Edessä rauhoittava rentoilumaasto, vuoden viimeiset mässäilyt ennen
uudenvuodenlupauksen täytäntöönpanoa, kivaa hengailua, rakettien
poksauttelua ja niiden jämien väistelyä. Kivaa! Ainakin niin pitkään
kunnes taftaf's teamin tallipihassa kampean tuittupäiseksi
heittäytynyttä ratsuani ulos trailerista voimia säästelemättä.
Lohduttaudun tosin sillä että monen muun ratsut tuntuvat lähtevän
lentoon pienimmästäkin räsähdyksestä ja muuten vaan huitelevan jossain
missä ei pitäisi. Mehän sovitaan joukkoon ihan hyvin, tuumin jotain
positiivista tilanteesta etsiessäni.
Ja niin totta vie sovittiinkin! Ainakin sen jälkeen kun muut hevoset
olivat saaneet tartutettua heikkopäisyytensä nuoreen Nuttuunkin.
Rentoilusta ja rauhoittumisesta ei oikein voinut puhua kun
epätoivoissani yritin saada ratsuni pysymään polulla monen muun ratsun
ryntäillessä ties missä, ja kun lumi ja puut yhtäkkiä olivatkin jotain
ihan kauhean pelottavaa ja metsässä piileksi uudenvuodenmörköjä -
justhan niistä hevosia kauhistuttaneista tontuista päästiin eroon,
hitsi vieköön!
Edes ruokailu nuotiopaikalla kesken maaston ei muodostunut turhan
rentouttavaksi: Nuttu olisi varmasti siivommin käyttäytyvässä seurassa
mutustellut heinänsä ihan siivosti, mutta kun muut hevoset vouhkasivat
ja näyttelivät hampaitaan toisilleen niin eihän Nuttukaan halunnut
ulkopuoliseksi jäädä. Ei meidän poika näin yleensä käyttäydy, ne muut
vaan niin yllytti! Nih.
Aiemmin jännityksestä solmiutunut vatsani sai kuitenkin kunnolla
täytettä vihdoin kun pääsimme takaisin lähtöpaikkaamme - jalat
tutisten, mutta hengissä! Kun hepat oli asetettu karsinoihin
mutustamaan pöperöitään, ja toivoakseni rauhoittumaan, vetäydyimme me
komentosiltalaiset päärakennuksen lämpöön ahtamaan vatsamme täyteen
jouluruokien jämiä ja saunaan pesemään pois niskaan hiipineen kylmän
hien aiheuttamaa nihkeyttä.
Puolenyön aikoihin hilppaisimme ulos rakettipaketit kainaloissa. Pum,
pum, putum, ja tallista kuului kolinaa ja kuminaa. Livahdin muutaman
muun kanssa talliin vakoilemaan ja hyssyttelemään heppoja, mutta
yllätyksekseni Nuttu olikin ihan rauhallisin mielin rakettien suhteen,
heinän loppuminen ja naapurikarsinan asukin häsläys sitä tuntui
enemmän häiritsevän. Ei siis muuta kuin hepalle heinätukko turvan
eteen, rauha maahan ja lisää rakettien loistetta pällistelemään!
Rakettien loputtua vetäydyimme jatkamaan kesken jäänyttä karaokeointia
- tai siis itse keskityin lähinnä itseni ähkyttämiseen ja
nesteyttämiseen, mutta hienosti muut kyllä lauloivat.. Tinatkin
ehdittiin valaa jossain välissä: meikäläisen tinasta muodostui
selvästi valtava pokaali ja iloisesti loikkiva varsa. Kisaonnea, iloa
ja iloisia pikkuheppoja tiedossa ensi vuodelle siis! Vaiko?
Jossain vaiheessa raahauduimme hyödyntämään paikan päältä tarjottua
yösijaa, ja aamulla hilauduimme ei-niin-pirteinä tervehtimään ja
ruokkimaan hevosia. Osa niistä jatkoi vielä uniaan valvottuaan puoli
yötä rakettien pelossa, osa steppaili edelleen hermostuneena ja osa
toivotti uuden vuoden tervetulleeksi pirteinä ja reippaina. Nuttu
kuului tuohon viimeisimpään ryhmään, ja sen pirteys tuntui lähinnä
lannistavalta kipatessani ruokaa sen kaukaloon, vettä astiaan ja
heinää verkkoon. Siivosin lainakarsinan pintapuolisesti muiden tapaan
ja kun aamutalli oli saatu hoidettua kunnialla loppuun asti,
raahauduimme me ihmisetkin aamupalalle.
Jonkin aikaa vielä jutustelimme aamupalan jälkeen ennen kuin tallien
omistajien velvollisuudet kutsuivat ja itse kukin huristeli pihasta
trailerin kera, jättäen tapahtuman järjestäjän siivoamaan sotkujamme
päärakennuksessa. Sorry taffel, toivottavasti unohdat tapahtuman
järjestämisen huonot puolet vuoden aikana ja saadaan kutsu ensikin
vuonna! :))
lauantai 31. joulukuuta 2011
Uudenvuodenpirskeet
Meillä oli Nutun kanssa hyvin jännittävä uudenvuodenaatto jona osallistuimme taftaf's teamin maastoretkelle / uudenvuodenjuhliin..
lauantai 24. joulukuuta 2011
Joulumaasto kotitallilla
Joulumaastosta ei tänä vuonna vauhtia puuttunutkaan!
Pihalta lähdimme tietysti kauniisti järjestäytyneessä jonossa, kärjessä minä Takun vetämässä reessä istuen. Kaikki hevoset eivät olleet erityisen ilahtuneita pelottavasta reki-hässäkästä, eivätkä kohta suorittamastamme ensimmäisestä lauleskelutuokiostakaan, mutta ei yksikään hevonen kovin kauas jonosta yrittänyt paetakaan.
Järven rannasta metsään käännyttäessä jono järjestäytyi vähän uusiksi: vauhtiveikot siirtyivät kärkeen ja painelivat mäen päälle pommittaen meitä muita ratsujen kavioista lentelevillä lumipaakuilla, kiitos vaan.. Itse sain tehdä vähän normaalia enemmän töitä pitääkseni Takun ravissa muutaman muun rinnalla - sekin olisi halunnut päästellä täyttää laukkaa perässä roikkuvasta reestä välittämättä!
Mäen laella kaikki kuitenkin hidastivat vauhdin tonttujahdin ajaksi. Takkukin olisi mieluusti tunkeutunut kinoksiin monen muun hevosen perässä, mutta onneksi pari hevosta ei uskaltautunut hankeen edes ratsastajiensa maanitellessa, joten joten kuten malttoi Takkukin pysytellä polulla kun ei ihan yksin jäänyt. Me emme kyllä vartiopaikaltamme tonttua bonganneet, mutta joku onnekas sen ehti näkemään - ja myös pari ei-niin-onnekasta, joiden hevoset saivat sätkyn punanutun putkahtaessa pusikosta melkein turvan eteen..
Matka jatkui mäen rinnettä alas ja ravissa aina pellon laitaan asti. Siellä ei meno enää ollutkaan vain letkeää, kun ratsut singahtivat hurjaan laukkaan ehdittyäni juuri ja juuri laukkakäskyn henkäistä! Nyt annoin Takunkin päästellä vähän reippaampaa vauhtia, vaikka eihän ressukka reen kanssa niin kovaa vauhtia päässyt kuin muut. Saimme kuitenkin muut kiinni metsän laidassa, jossa jouduimme myös odottamaan tovin kun muutamatkin ratsastajat kokoilivat itseään lumikinoksista ja kipusivat riehakkaiden ratsujensa selkiin enemmän tai vähemmän lumiukkoja muistuttavina.
Seuraava metsäsosuus onkin eräs lemppareistani joulun aikaan: pieniä lumilyhtyjä loisti siellä täällä aarniometsän pimeydessä. Tällä kertaa emme törmänneetkään erityisen läheltä mihinkään metsän eläimiin, mutta vanha metsämaisema lumilyhtyineen oli kyllä ihailemisen ja ihmettelemisen arvoinen! Enpä tainnut olla ainut jolta pääsi ihastunut henkäisy, eikä yksikään ratsukaan tällä kertaa vaikuttanut pelokkaalta!
Aarniometsästä pölähdimme yhtäkkiä sivistyksen pariin, kuuntelemaan lasten hihkuntaa ja vanhusten voivottelua. Takkua ei huomion kohteena paistattelu haitannut tippaakaan - se törötti kuin patsas paikallaan kun kaiken ikäiset kyläläiset tulivat rapsuttelemaan, silittelemään ja naureskelemaan orin päässä vinksallaan keikkuvalle tonttulakille.
Ilokseni yksikään muukaan hevonen ei pahemmin pannut pahakseen ihmislaumaryntäystä, ja matkaa voitiin hetken kuluttua jatkaa kevein mielin. Askellajiksi valikoitui jälleen laukka, tällä kertaa tosin rento ja rauhallinen sellainen - suurin osa ratsuistakin onneksi hyväksyi rauhallisemman vauhdin, ja laukan vaihtuessa raviin jatkettiin taas joululauluja luritellen.
Loppukäynnit tallusteltiin iloisin mielin tallin pihatiellä, tallipihassa muut hyppäsivät alas satuloista ja minä kömmin ylös reen pohjalta lampaantaljojen keskeltä. Tallikäytävän täytti iloinen hyörinä ja pulina kun kaikki riisuivat hevosiaan varusteista ja raahailivat loimia ja herkkuämpäreitä edestakaisin. Vähän ajan päästä käytävä kuitenkin rauhoittui: hevoset jäivät rouskuttelemaan heiniään ja jouluherkkujaan ihmisten siirtyessä toimistoon jatkamaan naurua, laulua ja löpinää glögimukit kourissaan.
perjantai 23. joulukuuta 2011
Hoitotarina 23.12.11
Kevyitä lumihiutaleita sateli alas taivaalta, kun talutin Halin maneesiin. Poni korskahti ja puhisi innoissaan. Vein sen keskelle maneesia ja kapusin ratsaille. Oli outoa nousta pienemmän hevosen selkään kuin Karos. Taputin kumminkin iloisesti ihanan Halin harmaata kaulaa ja kannustin sen liikkeelle.
Käveltyämme hetken, siirryimme kevyeeseen raviin. Annoin Halille vähän lisää pohkeita ja tunsin kuinka ori vastasi pyyntööni. Ravityöskentelyn aikana teimme paljon voltteja ja temponmuunnoksia. Halille teki hyvää ravata välillä oikein reippaasti ja välillä keskittyä menemään rauhallisemmin. Vaihdoimme pian suunnan ja lisäsimme mukaan siirtymiset ravin ja käynnin välillä. Nuori hevonen totteli kiltisti istunta-apuja, kunhan hieman avitin ohjilla.
Pian kokosin ohjia vielä hieman ja kannustin ratsun laukkaan. Muutaman reippaan raviaskeleen jälkeen meno muuttui tasaiseksi laukaksi. Maiskautin vielä muutaman kerran ja etenimme pitkin pitkää sivua. Kierroksen jälkeen jäimme isolle keskiympyrälle. Yritin hakea asetusta, mutta aluksi se tuntui olevan toivottoman hankalaa. Hali nautti laukasta, eikä olisi millään jaksanut keskittyä moiseen ”pilkunviilaukseen” – niin kuin luulen hevosen asiasta ajattelevan. Kutittelin kumminkin sitkeästi sisäohjasta, ja otin välillä hieman reippaammin, jos ei tapahtunut mitään reaktiota. Heti kun Hali hiemankin myötäsi, kehuin ja löysäsin sisäohjaa. Useiden laukkakierrosten jälkeen Hali asettui jo välillä. Vaihdoimme sunnan, teimme saman toiseen suuntaan ja siirryimme sitten käyntiin. Annoin Halin hetken kävellä ja silmäilin maneesissa olevia muutamaa estettä. Esteet olivat noin 40cm korkeita, joten sopivat seuraavaan harjoitukseen vallan mainiosti.
Kokosin ohjat, ravasimme muutaman kierroksen ja lähdimme sitten tulemaan kevyessä ravissa 40cm korkeaa pystyestettä. Hali ravasi reippaasti kohti estettä ja loikkasi sen yli. Taputin ponia ja tulimme esteen vielä kertaalleen. Sitten lähdimme tulemaan harjoitusta, jossa teimme ravissa voltin esteen yli ja jatkoimme laukkaa toisen pitkän sivun. Vaikka harjoitus oli melko yksinkertainen, se oli meille vaativa. Yritimme nimittäin tehdä voltin hyvine asetuksineen ja sopivine tempoineen. Helpommin sanottu kuin tehty...!
Pitkän harjoittelun tuloksena, lopulta asetuksen poikanen alkoi vilahdella mukana. Kehuin hevosta hurjasti ja hymy nousi huulilleni. Voi sitä näinkin pienistä asioista tulla hurjan iloiseksi! Teimme vielä muutaman kerran harjoitusta toiseen suuntaan, kunnes annoin Halin kävellä. Vielä olisi hetki aikaa ennen loppuverryttelyjä ja ne aioin omistaa käyntityöskentelylle.
Niinpä kokosin ohjat ja lähdimme ottamaan rentoa, pitkää käyntiä. Hain kunnon tuntuman ulko-ohjalle ja lähdin liikuttelemaan sisäsormiani. Painoin kevyitä impulsseja sisäpohkeella ja pidin hevosen itsessään suorana ulkopohkeen avulla. Hali pärskähti muutamaan otteeseen ja alkoi keskittyä pikku hiljaa. Pian liitimme pysähdykset ja peruutukset mukaan. Pitämällä ohjastuntuman hyvänä, pystyin tekemään pysähdykset tiiviin istunnan avulla. Peruutuksissa Hali oli aluksi hieman hukassa, mutta kun se oivalsi mitä hain, homma lähti rullaamaan. Teimme jokaiselle pitkälle sivulle neljä volttia ja jokaiseen kulmaan yhden voltin. Hali alkoi pikku hiljaa aivan tahtomattaankin asettua ja taipua. Kehuin sitä, myötäsin ohjalla ja ratsastin aktiivisesti ponia eteenpäin.
Ennen loppuverryttelyihin siirtymistä, olin todella tyytyväinen Haliin. Ori kulki ryhdikästä käyntiä, asettuneena kulmissa ja astui takajaloillaan kunnolla alle. Myös pientä peräänannon poikasta oli havaittavissa. Taputin ponia kiitollisena, annoin hieman vapaampaa ohjaa ja ravasimme muutaman kierroksen kevyttäravia. Sitten siirryimme käyntiin ja kävelimme loppukäynnit.
Talliin päästyämme huomasin, kuinka Halille oli noussut jo hikipintaan, paksun talvikarvan alla. Riisuin siltä varusteet, kuivasin sitä vähän, suin ja puhdistin kaviot. Palautin varusteet satulahuoneeseen ja menin vielä hetkeksi Halin luokse, jotta sain selvitettyä jouhista takut, katsoin myös, että hevosella oli vettä.
Kun Halin pienet hikilaikut olivat kuivuneet, napsautin riimunvarren kiinni päitsiin ja talutin ponin tarhaan. Siellä sitä odotti iso kasa heiniä ja muutama hyvä kaveri. Laskin hevosen tarhaan, suljin portin ja palasin talliin siivoamaan karsinaa. Hali olikin päättänyt laittaa karsinan aivan uuteen uskoon, joten pitkän aikaa sain puhdistella sitä. Mutta kun karsina kiilsi puhtauttaan, lakaisin vielä käytävän, laitoin iltaruuat valmiiksi ja kävin puhdistamassa Halin suitset, jotka olivat parin likaläiskän peittämät.
Kun hommat oli tehty, vilkaisin kelloa ja lähdin hakemaan poikaa sisälle. Kello oli jo melko paljon ja melkein kaikki hevoset seisoivat jo tyytyväisinä karsinoissaan. Vielä muutama polle ja tallin täytti tyytyväinen rouskutus. Toivotin Halille hyvät yöt, kiinnitin joulukortin sen oveen ja hiippailin hämärälle pihamaalle, odottamaan äitiäni.
~ Wonder
Käveltyämme hetken, siirryimme kevyeeseen raviin. Annoin Halille vähän lisää pohkeita ja tunsin kuinka ori vastasi pyyntööni. Ravityöskentelyn aikana teimme paljon voltteja ja temponmuunnoksia. Halille teki hyvää ravata välillä oikein reippaasti ja välillä keskittyä menemään rauhallisemmin. Vaihdoimme pian suunnan ja lisäsimme mukaan siirtymiset ravin ja käynnin välillä. Nuori hevonen totteli kiltisti istunta-apuja, kunhan hieman avitin ohjilla.
Pian kokosin ohjia vielä hieman ja kannustin ratsun laukkaan. Muutaman reippaan raviaskeleen jälkeen meno muuttui tasaiseksi laukaksi. Maiskautin vielä muutaman kerran ja etenimme pitkin pitkää sivua. Kierroksen jälkeen jäimme isolle keskiympyrälle. Yritin hakea asetusta, mutta aluksi se tuntui olevan toivottoman hankalaa. Hali nautti laukasta, eikä olisi millään jaksanut keskittyä moiseen ”pilkunviilaukseen” – niin kuin luulen hevosen asiasta ajattelevan. Kutittelin kumminkin sitkeästi sisäohjasta, ja otin välillä hieman reippaammin, jos ei tapahtunut mitään reaktiota. Heti kun Hali hiemankin myötäsi, kehuin ja löysäsin sisäohjaa. Useiden laukkakierrosten jälkeen Hali asettui jo välillä. Vaihdoimme sunnan, teimme saman toiseen suuntaan ja siirryimme sitten käyntiin. Annoin Halin hetken kävellä ja silmäilin maneesissa olevia muutamaa estettä. Esteet olivat noin 40cm korkeita, joten sopivat seuraavaan harjoitukseen vallan mainiosti.
Kokosin ohjat, ravasimme muutaman kierroksen ja lähdimme sitten tulemaan kevyessä ravissa 40cm korkeaa pystyestettä. Hali ravasi reippaasti kohti estettä ja loikkasi sen yli. Taputin ponia ja tulimme esteen vielä kertaalleen. Sitten lähdimme tulemaan harjoitusta, jossa teimme ravissa voltin esteen yli ja jatkoimme laukkaa toisen pitkän sivun. Vaikka harjoitus oli melko yksinkertainen, se oli meille vaativa. Yritimme nimittäin tehdä voltin hyvine asetuksineen ja sopivine tempoineen. Helpommin sanottu kuin tehty...!
Pitkän harjoittelun tuloksena, lopulta asetuksen poikanen alkoi vilahdella mukana. Kehuin hevosta hurjasti ja hymy nousi huulilleni. Voi sitä näinkin pienistä asioista tulla hurjan iloiseksi! Teimme vielä muutaman kerran harjoitusta toiseen suuntaan, kunnes annoin Halin kävellä. Vielä olisi hetki aikaa ennen loppuverryttelyjä ja ne aioin omistaa käyntityöskentelylle.
Niinpä kokosin ohjat ja lähdimme ottamaan rentoa, pitkää käyntiä. Hain kunnon tuntuman ulko-ohjalle ja lähdin liikuttelemaan sisäsormiani. Painoin kevyitä impulsseja sisäpohkeella ja pidin hevosen itsessään suorana ulkopohkeen avulla. Hali pärskähti muutamaan otteeseen ja alkoi keskittyä pikku hiljaa. Pian liitimme pysähdykset ja peruutukset mukaan. Pitämällä ohjastuntuman hyvänä, pystyin tekemään pysähdykset tiiviin istunnan avulla. Peruutuksissa Hali oli aluksi hieman hukassa, mutta kun se oivalsi mitä hain, homma lähti rullaamaan. Teimme jokaiselle pitkälle sivulle neljä volttia ja jokaiseen kulmaan yhden voltin. Hali alkoi pikku hiljaa aivan tahtomattaankin asettua ja taipua. Kehuin sitä, myötäsin ohjalla ja ratsastin aktiivisesti ponia eteenpäin.
Ennen loppuverryttelyihin siirtymistä, olin todella tyytyväinen Haliin. Ori kulki ryhdikästä käyntiä, asettuneena kulmissa ja astui takajaloillaan kunnolla alle. Myös pientä peräänannon poikasta oli havaittavissa. Taputin ponia kiitollisena, annoin hieman vapaampaa ohjaa ja ravasimme muutaman kierroksen kevyttäravia. Sitten siirryimme käyntiin ja kävelimme loppukäynnit.
Talliin päästyämme huomasin, kuinka Halille oli noussut jo hikipintaan, paksun talvikarvan alla. Riisuin siltä varusteet, kuivasin sitä vähän, suin ja puhdistin kaviot. Palautin varusteet satulahuoneeseen ja menin vielä hetkeksi Halin luokse, jotta sain selvitettyä jouhista takut, katsoin myös, että hevosella oli vettä.
Kun Halin pienet hikilaikut olivat kuivuneet, napsautin riimunvarren kiinni päitsiin ja talutin ponin tarhaan. Siellä sitä odotti iso kasa heiniä ja muutama hyvä kaveri. Laskin hevosen tarhaan, suljin portin ja palasin talliin siivoamaan karsinaa. Hali olikin päättänyt laittaa karsinan aivan uuteen uskoon, joten pitkän aikaa sain puhdistella sitä. Mutta kun karsina kiilsi puhtauttaan, lakaisin vielä käytävän, laitoin iltaruuat valmiiksi ja kävin puhdistamassa Halin suitset, jotka olivat parin likaläiskän peittämät.
Kun hommat oli tehty, vilkaisin kelloa ja lähdin hakemaan poikaa sisälle. Kello oli jo melko paljon ja melkein kaikki hevoset seisoivat jo tyytyväisinä karsinoissaan. Vielä muutama polle ja tallin täytti tyytyväinen rouskutus. Toivotin Halille hyvät yöt, kiinnitin joulukortin sen oveen ja hiippailin hämärälle pihamaalle, odottamaan äitiäni.
~ Wonder
lauantai 17. joulukuuta 2011
hoitotarina 17.12.11
Jouluun oli enää viikon verran aikaa ja kiirettä piti! Olin kumminkin tänään päättänyt pistäytyä tallilla. Niinpä vaatimalla vaadin äitini kuskiksi ja lähdimme huristelemaan kohti Heijastuksen tallia. Kaupungin värikkäät jouluvalot ja –koristeet saivat hymyn huulilleni. Kun automme kaartoi tallipihalle, loikkasin kyydistä ulos ja pinkaisin lähimmän tarhan luokse, jossa Hali seisoi toppaloimeen vuorautuneena.
- Terve poika! Huudahdin vaalealle ponille, joka katsoi minua korvat höröllä.
Nuori Eestinhevonen upotti turpansa heinäkasaan ja riuhtaisi sieltä aimo annoksen suuhunsa. Naurahdin ja menin ottamaan orin kiinni. Talutin, edelleen heiniä rouskuttava, Halin talliin ja päästin sen karsinaansa. Voi miten hienosti talli olikaan koristeltu jouluisin nauhoin ja köynnöksin. Suljin karsinanoven, jottei Hali pääsisi tekemään liian läheistä tuttavuutta värikkäiden joulupallojen kanssa, ja hain varustehuoneesta varusteet. Samassa törmäsin Amariin, joka oli juuri tullut tuomaan äsken ratsastamansa hevosen varusteita.
- Hei Amar! Olettepa te koristelleet tallin hienoksi!
- Hei Wonder. Voi kiitos, parhaamme olemme yrittäneet, jotta joulumieli tarttuisi vähintäänkin jokaiselle tallilla kävijälle!
- No siinä olette varmasti onnistuneet! Halikin oli niin innoissaan punaisista joulupalloista.
- Voi sitä poikaa, se on kyllä välillä semmoinen vesseli, että jaksaa innostua jopa joulupalloista. Sen takia olikin tärkeää sijoittaa koristeet tarpeeksi kauas hevosten suista ja niin, etteivät ne sitten tipahtelisi ympäriinsä.
- Olet oikeassa. No mutta minä menen varustamaan orin ja menemme sitten hetkeksi hieman ratsastelemaan.
- Selvä, minä en pidättele sinua pidempään, mutta voisin sen verran sanoa, että Halilla on ollut parin päivän vapaa, joten se saattaa olla tavallista virkeämpi.
- Selvä, pidän mielessä.
Jatkoin kulkuani Halin luokse ja ryhdyin oitis sukimaan sitä. Poika nautti selvästi huolenpidosta ja painautui sukaa vasten. Harjasin lumiset jalat ja puhdistin kaviot vielä, ennen kuin varustin tomeran hevosen. Kun pääsimme ratsastuskentälle Hali hörisi innoissaan tarhoissa jököttäville kavereilleen, mutta malttoi kumminkin seisoa aloillaan sen aikaa, kun kiristin vyötä ja lyhensin jalustimia.
Päästyämme alkuverryttelemään nautin täysin siemauksin pakkasilmasta ja pörröisen hevosen leppoisasta käynnistä. Koottuani pitkän kävelyn jälkeen ohjat, kehotin hevosen raviin. Hali totteli muutamaa pohkeiden puristusta ja pisti hölkäksi. Keventelin ratsun selässä ja ohjasin sitä volteille. Koko kenttä oli käytössämme, joten teimme paljon suunnanvaihdoksia ja ympyröitä. Aluksi Hali oli oikea kankeuden huippu. Se kääntyi kuin betoni seinä, mahdollisimman suorana. Kymmenen minuutin ravailun jälkeen ympyröitä oli tultu tehtyä jo sen verran, että väkisinkin alkoi ori hieman taipua.
Taputin ponia, annoin hieman pohkeita ja lähdimme ottamaan hieman reippaampaa ravia. Lumi oli peittänyt alleen jo hyvin kentän hiekan, mutta onneksi ei ollut kovin liukasta. Varmajalkainen Hali taapersi reippaassa ravissa, niin että hokit tepsivät kyllä. Parin kierroksen jälkeen siirryimme taas hieman rauhallisempaan menoon ja lähdimme tekemään ravissa loivaa pohkeenväistöä pitkältä sivulta keskihalkaisijalle. Aluksi poika yritti hieman päästä väistämästä, mutta lopulta se tuhahti närkästyneesti ja päätti tehdä kuten pyydettiin.
Puolet tunnista hioimme armotta liikkeitä, jotka saivat hevosen enemmän taipuisammaksi. Kun olimme puolessa välissä tuntia kävelleet hetken, nostimme viimein laukan. Kun Hali pääsi vauhtiin, se laukkasi oikein reippaasti. Teimme isoa pääty-ympyrää, jolla hain kunnon asetusta. Myötäsin sisäohjasta, ratsastin hevosta kohti ulko-ohjan tukea, mutta pidin visusti huolen, ettei herra yrittänyt lähteä lampsimaan ulospäin, joten ulkopohje muistutti aina välillä missä mennään. Muutaman kierroksen jälkeen istuin syvälle satulaan, vaihdoimme ravissa suunnan ja teimme saman toiseen suuntaan. Sitten oli aika koittaa vielä yhtä harjoitusta, ennen sisälle palaamista.
Tulimme ravissa sisäuraa pitkin ensimmäisen valotolpan kohdalle, jossa teimme laajan takaosankäännöksen tehden siihen ympyrän, kun pääsimme takaosankäännöksen aloituspaikalle, nostimme laukan. Aluksi Hali suoritti tehtävää hieman kankeasti, mutta kolmannen yrittämän jälkeen aloin tuntea parannusta. Hali nimittäin käytti takaosaansa huomattavasti paremmin, asettui rennommin ja toimi pontevammin laukannostossa, kuin aluksi. Kehin hevosta hurjasti, toistimme harjoituksen vielä toiseen suuntaan, ennen kuin jäähdyttelin hevosen ja vein sen talliin.
Hiki oli tullut kummallekin, pakkasesta huolimatta. Nostin satulan pois orin selästä ja suin sen ripeästi, ennen kuin peitin selän huovalla. Sen jälkeen riisuin suitset ja vein varusteet varustehuoneeseen. Palasin vielä hevosen luokse tarkistamaan kaviot ja katsomaan, että poni sai vettä. Ennen kuin vein Halin loppuillaksi tarhaan nauttimaan yhä kirenevästä pakkasesta, annoin sen lepäillä tunnin verran. Sen aikana ehdin pestä orin pölyiset ja kuraiset harjat.
Kun olin vienyt Halin tarhaan, siivosin lannat pois karsinasta, pesin ruoka-astian ja lakaisin käytävän. Kävin juomassa Amarin kanssa kupin höyryävää glögiä, ennen kuin laitoin orin iltaheinät ja ruuat valmiiksi ja pirautin äidin noutamaan minut tallilta. Lupasin Halille yrittäväni päästä käymään vielä ennen jouluaattoa, toivottavasti aikaa liikenisi edes muutama tunti jonakin iltana.
- Terve poika! Huudahdin vaalealle ponille, joka katsoi minua korvat höröllä.
Nuori Eestinhevonen upotti turpansa heinäkasaan ja riuhtaisi sieltä aimo annoksen suuhunsa. Naurahdin ja menin ottamaan orin kiinni. Talutin, edelleen heiniä rouskuttava, Halin talliin ja päästin sen karsinaansa. Voi miten hienosti talli olikaan koristeltu jouluisin nauhoin ja köynnöksin. Suljin karsinanoven, jottei Hali pääsisi tekemään liian läheistä tuttavuutta värikkäiden joulupallojen kanssa, ja hain varustehuoneesta varusteet. Samassa törmäsin Amariin, joka oli juuri tullut tuomaan äsken ratsastamansa hevosen varusteita.
- Hei Amar! Olettepa te koristelleet tallin hienoksi!
- Hei Wonder. Voi kiitos, parhaamme olemme yrittäneet, jotta joulumieli tarttuisi vähintäänkin jokaiselle tallilla kävijälle!
- No siinä olette varmasti onnistuneet! Halikin oli niin innoissaan punaisista joulupalloista.
- Voi sitä poikaa, se on kyllä välillä semmoinen vesseli, että jaksaa innostua jopa joulupalloista. Sen takia olikin tärkeää sijoittaa koristeet tarpeeksi kauas hevosten suista ja niin, etteivät ne sitten tipahtelisi ympäriinsä.
- Olet oikeassa. No mutta minä menen varustamaan orin ja menemme sitten hetkeksi hieman ratsastelemaan.
- Selvä, minä en pidättele sinua pidempään, mutta voisin sen verran sanoa, että Halilla on ollut parin päivän vapaa, joten se saattaa olla tavallista virkeämpi.
- Selvä, pidän mielessä.
Jatkoin kulkuani Halin luokse ja ryhdyin oitis sukimaan sitä. Poika nautti selvästi huolenpidosta ja painautui sukaa vasten. Harjasin lumiset jalat ja puhdistin kaviot vielä, ennen kuin varustin tomeran hevosen. Kun pääsimme ratsastuskentälle Hali hörisi innoissaan tarhoissa jököttäville kavereilleen, mutta malttoi kumminkin seisoa aloillaan sen aikaa, kun kiristin vyötä ja lyhensin jalustimia.
Päästyämme alkuverryttelemään nautin täysin siemauksin pakkasilmasta ja pörröisen hevosen leppoisasta käynnistä. Koottuani pitkän kävelyn jälkeen ohjat, kehotin hevosen raviin. Hali totteli muutamaa pohkeiden puristusta ja pisti hölkäksi. Keventelin ratsun selässä ja ohjasin sitä volteille. Koko kenttä oli käytössämme, joten teimme paljon suunnanvaihdoksia ja ympyröitä. Aluksi Hali oli oikea kankeuden huippu. Se kääntyi kuin betoni seinä, mahdollisimman suorana. Kymmenen minuutin ravailun jälkeen ympyröitä oli tultu tehtyä jo sen verran, että väkisinkin alkoi ori hieman taipua.
Taputin ponia, annoin hieman pohkeita ja lähdimme ottamaan hieman reippaampaa ravia. Lumi oli peittänyt alleen jo hyvin kentän hiekan, mutta onneksi ei ollut kovin liukasta. Varmajalkainen Hali taapersi reippaassa ravissa, niin että hokit tepsivät kyllä. Parin kierroksen jälkeen siirryimme taas hieman rauhallisempaan menoon ja lähdimme tekemään ravissa loivaa pohkeenväistöä pitkältä sivulta keskihalkaisijalle. Aluksi poika yritti hieman päästä väistämästä, mutta lopulta se tuhahti närkästyneesti ja päätti tehdä kuten pyydettiin.
Puolet tunnista hioimme armotta liikkeitä, jotka saivat hevosen enemmän taipuisammaksi. Kun olimme puolessa välissä tuntia kävelleet hetken, nostimme viimein laukan. Kun Hali pääsi vauhtiin, se laukkasi oikein reippaasti. Teimme isoa pääty-ympyrää, jolla hain kunnon asetusta. Myötäsin sisäohjasta, ratsastin hevosta kohti ulko-ohjan tukea, mutta pidin visusti huolen, ettei herra yrittänyt lähteä lampsimaan ulospäin, joten ulkopohje muistutti aina välillä missä mennään. Muutaman kierroksen jälkeen istuin syvälle satulaan, vaihdoimme ravissa suunnan ja teimme saman toiseen suuntaan. Sitten oli aika koittaa vielä yhtä harjoitusta, ennen sisälle palaamista.
Tulimme ravissa sisäuraa pitkin ensimmäisen valotolpan kohdalle, jossa teimme laajan takaosankäännöksen tehden siihen ympyrän, kun pääsimme takaosankäännöksen aloituspaikalle, nostimme laukan. Aluksi Hali suoritti tehtävää hieman kankeasti, mutta kolmannen yrittämän jälkeen aloin tuntea parannusta. Hali nimittäin käytti takaosaansa huomattavasti paremmin, asettui rennommin ja toimi pontevammin laukannostossa, kuin aluksi. Kehin hevosta hurjasti, toistimme harjoituksen vielä toiseen suuntaan, ennen kuin jäähdyttelin hevosen ja vein sen talliin.
Hiki oli tullut kummallekin, pakkasesta huolimatta. Nostin satulan pois orin selästä ja suin sen ripeästi, ennen kuin peitin selän huovalla. Sen jälkeen riisuin suitset ja vein varusteet varustehuoneeseen. Palasin vielä hevosen luokse tarkistamaan kaviot ja katsomaan, että poni sai vettä. Ennen kuin vein Halin loppuillaksi tarhaan nauttimaan yhä kirenevästä pakkasesta, annoin sen lepäillä tunnin verran. Sen aikana ehdin pestä orin pölyiset ja kuraiset harjat.
Kun olin vienyt Halin tarhaan, siivosin lannat pois karsinasta, pesin ruoka-astian ja lakaisin käytävän. Kävin juomassa Amarin kanssa kupin höyryävää glögiä, ennen kuin laitoin orin iltaheinät ja ruuat valmiiksi ja pirautin äidin noutamaan minut tallilta. Lupasin Halille yrittäväni päästä käymään vielä ennen jouluaattoa, toivottavasti aikaa liikenisi edes muutama tunti jonakin iltana.
torstai 15. joulukuuta 2011
Talvirieha Elysessä 15.12.
Joulukuu, tämä tuotostapahtumien luvattu kuukausi! Käväistiin siis Elysen talvitapahtumassakin pistäytymässä ja sen lisäksi että Hali osallistui symppis-näyttelyihin rustailin pukukilpailuun tällaiset runojen / haikujen irvikuvat:
Hali (sij. 5/5):
Takku (sij. 2/5):
Perla (sij. 3/5):
Nutella (sij. 4/5):
Hali (sij. 5/5):
Jo on ratsun selkään kivuttu,
vaan ei aivan kivutta.
Ratsuni mahaan meinasi
tekonenäni joutua
- porkkanaa kun se muistuttaa.
Ei myöskään ollut aivan helppoa,
vaahtomuovi ympärillä,
satulaan kavuta.
Ja kun kentällä laukkaamme
kaulahuivini hulmuten,
huomaan kuinka pikkuhiljaa
katoaa ratsuni karvasta lisätty valkoinen väri
ja harjasta risut,
vaahtomuovipalloni lyssähtävät,
nenänikin melkein tippuu.
Niin tulee täyteläisestä lumiukon kuorestani
pelkkä lässähtänyt valkoinen kasa,
ja uljas lumiratsuni
taas läikikkääksi muuttuu.
Takku (sij. 2/5):
Pipariratsu
koristeena ainakin
pastellihuopa.
Perla (sij. 3/5):
Kulkuset kilkkaa
kultaköynnökset hohtaa
Luciatontun.
Nutella (sij. 4/5):
Punavalkoista
poronsarvet hepalla
mul pitkä parta.
sunnuntai 11. joulukuuta 2011
Villahaan avajaiskarkelot
Jälleen käytiin erääseen joulutapahtumaan osallistumassa, tällä kertaa Villahaassa jossa itseasiassa vietettiin avajaisia jouluisella teemalla. Halin ja Takun kanssa osallistuin HeB-koululuokkaan ja Takun kanssa päädyttiin kamppailemaan myös lumiukkomestaruudesta! Tässä tarinat:
HeB, Hali (sij. 4/10):
HeB, Takku (sij. 6/10):
Lumiukkomestaruus, Takku (sij. 12/19):
HeB, Hali (sij. 4/10):
Ai, ai, ai! Mielessäni kirosin ideaani joulukranssin väsäämisestä. Mukavan tuoksuinen, ihanan jouluisen vihreä ja kaunis koriste - mutta myös äärimmäisen pisteliäs, eikä oman käsittelyni jälkeen luultavasti kovin kauniskaan harvenneine neulasineen. Suomalaisella sisulla, sormet verillä, kuitenkin sain kuin sainkin sidottua pienet kuusenoksat ainakin jotenkin ympyrää muistuttavaan muotoon, ja niiden päälle vielä risteilemään punaista ja kultaista silkkinauhaa peittämään neulasköyhimmät kohdat. Ja ei kuin ripustamaan koko epäkomeus tallin oven päälle roikkumaan, apunani pörröinen Kõrge Haalir. Tai no, "apunani", jonka hampaiden ansiosta koko kranssi alkoi purkautua ja ylsin vain viskaamaan sen oven päällä töröttävään naulaan. Onneksi huoleton koristelutyyli on tänä vuonna muodissa, olen kuullut...
HeB, Takku (sij. 6/10):
Aloitin Takun raivokkaan harjaamisen ja sukimisen heti saavuttuamme Villahaan vilisevälle pihalle tallin avajaispäivänä. Ori oli talven tullen saanut tottua pitkiin harjaustuokioihin, ja nytkin se tyytyi uteliaana kuikuilemaan ympäristöä trailerin ympärillä samalla kun itse olin tukehtua herrasta irtoaviin karvoihin jotka leijailivat hyvin mukavasti hengitysteihini kaikkia mahdollisia kanavia pitkin. Mutta luovan joulukoristelun vuoksi täytyy joskus vähän kärsiäkin! Hetken päästä paitsi hengitystieni, myös suka, harja ja koko puunatun polleni ympäristö lainehti karvaa - jonka minä innokkaana noukin talteen. Vetäydyin hetkeksi trailerin nurkan suojiin väkertämään historian upeinta joulukoristetta, ja ihailevien katseiden saattelemana kävin sitten ripustamassa sen paikalleen varustehuoneeseen. Tallilaisia ilahduttaisi aina jouluun asti tummanrautiaan oripoikani karvatupoista ja jouhiletistä muotoiltu sydänkoriste!
Lumiukkomestaruus, Takku (sij. 12/19):
Nuoskalumi natisi mukavasti madellessani Villahaan takapihalla pyörittäen edelläni hiljalleen suurenevaa lumipalloa ja yrittäessäni pitää loitolla ohjien päässä touhuavaa ratsuani joka jo ennestäänkin oli innoissaan lumesta, saatikka sitten kun meikäläinen yrittää tehdä jotain huisin jännää tuolle kivalle valkoiselle aineelle - voi jestas!
Vaikka ratsuni pällistely, töllistely, turvalla tökkiminen, kaviolla "hellävaraisesti" potkiminen ja ei-niin hellävarainen kuopiminen eivät varsinaisesti asiaa auttaneet, seisoi jonkin, ts. pitkän, ajan päästä pihalla kolme kauniin epämääräisen muotoista lumiasiaa päällekkäin. Niiden kokokaan ei pienentynyt kovinkaan kauniisti alhaalta ylöspäin, mutta uskoin vakaasti että kyllä tuosta vielä lumiukko saataisiin - vaikka Takun suunnitelmat taisivatkin sisältää ennemmin kuusi pallonpuolikasta maassa..
Kun olin saanut lumikasat edes jotenkin palloja muistuttaviksi, nousin ratsuni satulaan ja tarkastelin kriittisin silmin taideteostani. Takun silmät taas lähinnä pullottivat päästä uteliaisuudesta, ja sen sijaan että olisin rauhassa voinut pohtia koristuksia lumiukolleni suurin osa energiastani keskittyi ratsuni pitämiseen turvallisen välimatkan päässä pallokasasta. Nii-in, mihin sitä tulikaan lähdettyä mukaan?
Osallistujille tarjottua lumiukon koristeluvälinelaatikkoa tonkiessani löysin kuitenkin täydelliset asusteet omalle luomukselleni! Päähän neonpinkki pipo joka säikäytti kirkkaudellaan jopa Takun ainakin hetkeksi aikaa vähän mukavemman etäisyyden päähän, alimman ja keskimmäisen lumipallon välille leveä nahkavyö luomaan vihdoin todellisen eron noiden kahden pallon välille, ja kaulaan musta villahuivi. Porkkananenä osoittautui turhaksi toiveeksi: se päätyi Takun suureen suuhun saatuani sen juuri suurella vaivalla pysymään lumiukkoni naamassa, murr. No, ihan tyylikäs se kuoppakin siinä nenän paikalla oli...
perjantai 9. joulukuuta 2011
Valmennus Raudikkalassa
Kaikkien joulukiireiden keskellä ehdittiin kuin ihmeen kaupalla Takun kanssa pistäytymään Raudikkalan valmennuksessa!
Kipuan innokkaana liikkeellelähtöä odottavan ratsuni selkään ja kevyellä pohkeiden painalluksella annan sille lähtömerkin heti saatuani itseni jotenkin tasapainoisesti satulaan. Kun Takku tepsuttaa ripein askelin pitkin kaviouraa ohjat löysällä, huokaisen jo etukäteen tuskasta ja nostan jalustimet ristiin satulan eteen.
Kohta orjap, valmentajamme saapuu paikalle ja hänen kehotuksestaan huidon käsilläni tuulimyllyjä, pyörittelen nilkkojani ja muutenkin hytkyn satulassa niin että Takkukin hytkähtää muutamaankin kertaan epäluuloisena kun ratsastajan painopiste vaihtelee miten sattuu ja silmäkulmissa heilahtaa käsi aina silloin tällöin. Kieltämättä iteänikin varmaan kauhistuttaisi.
Kohta aletaan kuitenkin varsinainen työskentely pääty-ympyröillä. Takku pitää onneksi itse vauhdista huolen, joten minun tarvitsee aluksi huolehtia vain ratsuni asettumisesta. Takku on onneksi melko notkea tyyppi, mutta huomaan takertuvani turhankin voimakkaasti sisäohjaan toiveenani saada ratsun kaula ja niska oikeaan asentoon. Valmentajalta saan kuitenkin heti tiukkaa kommenttia että ei sen ihan niin mene...
Kun asetus alkaa olla vähän oikeaoppisemmin aikaiseksi saatu aletaan pienentää ympyrää, ja nyt pitää huolehtia ratsun taivutuksestakin. Sisäpohkeella pidän ympyrän oikean kokoisena ja ulkopohkeeni hieman satulavyön takana ainakin yrittää saada ratsun takapuolen pysymään samalla uralla etupään kanssa. Perusasia, mutta ilmeisesti niin perusasia että siihen usein unohtaa kiinnittää huomiota - näin voisi päätellä valmentajan kommenttien ja ohjeistusten määrästä..
Kun pääty-ympyräharjoitus on suoritettu molempiin suuntiin niin käynnissä kuin ravissakin, siirrytään tekemään kolmikaarista kiemurauraa ja temponlisäyksiä. Temponlisäyksien kirvoittama tuska (vaikka Takun kunniaksi onkin kehuttava sen kivoja askellajeja) tekee kiemurauralla keskittymisen astetta vaikeammaksi, mutta jotenkin selviämme niistäkin..
Sitten on aika ravi-käynti-ravi-siirtymisille kokorataleikkaalla. Ensin Takku ei välttämättä välittäisi hidastaa käyntiin vain muutaman vaivaisen askelen ajaksi, mutta tajuaa kyllä lopulta että nimenomaan se on harjoituksen idea. Seuraava harjoitus taas on enemmän Takunkin mieleen: sisältäähän se sentään laukkaa!
Ensimmäisellä yrityksellä raviin siirtyminen "vähän" viivästyy ja uusi laukkakin nousee melkoisen hätäisesti, mutta eihän ekaa kertaa koskaan lasketa? Käyntiin siirtymiseksi saan jo vähän tehdä töitäkin, erityisesti koska joudun vähän kamppailemaan tasapainonikin kanssa Takun laukatessa niin innoissaan. Pohkeenväistöstäkin tulee vähän hätäinen, mutta uusi laukka sentään nousee reippaasti ja hienosti (ainakin ratsu oli hieno, huojuvasta ratsastajasta sitten tiedä..). Tätä harjoitusta saammekin jurruuttaa muutamaan kertaan kumpaankin suuntaan ennen kuin valmentajan suusta kuuluu jotain hyväksynnän tapaista. Yrittäisi itse tehdä moisia siirtymisiä ja ties mitä tällaisen hätähousun selässä ilman jalustimia ja samalla muka käyttää apuja kuin opetusvideota oltaisiin kuvaamassa, pah!
Lopulta rääkki kuitenkin loppuu, ja annan Takulle hiljalleen lisää ohjaa sujauttaessani särkevät jalkani vihdoin jalustimiin. Valmentajan yhteenvetoa ja yleistä neuvonantoa kuunnellessa teemme ympyröitä ja muita kaarevia juttuja letkeässä ravissa ennen loppukäyntejä, joiden jälkeen on kuitenkin pakko alistua kiittämään valmentajaa tehokkaasta ja oikeasti hyödyllisestä tunnista.
tiistai 6. joulukuuta 2011
Joulukuusi tuli talliin!
Näin meidän hepat suhtautuivat kun lähimetsästä (luvallisesti!) haettu kuusi rahdattiin talliin - ja näillä "tarinoilla" myös osallistuttiin Simoran kisoihin 6.12.:
Nutella (sij. 2/15):
Nuttu ja Perla osallistuivat tuohon ekaan luokkaan alaikäisyytensä vuoksi talutuksessa järjestäjän erityisluvalla, ja Takun kanssa osallistuttiin myöskin HeA-luokkaan (sij. 1/2):
Nutella (sij. 2/15):
"Äiti, mä nitistän ton vihreän hirviön!"Perla (sij. 6/15):
"Typerälle rehulleko enemmän huomiota kuin minulle?!"Hali (sij. 14/15):
Sieraimet pärskyy, silmät loistaa: "varmasti syötävää"!Takku (sij. 10/15):
"Mikäs tuo - pisteliäs, hyväntuoksuinen, tuskinpa vaarallinen.."
Nuttu ja Perla osallistuivat tuohon ekaan luokkaan alaikäisyytensä vuoksi talutuksessa järjestäjän erityisluvalla, ja Takun kanssa osallistuttiin myöskin HeA-luokkaan (sij. 1/2):
P-p-p-poker face..! Vähempikin aiheuttaa rytmihäiriöitä, joista ei ole ainakaan hyötyä koulukisojen verryttelyssä. Tietysti kuitenkin juuri kyseinen Lady Gagan Poker face -rimputus kajahti soimaan kajareista kun vetelimme Takun kanssa yltiömäisen upeaa melkein-piffipaffiamme Simoran verryttelykentällä. Eikä mennyt montaa sekuntia kun Takun askellus alkoi tuntua ennemminkin kompuroivan kamelin menolta ja omakin keskittymiskykyni oli jossain aivan muualla.
Huonoksi onneksemme ei kappale ehtinyt vaihtua klassiseen viulun vingutukseen ennen lähtövuoroamme, ja jouduimme kisakentän valkoisten aikojen sisäpuolelle edelleen henkisesti nyrjähtäneinä. Eikä liene vaikea arvata lopputulosta. Lisätty käynti varsinkin oli varmasti hyvin hulvattoman näköistä eikä ehkä niin tasaisen lisättyä, takaosakäännös ei ollut sujuvaa nähnytkään ja vastalaukkaympyrällä laukka vaihtui suunnitelmien vastaisesti joka kerta kun päässäni kajahti "p-p-p-po...", eli hyvin usein. Jos nyt jotain positiivista pitää löytää niin aitojen sisäpuolella sentään pysyttiin!
lauantai 3. joulukuuta 2011
hoitotarina 3.12.11
Vedin pakkasesta jäykistyneen tallinoven auki ja saapastelin sisälle. Paksuihin talvikarvoihin sonnustautuneet hevoset söivät aamupalan viimeisiä rippeitä. Hali seisoi karsinassaan ja katsoi minua suu jauhaten viimeisiä heinän korsia.
- Terve poika. Ihmettelet varmaan mikä ihmeen muukalainen se siinä seisoo. Mutta älä huoli, tulin pitämään sinulle seuraa ja viettämään kanssasi mukavaa päivää.
Rautiaankimo Hali hörähti lyhyesti ja päätti tutkia vielä kerran karsinan mahdollisten heinänkorsilöydösten toivossa. Hymy huulilla suunnistin satulahuoneeseen. Muutamaa minuuttia myöhemmin löysin itseni jo orin karsinasta, suka kädessä. Tehtyäni perusteellisen aamuharjauksen, rupateltuani hevosen kanssa ja tarkistettuani kaviot, napsautin riimunvarren riimuseen ja suunnistimme Halin kanssa pihalle.
Hengityksemme höyrysi, kun pujahdimme valkoisten aitojen ympyröimälle kentälle. Ori katseli ympärilleen hetken ja kun irrotin narun se ravasi kentän ympäri ja jäi seisomaan paikoilleen. Katsoin hetken uutta tuttavuuttani ja nappasin sitten juoksutusraipan. Eikä aikaakaan, kun Hali käveli jo reippaasti pitkin poikin kenttä ympäri. Olipas se viisas hevonen! Samassa Ulrika saapui paikalle.
- Huomenta Wonder!
- Huomenta!
- Mitenkäs Halin kanssa sujuu?
- Oikein mainiosti, onhan se melko erilainen kuin Karos, ainakin päällisin puolin, mutta vaikuttaa oikein mainiolta tapaukselta.
- Sitä se on. Vaikkakin hieman kankean puoleinen välillä, mutta oikein suloinen ponipoika.
Naurahdin Ulrikan kommentille ja kehotin Halin raviin. Hevosen raudoitetut kaviot kopisivat vasten kentän pintaa, sen ravatessa kaula pitkänä ympäri kenttää. Aina välillä heilautin raippaa vauhdin ylläpitämiseksi, mutta täytyy sanoa, että melkoisen viisas otus se oli. Ravasi kiltisti eikä yrittänyt hangoitella vastaan.
- Ihana talvipakkanen on vihdoin tullu!
- Niin on, ainoastaan paksu lumikerros puuttuu.
- Jep, toivotaan että ilma pysyy pakkasen puolella, jottei saada kentästä täyttä luistinrataa vesisateen ja pakkasten jälkeen.
- No sitä toivotaan kyllä!
Reippaan vastaukseni jälkeen Ulrika vilkaisi kelloaan ja tokaisi:
- Työt kutsuu, nähdään!
Juoksutettuani Halia kumpaankin suuntaan oli kentälle jo muodustunut hieman pehmeämpia kohti, joissa pito säilyi hyvin. Niimpä kehotin hevosta siirtymään laukkaan. Kahtakertaa ei tarvinnut komentaa, kun ori jo pyyhälsi matkaan. Harja hulmuten ja kengät kopisten poni eteni kuin vapaa villihevonen. Innostuessaan oikein, se heittii hieman takapäätään ja pyyhälsi entistä reippaampaan vauhtiin.
- No no Haliseni, varo hieman, ettet liukastu!
Herralla ei kumminkaan ollut aikomustkaan hidastaa, eikä sen puolin liukastellakaan. Se nautti vapaudesta ja kirmasikin täyttä laukkaa sieraimet suurina. Läheisessä tarhassa olevat Suomenhevoset katsoivat lajitoverinsa touhua kummissaan ja yhtyivät menoon, ravaten aidan sivua edes takaisin. Iloinen nauru kupli suustani ulos, ja suuni kaartui hymyyn hevosten loikkiessa ympäriinsä. Hali pysähtyi äkisti ja katsoi kavereitaan hetken, kunnes jälleen karautti matkaan. Lopulta pyysin oria hidastamaan ja menin ottamaan sen kiinni.
Kävimme Halin kanssa heittämässä metsässä pienen kävelylenkin, ennen kuin palasimme talliin. Tallissa tarkistin vielä, että hevosella oli kaikki hyvin ja harjasin sen sualla, ennen kuin levitin loimen selkään. Muutaman minuutin kuluttua kävin heittämässä orin tarhaan ja ryhdyin siivoamaan karsinaa. Joululauluja hyräillen siistin boxin ja suunnistin takaisin lantalaan. Saatuani nämä työt päätökseen pujahdin toimiston lämpöön juomaan kupin jouluista glögiä. Samalla vaihdoin kuulumiset Amarin kanssa. Päivä oli sujunut oikein mallikkaasti yhdessä uuden tuttavuuden Halin kanssa. Vielä ennen lähtöäni, vein hevoselle vettä ja heinää tarhaan. Sitten lähdin talsimaan tallitietä pitkin kohti kotia.
- Terve poika. Ihmettelet varmaan mikä ihmeen muukalainen se siinä seisoo. Mutta älä huoli, tulin pitämään sinulle seuraa ja viettämään kanssasi mukavaa päivää.
Rautiaankimo Hali hörähti lyhyesti ja päätti tutkia vielä kerran karsinan mahdollisten heinänkorsilöydösten toivossa. Hymy huulilla suunnistin satulahuoneeseen. Muutamaa minuuttia myöhemmin löysin itseni jo orin karsinasta, suka kädessä. Tehtyäni perusteellisen aamuharjauksen, rupateltuani hevosen kanssa ja tarkistettuani kaviot, napsautin riimunvarren riimuseen ja suunnistimme Halin kanssa pihalle.
Hengityksemme höyrysi, kun pujahdimme valkoisten aitojen ympyröimälle kentälle. Ori katseli ympärilleen hetken ja kun irrotin narun se ravasi kentän ympäri ja jäi seisomaan paikoilleen. Katsoin hetken uutta tuttavuuttani ja nappasin sitten juoksutusraipan. Eikä aikaakaan, kun Hali käveli jo reippaasti pitkin poikin kenttä ympäri. Olipas se viisas hevonen! Samassa Ulrika saapui paikalle.
- Huomenta Wonder!
- Huomenta!
- Mitenkäs Halin kanssa sujuu?
- Oikein mainiosti, onhan se melko erilainen kuin Karos, ainakin päällisin puolin, mutta vaikuttaa oikein mainiolta tapaukselta.
- Sitä se on. Vaikkakin hieman kankean puoleinen välillä, mutta oikein suloinen ponipoika.
Naurahdin Ulrikan kommentille ja kehotin Halin raviin. Hevosen raudoitetut kaviot kopisivat vasten kentän pintaa, sen ravatessa kaula pitkänä ympäri kenttää. Aina välillä heilautin raippaa vauhdin ylläpitämiseksi, mutta täytyy sanoa, että melkoisen viisas otus se oli. Ravasi kiltisti eikä yrittänyt hangoitella vastaan.
- Ihana talvipakkanen on vihdoin tullu!
- Niin on, ainoastaan paksu lumikerros puuttuu.
- Jep, toivotaan että ilma pysyy pakkasen puolella, jottei saada kentästä täyttä luistinrataa vesisateen ja pakkasten jälkeen.
- No sitä toivotaan kyllä!
Reippaan vastaukseni jälkeen Ulrika vilkaisi kelloaan ja tokaisi:
- Työt kutsuu, nähdään!
Juoksutettuani Halia kumpaankin suuntaan oli kentälle jo muodustunut hieman pehmeämpia kohti, joissa pito säilyi hyvin. Niimpä kehotin hevosta siirtymään laukkaan. Kahtakertaa ei tarvinnut komentaa, kun ori jo pyyhälsi matkaan. Harja hulmuten ja kengät kopisten poni eteni kuin vapaa villihevonen. Innostuessaan oikein, se heittii hieman takapäätään ja pyyhälsi entistä reippaampaan vauhtiin.
- No no Haliseni, varo hieman, ettet liukastu!
Herralla ei kumminkaan ollut aikomustkaan hidastaa, eikä sen puolin liukastellakaan. Se nautti vapaudesta ja kirmasikin täyttä laukkaa sieraimet suurina. Läheisessä tarhassa olevat Suomenhevoset katsoivat lajitoverinsa touhua kummissaan ja yhtyivät menoon, ravaten aidan sivua edes takaisin. Iloinen nauru kupli suustani ulos, ja suuni kaartui hymyyn hevosten loikkiessa ympäriinsä. Hali pysähtyi äkisti ja katsoi kavereitaan hetken, kunnes jälleen karautti matkaan. Lopulta pyysin oria hidastamaan ja menin ottamaan sen kiinni.
Kävimme Halin kanssa heittämässä metsässä pienen kävelylenkin, ennen kuin palasimme talliin. Tallissa tarkistin vielä, että hevosella oli kaikki hyvin ja harjasin sen sualla, ennen kuin levitin loimen selkään. Muutaman minuutin kuluttua kävin heittämässä orin tarhaan ja ryhdyin siivoamaan karsinaa. Joululauluja hyräillen siistin boxin ja suunnistin takaisin lantalaan. Saatuani nämä työt päätökseen pujahdin toimiston lämpöön juomaan kupin jouluista glögiä. Samalla vaihdoin kuulumiset Amarin kanssa. Päivä oli sujunut oikein mallikkaasti yhdessä uuden tuttavuuden Halin kanssa. Vielä ennen lähtöäni, vein hevoselle vettä ja heinää tarhaan. Sitten lähdin talsimaan tallitietä pitkin kohti kotia.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)