Valmennus Raudikkalassa

Kaikkien joulukiireiden keskellä ehdittiin kuin ihmeen kaupalla Takun kanssa pistäytymään Raudikkalan valmennuksessa!

Kipuan innokkaana liikkeellelähtöä odottavan ratsuni selkään ja kevyellä pohkeiden painalluksella annan sille lähtömerkin heti saatuani itseni jotenkin tasapainoisesti satulaan. Kun Takku tepsuttaa ripein askelin pitkin kaviouraa ohjat löysällä, huokaisen jo etukäteen tuskasta ja nostan jalustimet ristiin satulan eteen.

Kohta orjap, valmentajamme saapuu paikalle ja hänen kehotuksestaan huidon käsilläni tuulimyllyjä, pyörittelen nilkkojani ja muutenkin hytkyn satulassa niin että Takkukin hytkähtää muutamaankin kertaan epäluuloisena kun ratsastajan painopiste vaihtelee miten sattuu ja silmäkulmissa heilahtaa käsi aina silloin tällöin. Kieltämättä iteänikin varmaan kauhistuttaisi.

Kohta aletaan kuitenkin varsinainen työskentely pääty-ympyröillä. Takku pitää onneksi itse vauhdista huolen, joten minun tarvitsee aluksi huolehtia vain ratsuni asettumisesta. Takku on onneksi melko notkea tyyppi, mutta huomaan takertuvani turhankin voimakkaasti sisäohjaan toiveenani saada ratsun kaula ja niska oikeaan asentoon. Valmentajalta saan kuitenkin heti tiukkaa kommenttia että ei sen ihan niin mene...

Kun asetus alkaa olla vähän oikeaoppisemmin aikaiseksi saatu aletaan pienentää ympyrää, ja nyt pitää huolehtia ratsun taivutuksestakin. Sisäpohkeella pidän ympyrän oikean kokoisena ja ulkopohkeeni hieman satulavyön takana ainakin yrittää saada ratsun takapuolen pysymään samalla uralla etupään kanssa. Perusasia, mutta ilmeisesti niin perusasia että siihen usein unohtaa kiinnittää huomiota - näin voisi päätellä valmentajan kommenttien ja ohjeistusten määrästä..

Kun pääty-ympyräharjoitus on suoritettu molempiin suuntiin niin käynnissä kuin ravissakin, siirrytään tekemään kolmikaarista kiemurauraa ja temponlisäyksiä. Temponlisäyksien kirvoittama tuska (vaikka Takun kunniaksi onkin kehuttava sen kivoja askellajeja) tekee kiemurauralla keskittymisen astetta vaikeammaksi, mutta jotenkin selviämme niistäkin..

Sitten on aika ravi-käynti-ravi-siirtymisille kokorataleikkaalla. Ensin Takku ei välttämättä välittäisi hidastaa käyntiin vain muutaman vaivaisen askelen ajaksi, mutta tajuaa kyllä lopulta että nimenomaan se on harjoituksen idea. Seuraava harjoitus taas on enemmän Takunkin mieleen: sisältäähän se sentään laukkaa!

Ensimmäisellä yrityksellä raviin siirtyminen "vähän" viivästyy ja uusi laukkakin nousee melkoisen hätäisesti, mutta eihän ekaa kertaa koskaan lasketa? Käyntiin siirtymiseksi saan jo vähän tehdä töitäkin, erityisesti koska joudun vähän kamppailemaan tasapainonikin kanssa Takun laukatessa niin innoissaan. Pohkeenväistöstäkin tulee vähän hätäinen, mutta uusi laukka sentään nousee reippaasti ja hienosti (ainakin ratsu oli hieno, huojuvasta ratsastajasta sitten tiedä..). Tätä harjoitusta saammekin jurruuttaa muutamaan kertaan kumpaankin suuntaan ennen kuin valmentajan suusta kuuluu jotain hyväksynnän tapaista. Yrittäisi itse tehdä moisia siirtymisiä ja ties mitä tällaisen hätähousun selässä ilman jalustimia ja samalla muka käyttää apuja kuin opetusvideota oltaisiin kuvaamassa, pah!

Lopulta rääkki kuitenkin loppuu, ja annan Takulle hiljalleen lisää ohjaa sujauttaessani särkevät jalkani vihdoin jalustimiin. Valmentajan yhteenvetoa ja yleistä neuvonantoa kuunnellessa teemme ympyröitä ja muita kaarevia juttuja letkeässä ravissa ennen loppukäyntejä, joiden jälkeen on kuitenkin pakko alistua kiittämään valmentajaa tehokkaasta ja oikeasti hyödyllisestä tunnista.