Hoitotarina Hali 23.10.2012

Kävelin kapeaa metsäpolkua pitkin ja katselin syksyn kaunista ruskaa. Suuret vaahteranlehdet valtasivat metsätien ja peittivät alleen kuran ja liejun. Lähes kahden viikon mittaiset päivittäiset sateet olivat saaneet innokkaimmatkin syksyihmiset raivon partaalle. Vettä ja mutaa oli joka paikassa.

Kun saavuin Heijastuksen tallille, katselin tarhoissa olevia hevosia, jotka nostivat päänsä heinäkasoistaan ja hörähtivät pehmeästi. Tervehdin muutamaa lähettyvillä olevaa Suomenhevosta, mutta laitoin merkille, ettei Halia näkynyt tarhoissa. Saapastelin punaiset kumisaappaat jaloissani sisälle talliin ja suunnistin ensitöikseni Halin karsinalle. Siellähän ori jo seisoikin ja tuli heti tervehtimään minua.

Kun olin pahoitellut Halille poissaoloani riittävän kauan, ori tökkäsi minua varsin pontevasti ilmoittaakseen, että nyt minun olisi aika hakea äkkiä ne kimpsut ja kampsut, jotta pääsisimme jo lähtemään maastoretkelle, jonka olin luvannut. Haettuani harjat ja varusteet, toin hevosen käytävälle ja ryhdyin sukimaan sitä. Hali olikin sen verran ahkerasti tarhaillut, että jalat olivat paksun mudan peitossa. Puhdistin niistä pahimmat pois ja vein orin sitten pesupaikalle, jossa jynssäsin lopun kuran pois. Kun olin kuivannut jalat, palasimme hoitopaikalle ja jatkoin jynssäystä tällä kertaa pölyharjan kanssa.

Parissa kymmenessä minuutissa olin saanut ratsun siistittyä, satuloitua ja suitsittua, joten enää pujotin vain suojat jalkoihin ja painoin kypärän päähäni. Onneksi vilkaisin vielä ulkosalle ja huomasin, kuinka salakavala pimeys oli jo hiipinyt keskuuteemme. Nappasin karsinan ulkopuolelta heijastin kasan ja ryhdyin vielä niitä pistämään.

Kun lopulta pääsimme ulos, vilkaisin Halia, joka oli kuin poliisi hevonen. Sillä oli heijastimia joka lähtöön, oli suojissa ja suitsissa, sekä vielä heijastinratsastusloimi, unohtamatta ratsastajan heijastinliiviä. Kapusin ratsaille, säädin jalustimet ja vyön, ennen kuin painoin pohkeeni ratsun kylkiin. Pirteä oripoika ampaisi matkaan reippaassa käynnissä.

Parin kilometrin kävelymatkan jälkeen pääsimme kääntymään pois ajotieltä ja siirryimmekin kevyeeseen raviin. Hali porhalsi menemään niin vauhdikkaasti, että sain hieman pidätellä sitä. Ravasimme vanhaa suljettua tietä pitkin syvemmälle metsään. Hali ei enää jaksanut edes väistellä lätäköitä, kun niitä nyt tuntui riittävän ihan riesaksi asti, vaan ori kahlasi menemään lätäkön toisensa perään.

Saimme ravata lähes kaksi kilometriä, ennen kuin metsä muuttui avaraksi peltoaukeaksi. Jatkoimme peltojen poikki kulkevaa kapeaa tietä pitkin ja näimmekin pian edestä tulevan traktorin. Hiljensin Halin nopeasti käyntiin ja siirryimme aivan tien reunaan. Ori hieman pörisi allani ja potki takajaloillaan, mutta kun ystävällinen traktorinkuljettaja ajoi ohitsemme mahdollisimman hiljaa, pysyi Halikin pöksyissään. Kehuin hevosta hurjasti taputuksin ja rapsutuksin ja jatkoimme vielä hetken aikaa käymäjalkaa, kunnes traktorin äänet vaimenivat.

Hölkkäsimme peltojen poikki ja saavuimme ratsupolulle. Siellä oli mukavasti valaistus ja tie oli leveä ja suora. Niinpä kannustin hevosen ravin kautta laukkaan. Innostunut Hali heitti takapäätään ilmaan muutamaan otteeseen, kunnes ampaisi matkaan turpa suorana ja harja hulmuten. Kumarruin orin kaulan ylle ja annoin sille ohjaa. Hevonen otti avut vastaan ja venytti askeltaan vieläkin pidemmäksi. Annoin puuskuttavan hevosen juosta koko pitkän suoran, kunnes istuin takaisin satulaan ja aloin hidastaa vauhtia. Korskuva ratsu heilautti päätään ja siirtyi pikku hiljaa ravin ja muutaman sadan metrin päästä käyntiin. Kehuin oria ja annoin sille hieman vapaampaa ohjaa.

Olin suunnitellut kiertävämme lammen ympäri, mutta kiitos tämän syksyisen pimeyden, päätin, että jäisimme valaistetuille reiteille. Kun Halin hengitys oli hieman tasoittunut, kokosin ohjia ja lähdimme hölkkäilemään ylämäkeä ylös. Sora rapisi Halin kavioiden alla ja hevosen hengitys kaikui hiljaisessa metsässä. Onneksi Halia ei tuntunut pimeys haittaavan, nimittäin ori porhalsi menemään varsin reippaasti kyttäilemättä turhia. Kun näin edessäpäin kulkevan ajotien, hidastin Halia ja siirryimme käyntiin. Odotimme tienvarressa hetken, kunnes ravasimme ripeästi ajotien toiselle puolelle, josta ratsupolku jatkui.

Enää oli kolmisen kilometriä matkaa tallille, joten päätin vielä kannustaa ratsuni laukkaan. Hali ottikin avut tyytyväisenä vastaan ja ampaisi matkaan. Pidin kumminkin hevosen rauhallisessa laukassa, jottei se keksisi mitään omiaan polkujen varrelta.

Saavuimme tallille pitkien ravi- ja käyntipätkien jälkeen, kun kello läheni seitsemää. Laskeuduin satulasta ja talutin hevosen talliin. Tallissa kävikin jo kova hyörinä. Hevosia harjattiin ja laitettiin iltakuntoon, jotkut mattimyöhäiset vielä lähtivät ratsastamaankin. Riisuin Halilta varusteet ja vein ne satulahuoneeseen. Sitten suin sen huolellisesti ja levitin hikiseen selkään fleece-loimen. Ennen kuin lähdin hakemaan talikkoa, puhdistin vielä kaviot ja selvitin jouhet.

Hali odotteli kiltisti viereisessä karsinassa, kun siivosin sen lantakasat ja likaiset turpeet pois. Pesin ruoka-astian ja juoma-automaatin, ennen kuin lappasin pari saavillista turvetta lisää. Kun kello näytti kahdeksaa, vein tarvikkeet pois ja päästin Halin omaan boksiin. Sitten autoin ruokien valmiiksi laitossa ja lähdin puoli yhdeksänmaissa kotiin.