Tuskinpa on jäänyt keneltäkään huomaamatta, ettei Heijastuksessa ole meikäläisen toimesta tapahtunut mitään kuukausiin. Pahoittelut tästä. Jotkut tosin ovat huomanneet, että olen ollut vaihtelevalla menestyksellä tavoitettavissa hötönetissä ja sähköpostitse. Mutta pahoittelut myös siitä, etten ilmoittanut mitään vetäytyessäni pois aktiivisesta virtuaalielämästä.
Toisaalta en edes itsekään tiennyt että olin jäämässä "tauolle", tallin päivittely vain jäi ja jäi. Silloin tällöin naputtelin tarinoita kisoihin ja päivitin niitä tänne blogiin, mutta siinäpä se. Eikä tämä teksti ole mikään lupaus ryhdistäytyä uutena vuotena ja nostaa Heijastus samaan kukoistukseen kuin silloin joskus. Ennen joulua haaveilin, että olisin järjestänyt joulumaaston tänäkin vuonna. Että Heijastus olisi noussut taas aktiiviseen eloon. Mutta joulu tuli ja meni, ilman että sain aikaiseksi rustata sitä maastokutsua.
Ja niin katkesi jo joitain vuosia jatkunut perinne. Harmillista, mutta jos nyt ihan rehellisiä ollaan, en edes miettinyt virtuaalitalleja jouluaattona, en muistellut sitä katkennutta perinnettä. Syy ei ollut se, että olisin viettänyt kodikasta perhejoulua tai ollut niin kiireinen jouluaterian, lahjojen avaamisen ja jouluohjelmien katselun kanssa. Itse asiassa löhösin sohvalla ja katsoin Simpsoneita veljen naputtaessa vieressä jotain tietokonepeliä, vanhempien viettäessä joulua ulkomailla.
Syy siihen, etteivät virtuaalihevoset käväisseetkään tylsistyneessä mielessäni, oli se, ettei minua kiinnostanut. Ei ollut inspistä tehdä mitään virtuaalihevosteni eteen, se ei tuntunut mielekkäältä. Ja se on ollut syy Heijastuksen päivittämättömyyteen niiden kaikkien tallin kuolleiden kuukausien ajan. Tuntuu että joko virtuaalimaailma ei enää tarjoa mitään tavoiteltavaa, tai jos tarjoaa, pitäisi täydellisen saavuttamisen eteen tehdä enemmän töitä kuin mitä uskoisin jaksavani.
Tuntuu myös, että virtuaalimaailma on muuttunut näiden kuukausien aikana niin paljon, etten enää voi vain soljahtaa mukaan samoin kuin ennen pystyin. Kyllähän minä olen pyörinyt siellä foorumilla tänä aikana vissiin ainakin viikottain. Todennut, että kasa samoja vanhoja ( ;) ) naamojahan siellä pyörii ja pyörittelee tuttuja tallejaan. Mutta myös uutta porukkaa tuntuu olevan jonkin verran, ihan uusia talleja ja juttuja jotka pitäisi tietää, mutten vain tiedä ja ole tarpeeksi kiinnostunut ottaakseni selvää.
Mutta kun tänään kuitenkin sen verrran kiinnosti että kurkkasin VRL:n kisakalenteria, katosivat viimeisetkin halut palata siihen samaan harrastustapaan, jonka parissa pyörin sieltä vuodesta 2004 johonkin viime vuosiin saakka. Olen viettänyt vuosien aikana monia, monia tunteja valittaessani ihmisten itsekkyydestä kisoja järjestettäessä, siitä ettei kisoihin mahdu eikä ole monipuolisia luokkia, että kisat täyttyvät liian nopeasti ja nopeat syövät hitaat jne. Enää en jaksa valittaa, enkä muutenkaan yrittää vaikuttaa tilanteeseen.
Silloin kun itsekin omasta mielestäni himokisasin, en ollut edes pieni tekijä himokisauksen maailmassa. Ja nyt en pysty, enkä haluakaan, edes olla mukana siinä maailmassa, jossa himokisaus on saanut aivan uudet mittasuhteet - samaten kuin himokisajärjestäminen. Vähän perspektiiviä näihin asioihin tuo se, että Heijastus voitti KRJ:n kisa-cupin (eli kuka-järjestää-eniten-kisaluokkia-vuodessa -kilpailun kisajärjestäjille) 2005, jolloin järjestin KRJ:n alaisia kilpailuja 23 kappaletta. Siis vuodessa. Tarkoittaen että melkein kahdet kilpailut kuukaudessa, maksimimäärällä luokkia tosin, riittivät saavuttamaan tittelin vuoden keskimääräisesti aktiivisimpana kisajärjestäjänä. Montako kisaa päivässä tuohon titteliin nykyään tarvittaisiin?
Toki tiedän että virtuaalihevosia voi harrastaa muutenkin kuin himokisaamalla. Nykyäänhän löytyy virtuaalimaailmastakin nämä harrastajien eri alalajit. On niitä himokisaajia, blingbling-heeboja joiden yksityiset majailevat luksustalleissa, ja puskajusseilevia hipstereitä. Ei silloin vuosia sitten näin paljoa ollut valinnanvaraa, ainakaan jos halusi päästä mukaan "porukoihin" (kukapa ei lapsena tai teininä olisi sitä halunnut).
Ja jos tästä joskus vielä aktivoidun, tulen luultavasti edelleenkin pysyttelemään mielelläni kaikkien lokeroiden ulkopuolella. En kestäisi himokisaamista; yhden rodun kasvattaminen on tylsää kun sitten vain haaveilisin muista roduista, eli esim. pelkkää suokkikasvattajaa musta ei saisi (ei sillä että niitä varsojakaan maailmaan niin usein putkahtelisi); suurtallin omistajan homma meikäläiselle ei tällä perfektionismiasteella sopisi; tallit Ritva Väänäsen taustoilla, kotoisilla teksteillä ja tarinatoiminnalla on kivoja, mutta meikäläisen luovuus loppuu kesken. Ja ihan tylsäähän se olisi keskittyä vain johonkin tiettyyn toimintamuotoon, kun niitäkin on valittavana niin monia.
Joten jos nyt lupailemattomuudestani huolimatta tulen aktivoitumaan virtuaalijuttujen suhteen ensi vuonna, tulen ehkä nysväämään muutamien heppojen voimin omissa oloissani sen mukaan miten fiilistä löytyy. Ymmärrän siis jos yksityisten omistajat haluavat siirtää hevosensa muualle, hevosteni kasvattajat ottaa kasvattinsa takaisin, hoitajat jättää tallin lopullisesti jne.
Vaikka kaiken elämän kadottaminen tallista vähän jossain sydämen sopukassa ehkä jotain liikauttaakin (olihan virtuaalimaailma niin iso osa arkipäiviäni monien vuosien ajan), en kuitenkaan lupaa että sitä elämää tulisi tulevaisuudessakaan enempää kuin sitä on ollut näiden viimeisimpien kuukausien aikana.
Mutta saa mulle mailailla jos tulee asiaa mitä vain koskien. Heijastuksen orit astuu tammoja, kasvattien sivujen muuttumisesta ja muusta on aina kiva tietää, tilausvarsoja saa kysellä jne. En vain lupaa että vastailisin nopeasti tai suurella antaumuksella. Enkä anna lupauksia mistään muustakaan, en aktivoitumisesta enkä lopetuksesta. Mutta sehän tässä virtuaalimaailmassa onkin niin hyvä asia: ei ole pakko luvata mitään enempää kuin mihin tuntee pystyvänsä. :)
Niin ja hei: loistavaa vuotta 2013 kaikille, törmäilläänpä virtuaaligalaxilla tai ei!
sunnuntai 30. joulukuuta 2012
sunnuntai 4. marraskuuta 2012
Hoitotarina Hali 4.11.2012
- Hali nyt tulet! Hop hop!
Yritin epätoivoisesti saada Halia liikkeelle. Ori seisoi kumminkin päättäväisesti kuraisessa tarhassa ja kieltäytyi tyystin liikkumasta. Samassa Amar saapui paikalle.
- Jaahas, Hali taas kiusanteossa! En tiedä mikä sitä vaivaa, mutta se on kiukutellut jo useamman päivän ajan ihan kaikesta.
Amar sanoi ja heilautti hieman ratsupiiskaa. Ori ponkaisi matkaan ja riuhtaisi samalla minutkin mennessään.
- Kiitos, huikkasin vain nopeasti Amarille ja säntäsin orin mukana talliin.
Kun olin saanut hevosen karsinaan, lähdin noutamaan varusteita. Kuulin satulahuoneeseen asti Halin potkivan takaseinäänsä. Mikä kumma sitä vaivasi? Palattuani tallinpuolelle toin päätään heittelevän ja valkoisia hampaitaan näyttelevän hevosen hoitopaikalle ja ryhdyin reippain vedoin sukimaan kuraa pois sen karvasta.
Koko hoitotuokion ajan Hali seisoi jalat haarallaan ja korvat luimussa, valmiina tekemään tepposiaan tilaisuuden tullen. Pidin kumminkin varani ja sain hevosen satuloitua parin jämäkän käskyn jälkeen. Sitten suunnistimme ulos, molemmat naamat nyrpeinä.
Maneesista kuului laukkaavien hevosten ääniä, joten päätimme suosiolla mennä ratsastuskentälle. Siellä vedin vyön kireälle ja painoin jalkani jalustimeen, valmiina ponkaisemaan ratsaille. Hali ei kumminkaan ollut aivan yhtä mieltä asiasta, vaan heitti takapäätään ilmaan ja juoksi kentän kulmaan, minä jalustimessa roikkuen. Siinä pääsi pari voimasanaa tulemaan, mutta kokosin kumminkin itseni ja talutin hevosen takaisin keskelle. Seuraavalla kerralla olin valmiina ja nousin niin ripeästi satulaan kuin suinkin kykenin. Samassa Hali oli jo pukittelemassa, mutta nyt kokosin ripeästi ohjat ja pistin orin ruotuun!
Rauhallisista alkukäynneistä ei ollut tietoakaan. Jouduin pitämään ohjat tiukalla ja ponin pohkeitteni välissä koko ajan. Muutamien käyntikierrosten jälkeen hölläsin vähän ohjista ja tunsin kuinka askellus reipastui saman tien. Pidin kumminkin nopeilla puolipidätteillä ja istunnan avulla ratsun käynnissä ja annoin sen lähteä raviin vasta luvan saatuaan.
Ensimmäiset kaksikymmentä minuuttia menikin yhtenä taisteluna. Vaadin hevosta kulkemaan suoraan ja lopettamaan tyhmät pukittelut, mutta siihen se vastasi joko tekemällä äkkipysähdyksiä tai singahtamalla laukkaan. Lopulta sain ottaa kovat otteet käyttöön ja jäimmekin ratsastamaan pääty-ympyrälle. Siinä otimme nopeita siirtymisiä kaikissa askellajeissa ja näin pidinkin orin koko ajan työssä. Lopulta jännittyneisyys alkoi hieman laueta ja pian Hali antoikin jo enemmän periksi. Puuskuttava ratsu yritti kaikin keinoin vain selvitä eteen tulevista tehtävistä, joita annoin sille paljon. Tunnin puolessavälissä sainkin jopa kehua nuorta herraa.
Koko tunnin verran teimme taukoamatonta työskentelyä pienellä ympyrällä. Orin kaula oli hiestä litimärkä ja sen askel ei ollut enää yhtä kevyt ja tarmokas kuin tunnin alussa. Pitkistä ohjista oli silti turha haaveilla, nimittäin saman tien kun yritin hieman höllätä, Hali veti pään etujalkojensa väliin ja pamautti sellaisen pukkisarjan, että olin vähällä lentää satulasta.
Kun tunnin päätteeksi laskeuduin satulasta, lähti Hali jo astetta helpommin kulkemaan kohti tallia. Tallissa törmäsimmekin taas Amariin, joka vilkaisi hiestä märkää hevosta ja naurahti.
- Jouduin toden teolla ratsastamaan, jotta sain tämän pikku riiviön ruotuun! Puuskahdin.
- Tiedän tunteen, Hali vietti viikon loman ja lomalta tultuaan se on ollut tuollainen. Taitaakin olla viimeinen kerta, kun tuota hevosta voi lomalle laskea.
Nauroimme molemmat ja katsoimme hevosta, joka alkoi keräillä taas voimiaan rankan tunnin jälkeen.
- No ehkäpä pari tehokasta tuntia, saa Halinkin ruotuun.
- Toivottavasti, vastasin.
Reilun tunnin verran hoitelin oria, joka edelleenkin yritti välillä steppailla paikoillaan, mutta alkoi olla huomattavasti paremmalla tuulella. Pesin hevosen kauttaaltaan ja heitin loimen niskaan. Sitten päästin sen karsinaan kuivattelemaan ja annoin sille ison kansan heinää.
Lopen uupuneena saapastelin toimistoon ja lösähdin sohvalle. Amar hörppi siellä kahviaan ja taas juttumme siirtyi Haliin.
- Viime vuonnakin herra harrasteli tuota lomalta tultuaan, mutta hieman pienemmässä mittakaavassa, toivottavasti tämä ei ole viesti siitä, että vuosi vuodelta tuo käytös vaan pahenee, Amar naurahti.
- Voi ei, toivotaan parasta! Vastasin ja purskahdin itsekin nauruun.
Minkäs Hali tuittupäisyydelleen voi? On se kumminkin niin suloinen pikku herra, että kai sitä nyt joskus saa hieman tuittuillakin. Vietin lopun päiväni tallilla karsinoita siivoten ja hevosia hoidellen. Putsasin muutamat varusteet ja autoin ruokien kanssa, illan tullen pakkasin tavarani ja lähdin kotia kohti.
Yritin epätoivoisesti saada Halia liikkeelle. Ori seisoi kumminkin päättäväisesti kuraisessa tarhassa ja kieltäytyi tyystin liikkumasta. Samassa Amar saapui paikalle.
- Jaahas, Hali taas kiusanteossa! En tiedä mikä sitä vaivaa, mutta se on kiukutellut jo useamman päivän ajan ihan kaikesta.
Amar sanoi ja heilautti hieman ratsupiiskaa. Ori ponkaisi matkaan ja riuhtaisi samalla minutkin mennessään.
- Kiitos, huikkasin vain nopeasti Amarille ja säntäsin orin mukana talliin.
Kun olin saanut hevosen karsinaan, lähdin noutamaan varusteita. Kuulin satulahuoneeseen asti Halin potkivan takaseinäänsä. Mikä kumma sitä vaivasi? Palattuani tallinpuolelle toin päätään heittelevän ja valkoisia hampaitaan näyttelevän hevosen hoitopaikalle ja ryhdyin reippain vedoin sukimaan kuraa pois sen karvasta.
Koko hoitotuokion ajan Hali seisoi jalat haarallaan ja korvat luimussa, valmiina tekemään tepposiaan tilaisuuden tullen. Pidin kumminkin varani ja sain hevosen satuloitua parin jämäkän käskyn jälkeen. Sitten suunnistimme ulos, molemmat naamat nyrpeinä.
Maneesista kuului laukkaavien hevosten ääniä, joten päätimme suosiolla mennä ratsastuskentälle. Siellä vedin vyön kireälle ja painoin jalkani jalustimeen, valmiina ponkaisemaan ratsaille. Hali ei kumminkaan ollut aivan yhtä mieltä asiasta, vaan heitti takapäätään ilmaan ja juoksi kentän kulmaan, minä jalustimessa roikkuen. Siinä pääsi pari voimasanaa tulemaan, mutta kokosin kumminkin itseni ja talutin hevosen takaisin keskelle. Seuraavalla kerralla olin valmiina ja nousin niin ripeästi satulaan kuin suinkin kykenin. Samassa Hali oli jo pukittelemassa, mutta nyt kokosin ripeästi ohjat ja pistin orin ruotuun!
Rauhallisista alkukäynneistä ei ollut tietoakaan. Jouduin pitämään ohjat tiukalla ja ponin pohkeitteni välissä koko ajan. Muutamien käyntikierrosten jälkeen hölläsin vähän ohjista ja tunsin kuinka askellus reipastui saman tien. Pidin kumminkin nopeilla puolipidätteillä ja istunnan avulla ratsun käynnissä ja annoin sen lähteä raviin vasta luvan saatuaan.
Ensimmäiset kaksikymmentä minuuttia menikin yhtenä taisteluna. Vaadin hevosta kulkemaan suoraan ja lopettamaan tyhmät pukittelut, mutta siihen se vastasi joko tekemällä äkkipysähdyksiä tai singahtamalla laukkaan. Lopulta sain ottaa kovat otteet käyttöön ja jäimmekin ratsastamaan pääty-ympyrälle. Siinä otimme nopeita siirtymisiä kaikissa askellajeissa ja näin pidinkin orin koko ajan työssä. Lopulta jännittyneisyys alkoi hieman laueta ja pian Hali antoikin jo enemmän periksi. Puuskuttava ratsu yritti kaikin keinoin vain selvitä eteen tulevista tehtävistä, joita annoin sille paljon. Tunnin puolessavälissä sainkin jopa kehua nuorta herraa.
Koko tunnin verran teimme taukoamatonta työskentelyä pienellä ympyrällä. Orin kaula oli hiestä litimärkä ja sen askel ei ollut enää yhtä kevyt ja tarmokas kuin tunnin alussa. Pitkistä ohjista oli silti turha haaveilla, nimittäin saman tien kun yritin hieman höllätä, Hali veti pään etujalkojensa väliin ja pamautti sellaisen pukkisarjan, että olin vähällä lentää satulasta.
Kun tunnin päätteeksi laskeuduin satulasta, lähti Hali jo astetta helpommin kulkemaan kohti tallia. Tallissa törmäsimmekin taas Amariin, joka vilkaisi hiestä märkää hevosta ja naurahti.
- Jouduin toden teolla ratsastamaan, jotta sain tämän pikku riiviön ruotuun! Puuskahdin.
- Tiedän tunteen, Hali vietti viikon loman ja lomalta tultuaan se on ollut tuollainen. Taitaakin olla viimeinen kerta, kun tuota hevosta voi lomalle laskea.
Nauroimme molemmat ja katsoimme hevosta, joka alkoi keräillä taas voimiaan rankan tunnin jälkeen.
- No ehkäpä pari tehokasta tuntia, saa Halinkin ruotuun.
- Toivottavasti, vastasin.
Reilun tunnin verran hoitelin oria, joka edelleenkin yritti välillä steppailla paikoillaan, mutta alkoi olla huomattavasti paremmalla tuulella. Pesin hevosen kauttaaltaan ja heitin loimen niskaan. Sitten päästin sen karsinaan kuivattelemaan ja annoin sille ison kansan heinää.
Lopen uupuneena saapastelin toimistoon ja lösähdin sohvalle. Amar hörppi siellä kahviaan ja taas juttumme siirtyi Haliin.
- Viime vuonnakin herra harrasteli tuota lomalta tultuaan, mutta hieman pienemmässä mittakaavassa, toivottavasti tämä ei ole viesti siitä, että vuosi vuodelta tuo käytös vaan pahenee, Amar naurahti.
- Voi ei, toivotaan parasta! Vastasin ja purskahdin itsekin nauruun.
Minkäs Hali tuittupäisyydelleen voi? On se kumminkin niin suloinen pikku herra, että kai sitä nyt joskus saa hieman tuittuillakin. Vietin lopun päiväni tallilla karsinoita siivoten ja hevosia hoidellen. Putsasin muutamat varusteet ja autoin ruokien kanssa, illan tullen pakkasin tavarani ja lähdin kotia kohti.
tiistai 30. lokakuuta 2012
Itsenöyryytystä KeRJ cupissa 30.10.2012
Jälleen pidemmän aikaa vallinneen kisatauon (lue: ankaran treenikauden) jälkeen oli aika osallistua KeRJ cupiin 30.10.! Ei ehkä mikään kuningasidea, ehdin nimittäin rustailla seuraavanlaiset myynti-ilmoitukset mukaan lähteneistä hepoista jo kotimatkalla...
Nutella, helppo luokka (sij. 08/17):
Nutella, helppo luokka (sij. 08/17):
Myydään 7-vuotias suomenhevosori. Ulkonäöltään komea otus, 157 cm, upea suku, sopii lajiin kuin lajiin. Luonteessa parantamisen varaa, kilpailuihin ei kannata suunnata ellei rakasta julkista nöyryytystä. Myydään ensimmäiselle kohtuullista hintaa tarjoavalle, pikaisesti!Haalir, helppo luokka (sij. 15/17):
Myynnissä 10-vuotias eestinhevosori, 148 cm, monipuolinen ratsu ja ajokki. Yleisesti ottaen terve, vain pääkopassa heikkouksia. Ei omaa itsesuojeluvaistoa, uteliaisuutta löytyy senkin edestä. Voi ajoitellen heittäytyä jääräpäiseksi, suosittelen samalla ostamaan kunnon turvaliivin ja kypärän (ehkä pari varastoon). Ori lähtee halvalla, joten ylimääräisten suojavarusteiden hankinnasta ei seuraa suurta taloudellista tappiota.Perla, helppo luokka (sij. 13/17):
Myydään suomenhevostamma, 5-vuotias, säkä 154 cm, palkittu suku. Pärjää kaikissa lajeissa jos jarrut löytyy. Vain ratsastajalle jolta löytyy käsilihaksia, kärsivällisyyttä ja rauhallisuutta, ja joka ei isommistakaan spurttailuista säikähdä. Äärimmäisen huomionhakuinen tamma, kenties sopivalla ratsastajalla sopii myös kisaratsuksi.
tiistai 23. lokakuuta 2012
Hoitotarina Hali 23.10.2012
Kävelin kapeaa metsäpolkua pitkin ja katselin syksyn kaunista ruskaa. Suuret vaahteranlehdet valtasivat metsätien ja peittivät alleen kuran ja liejun. Lähes kahden viikon mittaiset päivittäiset sateet olivat saaneet innokkaimmatkin syksyihmiset raivon partaalle. Vettä ja mutaa oli joka paikassa.
Kun saavuin Heijastuksen tallille, katselin tarhoissa olevia hevosia, jotka nostivat päänsä heinäkasoistaan ja hörähtivät pehmeästi. Tervehdin muutamaa lähettyvillä olevaa Suomenhevosta, mutta laitoin merkille, ettei Halia näkynyt tarhoissa. Saapastelin punaiset kumisaappaat jaloissani sisälle talliin ja suunnistin ensitöikseni Halin karsinalle. Siellähän ori jo seisoikin ja tuli heti tervehtimään minua.
Kun olin pahoitellut Halille poissaoloani riittävän kauan, ori tökkäsi minua varsin pontevasti ilmoittaakseen, että nyt minun olisi aika hakea äkkiä ne kimpsut ja kampsut, jotta pääsisimme jo lähtemään maastoretkelle, jonka olin luvannut. Haettuani harjat ja varusteet, toin hevosen käytävälle ja ryhdyin sukimaan sitä. Hali olikin sen verran ahkerasti tarhaillut, että jalat olivat paksun mudan peitossa. Puhdistin niistä pahimmat pois ja vein orin sitten pesupaikalle, jossa jynssäsin lopun kuran pois. Kun olin kuivannut jalat, palasimme hoitopaikalle ja jatkoin jynssäystä tällä kertaa pölyharjan kanssa.
Parissa kymmenessä minuutissa olin saanut ratsun siistittyä, satuloitua ja suitsittua, joten enää pujotin vain suojat jalkoihin ja painoin kypärän päähäni. Onneksi vilkaisin vielä ulkosalle ja huomasin, kuinka salakavala pimeys oli jo hiipinyt keskuuteemme. Nappasin karsinan ulkopuolelta heijastin kasan ja ryhdyin vielä niitä pistämään.
Kun lopulta pääsimme ulos, vilkaisin Halia, joka oli kuin poliisi hevonen. Sillä oli heijastimia joka lähtöön, oli suojissa ja suitsissa, sekä vielä heijastinratsastusloimi, unohtamatta ratsastajan heijastinliiviä. Kapusin ratsaille, säädin jalustimet ja vyön, ennen kuin painoin pohkeeni ratsun kylkiin. Pirteä oripoika ampaisi matkaan reippaassa käynnissä.
Parin kilometrin kävelymatkan jälkeen pääsimme kääntymään pois ajotieltä ja siirryimmekin kevyeeseen raviin. Hali porhalsi menemään niin vauhdikkaasti, että sain hieman pidätellä sitä. Ravasimme vanhaa suljettua tietä pitkin syvemmälle metsään. Hali ei enää jaksanut edes väistellä lätäköitä, kun niitä nyt tuntui riittävän ihan riesaksi asti, vaan ori kahlasi menemään lätäkön toisensa perään.
Saimme ravata lähes kaksi kilometriä, ennen kuin metsä muuttui avaraksi peltoaukeaksi. Jatkoimme peltojen poikki kulkevaa kapeaa tietä pitkin ja näimmekin pian edestä tulevan traktorin. Hiljensin Halin nopeasti käyntiin ja siirryimme aivan tien reunaan. Ori hieman pörisi allani ja potki takajaloillaan, mutta kun ystävällinen traktorinkuljettaja ajoi ohitsemme mahdollisimman hiljaa, pysyi Halikin pöksyissään. Kehuin hevosta hurjasti taputuksin ja rapsutuksin ja jatkoimme vielä hetken aikaa käymäjalkaa, kunnes traktorin äänet vaimenivat.
Hölkkäsimme peltojen poikki ja saavuimme ratsupolulle. Siellä oli mukavasti valaistus ja tie oli leveä ja suora. Niinpä kannustin hevosen ravin kautta laukkaan. Innostunut Hali heitti takapäätään ilmaan muutamaan otteeseen, kunnes ampaisi matkaan turpa suorana ja harja hulmuten. Kumarruin orin kaulan ylle ja annoin sille ohjaa. Hevonen otti avut vastaan ja venytti askeltaan vieläkin pidemmäksi. Annoin puuskuttavan hevosen juosta koko pitkän suoran, kunnes istuin takaisin satulaan ja aloin hidastaa vauhtia. Korskuva ratsu heilautti päätään ja siirtyi pikku hiljaa ravin ja muutaman sadan metrin päästä käyntiin. Kehuin oria ja annoin sille hieman vapaampaa ohjaa.
Olin suunnitellut kiertävämme lammen ympäri, mutta kiitos tämän syksyisen pimeyden, päätin, että jäisimme valaistetuille reiteille. Kun Halin hengitys oli hieman tasoittunut, kokosin ohjia ja lähdimme hölkkäilemään ylämäkeä ylös. Sora rapisi Halin kavioiden alla ja hevosen hengitys kaikui hiljaisessa metsässä. Onneksi Halia ei tuntunut pimeys haittaavan, nimittäin ori porhalsi menemään varsin reippaasti kyttäilemättä turhia. Kun näin edessäpäin kulkevan ajotien, hidastin Halia ja siirryimme käyntiin. Odotimme tienvarressa hetken, kunnes ravasimme ripeästi ajotien toiselle puolelle, josta ratsupolku jatkui.
Enää oli kolmisen kilometriä matkaa tallille, joten päätin vielä kannustaa ratsuni laukkaan. Hali ottikin avut tyytyväisenä vastaan ja ampaisi matkaan. Pidin kumminkin hevosen rauhallisessa laukassa, jottei se keksisi mitään omiaan polkujen varrelta.
Saavuimme tallille pitkien ravi- ja käyntipätkien jälkeen, kun kello läheni seitsemää. Laskeuduin satulasta ja talutin hevosen talliin. Tallissa kävikin jo kova hyörinä. Hevosia harjattiin ja laitettiin iltakuntoon, jotkut mattimyöhäiset vielä lähtivät ratsastamaankin. Riisuin Halilta varusteet ja vein ne satulahuoneeseen. Sitten suin sen huolellisesti ja levitin hikiseen selkään fleece-loimen. Ennen kuin lähdin hakemaan talikkoa, puhdistin vielä kaviot ja selvitin jouhet.
Hali odotteli kiltisti viereisessä karsinassa, kun siivosin sen lantakasat ja likaiset turpeet pois. Pesin ruoka-astian ja juoma-automaatin, ennen kuin lappasin pari saavillista turvetta lisää. Kun kello näytti kahdeksaa, vein tarvikkeet pois ja päästin Halin omaan boksiin. Sitten autoin ruokien valmiiksi laitossa ja lähdin puoli yhdeksänmaissa kotiin.
Kun saavuin Heijastuksen tallille, katselin tarhoissa olevia hevosia, jotka nostivat päänsä heinäkasoistaan ja hörähtivät pehmeästi. Tervehdin muutamaa lähettyvillä olevaa Suomenhevosta, mutta laitoin merkille, ettei Halia näkynyt tarhoissa. Saapastelin punaiset kumisaappaat jaloissani sisälle talliin ja suunnistin ensitöikseni Halin karsinalle. Siellähän ori jo seisoikin ja tuli heti tervehtimään minua.
Kun olin pahoitellut Halille poissaoloani riittävän kauan, ori tökkäsi minua varsin pontevasti ilmoittaakseen, että nyt minun olisi aika hakea äkkiä ne kimpsut ja kampsut, jotta pääsisimme jo lähtemään maastoretkelle, jonka olin luvannut. Haettuani harjat ja varusteet, toin hevosen käytävälle ja ryhdyin sukimaan sitä. Hali olikin sen verran ahkerasti tarhaillut, että jalat olivat paksun mudan peitossa. Puhdistin niistä pahimmat pois ja vein orin sitten pesupaikalle, jossa jynssäsin lopun kuran pois. Kun olin kuivannut jalat, palasimme hoitopaikalle ja jatkoin jynssäystä tällä kertaa pölyharjan kanssa.
Parissa kymmenessä minuutissa olin saanut ratsun siistittyä, satuloitua ja suitsittua, joten enää pujotin vain suojat jalkoihin ja painoin kypärän päähäni. Onneksi vilkaisin vielä ulkosalle ja huomasin, kuinka salakavala pimeys oli jo hiipinyt keskuuteemme. Nappasin karsinan ulkopuolelta heijastin kasan ja ryhdyin vielä niitä pistämään.
Kun lopulta pääsimme ulos, vilkaisin Halia, joka oli kuin poliisi hevonen. Sillä oli heijastimia joka lähtöön, oli suojissa ja suitsissa, sekä vielä heijastinratsastusloimi, unohtamatta ratsastajan heijastinliiviä. Kapusin ratsaille, säädin jalustimet ja vyön, ennen kuin painoin pohkeeni ratsun kylkiin. Pirteä oripoika ampaisi matkaan reippaassa käynnissä.
Parin kilometrin kävelymatkan jälkeen pääsimme kääntymään pois ajotieltä ja siirryimmekin kevyeeseen raviin. Hali porhalsi menemään niin vauhdikkaasti, että sain hieman pidätellä sitä. Ravasimme vanhaa suljettua tietä pitkin syvemmälle metsään. Hali ei enää jaksanut edes väistellä lätäköitä, kun niitä nyt tuntui riittävän ihan riesaksi asti, vaan ori kahlasi menemään lätäkön toisensa perään.
Saimme ravata lähes kaksi kilometriä, ennen kuin metsä muuttui avaraksi peltoaukeaksi. Jatkoimme peltojen poikki kulkevaa kapeaa tietä pitkin ja näimmekin pian edestä tulevan traktorin. Hiljensin Halin nopeasti käyntiin ja siirryimme aivan tien reunaan. Ori hieman pörisi allani ja potki takajaloillaan, mutta kun ystävällinen traktorinkuljettaja ajoi ohitsemme mahdollisimman hiljaa, pysyi Halikin pöksyissään. Kehuin hevosta hurjasti taputuksin ja rapsutuksin ja jatkoimme vielä hetken aikaa käymäjalkaa, kunnes traktorin äänet vaimenivat.
Hölkkäsimme peltojen poikki ja saavuimme ratsupolulle. Siellä oli mukavasti valaistus ja tie oli leveä ja suora. Niinpä kannustin hevosen ravin kautta laukkaan. Innostunut Hali heitti takapäätään ilmaan muutamaan otteeseen, kunnes ampaisi matkaan turpa suorana ja harja hulmuten. Kumarruin orin kaulan ylle ja annoin sille ohjaa. Hevonen otti avut vastaan ja venytti askeltaan vieläkin pidemmäksi. Annoin puuskuttavan hevosen juosta koko pitkän suoran, kunnes istuin takaisin satulaan ja aloin hidastaa vauhtia. Korskuva ratsu heilautti päätään ja siirtyi pikku hiljaa ravin ja muutaman sadan metrin päästä käyntiin. Kehuin oria ja annoin sille hieman vapaampaa ohjaa.
Olin suunnitellut kiertävämme lammen ympäri, mutta kiitos tämän syksyisen pimeyden, päätin, että jäisimme valaistetuille reiteille. Kun Halin hengitys oli hieman tasoittunut, kokosin ohjia ja lähdimme hölkkäilemään ylämäkeä ylös. Sora rapisi Halin kavioiden alla ja hevosen hengitys kaikui hiljaisessa metsässä. Onneksi Halia ei tuntunut pimeys haittaavan, nimittäin ori porhalsi menemään varsin reippaasti kyttäilemättä turhia. Kun näin edessäpäin kulkevan ajotien, hidastin Halia ja siirryimme käyntiin. Odotimme tienvarressa hetken, kunnes ravasimme ripeästi ajotien toiselle puolelle, josta ratsupolku jatkui.
Enää oli kolmisen kilometriä matkaa tallille, joten päätin vielä kannustaa ratsuni laukkaan. Hali ottikin avut tyytyväisenä vastaan ja ampaisi matkaan. Pidin kumminkin hevosen rauhallisessa laukassa, jottei se keksisi mitään omiaan polkujen varrelta.
Saavuimme tallille pitkien ravi- ja käyntipätkien jälkeen, kun kello läheni seitsemää. Laskeuduin satulasta ja talutin hevosen talliin. Tallissa kävikin jo kova hyörinä. Hevosia harjattiin ja laitettiin iltakuntoon, jotkut mattimyöhäiset vielä lähtivät ratsastamaankin. Riisuin Halilta varusteet ja vein ne satulahuoneeseen. Sitten suin sen huolellisesti ja levitin hikiseen selkään fleece-loimen. Ennen kuin lähdin hakemaan talikkoa, puhdistin vielä kaviot ja selvitin jouhet.
Hali odotteli kiltisti viereisessä karsinassa, kun siivosin sen lantakasat ja likaiset turpeet pois. Pesin ruoka-astian ja juoma-automaatin, ennen kuin lappasin pari saavillista turvetta lisää. Kun kello näytti kahdeksaa, vein tarvikkeet pois ja päästin Halin omaan boksiin. Sitten autoin ruokien valmiiksi laitossa ja lähdin puoli yhdeksänmaissa kotiin.
keskiviikko 1. elokuuta 2012
Koulukisat Vaahterapolussa
Käväisimmepä pitkästä aikaa kisoissa, tällä kertaa Vaahterapolun koulukisoissa:
Perla, HeC (sij. 1/7):
Haalir, HeC (sij. 4/7):
Nutella, HeB (sij. 2/5):
Perla, HeC (sij. 1/7):
Kuin tanssia illalla kouluradalla,
sadetta enteilevien pilvien alla -
niin kaunista ja upeaa,
että kuvia mummotkin halajaa.
Haalir, HeC (sij. 4/7):
Kisapäivän iltana kotiin päästyämme mieleni todellakin teki hyppiä, pomppia ja tanssia ympäri tallipihaa onnesta soikeana! Rakas ja tunnollinen Hali-poni oli todellakin halinsa ansainnut: käyttäytynyt siivosti koko kisapäivän, tehnyt parhaansa kisasuorituksen aikana ja ihastuttanut katsomossa istuneita mummojakin niin paljon että nämä pyysivät päästä oikein kuvaankin rauhallisen ryhdikkäänä poseeranneen oripojan kanssa. Voi sitä kehujen ja ihastuksen määrää jonka Hali saikaan osakseen kisapaikalla, ja voi sitä ylpeyttä jota moisen ponin omistajuus allekirjoittaneessa herätti! Mummoilta ja muiltakin kuultujen ihastelujen jälkeen olivat kaikki aiemmin mieltäni varjostaneet pilvet pyyhkiytyneet pois kuin tuhka tuuleen, ja hymyilin kuin avohoitopotilas ylpeänä ratsuani kotipihalla tuijotellessani.
Nutella, HeB (sij. 2/5):
"Nuttu, nyt loppu tuo!" ehdin karjaista taas kisapäivänä vaikeaksi heittäytyneelle oripojan ryökäleelleni, ennen kuin kyseinen herra vilahti ohitseni ulos kuljetusautosta tönäisten meikäläisen kuin rukkasen kuljetusauton seinää vasten. Pääni sai samalla aimo kolauksen ja muhkuran, mutta se ei menoa haitannut kun juoksin sadatellen tammoja ihastuttamaan suunnistaneen Nutun perään. Nyt ei ollut aikaa temppuilulle, kun ei ollut edes verryttelyllekään!
Kuvittelin kaiken olevan kunnossa kun päänsärkykin viimein loppui pikaisesti särkylääkkeen napattuani, mutta.. Yhtäkkiä, juuri ennen kuin oli meidän aika astella radalle, tajusin etten edes ollut varma missä askellajissa meidän tulisi porttien sisäpuolelle suunnata! Ja hyvin pian havaitsin etten muistanut radasta yhtikäs mitään muutakaan.. Hetken aikaa aivoni löivät tyhjää kauhusta niin että huomasin ratsunikin olevan ihan ihmeissään, puhumattakaan odottavasta yleisöstä ja tuomareista.
Kohta Nutun heittäydyttyä levottomaksi aloin kuitenkin palailla järkiini ja lamaantuneet aivoni pääsivät töihin: mitäs nyt tehdään? Keneltäkään ei enää voinut mallia katsoa tai asiasta huomaamattomasti kysäistäkään. Mutta radalle astelemattahan ei kisoista pois lähdetä, joten ei muuta kuin hyvä veikkaus kehiin ja yritystä peliin! Yleensä tämän tason radat alkavat sisääntulolla harjoitusravissa, ja näin selvisinkin alkutervehdykseen asti ilman virheestä kielivää pillin vihellystä. Tervehdyksen hyvin, kröh, itsevarmasti suoritettuani kannustin taas Nutun raviin silkalla arvauksella, ja pohdin että mitäs uralle asti päästyä tehtäisiin..
Mutta ilmeisesti rankka treenaus oli tuottanut tulosta: istuessani taas kauhusta puolijäykkänä satulassa Nuttu otti komennon kinttuihinsa, kääntyi vasemmalle uran kohdalla, väänsi voltteja ja vaihtoi askellajeja kuin automaattivaihteella. Itse istuin satulassa ällistynyt typeryshymy naamallani yrittäen esittää että tein muutakin kuin vain pitelin ohjaksia, tiedä sitten miten vakuuttavalta esitykseni ulospäin vaikutti.. Ennen kisoja olin ollut vähän huolestunut siitä miten Nuttu radasta suoriutuisi, mutta suorituksen jälkeen en voinut kuin halailla loistavaa ratsuani tyytyväisyyttä pursuten: ei se ihan niin tyhmä ollutkaan kuin usein antoi ymmärtää!
sunnuntai 6. toukokuuta 2012
Nutellan ensimmäinen varsa
Kyllä vain, meidän oripoika Lakean Nutellasta on tullut isä! Ori astui aikoinaan alhipan omistaman meikäläisen kasvatin, Amarin Ainokin, ja nyt on jälkikasvu tupsahtanut maailmaan. Tammavarsa syntyi 5.5.2012 ja on vanhempiensa tapoin kaunis raudikko. Neidon nimeksi valikoitui Aura TK ja heppaa voi käydä moikkaamassa criseldan tallilla, Siviilin Suomalaisissa.
torstai 8. maaliskuuta 2012
Koulukisoissa Takun kanssa
Tällä kertaa pakkasin traikkuun ainoastaan Pakkastakun lähtiessäni huristelemaan koulukisoihin Luxus Poniesiin - seuraavanlaista tapahtui näissä kisoissa:
VaB (sij. 2/5):
VaB (sij. 2/5):
Kuinka monta sekuntia kestää ratsulta lompsia kouluratsastuskentän kaukaisimmasta päästä tuomarin pöydän eteen löysin ohjin? Kuinka monta ajatusta, ja millä nopeudella, ehtii risteillä ratsastajan päässä tuona aikana liittyen siihen että tuomari haluaa keskustella jostain ratsastetun kouluradan jälkeen? Miltä tuomarin ilme näyttää hätäisellä vilkaisulla tarkasteltuna?
Todellisuudessa lompsottelussa kestää varmasti alle minuutin verran, mutta se tuntuu vähintään yhdeltä piiiitkältä ikuisuudelta. Kenties sen takia että ajatusliikenne kypärän alla on samaa luokkaa kuin lentoliikenne Heathrown yllä - ajatukset vaan eivät tyydy matkustajalentokoneiden nopeuksiin vaan jyristävät ristiin rastiin kuin hornet-hävittäjät. Ja varmasti tuo tuomarin ilme silmät sirrillään ja suupielissä kevyt hymyntapainen kätkee taakseen ilkeitä ajatuksia siitä miten parhaiten saisi nöyryytettyä kilttiä heppatyttöä kunnollisen ratsunsa selässä.
Yhtäkkiä juuri ennen kuin olen valmis pysäyttämään Takun tuomaripöydän edustalle se iskeytyy mieleeni: tuskinpa tässä mistään sen vakavammasta on kyse kuin siitä että tuomari haluaa huomauttaa ratsuni tuhdista kunnosta, eiköhän häneltä löydy moisen asian suhteen ymmärrystä! Tähän loogiseen lopputulokseen johtanut päätelmäni aiheuttaakin sen etten ensin edes tajua mitä tuomari todellisuudessa sanoi. "Joo, siis Takku on kyllä dieetillä mut siis kun se on niin söpö niin siis kaikki muut antaa sille hirveesti herkk.. Siis anteeks, sanoitteko te että haluaisitte käyttää Takkua jalostuksessa teidän überdüber-koulutammalle? Vau, siis tietystihän se sopii...!"
perjantai 24. helmikuuta 2012
Tarinakisoissa Elysessä
Elysessä järjestettiin tänään tarinakilpailut, ja sinne suuntasi kulkuni kolmen ratsun voimin seuraavanlaisin tekstein:
Perla, HeB (sij. 3/9):
Perla, HeB (sij. 3/9):
Tottele tottele poninen, niin sut reilusti palkitsen.Nuttu, HeB (sij. 7/9):
Upeasti ravaat vaan, niin saat mun hymyni loistamaan.
Hienosti hienosti heppanen, juuri nyt sinusta tykkäilen.
Kaikki katsomossakin meitä ihaillen katselee,
miettii miten yhteistyö niin loistava välillämme vallitsee.
Tuomarikin meille hymyilee, hyväksyvästi tarkkailee.
Kuules nyt pikkuinen, ratsuni sä karvainen.Takku, HeA (sij. 7/15):
Pokkuroinnin voitko lopettaa, reippaammin alkaa liikkumaan.
Kuuntele nyt hippuisen, tai pian sua uhkailen.
Kisaradan reunalla jo kaik' meitä odottelee,
kuiskii kun portin kohdalla ratsukko vaan tappelee,
joten liikkuisitko nyt, ennen kuin hermoni repeilee.
Lumoavaa leijailua, lentävän lintumaista liitelyä; loistosuoritus lamppujen loisteessa.
tiistai 21. helmikuuta 2012
Esteitä hyppimässä tarinakisoissa Nutun kanssa
Käväisimme Nutun kanssa Villahaassa estekisoissa 70 cm luokassa kokeilemassa onneamme seuraavanlaisen tarinan kera (sij. 3/10):
"Nuttu, se on vaan laatikoista koottu muuri. Ei oikea kivimuuri. Kyllä sä sen yli pääset, älä pelkää. Hölmöliini.." Istuin pörröisen suomipalleroni satulassa jaaritellen ja maanitellen muuriesteen edustalla niin pitkään että pelkäsin kohta saavani kaikkien muiden kanssaverryttelijoiden vihat niskaani. Ja mitä tekee Nuttu: puhisee, pöhisee, tökkii muuria turvallaan, kokeilee sitä kaviollaan, pärskii ja poikittaa. Selvästi herran aivotoiminnassa oli tänään jotain vikaa ja ne kymmenet aiemmissa kisoissa suoritetut muurien ylitykset olivat päässeet pyyhkiytymään muistista aivan täysin.
"Voi hellanlettas Nuttu, en mä sua sen yli yrittäisi saada jos se olis vaarallinen, kyllä sun pitäisi tietää että mä yritän suojella sua kaikelta, vaikka en aina ihan onnistukaan pitämään sua poissa hankaluuksista.." Ainakin kuvittelin kuulostani vakuuttavalta, mutta kun nuoren ratsuni hömpöttely ei ottanut loppuakseen totesin että nyt ihan kaikelta suojeleminen saisi riittää.. "Ulrika, voitko tuoda raipan, haluan nyt suojella meitä molempia muiden verkkailijoiden vihalta silläkin uhalla että Nuttu ei enää ikinä usko kun väitän että suojelen sitä jopa raipanhipsaisuilta!"
maanantai 20. helmikuuta 2012
hoitotarina Hali 20.2.12
Lunta tuiskutti taivaalta, kun saapastelin kohti tallia. Tien vieressä olevassa tarhassa seisoi kaksi paksuun talvikarvaan sonnustautunutta Suomenhevosta, jotka hörähtivät oitis kuullessaan askelia tieltä. Hymyilin hevosille ja jatkoin matkaani.
Päästyäni tallipihalle naurahdin huvittuneena katsellessani Halin menoa pitkin lumista tarhaa. Pystyharjainen Eestinhevosori Hali nautti täysin siemauksin raikkaasta talvisäästä ja loputtomasta lumentulosta. Kävin nopeasti tervehtimässä ponia, kunnes menin sisälle talliin siivoamaan Halin karsinaa.
Saatuani lannat kerättyä ja tuotua lisää turvetta, hain Halin varusteet valmiiksi karsinan ulkopuolelle. Juuri kun olin tarttumassa riimunvarteen, kuulin Amarin huudahduksen takaani.
- Hei Wonder!
- Hei Amar!
- Kiinnostaisiko sinua osallistua tunnin päästä olevalle estetunnille? Olin luvannut pitää kahdelle ratsastajalle estetunnin, mutta valitettavasti toinen heistä on sairastunut, eikä pääse tulemaan. Olisi sääli perua toisenkin ratsastajan tunti, mutten oikein viitsisi pitää vain yhdelle tuntia?
- Voi totta kai! Ilman muuta me tulemme Halin kanssa.
- Hienoa! Tunnin päästä sitten maneesissa.
Amar palasi takaisin töidensä touhuun ja minä lähdin iloisesti hyppelehtien noutamaan ponia talliin. Miten hauskaa meillä tulisikaan olemaan!
Talutettuani Halin talliin ryhdyin oitis harjaamaan ponin takkuista karvaa. Ori oli käyttänyt tilaisuuden hyväkseen ja piehtaroinut itsensä paraati kuntoon, niin että lumi ja lumen alta tuleva hiekka olivat sekoittuneet pojan karvan joukkoon. Huokaisin huvittuneena, tartuin sukaan ja annoin lialle kyytiä.
Puolen tunnin puunauksen tuloksena Halin karva kiilteli auringon säteiden leikitellessä sen selän päällä. Puhdistin vielä kaviot hakaten tilsat pois ja harjaten ne kuntoon, katsoin myös, että hokit olivat tarpeeksi kireällä. En viitsinyt vielä heittää Halin selkään varusteita, joten selvitin sen hännän ja harjan takuista ja letitin häntään pienen letin. Tyytyväisenä vilkaisin kelloa ja satuloin ponin. Painettuani kypärän päähäni ja vedettyäni hanskat käsiini, talutin Halin toisen ratsukon perässä maneesiin.
Noustuani ratsaille ja siirryttyämme kiertämään kaviouraa, vilkaisin toista ratsukkoa. Hevonen oli hieman Halia pienempi, mutta selvästi reipas ja vilkas poni, luultavasti rodultaan New forest. Ratsastaja oli ryhdikäs tyttö, jonka huulilta paistoi ystävällinen hymy.
- Hei. Minä olen Jenna ja tässä on ponini Sami.
- Hei! Minä olen Wonder ja Halin varmaan jo tunnetkin.
Juttelimme hevosista ja tulevasta tunnista, kunnes Amar saapui paikalle.
- Anteeksi, että olen myöhässä. Ottakaa vain ohjat käteen ja ruvetkaa keventelemään.
Kokosin Halin kanssa ohjat ja kehotin sen raviin. Teimme verryttelyssä paljon ympyröitä ja kaarroksia, sekä temponmuunnoksia. Amar kokosi esteitä maneesiin ja piti samalla silmällä ratsastustamme.
- Wonder parempi ulko-ohjantuki ja leikittele sisäohjalla, päättäväinen ratsastus kulmissa.
- Jenna hillitse hieman Samia. Enemmän voltteja ja vaikka myös nopeita käyntiin siirtymisiä.
Nostettuamme muutamat laukat lähdimme tulemaan Amarin rakentamaan kavaletti sarjaa, joka oli pääty-ympyrällä.
- Pysytään koko ajan ympyrällä ja tullaan näitä kavaletteja.
- Wonder muista keskelle estettä ja reipas laukka.
- Jenna ota pidäte, ennen kavalettia ja muista ratsastaa laukkaa muualla ympyrällä.
Loikimme kahden laukka-askeleen välein laitettujen kolmen kaveltin ylitse reippaassa laukassa. Kaviot kumisivat maneesin hiekkaa vasten ja hevoset pärskivät. Kun olimme tulleet harjoitusta jonkin aikaa, vaihdoimme suunnan ja tulimme samaa harjoitusta 40cm esteiden kanssa.
- Wonder pohkeet kiinni ja tiivis istunta.
Hiki alkoi nousta niin hevosten kuin ratsastajienkin ihon pintaan. Pian Amar antoi vielä viimeiset vinkit tämän tehtävän saralta ja kehotti meitä ottamaan käyntiin ja kävelemään vapain ohjin koko uralla. Sillä välin kun me kävelimme, hän mietti seuraavan harjoituksen.
- Okei, seuraavaksi tullaan tämä ristikko sarja niin että lähestytään ravissa ja jatketaan sarja laukassa.
Nyökkäsimme hyväksymisen merkiksi ja kannustimme ratsumme raviin. Ravasimme Halin kanssa kohti sarjaa. Kevensin rauhallisesti, loikkasimme ensimmäisen 40cm esteen ylitse ja jatkoimme laukassa. Ensimmäisen ja toisen esteen väli oli kolme laukkaa. Toinen este oli 60cm korkea ja sen Hali selvitti hienosti. Maiskautin ja lähestyimme viimeistä 70cm korkeaa estettä. Myötäsin hieman, olin valmiina vaihtamaan laukan ja sitten jatkoimme myötälaukassa esteiden jälkeen.
- Hyvä Wonder! Hyvä tahti ja tuntuma. Muista nousta heti esteen jälkeen pystyyn, älä jää etukumaraan.
- Sitten Jenna ja Sami.
Vauhdikas punarautias Sami-poni kulki ratsastajansa alla hienosti ja loikkasi ensimmäisen esteen yli vauhdikkaasti. Kun Jenna ja Sami olivat suorittaneet esteet, tulimme vielä toistamiseen. Sen jälkeen vaihdoimme suunnan ja kokeilimme 80cm korkeaa muuria.
Minä ja Hali aloitimme. Haimme laukan kuntoon ympyrällä ja lähdimme lähestymään estettä reippaassa laukassa. Pidin ohjat tuntumalla ja ratsastin hevosta ns. ylös- ja eteenpäin. Vaikka yritin pitää pohkeet lähellä ja kannustaa hevosta, Hali kieltäytyi aivan esteen juureen. Olin lähellä lentää satulasta, mutta sain juuri ja juuri pidettyä itseni selässä.
- Heti uudelleen, pieni voltti ja määrätietoiset avut!
Keräsin uudelleen ponin apujeni väliin ja lähdin entistä määrätietoisemmin ratsastamaan hevosta eteenpäin. Lähestyimme uudelleen muuria, huomasin heti Halista, ettei sillä ollut aikomuksenaan hypätä. Niinpä kumautin pohkeeni orin kylkiin ja maiskautin reippaasti. Halille ei jäänyt paljoa vaihtoehtoja, joten se ampaisi hyppyyn ja liisi jykevän muurin yli hienosti.
- Hyvä Wonder ja Hali! Taputa!
Kiitin hevosta hurjasti ja katsoin kuinka Jenna ohjasi Samin esteelle. Sami loikkasi siistillä hypyllä esteen yli ja heitti hieman takapäätäänkin ilmaan innostuksissaan.
- Hyvä Jenna ja Sami!
- Seuraavaksi tullaan tämä okseri ja jatketaan linjaa pitkin pystylle.
Onneksi esteet olivat alle 80cm, joten pystyin hyvillä mielin kannustamaan ponin vauhtiin. Okserilla vauhtia oli hieman liian vähän, joten Hali kieltäytyi tyystin hyppäämästä.
- Wonder! Kunnon lähestyminen, reippaampi vauhtia ja pohkeet kiinni.
Teimme uuden lähestymisen ja nyt muistin ratsastaa laukan pidemmäksi ja reippaammaksi. Kun hyvä vauhti ja rytmi löytyivät, Hali hyppäsi mielellään. Nousin heti pystyyn esteiden jälkeen ja kirmasimme kohti pystyestettä. Ponnistus tuli hieman juureen, mutta sinnikkäästi Hali pomppasi hyppyyn ja selvitti esteet virheittä.
- Muista Wonder pidäte ennen hyppyä, jotta saisitte hyvän ponnistuspaikan. Jos este olisi ollut isompi, ette olisi välttämättä selvinneet siitä.
Nyökkäsin ja ravasimme uralle. Kävelimme taas hetken ja kokosimme hetken kuluttua ratsut viimeiseen harjoitukseen, rataharjoitukseen.
- Okei olisiko teille Wonder hyvä 70-80cm?
- Joo, se kuulostaa hyvältä.
- Okei, entä Jenna ja Sami? Olisiko 100cm sopiva?
- Juu, se on oikein hyvä.
- Selvä, Wonder ja Hali aloittavat.
Amar selosti radan ja sitten oli meidän vuoromme. Kannustin Halin matkaan ja lähdimme lähestymään ensimmäistä pystyestettä. Pidin hyvän tuntuman, pohkeet kiinni hevosessa ja ratsastin määrätietoisesti. Hali ylitti reippaalla hypyllä ensimmäisen esteen ja kaartoi käskystäni oikealle. Suoritimme seuraavaksi okserin ja lähdimme lähestymään muuria. Nyt muistin olla tarkkana ja Hali ylittikin esteen reippaasti, kun vain hieman puristin pohkeillani. Jatkoimme laukkaa, teimme pienen kaarteen ja tulimme sarjan. Sarja sujui hyvin ja enää oli jäljellä viimeinen este. Loikkasimme pystyesteen yli reippaasti ja siirryimme pikku hiljaa raviin.
- Oikein hyvä Wonder! Muurilla muistit hyvin pitää pohkeet lähellä. Sarja oli hieman vauhdikas, mutta sujui muuten ihan mukavasti. Sitten Jenna!
Kun esteet oli nostettu, oli Jennan ja Samin vuoro. Ratsukko veti vauhdikkaan radan, jossa oli kumminkin ponnistuspaikat ja hypyt kohdillaan. Ratsukko kuunteli palautteen Amarilta ja sitten oli aika siirtyä loppuverryttelyihin.
Kun olimme saaneet hengästyneet ratsut tyyntymään, menimme kaartoon ja laskeuduimme ratsailta. Veimme hevoset talliin, hoidimme ne huolella ja jätimme kuivumaan loimet selässä talliin. Menin kiittämään Amaria ja maksamaan tuntini. Sitten lähdin kotiin.
~ Wonder
Päästyäni tallipihalle naurahdin huvittuneena katsellessani Halin menoa pitkin lumista tarhaa. Pystyharjainen Eestinhevosori Hali nautti täysin siemauksin raikkaasta talvisäästä ja loputtomasta lumentulosta. Kävin nopeasti tervehtimässä ponia, kunnes menin sisälle talliin siivoamaan Halin karsinaa.
Saatuani lannat kerättyä ja tuotua lisää turvetta, hain Halin varusteet valmiiksi karsinan ulkopuolelle. Juuri kun olin tarttumassa riimunvarteen, kuulin Amarin huudahduksen takaani.
- Hei Wonder!
- Hei Amar!
- Kiinnostaisiko sinua osallistua tunnin päästä olevalle estetunnille? Olin luvannut pitää kahdelle ratsastajalle estetunnin, mutta valitettavasti toinen heistä on sairastunut, eikä pääse tulemaan. Olisi sääli perua toisenkin ratsastajan tunti, mutten oikein viitsisi pitää vain yhdelle tuntia?
- Voi totta kai! Ilman muuta me tulemme Halin kanssa.
- Hienoa! Tunnin päästä sitten maneesissa.
Amar palasi takaisin töidensä touhuun ja minä lähdin iloisesti hyppelehtien noutamaan ponia talliin. Miten hauskaa meillä tulisikaan olemaan!
Talutettuani Halin talliin ryhdyin oitis harjaamaan ponin takkuista karvaa. Ori oli käyttänyt tilaisuuden hyväkseen ja piehtaroinut itsensä paraati kuntoon, niin että lumi ja lumen alta tuleva hiekka olivat sekoittuneet pojan karvan joukkoon. Huokaisin huvittuneena, tartuin sukaan ja annoin lialle kyytiä.
Puolen tunnin puunauksen tuloksena Halin karva kiilteli auringon säteiden leikitellessä sen selän päällä. Puhdistin vielä kaviot hakaten tilsat pois ja harjaten ne kuntoon, katsoin myös, että hokit olivat tarpeeksi kireällä. En viitsinyt vielä heittää Halin selkään varusteita, joten selvitin sen hännän ja harjan takuista ja letitin häntään pienen letin. Tyytyväisenä vilkaisin kelloa ja satuloin ponin. Painettuani kypärän päähäni ja vedettyäni hanskat käsiini, talutin Halin toisen ratsukon perässä maneesiin.
Noustuani ratsaille ja siirryttyämme kiertämään kaviouraa, vilkaisin toista ratsukkoa. Hevonen oli hieman Halia pienempi, mutta selvästi reipas ja vilkas poni, luultavasti rodultaan New forest. Ratsastaja oli ryhdikäs tyttö, jonka huulilta paistoi ystävällinen hymy.
- Hei. Minä olen Jenna ja tässä on ponini Sami.
- Hei! Minä olen Wonder ja Halin varmaan jo tunnetkin.
Juttelimme hevosista ja tulevasta tunnista, kunnes Amar saapui paikalle.
- Anteeksi, että olen myöhässä. Ottakaa vain ohjat käteen ja ruvetkaa keventelemään.
Kokosin Halin kanssa ohjat ja kehotin sen raviin. Teimme verryttelyssä paljon ympyröitä ja kaarroksia, sekä temponmuunnoksia. Amar kokosi esteitä maneesiin ja piti samalla silmällä ratsastustamme.
- Wonder parempi ulko-ohjantuki ja leikittele sisäohjalla, päättäväinen ratsastus kulmissa.
- Jenna hillitse hieman Samia. Enemmän voltteja ja vaikka myös nopeita käyntiin siirtymisiä.
Nostettuamme muutamat laukat lähdimme tulemaan Amarin rakentamaan kavaletti sarjaa, joka oli pääty-ympyrällä.
- Pysytään koko ajan ympyrällä ja tullaan näitä kavaletteja.
- Wonder muista keskelle estettä ja reipas laukka.
- Jenna ota pidäte, ennen kavalettia ja muista ratsastaa laukkaa muualla ympyrällä.
Loikimme kahden laukka-askeleen välein laitettujen kolmen kaveltin ylitse reippaassa laukassa. Kaviot kumisivat maneesin hiekkaa vasten ja hevoset pärskivät. Kun olimme tulleet harjoitusta jonkin aikaa, vaihdoimme suunnan ja tulimme samaa harjoitusta 40cm esteiden kanssa.
- Wonder pohkeet kiinni ja tiivis istunta.
Hiki alkoi nousta niin hevosten kuin ratsastajienkin ihon pintaan. Pian Amar antoi vielä viimeiset vinkit tämän tehtävän saralta ja kehotti meitä ottamaan käyntiin ja kävelemään vapain ohjin koko uralla. Sillä välin kun me kävelimme, hän mietti seuraavan harjoituksen.
- Okei, seuraavaksi tullaan tämä ristikko sarja niin että lähestytään ravissa ja jatketaan sarja laukassa.
Nyökkäsimme hyväksymisen merkiksi ja kannustimme ratsumme raviin. Ravasimme Halin kanssa kohti sarjaa. Kevensin rauhallisesti, loikkasimme ensimmäisen 40cm esteen ylitse ja jatkoimme laukassa. Ensimmäisen ja toisen esteen väli oli kolme laukkaa. Toinen este oli 60cm korkea ja sen Hali selvitti hienosti. Maiskautin ja lähestyimme viimeistä 70cm korkeaa estettä. Myötäsin hieman, olin valmiina vaihtamaan laukan ja sitten jatkoimme myötälaukassa esteiden jälkeen.
- Hyvä Wonder! Hyvä tahti ja tuntuma. Muista nousta heti esteen jälkeen pystyyn, älä jää etukumaraan.
- Sitten Jenna ja Sami.
Vauhdikas punarautias Sami-poni kulki ratsastajansa alla hienosti ja loikkasi ensimmäisen esteen yli vauhdikkaasti. Kun Jenna ja Sami olivat suorittaneet esteet, tulimme vielä toistamiseen. Sen jälkeen vaihdoimme suunnan ja kokeilimme 80cm korkeaa muuria.
Minä ja Hali aloitimme. Haimme laukan kuntoon ympyrällä ja lähdimme lähestymään estettä reippaassa laukassa. Pidin ohjat tuntumalla ja ratsastin hevosta ns. ylös- ja eteenpäin. Vaikka yritin pitää pohkeet lähellä ja kannustaa hevosta, Hali kieltäytyi aivan esteen juureen. Olin lähellä lentää satulasta, mutta sain juuri ja juuri pidettyä itseni selässä.
- Heti uudelleen, pieni voltti ja määrätietoiset avut!
Keräsin uudelleen ponin apujeni väliin ja lähdin entistä määrätietoisemmin ratsastamaan hevosta eteenpäin. Lähestyimme uudelleen muuria, huomasin heti Halista, ettei sillä ollut aikomuksenaan hypätä. Niinpä kumautin pohkeeni orin kylkiin ja maiskautin reippaasti. Halille ei jäänyt paljoa vaihtoehtoja, joten se ampaisi hyppyyn ja liisi jykevän muurin yli hienosti.
- Hyvä Wonder ja Hali! Taputa!
Kiitin hevosta hurjasti ja katsoin kuinka Jenna ohjasi Samin esteelle. Sami loikkasi siistillä hypyllä esteen yli ja heitti hieman takapäätäänkin ilmaan innostuksissaan.
- Hyvä Jenna ja Sami!
- Seuraavaksi tullaan tämä okseri ja jatketaan linjaa pitkin pystylle.
Onneksi esteet olivat alle 80cm, joten pystyin hyvillä mielin kannustamaan ponin vauhtiin. Okserilla vauhtia oli hieman liian vähän, joten Hali kieltäytyi tyystin hyppäämästä.
- Wonder! Kunnon lähestyminen, reippaampi vauhtia ja pohkeet kiinni.
Teimme uuden lähestymisen ja nyt muistin ratsastaa laukan pidemmäksi ja reippaammaksi. Kun hyvä vauhti ja rytmi löytyivät, Hali hyppäsi mielellään. Nousin heti pystyyn esteiden jälkeen ja kirmasimme kohti pystyestettä. Ponnistus tuli hieman juureen, mutta sinnikkäästi Hali pomppasi hyppyyn ja selvitti esteet virheittä.
- Muista Wonder pidäte ennen hyppyä, jotta saisitte hyvän ponnistuspaikan. Jos este olisi ollut isompi, ette olisi välttämättä selvinneet siitä.
Nyökkäsin ja ravasimme uralle. Kävelimme taas hetken ja kokosimme hetken kuluttua ratsut viimeiseen harjoitukseen, rataharjoitukseen.
- Okei olisiko teille Wonder hyvä 70-80cm?
- Joo, se kuulostaa hyvältä.
- Okei, entä Jenna ja Sami? Olisiko 100cm sopiva?
- Juu, se on oikein hyvä.
- Selvä, Wonder ja Hali aloittavat.
Amar selosti radan ja sitten oli meidän vuoromme. Kannustin Halin matkaan ja lähdimme lähestymään ensimmäistä pystyestettä. Pidin hyvän tuntuman, pohkeet kiinni hevosessa ja ratsastin määrätietoisesti. Hali ylitti reippaalla hypyllä ensimmäisen esteen ja kaartoi käskystäni oikealle. Suoritimme seuraavaksi okserin ja lähdimme lähestymään muuria. Nyt muistin olla tarkkana ja Hali ylittikin esteen reippaasti, kun vain hieman puristin pohkeillani. Jatkoimme laukkaa, teimme pienen kaarteen ja tulimme sarjan. Sarja sujui hyvin ja enää oli jäljellä viimeinen este. Loikkasimme pystyesteen yli reippaasti ja siirryimme pikku hiljaa raviin.
- Oikein hyvä Wonder! Muurilla muistit hyvin pitää pohkeet lähellä. Sarja oli hieman vauhdikas, mutta sujui muuten ihan mukavasti. Sitten Jenna!
Kun esteet oli nostettu, oli Jennan ja Samin vuoro. Ratsukko veti vauhdikkaan radan, jossa oli kumminkin ponnistuspaikat ja hypyt kohdillaan. Ratsukko kuunteli palautteen Amarilta ja sitten oli aika siirtyä loppuverryttelyihin.
Kun olimme saaneet hengästyneet ratsut tyyntymään, menimme kaartoon ja laskeuduimme ratsailta. Veimme hevoset talliin, hoidimme ne huolella ja jätimme kuivumaan loimet selässä talliin. Menin kiittämään Amaria ja maksamaan tuntini. Sitten lähdin kotiin.
~ Wonder
tiistai 14. helmikuuta 2012
Estevalmennus ystävänpäivänä
Meillä ihan kotitallilla järjestettiin ystävänpäivän kunniaksi valmennustapahtuma, jossa osallistuin itse Nutun kanssa 60 senttiseen estevalmennukseen, valmentajana Elde T.
Tammikuun 14. päivä alkoi hyvin kylmissä sääoloissa. Pakkanen ylitti reilusti jopa kolmenkymmenen asteen kipurajan. Amar ja Nuttu verryyttelivät maneesisa kuin saavuin paikaille. Nutulla näytti olevan todellakin hyvä päivä, sillä ori näytti liioittelematta olevan kiinnostunut kaikesta ympärillä olevasta. Pyysin Amaria ottamaan ohjat tuntumalle, ja valmistelemaan ratsunsa raviin. Kun Nuttu tunsi avut, se suorastaan räjähti. On vaikea sanoin kuvailla sitä riemua, joka orista paistoi sen kiidättäessä ratsastajaansa ympäri maneesia. Naurahdin parivaljakolle ja kokosin keskihalkaisijalle yhden kolmen esteen sarjan. Sarjan osat olivat kylläkin vain puomeja, mutta niistä olisi hyvä aloittaa. Amar ohajasi ratsunsa keskihalkaisijalle ravissa, mutta Nuttu innostui nostamaan laukan. En ollut tyytyväinen suoritukseen, joten pyysin Amaria ohjaamaan Nutun "uusintaan". Ehdotin häntä tarkkailemaan erityisen paljon vauhtia ja sen normaalina pitämistä. Tämä meni jo paljon paremmin, joten korortin kavalettia neljäänkymmeneen senttiin. Nyt Nuttu pääsi taas hieman käsistä, joten määräsin välikäynnit. Välikäyntien jälkeen Nuttu oli jo vähän rauhoittunut, joten hypytkin sujuivat paremmin. Ainoa vain, että Nuttu taisi hieman pelästyä sitä, että juuri toisen esteen päällä maneesista katkesivat sähköt. Keskimmäinen este tippui, mutta jo kolmannelle ratsukko sai taas hyvän tuntuman. Nostin esteet vielä kerran, nyt niillä oli korkeutta huimat 60cm. Ratsukko sai valita askellajin, jolla sarjaa lähestyisivät. Ratsukko päätyi yhteistuumin laukkaan, thank god! Parempaa tekniikkaa sarjalla en olekkaan nähnyt aikoihin!
lauantai 21. tammikuuta 2012
hoitotarina Nuttu 21.1.12
Rautias suomenhevosori vilkuili minua vaaleiden jouhiensa takaa saapuessani sen karsinan ovelle. Se näytti ystävällisen kiinnostuneelta, mistä tunsin helpotusta. Edellisenä iltana ja vielä matkalla tallille olin lietsonut itseni likipitäen paniikin valtaan kauhukuvilla äksystä ja pahansuovasta hevosenkäppänästä, jonka korvat valuisivat päätä pitkin kuin liimattuina ja joka minut nähdessään väläyttäisi parit ilmeet rumimpien irvistysten kokoelmastaan, ehkä huonolla säkällä haukkaisi palasenkin. Ennalta kyllä jo tiesin, että uusi hoidokkini Nuttu tuskin olisi lähelläkään edellistä kuvausta, mutta en silti mahtanut itselleni mitään. Minusta kun vain taitaa olla niin mukavaa pelätä aina puolikuoliaaksi asti pahinta jo mieluiten monta viikkoa etukäteen. Jännitykseni viimeisetkin rippeet katosivat kuitenkin siinä vaiheessa, kun tervehdin oripoikaa ja se höristi korviaan uteliaana.
Astuessani harjausvälineet mukanani Nutun karsinaan suokki steppasikin jo innostuneena minua vastaan ja otti tehtäväkseen nuuskia minut tallikengistä hiuksiin. Erityisesti taskut kiinnostivat.
- Ikävä tuottaa pettymys heti alkajaisiksi, kamu, mutta herkkupaloja ei ole saatavilla.
Nuo taikasanat saivat Nutun mielenkiinnon kummasti siirtymään minun sijastani tallikäytävän tapahtumiin. Taisin olla aika tylsistyttävää seuraa. Perusteellisen harjauksen myötä ori kuitenkin siirsi vähitellen huomionsa pois käytävältä laskemalla päänsä alas ja huokaamalla syvään. Harjaus- ja rapsuttelutuokio sujui oikein leppoisasti, mutta kavioiden putsaaminen ei Nutun mielestä selvästi ollut kovinkaan oleellinen toimenpide; se juurrutti suokin päättäväisyydellään kavionsa niin tiukasti puruihin, että oli siinä melkoisesti pinnistämistä yrittää saada ne vuoronperään ylös. Lopulta tässä onnistuin ja taisin varsinaisen kuntosalitreenin saada siinä samalla.
Ratsastamaan en tänään vielä lähtenyt, halusin mieluummin tutustua hoitohevoseeni aluksi ihan maasta käsin. Pelkkään harjaamiseen en kuitenkaan tyytynyt, vaan päätin tämän päivän soveltuvan hyvin juoksuttamiseen. Näin ollen pintelöin vielä Nutun jalat hivutusvammojen välttämiseksi, napsautin juoksutusliinan sen suitsiin ja maiskautin hieman. Nuttu suostui varsin mieleluusti lähtemään vähän ulkoilemaan ja käveli sangen mallikkaasti vierelläni kentälle.
Itse juoksutusrupeama lähti käyntiin ja jatkui koko ajan sen verran onnistuneesti, ettei Nuttu varmaankaan ihan ensikertalainen kyseisessä lajissa voinut olla. Juoksuttelin siinä vajaan puolituntisen puhellen aina väliin niitä näitä uudelle hoidokilleni. Ori kulki vaadituissa askellajeissa kumpaankin suuntaan hienosti ja höristeli tarkkaavaisena karvaisia korviaan suuntaani.
Happeningin jälkeen harjasin Nutun vielä kertaalleen, rapsuttelin hetken ja päästin sitten tarhaan Takun seuraksi, se kun ei ollut juoksutuksesta hionnut oikeastaan yhtään - aika hemmetin kovakuntoinen kaverihan tuo siis taisi olla! Katselin hetken, kuinka Nuttu säntäili pitkin poikin tarhaa koettaen innostaa Takkuakin mukaan leikkiin ja piehtaroi vähän väliä nautinnollisesti kimaltelevassa puuterilumihangessa.
Tämän jälkeen palasin talliin siivoamaan Nutun karsinan. Tein homman tällä kertaa ehkä hiukan turhankin pikkutarkasti, mutta halusin antaa mahdollisimman hyvän ensivaikutelman. Myös rehu- ja juomakipot luonnollisesti jynssäsin oikein viimeisen päälle. Samalla kaavalla puhdistin joutessani myöskin Takun kopin. Koska kestäisi vielä jonkin aikaa, ennen kuin minua tultaisiin hakemaan, kuurailin lisäksi Nutun, Takun ja Perlan harjat ja suitset, ne kun eivät olleet, noh, ihan priimakunnossa. Lakaisin vielä tallin käytävät ja kiiruhdin sitten ulkona odottelevan Volkkarin kyytiin.
~ Helmi-Sofia
Astuessani harjausvälineet mukanani Nutun karsinaan suokki steppasikin jo innostuneena minua vastaan ja otti tehtäväkseen nuuskia minut tallikengistä hiuksiin. Erityisesti taskut kiinnostivat.
- Ikävä tuottaa pettymys heti alkajaisiksi, kamu, mutta herkkupaloja ei ole saatavilla.
Nuo taikasanat saivat Nutun mielenkiinnon kummasti siirtymään minun sijastani tallikäytävän tapahtumiin. Taisin olla aika tylsistyttävää seuraa. Perusteellisen harjauksen myötä ori kuitenkin siirsi vähitellen huomionsa pois käytävältä laskemalla päänsä alas ja huokaamalla syvään. Harjaus- ja rapsuttelutuokio sujui oikein leppoisasti, mutta kavioiden putsaaminen ei Nutun mielestä selvästi ollut kovinkaan oleellinen toimenpide; se juurrutti suokin päättäväisyydellään kavionsa niin tiukasti puruihin, että oli siinä melkoisesti pinnistämistä yrittää saada ne vuoronperään ylös. Lopulta tässä onnistuin ja taisin varsinaisen kuntosalitreenin saada siinä samalla.
Ratsastamaan en tänään vielä lähtenyt, halusin mieluummin tutustua hoitohevoseeni aluksi ihan maasta käsin. Pelkkään harjaamiseen en kuitenkaan tyytynyt, vaan päätin tämän päivän soveltuvan hyvin juoksuttamiseen. Näin ollen pintelöin vielä Nutun jalat hivutusvammojen välttämiseksi, napsautin juoksutusliinan sen suitsiin ja maiskautin hieman. Nuttu suostui varsin mieleluusti lähtemään vähän ulkoilemaan ja käveli sangen mallikkaasti vierelläni kentälle.
Itse juoksutusrupeama lähti käyntiin ja jatkui koko ajan sen verran onnistuneesti, ettei Nuttu varmaankaan ihan ensikertalainen kyseisessä lajissa voinut olla. Juoksuttelin siinä vajaan puolituntisen puhellen aina väliin niitä näitä uudelle hoidokilleni. Ori kulki vaadituissa askellajeissa kumpaankin suuntaan hienosti ja höristeli tarkkaavaisena karvaisia korviaan suuntaani.
Happeningin jälkeen harjasin Nutun vielä kertaalleen, rapsuttelin hetken ja päästin sitten tarhaan Takun seuraksi, se kun ei ollut juoksutuksesta hionnut oikeastaan yhtään - aika hemmetin kovakuntoinen kaverihan tuo siis taisi olla! Katselin hetken, kuinka Nuttu säntäili pitkin poikin tarhaa koettaen innostaa Takkuakin mukaan leikkiin ja piehtaroi vähän väliä nautinnollisesti kimaltelevassa puuterilumihangessa.
Tämän jälkeen palasin talliin siivoamaan Nutun karsinan. Tein homman tällä kertaa ehkä hiukan turhankin pikkutarkasti, mutta halusin antaa mahdollisimman hyvän ensivaikutelman. Myös rehu- ja juomakipot luonnollisesti jynssäsin oikein viimeisen päälle. Samalla kaavalla puhdistin joutessani myöskin Takun kopin. Koska kestäisi vielä jonkin aikaa, ennen kuin minua tultaisiin hakemaan, kuurailin lisäksi Nutun, Takun ja Perlan harjat ja suitset, ne kun eivät olleet, noh, ihan priimakunnossa. Lakaisin vielä tallin käytävät ja kiiruhdin sitten ulkona odottelevan Volkkarin kyytiin.
~ Helmi-Sofia
Tarinakisat Villahaassa
Jälleen tarinakisapäivä, tällä kertaa Villahaassa ja seuraavilla tarinoilla:
Nutella, HeC (sij. 3/4):
Pakkastakku, HeA (sij. 4/5):
Nutella, HeC (sij. 3/4):
"Amar, Amar, herää nyt!" kiljuin kasvavan paniikin vallassa ja läiskin
kuljetusauton etupenkillä istuvaa neitokaista naamalle vähemmän
hellävaraisin ottein. "Amaaaar, nyt ylös siitä, sun pitää mennä
verryttelyyn ja ratsastaa kisarata ihan just!" Vastaukseksi olkapäistä
ravisteluun sain epämääräisen, puoliunisen äännähdyksen ja sumeina
tuijottavat silmät. Ei kai Amar ollut ottanut turhan montaa
rohkaisuryyppyä, pohdin kunnes toinen tallilainen, Elina, tokaisi että
Amar saisi nyt ratsastaa kisaradan vaikka umpiunessa tai -humalassa.
Koska Amar oli ihmisporukastamme ainut joka kisaradan osasi ulkoa,
emme nähneet Elinan kanssa muuta mahdollisuutta kuin raahata hänet
ratsunsa Nutellan selkään ja lykätä ratsu kisakentän portista sisälle.
"Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa. Toivottavasti myös
unissaan", mutisin epätoivoissani katsoessani Nutellan hämmentynyttä
ilmettä sen kävellessä epävarman oloisena kohti tuomaripöytää.
Ihmeeksemme emme kuitenkaan Elinan kanssa saaneetkaan myötähävetä
silmiä päistämme! Amar nimittäin ryhdistäytyi pikkuhiljaa, Nuttu sai
normaalin itsevarmuutensa takaisin, tuomarit eivät töllöttäneet
ratsastajaa kummastuneina ja rata sujui keskeytyksettä aivan
suunnitelman mukaan. Joka kerta ratsukon liitäessä editsemme näin
kuitenkin Amarin kasvoilla edelleen sen nukkuvan ilmeen. Siksipä en
ollutkaan kovin yllättynyt kun kysyin Amarilta hänen tuntemuksiaan
radasta, ja sain vastaukseksi täydessä unessa mutistun vastauksen:
"Hauki on kala."
Pakkastakku, HeA (sij. 4/5):
Puolitäysi katsomo pullollaan kikattelevia pikkutyttöjä ja näiden
kärsivällisiä isoäitejä tumput kourissa, paksut pehmusteet takapuolten
alla. Salamavalon ajoittainen räiskähdys ja rätisevästä kaiuttimesta
kantautuva musiikki. Täysin normaali kisapäivä mukavalla pikkutallilla
siis. Ainakin minun mielestäni..
Kun astelimme valkoisten kouluaitojen sisäpuolelle tunsin kuinka
ratsuni ryhti kohentui entisestään. Kaula vetäytyi komealle kaarelle,
poljenta rytmistyi, tunsin kuinka sen takapää alkoi entistä
voimakkaamman poljennan ja askel piteni huimasti. Alkutervehdyksessä
Takku tietysti kumarsi kuin herrasmies konsanaan, ja voi herran jestas
sentään sitä tarkkaavaisuutta jolla ori meikäläisen komentoja kuunteli
ja noudatti! Aivan selvästi se kuvitteli itselleen frakin niskaan,
silinterin päähän ja 2012-vuoden sijasta jonkin ajan jolloin
miehiltäkin vaadittiin käytöstapoja. Ja toki orin kuvitelmiin mitä
ilmeisimmin kuului myös näky siitä itsestään koko kaupungin komeimpana
miehenä, sellaisena jolla on varaakin röyhennellä rintaansa. Katsomon
pipopäät kokivat Takun aivokopassa selvästi muutoksen
suurihattuisiksi, isojen helmojensa kera herran menoa ihasteleviksi
naikkosiksi joiden posket eivät helottaneet punaisina pakkasesta vaan
ihastuksesta. Salamavalon välkähdysten merkitystä orin mielikuvissa en
uskalla arvuutella, mutta lopputervehdyksen herrasmiesvibat eivät
katsomosta kuuluvista naurunhörähdyksistä päätelleen jääneet
huomaamatta.
torstai 19. tammikuuta 2012
tarinakisat Brawossa
Tänään osallistuin villeihin tarinakisoihin Brawossa Nutella ja Haalirin kanssa seuraavanlaisilla tuotoksilla:
Nutella, HeC (sij. 1/1):
Haalir, HeB (sij. 3/4):
Nutella, HeC (sij. 1/1):
"Ratsastaessamme saamme lainaksi hetkeksi vapauden." Muistin yhtäkkiä
tuon kauniin sananparren istuessani verryttelyalueella nuoren
suokkipoikani satulassa ja tapellessani siitä mihin suuntaan mennään
ja millä vauhdilla. Suuren vapauden tunteen puolesta ei siis pahemmin
voinut puhua, olinhan lähestulkoon pakotettu tuonne satulaan
taistelemaan ratsuni lujaa tahtoa vastaan, ainoana pakovaihtoehtonani
hyppääminen satulasta kivikovalle jäätikölle joka toimitti
verryttelyalueen virkaa..
*kopotikop, humps, kräks, aiaiaiaiai*
Ratsuni selvästi osasikin yhtäkkiä lukea ajatuksiani, päätellen siitä
miten reippaan pukin seurauksena liitelin taivaiden halki kohti sitä
jäätikköä johon törmääminen ei alunperinkään pahemmin houkutellut
vaikka oli mielessä vilahtanutkin. No, edes kauniin ilmalentoni aikana
tunsin itseni vapaaksi kuin lintu konsanaan.
Haalir, HeB (sij. 3/4):
Kisapäivän aamuna ei kaikki mennyt ihan kuin Strömsössä. Ulrika, jonka
piti lähteä kisoihin hoitajaksi, liukastui luistelurataa
muistuttavalla tallipihalla ja loukkasi jalkansa. Muitakaan
hoitajaehdokkaita ei kuitenkaan ollut, joten matkaan lähdettiin
puoliramman hoitajan kanssa. Eikä se lähtökään kovin kunniakkaasti
sujunut: traileriin tallustelu ei suorastaan houkuttanut hevosia
tänään.
Matkalla kisapaikalle auto alkoi pitää ihmeellistä ääntä ja
pysähdyimme varmuuden vuoksi tienvarteen tutkailemaan moottoria - ihan
kuin Ulrikan kanssa siitä mitään mukamas ymmärtäisimme.. Kun mitään
blondin silmin nähtävää vikaa ei löytynyt, jatkoimme matkaa
huolestuneina, hermostuneina, jo ennestään myöhässä mateluvauhtia
körötellen. Jopa lähikylän muori kaasutteli ohitsemme - mitä
itsetunnon kohotusta!
Lopulta pääsimme perille kisapaikalle ja huokaisimme helpotuksesta
automme kestettyä sinne asti. Mutta moinen huokaisu taisi tulla liian
aikaisin. Hevosia ei kiinnostanut yhtään enempää trailerista ulos kuin
aiemmin sinne sisälle kipuaminen, jäinen piha ei suoranaisesti
helpottanut elämää täälläkään ja kiire oli tässä vaiheessa jo
melkoinen.
Ensimmäisestä kisasuorituksesta jotenkuten suoriuduttuani palasin
trailerille kuvitellen löytäväni sieltä valmistelemattoman, mystisesti
itsensä lianneen ratsun ja hevosen pahoinpitelemänä jopa entistä
pahemmin rampautuneen hoitajan. Hymy naamallani oli siis melkoinen kun
Hali oli valmiina verryttelyä varten ja hörisi meikäläiselle
piristävästi. Se kopsutteli nätisti verryttelyalueelle, toimi kuin
ajatus eli täysin päinvastoin kuin edellinen ratsuni koko verryttelyn
ajan ja hurmasi kaikki söpöllä olemuksellaan ja karvakorvillaan
kisa-areenalla.
Poistuessani käynnissä kisakentältä naamani loisti kuin Naantalin
aurinko, olihan Hali juuri todistanut todeksi suuren viisauden: "Jos
haluat itsellesi luotettavan ystävän, hanki hevonen." Ei tosin taida
päteä ihan kaikkiin hevosiin, mutta Haliin ainakin!
keskiviikko 18. tammikuuta 2012
Tarinakisat @ Willowbrook
Tänään piipahdin Takun, Nutun ja Halin kanssa Willowbrookin kisoissa. Seuraavanlaiset osallistumistarinat tuli rustailtua:
Nutella, HeB:
Haalir, HeB:
Pakkastakku, HeA:
Nutella, HeB:
"Nuttu hei, nyt rauhotut! Ei noi tammat sunlaisestas rimppakintusta oo kiinnostuneita, ei niiden takii kannata pörhistellä", saarnasin kyllästyneen kiukkuisella äänellä riimunnarun päässä tanssivalle nuorelle oripojalleni. Herra oli kuitenkin täysin vakuuttunut että kosiotanssit vielä tuottaisivat tulosta, ja vaihteli tyyliä jostain modernia tanssia muistuttavasta balettiin ja ripaskaan.
Lopulta tympäännyin edes yrittämään orin rauhoittelua, törötin vain paikallani narun päässä ja pohdin hiljaa mielessäni missä kisahoitajani Ulrika mahtoi piileksiä. Siinä vaiheessa kun Nutun ihastuttamisyritysten kohteena olleet tammat oli kaikki pakattu trailereihin ja autojen takavalot väläyttäneet heipat kisapaikan tienristeyksestä, aloin muuttua hiukan levottomaksi. Ei ollut Ulrikan tapaista kadota näin kesken töiden..
Lopulta neitokainen suvaitsi ilmestyä trailerin luo. "Missäs oot ollu?" kysäisin närkästyneenä. "Siis kun mä olin menossa ostamaan vähän matkaevästä meille ni siinä matkalla näin kun yhellä naisella oli ongelmii sen hevosen kanssa. Se ei suostunu menemään traikkuun millään, vaan steppaili ja esitteli jotain ihmeellisiä modernin tanssin liikkeitä ku siin oli jotain hienoja tammoja vieressä. Ni enhän mä voinu sitä naisraukkaa pulaankaan jättää heppansa kanssa!" Kulmakarvani kohosivat korkeammalle ja korkeammalle Ulrikan selityksen jatkuessa, kunnes suustani purkautui rääkäisy: "Ulrika hei, et varmaan oo nähny yhtä hienoo ripaskaa ja modernii tanssii missään kuin Nuttu äsken esitteli, ja arvaa oisinko mä myös ehkä tarvinnu vähän apua täällä?!"
Haalir, HeB:
"Ulrika..? Uuulriikaaa?!" Pyörin kuin väkkärä paikallani yrittäessäni paikantaa kisahoitajakseni mukaani lähtenyttä Ulrikaa. Ratsuni Hali mussutti heiniään trailerin kylkeen köytettynä ja vilkaisia minua ärtyneenä silmäkulmastaan - "mitä tuokin taas tuossa kiljuu?"
Missä se naikkonen nyt luuhaa, pohdin epätoivoissani. Ne hujan hajan ja levälleen jätetyt tavarat kokosin ja pakkasin autoon jo, hevoset on loimitettu ja suojatkin laitettu jalkoihin, enää puuttuu se samperin kisahoitaja, jonka kaikki edellä luetellut hommat olisi kuulunut tehdäkin.
Ehdin jo harkita marssivani mikrofonin ääreen kuuluttelemaan kadonnutta hevosenhoitajaani näyttäytyväksi vähemmän ystävällisin sanakääntein, kun näin tutun tumman hiusletin hölskyvän traikkuamme kohti. Tuima ilmeeni ei saanut sen huomannutta Ulrikaa yhtään katuvaiseksi. "Sori, mä etin vaan tätä Halin ylimäärästä riimunnaruu jota joku lainas mun luvalla mut ei palauttanu. Ai kato, sä ootkin laittanu kaiken jo lähtökuntoon, lähetään vaan!" totesi neiti hymysuin. "Ulrika hei.. Oliko yks ylimääränen riimunnaru tosiaan mun odotuttamisen arvosta?" tokaisin hämmentyneenä, vähän huvittuneenakin. Aika on rahaa, ja varmasti menetin odotellessani aikaa useamman euron edestä kuin mitä uusi riimunnaru olisi maksanut.
Pakkastakku, HeA:
Kesken palkintojenjaon aloitettiin kiinalaisen uudenvuoden ennenaikainen juhlinta! Luulin olevani USA:ssa..
sunnuntai 15. tammikuuta 2012
KeRJ Cupin maasto-osuudelta
Uskaltauduin osallistumaan Nutun kanssa KeRJ:n tammikuun cupissa helppoon luokkaan. Ehehehehe. Osallistumistarinamme (sij. 3/8):
"Jump jump" tömisivät pörröisen ratsuni kaviot kevyesti lumen
peittämällä hiekkatiellä. Vauhdin luoma tuuli vinkui korvissani, Nutun
pitkäksi venähtänyt harja hulmusi kasvoilleni ja tien varrella
kasvavat männyt vain vilisivät silmissä - niin reippaasti matkasimme
kohti jossakin edessämme siintävää maahautaa Taikakuun Kartanon
maastoesteradalla. Olisi vauhti kyllä mielestäni hiukan hitaampikin
voinut olla, sillä vaikka lunta ei paljoa ollutkaan, lenteli sitä
Nutun kavioista samalla vauhdilla ja voimalla kuin jos joku olisi
lumipalloja lumisodassa heitellyt.
Mutta Nutullapa oli, ei lainkaan yllättävästi, vauhti päällä. Se
puuskutti menemään ja minä matkasin kyydissä vähän ohjaksista
toppuutellen, kaarteissa painollani mukana myötäillen. Erään kaarteen
jälkeen meitä kuitenkin odotti ikävä yllätys: se hautaeste jota olin
jo odotellutkin! Vauhtia meillä oli ihan liikaa, Nuttua eivät
pidätteeni ja hyssyttelyni pahemmin hetkauttaneet, ja kun ori sitten
viime hetkellä tajusikin että edessä on este, niin minä lentelin
yksikseni ilmojen halki mätkähtäen mukavasti esteen viereiseen
pöpelikköön.
Maatessani siellä keuhkot tehokkaasti tyhjentyneinä ilahduin kovasti
nähdessäni armaan ratsuni samettiturvan: on se ihana kun tulee
katsomaan onko ratsastajalla kaikki okei! Tajusin kuitenkin pian että
ei se minun hyvinvoinnistani ollut huolissaan: se oli bongannut
vierestäni vielä pystyssä sinnittelevän sienen joka oli hyvin
jännittävä juttu! Niin kai sitten, huokaisin toivoni menettäneenä.
sunnuntai 8. tammikuuta 2012
hoitotarina Hali 8.1.12
Lunta oli satanut yön aikana monta kymmentä senttiä. Heräsin aamulla aikaisin, vedin ratsastusvaatteet niskaan ja lähdin kävelemään kohti Heijastusta. Viimeisetkin unenrippeet lähtivät paukkuvan pakkasen ja viimaisen tuulen seurauksena.
Kylmästä hytisten astuin sisälle talliin puolisen tuntia myöhemmin. Keskellä käytävää seisoi kaunis Suomenhevostamma Perla Amar rinnallaan. ”No mutta huomenta Wonder!” Amar huikkasi ja kiristi ratsunsa satulavyötä. ”Huomenta, päätin tulla heti aamusta tallille, viettämään viimeistä joululomapäivääni” Sanoin ja annoin Perlan haistella kättäni. ”Erinomainen ratkaisu, jos minulta kysytään!” Amar naurahti ja irrotti tamman hoitopaikalta. ”Hali joutuikin eilen todelliseen koulurääkkiin, kun sain innostusta lähteä työstämään sitä” Amar jatkoi. ”Jaahas, no siinä tapauksessa taidan suoda sille, hieman leppoisamman päivän tänään” Naurahdin. ”Se onkin varmasti hyvä ratkaisu. No mutta nähdään taas, me menemme Perlan kanssa vetämään reippaan maastolenkin heti näin aamutuimaan.” Amar sanoi, ennen kuin astui ulos hevosen kanssa.
Heilautin kättäni Amarille ja suunnistin kulkuni Halin karsinalle. Hali oli syönyt jo aamiaisensa ja kerjäsi heti herkkuja itselleen. Annoin sille palan porkkanaa ja rapsuttelin sitä hetkisen, kunnes ryhdyin sukimaan sen pörröistä talvikarvaa. Saatuani hoitotoimenpiteet hoidettua, hain satulan ja suitset varustehuoneesta ja satuloin hevosen. Hali puhkui jo intoa päästä vetämään raitista ilmaa keuhkoihinsa.
Maneesi oli varattu, joten menimme kentälle, jonka lumi oli haudannut alleen. Nousin ripeästi ratsaille ja päästin hevosen liikkeelle. Hali tarpoi paksussa hangessa reippaasti ja viskoi päätään. Se hirnahti muutamalle tarhassa olevalle yksityishevoselle ja tunki turpansa valkeaan lumeen.
Koottuani pitkän käyntijakson jälkeen ohjat, kannustin Halin reippaasti raviin. Ori oli vaipunut mietteisiinsä ja kesti hetken, ennen kuin se sai hölkkävaihteen päälle. Ravatessaan se loikki pitkin askelin lumessa ja pärski kuuluvasti. Keventelimme muutaman kierroksen kumpaankin suuntaan ja pikku hiljaa saimme aikaiseksi jonkin näköisen uran. Volteilla Hali sai yhä tehdä töitä, päästäkseen leppoisasti kulkemaan.
Huolellisten verryttelyjen jälkeen kävelimme hetken, jotta Halin kiihtynyt hengitys saatiin tasattua. Pian kumminkin kokosin ohjat ja lähdimme tekemään käynnissä loivaa pohkeenväistöä. Runsaasta lumesta oli myös hyötyä. Nyt Hali ei raahannut takajalkojaan vaan asteli ristiaskelia reippaasti, vaikka raskasta olikin. Kehuin hevosta hurjasti ja katsoin kuinka jo muutamien pohkeenväistöjen jälkeen orin kaula alkoi pikku hiljaa hikeentyä. Pohja oli erittäin raskas sille. Olin ajatellut tekeväni RENNON treenin, mutta tämä oli kyllä aivan jotain muuta. Taputin hevosen kaulaa ja päätin lähteä sittenkin sen kanssa maastoon, Hali ansaitsi vain ja ainoastaan parasta, enkä halunnut uuvuttaa heppa parkaa eilisen rankan treenin jälkeen.
Liu´utin jo heti tallitiellä sormieni välistä pikkiriikkisen ohjaa, jotta Hali sai venyttää kaulaansa ja puhaltaa rauhassa. Parin kilometrin jälkeen ponin voimat olivat palanneet ja se tanssahteli jo innoissaan allani. Kokosin ohjia ja päästin sen raviin. Hali ravaili rennosti pitkin aurattua peltotietä ja hinkui päästä laukkaamaan. Pidättelin sitä kumminkin vielä ja käänsin sen kohti metsää.
Seuraavalla pitkällä suoralla Hali alkoi käydä jo kärsimättömäksi, mitä tämä oli olevinaan kun kaikki hyvät laukkasuorat vain ohitettiin! Taputin nauraen ratsun kaulaa ja päästin sen vihdoin laukkaan. Myötäsin reippaan ponin rytmikkäitä liikkeitä ja pidin sen keskellä tietä, jossa ei ollut aivan yhtä liukasta kuin niissä kohdissa, mistä autot ajoivat. Pidin Halin vain suhteellisen rauhallisessa menossa, vaikka se olisikin itse painanut menemään. Ja kun suora päättyi, taputin sitä, juttelin sille ja hillitsin sen menohaluja, niin että lopulta se siirtyi päätään viskoen ravin kautta käyntiin.
Lopun matkan etenimme rauhallisesti, vuoroin kevennellen ylämäet ylös ja vuoroin ottaen pitkiäkin pätkiä rauhallista, leppoisaa käyntiä. Kun palasimme tallipihalle, näimme kuinka muutama ratsukko oli päättänyt hyödyntää lumisen kentän harjoittelemalla hevosien kanssa erinäisiä koulukiemuroita. Laskeuduin ratsailta, löysäsin vyötä, nostin jalustimet ja vein orin talliin. Riisuin oitis varusteet ja suin hevosen, ennen kuin heitin loimen niskaan. Katsoin, että sillä oli vettä, ennen kuin suunnistin kulkuni varustehuoneeseen.
Tunnin kuluttua vein Halin tarhaan. Poni ravasi rivakasti tarhan toiseen päätyyn ja hirnui kovaäänisesti kavereilleen. Hymyillen suljin portin, täytin vesiastian ja menin talliin siivoamaan karsinaa. Saatuani tallityöt tehtyä, laitoin hevoselle päiväruuat vielä valmiiksi ja lähdin sitten kävelemään kohtia kohti.
~ Wonder
Kylmästä hytisten astuin sisälle talliin puolisen tuntia myöhemmin. Keskellä käytävää seisoi kaunis Suomenhevostamma Perla Amar rinnallaan. ”No mutta huomenta Wonder!” Amar huikkasi ja kiristi ratsunsa satulavyötä. ”Huomenta, päätin tulla heti aamusta tallille, viettämään viimeistä joululomapäivääni” Sanoin ja annoin Perlan haistella kättäni. ”Erinomainen ratkaisu, jos minulta kysytään!” Amar naurahti ja irrotti tamman hoitopaikalta. ”Hali joutuikin eilen todelliseen koulurääkkiin, kun sain innostusta lähteä työstämään sitä” Amar jatkoi. ”Jaahas, no siinä tapauksessa taidan suoda sille, hieman leppoisamman päivän tänään” Naurahdin. ”Se onkin varmasti hyvä ratkaisu. No mutta nähdään taas, me menemme Perlan kanssa vetämään reippaan maastolenkin heti näin aamutuimaan.” Amar sanoi, ennen kuin astui ulos hevosen kanssa.
Heilautin kättäni Amarille ja suunnistin kulkuni Halin karsinalle. Hali oli syönyt jo aamiaisensa ja kerjäsi heti herkkuja itselleen. Annoin sille palan porkkanaa ja rapsuttelin sitä hetkisen, kunnes ryhdyin sukimaan sen pörröistä talvikarvaa. Saatuani hoitotoimenpiteet hoidettua, hain satulan ja suitset varustehuoneesta ja satuloin hevosen. Hali puhkui jo intoa päästä vetämään raitista ilmaa keuhkoihinsa.
Maneesi oli varattu, joten menimme kentälle, jonka lumi oli haudannut alleen. Nousin ripeästi ratsaille ja päästin hevosen liikkeelle. Hali tarpoi paksussa hangessa reippaasti ja viskoi päätään. Se hirnahti muutamalle tarhassa olevalle yksityishevoselle ja tunki turpansa valkeaan lumeen.
Koottuani pitkän käyntijakson jälkeen ohjat, kannustin Halin reippaasti raviin. Ori oli vaipunut mietteisiinsä ja kesti hetken, ennen kuin se sai hölkkävaihteen päälle. Ravatessaan se loikki pitkin askelin lumessa ja pärski kuuluvasti. Keventelimme muutaman kierroksen kumpaankin suuntaan ja pikku hiljaa saimme aikaiseksi jonkin näköisen uran. Volteilla Hali sai yhä tehdä töitä, päästäkseen leppoisasti kulkemaan.
Huolellisten verryttelyjen jälkeen kävelimme hetken, jotta Halin kiihtynyt hengitys saatiin tasattua. Pian kumminkin kokosin ohjat ja lähdimme tekemään käynnissä loivaa pohkeenväistöä. Runsaasta lumesta oli myös hyötyä. Nyt Hali ei raahannut takajalkojaan vaan asteli ristiaskelia reippaasti, vaikka raskasta olikin. Kehuin hevosta hurjasti ja katsoin kuinka jo muutamien pohkeenväistöjen jälkeen orin kaula alkoi pikku hiljaa hikeentyä. Pohja oli erittäin raskas sille. Olin ajatellut tekeväni RENNON treenin, mutta tämä oli kyllä aivan jotain muuta. Taputin hevosen kaulaa ja päätin lähteä sittenkin sen kanssa maastoon, Hali ansaitsi vain ja ainoastaan parasta, enkä halunnut uuvuttaa heppa parkaa eilisen rankan treenin jälkeen.
Liu´utin jo heti tallitiellä sormieni välistä pikkiriikkisen ohjaa, jotta Hali sai venyttää kaulaansa ja puhaltaa rauhassa. Parin kilometrin jälkeen ponin voimat olivat palanneet ja se tanssahteli jo innoissaan allani. Kokosin ohjia ja päästin sen raviin. Hali ravaili rennosti pitkin aurattua peltotietä ja hinkui päästä laukkaamaan. Pidättelin sitä kumminkin vielä ja käänsin sen kohti metsää.
Seuraavalla pitkällä suoralla Hali alkoi käydä jo kärsimättömäksi, mitä tämä oli olevinaan kun kaikki hyvät laukkasuorat vain ohitettiin! Taputin nauraen ratsun kaulaa ja päästin sen vihdoin laukkaan. Myötäsin reippaan ponin rytmikkäitä liikkeitä ja pidin sen keskellä tietä, jossa ei ollut aivan yhtä liukasta kuin niissä kohdissa, mistä autot ajoivat. Pidin Halin vain suhteellisen rauhallisessa menossa, vaikka se olisikin itse painanut menemään. Ja kun suora päättyi, taputin sitä, juttelin sille ja hillitsin sen menohaluja, niin että lopulta se siirtyi päätään viskoen ravin kautta käyntiin.
Lopun matkan etenimme rauhallisesti, vuoroin kevennellen ylämäet ylös ja vuoroin ottaen pitkiäkin pätkiä rauhallista, leppoisaa käyntiä. Kun palasimme tallipihalle, näimme kuinka muutama ratsukko oli päättänyt hyödyntää lumisen kentän harjoittelemalla hevosien kanssa erinäisiä koulukiemuroita. Laskeuduin ratsailta, löysäsin vyötä, nostin jalustimet ja vein orin talliin. Riisuin oitis varusteet ja suin hevosen, ennen kuin heitin loimen niskaan. Katsoin, että sillä oli vettä, ennen kuin suunnistin kulkuni varustehuoneeseen.
Tunnin kuluttua vein Halin tarhaan. Poni ravasi rivakasti tarhan toiseen päätyyn ja hirnui kovaäänisesti kavereilleen. Hymyillen suljin portin, täytin vesiastian ja menin talliin siivoamaan karsinaa. Saatuani tallityöt tehtyä, laitoin hevoselle päiväruuat vielä valmiiksi ja lähdin sitten kävelemään kohtia kohti.
~ Wonder
maanantai 2. tammikuuta 2012
KRJ:n alaiset tarinakisat
Tänään lähdimme kauhealla kiirellä kaahaten kohti Bairdonia ja saavuimmekin kisapaikalle juuri ja juuri ajoissa ehtiäksemme ottamaan osaa luokkaamme, Helppo C:hen (sij. 1/2):
Seisoskelin lettujonossa kärsimättömänä painoa jalalta toiselle
vaihtaen. Miten voikin olla tällaiset jonot jo nyt, mietin pienessä
mielessäni - kunnes jokin ruskea viuhahti näkökenttäni laidalla ja
käännyin katsomaan varautuneena ihastelemaan kilpatoverin ratsun
järjestämää esitystä. Mutta kas: armas, rakas ratsunihan se siellä,
totesin kasvot yhtäkkisesti kalveten, jalat paikalleen halvaantuneina.
Nuorikkoni Nuttu pujotteli innoissaan kuljetusautojen välissä
riimunnaru maassa roikkuen, steppaillen iloisesti karkuun sen
kiinniottamista yrittäviä avuliaita ihmisiä, ja pää pystyssä hörisi
kutsuen lähistön tammoja hyvin itsevarmaan tyyliin. Kisahoitajanani
toimiva Ulrika pölähti kohta vierelleni lettujonoon naama punaisena
henkeään haukkoen. "Olin just sitomassa Nuttua, lääh, traikun
ulkopuolelle harjausta varten kiinni, lääh, kun se keksi että ei jouda
seisoskelemaan ennen pientä tutustumiskierrosta, lääh", läähätti
Ulrika kylkeään pidellen.
"Jaahas", totesin kylmäkiskoisesti, jätin Ulrikan ihmettelevine
katseineen lettujonoon ja marssin silmät hiljaista raivoa leiskuen
kohti oripoikaa, joka nyt hörhötteli tammojen aitauksen vierellä
nuoren hevosen olemattomia lihaksiaan pullistellen. Pysähdyin
muutamien metrien päähän orista, asetin käteni lanteilleni ja jalat
tukevasti loskaiselle maan kamaralle kiinnittäen intensiivisen
katseeni Nuttu-hölmöläiseen. Jopa höselö ori oli kykenevä lukemaan
ei-niin-ystävälliset ajatukseni, sillä pian se käänsi tammoille
selkänsä ja tuijotti minua matkan päästä. Ensin sen olemuksesta loisti
kapinallisuus, kunnes se hiljalleen alkoi pehmentyä ja kohta Nuttu
jauhoi suullaan rauhoittavasti pää alhaalla, silmäkulmiensa alta
koiranpentukatseella pälyillen. "Niinpä niin. Jos nyt sitten kuitenkin
käyttäytyisit loppupäivän, jooko?" totesin hyytävään sävyyn orille
kalastaessani sen riimunnarun loskan seasta ja lähtiessäni
päättäväisesti taluttamaan nyt niin kovin nöyrää ratsuani takaisin
trailerille.
sunnuntai 1. tammikuuta 2012
hoitotarina Hali 1.1.12
- Maltahan nyt Hali! Mutisin ja yritin kiristää satulavyötä vielä reiän kireämmälle.
Heijastimiin ja ratsastusvarusteisiin sonnustautunut ori tanssahteli rinnallani ja viskoi päätään. Herralla oli ollut muutaman päivän vapaa, joten nyt se puhkui intoa päästä päästelemään höyryjään. Laskin lopulta jalan jalustimeen, ponnistin selkään ja kannustin ratsun liikkeelle. Oli ensimmäinen päivä vuotta 2012 ja olin päättänyt viettää sen päivän yhdessä Halin kanssa.
Poni korskui ja asteli reippaasti pitkin jäistä tietä. Olin pukenut sen heijastinratsastusloimeen, heijastin suojiin ja heijastin suitsiosiin. Lisäksi itselläni oli heijastinliivi, upouudet chapsit, joissa oli heijastimet, sekä kaiken kruunaamaksi vielä kypärässäkin heijastimet. Lunta oli satanut koko eilisen päivän, joten maahan oli laskeutunut parinkymmenen sentin lumikerros. Etenimme Halin kanssa muutaman kilometrin tietä pitkin, melkein tien päähän asti, kunnes käännyimme leveälle kärrytielle. Auraamattoman tien koskematon hanki sai seurakseen nyt pieniä kavionpainanteita. Kokosin ohjia ja lähdimme keventelemään mäkeä ylös. Hengityksemme höyrysivät pakkasilmassa ja lumi lensi kavioista. Nousin kevyeeseen istuntaan ja annoin orin tarpoa jyrkkämäki ylös. Hokit painautuivat jäätä vasten ja Halista huomasi, kuinka se nautti. Pörrötin sen pystyharjaa ja kehotin sitä kääntymään oikealle menevälle polulle.
Ravattuamme muutaman kilometrin siirryimme käyntiin. Hali puuskutti allani. Se oli joutunut kahlaamaan lumihangessa koko matkan. Taputin sitä kiitollisena ja annoin sen rauhassa tasaannuttaa hengitystään. Kävelimme kylätietä pitkin ja olimme tulossa vanhaan pikkuiseen rapistuneeseen kylään, jossa oli enää yksi ainokainen pieni kyläkauppa toiminnassa kesämökkien ja muutaman omakotitalon lisäksi. Vanha kyläkauppias huomasi meidät ikkunasta ja tuli oitis pihalle tervehtimään.
- Päivää päivää!
- Hyvää päivää, ajattelin poiketa tätä kautta katselemaan olisiko teillä jotain pientä herkkua Hali-ponille. Se urheana hölkännyt koko matkan lumisia teitä pitkin.
- Voi totta kai! Odotapas niin tuon hieman porkkanoita.
Kauppias palasi sisälle ja tuli pian takaisin mukanaan säkkiporkkanoita.
- Haluaako se nämä kaikki?
- Voi kyllähän se haluaisi, mutta eihän se sitten enää jaksaisi kotiin asti juosta, joten ehkäpä me otamme vain yhden tällä kertaa.
Naurahdukseni sai vanhan miehenkin hymyn ulottumaan lähes korviin asti. Ojensin miehelle setelin, mutta hän pudisteli päätään ja sanoi:
- Tämähän on vain yksi porkkana ja täytyyhän hevosen saada palkka työstään.
- Ota nyt vain, kyllä minä ostokseni maksan.
Lopulta mies suostui ottamaan setelin käteensä. Juttelimme vielä hetken ja katsoimme kuinka Hali yritti kahmaista vielä yhtä porkkanaa hampaittensa väliin. Pian kumminkin päätin koota ohjat ja kannustaa hevosen matkaan. Heilautin kättäni kauppiaalle ja jatkoimme käyntiä kylätietä pitkin.
Kun pääsimme pehmeälle metsässä kulkevalle purupolulle, painoin pohkeeni orin kylkiin ja karautimme raviin. Väistelin puunoksia ja naulitsin katseeni eteen. Voi miten ihanaa olikaan ratsastella metsien halki ja laukkailla pelloilla. Ja aivan kuin ajatuksistani lukien metsä vaihtui aukeaksi niityksi. Maiskautin Halille ja siirryimme vauhdikkaaseen laukkaan. Niityllä oli hieman enemmän lunta kuin teillä, joten Hali sai ponnistella kahta kovemmin, mutta kaikesta huolimatta se karautti menemään niin vauhdikkaasti, että sain ihan ihmetellä sen voimia. Lyhyillä jaloillaan se painoi menemään turpa suorana ja jalat takoen lumista maata. Kun niitty päättyi, hidastin ponin menoa ja jatkoimme matkaa käynnissä.
Tallille oli enää matkaa vajaat neljä kilometriä, joten puolen kilometrin käyntijakson jälkeen keventelimme muutaman polun pätkän ja annoin Halin sitten kävellä loppumatkan tallille. Kun pääsimme tallipihalle, laskeuduin ratsailta, nostin jalustimet, löysäsin vyön ja vein hevosen talliin. Riisuttuani varusteet taputin hikistä ponia ja suin sen huolellisesti. Puhdistin kaviot ja tarkistin, että hokit olivat kireällä. Sitten peittelin orin loimella ja vein sen pesukarsinaan, jossa kylmäsin jokaista jalkaa hetken. Kylmäyksen jälkeen kuivasin jalat huolella ja käärin lämpöpintelit jalkoihin.
Kun Hali pääsi karsinaan ja toin sille päiväruuat, se hörähti innoissaan ja työnsi turpansa kauroihin. Katsoin ponia hetken hymyillen, kunnes menin satulahuoneeseen ja ryhdyin puhdistamaan varusteita, jotka olivat likaantuneet jo muutaman käytön jälkeen uudestaan. Huolsin ne kumminkin kiiltäviksi, laitoin omille paikoille ja ryhdyin pesemään suojia, pinteleitä ja harjoja. Saatuani kaiken puhtaaksi, laitoin ne kuivumaan ja lähdin kotiin syömään.
Illalla palasin vielä kuuden aikoihin ja tervehdin Halia iloisesti. Halin karva oli maastolenkin jälkeen kuivunut jo oikein hyvin ja jalat näyttivät hyviltä, joten riisuin loimen ja pintelit ja vein orin vielä muutamaksi tunniksi tarhaan. Sillä välin siivosin sen karsinan, toin lisää kuivikkeita ja laitoin makoisat iltapalat valmiiksi. Kun aikaa vielä oli, lakaisin käytävän ja rehuvaraston ja kävin juomassa kupposen höyryävää kaakaota yhdessä tallityöntekijöiden kanssa. Pian kello oli jo paljon, joten hain Halin talliin, toivotin sille hyvät yöt ja lähdin kotiin.
~ Wonder
Heijastimiin ja ratsastusvarusteisiin sonnustautunut ori tanssahteli rinnallani ja viskoi päätään. Herralla oli ollut muutaman päivän vapaa, joten nyt se puhkui intoa päästä päästelemään höyryjään. Laskin lopulta jalan jalustimeen, ponnistin selkään ja kannustin ratsun liikkeelle. Oli ensimmäinen päivä vuotta 2012 ja olin päättänyt viettää sen päivän yhdessä Halin kanssa.
Poni korskui ja asteli reippaasti pitkin jäistä tietä. Olin pukenut sen heijastinratsastusloimeen, heijastin suojiin ja heijastin suitsiosiin. Lisäksi itselläni oli heijastinliivi, upouudet chapsit, joissa oli heijastimet, sekä kaiken kruunaamaksi vielä kypärässäkin heijastimet. Lunta oli satanut koko eilisen päivän, joten maahan oli laskeutunut parinkymmenen sentin lumikerros. Etenimme Halin kanssa muutaman kilometrin tietä pitkin, melkein tien päähän asti, kunnes käännyimme leveälle kärrytielle. Auraamattoman tien koskematon hanki sai seurakseen nyt pieniä kavionpainanteita. Kokosin ohjia ja lähdimme keventelemään mäkeä ylös. Hengityksemme höyrysivät pakkasilmassa ja lumi lensi kavioista. Nousin kevyeeseen istuntaan ja annoin orin tarpoa jyrkkämäki ylös. Hokit painautuivat jäätä vasten ja Halista huomasi, kuinka se nautti. Pörrötin sen pystyharjaa ja kehotin sitä kääntymään oikealle menevälle polulle.
Ravattuamme muutaman kilometrin siirryimme käyntiin. Hali puuskutti allani. Se oli joutunut kahlaamaan lumihangessa koko matkan. Taputin sitä kiitollisena ja annoin sen rauhassa tasaannuttaa hengitystään. Kävelimme kylätietä pitkin ja olimme tulossa vanhaan pikkuiseen rapistuneeseen kylään, jossa oli enää yksi ainokainen pieni kyläkauppa toiminnassa kesämökkien ja muutaman omakotitalon lisäksi. Vanha kyläkauppias huomasi meidät ikkunasta ja tuli oitis pihalle tervehtimään.
- Päivää päivää!
- Hyvää päivää, ajattelin poiketa tätä kautta katselemaan olisiko teillä jotain pientä herkkua Hali-ponille. Se urheana hölkännyt koko matkan lumisia teitä pitkin.
- Voi totta kai! Odotapas niin tuon hieman porkkanoita.
Kauppias palasi sisälle ja tuli pian takaisin mukanaan säkkiporkkanoita.
- Haluaako se nämä kaikki?
- Voi kyllähän se haluaisi, mutta eihän se sitten enää jaksaisi kotiin asti juosta, joten ehkäpä me otamme vain yhden tällä kertaa.
Naurahdukseni sai vanhan miehenkin hymyn ulottumaan lähes korviin asti. Ojensin miehelle setelin, mutta hän pudisteli päätään ja sanoi:
- Tämähän on vain yksi porkkana ja täytyyhän hevosen saada palkka työstään.
- Ota nyt vain, kyllä minä ostokseni maksan.
Lopulta mies suostui ottamaan setelin käteensä. Juttelimme vielä hetken ja katsoimme kuinka Hali yritti kahmaista vielä yhtä porkkanaa hampaittensa väliin. Pian kumminkin päätin koota ohjat ja kannustaa hevosen matkaan. Heilautin kättäni kauppiaalle ja jatkoimme käyntiä kylätietä pitkin.
Kun pääsimme pehmeälle metsässä kulkevalle purupolulle, painoin pohkeeni orin kylkiin ja karautimme raviin. Väistelin puunoksia ja naulitsin katseeni eteen. Voi miten ihanaa olikaan ratsastella metsien halki ja laukkailla pelloilla. Ja aivan kuin ajatuksistani lukien metsä vaihtui aukeaksi niityksi. Maiskautin Halille ja siirryimme vauhdikkaaseen laukkaan. Niityllä oli hieman enemmän lunta kuin teillä, joten Hali sai ponnistella kahta kovemmin, mutta kaikesta huolimatta se karautti menemään niin vauhdikkaasti, että sain ihan ihmetellä sen voimia. Lyhyillä jaloillaan se painoi menemään turpa suorana ja jalat takoen lumista maata. Kun niitty päättyi, hidastin ponin menoa ja jatkoimme matkaa käynnissä.
Tallille oli enää matkaa vajaat neljä kilometriä, joten puolen kilometrin käyntijakson jälkeen keventelimme muutaman polun pätkän ja annoin Halin sitten kävellä loppumatkan tallille. Kun pääsimme tallipihalle, laskeuduin ratsailta, nostin jalustimet, löysäsin vyön ja vein hevosen talliin. Riisuttuani varusteet taputin hikistä ponia ja suin sen huolellisesti. Puhdistin kaviot ja tarkistin, että hokit olivat kireällä. Sitten peittelin orin loimella ja vein sen pesukarsinaan, jossa kylmäsin jokaista jalkaa hetken. Kylmäyksen jälkeen kuivasin jalat huolella ja käärin lämpöpintelit jalkoihin.
Kun Hali pääsi karsinaan ja toin sille päiväruuat, se hörähti innoissaan ja työnsi turpansa kauroihin. Katsoin ponia hetken hymyillen, kunnes menin satulahuoneeseen ja ryhdyin puhdistamaan varusteita, jotka olivat likaantuneet jo muutaman käytön jälkeen uudestaan. Huolsin ne kumminkin kiiltäviksi, laitoin omille paikoille ja ryhdyin pesemään suojia, pinteleitä ja harjoja. Saatuani kaiken puhtaaksi, laitoin ne kuivumaan ja lähdin kotiin syömään.
Illalla palasin vielä kuuden aikoihin ja tervehdin Halia iloisesti. Halin karva oli maastolenkin jälkeen kuivunut jo oikein hyvin ja jalat näyttivät hyviltä, joten riisuin loimen ja pintelit ja vein orin vielä muutamaksi tunniksi tarhaan. Sillä välin siivosin sen karsinan, toin lisää kuivikkeita ja laitoin makoisat iltapalat valmiiksi. Kun aikaa vielä oli, lakaisin käytävän ja rehuvaraston ja kävin juomassa kupposen höyryävää kaakaota yhdessä tallityöntekijöiden kanssa. Pian kello oli jo paljon, joten hain Halin talliin, toivotin sille hyvät yöt ja lähdin kotiin.
~ Wonder
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)