hidastui miellyttävämpiin lukemiin. Ohjatessani tammaa tarkasti pysymään oikeanmuotoisella ja -kokoisella ympyrällä oikein asettuneena ja taipuneena sen kaula alkoi hiljalleen hiostua. Vielä hetken laukattuamme päätin että olisi aika hidastaa vauhtia, ja raviin pelkkien painoapujen avulla siirryttyämme totesinkin Gnomzun ja Ainottarenkin jo siirtyneen ravailemaan serpentiiniuralla. Päätin että se olisi juuri sopivaa loppuverkkaa Keenallekin, annoin ohjien hiljalleen valua sormieni välistä ja tamman venyttää kaulaansa kun kääntelin sitä painon ja pohkeiden avulla suuntaan ja toiseen, suoristaen aina mutkien välillä.

"Mites teidän laukkailut sujui?" huikkasin Gnomzulle kun satuimme vastakkain serpentiinin suoralla uralla. "Tosi kivasti, Aikku toimi kuin ajatus ja oli ihan iloissaan laukkaamisesta", hymyilevä tyttö ilmoitti. "Hieno juttu, teidän yhteistyö sujuukin tosi kivasti!" kehaisin, vieläpä ihan aiheesta. "Joidenkin mielestä Aikku on lähinnä tylsä ratsu kun se on niin tasainen, mutta ei se kyllä kaikkien kanssa kuitenkaan toimi samalla innolla ja melkeinpä ponnekkuudella kuin sun kanssas", jatkoin vielä ratsukon analysointia. Tällä kertaa sain vastaukseksi vain ilosta säkenöivät silmät.

Ravailtuamme serpentiinillä jonkin aikaa alkoivat molemmat ratsut osoittaa hidastelun merkkejä, Aikku lähinnä luontaisen pienen laiskuutensa ja Keena kyllästymisensä vuoksi, ja niinpä siirryimme käyntiin. Jatkoimme kuitenkin edelleen ratsujen kääntelyä ja vääntelyä volteilla, ympyröillä ja kahdeksikoilla - aina siihen asti kunnes Gnomzu ehdotti: "hei eikös voisi käväistä kävelemässä loppukäynnit maastossa, vaikka se maneesin kiertävä järvenrantalenkki?" Ja niinpä suuntasimme välittömästi maneesille johtavalle hiekkatielle, kuullaksemme maneesista tasaista kavioiden jytinää jonkun ilmeisesti hypätessä esteitä. "Wonder ja Karos on varmaan treenaamassa, voisin arvata", naurahti Gnomzu. "Joo, luultavasti on. Randomin töpökavioista ei ainakaan tuommoista töminää kuulu ja tuskin muidenkaan kaviot noin innokkaasti maneesin pohjaa takoisivat", tokaisin huvittuneena takaisin.

"Täällä olisi kyllä otsalamppu ihan paikallaan", Gnomzu totesi kun olimme ohittaneet maneesin ja taivalsimme tiellä silkassa pimeydessä - onneksi sentään järvi rinteen alapuolella loisti laajana valkoisena kenttänä että tiesimme suuntaavamme oikeaan suuntaan. En siis voinut kuin myöntyä toisen toteamukseen. Matka rannalle sujui rauhallisesti, mitä nyt erityisesti Keenan piti normaaliakin valppaampana ympärilleen kuikuilla, pimeä kun oli. Rannalla tammat selvästi muistivat että siellä yleensä laukataan, eivätkä halunneet ollenkaan tajuta että oli loppukäyntien aika. "Hei höpöliini, nyt kuule kävellään ja suunnataan kaikessa rauhassa tallille, enhän mä edes pysyisi sun selässäs jos lähtisit nyt täyttä vauhtia kiitämään", totesin Keenalle joka oli nostanut päänsä yläilmoihin ja tepsutti jalkojaan nostellen valmiina syöksymään matkaan pienimmästäkin käskystä.

Käännyttyämme vihdoin pois rannalta tielle joka johtaa suoraan tallin pihalle rauhoittuivat tammat taas, pettyneen oloisina tosin. Hetkeksi tauonnut lumisade alkoi taas ja pohdiskelin pitäisikö aamulla varautua kaivamaan tallinovi esille lumikinoksen takaa - tuskinpa kuitenkaan. Hevosten kaviot natisivat ihanasti vastasataneella pakkaslumella, niin niiden kuin ratsastajienkin hengitys höyrysi ja Keenan selkä tuntui ihanan lämpöiseltä takapuolen alla. Tallilla loikkasimme hevosten selistä pihalla, talutimme ne talliin, riisuimme varusteista ja puistelimme uuden lumen niiden harjoista. Kello olikin jo sen verran että tammat saivat jäädä talliin nautiskelemaan iltaheinistä ja odottelemaan muuta ruokaansa, tosin pakko oli kyllä tökätä porkkana sulosilmillään minua tuijottavan Keenan suuhun, antaa sille kunnon hali ja kehua miten hurjan hienosti se olikaan tänään mennyt.

Seuraavaksi suuntasinkin toimistoon, toki vietyäni ensin Keenan suitset paikoilleen, mielessäni eräs ratsastuksen aikana syntynyt idea: Heijastukseen pitäisi saada pyöröaitaus! Mutta mihin sen pystyttäisikään, ja pitäisikö rakentamisen kuitenkin odottaa kevääseen? Hmm....

~ Amar

hoitotarina Karos, 30.11.2010

Korkeat lumikinokset valtasivat tien reunukset. Vilkaisin pyöräni satulasta viereiselle pellolle. Valkoinen kimalteleva hanki jatkui kauas horisonttiin asti, sitä ei rikkonut mikään. Annoin renkaiden luistaa liukkaalla alustalla ja saavuin pian tallipihaan. Ympäri tallipihaa oli sijoitettu kauniita lyhtyjä, joiden sisällä paloi lyhtykynttilät, tallin katonraja oli koristeltu kauniilla jouluisella narulla ja muutama hauska lumiukkokin seisoi porkkananenineen tallin vieressä.

Hymy nousi huulilleni astuessani viileään talliin. Muutama satuloitu hevonen seisoi tallikäytävällä ja hirnui ystävällisesti. Pujotellessani niiden ohitse, sipaisin sormillani niiden pehmeitä turpia ja paksuja talvikarvoja.

- Hei Amanda, tervehdin yhtä vakiokävijää, johon olin törmännyt useasti.
- Hei Wonder, hauskaa nähdä sinua pitkästä aikaa, Amanda vastasi ja ryhtyi kiristämään ratsunsa satulavyötä.

- Samoin, vastasin hymyillen ja jatkoin matkaani kohti satulahuonetta. Päästyäni hiljaiseen nahantuoksuiseen varustehuoneeseen, vilkaisin ikkunasta ulos ja näin Karosin takatarhassa. Ori oli vuorautunut paksuun toppaloimeen ja pehmoiseen kaulakappaleeseen. Keräsin Karosin tavarat kasaan ja vein ne orin karsinan eteen odottelemaan. Pujahdin takaovesta ulos, riimunaru kourassa. Päästyäni tarhan portille, tervehdin Karosia sydämellisesti moiskauttaen suukon herran turvalle. Valkeat turpakarvat väpättäen hevonen lähti kanssani talliin.

Tallin lämpimässä valaistuksessa, johdattelin orin omaan karsinaan ja sidoin sen kiinni kaltereihin. Riisuin toppaloimen ja ryhdyin harjaamaan Karosin lyhyttä karvaa. Pölyt olivat hetkessä tiessään. Käärin suojaavat punaiset pintelit Karosin jalkoihin, heti kavioiden puhdistuksen ja hokkien tarkastuksen jälkeen. Annoin satulan ja lämpöiset satulahuovan liukua selälle, ennen vyön kiristystä. Kun satula oli paikoillaan, kiinnitin lämpöisen villaratsastusloimen orin lautasten peitoksi. Ulkona komeili reilun 14 asteen pakkaslukemat. Saatuani vielä suitset orin päähän, vedin itselleni lämpöiset ratsastusvaatteet päälle ja pujahdimme viileään ilmaan.

Kapusin kiireesti ratsaille ja ohjasin orin takaportille, heti kun jalustimet ja vyö olivat kunnossa. Karos päätti pitää kiirettä, jottei kylmyys ennättäisi. Se harppoi pitkin askelin tuttua tietä pitkin ja antoi hokkiensa painua jäiseen maahan. Laskeuduimme alas peltotasanteelle metsätietä pitkin, jolloin kokosin ohjat. Lähdimme hiljalleen ravailemaan. Tuuli tuiversi ja lennätti hentoa lunta peltojen ylitse. Kuuntelin rentoutuneena rauhallista kavioiden kopsetta tietä vasten ja juttelin orille. Pidimme reippaan tahdin päällä, jotta ehtisimme kiertämään kunnon lenkin ilman että kylmyys kangistaisi meitä. Ravasimme loivan ylämäen ylös ja kaarroimme metsään. Kuljimme havujen ja lumen peittämää leveää metsätietä kohti lampea. Hengitys höyrysi ilmassa ja pipon reunus ja takin kaulus muuttuivat valkeiksi.

Pitkän ravailun jälkeen, siirryimme käyntiin. Pidimme pienen hengähdystauon kävellen rauhallisesti ylämäkeä ylös. Näin jo puiden reunustaman lammen edessämme. Karos tanssahteli innoissaan allani, tunnistaessaan tutun ratsastusreittimme.

- Jep, kiva reitti, eikö vain, mutta tällä kertaa emme voi pulahtaa kahlaamaan, valittelin ja siirryimme taas raviin. Karosin kaviot painuivat syvälle lumeen, meidän tarpoessamme lammen rantaa pitkin. Urheasti ori jatkoi kumminkin matkaa ja pian pääsimme taas tutulle polulle takaisin. Lähdimme kiertämään lampea ympäri. Pian eteemme avautuisi mitä parhain laukkasuora. Suora, joka olisi sopivan leveä, täysin suora, eikä liukaskaan. Kehotin orin laukkaan ja sujahdimme matkaan. Pitelin Karosin reippaassa laukassa, joka ei kumminkaan saisi olla liian reipas. Nautin kyydistä ja juttelin orille. Kun suora päättyi, pidätin hevosta ja jatkoimme matkaa käynnissä. Tarvoimme jälleen hieman syvemmän lumen joukossa, kunnes pääsimme takaisin polulle. Reilun 20min jälkeen, olimme kiertäneet lammen ja palaneet metsälle. Annoin Karosin ravailla allani ja hieman venyttää kaulaansa.

- Sillä lailla heppaseni, naurahdin ja siirryimme peltojen luona käyntiin. Kävelimme lopun matkan tallille. Olimme kiertäneet reilun 45min lenkin ja se olikin ollut juuri sopiva. Hieman varpaita kipristi, muttei pahasti. Posket punaisina talutin hevosen talliin.

Ovensuussa saimme hetkeksi pysähtyä ottamaan muutamasta kaviosta tilsoja pois. Karos käyttäytyi kumminkin hienosti ja pian seisoimme jo karsinassa. Riisuin Karosilta varusteet ja harjasin sen dandyllä. Tarkistin jalat ja kaviot ja levitin toppaloimen selkään.

- Saat vielä tarhailla lähes 40min verran, herraseni, naurahdin ja vein orin tarhaan. Palasin talliin siivoamaan varusteet pois ja lakaisin käytävän. Siivosin karsinan ja kirjasin vihkoon, mitä olimme Karosin kanssa tehneet. Vilkaisin kelloa ja päätin pitää kiirettä, jotta ehtisin kotiin ennen pimeän tuloa. Sanoin Karosille hei hei ja lähdin kotiin.

~ Wonder

Joulumaasto on täällä taas!

Pakkopakkopakko mainostaa nyt joka paikassa tänä täydellisen talvisena pakkaspäivänä: joulumaaston kutsu on julkaistu ja löytyy täältä, kaikki joulumieliset tarinanrustailijat (tai miksei vaikka runoilijatkin) osallistumaan vaan, osallistumisaikaakin on aina jouluaattoaamuun asti! :)

Kirjoitusiloa ja -intoa toivottaa Amar.

Taas talvi tullut on..

Ensilumi ehti sadella jo jokin aika sitten, ja ensimmäinen kunnon lumimyrskykin oli ja meni jättäen kentän keskustastaan paljaan jäiseksi ja reunoilta täyteen lumikinoksia, olipa eräänä aamuna ongelmia saada tallin oveakin auki kun lumi oli tietysti juuri sen eteen kasaantunut, kun taas piha muuten oli yhtä luistinrataa. Mutta onneksi nyt hangetkin ovat vähän tasoittuneet ja paljaille kohdille on sadellut lisää pakkasessa kimmeltävää lunta, niin että pihalla uskaltaa taas liikkuakin.

Toki lumen mukana on saapunut myös kylmyys, joka aiheuttaa sen että hevoset pölläyttivät itselleen kunnon paksut talvikarvat, jota ei muilta kuin Karosilta ole raaskittu poiskaan ajaa - minkä vuoksi Karos erottuu loimikasoineen joukosta hevosten tarhaillessa pikkupakkasilla kun muut eivät vielä lämmikettä tarvitse. Talli on muuttunut entistäkin vilpoisammaksi ja muualla paitsi varuste-, rehu- ja toimistohuoneissa hengitys höyryää ja tekisi koko ajan mieli pitää hanskoja kädessä ja kaulahuivia kaulassa, se huivi vain pitää muistaa riisua ratsastuksen ajaksi vähintään. Toki myös vesisangot jäätyvät helposti ja erityisesti tarhoissa pitää aina muistaa tarkistaa että hevosilla on vettä saatavilla! Hevosillehan laitettiin toki myös hokit kenkiin jokin aika sitten, ja niiden löytyminen kengistä pitäisi varmistaa joka kerta ennen kuin vie hevosen ulos tai lähtee ratsastelemaan.

Mutta vaikka talvi tuokin mukanaan vähän lisätyötä ja pitää pukeutua lähes epämukavan moniin vaatekerroksiin, on se ihanaakin aikaa! Kaamosmasennuksen aika väistyi lumen myötä, ulkona hevosten kanssa touhutessa pakkanen nipistelee mukavasti poskia, on ihana ratsastaa ilman satulaa ja nauttia hevosen lämpimästä selästä, lumi kimaltaa tavattoman kauniisti niin maassa, puiden oksilla kuin rakennusten katoillakin, maastoreissun jälkeen on mukavaa kasaantua kunnon porukalla toimistoon nauttimaan kuumasta kaakaosta tai glögistä.

Joulukuukin tulee ihan kohta, ja päätin että joulusiivous ja -koristelu aloitetaan heti kuun vaihtuessa. Ensi viikolla jokaiselle tallilla piipahtavalle vapaaehtoiselle löytyy siis varmasti hommaa joko kuusenoksien keruun, tallin koristelun, lumi- ja jäälyhtyjen valmistuksen, piparien ja tähtitorttujen leivonnan, luuttuamisen ja harjauksen tai yleisen puunaamisen merkeissä. Ja joka ilta hevosten ruokinnan jälkeen, kun käytävän puolelta on valot sammuteltu, nautitaan toimistossa lämpimästä juomasta, talvisesta musiikista ja suklaasta ja muista herkuista - kaikki halukkaat siis mukaan vaikka joka ilta jouluun asti!

Ja toki muutenkin: kimmeltävää ja rentoa talvea kaikille toivottaa Amar ja Heijastuksen hepat!

(grafiikat © Ritva's Gallery)

Talven ensimmäinen maastoretki lumipeitteessä

Ruskea nahka natisee suloisesti ja satulavyön soljet kolahtavat toisiaan vasten kun nostan kauniissa kunnossa pidetyn yleissatulan Ainottaren karvaiseen, leveään selkään joka odottaa rauhassa paikallaan. Kurotan vetämään mahavyötä kiinni, jolloin tunnen tamman vetävän ilmaa keuhkoihinsa ja huomaankin kaikin voimin tapahtuneen pullistuksen siitä ettei mahavyö meinaa yltää millään kiinni. "Kuules höpsö, sitä nopeammin pääset ulos metsään juoksemaan mitä nopeammin lopetat ton pelleilyn", toean tammalle leikkisästi samalla kutitetellen sen mahapuolta. Pitkään ei tamma jaksakaan vastustaa ja saan mahavyön kunnolla kiinnitettyä. "Noin, hieno tyttö, sitten vielä suitset sulle ja kypärä mulle päähän niin voidaan lähteä, jos vaan Ulrika on Keenan kanssa valmis", jatkan tammalle höpöttelyä sen kuunnellessa korvat minuun päin suunnattuina, silmät lempeästi katsellen ja suu epäilyttävästi taskuni läheisyydessä hapuillen. En voi olla naurahtamatta ja törkkäämättä pientä piparinpalaa suomineidon suuhun yhdessä kuolainten kanssa, mikä saakin sen ilahtumaan suuresti silmien pilkkeestä päätellen!

Puettuani suitset kokonaan ratsuni päähän ja suljettuani vielä sen remmitkin astun Aikun karsinasta käytävälle ja tungen kypärämyssyn ja parempiakin aikoja nähneen, joskus mustaksi erottuneen samettikypärän päähäni. "Ulrika, ootteks te jo valmiita?" huikkaan vähän matkan päähän melko tyhjällä käytävällä. Keena-vuonohevoselle kuuluva turpa ilmestyy välittömästi ovenrakoon ja kohta perässä seuraa omaa kypärääni parempikuntoisella samettipotalla varustettu, mustahiuksisen naisen pää. "Joo, sain just mahavyönkin kiristettyä joten voidaan mennä", huikkaisee Ulrika leveän hymyn saattelemana. "Okei, lähdetään sitten!" hihkaisen innoissani hymyssäsuin, kaappaan ohjakset Aikun kauniinruskealta kaulalta ja saappaat ja rautakengät kuluneella käytävällä kopisten suuntaamme ulko-ovelle, jonka aukaistuani kohtaamme ihanan valon ja valkeuden tallin hämärämmänpuoleisen valaistuksen jälkeen.

"Voi kun täällä on iiiihanan valkoista ja pirteä ilma, ei tällaista voisi arvatakaan kun on sisällä tuolla tallissa kun ei edes ikkunoista tahdo nähdä ulos!" toteaa Ulrika innoissaan, vastasatanutta, juuri nousseen auringon valossa kimaltelevaa lunta silmät ihastuksesta soikeina katsellen. "No niinpä", totean naureskellen laskiessani Aikun satulan jalustimia ja kiristäessäni mahavyötä vielä piirun verran tallin edustalla johon ratsuni asettui seisomaan kuin patsas heti pyytäessäni. Ponnistan kevyesti satulaan (odotellen joulun jälkeistä aikaa jolloin satulaannousu ei liene yhtä helposti hoituva tapahtuma..), ongin jalustimet jalkoihini, suoristan ohjat mutkilta ja totean viereistä ratsukkoa katsoessani että hekin ovat valmiita lähtöön. "No niin, mennääs sitten", totean hymyissä suin ja painallan ratsuni kylkiä kevyesti nahkasaappaiden verhoamilla pohkeillani. Aikku lähtee välittömästi liikkelle ja ohjaan sen kentän sivuitse, lumeen peittyneiden vadelmapuskien vieritse maneesille johtavalle tielle, joka ehti valitettavasti jäätyä hiukan muhkuraiseksi ennen kuin sitä ehdittiin talven varalle tasoittaa. Aikku ja perässä innokkaasti seuraava Keena ovat kuitenkin tottuneet tiellä tallusteluun eikä haittaa ollenkaan vaikka kevyt, koskematon lumikerros onkin peittänyt reitin.

"Me tullaan Amar teidän rinnalle, sopiihan se", huikkaa Ulrika Keenan selästä ohitettuamme maneesin ja jatkaessamme askellajibaanan ja vanhan metsän välisellä kärrytiellä. "Tietysti sopii, sittenhän on helpompi jutellakin", huikkaisen Ulrikalle silmää iskien takaisin ja käännän ylävartaloni satulassa väärinpäin voidakseni seurata kuinka Keena venyttää ja reipastaa askeltaan huippuvauhtiin saadakseen Aikun käynnillä kiinni, Ulrikan myötäillessä tamman mahtipontisia liikkeitä naurussasuin. Pian jatkamme siis matkaa rinnakkain, suut lakkaamatta käyden kun höpötämme tallilla sattuneista kommelluksista, tulevista tammojenastutushaaveista, joulunodotuksesta, seuraavasta kesästä, ja kaikesta muustakin mahdollisesta maan ja taivaan välillä.

"Hei ravattaisko välillä?", kysäisen kun tajuan tallustaneemme jo pitkän matkaa löysin ohjin, hevosten haistellessa lunta ja napsiessa lumisia, tien ylle kaartuvia kuusenoksia parempiin suihin rinnakkain lompsien. "Joo, hyvä idea", Ulrika naurahtaa. Kokoamme ohjat ja kannustamme ratsumme yhtaikaa rentoon, reippaaseen raviin jota keventelemme lähes samaan tahtiin. Aiemmin kun tie haarautui jatkumaan joko rinnettä alas järvelle tai vasemmalle pellon ja kuusimetsän väliin, valitsimme ylemmän metsään suuntautuvan reitin. Nyt molemmilla puolillamme kohoaa ylväs kuusimetsä lumisine latvoineen ja oksineen, siellä täällä aluskasvillisuus onnistuu vielä pilkistämään kevyen lumikinoksen alta ja lähes joka puolella risteilee oravien ja jänisten jälkiä. Ravaamme hevosten valitsemaa reipasta tahtia eteenpäin hiekka- ja lehtipohjaisella, lumen kuorruttamalla tiellä joka tekee loivia mutkia siellä täällä. Jonkin matkaa hiljaisuuden keskellä, ainoiden äänien ollessa satuloiden narina ja hevosten kavioiden kopse ja töminä, saavumme tallin naapurin omistamalle pellolle joka avautuu edessämme suurena, tasaisena lumikenttänä.

"Kuule, eikös oliskin aika vähän laukata?" kysäisen Ulrikalta pilkettä silmäkulmassa tietäen että meillä on lupa ratsastaa lähes kaikilla naapurin pelloilla näin talvisaikaan. Keena tuntuu ymmärtävän lauseen vähintään yhtä hyvin kuin Ulrika, sillä se nosta heti niin korvat kuin päänsäkin pystyyn ja aloittaa innokaan tepsuttamisen, joka pian tarttuu Aikkuunkin. Nauraen Ulrika vain nyökkää, ja salamana kiitävätkin jo kaksi ratsuamme poikki pellon minkä suhteellisen lyhyiltä kintuiltaan pystyvät, hännät viireinä tuulessa hulmuten ja lumi perässämme pöllyten! Naurumme, hevostemme puuskutus ja niiden kavioiden töminä kaikuvat varmasti kauas, niin hauskaa on vain istua kyydissä kun hevonen allasi juoksee täyttä vauhtia, loikkii eteenpäin kunnon ponnistuksin ja sen pehmyt harja hulmuaa kasvoillesi tuulen nipistellessä poskiasi ja saaden silmäsi valumaan.

Mutta kaikki hauska loppuu aikanaan, myös pelto jolla laukkaamme, ja on pakko hidastaa ravin kautta käyntiin, mikä tässä vaiheessa sopii ihan hyvin ratsuillemmekin, jotka puuskuttavat kaulat kevyesti hionneina pitkästä laukasta. "Se oli kyllä parasta pitkään aikaan", toteaa Ulrika naama kestovirneessä, enkä voi kuin nyökätä ja naurahtaa hengästyneenä. Annamme taas ratsuillemme pitkät ohjat kun suuntaamme pellolta metsän siimekseen kiemurtelevalle polulle, jossa joudumme kulkemään perätysten, minä ja Ainotar ensimmäisinä. Aikku ei tietenkään voi vastustaa kiusausta vaan repii lumisia puiden oksia hampaillaan, tiputtaen tietysti samalla aimo annoksia tuota ihastuttavan viileää ainetta meidän kaikkien niskaan. Mutta ei sillekään jaksa näin onnellisena kuin nauraa!

Polku, jolla tammat varsin varmajalkaisesti askeltavat, nousee harjun rinnettä ylöspäin, jolloin nousemme kevyeen istuntaan ja annamme ratsujen tehdä töitä. Harjun laella polku kääntyy sen suuntaiseksi nyt korkeiden, kevyessä tuulenvireessä humisevien mäntyjen keskelle. "Hei tässähän voitaisiin ravata?", kysäisen Ulrikalta häneen päin satulassani kääntyneenä. "Joo, ravataan vaan, eiköhän nää neidot oo jo laukkailusta toipunu", toteaa Ulrika hymyillen. Siispä nostamme ravin, joka tällä kertaa tosin on rauhallisempi kuin ensimmäisellä ravipätkällä. Jatkamme matkaa ravissa läpi mäntymetsän, lumikuorrutteen alta pilkottelevien kanervien ohitse, pitkin polkua jonka lumenpinnan koskemattomuuden rikkoo silloin tällöin jäniksen loikkimajäljet. Polku jatkuu melko suorana pitkin harjun lakea kunnes laskeutuu notkelmaan jossa kesäisin voisi poimia vadelmia. Nyt alastomat vadelmapuskat on puettu kauniin valkoiseen lumivaippaan, joka ei tosin pääse vielä kimmaltamaan auringon valossa kellon ollessa aivan liian vähän siihen että aurinko olisi jaksanut kivuta tarpeeksi korkealle. Jonkin matkan päästä polku haarautuu, ja risteyksessä pysähdymme pohtimaan Ulrikan kanssa kumman reitin valitsemme. Päädymme vasemmalle, hiljalleen kohti tallin ohitse kulkevaa asvalttitietä suuntautuvalle polulle jolla on paremmat näköalat kuin toisella polulla.

Niinpä jatkamme matkaa edelleen ravaillen, nyt leikkimielisesti silkasta ilosta joululauluja laulellen. Petteri Punakuono raikuu lumipeitteisessä metsässä yhdessä kavioiden töminän kanssa, välillä kavio kolahtaa lumen alle piiloutuneeseen kiveen. Polku lähtee nyt nousemaan toiselle harjulle jolla lumi kimaltaakin upeasti auringon oranssissa valossa. Lupaa kysymättä Aikku ponnistaa ylämäkeen laukassa, mikä ei kuitenkaan haittaa koska tiedän tamman hidastavan heti tasaiselle päästyään ja niin se tekeekin ilman että minun tarvitsee asiasta huomauttaa. Ulrikan yllättyneestä äännähdyksestä ja takaa kuulemastani hevosen puuskutuksesta päättelen ettei Keenakaan malttanut köpsytellä rinnettä ylös hitaasti enkä voi kuin pudistaa huvittuneena päätäni tammojen innostuneisuudelle.

Laskeuduttuamme toiselta harjulta, jolta aukenivat henkeäsalpaavan upeat näkymät taakse kaukana alhaalla siintävälle, kevyen jään peittämälle järvelle ja molemmilla sivuilla ylitse lumilatvaisten, kimaltavien metsien, levenee polku sen verran että uskallan ehdottaa laukkaa. "No arvaa vaan!" huudahtaa Ulrika nauraen kun kysäisen haluaisivatko hän ja Keena laukata yhtä innokkaasti kuin minä ja Aikkukin. Niinpä annan Aikulle kevyet laukka-avut ja kohta taas kiidämme männyt ja polku silmissä vilistäen, ratsun energia satulan läpi takapuoleeni tuntuen ilon kupliessa sisälläni. Kun tie alkaa kiemurrella hidastan hiukan vastahakoisen Aikun raviin, jossa tamma heittelee kavioitaan intoa edelleen pursuen. Kurkkaan olkani yli kuinka Ulrika ja Keena vielä hiukan keskustelevat siitä kuka päättääkään vauhdista, mutta kohta kuulen Keenankin kavionkopseen rytmikkäänä lähes Aikun takapuolessa.

"Nyt pitäisi varmaan hidastaa käyntiin kun tulee tuo iso tie", totean taaksepäin satulassani vääntäytyneenä pidättäen samalla Aikun ohjaksista niin että se hidastaa käyntiin ja venyttää kaulaansa vetäisten samalla ohjat pitkiksi käsistäni. "Joo, valitettavasti", Ulrika vastaa ilmeisen haikein mielin. Nyt on jäljellä enää lyhyt matka isompaa tietä pitkin tallille, joten loppumatka pitää taittaa käynnissä. "Oli kyllä ihanin maastoretki pitkään aikaan, vastasatanut lumi saa näemmä niin ihmiset kuin hevosetkin ihan hulluiksi", Ulrika toteaa huvittuneena. "No niinpä, mut on tää vaan niin ihanaa sen kaiken kuran ja kaamoksen jälkeen", huikkaisen takaisin. "Hei mitäs jos otettas vielä uusinnat siitä Petteri Punakuonosta..."

~ Amar

16.11.2010: Kouluköröttelyä

Aavistuksen roudassa oleva hiekka rahisi pyöräni renkaiden alla kun kurvasin tukka putkella Heijastuksen pihaan. Pysähdyin tallipihalle johtavan koivukujan puoleenväliin ihastelemaan maisemia ja tarhoissaan liikuskelevia hevosia. Oli kaunis, viileä myöhäissyksyinen iltapäivä. Taivaalla purjehti muutama pulleropilvi, ja aurinko paistoi. Lähestyvältä talvelta tuoksuva tuulenvire riehui puunlatvoissa. Oikein oiva sää ratsastamiseen.

Jätin pyöräni nojalleen tallin seinää vasten ja kumarruin vääntämään sen lukkoon. Vanhaa pyörääni en ollut suojannut kovinkaan kummoisesti varkailta, sillä se oli ollut niin vanha ja kolhuinen - mutta tämä pikkuisen aiemmin mainittu komea menopeli kiilsi uutuuttaan. En todellakaan ollut aikomassa menettää vaivalla isältä kinuttua upouutta pyörää kenellekään.

Tallustelin pääoven kautta talliin. Pollet rouskuttelivat karsinoissaan yhden aikoihin annettuja rehujaan. Tervehdin tallikäytävää pitkin viipottavaa, vuolaasti kännykkäänsä puhuvaa Elinaa heilauttamalla kättäni. Äänekäs brunetti vastasi moikkaukseeni nyökäyttämällä päätään. Hymyilin itsekseni. Kävelin Aikun karsinalle ja kurkistin oven yli. Suomenhevostamma nosti päätään korvat hörössä, mittaili minua hetken katseellaan ja totesi sitten, että olin ehdottomasti tylsempi tarkastelun kohde kuin muonat sen ruokalaarissa ja heinät karsinan lattialla. Niinpä Aikku laskikin päänsä takaisin alas ja jatkoi mussuttamista.

Maleksin toimistoon. Ihme ja kumma, Amar ei istunut huojuvien paperipinojen keskellä työpöytänsä ääressä. Tungin laukkuni pieneen hoitajan kaappiini ja rojahdin nurkassa kököttävälle nahkasohvalle. Upottuani mukavasti kahvin- ja hevosentuoksuisen sohvan syövereihin aloin katsella toimiston seinillä roikkuvia maalauksia ja vanhuuttaan hieman tummuneita valokuvia. Monet niistä olivat melko pölyisiä - kuikuiltuani vielä tarkemmin ympärilleni huomasin, että pölyhiukkasia oli muuallakin. Hyh hyh. Vaikken muuten ollut mikään himosiivooja, niin pölystä en tykännyt yhtään.

Mietin, ehdottaisinko pienen pieniä toimiston pikasiivoustalkoita Amarille. Kapusin ylös muhkealta sohvalta, käväisin nopeasti pikkuruisessa vessankoperossa ja tassuttelin tallin puolelle. Sekalaisten hirnahdusten ja hörähdysten kuoro kajahti vaimeana tallissa. Kasvoilleni kohosi virne kun harpoin satulahuoneeseen. Se kuitenkin katosi pian, sillä ovensuuhun seisahtuessani suuni loksahti auki ja silmät pyöristyivät - joku yliahkera otus oli siivonnut ennen lähinnä sikolätiltä näyttäneen huoneen säihkyvän puhtaaksi ! Vihelsin hiljaa astuessani peremmälle satulahuoneeseen. Kaikki epämääräiset mönjät oli kaavittu pois nurkista, lattialla lojuneet parittomat harjat, suojat ja muut vehkeet olivat löytäneet oikeille paikoilleen ja satulat sekä suitset olivat siististi omilla paikoillaan. Vau.

Sieppasin mukaani Aikun suitset, harjapakin ja satulan, jota kannoin vaivalloisesti yhden käsivarren varassa ja painelin takaisin tallikäytävälle. Tömäytin harjapakin suomipollen karsinan edessä maahan, ripustin suitset ovessa olevaan koukkuun ja nostin ähkäisten satulan sille varatulle telineelle. Phiuuh. Arvioituani ensin pikaisella hoitohevoseeni kohdistetulla silmäyksellä kuinka likainen se oli valikoin harjapakista tarvittavat puhdistusvälineet; pöly- ja pääharjan, pehmeän harjan ja kaviokoukun. Luikahdin karsinaan ja tuikkasin muut paitsi pehmeän harjan Aikun ruokakaukaloon, jossa oli vain ruoanmuruja pohjalla. Aikku hörähti minulle tervehdykseksi.

Taputin tamman kullanruskeaa kaulaa ja aloin sitten harjata sitä pitkin, voimakkain vedoin. Hoitsuni pörisi nautinnollisesti. Edettyäni harjauksessa Aikun lautasten kohdalle jouduin hetkellisesti lyttyyn seinän ja sen takaliston väliin kun se nojasi minua vasten. Työnsin tamman päättäväisesti kauemmas kiherrellen sen huvittavasti sivuille lotkahtaneille korville. Harjasin nopeasti Aikun jalat - ne eivät olleet kovinkaan likaiset - ja kiersin sitten toiselle puolelle ja toistin saman rumban. Kävin vaihtamassa pehmeän harjan pöläriin, jolla huiskin pikaisesti suomenhevosen läpi ja harjasin sitten hellästi sen pään.

Ottaessani riimua pois Aikun päästä tamma vilkaisi minua vekkulisti pitkien silmäripsiensä alta ja tunki turpansa kainalooni. Tunsin itseni salakuljettajaksi, joka oli kärähtänyt lentokentän turvatarkastuksessa, sillä Aikku laski päänsä alas ja haisteli varpaitani. Sitten polvia, sitten lantion seutua, sitten rintakehää ja lopuksi kasvoja. Hihitin tamman maistellessa mietteliäänä hiuksiani. "Okei, joo, myönnetään", sanoin muka alistuneena ja kaivoin taskuni pohjalta hevosnamin. Aikku näytti suorastaan riemastuneelta. Se hotkaisi herkun hetkessä ja jäi rouskuttamaan sitä haaveellisen näköisenä kun puhdistin nopeasti kaviot.

"Mainio tyttö", kehuin Aikkua vuolaasti, siirsin sen vaalean otsaharjan pois silmiltä ja pussasin sitä keskelle otsaa. Hain satulan karsinan ulkopuolelta. Heti kun tamma huomasi satulan käsivarsillani, sen mahanseutu pullistui kummasti. "Jaa-a", totesin itsekseni, pujahdin Aikun kaulan ali ja nostin satulan sen kaulalle välittämättä sen vaisuista luimaisuista. Liu'utin satulan oikealle paikalleen sään taakse ja aloin vähä vähältä kiristää satulavyötä. Aikku pullisti vatsaansa. "Ja se vatsa sisään, mars" naurahdin. Aikku katsahti minuun ja tyhjensi sitten äkkiä sisäiset happivarastonsa. Kylläpä on tottelevainen poni, tuumin itsekseni. Kiristin satulavyötä reiällä tai parilla ja rapsutin sitä kiitokseksi.

Suitset Aikku antoi pistää täysin ongelmitta. Tamma kökötti paikoillaan kun laitoin sille kuolaimet suuhun. Leukahihnaa pistäessäni varmistin, että nyrkkini mahtui hihnan ja Aikun leukaperien väliin. Turpahihnan kohdalla tungin kaksi sormea hihnan alle, jolloin tiesin sen olivan sopivan löysällä. Pujotin Aikun pään yli heilauttamani suitset jalustimien taakse, jottei se sotkeutuisi niihin ja käväisin hakemassa kaapistani kypärän, hanskat ja raipan. Palasin takaisin karsinalle vetäen paksun harmaan hupparini vetoketjun aivan ylös asti. Tartuin ohjiin, avasin karsinan oven ja talutin hoitsuni käytävälle.

Aikku käveli nätisti vierelläni kun taapersin sen kanssa kentälle. Pysäytin suokkimamman keskelle kenttää kaartoon, vein ohjat taas kaulalle, kävin laskemassa jalustimet alas ja kiristin satulavyötä vielä muutamalla reiällä. Kokosin ohjat ja keskipitkän kouluraipan vasempaan käteeni ottaen toisella tukevan otteen satulan takakaaresta. Panin vasemman jalkani jalustimeen ja ponnahdin satulaan välttäen rysähtämästä sinne koko painollani.

Säädin satulasta käsin jalustimet koivilleni sopiviksi Aikun lepuuttaessa oikeaa, valkoisen puolisukan verhoamaa takajalkaansa. Saatuani kaikki remmit ja remelit valmiuteen painoin pohkeeni tamman vaaleanruskeisiin kylkiin ohjaten sen uralle vasemmassa kierroksessa. Aikku kulki näin alkuun leppoisaa vauhtia kaula pitkänä ja vähän jäykkänä. Myötäilin hevosen pehmeitä liikkeitä rennosti ristiselästä joustaen. Kävelimme suunnilleen kymmenen minuutin ajan ohjat pitkinä. Aikun lämmiteltyä lihaksensa toimintakuntoon päätin aloittaa kunnolla työnteon.

Komensin Aikun raviin antamalla sille tomerasti pohkeita. Kyllä rouva siihen siirtyikin, joskin hieman laiskanpuoleisesti. Se ei nostanut jalkojaan kunnolla ja venytti edelleen kaulaansa pitkälle. Rupesin kevyesti maiskuttaen ratsastamaan kentän joka kulmaan noin kymmenen metrin voltin. Asetuksistani ja taivutuksistani huolimatta Aikku kulki suorana kuin tikku. Kopautin sitä kylkiin hieman kovemmin ja näpäytin samanaikaisesti raipalla kaulalle. Pyysin tammalta pitkillä sivuilla lisättyä ravia ja lyhyiden sivujen keskellä pysähdyksiä. Lämmittelystä huolimatta Aikku alkoi vasta nyt vetreytyä.

Pikku hiljaa suomipollen pää nousi ylemmäs ja turpa hivuttautui lähemmäs ryntäitä. Tempon- ja askellajinvaihtelut alkoivat sujua, ja tunsin kuinka Aikku rupesi kunnolla työskentelemään takajaloillaan. Jätin hetken kuluttua pysähdykset pois ja vaihdoin voltit pääty-ympyröihin. Taivutin ja asetin huolellisesti suu tiukkana viivana. Tällä kertaa Aikku ravasikin jo paljon energisemmin ja taivutti itseään hyvin. Se pärskähteli hyväntuulisesti, kun tein kentän poikki rata pituussuuntaan leikkaan ja tein samat harjoitukset toiseen suuntaan.

Noin varttitunnin kestäneitten perusharjoitusten jälkeen annoin Aikun levähtää hetken ajan. Rouvan askeleet kulkivat energisesti ja korvat osoittivat eteenpäin. Kumarruin tamman ruskean kaulan ylle ja taputin sitä hyväksyvästi. Sitten keräilin taas pitkiksi päästämäni ohjat käsiini ja ratsastin suuren, pyöreän keskiympyrän. Keskiympyrän jälkeen annoin Aikulle laukkapohkeet. Hoitohevoseni ponkaisi aluksi hieman takertelevaan laukkaan. Hetkellinen kankeus kuitenkin katosi melkein heti. Aikku oikoi hieman kulmissa ja joissain kohdissa myös hidasti, jolloin käskin sitä terävällä kielen naksautuksella ja pohkeilla eteenpäin. Kulmien kohdalla painoin oikean pohkeeni napakasti tamman kylkiin, ratsastin sen syvälle kulmaan ja asetin sitten sisälle päin.

Laukattuamme noin seitsemän kierrosta hidastin Aikun raviin, keskityin pitämään takapuoleni tiukasti satulassa laukan jälkeisen kiitoravin pienessä pomputuksessa, tein täyskaarron ja nostin jälleen laukan. Ja taas tehtiin samat harjoitukset, mutta vain toisessa kierroksessa.

Päätin pienen koulutreenini Aikun kanssa kymmenen minuutin jäähdyttelylompsintaan ohjat löysinä. Aikku puhkui vieläkin intoa ja olisi ilmeisesti jatkanut ilomielin karauttelemista ympäri kenttää. Kiedoin kädet sen vahvan, kullanruskean kaulan ympärille ja rapsutin oikein kunnolla lavasta. Olin testannut tamman osaamista perusasioissa, ja rouva vaikutti oikein mukavalta ratsastaa! Ehkä hieman hitaalta ja pökkelöltä ensi alkuun, mutta kyllähän se siitä syttyi, kun rupesi kunnolla töitä tekemään. Olin juuri ohjannut pärskivän Aikun kaartoon ja hypännyt alas selästä, kun Amar saapui nojailemaan portin pieleen.

"No?" tallin omistajatar kysyi ystävällisesti.

"Aikku on mahtava! Tosi ihana! Alkumetrit se meni vähän hitaanpuoleisesti, mutta kyllä siitä sitten loppujen lopuksi löytyy aika paljon ruutia", hehkutin. Hymyni ulottui korvasta korvaan, ja poskilla paloivat punaiset läikät.

"No sehän on hyvä. Se nauttii kouluratsastuksesta. Esteetkin Aikku ylittää ihan hienosti, muttei niin innokkaasti kuin jolkottelee tekemässä voltteja ja pohkeenväistöjä tai viipottaa maastossa pitkin mettää."

"Jaa. Voisin seuraavalla kerralla kokeilla, miten se hyppää..."

"Kiva. Mutta minun täytyykin tästä lähteä, melkoinen kasa paperitöitä odottaa..."

Nyökättyään hyvästiksi Amar painui sisälle talliin, ja olin erottavani hiljaista mutinaa, joka saattoi olla "vihaan paperihommia" tai "hmm mm mm hm" - tai ainakin jotain sinne päin. Pieni hymy hiipi suunpieliini. Amarin punaisen ponihännän kadottua kulman taakse löysäsin minun ja Amarin juttutuokion ajan kärsivällisesti odotelleen Aikun satulavyön ja nostin jalustimet ylös. Itsekseni hyräillen lähdin taluttamaan hoitohevostani kohti tallia. Tamma ihmetteli kirpakassa syyssäässä puiden nakuja oksia kahisuttelevaa tuulta ja bongaili muutamia siellä täällä rehottavia ruohotuppoja, muttei kuitenkaan kilttinä tyttönä rynnännyt maistelemaan niitä.

Karsinassa riisuin Aikulta varusteet, luiskautin riimun sen päähän ja jätin sen sitten hörppimään äänekkäitten loiskahdusten kera vettä juoma-automaatista. Tamman kostuttaessa treenin aikana kuivunutta kurkkuaan vein satulan varustehuoneeseen - en voinut taaskaan olla ihastelematta huoneen moitteetonta siisteyttä - ja huuhtelin suitsien kuolaimista kaiken mönjän ja syljen. Niputin suitset pikaisesti ja kävin viemässä nekin satulahuoneeseen. Tämän jälkeen palasin Aikun karsinalle, harjasin suokkimamman kevyesti, kokeilin sen jalat läpi (ei turvotusta, epäilyttävän lämpimiä tai aristavia kohtia eikä patteja: kaikki oli kunnossa) ja jäin hetkeksi silittelemään sitä.

Jätin Aikun lepäilemään karsinaansa ja kipaisin toimistoon. Loikoilin sohvannurkassa Annikan, Wonderin ja Liisan kanssa ja vaihdoin välillä muutaman sanasen toimiston pöydän ääressä töitä paiskivan Amarin kanssa. Tuntihan siinä kului nopsasti, ja olisin mieluusti jäänyt tallille pidemmäksi aikaa, mutta kännykkä hälytti. Äiti komensi minut kotiin pikkuveljeä vahtimaan. Keräsin kamppeeni kaapistani, toivotin Amarille hyvää onnea paprujensa parissa, heilautin kättäni Wonderille, Liisalle ja Annikalle ja painelin pihalle avaamaan pyöräni lukon. Polkaisin kulkupelini vauhtiin ja suuntasin kohti kotia muistellen päivän tapahtumia.

~ Gnomzu

halloweentapahtumailta Wonderin & Karosin silmin ja tunnelmin..

(tapahtuma johon tarina liittyy)

Pimeä tie, kaukana takana näen viimeisen katulampun sammuvan aivan yht´äkkiä. Metsästä kuulen tuulen suhinaa ja edessä näin tumman hahmon hiljaa lähestyvän. Selkääni pitkin laskeutuvat kylmät väreet. Hiukseni hulmahtavat kylmässä tuulessa ja samassa viereisen ladon kätköistä kuuluu aavemainen ulina. Säpsähdän ja käännähdän ympäri. Musta kissa loikkaa ladosta ulos ja juoksee sihisten pois. Pinkaisen juoksuun!

Kun tallipiha häämöttää edessäni, pysähdyn viimein haukkomaan happea. Aavemainen piha seisoo edessäni, kurpitsa lyhdyt valaisevat heikosti tietäni kohti maneesia. Lepakoiden varjot maneesin seinää vasten saavat sydämeni hakkaamaan hullunlailla. Kiirehdin tallinovelle ja vetäisen oven auki. Kiljaisen!

Pelottavaan noita asuun pukeutunut Amar väläyttää veriset tekohampaat näkyville ja nauraa kuin häijy noita-akka.
- Sinä säikäytit minut! Huudahdan ja vedän oven perässäni kiinni.
- Hahhaa! Karmivaa Halloweeniä Wonder! Amar toivottaa.

Hetken juttutuokion jälkeen jatkan matkaani kohti toimistoa. Kuulen käytävälle asti toimiston karmivan hitaan ja synkän musiikin. Astun toimistoon ja saan kasvoilleni ison mustan lepakon ruumiin. Jätän nopeasti kaamean elukan taakseni ja loikkaan kynnyksen yli mustaksi verhoiltuun huoneeseen. Muutamat tallitytöt toivottavat minut tervetulleeksi ja ottavat vastaan tuomiseni: lakritsi kuorrutuksella kuorrutetun kakun, jonka koristeina ovat pienet kurpitsa palat ja häijyt lepakot. Kaadan isoon mustaksi maalattuun muovimukiin veren näköistä halloween-boolia ja käteeni nappaan pienen hämähäkkipikkuleivän. Liityn muiden juhlijoiden seuraan ja maistelen maukasta pikkuleipää.

Amar toivottaa pian kaikki yhteistuumin tervetulleeksi, kertoo illan tapahtumasta tarkemmin ja antaa tallityttöjen lukea kaamean halloween kertomuksen. Kertomuksen päätteeksi tallin ovi rämähtää selkosen selälleen ja sisään astelee mustiin pukeutunut Ulrika. Sydämeni hakkaa taas muutaman minuutin ajan hullunlailla, kunnes rauhoitun. Useat vieraat ja kävijät jatkavat vielä juhlintaa, mutta minä pujahdan tallin puolelle. Karos on vielä pukematta.

Kävelen pimeän käytävän poikki ja seisahdun orin karsinalle. Karos katsoo minua tummilla silmillään ja seisoo edessäni isona ja jykevänä.
- Hyvää Halloweeniä herraseni, kuiskaan ja silitän orin turpaa. Karos päästää ilmoilleen kovaäänisen ja aavemaisen hirnunnan ja paiskaa kavionsa vasten betonilattiaa.
- Shh! Karos! kuiskaan ja vilkuilen ympärilleni. Hipsin satulahuoneeseen, jota kuunvalo valaisee aavemaisesti. Nappaan aiemmin päivällä tuomani muovipussin, satulan, suitset ja harjat. Palaan orin karsinalle ja painan noitahattuani tiukemmin vasten päätäni. Sidon Karosin ripeästi kiinni ja suin sen huolellisesti. Himmeässä valaistuksessa työskenteleminen on hieman pelottavaa, mutta samalla kiehtovaa. Suittuani hevosen, tarkistan sen kaviot ja käärin oranssit pintelit jalkoihin. Kaivan muovipussista eilen ostamani oranssin ratsastusloimen, jonka levitän ratsun selkään. Kiinnitän sen huolellisesti, satuloin hevosen ja pistän vielä loput remmit kiinni. Asetan oranssinvärisen kaulakappaleen paikoilleen ja sujautan korvat sisään oranssiin korvahuppuun. Suitset pujotan orin päähän ja taputan hevosta nopeasti. Koristelen vielä suitset oransseilla heijastinremmeillä ja pelottavilla pienillä lepakkokoristeilla. Varmistan että koristeet pysyvät paikoillaan ja sujautan viimeiset heijastimet vielä häntään ja satulaan. Täysin oransseihin ”pukeutunut” uljas kurpitsaratsuni, päästää ilmoilleen vielä yhden hirnahduksen ennen kuin astumme käytävälle. Näen kuinka hevosia on ilmestynyt verryttely alueelle ja ihmisiä lappaa sisälle maneesiin suurina laumoina. Ennen kuin pujahdamme viileään halloween iltaan, varmistan hevosen ja oman asustuksen, pitäen erityistä huolta siitä ettei asuste rajoita Karosin liikkumista. Itselläni on tänä karmivana iltana päälläni itse tehty noita-asu. Päässäni minulla on noitahattu, jonka alla ratsastuskypärä. Kypärän alta pilkottaa runsaan peruukin tumma tukka, joka valahtaa alas hartioilleni. Kasvoni ovat kalpeaksi värjätyt ja silmät tummat ja hehkuvan punaiset. Päälläni liehuu musta viitta ja jaloissani minulla on tummat ratsastussaappaat, lepakko koristein sekä pelottavan hohtavat kannukset. Vedän viittaa tiukemmin ylleni ja talutan hevosen kohti kurpitsa pihaa.

Kun pääsemme Karosin kanssa pihalle, pujottelemme kurpitsa polkua pitkin kentälle. Kisat ovat alkamassa jännittävissä tunnelmissa. Kuulen Amarin kuulutuksen. Hän kertoo kisojen ideasta ja suorittamismahdollisuuksista, sekä kehottaa ihmisiä nauttimaan karmivasta tunnelmasta. Ihmiset taputtavat käsiään ja hyytävä musiikki laitetaan soimaan. Nousen ratsaille ja lähdemme kävelemään Karosin kanssa kenttää ympäri. Me ehdimme huolellisesti verryttelemään, koska kisaajia on melko paljon.

Sujautan kämmeneni hevosen harjan joukkoon ja taputan sitä hiljaa. Metsästä loistaa aavemainen kuunvalaistus, joka saa pelottavat kurpitsalyhdyt loistamaan entistä aavemaisemmin. Kokoan ohjia ja siirrymme Karosin kanssa hiljaiseen raviin. Iloinen hevonen seuraa tallin tapahtumia korvat höröllä ja silmäilee kummeksuen lepattavia lepakoita. Fiksu hevonen kumminkin ymmärtää varsin pian niiden olevan vaarattomia. Verryttely aikaa on vielä noin 10minuuttia, kunnes kisat aloitetaan ensimmäisellä luokalla. Ratsastan Karosia mahdollisimman taipuneeksi, jotta se saa pujoteltua kaikki tolpat mahdollisimman nopeasti ja helposti. Otamme vielä muutaman suunnan vaihdon, ennen kuin siirrymme laukkaan. Laukkaamme ensin ympyrällä, kumpaankin suuntaan väistellen samalla muita verryttelijöitä. Asetan ja taivutan Karosia, sekä käytän varsin paljon ulkoapujani. Pienennän ympyrää pikku hiljaa, jolloin ori joutuu tiivistämään askeleitaan ja laukkaamaan hieman rauhallisemmin. Kehun oria ja otamme vielä toiseen suuntaan. Kello käy ja pian Amar tulee ilmoittamaan että voimme käydä vilkaisemassa maneesin rataa. Laskeudun kurpitsaponin kyydistä ja ojennan ohjat eräälle ystävälleni, pinkaisten välittömästi maneesiin. Vaikka maneesin täyttää vain himmeä hohtava valaistus, näin kuinka paljon halloween juhlijoita on kerääntynyt katsomoon. Puren huulta ja vilkaisen kisaosuutta. Tilavaan maneesin on aseteltu neljä rataa, joista jokainen on täsmälleen samanlainen. Viisi tolppaa jotka tulisi pujotella mahdollisimman ripeästi ylittämättä rajoja tai tiputtamatta tolppien päissä jököttäviä kurpitsoja. Arvioin välimatkoja ripeästi, kunnes tulee ilmoitus että ensimmäiset ratsukot aloittavat. Palaan Karosin luokse ja heilautan jalkani satulan ylitse. Asettelen viitan paikoilleen ja kehotan hevosta eteenpäin. Ensimmäiset neljä ratsukkoa on asettunut lähtöpaikoille. Pillin vihellyksestä hevoset ampaisevat liikkeelle ja lähtevät pujottelemaan kukin omaan tyylin ja tahtiin tolppia läpi. Kun ensimmäinen ratsukko pääsee maaliin alkaa katsomo osoittamaan suosiota innokkaasti huutaen ja taputtaen.

Nyt on meidän vuoromme. Me ja kolme muuta ratsukkoa asetumme lähtölinjalle. Pidän hevosen hyvin hereillä, asettuneena lähtösuuntaan ja pohkeeni lähtövalmiudessa. Kun pillin vihellys kajahtaa ilmoille, painan pohkeeni hevosen kylkiin ja loikkaamme matkaan. Johdan kädellä, asetan, käytän ulkoapuja sekä painoapujani ja kannusta hevosta juoksemaan. Syöksymme eteenpäin askel askeleelta jokainen lähes samalla viivalla. Kolmas, neljäs ja viimeinen. Yli maaliviivan! Ja voittaja on ****** & *****! Yleisö osoittaa suosiotaan voittajalle. Palaamme hengästyneinä koko poppo verryttely alueelle ja menemme jäähdyttelemään. Karos viskoo päätään iloisesti ja ravailee allani. Seuraava kisamme on luokassa d, mutta siihen on vielä aikaa. Kun Karos on saanut hengityksensä tasaantumaan, laskeudun ratsailta ja talutan hevosen maneesin ovelle. Useat ratsukot ovat kerääntyneet seuraamaan kilpailun etenemistä maneesin oville. Varmistamme Karosin kanssa ettemme ole tiellä ja jäämme paikoillemme. Pujottelu kisa jatkuu vielä muutaman erän, kunnes on taas radan rakennuksen aika. Voittajien huulilla komeilee hymy. Ystäväni saapuu paikalle.
- Jos haluat mennä auttamaan radan rakennuksessa tai jossain muussa, niin mene ihmeessä, minä voin pitää oria, ystäväni sanoo.
- Kiitos, vastaan ja ojennan Karosin ohjat Roosalle. Roosa itse tuntee hevoset hyvin ja tulee hyvin juttuun Karosinkin kanssa.

Pinkaisen radalle auttamaan tolppien kannossa ja kurpitsojen siivoamisessa. Melkoisen moni kurpitsa on saanut kyytiä. Rakennamme uudet tolpat ja kiinnitämme makeiskorit killumaan niiden päihin. Asetamme luudat paikoilleen ja ilmoitamme radan olevan valmis. Ratsukot sujahtavat maneesin ovista sisään hennon hämähäkin seitin alitse. Amar kuuluttaa luokan alkaneeksi ja pyytää kilpailijat paikoilleen. Hurraamme ja kannustamme ratsukoita ja voihkaisemme epäonnistumisille. Mutta voittajat, he saavat raikuvat suosionosoitukset! Kilpailut etenevät mukavaa tahtia. Autan ratojen kunnostuksessa ja rakennuksessa, kunnes minun on aika mennä taas verryttelemään.

Palaan Karosin selässä verryttelyalueelle, jonne on rakennettu este. Käytämme verryttelyajan huolellisesti ja hyppäämme muutaman onnistuneen hypyn yli leveän ja pelottavan esteen. Este on koristeltu hämähäkin verkoin, lepakoin, kurpitsoin, pressuin ja ämpärein. Useat hevoset kieltäytyvät moisesta esteestä ja saavat härdelliä aikaiseksi verryttely alueella. Onneksi taitavat ratsastajat kannustavat hevoset peloista huolimatta yli esteiden ja järjestys palaa kentälle. Pujottelen muutaman harjoitustolpan esteen jälkeen ja menen odottamaan vuoroani maneesin ovelle. Ketterät ponit ylittävät esteet tuosta vain varmoine ratsastajineen, nyt rupeaa jo jännittämään! Kun minut kuulutetaan radalle, sujahdan verkon alitse ja ohjaan Karosin keskelle maneesia. Nielaisen kuuluvasti ja vilkaisen Amaria, joka antaa pillistä merkin.

Kannustan hevosen liikkeelle ja loikkaamme yli pelottavan esteen. Este tuli Karosin eteen sen verran nopeasti, ettei ori ehtinyt moista pelätäkään. Mutta kun ensimmäinen tolppa on pujoteltu ja käännös on taas kohti estettä, nostaa Karos korvansa pystyyn ja hidastaa tahtia. Kehotan kannuksillani hevosta eteenpäin, pidän Karosin turvan ylhäällä ja laukan reippaana ja pitkänä. Hevonen ehtii vielä epäröimään muutaman metriä ennen, mutta reipas kannustus saa orin pomppaamaan lähes paikoiltaan esteen yli. Otamme äsken hukatun ajan umpeen, kiertämällä tolpan reippaasti ja palaamalla taas esteen luokse. Ajattelen nyt että pitkä laukka pitkä kaula ja nyt ehtii Karoskin jo hieman rentoutua ja ottaa hyvän hypyn.

- Hyvä Karos! Kehun nopeasti äänelläni ja kannustan taas hevosta juoksemaan. Kolmas tolppa on jo ulottuvillamme ja muutaman askeleen jälkeen taas este turpamme edessä. Nyt Karos havaitsee liehuvat noitahatut tolppien päissä ja kavahtaa niitä. Onneksi minulla on ohjat kireällä, joten saan hevosen esteen yli pienestä säikähdyksestä huolimatta. Kehuin taas Karosia, pujottelemme neljännen tolpan ja palaamme esteelle. Karos loikkaa hyppyyn ja pujottelee vielä viimeisen tolpan ennen viimeistä hyppyä, jonka se suorittaa taitavasti. Loikkaamme maaliviivan ylitse ja saamme railakkaat suosionosoitukset. Taputan kurpitsapollea iloisesti, ja jäämme jännittyneinä odottamaan tuloksia.

Palaamme verryttelyalueelle odottamaan toisen luokan alkua. Kaksi luokkaa on jo takanapäin ja edessä häämöttää vielä pukuratsastusluokka. Karos pärskähtää allani ja kulkee vapain ohjin. Onhan sillekin annettava vielä rentoutumisen aika ennen viimeistä koitosta.

Katsojat saavat pitää pienen tauon, kun Amar saapastelee noitalakki keikkuen verryttelyalueelle.
- Hyvää iltaa kilpailijat! Pyytäisin nyt kaikkia jotka eivät osallistu pukuratsastusluokkaan poistumaan hetkeksi kentältä.
Kuluu hetki aikaa kun hevosia johdatellaan ulos kentältä ja kentälle. Kun kaikki on taas järjestyksessä Amar jatkaa:
- Noniin, elikäs teidät jaetaan nyt 3-4 hengen ryhmiin ja teidät kutsutaan ryhmä kerrallaan maneesin kilpailu alueelle, jolloin te näytätte parhaanne mukaan hevosten kanssa käynti, ravi ja laukka-näytteet esitellen samalla pukukokonaisuuksianne, joten muistakaa väläyttää esille myös pienimmätkin yksityiskohdat! Onnea kilpailuun! Amar toivottaa ja palaa maneesiin. Kilpailujen työntekijä kuuluttaa ryhmät ja kehottaa meitä valmistautumaan luokkaan kymmenessä minuutissa.

Minun ryhmääni kuuluu meidän lisäksi valkoinen ritariratsu, pelottavan kuolleen ritarin ratsastamana sekä pieni ruunikko New Forest poni puettuna hämähäkki pukuun, ratsastajan ollessa hämähäkkimies. Harjoittelemme verryttelyssä yhteisen sävelen löytämistä. Pienen ponin vuoksi askelluksemme saa olla hieman hitaampaa ja lyhyempää kuin normaalisti. Sovimme järjestyksen koko järjestyksen mukaisesti. Valkoinen ritariratsu johtaa joukkoa, jonka jälkeen tulemme minä ja Karos ja meidän perässä hämähäkki ratsukko. Otamme verryttely alueella jokaista askellajia, ja yritämme parannella yhteistyötämme pienten lisäysten merkeissä. Kun ensimmäinen ryhmä kuulutetaan sisään, pujahdamme porteista ulos ja menemme seisomaan maneesin kulmalle. Me olemme toisina.

Kun ensimmäinen ryhmä palaa maneesista, vilkaisemme jännittyneinä toisiamme ja astelemme jonossa maneesiin hymy huulilla. Liikuttelen kuolainta Karosin suussa ja teen pohkeillani pieniä impulsseja orin kylkiin. Karos on hyvin kuulolla ja kun astelemme ympyrälle, se taipuu nätisti ja kulkee kaula kaarella, nostellen jalkojaan ylväästi. Takanamme kulkeva new forest nauttii yleisön suosiosta ja vilkuilee ympärilleen silmät loistaen. Asusteet välkkyen ja yleisön hurraukset kaikuen kuljemme reippaassa tempossa ympyrällä tuomarien seisoessa keskellä. Muutaman kierroksen jälkeen Amar pyytää meitä siirtymään kevyeeseen raviin. Karos on kovalla innolla juoksemassa reippaaseen tahtiin, mutta kunnon pidätteet saavat orin tyyntymään ja kulkemaan jälleen hyvin asettuneena ja hyvässä peräänannossa. Karos pääsee erinomaisesti liikkumaan asusteissaan, joita olin suunnitellut jo pitkään. Meidät pyydetään ottamaan pysähdys, joka luonnistuu jokaiselta ratsukolta helposti. Saamme luvan jatkaa ravia vielä hetken ja siirtyä sitten laukkaan. Laukkaamme hidastempoista, mutta siistiä laukkaa, jotta pieni hämähäkkiponikin pysyy menossa mukana. hevoset korskuvat ja saavat aplodit kun tuomari pyytää meitä poistumaan käynnissä paikalta.

Kun pääsemme ulos maneesista, huokaisemme yhteen ääneen.
- Eikös se mennytkin ihan hienosti? Kuollut ritari varmistaa.
- Minun mielestäni aikanakin, naurahdan ja taputan kurpitsapollea.
- Ja minun, Donnakin, tai siis tarkoitan hämähäkkiponikin pysyi hienosti isojen ponien perässä, vaikka yleensä se ei viitsi paljoa hoppuilla, hämähäkkiponin ratsastaja naurahtaa. Nauramme yhteen ääneen ja palaamme verryttelyalueelle. Annan Karosin kävellä kunnolla vapain ohjin, kunnes kaikki ratsukot pyydetään maneesiin. Maneesissa onkin jo aika täyttä kun viimeiset ratsukot ovat pujahtaneet sisälle. Amar kiittää loistavasta Halloween kilpailusta ja illanvietosta, sekä jakaa jokaiselle pienen halloween makeispussin. Palkintojen jako suoritetaan, jonka jälkeen liu´umme hiljalleen ulos raikkaaseen ja pimeään lokakuiseen iltaan. Vierailevat kilpailijat palaavat kuljetusautoilleen ja tallin hevoset sujahtavat karsinoihin. Väsymys painaa jo päälle, ilta on ollut täynnä tekemistä ja aivan mahtavaa ohjelmaa, en voi olla kuin tyytyväinen Karosiin ja koko Heijastuksen väkeen ja toimintaan.

Riisun hevosen asusteista ja varusteista ja asetan ne käytävälle odottamaan. Harjaan Karosin huolellisesti, tunnustelen jalat ja puhdistan kaviot. Tallityöntekijät ovat hoitaneet hevosten ruuat ja karsinat kuntoon ennen tapahtumaa, joten Karos pääsee suoraan nauttimaan mahtavasta halloween ateriastaan ja puhtaasta karsinastaan. Toivotan Karosille vielä hyvää Halloweeniä ja pujahdan pimeän käytävän poikki satulahuoneeseen. Pistän tavarat huolellisesti paikoilleen ja riisun oman asunkin. Vaihdan leppoisat kollarit päälleni, tungen asun muovipussiin ja saapastelen toimistoon. Viimeiset vierailijat ja vakiokävijät syövät vielä antimia ja siivoilevat paikkoja. Liityn heidän seuraansa ja autan roskien keräämisessä. Kun toimisto on saatu suhteellisen hyvään kuntoon, palaan Amarin mukana pihalle sammuttelemaan kurpistalyhtyjä ja irrottamaan koristeita. Siivoamme maneesin isolla porukalla, ennen kuin kukin lähtee kotiin nukkumaan. Ennen lähtöäni kiitän Amaria vielä mahtavasta illasta.
- Kiitos osallistumisestasi, tällaiset tapahtumat saavat aina ilon kuplimaan rinnassani, vaikka tämän illan aihe onkin karmiva halloween! Amar nauraa.
- Olet oikeassa, vastaan ja nauran. Heilautan kättäni Amarille ja lähden kohti kotia. Kulkiessani pimeää hiekkatietä pitkin törmään vielä tiellä istuvaan mustaan kissaan jonka silmät kiiluvat uhkaavasti. Vilkaisen taakseni ja pinkaisen lopun matkan kotiin.

~ Wonder

hoitotarina Karos, 24.10.2010

Ajoin mopoautollani kohti tallia. Aurinko paistoi syksyistä maisemaa vasten ja sai ilman näyttämään lämpimämmältä, kuin se todellisuudessa oli. Käänsin rattia ja annoin auton rullata pihan parkkipaikalle. Nousin ulos ja kaivoin takakopasta tallikamat. Kävelin pihan ylitse ja heilautin kättäni Amarille, joka saapui tallista paperipinkka käsisään.

- Mukavaa nähdä sinua tallilla! Amar huudahti.
- Mukavaa olla tallilla, naurahdin.
- Sinullako paperitöitä? Kysyin ja nyökkäsin kohti Amarin sylissä olevia papereita.
- Kyllä vain, Amar huokaisi ja rypisti kulmiaan.
- Pitäisi postittaa muutamat tärkeät paperit, kopioida hieman taulukoita ja lähettää tilauksia sinne ja tänne! Amar sanoi ja pudisti päätään.
- Ethän sinä pysty yhtään nauttimaan hevosista ja ihanasta syksystä! Parkaisin.
- Niinpä, sepä juuri, Amar naurahti.
- Mutta minun täytyy tästä lähteä, ettei mene taas työt yömyöhään, Amar sanoi iloisesti ja lähti kohti autoaan.
- Moikka, huikkasin ja pujahdin talliin.

Suurin osa hevosista oleili ulkona, Karos muiden joukossa. Päätin auttaa tallityöntekijöitä siivoamalla tallia parhaani mukaan. Hain ensitöikseni kottikärryt ja talikon ja koukkasin Karosin karsinaan. Heittelin likaiset turpeet ja lannat kottikärryihin ja levitin puhtaat turpeet tasaiseksi neliöksi. Siirryin seuraavaan likaiseen karsinaan ja tein saman työn. Jatkoin työtä niin pitkään, kunnes koko käytävän loputkin likaiset karsinat oli puhdistettu. Pyyhin hikeä otsaltani ja pyörittelin kipeitä hartioitani. Olo tuntui hyvältä, kun kerrankin pystyi jossain asiassa auttamaan. Vein viimeisen kuormallisen lantaa lantalaan ja täytin turpeella karsinat, joissa oli sitä liian vähän. Hain ämpäriin höyryävän kuumaa vettä ja ryhdyin puunaamaan ruoka-astioita puhtaiksi. Kävin yksitellen karsinan toisen perään, niin että lopulta liat ja kuolat olivat tiessään. Kävin kaatamassa likaveden pois ja pistin tavarat paikoilleen. Nappasin luudan ja ryhdyin lakaisemaan käytävää. Saatuani viimeisenkin heinänkorren pihalle, huokaisin tyytyväisenä ja vein luudan oven viereen. Katsoin käytävää ja mietin mitä seuraavaksi. Karsinat siivottu ja lattia lakaistu, mutta entäs satulahuone? Aikaa oli jo kulunut jonkun verran, mutta miten muutenkaan kuluttaisin armaan lauantain päiväni? Vastaus, en mitenkään!

Niinpä vetäisin satulahuoneen oven auki ja hengitin vahvan nahan tuoksua. Silmäilin hetken huonetta ja päätin ruveta töihin. Aloitin siivoamalla lattian. Kaikki ylimääräiset ämpärit, korit, nahkaiset remmit, riimunarut, riimut, roskat, viltit, huovat, harjat ja pintelit jotka lojuivat lattialla tai muualla kulmissa vein ulos. Rullasin matot ja kannoin nekin pihalle. Seuraavaksi rupesin kokoamaan varusteita ja muita roikkuvia vempeleitä. Kokosin ne siististi ja putsailin pahimpia likoja. Laitoin kunkin tavaran omalle paikalle ja suljin hevosten kaappien ovet. Loimihylly seisoi armottoman kaaoksen vallassa satulahuoneen nurkassa. Vetäisi kaikki loimet alas ja vein ne ulos. Poistin hyllyltä roskat ja hämähäkinseitit ja kuurasin sen puhtaaksi juuriharjalla ja tehokkaalla pesuaineella. Kuivasin sen ja painelin ulos. Tamppasin loimet puhtaiksi ja vikkasin siististi. Pistin ne järjestykseen omille paikoille ja rupesin selvittelemään lattialta löytyneiden tavaroiden alkuperää. Nimetyt harjat, pintelit, riimut, narut ja huovat vein omille paikoille ja nimettömät kokosin tyhjään koppaan. Matot tamppasin ja jätin ulos tuulettumaan. Palasin satulahuoneeseen ja lakaisin lattian kuntoon. Pesin sen hyvällä pesuaineella ja annoin kuivua. Lattian kuivumiseen ei mennyt kauaa, jonka jälkeen levitin matot paikoilleen. Pyyhin kaappien päälliset ja ovet ja annoin kyytiä lavuaarin likaisille möykyille. Vein roskat roskikseen ja suoristin hyllyt ja laatikot. Loistavaa, nyt satulahuone oli jälleen suhteellisen siistissä kunnossa. laitoin nimettömät tavarat paikkaan, josta ne huomattaisiin, jottei kenenkään omaisuus menisi hukkapiiloon. Sitten avasin vielä ikkunan, jotta ilma raikastuisi ja painelin toimistoon. Join muutaman lasisillisen vettä, koska siivoaminen sai janon päälle. Sitten vilkaisin kelloani. Ohhoh! Nyt minun olisi heti haettava Karos jotta ehtisin liikuttaa sen. Juoksin pihan ylitse tarhojen luokse ja huutelin Karosia. Ori ravasi portille harja hulmuten ja kaviot tömisten kylmää maata vasten. Kehuin sitä ja kiinnitin narun riimuseen. Talutin innokkaan hevosen sisälle talliin ja sidoin sen hoitopaikalle. Eräs tallityttö vahti hetken Karosia, kun hain varusteet ja palasin hevosen luokse.

Aloitin sukimalla hevosta piikkisualla. Kura ja lika saivat pikku hiljaa kyytiä. Pitkän harjauksen jälkeen alkoi karva kiillellä ja hevonenkin vaikutti tyytyväiseltä, vaikka paljon mieluummin Karos olisi jo painellut juoksentelemaan. Saatuani harjattua sen, puhdistin kaviot ja tarkistin että kengät olivat hyvin paikoillaan. Tämän jälkeen pujotin kapsonit orin päähän, kiinnitin liinan ja rupesin käärimään suojia. Kun kaikki oli kunnossa, vedin hanskat käsiini, nappasin juoksutusrapain ja talutin hevosen perässäni maneesiin.

Onneksemme maneesi oli tyhjä. Sytytin valot ja vedin oven kiinni. Karos hörisi rinnallani ja tanssahteli energisesti. Johdattelin sen keskelle maneesia ja annoin kävellä liinan päässä. Hevonen rentoutui, laski päätään alas ja lähti kulkemaan reipasta tahtia. Annoin Karosin kävellä viitisen minuuttia, kunnes kehotin sitä heräämään horroksestaan. Maiskautin ja sanoi:

- Ravia! Karos siirtyi innokkaasti raviin ja lähti juoksemaan pitkin ja lennokkain askelin.

- Prr prr, muistuttelin ja pidättelin sitä hieman. Ori viskoi päätään ja yritti jatkaa samaa menoa, mutta reilummalla kehotuksella painoi lopulta päänsä alas ja rauhoittui hieman. Kehuin sitä, rentouduin ja katsoin sen sulavaa askellusta. Hetken ravailun jälkeen vaihdoimme suunnan ja otimme muutaman kierroksen. Kun ori oli saanut hieman lämmitellä, siirsin sen käyntiin ja lähdimme ottamaan pysähdyksiä ja pieniä temponvaihteluja. Käytin apunani kehonkieltä, liinaa ja erityisen paljon myös ääniapuja. Hevonen kuunteli korvat tarkkana ja teki annettuja tehtäviä ihan hienosti. Alkuun pysähdyksissä se yritti lähteä liikkeelle ennen aikojaan, mutta muisti pian pitää jalat maassa ennen käskyä. Kehuin sitä ja kokeilimme hieman temponvaihtluja. Reipas käynti luonnistui orilta leikiten, mutta hitaammassa muodossa Karos turhautui kun mikään ei kelvannut.

- Älähän nyt poika! Ei käy että pysähdyt, hiljennä vain, kehotin. Hetken harjoittelun jälkeen homma rupesi luistamaan ja Karos sai harjoittelun ilon takaisin pääkoppaansa. Kehuin sitä ja pyysin ravia.

Otimme ravista käyntiin siirtymisiä ja pysähdyksiä. Ne luonnistuivat mukavasti. Mutta kun tuli temponvaihteluiden vuoro, heitti Karos välittömästi hanskat tiskiin ja turhautui. Autoin hevosta hieman enemmän ja homma rupesi luistamaan. Oli ilo nähdä kuinka Karos ymmärsi harjoituksen tekniikan ja lähti tekemään innokkaasti ja yhteistyöhaluisesti, unohtaen saman tien moiset turhautumiset. Muutaman kierroksen jälkeen annoin hevosen kävellä hetken ja vaihdoimme taas suuntaa. Seuraavaksi olisi laukannoston vuoro. Herättelin hevosen takaisin työnteon maailmaan ja otimme laukkaa. Kehotin oria laukkaamaan reipasta vauhtia. Innokkaasti, pitkin ja sulavin askelin Karos eteni kierros toisensa jälkeen. Kun pahimmat höyryt oli päästelty, rupesi hevonen hidastamaan oma-aloitteisesti. Kehotin sitä raipalla pysymään vauhdissa ja kummastunut ori jatkoi reipasta tahtia. Laukka jatkui varmaan kymmenisen kierrosta, kunnes Karos rupesi osoittamaan pientä väsymyksen merkkejä. Se hidasti, mutta kun raippa viuhahti, ori jatkoi matkaansa. Huomasin kuinka sen korvat suuntautuivat sisälle päin ja pää lähti laskeutumaan alaspäin, turpa kohti maata. Annoin orin laukata.

Vielä muutama kierros ja sitten annoin orin hidastaa käyntiin. Karosin kyljet kohoilivat ja se hengitti raskaasti. Kävelytin sitä hetken ja pyysin uutta nostoa. Treenasimme hetken nostoja, kunnes ne rupesivat toimimaan, ilman että hevonen siirtyi reippaan ravin kautta laukkaan. Kehuin Karosia ja otimme laukassa vielä ihan hetken temponvaihteluja. Olimme jo olleet täällä melkein 30min. Otimme laukkaa vielä toiseen suuntaan ja muutaman hidastuksen, ennen kuin päätimme lopetella tältä erää. Hikinen hevonen huohotti ja käveli pitkin ympyrää. Ravautin sitä hiljaisessa ravissa muutaman kierroksen, ennen kuin kävelytin sitä pitkään. Olin ottanut viltin mukaan maneesin. Heitin viltin hevosen selkään ja varmistin että sen hengitys oli tasaantunut, ennen kuin palasimme tallille.

Taputin hevosta, sidoin hoitopaikalle ja vaihdoin kapsonit riimuseen. Suin orin kuntoon ja heitin fleeceloimen päälle. Juotin Karosille melanssivettä ja rapsuttelin sitä hetken. Sitten päästin sen karsinaan, heiniensä ääreen. Keräsin tarvikkeet ja vein ne satulahuoneeseen. Ennen kuin lähdin kotiin pesin vielä Karosin satulan ja suitset sekä puhdistin harjat. Kun ne kiiltelivät kauniisti, kokosin suitset ja siivosin Karosin kaapin. Kaikki oli valmista. Menin tekemään hevosen iltaruuat kuntoon ja hipsin pimeän pihan ylitse mopoautolleni. Huristelin metsätietä pitkin kotiin.

~ Wonder

Syksyinen myrskypäivä

Syksyinen myrskytuuli viuhuu nurkissa, harmaat sadepilvet kiitävät vauhdilla yli tallipihan ja yhtäkkiä nurkan takaa pyörii kolisten tyhjä vesiämpäri. Hevoset seisovat tarhoissa puiden tai katosten suojissa takapuolet tuulta kohti ja itsekin tungen kädet syvälle punaisen sadetakkini taskuihin loiskiessani litimärän pihamaan halki tallille villasukkiin verhotut varpaani kuivina keltaisissa kumisaappaissani.

Tallin toimisto on tyhjä, mutta oven takaa käytävältä kuuluu kolinaa ja jutustelua. Napsautan vedenkeittimen päälle, ripustan vettä lattialle tiputtelevan takkini naulakkoon ja istahdan työpöytäni taakse tutkimaan papereita, lukemaan lapuista kuinka erään yksityisen ruokintaa tulee muuttaa ja tarkistamaan sähköpostini. Työn touhussa en edes huomaa että vedenkeitin napsahtaa pois päältä ja sade vain yltyy, ennen kuin toimiston ovesta sisälle astelee kokonainen konkkaronkka porukkaa: hoitajat Wonder ja Gnomzu, työntekijöistä höpöttävä ja pölöttävä Elina sekä muista tallitytöistä Kaisa ja Annika. Tervehdykset kajahtelevat, säätä manataan ja Elinan kertomus Empaatin fiksusta aamuisesta käytöksestä tarhaan vietäessä aiheuttaa naurunpärskeitä kun vesi keitetään uudelleen, teetä kaadetaan kuppeihin ja ikkunan ulkopuolella sade piiskaa jo ennestään märkää maata ankarana.

Kun kaikki ovat saaneet sisäänsä lämmintä teetä ja kaapista löytyneitä, hiukan vanhentuneita mutta silti kelpaavia keksejä ja tärkeimmät kuulumiset on vaihdettu, on aika jakaa kaikille tekemistä loppupäiväksi. "Karsinat on tullu siivottua jo ajat sitten teikäläisen vedellessä vielä hirsiä", huikkaa aamuvuoroon tallille herännyt Elina, jota Kaisa ja Annika olivat pian saapuneet auttamaan. Jäljellä ei tunnu enää olevan kuin hevosten liikutus ja sitä seuraava varusteiden pesu sekä muuta pientä järjestelyä ja siivoilua. "Wonder ja Gnomzu haluavat tietysti liikuttaa omat hoidokkinsa eli Karosin ja Ainottaren - ja vaikka ette haluaisikaan niin saisitte tehdä sen silti. Jos Elina otat vaikka yksityisori Zlatanin juoksutukseen? Annika, voisitko sinä liikuttaa vaikka Randon? Ulrikan pitäisi ilmestyä töihin ihan kohta, joten hän saa liikuttaa Empaatin, jos Kaisa otat Emmiinan niin minä treenailen Smigrenden kanssa." Työnjakoni saa osakseen vain myöntyviä nyökkäyksiä, ja porukka kaikkoaakin toimistosta hevosia ja poneja tarhoista hakemaan tai muuta touhuamaan heti kun olen ehtinyt sopia että orit liikutetaan ensin ja tammat sitten - arvasin aivan oikein että ketään ei ulkona ratsastaminen kiinnostanut ja kaikki meinasivat suunnistaa maneesiin.

Mene siis tovi ennen kuin pääsen itse juoksuttamaan Smigrendeä. Käytän kuitenkin ajan hyödykseni ja autan Elinaa ihan fiksusti käyttäytyvän Zlatanin kanssa erityisesti apujen treenailun kanssa ja hyppyytän Wonderia ja Karosia vaikeahkolla sarjalla uudestaan ja uudestaan kunnes se menee mielestäni täydellisesti. Orien tallustellessa ympäri kaviouraa löysin ohjin rämmin kuraiselle tarhalle kasvoille piiskaavasta sateesta huolimatta, kaappaan portilla sisäänpääsyä odottavan Smigrenden riimunnarun päähän ja talutan tamman talliin jossa riisun sen loimen, harjaan ja puen sille vielä varusteet ja sonnustaudun itsekin vähän paremmin liikutukseen soveltuvaan vaatetukseen.

Keena ei millään ilveellä haluaisi pistää kaviotaan enää ulos talliin kerran päästyään, mutta maanittelun ja komennuksen jälkeen saan tamman kyllä talutettua vauhdikkaasti maneesille. Asetumme päätyyn ympyrälle Keena juoksutusliinan päässä ja minä keskellä ja alkukäppäilyjen jälkeen pyydän tammalta temmonmuutoksia ja askellajinvaihdoksia. Samalla seurailen sivusilmällä Gnomzua ja Aikkua jotka loikkivat pienten esteiden yli vaihtelevalla tyylillä, ja Kaisaa ja Emmiinaa jotka treenaavat pohkeenväistöä ja laukkajuttuja. Myös yksityisen omistaja Soile ilmestyy maneesiin harjoittelemaan helppoja koululiikkeitä Sissensä kanssa.

Lähes tunti kuluu nopeasti Keenan toimiessa vallan mainiosti liinan päässä, välillä tosin hirmuista tuulen viuhunaa ihmetellen. Kierrämme kaviouran sisäpuolta kävellen muiden ohittaessa meidät jatkuvasti kaviouran puolelta, vaikka askellaji heilläkin on vain käynti.. Lopulta tulee kuitenkin aika jättää maneesin kuivuus ja valoisuus ja astua ulos märkään, pimeään maailmaan - tuntuu kuin aurinko ei olisi lainkaan noussutkaan, niin pimeää ulkona on vaikka kello ei ole vielä paljoakaan!

Kun kaikki hevoset rouskuttavat tyytyväisestä päiväruokiaan karsinoissa, kokonnumme koko konkkaronkka taas toimistoon. Tee maistuu jälleen kaikille myrskyn pauhatessa ulkona, ja päästän ilmoille pääkopassani aamun ajan kypsyneen idean halloweenriehasta. Idean jatkokehittely alkaa lähes raivoisasti ja jatkuukin niin vilkkaana että kaikki muut jäljellä olevat tallihommat meinaavat unohtua. Tallinomistajan valtuuksillani jatkan kuitenkin itse suunnittelua ja alan väsätä kutsuakin lämmin teekuppi kourassa patistaessani muut tylsempiin puuhiin - sateen yhä ja edelleen ropisuttaessa kattoa ja tuulen kolistellessa ikkunaa.

~ Amar