HeB, Hali (sij. 4/10):
Ai, ai, ai! Mielessäni kirosin ideaani joulukranssin väsäämisestä. Mukavan tuoksuinen, ihanan jouluisen vihreä ja kaunis koriste - mutta myös äärimmäisen pisteliäs, eikä oman käsittelyni jälkeen luultavasti kovin kauniskaan harvenneine neulasineen. Suomalaisella sisulla, sormet verillä, kuitenkin sain kuin sainkin sidottua pienet kuusenoksat ainakin jotenkin ympyrää muistuttavaan muotoon, ja niiden päälle vielä risteilemään punaista ja kultaista silkkinauhaa peittämään neulasköyhimmät kohdat. Ja ei kuin ripustamaan koko epäkomeus tallin oven päälle roikkumaan, apunani pörröinen Kõrge Haalir. Tai no, "apunani", jonka hampaiden ansiosta koko kranssi alkoi purkautua ja ylsin vain viskaamaan sen oven päällä töröttävään naulaan. Onneksi huoleton koristelutyyli on tänä vuonna muodissa, olen kuullut...
HeB, Takku (sij. 6/10):
Aloitin Takun raivokkaan harjaamisen ja sukimisen heti saavuttuamme Villahaan vilisevälle pihalle tallin avajaispäivänä. Ori oli talven tullen saanut tottua pitkiin harjaustuokioihin, ja nytkin se tyytyi uteliaana kuikuilemaan ympäristöä trailerin ympärillä samalla kun itse olin tukehtua herrasta irtoaviin karvoihin jotka leijailivat hyvin mukavasti hengitysteihini kaikkia mahdollisia kanavia pitkin. Mutta luovan joulukoristelun vuoksi täytyy joskus vähän kärsiäkin! Hetken päästä paitsi hengitystieni, myös suka, harja ja koko puunatun polleni ympäristö lainehti karvaa - jonka minä innokkaana noukin talteen. Vetäydyin hetkeksi trailerin nurkan suojiin väkertämään historian upeinta joulukoristetta, ja ihailevien katseiden saattelemana kävin sitten ripustamassa sen paikalleen varustehuoneeseen. Tallilaisia ilahduttaisi aina jouluun asti tummanrautiaan oripoikani karvatupoista ja jouhiletistä muotoiltu sydänkoriste!
Lumiukkomestaruus, Takku (sij. 12/19):
Nuoskalumi natisi mukavasti madellessani Villahaan takapihalla pyörittäen edelläni hiljalleen suurenevaa lumipalloa ja yrittäessäni pitää loitolla ohjien päässä touhuavaa ratsuani joka jo ennestäänkin oli innoissaan lumesta, saatikka sitten kun meikäläinen yrittää tehdä jotain huisin jännää tuolle kivalle valkoiselle aineelle - voi jestas!
Vaikka ratsuni pällistely, töllistely, turvalla tökkiminen, kaviolla "hellävaraisesti" potkiminen ja ei-niin hellävarainen kuopiminen eivät varsinaisesti asiaa auttaneet, seisoi jonkin, ts. pitkän, ajan päästä pihalla kolme kauniin epämääräisen muotoista lumiasiaa päällekkäin. Niiden kokokaan ei pienentynyt kovinkaan kauniisti alhaalta ylöspäin, mutta uskoin vakaasti että kyllä tuosta vielä lumiukko saataisiin - vaikka Takun suunnitelmat taisivatkin sisältää ennemmin kuusi pallonpuolikasta maassa..
Kun olin saanut lumikasat edes jotenkin palloja muistuttaviksi, nousin ratsuni satulaan ja tarkastelin kriittisin silmin taideteostani. Takun silmät taas lähinnä pullottivat päästä uteliaisuudesta, ja sen sijaan että olisin rauhassa voinut pohtia koristuksia lumiukolleni suurin osa energiastani keskittyi ratsuni pitämiseen turvallisen välimatkan päässä pallokasasta. Nii-in, mihin sitä tulikaan lähdettyä mukaan?
Osallistujille tarjottua lumiukon koristeluvälinelaatikkoa tonkiessani löysin kuitenkin täydelliset asusteet omalle luomukselleni! Päähän neonpinkki pipo joka säikäytti kirkkaudellaan jopa Takun ainakin hetkeksi aikaa vähän mukavemman etäisyyden päähän, alimman ja keskimmäisen lumipallon välille leveä nahkavyö luomaan vihdoin todellisen eron noiden kahden pallon välille, ja kaulaan musta villahuivi. Porkkananenä osoittautui turhaksi toiveeksi: se päätyi Takun suureen suuhun saatuani sen juuri suurella vaivalla pysymään lumiukkoni naamassa, murr. No, ihan tyylikäs se kuoppakin siinä nenän paikalla oli...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti