sunnuntai 31. lokakuuta 2010

halloweentapahtumailta Wonderin & Karosin silmin ja tunnelmin..

(tapahtuma johon tarina liittyy)

Pimeä tie, kaukana takana näen viimeisen katulampun sammuvan aivan yht´äkkiä. Metsästä kuulen tuulen suhinaa ja edessä näin tumman hahmon hiljaa lähestyvän. Selkääni pitkin laskeutuvat kylmät väreet. Hiukseni hulmahtavat kylmässä tuulessa ja samassa viereisen ladon kätköistä kuuluu aavemainen ulina. Säpsähdän ja käännähdän ympäri. Musta kissa loikkaa ladosta ulos ja juoksee sihisten pois. Pinkaisen juoksuun!

Kun tallipiha häämöttää edessäni, pysähdyn viimein haukkomaan happea. Aavemainen piha seisoo edessäni, kurpitsa lyhdyt valaisevat heikosti tietäni kohti maneesia. Lepakoiden varjot maneesin seinää vasten saavat sydämeni hakkaamaan hullunlailla. Kiirehdin tallinovelle ja vetäisen oven auki. Kiljaisen!

Pelottavaan noita asuun pukeutunut Amar väläyttää veriset tekohampaat näkyville ja nauraa kuin häijy noita-akka.
- Sinä säikäytit minut! Huudahdan ja vedän oven perässäni kiinni.
- Hahhaa! Karmivaa Halloweeniä Wonder! Amar toivottaa.

Hetken juttutuokion jälkeen jatkan matkaani kohti toimistoa. Kuulen käytävälle asti toimiston karmivan hitaan ja synkän musiikin. Astun toimistoon ja saan kasvoilleni ison mustan lepakon ruumiin. Jätän nopeasti kaamean elukan taakseni ja loikkaan kynnyksen yli mustaksi verhoiltuun huoneeseen. Muutamat tallitytöt toivottavat minut tervetulleeksi ja ottavat vastaan tuomiseni: lakritsi kuorrutuksella kuorrutetun kakun, jonka koristeina ovat pienet kurpitsa palat ja häijyt lepakot. Kaadan isoon mustaksi maalattuun muovimukiin veren näköistä halloween-boolia ja käteeni nappaan pienen hämähäkkipikkuleivän. Liityn muiden juhlijoiden seuraan ja maistelen maukasta pikkuleipää.

Amar toivottaa pian kaikki yhteistuumin tervetulleeksi, kertoo illan tapahtumasta tarkemmin ja antaa tallityttöjen lukea kaamean halloween kertomuksen. Kertomuksen päätteeksi tallin ovi rämähtää selkosen selälleen ja sisään astelee mustiin pukeutunut Ulrika. Sydämeni hakkaa taas muutaman minuutin ajan hullunlailla, kunnes rauhoitun. Useat vieraat ja kävijät jatkavat vielä juhlintaa, mutta minä pujahdan tallin puolelle. Karos on vielä pukematta.

Kävelen pimeän käytävän poikki ja seisahdun orin karsinalle. Karos katsoo minua tummilla silmillään ja seisoo edessäni isona ja jykevänä.
- Hyvää Halloweeniä herraseni, kuiskaan ja silitän orin turpaa. Karos päästää ilmoilleen kovaäänisen ja aavemaisen hirnunnan ja paiskaa kavionsa vasten betonilattiaa.
- Shh! Karos! kuiskaan ja vilkuilen ympärilleni. Hipsin satulahuoneeseen, jota kuunvalo valaisee aavemaisesti. Nappaan aiemmin päivällä tuomani muovipussin, satulan, suitset ja harjat. Palaan orin karsinalle ja painan noitahattuani tiukemmin vasten päätäni. Sidon Karosin ripeästi kiinni ja suin sen huolellisesti. Himmeässä valaistuksessa työskenteleminen on hieman pelottavaa, mutta samalla kiehtovaa. Suittuani hevosen, tarkistan sen kaviot ja käärin oranssit pintelit jalkoihin. Kaivan muovipussista eilen ostamani oranssin ratsastusloimen, jonka levitän ratsun selkään. Kiinnitän sen huolellisesti, satuloin hevosen ja pistän vielä loput remmit kiinni. Asetan oranssinvärisen kaulakappaleen paikoilleen ja sujautan korvat sisään oranssiin korvahuppuun. Suitset pujotan orin päähän ja taputan hevosta nopeasti. Koristelen vielä suitset oransseilla heijastinremmeillä ja pelottavilla pienillä lepakkokoristeilla. Varmistan että koristeet pysyvät paikoillaan ja sujautan viimeiset heijastimet vielä häntään ja satulaan. Täysin oransseihin ”pukeutunut” uljas kurpitsaratsuni, päästää ilmoilleen vielä yhden hirnahduksen ennen kuin astumme käytävälle. Näen kuinka hevosia on ilmestynyt verryttely alueelle ja ihmisiä lappaa sisälle maneesiin suurina laumoina. Ennen kuin pujahdamme viileään halloween iltaan, varmistan hevosen ja oman asustuksen, pitäen erityistä huolta siitä ettei asuste rajoita Karosin liikkumista. Itselläni on tänä karmivana iltana päälläni itse tehty noita-asu. Päässäni minulla on noitahattu, jonka alla ratsastuskypärä. Kypärän alta pilkottaa runsaan peruukin tumma tukka, joka valahtaa alas hartioilleni. Kasvoni ovat kalpeaksi värjätyt ja silmät tummat ja hehkuvan punaiset. Päälläni liehuu musta viitta ja jaloissani minulla on tummat ratsastussaappaat, lepakko koristein sekä pelottavan hohtavat kannukset. Vedän viittaa tiukemmin ylleni ja talutan hevosen kohti kurpitsa pihaa.

Kun pääsemme Karosin kanssa pihalle, pujottelemme kurpitsa polkua pitkin kentälle. Kisat ovat alkamassa jännittävissä tunnelmissa. Kuulen Amarin kuulutuksen. Hän kertoo kisojen ideasta ja suorittamismahdollisuuksista, sekä kehottaa ihmisiä nauttimaan karmivasta tunnelmasta. Ihmiset taputtavat käsiään ja hyytävä musiikki laitetaan soimaan. Nousen ratsaille ja lähdemme kävelemään Karosin kanssa kenttää ympäri. Me ehdimme huolellisesti verryttelemään, koska kisaajia on melko paljon.

Sujautan kämmeneni hevosen harjan joukkoon ja taputan sitä hiljaa. Metsästä loistaa aavemainen kuunvalaistus, joka saa pelottavat kurpitsalyhdyt loistamaan entistä aavemaisemmin. Kokoan ohjia ja siirrymme Karosin kanssa hiljaiseen raviin. Iloinen hevonen seuraa tallin tapahtumia korvat höröllä ja silmäilee kummeksuen lepattavia lepakoita. Fiksu hevonen kumminkin ymmärtää varsin pian niiden olevan vaarattomia. Verryttely aikaa on vielä noin 10minuuttia, kunnes kisat aloitetaan ensimmäisellä luokalla. Ratsastan Karosia mahdollisimman taipuneeksi, jotta se saa pujoteltua kaikki tolpat mahdollisimman nopeasti ja helposti. Otamme vielä muutaman suunnan vaihdon, ennen kuin siirrymme laukkaan. Laukkaamme ensin ympyrällä, kumpaankin suuntaan väistellen samalla muita verryttelijöitä. Asetan ja taivutan Karosia, sekä käytän varsin paljon ulkoapujani. Pienennän ympyrää pikku hiljaa, jolloin ori joutuu tiivistämään askeleitaan ja laukkaamaan hieman rauhallisemmin. Kehun oria ja otamme vielä toiseen suuntaan. Kello käy ja pian Amar tulee ilmoittamaan että voimme käydä vilkaisemassa maneesin rataa. Laskeudun kurpitsaponin kyydistä ja ojennan ohjat eräälle ystävälleni, pinkaisten välittömästi maneesiin. Vaikka maneesin täyttää vain himmeä hohtava valaistus, näin kuinka paljon halloween juhlijoita on kerääntynyt katsomoon. Puren huulta ja vilkaisen kisaosuutta. Tilavaan maneesin on aseteltu neljä rataa, joista jokainen on täsmälleen samanlainen. Viisi tolppaa jotka tulisi pujotella mahdollisimman ripeästi ylittämättä rajoja tai tiputtamatta tolppien päissä jököttäviä kurpitsoja. Arvioin välimatkoja ripeästi, kunnes tulee ilmoitus että ensimmäiset ratsukot aloittavat. Palaan Karosin luokse ja heilautan jalkani satulan ylitse. Asettelen viitan paikoilleen ja kehotan hevosta eteenpäin. Ensimmäiset neljä ratsukkoa on asettunut lähtöpaikoille. Pillin vihellyksestä hevoset ampaisevat liikkeelle ja lähtevät pujottelemaan kukin omaan tyylin ja tahtiin tolppia läpi. Kun ensimmäinen ratsukko pääsee maaliin alkaa katsomo osoittamaan suosiota innokkaasti huutaen ja taputtaen.

Nyt on meidän vuoromme. Me ja kolme muuta ratsukkoa asetumme lähtölinjalle. Pidän hevosen hyvin hereillä, asettuneena lähtösuuntaan ja pohkeeni lähtövalmiudessa. Kun pillin vihellys kajahtaa ilmoille, painan pohkeeni hevosen kylkiin ja loikkaamme matkaan. Johdan kädellä, asetan, käytän ulkoapuja sekä painoapujani ja kannusta hevosta juoksemaan. Syöksymme eteenpäin askel askeleelta jokainen lähes samalla viivalla. Kolmas, neljäs ja viimeinen. Yli maaliviivan! Ja voittaja on ****** & *****! Yleisö osoittaa suosiotaan voittajalle. Palaamme hengästyneinä koko poppo verryttely alueelle ja menemme jäähdyttelemään. Karos viskoo päätään iloisesti ja ravailee allani. Seuraava kisamme on luokassa d, mutta siihen on vielä aikaa. Kun Karos on saanut hengityksensä tasaantumaan, laskeudun ratsailta ja talutan hevosen maneesin ovelle. Useat ratsukot ovat kerääntyneet seuraamaan kilpailun etenemistä maneesin oville. Varmistamme Karosin kanssa ettemme ole tiellä ja jäämme paikoillemme. Pujottelu kisa jatkuu vielä muutaman erän, kunnes on taas radan rakennuksen aika. Voittajien huulilla komeilee hymy. Ystäväni saapuu paikalle.
- Jos haluat mennä auttamaan radan rakennuksessa tai jossain muussa, niin mene ihmeessä, minä voin pitää oria, ystäväni sanoo.
- Kiitos, vastaan ja ojennan Karosin ohjat Roosalle. Roosa itse tuntee hevoset hyvin ja tulee hyvin juttuun Karosinkin kanssa.

Pinkaisen radalle auttamaan tolppien kannossa ja kurpitsojen siivoamisessa. Melkoisen moni kurpitsa on saanut kyytiä. Rakennamme uudet tolpat ja kiinnitämme makeiskorit killumaan niiden päihin. Asetamme luudat paikoilleen ja ilmoitamme radan olevan valmis. Ratsukot sujahtavat maneesin ovista sisään hennon hämähäkin seitin alitse. Amar kuuluttaa luokan alkaneeksi ja pyytää kilpailijat paikoilleen. Hurraamme ja kannustamme ratsukoita ja voihkaisemme epäonnistumisille. Mutta voittajat, he saavat raikuvat suosionosoitukset! Kilpailut etenevät mukavaa tahtia. Autan ratojen kunnostuksessa ja rakennuksessa, kunnes minun on aika mennä taas verryttelemään.

Palaan Karosin selässä verryttelyalueelle, jonne on rakennettu este. Käytämme verryttelyajan huolellisesti ja hyppäämme muutaman onnistuneen hypyn yli leveän ja pelottavan esteen. Este on koristeltu hämähäkin verkoin, lepakoin, kurpitsoin, pressuin ja ämpärein. Useat hevoset kieltäytyvät moisesta esteestä ja saavat härdelliä aikaiseksi verryttely alueella. Onneksi taitavat ratsastajat kannustavat hevoset peloista huolimatta yli esteiden ja järjestys palaa kentälle. Pujottelen muutaman harjoitustolpan esteen jälkeen ja menen odottamaan vuoroani maneesin ovelle. Ketterät ponit ylittävät esteet tuosta vain varmoine ratsastajineen, nyt rupeaa jo jännittämään! Kun minut kuulutetaan radalle, sujahdan verkon alitse ja ohjaan Karosin keskelle maneesia. Nielaisen kuuluvasti ja vilkaisen Amaria, joka antaa pillistä merkin.

Kannustan hevosen liikkeelle ja loikkaamme yli pelottavan esteen. Este tuli Karosin eteen sen verran nopeasti, ettei ori ehtinyt moista pelätäkään. Mutta kun ensimmäinen tolppa on pujoteltu ja käännös on taas kohti estettä, nostaa Karos korvansa pystyyn ja hidastaa tahtia. Kehotan kannuksillani hevosta eteenpäin, pidän Karosin turvan ylhäällä ja laukan reippaana ja pitkänä. Hevonen ehtii vielä epäröimään muutaman metriä ennen, mutta reipas kannustus saa orin pomppaamaan lähes paikoiltaan esteen yli. Otamme äsken hukatun ajan umpeen, kiertämällä tolpan reippaasti ja palaamalla taas esteen luokse. Ajattelen nyt että pitkä laukka pitkä kaula ja nyt ehtii Karoskin jo hieman rentoutua ja ottaa hyvän hypyn.

- Hyvä Karos! Kehun nopeasti äänelläni ja kannustan taas hevosta juoksemaan. Kolmas tolppa on jo ulottuvillamme ja muutaman askeleen jälkeen taas este turpamme edessä. Nyt Karos havaitsee liehuvat noitahatut tolppien päissä ja kavahtaa niitä. Onneksi minulla on ohjat kireällä, joten saan hevosen esteen yli pienestä säikähdyksestä huolimatta. Kehuin taas Karosia, pujottelemme neljännen tolpan ja palaamme esteelle. Karos loikkaa hyppyyn ja pujottelee vielä viimeisen tolpan ennen viimeistä hyppyä, jonka se suorittaa taitavasti. Loikkaamme maaliviivan ylitse ja saamme railakkaat suosionosoitukset. Taputan kurpitsapollea iloisesti, ja jäämme jännittyneinä odottamaan tuloksia.

Palaamme verryttelyalueelle odottamaan toisen luokan alkua. Kaksi luokkaa on jo takanapäin ja edessä häämöttää vielä pukuratsastusluokka. Karos pärskähtää allani ja kulkee vapain ohjin. Onhan sillekin annettava vielä rentoutumisen aika ennen viimeistä koitosta.

Katsojat saavat pitää pienen tauon, kun Amar saapastelee noitalakki keikkuen verryttelyalueelle.
- Hyvää iltaa kilpailijat! Pyytäisin nyt kaikkia jotka eivät osallistu pukuratsastusluokkaan poistumaan hetkeksi kentältä.
Kuluu hetki aikaa kun hevosia johdatellaan ulos kentältä ja kentälle. Kun kaikki on taas järjestyksessä Amar jatkaa:
- Noniin, elikäs teidät jaetaan nyt 3-4 hengen ryhmiin ja teidät kutsutaan ryhmä kerrallaan maneesin kilpailu alueelle, jolloin te näytätte parhaanne mukaan hevosten kanssa käynti, ravi ja laukka-näytteet esitellen samalla pukukokonaisuuksianne, joten muistakaa väläyttää esille myös pienimmätkin yksityiskohdat! Onnea kilpailuun! Amar toivottaa ja palaa maneesiin. Kilpailujen työntekijä kuuluttaa ryhmät ja kehottaa meitä valmistautumaan luokkaan kymmenessä minuutissa.

Minun ryhmääni kuuluu meidän lisäksi valkoinen ritariratsu, pelottavan kuolleen ritarin ratsastamana sekä pieni ruunikko New Forest poni puettuna hämähäkki pukuun, ratsastajan ollessa hämähäkkimies. Harjoittelemme verryttelyssä yhteisen sävelen löytämistä. Pienen ponin vuoksi askelluksemme saa olla hieman hitaampaa ja lyhyempää kuin normaalisti. Sovimme järjestyksen koko järjestyksen mukaisesti. Valkoinen ritariratsu johtaa joukkoa, jonka jälkeen tulemme minä ja Karos ja meidän perässä hämähäkki ratsukko. Otamme verryttely alueella jokaista askellajia, ja yritämme parannella yhteistyötämme pienten lisäysten merkeissä. Kun ensimmäinen ryhmä kuulutetaan sisään, pujahdamme porteista ulos ja menemme seisomaan maneesin kulmalle. Me olemme toisina.

Kun ensimmäinen ryhmä palaa maneesista, vilkaisemme jännittyneinä toisiamme ja astelemme jonossa maneesiin hymy huulilla. Liikuttelen kuolainta Karosin suussa ja teen pohkeillani pieniä impulsseja orin kylkiin. Karos on hyvin kuulolla ja kun astelemme ympyrälle, se taipuu nätisti ja kulkee kaula kaarella, nostellen jalkojaan ylväästi. Takanamme kulkeva new forest nauttii yleisön suosiosta ja vilkuilee ympärilleen silmät loistaen. Asusteet välkkyen ja yleisön hurraukset kaikuen kuljemme reippaassa tempossa ympyrällä tuomarien seisoessa keskellä. Muutaman kierroksen jälkeen Amar pyytää meitä siirtymään kevyeeseen raviin. Karos on kovalla innolla juoksemassa reippaaseen tahtiin, mutta kunnon pidätteet saavat orin tyyntymään ja kulkemaan jälleen hyvin asettuneena ja hyvässä peräänannossa. Karos pääsee erinomaisesti liikkumaan asusteissaan, joita olin suunnitellut jo pitkään. Meidät pyydetään ottamaan pysähdys, joka luonnistuu jokaiselta ratsukolta helposti. Saamme luvan jatkaa ravia vielä hetken ja siirtyä sitten laukkaan. Laukkaamme hidastempoista, mutta siistiä laukkaa, jotta pieni hämähäkkiponikin pysyy menossa mukana. hevoset korskuvat ja saavat aplodit kun tuomari pyytää meitä poistumaan käynnissä paikalta.

Kun pääsemme ulos maneesista, huokaisemme yhteen ääneen.
- Eikös se mennytkin ihan hienosti? Kuollut ritari varmistaa.
- Minun mielestäni aikanakin, naurahdan ja taputan kurpitsapollea.
- Ja minun, Donnakin, tai siis tarkoitan hämähäkkiponikin pysyi hienosti isojen ponien perässä, vaikka yleensä se ei viitsi paljoa hoppuilla, hämähäkkiponin ratsastaja naurahtaa. Nauramme yhteen ääneen ja palaamme verryttelyalueelle. Annan Karosin kävellä kunnolla vapain ohjin, kunnes kaikki ratsukot pyydetään maneesiin. Maneesissa onkin jo aika täyttä kun viimeiset ratsukot ovat pujahtaneet sisälle. Amar kiittää loistavasta Halloween kilpailusta ja illanvietosta, sekä jakaa jokaiselle pienen halloween makeispussin. Palkintojen jako suoritetaan, jonka jälkeen liu´umme hiljalleen ulos raikkaaseen ja pimeään lokakuiseen iltaan. Vierailevat kilpailijat palaavat kuljetusautoilleen ja tallin hevoset sujahtavat karsinoihin. Väsymys painaa jo päälle, ilta on ollut täynnä tekemistä ja aivan mahtavaa ohjelmaa, en voi olla kuin tyytyväinen Karosiin ja koko Heijastuksen väkeen ja toimintaan.

Riisun hevosen asusteista ja varusteista ja asetan ne käytävälle odottamaan. Harjaan Karosin huolellisesti, tunnustelen jalat ja puhdistan kaviot. Tallityöntekijät ovat hoitaneet hevosten ruuat ja karsinat kuntoon ennen tapahtumaa, joten Karos pääsee suoraan nauttimaan mahtavasta halloween ateriastaan ja puhtaasta karsinastaan. Toivotan Karosille vielä hyvää Halloweeniä ja pujahdan pimeän käytävän poikki satulahuoneeseen. Pistän tavarat huolellisesti paikoilleen ja riisun oman asunkin. Vaihdan leppoisat kollarit päälleni, tungen asun muovipussiin ja saapastelen toimistoon. Viimeiset vierailijat ja vakiokävijät syövät vielä antimia ja siivoilevat paikkoja. Liityn heidän seuraansa ja autan roskien keräämisessä. Kun toimisto on saatu suhteellisen hyvään kuntoon, palaan Amarin mukana pihalle sammuttelemaan kurpistalyhtyjä ja irrottamaan koristeita. Siivoamme maneesin isolla porukalla, ennen kuin kukin lähtee kotiin nukkumaan. Ennen lähtöäni kiitän Amaria vielä mahtavasta illasta.
- Kiitos osallistumisestasi, tällaiset tapahtumat saavat aina ilon kuplimaan rinnassani, vaikka tämän illan aihe onkin karmiva halloween! Amar nauraa.
- Olet oikeassa, vastaan ja nauran. Heilautan kättäni Amarille ja lähden kohti kotia. Kulkiessani pimeää hiekkatietä pitkin törmään vielä tiellä istuvaan mustaan kissaan jonka silmät kiiluvat uhkaavasti. Vilkaisen taakseni ja pinkaisen lopun matkan kotiin.

~ Wonder

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

hoitotarina Karos, 24.10.2010

Ajoin mopoautollani kohti tallia. Aurinko paistoi syksyistä maisemaa vasten ja sai ilman näyttämään lämpimämmältä, kuin se todellisuudessa oli. Käänsin rattia ja annoin auton rullata pihan parkkipaikalle. Nousin ulos ja kaivoin takakopasta tallikamat. Kävelin pihan ylitse ja heilautin kättäni Amarille, joka saapui tallista paperipinkka käsisään.

- Mukavaa nähdä sinua tallilla! Amar huudahti.
- Mukavaa olla tallilla, naurahdin.
- Sinullako paperitöitä? Kysyin ja nyökkäsin kohti Amarin sylissä olevia papereita.
- Kyllä vain, Amar huokaisi ja rypisti kulmiaan.
- Pitäisi postittaa muutamat tärkeät paperit, kopioida hieman taulukoita ja lähettää tilauksia sinne ja tänne! Amar sanoi ja pudisti päätään.
- Ethän sinä pysty yhtään nauttimaan hevosista ja ihanasta syksystä! Parkaisin.
- Niinpä, sepä juuri, Amar naurahti.
- Mutta minun täytyy tästä lähteä, ettei mene taas työt yömyöhään, Amar sanoi iloisesti ja lähti kohti autoaan.
- Moikka, huikkasin ja pujahdin talliin.

Suurin osa hevosista oleili ulkona, Karos muiden joukossa. Päätin auttaa tallityöntekijöitä siivoamalla tallia parhaani mukaan. Hain ensitöikseni kottikärryt ja talikon ja koukkasin Karosin karsinaan. Heittelin likaiset turpeet ja lannat kottikärryihin ja levitin puhtaat turpeet tasaiseksi neliöksi. Siirryin seuraavaan likaiseen karsinaan ja tein saman työn. Jatkoin työtä niin pitkään, kunnes koko käytävän loputkin likaiset karsinat oli puhdistettu. Pyyhin hikeä otsaltani ja pyörittelin kipeitä hartioitani. Olo tuntui hyvältä, kun kerrankin pystyi jossain asiassa auttamaan. Vein viimeisen kuormallisen lantaa lantalaan ja täytin turpeella karsinat, joissa oli sitä liian vähän. Hain ämpäriin höyryävän kuumaa vettä ja ryhdyin puunaamaan ruoka-astioita puhtaiksi. Kävin yksitellen karsinan toisen perään, niin että lopulta liat ja kuolat olivat tiessään. Kävin kaatamassa likaveden pois ja pistin tavarat paikoilleen. Nappasin luudan ja ryhdyin lakaisemaan käytävää. Saatuani viimeisenkin heinänkorren pihalle, huokaisin tyytyväisenä ja vein luudan oven viereen. Katsoin käytävää ja mietin mitä seuraavaksi. Karsinat siivottu ja lattia lakaistu, mutta entäs satulahuone? Aikaa oli jo kulunut jonkun verran, mutta miten muutenkaan kuluttaisin armaan lauantain päiväni? Vastaus, en mitenkään!

Niinpä vetäisin satulahuoneen oven auki ja hengitin vahvan nahan tuoksua. Silmäilin hetken huonetta ja päätin ruveta töihin. Aloitin siivoamalla lattian. Kaikki ylimääräiset ämpärit, korit, nahkaiset remmit, riimunarut, riimut, roskat, viltit, huovat, harjat ja pintelit jotka lojuivat lattialla tai muualla kulmissa vein ulos. Rullasin matot ja kannoin nekin pihalle. Seuraavaksi rupesin kokoamaan varusteita ja muita roikkuvia vempeleitä. Kokosin ne siististi ja putsailin pahimpia likoja. Laitoin kunkin tavaran omalle paikalle ja suljin hevosten kaappien ovet. Loimihylly seisoi armottoman kaaoksen vallassa satulahuoneen nurkassa. Vetäisi kaikki loimet alas ja vein ne ulos. Poistin hyllyltä roskat ja hämähäkinseitit ja kuurasin sen puhtaaksi juuriharjalla ja tehokkaalla pesuaineella. Kuivasin sen ja painelin ulos. Tamppasin loimet puhtaiksi ja vikkasin siististi. Pistin ne järjestykseen omille paikoille ja rupesin selvittelemään lattialta löytyneiden tavaroiden alkuperää. Nimetyt harjat, pintelit, riimut, narut ja huovat vein omille paikoille ja nimettömät kokosin tyhjään koppaan. Matot tamppasin ja jätin ulos tuulettumaan. Palasin satulahuoneeseen ja lakaisin lattian kuntoon. Pesin sen hyvällä pesuaineella ja annoin kuivua. Lattian kuivumiseen ei mennyt kauaa, jonka jälkeen levitin matot paikoilleen. Pyyhin kaappien päälliset ja ovet ja annoin kyytiä lavuaarin likaisille möykyille. Vein roskat roskikseen ja suoristin hyllyt ja laatikot. Loistavaa, nyt satulahuone oli jälleen suhteellisen siistissä kunnossa. laitoin nimettömät tavarat paikkaan, josta ne huomattaisiin, jottei kenenkään omaisuus menisi hukkapiiloon. Sitten avasin vielä ikkunan, jotta ilma raikastuisi ja painelin toimistoon. Join muutaman lasisillisen vettä, koska siivoaminen sai janon päälle. Sitten vilkaisin kelloani. Ohhoh! Nyt minun olisi heti haettava Karos jotta ehtisin liikuttaa sen. Juoksin pihan ylitse tarhojen luokse ja huutelin Karosia. Ori ravasi portille harja hulmuten ja kaviot tömisten kylmää maata vasten. Kehuin sitä ja kiinnitin narun riimuseen. Talutin innokkaan hevosen sisälle talliin ja sidoin sen hoitopaikalle. Eräs tallityttö vahti hetken Karosia, kun hain varusteet ja palasin hevosen luokse.

Aloitin sukimalla hevosta piikkisualla. Kura ja lika saivat pikku hiljaa kyytiä. Pitkän harjauksen jälkeen alkoi karva kiillellä ja hevonenkin vaikutti tyytyväiseltä, vaikka paljon mieluummin Karos olisi jo painellut juoksentelemaan. Saatuani harjattua sen, puhdistin kaviot ja tarkistin että kengät olivat hyvin paikoillaan. Tämän jälkeen pujotin kapsonit orin päähän, kiinnitin liinan ja rupesin käärimään suojia. Kun kaikki oli kunnossa, vedin hanskat käsiini, nappasin juoksutusrapain ja talutin hevosen perässäni maneesiin.

Onneksemme maneesi oli tyhjä. Sytytin valot ja vedin oven kiinni. Karos hörisi rinnallani ja tanssahteli energisesti. Johdattelin sen keskelle maneesia ja annoin kävellä liinan päässä. Hevonen rentoutui, laski päätään alas ja lähti kulkemaan reipasta tahtia. Annoin Karosin kävellä viitisen minuuttia, kunnes kehotin sitä heräämään horroksestaan. Maiskautin ja sanoi:

- Ravia! Karos siirtyi innokkaasti raviin ja lähti juoksemaan pitkin ja lennokkain askelin.

- Prr prr, muistuttelin ja pidättelin sitä hieman. Ori viskoi päätään ja yritti jatkaa samaa menoa, mutta reilummalla kehotuksella painoi lopulta päänsä alas ja rauhoittui hieman. Kehuin sitä, rentouduin ja katsoin sen sulavaa askellusta. Hetken ravailun jälkeen vaihdoimme suunnan ja otimme muutaman kierroksen. Kun ori oli saanut hieman lämmitellä, siirsin sen käyntiin ja lähdimme ottamaan pysähdyksiä ja pieniä temponvaihteluja. Käytin apunani kehonkieltä, liinaa ja erityisen paljon myös ääniapuja. Hevonen kuunteli korvat tarkkana ja teki annettuja tehtäviä ihan hienosti. Alkuun pysähdyksissä se yritti lähteä liikkeelle ennen aikojaan, mutta muisti pian pitää jalat maassa ennen käskyä. Kehuin sitä ja kokeilimme hieman temponvaihtluja. Reipas käynti luonnistui orilta leikiten, mutta hitaammassa muodossa Karos turhautui kun mikään ei kelvannut.

- Älähän nyt poika! Ei käy että pysähdyt, hiljennä vain, kehotin. Hetken harjoittelun jälkeen homma rupesi luistamaan ja Karos sai harjoittelun ilon takaisin pääkoppaansa. Kehuin sitä ja pyysin ravia.

Otimme ravista käyntiin siirtymisiä ja pysähdyksiä. Ne luonnistuivat mukavasti. Mutta kun tuli temponvaihteluiden vuoro, heitti Karos välittömästi hanskat tiskiin ja turhautui. Autoin hevosta hieman enemmän ja homma rupesi luistamaan. Oli ilo nähdä kuinka Karos ymmärsi harjoituksen tekniikan ja lähti tekemään innokkaasti ja yhteistyöhaluisesti, unohtaen saman tien moiset turhautumiset. Muutaman kierroksen jälkeen annoin hevosen kävellä hetken ja vaihdoimme taas suuntaa. Seuraavaksi olisi laukannoston vuoro. Herättelin hevosen takaisin työnteon maailmaan ja otimme laukkaa. Kehotin oria laukkaamaan reipasta vauhtia. Innokkaasti, pitkin ja sulavin askelin Karos eteni kierros toisensa jälkeen. Kun pahimmat höyryt oli päästelty, rupesi hevonen hidastamaan oma-aloitteisesti. Kehotin sitä raipalla pysymään vauhdissa ja kummastunut ori jatkoi reipasta tahtia. Laukka jatkui varmaan kymmenisen kierrosta, kunnes Karos rupesi osoittamaan pientä väsymyksen merkkejä. Se hidasti, mutta kun raippa viuhahti, ori jatkoi matkaansa. Huomasin kuinka sen korvat suuntautuivat sisälle päin ja pää lähti laskeutumaan alaspäin, turpa kohti maata. Annoin orin laukata.

Vielä muutama kierros ja sitten annoin orin hidastaa käyntiin. Karosin kyljet kohoilivat ja se hengitti raskaasti. Kävelytin sitä hetken ja pyysin uutta nostoa. Treenasimme hetken nostoja, kunnes ne rupesivat toimimaan, ilman että hevonen siirtyi reippaan ravin kautta laukkaan. Kehuin Karosia ja otimme laukassa vielä ihan hetken temponvaihteluja. Olimme jo olleet täällä melkein 30min. Otimme laukkaa vielä toiseen suuntaan ja muutaman hidastuksen, ennen kuin päätimme lopetella tältä erää. Hikinen hevonen huohotti ja käveli pitkin ympyrää. Ravautin sitä hiljaisessa ravissa muutaman kierroksen, ennen kuin kävelytin sitä pitkään. Olin ottanut viltin mukaan maneesin. Heitin viltin hevosen selkään ja varmistin että sen hengitys oli tasaantunut, ennen kuin palasimme tallille.

Taputin hevosta, sidoin hoitopaikalle ja vaihdoin kapsonit riimuseen. Suin orin kuntoon ja heitin fleeceloimen päälle. Juotin Karosille melanssivettä ja rapsuttelin sitä hetken. Sitten päästin sen karsinaan, heiniensä ääreen. Keräsin tarvikkeet ja vein ne satulahuoneeseen. Ennen kuin lähdin kotiin pesin vielä Karosin satulan ja suitset sekä puhdistin harjat. Kun ne kiiltelivät kauniisti, kokosin suitset ja siivosin Karosin kaapin. Kaikki oli valmista. Menin tekemään hevosen iltaruuat kuntoon ja hipsin pimeän pihan ylitse mopoautolleni. Huristelin metsätietä pitkin kotiin.

~ Wonder

lauantai 23. lokakuuta 2010

Syksyinen myrskypäivä

Syksyinen myrskytuuli viuhuu nurkissa, harmaat sadepilvet kiitävät vauhdilla yli tallipihan ja yhtäkkiä nurkan takaa pyörii kolisten tyhjä vesiämpäri. Hevoset seisovat tarhoissa puiden tai katosten suojissa takapuolet tuulta kohti ja itsekin tungen kädet syvälle punaisen sadetakkini taskuihin loiskiessani litimärän pihamaan halki tallille villasukkiin verhotut varpaani kuivina keltaisissa kumisaappaissani.

Tallin toimisto on tyhjä, mutta oven takaa käytävältä kuuluu kolinaa ja jutustelua. Napsautan vedenkeittimen päälle, ripustan vettä lattialle tiputtelevan takkini naulakkoon ja istahdan työpöytäni taakse tutkimaan papereita, lukemaan lapuista kuinka erään yksityisen ruokintaa tulee muuttaa ja tarkistamaan sähköpostini. Työn touhussa en edes huomaa että vedenkeitin napsahtaa pois päältä ja sade vain yltyy, ennen kuin toimiston ovesta sisälle astelee kokonainen konkkaronkka porukkaa: hoitajat Wonder ja Gnomzu, työntekijöistä höpöttävä ja pölöttävä Elina sekä muista tallitytöistä Kaisa ja Annika. Tervehdykset kajahtelevat, säätä manataan ja Elinan kertomus Empaatin fiksusta aamuisesta käytöksestä tarhaan vietäessä aiheuttaa naurunpärskeitä kun vesi keitetään uudelleen, teetä kaadetaan kuppeihin ja ikkunan ulkopuolella sade piiskaa jo ennestään märkää maata ankarana.

Kun kaikki ovat saaneet sisäänsä lämmintä teetä ja kaapista löytyneitä, hiukan vanhentuneita mutta silti kelpaavia keksejä ja tärkeimmät kuulumiset on vaihdettu, on aika jakaa kaikille tekemistä loppupäiväksi. "Karsinat on tullu siivottua jo ajat sitten teikäläisen vedellessä vielä hirsiä", huikkaa aamuvuoroon tallille herännyt Elina, jota Kaisa ja Annika olivat pian saapuneet auttamaan. Jäljellä ei tunnu enää olevan kuin hevosten liikutus ja sitä seuraava varusteiden pesu sekä muuta pientä järjestelyä ja siivoilua. "Wonder ja Gnomzu haluavat tietysti liikuttaa omat hoidokkinsa eli Karosin ja Ainottaren - ja vaikka ette haluaisikaan niin saisitte tehdä sen silti. Jos Elina otat vaikka yksityisori Zlatanin juoksutukseen? Annika, voisitko sinä liikuttaa vaikka Randon? Ulrikan pitäisi ilmestyä töihin ihan kohta, joten hän saa liikuttaa Empaatin, jos Kaisa otat Emmiinan niin minä treenailen Smigrenden kanssa." Työnjakoni saa osakseen vain myöntyviä nyökkäyksiä, ja porukka kaikkoaakin toimistosta hevosia ja poneja tarhoista hakemaan tai muuta touhuamaan heti kun olen ehtinyt sopia että orit liikutetaan ensin ja tammat sitten - arvasin aivan oikein että ketään ei ulkona ratsastaminen kiinnostanut ja kaikki meinasivat suunnistaa maneesiin.

Mene siis tovi ennen kuin pääsen itse juoksuttamaan Smigrendeä. Käytän kuitenkin ajan hyödykseni ja autan Elinaa ihan fiksusti käyttäytyvän Zlatanin kanssa erityisesti apujen treenailun kanssa ja hyppyytän Wonderia ja Karosia vaikeahkolla sarjalla uudestaan ja uudestaan kunnes se menee mielestäni täydellisesti. Orien tallustellessa ympäri kaviouraa löysin ohjin rämmin kuraiselle tarhalle kasvoille piiskaavasta sateesta huolimatta, kaappaan portilla sisäänpääsyä odottavan Smigrenden riimunnarun päähän ja talutan tamman talliin jossa riisun sen loimen, harjaan ja puen sille vielä varusteet ja sonnustaudun itsekin vähän paremmin liikutukseen soveltuvaan vaatetukseen.

Keena ei millään ilveellä haluaisi pistää kaviotaan enää ulos talliin kerran päästyään, mutta maanittelun ja komennuksen jälkeen saan tamman kyllä talutettua vauhdikkaasti maneesille. Asetumme päätyyn ympyrälle Keena juoksutusliinan päässä ja minä keskellä ja alkukäppäilyjen jälkeen pyydän tammalta temmonmuutoksia ja askellajinvaihdoksia. Samalla seurailen sivusilmällä Gnomzua ja Aikkua jotka loikkivat pienten esteiden yli vaihtelevalla tyylillä, ja Kaisaa ja Emmiinaa jotka treenaavat pohkeenväistöä ja laukkajuttuja. Myös yksityisen omistaja Soile ilmestyy maneesiin harjoittelemaan helppoja koululiikkeitä Sissensä kanssa.

Lähes tunti kuluu nopeasti Keenan toimiessa vallan mainiosti liinan päässä, välillä tosin hirmuista tuulen viuhunaa ihmetellen. Kierrämme kaviouran sisäpuolta kävellen muiden ohittaessa meidät jatkuvasti kaviouran puolelta, vaikka askellaji heilläkin on vain käynti.. Lopulta tulee kuitenkin aika jättää maneesin kuivuus ja valoisuus ja astua ulos märkään, pimeään maailmaan - tuntuu kuin aurinko ei olisi lainkaan noussutkaan, niin pimeää ulkona on vaikka kello ei ole vielä paljoakaan!

Kun kaikki hevoset rouskuttavat tyytyväisestä päiväruokiaan karsinoissa, kokonnumme koko konkkaronkka taas toimistoon. Tee maistuu jälleen kaikille myrskyn pauhatessa ulkona, ja päästän ilmoille pääkopassani aamun ajan kypsyneen idean halloweenriehasta. Idean jatkokehittely alkaa lähes raivoisasti ja jatkuukin niin vilkkaana että kaikki muut jäljellä olevat tallihommat meinaavat unohtua. Tallinomistajan valtuuksillani jatkan kuitenkin itse suunnittelua ja alan väsätä kutsuakin lämmin teekuppi kourassa patistaessani muut tylsempiin puuhiin - sateen yhä ja edelleen ropisuttaessa kattoa ja tuulen kolistellessa ikkunaa.

~ Amar

maanantai 11. lokakuuta 2010

Ainotar - Smigrende -valjakko voitokkaana!

Ei ollut kulunut kuin pari viikkoa siitä kun Ainotar saavutti ensimmäisen kisapalkintonsa, kun taas vastaanotin Ainotar - Smigrende -parivaljakon kärryillä istuen uuden palkinnon. Tällä kertaa olivat kyseessä kisat Cecam Shetlandsissa, luokkana edelleen noviisi parivaljakko ja päivämääränä 11.10.2010.

Sijoituksemme oli tällä kertaa edellistä huomattavastikin parempi: luokkavoitto tuli! Voisi siis sanoa että oikeastaan kaikki meni nappiin kaikkien osuuksien kohdalla. Vaikka Aikku ei edellisen sijoituskerran jälkeen ollut käynyt kisoissa kuin pari kertaa, oli se selvästi jo tottunut paremmin kisapaikan vilinään. Kouluradalla se oli jo täysin oma itsensä kuunnellen huolella käskyjäni, vaikka vierellä kulkenut Keena lompsottikin eteenpäin tympääntyneenä.

Tarkkuusosuudella Keenakin tuttuun tapaansa heräsi kunnolla, eikä virheitä tullut montaa kappaletta kun molemmat hepat olivat skarppeina ja kuuliaisina - Keenaa sain tosin jälleen vähän rauhoitella, kun taas Aikku kulki juuri sopivaan tahtiin.

Kestävyysosuus sujui jälleen kerran vauhdikkaasti, eräällä vähän mutaisemmalla kohdalla vain meinasi Aikulla innostuksessaan jalat sotkeutua, mutta eteenpäin jatkettiin ilman mitään dramaattisempaa. Vaikka erilaiset esteet suoritettiinkin vauhdilla, ei niissäkään tullut ongelmia tarkkuuden suhteen.

Ja palkintojen jako oli toki koko päivän kohokohta: ensimmäistä kertaa tämän valjakon kanssa sain vastaanottaa hienon voittajan pokaalin ja hevosetkin saivat suitsiinsa upeat sinivalkoiset ruusukkeet! Ja niin laukattiin ilolla ja innolla kunniakierrosta ympäri kentän..

~ Amar

sunnuntai 3. lokakuuta 2010

03.10.2010: Ensimmäinen hoitokerta (Ainotar)

Raotin Heijastuksen takorautaista porttia kohmeisin sormin noin varttia vaille yhdeksän aamulla. Portin molemmin puolin rehottavien vadelmapuskien lehdet olivat kimaltelevassa huurteessa. Mutristin huuliani. Kiskoin vihreää villapipoani paremmin korvieni peitoksi astellessani ruskan sävyjen kirjomien koivujen reunustamaa hiekkatietä pitkin tallille. Tulisi varmaan kylmä talvi - samanlainen kuin viime vuonna - sillä jo nyt, lokakuussa, oli aamuisin hyytävää. Tai ainakin minunlaiseni vilukissan mittapuulla hyytävää...

Tömistelin sisään toimistoon kiitollisena kasvojani vasten tulvahtavasta lämmöstä. Amar istui paperipinojen valloittaman työpöydän ääressä näpyttelemässä tietokoneen näppäimistöä. "Huomenia", tervehdin tallin punatukkaista omistajaa, joka vilkaisi minuun ystävällisesti samalla kun hörppäsi vaarallisen lähellä pöydän kulmaa keikkuvasta kupista tilkan kahvia. "Terve. Aikku on jo Emmiinan kanssa ulkona, voit hakea sen ratsastettavaksi tai tehdä jotain muuta, ihan oman mielesi mukaan", Amar lausahti. Nyökkäsin pontevasti. "Joo, okei. Mä taidan antaa sen olla vielä jonkin aikaa tarhassa, siivoan vaikka karsinoita sillä välin." Heitin romppeeni pienen kaappiin, jonka ovessa luki nimeni ja painuin sitten tallin puolelle.

Haettuani kottikärryt ja talikon aloin lappamaan lantaa käytävän vasemmalla puolella olevista karsinoista - hypäten tietysti asumattomien karsinoiden yli. Edettyäni miltein karsinarivistön loppuun pysähdyin hikihelmiä otsaltani pyyhkien erään hyvinkin tutun karsinan eteen. Puristin suuni tiukaksi viivaksi ja nielaisin. Vanha hoidokkini Novalero oli muuttanut Ranskaan erään maineikkaan kouluratsastajan hoiviin kilpa- ja siitoshevoseksi. Minulla oli ikävä äkäistä kimoa oria, se täytyi myöntää. Mutta luonteeltani olin sellainen, etten jäänyt murehtimaan menneitä asioita, sillä niille ei voi enää mitään. Elämä jatkuu. Vaikka olinkin joutunut hyvästelemään Novaleron, Heijastusta en tahtonut jättää, ja siispä olin pyytänyt suomipolle Ainotarta hoitsukseni.

Kuulin pääoven avautuvan, jolloin käännyin katsomaan tulokasta. Heijastuksen vakiohenkilökuntaan kuuluva Ulrika harppoi käytävää pitkin toimistoon. Hymähdin itsekseni, työnsin kottikärryt seuraavan käytössä olevan karsinan oven eteen ja aloin rupesin jälleen kerran heiluttelemaan talikkoa. Kuulin toimistosta vaimeaa puhetta, muutaman naurahduksen ja nirinää, kun Ulrika tuli takaisin tallin puolelle. "Hei, Gnomzu. Oletko sä putsannut kaikki karsinat tältä puolelta?" Ulrika kysyi minulta hymyillen. "Olen", hymyilin takaisin. "Sulla on varmaan jo hiki - minä voin jatkaa tästä," Ulrikan katse oli kysyvä. "Jatka vaan. Mä lähden taluttelemaan Aikkua tuohon lähimaastoihin," ojensin talikon Ulrikalle, kävin hakemassa Aikun karsinan ovesta riimunarun ja astelin ulos.
Olin vähällä törmätä Kaisaan joka seisoi milteinpä suoraan oven edessä. "Moi", sanoin hieman nolostuneena. Kaisa nauroi ja katsoi sitten kädessäni roikkuvaa narua.
"Ootko sä menossa Aikkua hakemaan?" hän kysyi.
"Joo. Hei muuten, tahtoisitko sä..."
"...tulla mukaan vai? Totta kai!"
"Niin. Kun Aikku tarttee kaverin, ettei sille tule mitään paniikkikohtauksia kesken kaiken", virnistin.
"Mä voisin vaikka hakea Emmiinan Aikun kamuksi. Odota hetki, mä käyn kysymässä Amarilta", Kaisa sanoi ja katosi sisälle.
Tovin kuluttua Kaisa saapui riimunaru mukanaan ja nyökkäsi minulle. "Amar sanoi että kyllä se sopii." "Kiva," minä vastasin. Lähdimme yhtä matkaa kävelemään kohti tarhaa, jossa Aikku ja Emmiina olivat.
Vilkaisin kännykkäni näyttöä; kello oli noin 9.50. Melkein tunnissa lämpötila oli hieman noussut, eikä ulkona ollut enää niin hirvittävän kylmä - onneksi! Hengitin syvään kirpeää, lähestyvältä talvelta tuoksuvaa ilmaa pujahtaessani Kaisan kanssa valkoisen lankkuaidan välistä.

Tarhan toisessa päässä huurteisia ruohonkorsia maistelevien tammamammojen päät ponnahtivat ylös ja korvat höristyivät meitä kohti. "Hei, rouvat", lepertelin lähestyessäni parivaljakkoa. Vanhempi hepo, Emmiina, hölkkäsi luoksemme. Aikku tuli hetken päästä eläkeläisen perässä. Taputin Emmiinan kaulaa ja menin sitten kolmen metrin päässä seisvan Aikun luokse. Rautias tamma nuuhki uteliaasti vaatteitani kun napsautin narun sen riimuun kiinni. "Olet sinä kyllä nätti tyttö", totesin lempeästi ja rapsutin Aikkua sään kohdalta. Sillä oli yllään kevyt ulkoloimi, joka kahisi vaimeasti taluttaessani suokkitamman portille. Emmiina ja Kaisa tulivat pari metriä takanamme.

Suunnistimme hevosinemme läheiseen metsään pienelle, rauhalliselle kävelylenkille. Aikku kulki mukavan rentona narun päässä, toisin kuin Novalero aikoinaan - en voinut olla vertaamatta tätä rauhallista tammaa siiheen ärtyisään hätähousuun, mitä ennen hoidin - ja katseli maisemia yhtä autuaana kuin minäkin. Emmiinan ja Kaisankin osalta oranssin-, keltaisen- ja ruskeankirjavien lehtien seassa kahlaaminenkin sujui leppoisasti jos ei oteta lukuun sitä, kun rusakko kaahasi polun poikki suoraan eläkeläisrouvan nenän edestä. Emmiinalla tuli hetkeksi kova kiire kotiin, mutta Kaisa sai sen pysymään hous... karvoissaan. Aikkukin hätkähti jänöä hieman, mutta 180 asteen äkkikäännöksen sijaan tamma haki turvaa minusta nojaamalla minua vasten silmät suurina.

Palasimme tallille puoli yhdentoista aikoihin. Veimme Kaisan kanssa suomipollet sisälle, kuorimme loimet pois niitten yltä ja otimme harjat käteen. Koko hoitotoimenpiteen ajan Aikku seisoi nätisti paikoillaan ja katseli ikkunasta maailman menoa. Kaviot nousivat hienosti (mikä helpotus! Novaleron kanssa kun oli pitänyt taistella niiden kanssa ja minulla oli ollut monesti selkä kipeänä hirveän kykkimisen takia) ja muutenkin Aikku käyttäytyi oikein mallikkaasti. Ihanaa. Saatuani suomenhevosrouvan harjattua halasin sitä lujasti ja pussasin sen turpaa. Aikku hieroi päätään olkaani vasten ja hörähteli. Olin onnesta soikeana.

Sujautin tammalle omasta pihapuustamme pihistämäni omenan, taputin sen kaulaa ja suljin sitten karsinan oven. Minun oli pakko lähteä kotiin, sillä maanantaina olisi kokeet ja maantiedon numerossani oli paljonkin parantamisen varaa. Käväisin vielä toimistossa hakemassa tavarani ja sanomassa moit Amarille, Ulrikalle ja Kaisalle. Sen jälkeen lähdin hyväntuulisesti vihellellen kotiin.

~ Gnomzu