Porrastettujen kilpailujen lyhyt oppimäärä - kilpaileminen (vm. 2009)

Päätin varmuuden vuoksi poimia parempaan talteen aikoinani (näemmä 2009) VRL:n uutisvuoto -blogiin kirjoittamani "porrastettujen kilpailujen lyhyen oppimäärän", jos sitä joku joskus johonkin tarvitsisi ja tuo alkuperäinen lähde sattuisi syystä tai toisesta täysin katoamaan!

Ovatko porrastetut kilpailut sinulle kuin hepreaa? Ei hätää, et ole ainut! Ja siksi yritänkin nyt selventää VRL:n monen sivun pituisia, monimutkaisiksi koettuja sääntöjä toivottavasti selkeämpään muotoon. Näillä eväillä voitkin sitten innostua porrastetuista ja niiden tuomasta hevosten kehitysmahdollisuudesta, jonka olemassaolon allekirjoittanut on kokenut varsin koukuttavaksi.

Mitä tarvitset kisataksesi porrastettuja?
Virtuaalihevosen tai ponin VH-tunnuksella varustettuna - hevosen VRL:n profiilisivulta tulee löytyä syntymäpäivät (suosittelen merkkaamaan kaikki kerralla) ja säkäkorkeus (rekisteröityäsi hevosen mene omiin tietoihisi, siellä hevoslistaan ja valitsemasi hevosen kohdalta taulukon oikeasta reunasta valitse "muokkaa"-linkki, jossa voit kyseiset tiedot profiiliin lisätä) - ja itsellesi VRL-tunnuksen sekä sähköpostin. Sinun tulee myös olla liittynyt johonkin seuraan VRL:n kautta.

Kilpaileminen
1) Ota selvää millä tasolla hevosesi on.
Hevosesi tason näet joko hevosesi profiilista: hevosen profiilisivun alareunassa Ominaisuuspisteet-otsakkeen alla Saavutetut vaikeustasot -alaotsakkeen alla, esimerkiksi

kouluratsastus 4 taso (1651p.)
esteratsastus 2 taso (855.5p.)
kenttäratsastus 0 taso (20p.)
valjakkoajo 2 taso (835.5p.)

TAI valmiiksi oikessa muodossa osallistumista ajatellen osoitteesta http://www.virtuaalihevoset.net/kilpailut/listat.php, josta voit valita lajin jonka pisteitä haluat katsella. Oikeastaan tuo sivu, listat.php, on ainut jota kisakalenterin lisäksi oikeasti tarvitset porrastettuja kisatessasi! Sieltä näet jokaisen hevosesi joka on yli 3-vuotias ja jonka profiiliin on merkattu säkäkorkeus - jos nämä tiedot eivät ole profiilissa, ei hevostasi löydy listalta eikä se voi kilpailla porrastettuja (lue: se hylättäisiin puutteellisten tietojen vuoksi).

2) Miten tasot vaikuttavat kilpailemiseen?
Porrastettujen kilpailujen ideahan on se että hevosta voi kehittää tasolta toiselle (ja että jalostuksessa pisteet periytyvät, mutta tästä ei tarvitse heti ensimmäisenä välittää). Hevosta voi kehittää seuratasolta 0 aina kansalliselle tasolle, tasolle numero 10 asti. Täältä näet selkeästi taulukoituna sen missä kisoissa (seura, alue vai kansallinen) hevosesi voi milläkin tasolla (0-10) kilpailla. Voit siis todeta että 0-tason kilpailut ovat seurakisoja, tasojen 1 - maks. 5 kilpailut aluekisoja ja tasojen 4 ja siitä ylöspäin kansallisia kilpailuja.

Voidakseen nousta tasolta toiselle hevosesi tarvitsee tietyn määrän pisteitä alemmalta tasolta. Nämä tarvittavat pisteet näet täältä kohdasta "Miten paljon pisteitä voi jokaisella tasolla korottaa", mutta riittää että tarkkailet hevosesi osallistumisoikeutta esimerkiksi listat.php-sivulta - silloin sinun ei tarvitse miettiä pistemääriä, VRL:n koodi huolehtii asiasta puolestasi. Keskity siis vain tasoihin jos pisteiden miettiminen tuntuu liian vaikealta.

Pisteiden lisäksi tasoihin vaikuttavat ponisi säkäkorkeus - 149 cm korkeilla ja suuremmilla hevosilla ei säkäkorkeus rajoita porrastetuissa kilpailemista. Poneja kuitenkin koskevat seuraavanlaiset rajoitukset kuten täältä voit lukea:

• 140 cm - 148,0 cm korkeat hevoset saavat osallistua korkeintaan seuraavan tasoisiin luokkiin:
120 cm (esteratsastus)
Vaativa B (kouluratsastus)
CCI/CIC1 (kenttäratsastus)
• Alle 140 cm korkeat ponit saavat osallistua korkeintaan seuraavan tasoisiin luokkiin:
  110 cm (esteratsastus)
  Helppo A (kouluratsastus)
  Helppo luokka (kenttäratsastus)

Katso siis Luokat-taulukoista ja tarvittaessa kysy esimerkiksi tämän tekstin kommenttina jos et ole varma millä tasolla ponisi voi kilpailla.

Hevosesi voi kilpailla useammallakin tasolla yhtä aikaa, paitsi ollessaan 0-tasolla. Kun hevosesi on tasolla 0, se voi kilpailla vain tason 0 kilpailuissa. Kun hevosesi on tasolla 1, se voi kilpailla sekä tason 1 että tason 2 kilpailuissa. Muilla tasoilla ollessaan hevosesi voi kilpailla sekä tasoa helpommissa että tasoa vaikeammissakin kilpailuissa, esimerkiksi tasolla 7 ollessaan se voi kilpailla myös tasoilla 6 ja 8. Nämä voit halutessasi varmistaa myös menemällä hevosen profiilisivulta linkkiin Tarkista tämän hevosen osallistumisoikeus. Sieltä näet millä tasolla hevosesi on sekä kaikki luokat joihin hevosesi voi osallistua.

3) Osallistu kilpailuihin
Kun tiedät millä tasolla hevosesi on ja millä tasoilla se voi kilpailla, mene kilpailukalenteriin, ja laita raksi ruutuun "Hae vain porrastettuja " Jos hevosesi on tasolla 0, sinun tulee etsiä seuratason kilpailuja, koska kuten taulukoista näet, ovat kaikki 0-tason kilpailut seurakilpailuja. Kisajärjestäjien on pakko merkata kutsuihin myös luokkien vaikeustasot, joten sinun ei tarvitse esimerkiksi tästä kutsusta katsoa kuin mikä luokka on 0-tasoinen - ei ole tarvetta välittää siitä onko luokka HeC, KN Special, HeB vaiko HeA. Tarkistettuasi hevosesi osallistumisoikeuden (katso kohta 1) ainut mitä tuijotat kisoihin osallistuessasi, on tason numero, poneilla myös mahdolliset säkäkorkeuden aiheuttamat rajoitukset joita järjestäjä ei aina merkkaa kutsuun! Siis esimerkiksi lk 1: HeC (taso 0: 0-200 p., väh. 3 vuotta) - sinun ei tarvitse ulkoa muistaa hevosesi pistemääriä tai ikää kun olet VRL:n sivuilta tarkistanut millä taso(i)lla hevosesi saa kisata. Sitten vain lähetät osallistumisen vaaditussa muodossa ja odottelet tuloksia. Tulosten tultua voit käydä listat.php-sivulta tai hevosen profiilista katsomassa onko se kenties kivunnut seuraavalle tasolle, ja ilmoittaa hevosen taas seuraaviin kisoihin.

Näin yksinkertaista on siis porrastetuissa kilpaileminen! Tasolla 10, siis vaikeimmalla tasolla, hevonen voi kerätä 6601 pistettä ja sitten sen onkin aika kirmata laatuarvostelun (joissa porrastetut otetaan erikseen huomioon) kautta eläkelaitumille ainakin kisahommista - toki avoimiakin saa kilpailla vaikka haudassa asti, mutta eiköhän virtuaalihevosetkin ansaitse leppoisat eläkepäivät, varsinkin suuren osan alettua kilpalu-uransa jo 0-vuotiaina, mikä ei porrastettujen kohdalla onneksi ole mahdollista.

Tässä vielä tiivistelmän tiivistelmä:
1) rekisteröi hevonen, merkkaa profiiliin syntymäpäivät ja säkäkorkeus
2) tarkista sivulta http://www.virtuaalihevoset.net/kilpailut/listat.php tai hevosesi profiilista millä tasolla hevosesi on
3) mene kisakalenteriin, etsi porrastettuja ja ilmoita hevosesi lähimpänä ajankohtana olevaan kilpailuun jossa on luokka hevosesi tasolla tai yhtä tasoa ylempänä tai alempana (poikkeus tasot 0 & 1)
4) odota tuloksia
5) mene taas sivulle http://www.virtuaalihevoset.net/kilpailut/listat.php tai hevosesi profiiliin ja tarkista onko sen taso vaihtunut
6) ilmoita hevosesi seuraaviin kilpailuihin.


Epäselvistä asioista saa kysyä rohkeasti esimerkiksi tämän kirjoituksen kommentissa, sähköpostilla hallitukselta tai jaosten pitäjiltä, VRL:n foorumilla yms. Toivottavasti innostuit porrastetuista yhtä paljon kuin minä etkä enää tuskaile sekavien sääntöjen kanssa - joskin porrastettuihinkin pätee eräs vanha viisaus: kokeilemalla oppii!

Heippa vain!

Tuskinpa on jäänyt keneltäkään huomaamatta, ettei Heijastuksessa ole meikäläisen toimesta tapahtunut mitään kuukausiin. Pahoittelut tästä. Jotkut tosin ovat huomanneet, että olen ollut vaihtelevalla menestyksellä tavoitettavissa hötönetissä ja sähköpostitse. Mutta pahoittelut myös siitä, etten ilmoittanut mitään vetäytyessäni pois aktiivisesta virtuaalielämästä.

Toisaalta en edes itsekään tiennyt että olin jäämässä "tauolle", tallin päivittely vain jäi ja jäi. Silloin tällöin naputtelin tarinoita kisoihin ja päivitin niitä tänne blogiin, mutta siinäpä se. Eikä tämä teksti ole mikään lupaus ryhdistäytyä uutena vuotena ja nostaa Heijastus samaan kukoistukseen kuin silloin joskus. Ennen joulua haaveilin, että olisin järjestänyt joulumaaston tänäkin vuonna. Että Heijastus olisi noussut taas aktiiviseen eloon. Mutta joulu tuli ja meni, ilman että sain aikaiseksi rustata sitä maastokutsua.

Ja niin katkesi jo joitain vuosia jatkunut perinne. Harmillista, mutta jos nyt ihan rehellisiä ollaan, en edes miettinyt virtuaalitalleja jouluaattona, en muistellut sitä katkennutta perinnettä. Syy ei ollut se, että olisin viettänyt kodikasta perhejoulua tai ollut niin kiireinen jouluaterian, lahjojen avaamisen ja jouluohjelmien katselun kanssa. Itse asiassa löhösin sohvalla ja katsoin Simpsoneita veljen naputtaessa vieressä jotain tietokonepeliä, vanhempien viettäessä joulua ulkomailla.

Syy siihen, etteivät virtuaalihevoset käväisseetkään tylsistyneessä mielessäni, oli se, ettei minua kiinnostanut. Ei ollut inspistä tehdä mitään virtuaalihevosteni eteen, se ei tuntunut mielekkäältä. Ja se on ollut syy Heijastuksen päivittämättömyyteen niiden kaikkien tallin kuolleiden kuukausien ajan. Tuntuu että joko virtuaalimaailma ei enää tarjoa mitään tavoiteltavaa, tai jos tarjoaa, pitäisi täydellisen saavuttamisen eteen tehdä enemmän töitä kuin mitä uskoisin jaksavani.

Tuntuu myös, että virtuaalimaailma on muuttunut näiden kuukausien aikana niin paljon, etten enää voi vain soljahtaa mukaan samoin kuin ennen pystyin. Kyllähän minä olen pyörinyt siellä foorumilla tänä aikana vissiin ainakin viikottain. Todennut, että kasa samoja vanhoja ( ;) ) naamojahan siellä pyörii ja pyörittelee tuttuja tallejaan. Mutta myös uutta porukkaa tuntuu olevan jonkin verran, ihan uusia talleja ja juttuja jotka pitäisi tietää, mutten vain tiedä ja ole tarpeeksi kiinnostunut ottaakseni selvää.

Mutta kun tänään kuitenkin sen verrran kiinnosti että kurkkasin VRL:n kisakalenteria, katosivat viimeisetkin halut palata siihen samaan harrastustapaan, jonka parissa pyörin sieltä vuodesta 2004 johonkin viime vuosiin saakka. Olen viettänyt vuosien aikana monia, monia tunteja valittaessani ihmisten itsekkyydestä kisoja järjestettäessä, siitä ettei kisoihin mahdu eikä ole monipuolisia luokkia, että kisat täyttyvät liian nopeasti ja nopeat syövät hitaat jne. Enää en jaksa valittaa, enkä muutenkaan yrittää vaikuttaa tilanteeseen.

Silloin kun itsekin omasta mielestäni himokisasin, en ollut edes pieni tekijä himokisauksen maailmassa. Ja nyt en pysty, enkä haluakaan, edes olla mukana siinä maailmassa, jossa himokisaus on saanut aivan uudet mittasuhteet - samaten kuin himokisajärjestäminen. Vähän perspektiiviä näihin asioihin tuo se, että Heijastus voitti KRJ:n kisa-cupin (eli kuka-järjestää-eniten-kisaluokkia-vuodessa -kilpailun kisajärjestäjille) 2005, jolloin järjestin KRJ:n alaisia kilpailuja 23 kappaletta. Siis vuodessa. Tarkoittaen että melkein kahdet kilpailut kuukaudessa, maksimimäärällä luokkia tosin, riittivät saavuttamaan tittelin vuoden keskimääräisesti aktiivisimpana kisajärjestäjänä. Montako kisaa päivässä tuohon titteliin nykyään tarvittaisiin?

Toki tiedän että virtuaalihevosia voi harrastaa muutenkin kuin himokisaamalla. Nykyäänhän löytyy virtuaalimaailmastakin nämä harrastajien eri alalajit. On niitä himokisaajia, blingbling-heeboja joiden yksityiset majailevat luksustalleissa, ja puskajusseilevia hipstereitä. Ei silloin vuosia sitten näin paljoa ollut valinnanvaraa, ainakaan jos halusi päästä mukaan "porukoihin" (kukapa ei lapsena tai teininä olisi sitä halunnut).

Ja jos tästä joskus vielä aktivoidun, tulen luultavasti edelleenkin pysyttelemään mielelläni kaikkien lokeroiden ulkopuolella. En kestäisi himokisaamista; yhden rodun kasvattaminen on tylsää kun sitten vain haaveilisin muista roduista, eli esim. pelkkää suokkikasvattajaa musta ei saisi (ei sillä että niitä varsojakaan maailmaan niin usein putkahtelisi); suurtallin omistajan homma  meikäläiselle ei tällä perfektionismiasteella sopisi; tallit Ritva Väänäsen taustoilla, kotoisilla teksteillä ja tarinatoiminnalla on kivoja, mutta meikäläisen luovuus loppuu kesken. Ja ihan tylsäähän se olisi keskittyä vain johonkin tiettyyn toimintamuotoon, kun niitäkin on valittavana niin monia.

Joten jos nyt lupailemattomuudestani huolimatta tulen aktivoitumaan virtuaalijuttujen suhteen ensi vuonna, tulen ehkä nysväämään muutamien heppojen voimin omissa oloissani sen mukaan miten fiilistä löytyy. Ymmärrän siis jos yksityisten omistajat haluavat siirtää hevosensa muualle, hevosteni kasvattajat ottaa kasvattinsa takaisin, hoitajat jättää tallin lopullisesti jne.

Vaikka kaiken elämän kadottaminen tallista vähän jossain sydämen sopukassa ehkä jotain liikauttaakin (olihan virtuaalimaailma niin iso osa arkipäiviäni monien vuosien ajan), en kuitenkaan lupaa että sitä elämää tulisi tulevaisuudessakaan enempää kuin sitä on ollut näiden viimeisimpien kuukausien aikana.

Mutta saa mulle mailailla jos tulee asiaa mitä vain koskien. Heijastuksen orit astuu tammoja, kasvattien sivujen muuttumisesta ja muusta on aina kiva tietää, tilausvarsoja saa kysellä jne. En vain lupaa että vastailisin nopeasti tai suurella antaumuksella. Enkä anna lupauksia mistään muustakaan, en aktivoitumisesta enkä lopetuksesta. Mutta sehän tässä virtuaalimaailmassa onkin niin hyvä asia: ei ole pakko luvata mitään enempää kuin mihin tuntee pystyvänsä. :)

Niin ja hei: loistavaa vuotta 2013 kaikille, törmäilläänpä virtuaaligalaxilla tai ei!

Hoitotarina Hali 4.11.2012

- Hali nyt tulet! Hop hop!
Yritin epätoivoisesti saada Halia liikkeelle. Ori seisoi kumminkin päättäväisesti kuraisessa tarhassa ja kieltäytyi tyystin liikkumasta. Samassa Amar saapui paikalle.
- Jaahas, Hali taas kiusanteossa! En tiedä mikä sitä vaivaa, mutta se on kiukutellut jo useamman päivän ajan ihan kaikesta.
Amar sanoi ja heilautti hieman ratsupiiskaa. Ori ponkaisi matkaan ja riuhtaisi samalla minutkin mennessään.
- Kiitos, huikkasin vain nopeasti Amarille ja säntäsin orin mukana talliin.

Kun olin saanut hevosen karsinaan, lähdin noutamaan varusteita. Kuulin satulahuoneeseen asti Halin potkivan takaseinäänsä. Mikä kumma sitä vaivasi? Palattuani tallinpuolelle toin päätään heittelevän ja valkoisia hampaitaan näyttelevän hevosen hoitopaikalle ja ryhdyin reippain vedoin sukimaan kuraa pois sen karvasta.

Koko hoitotuokion ajan Hali seisoi jalat haarallaan ja korvat luimussa, valmiina tekemään tepposiaan tilaisuuden tullen. Pidin kumminkin varani ja sain hevosen satuloitua parin jämäkän käskyn jälkeen. Sitten suunnistimme ulos, molemmat naamat nyrpeinä.

Maneesista kuului laukkaavien hevosten ääniä, joten päätimme suosiolla mennä ratsastuskentälle. Siellä vedin vyön kireälle ja painoin jalkani jalustimeen, valmiina ponkaisemaan ratsaille. Hali ei kumminkaan ollut aivan yhtä mieltä asiasta, vaan heitti takapäätään ilmaan ja juoksi kentän kulmaan, minä jalustimessa roikkuen. Siinä pääsi pari voimasanaa tulemaan, mutta kokosin kumminkin itseni ja talutin hevosen takaisin keskelle. Seuraavalla kerralla olin valmiina ja nousin niin ripeästi satulaan kuin suinkin kykenin. Samassa Hali oli jo pukittelemassa, mutta nyt kokosin ripeästi ohjat ja pistin orin ruotuun!

Rauhallisista alkukäynneistä ei ollut tietoakaan. Jouduin pitämään ohjat tiukalla ja ponin pohkeitteni välissä koko ajan. Muutamien käyntikierrosten jälkeen hölläsin vähän ohjista ja tunsin kuinka askellus reipastui saman tien. Pidin kumminkin nopeilla puolipidätteillä ja istunnan avulla ratsun käynnissä ja annoin sen lähteä raviin vasta luvan saatuaan.

Ensimmäiset kaksikymmentä minuuttia menikin yhtenä taisteluna. Vaadin hevosta kulkemaan suoraan ja lopettamaan tyhmät pukittelut, mutta siihen se vastasi joko tekemällä äkkipysähdyksiä tai singahtamalla laukkaan. Lopulta sain ottaa kovat otteet käyttöön ja jäimmekin ratsastamaan pääty-ympyrälle. Siinä otimme nopeita siirtymisiä kaikissa askellajeissa ja näin pidinkin orin koko ajan työssä. Lopulta jännittyneisyys alkoi hieman laueta ja pian Hali antoikin jo enemmän periksi. Puuskuttava ratsu yritti kaikin keinoin vain selvitä eteen tulevista tehtävistä, joita annoin sille paljon. Tunnin puolessavälissä sainkin jopa kehua nuorta herraa.

Koko tunnin verran teimme taukoamatonta työskentelyä pienellä ympyrällä. Orin kaula oli hiestä litimärkä ja sen askel ei ollut enää yhtä kevyt ja tarmokas kuin tunnin alussa. Pitkistä ohjista oli silti turha haaveilla, nimittäin saman tien kun yritin hieman höllätä, Hali veti pään etujalkojensa väliin ja pamautti sellaisen pukkisarjan, että olin vähällä lentää satulasta.

Kun tunnin päätteeksi laskeuduin satulasta, lähti Hali jo astetta helpommin kulkemaan kohti tallia. Tallissa törmäsimmekin taas Amariin, joka vilkaisi hiestä märkää hevosta ja naurahti.

- Jouduin toden teolla ratsastamaan, jotta sain tämän pikku riiviön ruotuun! Puuskahdin.
- Tiedän tunteen, Hali vietti viikon loman ja lomalta tultuaan se on ollut tuollainen. Taitaakin olla viimeinen kerta, kun tuota hevosta voi lomalle laskea.
Nauroimme molemmat ja katsoimme hevosta, joka alkoi keräillä taas voimiaan rankan tunnin jälkeen.
- No ehkäpä pari tehokasta tuntia, saa Halinkin ruotuun.
- Toivottavasti, vastasin.

Reilun tunnin verran hoitelin oria, joka edelleenkin yritti välillä steppailla paikoillaan, mutta alkoi olla huomattavasti paremmalla tuulella. Pesin hevosen kauttaaltaan ja heitin loimen niskaan. Sitten päästin sen karsinaan kuivattelemaan ja annoin sille ison kansan heinää.

Lopen uupuneena saapastelin toimistoon ja lösähdin sohvalle. Amar hörppi siellä kahviaan ja taas juttumme siirtyi Haliin.
- Viime vuonnakin herra harrasteli tuota lomalta tultuaan, mutta hieman pienemmässä mittakaavassa, toivottavasti tämä ei ole viesti siitä, että vuosi vuodelta tuo käytös vaan pahenee, Amar naurahti.
- Voi ei, toivotaan parasta! Vastasin ja purskahdin itsekin nauruun.

Minkäs Hali tuittupäisyydelleen voi? On se kumminkin niin suloinen pikku herra, että kai sitä nyt joskus saa hieman tuittuillakin. Vietin lopun päiväni tallilla karsinoita siivoten ja hevosia hoidellen. Putsasin muutamat varusteet ja autoin ruokien kanssa, illan tullen pakkasin tavarani ja lähdin kotia kohti.

Itsenöyryytystä KeRJ cupissa 30.10.2012

Jälleen pidemmän aikaa vallinneen kisatauon (lue: ankaran treenikauden) jälkeen oli aika osallistua KeRJ cupiin 30.10.! Ei ehkä mikään kuningasidea, ehdin nimittäin rustailla seuraavanlaiset myynti-ilmoitukset mukaan lähteneistä hepoista jo kotimatkalla...

Nutella, helppo luokka (sij. 08/17):

Myydään 7-vuotias suomenhevosori. Ulkonäöltään komea otus, 157 cm, upea suku, sopii lajiin kuin lajiin. Luonteessa parantamisen varaa, kilpailuihin ei kannata suunnata ellei rakasta julkista nöyryytystä. Myydään ensimmäiselle kohtuullista hintaa tarjoavalle, pikaisesti!

Haalir, helppo luokka (sij. 15/17):

Myynnissä 10-vuotias eestinhevosori, 148 cm, monipuolinen ratsu ja ajokki. Yleisesti ottaen terve, vain pääkopassa heikkouksia. Ei omaa itsesuojeluvaistoa, uteliaisuutta löytyy senkin edestä. Voi ajoitellen heittäytyä jääräpäiseksi, suosittelen samalla ostamaan kunnon turvaliivin ja kypärän (ehkä pari varastoon). Ori lähtee halvalla, joten ylimääräisten suojavarusteiden hankinnasta ei seuraa suurta taloudellista tappiota.

Perla, helppo luokka (sij. 13/17):

Myydään suomenhevostamma, 5-vuotias, säkä 154 cm, palkittu suku. Pärjää kaikissa lajeissa jos jarrut löytyy. Vain ratsastajalle jolta löytyy käsilihaksia, kärsivällisyyttä ja rauhallisuutta, ja joka ei isommistakaan spurttailuista säikähdä. Äärimmäisen huomionhakuinen tamma, kenties sopivalla ratsastajalla sopii myös kisaratsuksi.

Hoitotarina Hali 23.10.2012

Kävelin kapeaa metsäpolkua pitkin ja katselin syksyn kaunista ruskaa. Suuret vaahteranlehdet valtasivat metsätien ja peittivät alleen kuran ja liejun. Lähes kahden viikon mittaiset päivittäiset sateet olivat saaneet innokkaimmatkin syksyihmiset raivon partaalle. Vettä ja mutaa oli joka paikassa.

Kun saavuin Heijastuksen tallille, katselin tarhoissa olevia hevosia, jotka nostivat päänsä heinäkasoistaan ja hörähtivät pehmeästi. Tervehdin muutamaa lähettyvillä olevaa Suomenhevosta, mutta laitoin merkille, ettei Halia näkynyt tarhoissa. Saapastelin punaiset kumisaappaat jaloissani sisälle talliin ja suunnistin ensitöikseni Halin karsinalle. Siellähän ori jo seisoikin ja tuli heti tervehtimään minua.

Kun olin pahoitellut Halille poissaoloani riittävän kauan, ori tökkäsi minua varsin pontevasti ilmoittaakseen, että nyt minun olisi aika hakea äkkiä ne kimpsut ja kampsut, jotta pääsisimme jo lähtemään maastoretkelle, jonka olin luvannut. Haettuani harjat ja varusteet, toin hevosen käytävälle ja ryhdyin sukimaan sitä. Hali olikin sen verran ahkerasti tarhaillut, että jalat olivat paksun mudan peitossa. Puhdistin niistä pahimmat pois ja vein orin sitten pesupaikalle, jossa jynssäsin lopun kuran pois. Kun olin kuivannut jalat, palasimme hoitopaikalle ja jatkoin jynssäystä tällä kertaa pölyharjan kanssa.

Parissa kymmenessä minuutissa olin saanut ratsun siistittyä, satuloitua ja suitsittua, joten enää pujotin vain suojat jalkoihin ja painoin kypärän päähäni. Onneksi vilkaisin vielä ulkosalle ja huomasin, kuinka salakavala pimeys oli jo hiipinyt keskuuteemme. Nappasin karsinan ulkopuolelta heijastin kasan ja ryhdyin vielä niitä pistämään.

Kun lopulta pääsimme ulos, vilkaisin Halia, joka oli kuin poliisi hevonen. Sillä oli heijastimia joka lähtöön, oli suojissa ja suitsissa, sekä vielä heijastinratsastusloimi, unohtamatta ratsastajan heijastinliiviä. Kapusin ratsaille, säädin jalustimet ja vyön, ennen kuin painoin pohkeeni ratsun kylkiin. Pirteä oripoika ampaisi matkaan reippaassa käynnissä.

Parin kilometrin kävelymatkan jälkeen pääsimme kääntymään pois ajotieltä ja siirryimmekin kevyeeseen raviin. Hali porhalsi menemään niin vauhdikkaasti, että sain hieman pidätellä sitä. Ravasimme vanhaa suljettua tietä pitkin syvemmälle metsään. Hali ei enää jaksanut edes väistellä lätäköitä, kun niitä nyt tuntui riittävän ihan riesaksi asti, vaan ori kahlasi menemään lätäkön toisensa perään.

Saimme ravata lähes kaksi kilometriä, ennen kuin metsä muuttui avaraksi peltoaukeaksi. Jatkoimme peltojen poikki kulkevaa kapeaa tietä pitkin ja näimmekin pian edestä tulevan traktorin. Hiljensin Halin nopeasti käyntiin ja siirryimme aivan tien reunaan. Ori hieman pörisi allani ja potki takajaloillaan, mutta kun ystävällinen traktorinkuljettaja ajoi ohitsemme mahdollisimman hiljaa, pysyi Halikin pöksyissään. Kehuin hevosta hurjasti taputuksin ja rapsutuksin ja jatkoimme vielä hetken aikaa käymäjalkaa, kunnes traktorin äänet vaimenivat.

Hölkkäsimme peltojen poikki ja saavuimme ratsupolulle. Siellä oli mukavasti valaistus ja tie oli leveä ja suora. Niinpä kannustin hevosen ravin kautta laukkaan. Innostunut Hali heitti takapäätään ilmaan muutamaan otteeseen, kunnes ampaisi matkaan turpa suorana ja harja hulmuten. Kumarruin orin kaulan ylle ja annoin sille ohjaa. Hevonen otti avut vastaan ja venytti askeltaan vieläkin pidemmäksi. Annoin puuskuttavan hevosen juosta koko pitkän suoran, kunnes istuin takaisin satulaan ja aloin hidastaa vauhtia. Korskuva ratsu heilautti päätään ja siirtyi pikku hiljaa ravin ja muutaman sadan metrin päästä käyntiin. Kehuin oria ja annoin sille hieman vapaampaa ohjaa.

Olin suunnitellut kiertävämme lammen ympäri, mutta kiitos tämän syksyisen pimeyden, päätin, että jäisimme valaistetuille reiteille. Kun Halin hengitys oli hieman tasoittunut, kokosin ohjia ja lähdimme hölkkäilemään ylämäkeä ylös. Sora rapisi Halin kavioiden alla ja hevosen hengitys kaikui hiljaisessa metsässä. Onneksi Halia ei tuntunut pimeys haittaavan, nimittäin ori porhalsi menemään varsin reippaasti kyttäilemättä turhia. Kun näin edessäpäin kulkevan ajotien, hidastin Halia ja siirryimme käyntiin. Odotimme tienvarressa hetken, kunnes ravasimme ripeästi ajotien toiselle puolelle, josta ratsupolku jatkui.

Enää oli kolmisen kilometriä matkaa tallille, joten päätin vielä kannustaa ratsuni laukkaan. Hali ottikin avut tyytyväisenä vastaan ja ampaisi matkaan. Pidin kumminkin hevosen rauhallisessa laukassa, jottei se keksisi mitään omiaan polkujen varrelta.

Saavuimme tallille pitkien ravi- ja käyntipätkien jälkeen, kun kello läheni seitsemää. Laskeuduin satulasta ja talutin hevosen talliin. Tallissa kävikin jo kova hyörinä. Hevosia harjattiin ja laitettiin iltakuntoon, jotkut mattimyöhäiset vielä lähtivät ratsastamaankin. Riisuin Halilta varusteet ja vein ne satulahuoneeseen. Sitten suin sen huolellisesti ja levitin hikiseen selkään fleece-loimen. Ennen kuin lähdin hakemaan talikkoa, puhdistin vielä kaviot ja selvitin jouhet.

Hali odotteli kiltisti viereisessä karsinassa, kun siivosin sen lantakasat ja likaiset turpeet pois. Pesin ruoka-astian ja juoma-automaatin, ennen kuin lappasin pari saavillista turvetta lisää. Kun kello näytti kahdeksaa, vein tarvikkeet pois ja päästin Halin omaan boksiin. Sitten autoin ruokien valmiiksi laitossa ja lähdin puoli yhdeksänmaissa kotiin.

Koulukisat Vaahterapolussa

Käväisimmepä pitkästä aikaa kisoissa, tällä kertaa Vaahterapolun koulukisoissa:

Perla, HeC (sij. 1/7):

Kuin tanssia illalla kouluradalla,
sadetta enteilevien pilvien alla -
niin kaunista ja upeaa,
että kuvia mummotkin halajaa.

Haalir, HeC (sij. 4/7):

Kisapäivän iltana kotiin päästyämme mieleni todellakin teki hyppiä, pomppia ja tanssia ympäri tallipihaa onnesta soikeana! Rakas ja tunnollinen Hali-poni oli todellakin halinsa ansainnut: käyttäytynyt siivosti koko kisapäivän, tehnyt parhaansa kisasuorituksen aikana ja ihastuttanut katsomossa istuneita mummojakin niin paljon että nämä pyysivät päästä oikein kuvaankin rauhallisen ryhdikkäänä poseeranneen oripojan kanssa. Voi sitä kehujen ja ihastuksen määrää jonka Hali saikaan osakseen kisapaikalla, ja voi sitä ylpeyttä jota moisen ponin omistajuus allekirjoittaneessa herätti! Mummoilta ja muiltakin kuultujen ihastelujen jälkeen olivat kaikki aiemmin mieltäni varjostaneet pilvet pyyhkiytyneet pois kuin tuhka tuuleen, ja hymyilin kuin avohoitopotilas ylpeänä ratsuani kotipihalla tuijotellessani.

Nutella, HeB (sij. 2/5):

"Nuttu, nyt loppu tuo!" ehdin karjaista taas kisapäivänä vaikeaksi heittäytyneelle oripojan ryökäleelleni, ennen kuin kyseinen herra vilahti ohitseni ulos kuljetusautosta tönäisten meikäläisen kuin rukkasen kuljetusauton seinää vasten. Pääni sai samalla aimo kolauksen ja muhkuran, mutta se ei menoa haitannut kun juoksin sadatellen tammoja ihastuttamaan suunnistaneen Nutun perään. Nyt ei ollut aikaa temppuilulle, kun ei ollut edes verryttelyllekään!

Kuvittelin kaiken olevan kunnossa kun päänsärkykin viimein loppui pikaisesti särkylääkkeen napattuani, mutta.. Yhtäkkiä, juuri ennen kuin oli meidän aika astella radalle, tajusin etten edes ollut varma missä askellajissa meidän tulisi porttien sisäpuolelle suunnata! Ja hyvin pian havaitsin etten muistanut radasta yhtikäs mitään muutakaan.. Hetken aikaa aivoni löivät tyhjää kauhusta niin että huomasin ratsunikin olevan ihan ihmeissään, puhumattakaan odottavasta yleisöstä ja tuomareista.

Kohta Nutun heittäydyttyä levottomaksi aloin kuitenkin palailla järkiini ja lamaantuneet aivoni pääsivät töihin: mitäs nyt tehdään? Keneltäkään ei enää voinut mallia katsoa tai asiasta huomaamattomasti kysäistäkään. Mutta radalle astelemattahan ei kisoista pois lähdetä, joten ei muuta kuin hyvä veikkaus kehiin ja yritystä peliin! Yleensä tämän tason radat alkavat sisääntulolla harjoitusravissa, ja näin selvisinkin alkutervehdykseen asti ilman virheestä kielivää pillin vihellystä. Tervehdyksen hyvin, kröh, itsevarmasti suoritettuani kannustin taas Nutun raviin silkalla arvauksella, ja pohdin että mitäs uralle asti päästyä tehtäisiin..

Mutta ilmeisesti rankka treenaus oli tuottanut tulosta: istuessani taas kauhusta puolijäykkänä satulassa Nuttu otti komennon kinttuihinsa, kääntyi vasemmalle uran kohdalla, väänsi voltteja ja vaihtoi askellajeja kuin automaattivaihteella. Itse istuin satulassa ällistynyt typeryshymy naamallani yrittäen esittää että tein muutakin kuin vain pitelin ohjaksia, tiedä sitten miten vakuuttavalta esitykseni ulospäin vaikutti.. Ennen kisoja olin ollut vähän huolestunut siitä miten Nuttu radasta suoriutuisi, mutta suorituksen jälkeen en voinut kuin halailla loistavaa ratsuani tyytyväisyyttä pursuten: ei se ihan niin tyhmä ollutkaan kuin usein antoi ymmärtää!

Nutellan ensimmäinen varsa

Kyllä vain, meidän oripoika Lakean Nutellasta on tullut isä! Ori astui aikoinaan alhipan omistaman meikäläisen kasvatin, Amarin Ainokin, ja nyt on jälkikasvu tupsahtanut maailmaan. Tammavarsa syntyi 5.5.2012 ja on vanhempiensa tapoin kaunis raudikko. Neidon nimeksi valikoitui Aura TK ja heppaa voi käydä moikkaamassa criseldan tallilla, Siviilin Suomalaisissa.