Olipa kerran perjantaiaamu, joka vaikutti päällisin puolin aivan normaalilta: pakkasta vähän reilu 10 astetta, nousevan auringon valossa kimmeltävä hanki, tarhoissaan heiniä rouskuttelevien hevosten hengityksestä nouseva höyry ja tallista kuuluva kottikärryjen ja talikkojen kolina sekoitettuna lintujen iloiseen sirkutteluun.
Mutta tunne joka kupli kuningatarkunnan hallitsijan, siis tallin omistavan Amarin sisimmässä, ei ollut normaali aamuväsymys vaan jotain aivan muuta, jotain parempaa. Aivan minä hetkenä hyvänsä oli nimittäin pihaan koivukujaa pitkin kaartava kuljetusauto, joka toisi arvokkaan lastin Lakeasta. Tuo arvokas lasti olisi nuori suomenhevosori Lakean Nutella!
Kun Amar oli eräänä joulukuisena viikonloppuna pari viikkoa sitten kuullut myytävistä suomenhevosista, oli hän päättänyt käväistä niitä katsomassa, vaikkei varsinaisesti ollutkaan uusia hevosia etsimässä - vaikka tallin hevoslauma olikin toki pienentynyt hämmästyttävän vähäiseksi. Saavuttuaan Lakeaan hän ei kuitenkaan saanut silmiään irti komeasta orivarsasta ja ihastus kaikkea muuta paitsi väheni hänen kuultuaan orin komeasta sukutaulusta, ja kun hän sai tietää vielä varsan nimenkin, oli hän täydellisen vakuuttunut että tämä ori oli hänelle tarkoitettu! Matkassa oli kuitenkin mutka: orille oli ilmestynyt muitakin ostajaehdokkaita!
Mutta jätettyään tarjouksen ja jännitettyään hetken aikaa varpaat kippurassa, peukut pystyssä ja vatsa täynnä perhosia, sai Amar kuulla että Nutella olisi hänen! Innosta tasajalkaa hyppien hän sopi orin kuljetuksesta tallille orin tultua vieroitusikään, allekirjoitti tarvittavat lappuset eikä voinut välttää kiusausta tarjota oripojalle mehevää omenaa tutustumismielessä suoritetun taluttelutuokion alkajaisiksi ja päätteeksi.
Niinpä siis tänä perjantaisena aamuna Amar yritti olevinaan keskittyä paperihommiin, todellisuudessa vilkuillen vähintään minuutin välein toimiston ikkunasta josko kuljetusauto alkaisi jo saapua. Orin karsinan hän oli aamulla ensitöikseen laittanut valmiiksi: muhkea kerros turvetta lattialle, kasa heiniä karsinan etunurkkaan, rehuastiaan muutama porkkana tervetuliaisiksi ja tarkistus että juoma-automaatti toimii.
Vihdoin kellon lähennellessä kymmentä Amarin kärsivällisyys (tai ehkä ennemminkin kärsimättömyys) palkittiin ja pihaan kaarsi renkaat pakkaslumella natisten Lakean kuljetusauto. Itse tallin omistaja Jenny hyppäsi alas kuskin paikalta ja tervehdysten ja kättelyiden jälkeen naiset riensivät avaamaan auton takaluukkua. Ihastuttavan ruskea Nutella, jonka lempinimeksi Amar oli päättänyt tulevan Nuttu, kurkisti loimen peittämän takapuolensa ohitse ja hörähti hienoisesti luukun kolahtaessa maahan ja auringon kullatessa orin kevyesti kiharat häntäjouhet.
"Voi ei miten ihana se on, miten sä pystyt edes luopumaan tästä komistuksesta", Amar rääkäisi ihastuksissaan ja ihmeissään Jennylle kiirehtiessään mahdollisimman rauhallisesti orin sierainten ulottuville haisteltavaksi. "Pakko se vähän on, ei näitä kaikkia varsoja voi itselläänkään pitää", Jenny naurahti. "Niin, totta kyllä tuokin, tosin mun onnihan se vain on", virnisti Amar Nutun nuuskiessa hänen hiuksiaan uteliaasti ja taskujen ympäryksiä vihjailevaan sävyyn. "No mutta sinä herra se et ainakaan kuljetuksesta häiriinny, vai mitä", Amar leperteli orille tukistaen tätä samalla otsaharjasta. "Ei sen ainakaan pitäisi, on tullut kotona sen verran treenattua tuota kuljetusta. Mutta jos otettaisiin oripoika nyt ulos.." Jenny totesi takaluukun nurkalta.
Niinpä Amar irrotti orin mustan riimunnarun (todeten mielessään että näin tylsän väristä narua orin ei enää tarvitsisi riimussaan roikottaa, tilalle vaihtuisi ensitilassa khaki-beige kierrenaru) kuljetusauton etupuomista ja peruutti ensin hiukan epävarmasti, mutta hyvin pian jo tottuneen oloisesti askeltavan orin ulos raikkaaseen talvi-ilmaan.
Kaikki neljä kaviotaan puuterilumiselle kamaralle laskettuaan Nuttu pysähtyi ja itsevarmaan maailmanvalloittajatyyliin katseli ympärilleen kiinnostuneena pää korkealla, korvat pystyssä, sieraimet suurina. Ja toisia hevosia tarhasta bongattuaan se päästi piiiitkän hörinänsekaisen hirnunnan johon kuului vastauksia suunnalta jos toiseltakin.
"Kuules macho, sinä joudut nyt valitettavasti sisälle aamupäiväksi, siellä on sulle viereisessä karsinassa seuraa, omassa karsinassa makoisia porkkanoita ja heinää, ja muutaman tunnin päästä makoisa lounas. Sitten pääset ulos riehumaan juuri niin paljon kuin haluat, ja opit varmasti Empaatilta kaapin paikankin samantien, odotas vaan.." Amar selitti koreasti askeltavalle, itseään tammoille esittelevälle orille taluttaessaan tätä kiviseinäisen tallirakennuksen hämärään kotiutumaan. Vasta iltapäivällä tulisi orin todella aika esittäytyä tallin muille hevosille: kohdata tammojen ihailu, muiden nuorukaisten leikkiyritykset ja vanhempien orien kurttuilu.
Mutta ainakin tähän asti valtakunnassa kaikki kunnossa, toivottavasti tämän tulevan ratsukon osapuolet eläisivät onnellisina yhdessä elämiensä loppuun asti..
~ Amar
perjantai 31. joulukuuta 2010
keskiviikko 29. joulukuuta 2010
hoitotarina Karos, 29.12.2010
Lunta tuiskutti jälleen vauhdikkaasti alas taivaalta. Kaasuttelin mopoautoni kanssa kohti Heijastuksen tallia, yrittäen pysyä tiellä liukkaudesta huolimatta. Pysähdyin risteykseen, käännyin vasemmalle ja luistelin autoni kanssa tallipihaan. Suurin osa hevosista oli päässyt ulos nauttimaan talvisäästä, mutta Karosia ei näkynyt missään. Nousin autostani ulos ja saapastelin korkeiden kinosten halki tallin ovelle. Muutama hevonen hörähti ja katsahti ovelle päin. Menin Karosin luokse ja tervehdin oria.
- Heippa Karos! Tervehdin oria.
- Etkö sinä ole päässyt lainkaan ulos? Kysyin siltä ja vilkuilin ympärilleni. Ori hörähti ja pärskähti ja ryhtyi kuopimaan kaviollaan turpeista karsinan pohjaa. Samassa Karosin karsinalle ilmestyi Amar.
- Hei Amar! Tervehdin häntä.
- Hei Wonder, kuulinkin äänesi ja ajattelin tulla tervehtimään, nainen vastasi aurinkoisesti hymyillen.
- Sepä kiva, muuten miksei Karos ole ulkona? Kysyin.
- Olin vetämässä sen kanssa aamun maaston ja päätin jättää sen sisälle hieman kuivattelemaan, Amar vastasi ja taputti Karosia.
- Aaa, no nyt ymmärrän, naurahdin.
- Karosilla oli aivan valtavasti energiaa, joten hyvä kun tulit, niin pääset ratsastaman siltä vähän virtaa pois, Amar jatkoi ja pudisteli päätään.
- Voi sinua pikku herra, naurahdin Karosille.
- Se meinasi jättää muut taakseen laukkasuoralla, kun se pinkoi kuin viimeistä päivää, Amar naurahti.
- No ehkäpä Karos lähtee sitten mielellään kanssani lumitreeniin pellolle, siellä onkin korkeat kinokset! Sanoin innoissani.
- No siitä Karos innostuu varmasti, Amar sanoi hymyillen. Jatkoimme jutustelua vielä hetken, ennen kuin Amar palasi toimistoonsa paperitöitä tekemään ja minä lähdin noutamaan orin varusteita.
Eikä aikaakaan, kun palasin takaisin orin karsinalle mukanani kasa varusteita. Talutin hevosen hoitopaikalle ja sidoin kiinni. Karos pärskähteli ja kiskoi narua. Komensin sitä hieman ja ryhdyin harjaamaan sen lyhyttä karvaa. Hento pöly leijaili alas kohti lattiaa. Siirryin kavioita hoitamaan ja juttelin samalla Karosille. Saatuani sen kaviot puhtaiksi, nostin satulan selkään ja suoristin huovan. Karos tanssahteli rinnallani ja yritti parhaansa mukaan vaikeuttaa hoitotoimenpiteitä.
- Rauhoitupas herranen, mutisin ja kiristin vyötä. Saatuani hevosen suitsittua ja satuloitua, huokaisin tyytyväisenä, painoin kypärän päähäni ja varmistin että suojatkin oli kunnolla jaloissa. Talutin innostuneen orin pihalle ja nousin ratsaille. Varmistin että vyö oli kunnolla kiinni, ennen kuin mittasin jalustimet ja kannustin hevosen käyntiin. Tarhoissa seisovat hevoset hirnahtelivat tervehdyksiä ja juoksentelivat pitkin aitojen viertä. Karos vastasi niille ja yritti hieman esittäytyä tammoille. Naurahdin sille ja ohjasin sen ojan viertä pitkin pellon päähän. Ylitimme ojan pieneltä kaistaleelta ja saapastelimme syvään lumeen. Lunta oli sen verran että hevosen oli hieman tehtävä töitä päästäkseen eteenpäin. Kannustin Karosia kumminkin jatkamaan matkaa, kinoksien läpi. Päästessämme ensimmäisen pellon sivun toiseen päähän, Karos oli jo saanut aikaiseksi pienen polun. Urhea ori jatkoi innoissaan matkaansa pitkin toista sivua. Kesti pitkään ennen kuin saimme tehtyä lumeen koko pellon ympäröivän polun. Kokosin ohjia ja lähdimme ravailemaan. Hennot lumihiutaleet pöllysivät taaksemme. Ori tarpoi hangessa vauhdikkaasti, kompuroiden hieman. Napautin pohkeeni sen kylkiin ja sain hevosen tarpomaan vieläkin ryhdikkäämmin, jolloin turhat kompuroinnit jäivät taakse. Kehuin oria ja lähdimme tekemään hieman ympyröitä umpihangessa.
15 minuutin reippaan työskentelyn tuloksena, lihakset olivat lämmenneet ja hikikarpalot olivatkin nousseet niin hevosen, kuin ratsastajankin iholle. Taputin Karosia ja siirryimme laukkaan. Rautias, lihaksikas ja energinen ori loikkasi matkaan ja ryhtyi tarpomaan lumessa niin kovaa minkä jaloistaan pääsi. Istuin selässä kevyessä istunnassa ja sain vain toivoa, ettei hevonen kompuroisi. Karos piti kumminkin askelluksen vakaana ja sai spurteistaan huolimatta pidettyä itsensä pystyssä. Kehuin Karosia ja annoin sen jatkaa laukkaa. Kun lopuilta pidätin sen vauhdikasta matkaa, seisahtui ori lumeen huohottaen hikisenä ja hieman jo väsyneenä. Taputin sitä ja jatkoimme askellusta käynnissä. Karos sai, pienen hengähdys taon, ja niin sain minäkin. Noin viiden minuutin kävelyn jälkeen, kokosin jälleen ohjia ja otimme ravia. Lähdin kokoamaan ravia ja harjoittelimme erilaisia tuttuja koulujuttuja. Otimme hieman väistöjä ja temponvaihteluja ja pian kumpikin unohti olevansa pellolla ja Karos kulki kuin kokenut koulukonkari avot ja sulut läpi. Otimme vielä muutamat laukkakahdeksikot, jolloin saimme tehdä muutamat laukanvaihdot, jotka sujuivat oikein hienosti. Taputin orin hiestä märkää kaulaa ja päätimme lopettaa tältä erin tähän.
Tarvoimme pellon poikki takaisin tallille ja laskeuduin ratsailta. Riisuin satulan ja noudin tallista orille huovan selkään. Kapusin takaisin yläilmoihin ja lähdimme maastoon, vetämään pientä loppuverryttelyä. Karos sai tehdä pitkät loppuravit ja –käynnit, ja kun palasimme takaisin tallille, oli hevonen jo saanut hengityksensä tasaantumaan. Halasin Karosia, liu´uin alas maankamaralle ja talutin orin takaisin lämpöiseen talliin. Riisuin orilta suitset ja sujautin päähän riimun. Hikiset suitset, saivat jäädä aikaisemmin käytävälle jätetyn satulan rinnalle. Riisuin suojat jaloista ja katsoin kuinka sulanut lumi oli tehnyt suojista märät. Vein ne oikopäätä kuivumaan. Karos tanssahteli väsyneen oloisesti hoitopaikalla ja kaipasi varmasti pian päälleen lämpöistä loimea. Riisuin huovan selästä ja suin orin täysin hikeentyneen karvan sualla. Levitin fleeceloimen selkään ja kiinnitin kaulakappaleen vielä paikoilleen. Karos pärskähteli tyytyväisenä ja sai muutaman porkkanan pureksittavakseen. Tarkistin jalat ja kaviot ja tunsin pientä lämpöä jaloissa. Se saattoi olla kylläkin vain kovan treenin tulosta ja laskea tuota pikaa. Hieroin kumminkin linimenttiä puhdistetuille ja kuivatuille jaloille, käärien vielä villapintelit päälle. Karos näytti varsin tyytyväiseltä ja huokaisikin syvään, onnellinen pilke silmissään. Vein orin omaan karsinaansa ja katsoin kiitollisena puhdasta karsinaa. Voi kuinka ystävällistä, joku oli siivonnut Karosin karsinan. Karos asteli omaan boksiinsa ja ryhtyi heti juomaan. Suljin oven huolellisesti ja katsoin hymyillen Karosia.
Kun olin varmistunut siitä, että Karos lepäsi nyt tyytyväisenä omassa karsinassaan. Lähdin viemään sen varusteita satulahuoneeseen. Hikinen satulahuopa sai suoraa kyytiä pesuun. Keräsin satulan ja suitset penkille ja hain pesutarvikkeet. Nyt olisi erinomainen hetki varusteiden puhdistusta varten. Niimpä touhusin pitkän tovin varusteiden kanssa ja sainkin ne kiiltämään kauniisti. Öljytyt varusteet asetin omille paikoille ja sujautin harjalaatikon hyllylle. Vein satulasaippuan ja öljyn pois ja lähdin kotiin.
~ Wonder
- Heippa Karos! Tervehdin oria.
- Etkö sinä ole päässyt lainkaan ulos? Kysyin siltä ja vilkuilin ympärilleni. Ori hörähti ja pärskähti ja ryhtyi kuopimaan kaviollaan turpeista karsinan pohjaa. Samassa Karosin karsinalle ilmestyi Amar.
- Hei Amar! Tervehdin häntä.
- Hei Wonder, kuulinkin äänesi ja ajattelin tulla tervehtimään, nainen vastasi aurinkoisesti hymyillen.
- Sepä kiva, muuten miksei Karos ole ulkona? Kysyin.
- Olin vetämässä sen kanssa aamun maaston ja päätin jättää sen sisälle hieman kuivattelemaan, Amar vastasi ja taputti Karosia.
- Aaa, no nyt ymmärrän, naurahdin.
- Karosilla oli aivan valtavasti energiaa, joten hyvä kun tulit, niin pääset ratsastaman siltä vähän virtaa pois, Amar jatkoi ja pudisteli päätään.
- Voi sinua pikku herra, naurahdin Karosille.
- Se meinasi jättää muut taakseen laukkasuoralla, kun se pinkoi kuin viimeistä päivää, Amar naurahti.
- No ehkäpä Karos lähtee sitten mielellään kanssani lumitreeniin pellolle, siellä onkin korkeat kinokset! Sanoin innoissani.
- No siitä Karos innostuu varmasti, Amar sanoi hymyillen. Jatkoimme jutustelua vielä hetken, ennen kuin Amar palasi toimistoonsa paperitöitä tekemään ja minä lähdin noutamaan orin varusteita.
Eikä aikaakaan, kun palasin takaisin orin karsinalle mukanani kasa varusteita. Talutin hevosen hoitopaikalle ja sidoin kiinni. Karos pärskähteli ja kiskoi narua. Komensin sitä hieman ja ryhdyin harjaamaan sen lyhyttä karvaa. Hento pöly leijaili alas kohti lattiaa. Siirryin kavioita hoitamaan ja juttelin samalla Karosille. Saatuani sen kaviot puhtaiksi, nostin satulan selkään ja suoristin huovan. Karos tanssahteli rinnallani ja yritti parhaansa mukaan vaikeuttaa hoitotoimenpiteitä.
- Rauhoitupas herranen, mutisin ja kiristin vyötä. Saatuani hevosen suitsittua ja satuloitua, huokaisin tyytyväisenä, painoin kypärän päähäni ja varmistin että suojatkin oli kunnolla jaloissa. Talutin innostuneen orin pihalle ja nousin ratsaille. Varmistin että vyö oli kunnolla kiinni, ennen kuin mittasin jalustimet ja kannustin hevosen käyntiin. Tarhoissa seisovat hevoset hirnahtelivat tervehdyksiä ja juoksentelivat pitkin aitojen viertä. Karos vastasi niille ja yritti hieman esittäytyä tammoille. Naurahdin sille ja ohjasin sen ojan viertä pitkin pellon päähän. Ylitimme ojan pieneltä kaistaleelta ja saapastelimme syvään lumeen. Lunta oli sen verran että hevosen oli hieman tehtävä töitä päästäkseen eteenpäin. Kannustin Karosia kumminkin jatkamaan matkaa, kinoksien läpi. Päästessämme ensimmäisen pellon sivun toiseen päähän, Karos oli jo saanut aikaiseksi pienen polun. Urhea ori jatkoi innoissaan matkaansa pitkin toista sivua. Kesti pitkään ennen kuin saimme tehtyä lumeen koko pellon ympäröivän polun. Kokosin ohjia ja lähdimme ravailemaan. Hennot lumihiutaleet pöllysivät taaksemme. Ori tarpoi hangessa vauhdikkaasti, kompuroiden hieman. Napautin pohkeeni sen kylkiin ja sain hevosen tarpomaan vieläkin ryhdikkäämmin, jolloin turhat kompuroinnit jäivät taakse. Kehuin oria ja lähdimme tekemään hieman ympyröitä umpihangessa.
15 minuutin reippaan työskentelyn tuloksena, lihakset olivat lämmenneet ja hikikarpalot olivatkin nousseet niin hevosen, kuin ratsastajankin iholle. Taputin Karosia ja siirryimme laukkaan. Rautias, lihaksikas ja energinen ori loikkasi matkaan ja ryhtyi tarpomaan lumessa niin kovaa minkä jaloistaan pääsi. Istuin selässä kevyessä istunnassa ja sain vain toivoa, ettei hevonen kompuroisi. Karos piti kumminkin askelluksen vakaana ja sai spurteistaan huolimatta pidettyä itsensä pystyssä. Kehuin Karosia ja annoin sen jatkaa laukkaa. Kun lopuilta pidätin sen vauhdikasta matkaa, seisahtui ori lumeen huohottaen hikisenä ja hieman jo väsyneenä. Taputin sitä ja jatkoimme askellusta käynnissä. Karos sai, pienen hengähdys taon, ja niin sain minäkin. Noin viiden minuutin kävelyn jälkeen, kokosin jälleen ohjia ja otimme ravia. Lähdin kokoamaan ravia ja harjoittelimme erilaisia tuttuja koulujuttuja. Otimme hieman väistöjä ja temponvaihteluja ja pian kumpikin unohti olevansa pellolla ja Karos kulki kuin kokenut koulukonkari avot ja sulut läpi. Otimme vielä muutamat laukkakahdeksikot, jolloin saimme tehdä muutamat laukanvaihdot, jotka sujuivat oikein hienosti. Taputin orin hiestä märkää kaulaa ja päätimme lopettaa tältä erin tähän.
Tarvoimme pellon poikki takaisin tallille ja laskeuduin ratsailta. Riisuin satulan ja noudin tallista orille huovan selkään. Kapusin takaisin yläilmoihin ja lähdimme maastoon, vetämään pientä loppuverryttelyä. Karos sai tehdä pitkät loppuravit ja –käynnit, ja kun palasimme takaisin tallille, oli hevonen jo saanut hengityksensä tasaantumaan. Halasin Karosia, liu´uin alas maankamaralle ja talutin orin takaisin lämpöiseen talliin. Riisuin orilta suitset ja sujautin päähän riimun. Hikiset suitset, saivat jäädä aikaisemmin käytävälle jätetyn satulan rinnalle. Riisuin suojat jaloista ja katsoin kuinka sulanut lumi oli tehnyt suojista märät. Vein ne oikopäätä kuivumaan. Karos tanssahteli väsyneen oloisesti hoitopaikalla ja kaipasi varmasti pian päälleen lämpöistä loimea. Riisuin huovan selästä ja suin orin täysin hikeentyneen karvan sualla. Levitin fleeceloimen selkään ja kiinnitin kaulakappaleen vielä paikoilleen. Karos pärskähteli tyytyväisenä ja sai muutaman porkkanan pureksittavakseen. Tarkistin jalat ja kaviot ja tunsin pientä lämpöä jaloissa. Se saattoi olla kylläkin vain kovan treenin tulosta ja laskea tuota pikaa. Hieroin kumminkin linimenttiä puhdistetuille ja kuivatuille jaloille, käärien vielä villapintelit päälle. Karos näytti varsin tyytyväiseltä ja huokaisikin syvään, onnellinen pilke silmissään. Vein orin omaan karsinaansa ja katsoin kiitollisena puhdasta karsinaa. Voi kuinka ystävällistä, joku oli siivonnut Karosin karsinan. Karos asteli omaan boksiinsa ja ryhtyi heti juomaan. Suljin oven huolellisesti ja katsoin hymyillen Karosia.
Kun olin varmistunut siitä, että Karos lepäsi nyt tyytyväisenä omassa karsinassaan. Lähdin viemään sen varusteita satulahuoneeseen. Hikinen satulahuopa sai suoraa kyytiä pesuun. Keräsin satulan ja suitset penkille ja hain pesutarvikkeet. Nyt olisi erinomainen hetki varusteiden puhdistusta varten. Niimpä touhusin pitkän tovin varusteiden kanssa ja sainkin ne kiiltämään kauniisti. Öljytyt varusteet asetin omille paikoille ja sujautin harjalaatikon hyllylle. Vein satulasaippuan ja öljyn pois ja lähdin kotiin.
~ Wonder
perjantai 24. joulukuuta 2010
Heijastuksen joulumaasto
Jouluaattoaamuna puut olivat kuorruttuneet lumeen ja huuruun, lämpömittari tallin toimiston ikkunan ulkopuolella näytti yli kahdenkymmenen asteen pakkasta ja hengitys höyrysi tallissa sisälläkin huurruttaen ikkunatkin luoden niihin kauniita jääkidekukkia. Mutta edes kylmyys ei voinut pitää hevosten ja maastoratsastuksen ystäviä poissa tallilta ja satulasta, olihan nyt sentään Heijastuksen joulumaaston aika!
Valjastettuani Smigrenden reen eteen ja kääriydyttyäni vällyjen väliin joululakilla päällystetty kypärä päässäni vilkaisin pihalle kerääntyneitä ratsukoita. Toisten hevosten suitsia koristivat hirvensarvet, toisten ohjaksiin oli kiinnitetty punavalkoiset päälliset kulkusten kera ja näkyipä muitakin tonttulakkeja pomppivan hevosten ympärillä kun lähtöä valmisteltiin kovalla tohinalla. Pian kaikki osallistujat olivat kuitenkin satuloissa, toivoakseni hyvin lämpimästi pukeutuneina ja reiluin tumpuin varustautuneina, ja matka maneesille päin ja metsää kohti saattoi alkaa muistutettuani turvaväleistä.
Nousevan auringon kultaisessa valossa kimalteleva lumi narisi kavioiden alla, reki liukui kevyesti hangella ja vesihöyrypilvet leijailivat ratsukkoletkan yllä. Muuten oli aivan hiljaista, joskin välillä kuului lintujen laulua ja rääkäisyjä, ja ratsastajat nauttivat hiljaisuudesta ja luonnon kauneudesta, hevosten satunnaisesta pärskähtelystä.
Ohitettuamme maneesin, kuljettuamme hetken metsän ja pellonreunan välissä kulkevaa hiekkatietä ja käännyttyämme käynnissä kohti pellon toista reunaa, ehdotin ravia. Ehdotukseeni vastattiin hyväksyvällä mutinalla, ilmeisesti kaikki kaipasivat vähän liikuntaa pelkän paikallaan istumisen ja jäätyneiden varpaiden miettimisen sijasta. Samalla aloitettiin pikkuhiljaa laulella joululauluja, ja vaikka alku olikin hiljaista ja vähän takeltelevaista, reipastui laulu yhdessä vauhdin kanssa.
Putkahdettuamme kuusimetsikön keskeltä pellolle, ilmoitin että on aika reippaan laukan! Tästäkös vasta niin ratsut kuin ratsastajatkin innostuivat, ja vaikka Smigrende lumi pöllyten eteenpäin rynnistikin, ei se reen kanssa päässyt pötkimään läheskään yhtä kovaa kuin joukon pitkäkinttuisimmat ratsut. Saavuttaessamme pellon reunan odotteli siellä jo muutama puhiseva ratsu selässään punaposkiset, innosta hymyilevät ratsastajansa.
Kun koko joukko oli jälleen kasassa ja hyvässä järjestyksessä ohjasimme kuuraturpaiset ratsut, tai siis minä itse kuuraturpaisen ajokin, jälleen metsän siimekseen kapealle polulle. Hevosille annettin pitkät ohjat ja ne venyttelivätkin nautinnollisesti kaulojaan päristen ja pärskien, ratsastajien väistellessä lumen painosta alhaalla riippuvia oksia. Itse istuin nautinnollisesti vällyjeni välissä ja nautin lumisesta maisemasta luritellessamme myös vähän lauluja.
Hetken käveltyämme polku kiemursi harjun laelle, jossa korkeiden ja kapeiden mäntyjen kohotessa korkeuksiin polun kummankin puolin nostimme jälleen ravin. Harjulta laskeutuva mäki ei ollut niin jyrkkä etteikö siinäkin olisi voinut ravata, vaikkakin törmäyksiä kyllä vähän meinasi sattua toisten ratsujen lompsiessa alamäen vauhdilla alas ja toisten kipitellessä vähän varovaisemmin. Seuraavaan ylämäkeen vauhti kuitenkin vähän hidastui ratsujen ponnistellessa eteenpäin ja ilmeisesti jo etukäteen liikaa kinkkua nauttineiden ratsastajien puuskuttaessa kevyessä istunnassa. Harjun laelta levittäytyi sivuillemme upea talvimaisema täynnä auringonvalossa kimmaltavia puunlatvoja.
Mutta vaikka harjulta avautuvia maisemia olisi mieluusti katsellut pidemmänkin tovin, piti sieltä laskeutua alaskin. Alamäen jälkeen päätimme kuitenkin piristykseksi nostaa jälleen laukan! Tällä kertaa vauhti oli kuitenkin hitusen maltillisempi kulkiessamme polulla jonossa, vaikka jotkut hevoset olisivatkin mieluusti lähteneet ihan omaa vauhtiaan rellestämään. Kaikkien onneksi hevoset kuitenkin pysyivät kaikilla hanskassa, mutta mukavasti niidenkin kaulat alkoivat kostua ja huurtua pakkasessa ratsastajien poskien loistaessa punaisina ja silmien valuessa tuulenvirin nostattamia kyyneliä.
Laukkapätkän jälkeen tuli pian eteen tien ylitys, mikä kaikeksi onneksi sujui ilman kommelluksia autojenkin pysyessä poissa tieltä vielä siihen aikaan aamusta. Kun kaikki olivat ylittäneet paikoitellen liukkaan asvalttitien hirveiltä liukastumisilta välttyen, nostettiin jälleen ravi ja jatkettiin matkaa valkoisena loistavan lehtimetsän siimeksessä, missä jäljistä päätellen oli vipeltänyt niin jäniksiä, oravia, kettuja kuin kauriitakin.
Tien kaartuessa metsästä peltojen keskelle vilkaisin taakseni kysyäkseni tahtoisiko porukka vielä kolmannen laukkapätkän. Kysymykseni tosin taisi olla aivan turha, kaikkien suusta kajahti yhteen ääneen reipas "laukataan!" Niinpä sitten jälleen laukkasimme, jonossa tälläkin kertaa mutta leveämmällä tiellä kuitenkin vähän irrotellen niin ettei yhdelläkään ollut vaikeuksia ratsunsa pidättelyssä. Tämäkin laukkapätkä kuitenkin valitettavasti loppui aikanaan, sillä tie kapeni poluksi joka kiemursi metsän keskellä niin että sain todellakin olla tarkkana pysyäkseni polulla rekeni kanssa, vaikka olimmekin hidastaneet jälleen käyntiin.
Kohta jouduimme jälleen ylittämään tien, jälleen tosin onneksi ilman ongelmia, minkä jälkeen tupsahdimmekin Heijastuksen koivukujalle. Ehdimme lurauttaa sitä pitkin köpötellessämme vielä parit joululaulut taputellen hevosia joiden viiksikarvat olivat nyt aivan valkoiset ja kaulatkin useimmilla loistivat kuurakerroksen alla. Tallilla muut hyppäsivät jäätyneitä varpaitaan valitellen satuloista, itse juuri ja juuri uskaltauduin nousemaan ylhäisestä lämmöstäni riisuakseni Smigrenden valjaista ja taluttaakseni sen talliin muiden hevosten seuraksi.
Rupattelun ja naurun raikuessa viileässä tallissa kuivasimme, harjasimme ja loimitimme hevosia kunnes yhteistuumin siirryimme tallin toimistoon, toki palkittuamme hevoset ensin piparein ja omenin. Toimistossa nautimme jouluherkuista ja kuumasta glögistä, kuuntelimme ja lauloimme joululauluja, rupattelimme ja ennen kaikkea lämmittelimme kohmeisia varpaitamme ja sormiamme talolta raahaamani patterin lämmössä. Lopulta oli kuitenkin aika muiden lähteä koteihinsa joulun viettoon, ja siihen asti kun viimeinenkin ratsastaja oli huristellut hevosineen koivukujan päähän seisoin hyytävällä tallipihalla toivottelemassa hyvää joulua ja kiittämässä loistavasta retkestä. Ei ulkoilman kylmyyttä edes huomannut kun oli niin onnellinen ja iloinen olo hyvin menneestä retkestä johon ainakin ihmiset, toivottavasti hevosetkin, olivat olleet tyytyväisiä!
Valjastettuani Smigrenden reen eteen ja kääriydyttyäni vällyjen väliin joululakilla päällystetty kypärä päässäni vilkaisin pihalle kerääntyneitä ratsukoita. Toisten hevosten suitsia koristivat hirvensarvet, toisten ohjaksiin oli kiinnitetty punavalkoiset päälliset kulkusten kera ja näkyipä muitakin tonttulakkeja pomppivan hevosten ympärillä kun lähtöä valmisteltiin kovalla tohinalla. Pian kaikki osallistujat olivat kuitenkin satuloissa, toivoakseni hyvin lämpimästi pukeutuneina ja reiluin tumpuin varustautuneina, ja matka maneesille päin ja metsää kohti saattoi alkaa muistutettuani turvaväleistä.
Nousevan auringon kultaisessa valossa kimalteleva lumi narisi kavioiden alla, reki liukui kevyesti hangella ja vesihöyrypilvet leijailivat ratsukkoletkan yllä. Muuten oli aivan hiljaista, joskin välillä kuului lintujen laulua ja rääkäisyjä, ja ratsastajat nauttivat hiljaisuudesta ja luonnon kauneudesta, hevosten satunnaisesta pärskähtelystä.
Ohitettuamme maneesin, kuljettuamme hetken metsän ja pellonreunan välissä kulkevaa hiekkatietä ja käännyttyämme käynnissä kohti pellon toista reunaa, ehdotin ravia. Ehdotukseeni vastattiin hyväksyvällä mutinalla, ilmeisesti kaikki kaipasivat vähän liikuntaa pelkän paikallaan istumisen ja jäätyneiden varpaiden miettimisen sijasta. Samalla aloitettiin pikkuhiljaa laulella joululauluja, ja vaikka alku olikin hiljaista ja vähän takeltelevaista, reipastui laulu yhdessä vauhdin kanssa.
Putkahdettuamme kuusimetsikön keskeltä pellolle, ilmoitin että on aika reippaan laukan! Tästäkös vasta niin ratsut kuin ratsastajatkin innostuivat, ja vaikka Smigrende lumi pöllyten eteenpäin rynnistikin, ei se reen kanssa päässyt pötkimään läheskään yhtä kovaa kuin joukon pitkäkinttuisimmat ratsut. Saavuttaessamme pellon reunan odotteli siellä jo muutama puhiseva ratsu selässään punaposkiset, innosta hymyilevät ratsastajansa.
Kun koko joukko oli jälleen kasassa ja hyvässä järjestyksessä ohjasimme kuuraturpaiset ratsut, tai siis minä itse kuuraturpaisen ajokin, jälleen metsän siimekseen kapealle polulle. Hevosille annettin pitkät ohjat ja ne venyttelivätkin nautinnollisesti kaulojaan päristen ja pärskien, ratsastajien väistellessä lumen painosta alhaalla riippuvia oksia. Itse istuin nautinnollisesti vällyjeni välissä ja nautin lumisesta maisemasta luritellessamme myös vähän lauluja.
Hetken käveltyämme polku kiemursi harjun laelle, jossa korkeiden ja kapeiden mäntyjen kohotessa korkeuksiin polun kummankin puolin nostimme jälleen ravin. Harjulta laskeutuva mäki ei ollut niin jyrkkä etteikö siinäkin olisi voinut ravata, vaikkakin törmäyksiä kyllä vähän meinasi sattua toisten ratsujen lompsiessa alamäen vauhdilla alas ja toisten kipitellessä vähän varovaisemmin. Seuraavaan ylämäkeen vauhti kuitenkin vähän hidastui ratsujen ponnistellessa eteenpäin ja ilmeisesti jo etukäteen liikaa kinkkua nauttineiden ratsastajien puuskuttaessa kevyessä istunnassa. Harjun laelta levittäytyi sivuillemme upea talvimaisema täynnä auringonvalossa kimmaltavia puunlatvoja.
Mutta vaikka harjulta avautuvia maisemia olisi mieluusti katsellut pidemmänkin tovin, piti sieltä laskeutua alaskin. Alamäen jälkeen päätimme kuitenkin piristykseksi nostaa jälleen laukan! Tällä kertaa vauhti oli kuitenkin hitusen maltillisempi kulkiessamme polulla jonossa, vaikka jotkut hevoset olisivatkin mieluusti lähteneet ihan omaa vauhtiaan rellestämään. Kaikkien onneksi hevoset kuitenkin pysyivät kaikilla hanskassa, mutta mukavasti niidenkin kaulat alkoivat kostua ja huurtua pakkasessa ratsastajien poskien loistaessa punaisina ja silmien valuessa tuulenvirin nostattamia kyyneliä.
Laukkapätkän jälkeen tuli pian eteen tien ylitys, mikä kaikeksi onneksi sujui ilman kommelluksia autojenkin pysyessä poissa tieltä vielä siihen aikaan aamusta. Kun kaikki olivat ylittäneet paikoitellen liukkaan asvalttitien hirveiltä liukastumisilta välttyen, nostettiin jälleen ravi ja jatkettiin matkaa valkoisena loistavan lehtimetsän siimeksessä, missä jäljistä päätellen oli vipeltänyt niin jäniksiä, oravia, kettuja kuin kauriitakin.
Tien kaartuessa metsästä peltojen keskelle vilkaisin taakseni kysyäkseni tahtoisiko porukka vielä kolmannen laukkapätkän. Kysymykseni tosin taisi olla aivan turha, kaikkien suusta kajahti yhteen ääneen reipas "laukataan!" Niinpä sitten jälleen laukkasimme, jonossa tälläkin kertaa mutta leveämmällä tiellä kuitenkin vähän irrotellen niin ettei yhdelläkään ollut vaikeuksia ratsunsa pidättelyssä. Tämäkin laukkapätkä kuitenkin valitettavasti loppui aikanaan, sillä tie kapeni poluksi joka kiemursi metsän keskellä niin että sain todellakin olla tarkkana pysyäkseni polulla rekeni kanssa, vaikka olimmekin hidastaneet jälleen käyntiin.
Kohta jouduimme jälleen ylittämään tien, jälleen tosin onneksi ilman ongelmia, minkä jälkeen tupsahdimmekin Heijastuksen koivukujalle. Ehdimme lurauttaa sitä pitkin köpötellessämme vielä parit joululaulut taputellen hevosia joiden viiksikarvat olivat nyt aivan valkoiset ja kaulatkin useimmilla loistivat kuurakerroksen alla. Tallilla muut hyppäsivät jäätyneitä varpaitaan valitellen satuloista, itse juuri ja juuri uskaltauduin nousemaan ylhäisestä lämmöstäni riisuakseni Smigrenden valjaista ja taluttaakseni sen talliin muiden hevosten seuraksi.
Rupattelun ja naurun raikuessa viileässä tallissa kuivasimme, harjasimme ja loimitimme hevosia kunnes yhteistuumin siirryimme tallin toimistoon, toki palkittuamme hevoset ensin piparein ja omenin. Toimistossa nautimme jouluherkuista ja kuumasta glögistä, kuuntelimme ja lauloimme joululauluja, rupattelimme ja ennen kaikkea lämmittelimme kohmeisia varpaitamme ja sormiamme talolta raahaamani patterin lämmössä. Lopulta oli kuitenkin aika muiden lähteä koteihinsa joulun viettoon, ja siihen asti kun viimeinenkin ratsastaja oli huristellut hevosineen koivukujan päähän seisoin hyytävällä tallipihalla toivottelemassa hyvää joulua ja kiittämässä loistavasta retkestä. Ei ulkoilman kylmyyttä edes huomannut kun oli niin onnellinen ja iloinen olo hyvin menneestä retkestä johon ainakin ihmiset, toivottavasti hevosetkin, olivat olleet tyytyväisiä!
torstai 2. joulukuuta 2010
hoitotarina Karos, 2.12.2010
Kuljin pitkin tallitietä. Lunta tuiskutti reippaasti alas taivaalta ja pimenevä ilta loi tunnelmallisen olon tähän joulukuiseen torstaihin. Astelin tallipihalle ja annoin katseeni kiertää yli tarhojen. Toppaloimiin kääriytyneet hevoset katsoivat minua ja tulivat kerjäämään makupaloja.
- Heippa, tervehdin erästä suomenhevosta, ennen kuin saapastelin lumisen pihan ylitse Karosin luokse. Ori tunki turpansa kämmenelleni ja pörisi rauhallisesti.
- Eikö olekin kylmä, katsoin juuri lämpömittaria ja näytti olevan reilu 14 astetta pakkasta, mutta eihän se paljoa ole verrattuna 25 asteen pakkasiin, mutisin ja katsoin Karosia, joka vaikutti selvästi innokkaalta lähtemään talliin. Kiinnitin riimunvarren riimuseen ja tallustimme orin kanssa talliin.
Suunnistimme Karosin kanssa orin karsinalle ja jätin sen hetkeksi sinne. Avasin satulahuoneen oven ja tervehdin muutamaa tuttua vakiratsastajaa. Nostin varusteet alas telineiltä ja nappasin harjakorin mukaani. Puikkelehdin käytävää pitkin ja seisahduin orin karsinan ovelle. Astuin suan kanssa karsinaan ja laitoin Karosin kiinni. Karosin lyhyt karva pysyi hyvin puhtaana, joten pehmeä ja nopea perusharjaus, riitti pitämään Karosin karvan kunnossa. Tarkistin kaviot ja kiristin hokkeja. Taputin Karosia ja laitoin suojat jalkoihin, heitin satulan selkään ja pujotin suitset päähän. Ori tanssahteli rinnallani ja pärski kuuluvasti.
- Maltahan odottaa vielä hetki, naurahdin ja painoin kypärän päähäni.
Astelimme tallin pääovista ulos ja suunnistimme oikopäätä maneesiin. Suurin osa hevosista oli liikutettu jo, joten saisimme Karosin kanssa vetää hyvät treenit maneesissa. Hymyillen kapusin ratsaille ja kiristin vyötä, pujotin jalkani jalustimiin ja astelimme uralle. Karos kulki reippaasti eteenpäin ja vaikutti yhteistyöhaluiselta. Kävelimme jonkin aikaa ja vaihdoimme suunnan. Kokosin hieman ohjia ja lähdimme keventelemään. Karos oli vielä hieman kankea eikä vielä vertynyt, joten päätin ottaa kunnon verryttelyä, jotta voisimme harjoitella kunnon koulukuvoita tänään. Annoin hieman vapaampaa ohjaa ja lähdin kevyesti taivuttelemaan. Ratsastin takaosaa, mutten vielä kovin tiuhaa tahtia. Teimme paljon voltteja, jolloin kokosin ulko-ohjaa ja ohjasin hevosta asettumaan. Kierros kierrokselta muuttui hevonen kevyemmäksi ja asetus löytyi aivan pienin avuin. Ori pureskeli kuolaintaan, asettui sisälle ja tukeutui ulkotukeen. Kehuin Karosia ja lähdin hieman lyhentämään ravia.
Kokosin ohjia, istuin alas harjoitusraviin ja lähdin ratsastamaan takapäätä, joka oli vielä kaukana askelluksesta. Tein nopeita puolipidätteitä, myötäsin ja ratsastin istunnallani vahvasti. Muutaman kierroksen jälkeen Karos polki jo takajaloillaan erinomaisesti ja tarjosin peräänantoa. Teimme kokorataleikkaa ja lähdin hidastamaan ravia. Vaadin kumminkin ryhtiä, rytmiä ja kunnon työskentelyä. Pienen hiomisen jälkeen, tunsin jo orin jokaisen jalan painautuvan hiekkaan voimakkaasti ja ponnistavan raviin. Taputin peräänannossa kulkevaa oria ja jäimme pääty-ympyrälle. Asetin, taivut, korjasin omaa istuntaani ja lähdimme hitaasti, mutta varmasti pidentämään askelta. Vauhti ei saanut muuttua, vaan askeleen pituus. Reilut puolipidätteet, pohkeet ja istunta saivat kumminkin hevosen ymmärtämään mitä hain. Karos venytti jalkojaan ja ravasi todella hyvää ravia. Ravi oli lennokas, hidas ja pitkäaskelinen. Tiivistin hieman istuntaani ja ori seisahtui paikoilleen.
- Loistava poika! Kehuin ja nostimme paikoiltamme laukan. Energinen hevonen loikkasi laukkaan ja lähtikin laukkaamaan vahvaa ja pitkää laukkaa. Liimautin takapuoleni satulaan, tunnustelin istuinluuni ja häntäluuni, korjasin asentoani ja lähdin ratsastamaan laukkaa. Halusin ensin lyhyen ja hitaan laukan. Karos toden totta osasi tämän asian. Hevonen laukkasi pientä ”ponilaukkaa” rytmikkäin askelin, kaulakaarella ja takapää aktiivisessa työssä. Myötäsin hieman sisäohjasta ja kehotin pidempään laukkaan. Puolipidätteillä varmistin rauhallisen laukan. Karos laukkasi ympyrällä, hyvin asettuneena ja erinomaisessa tempossa. Kehuin hevosta nopeasti äänelläni ja lähdin taas lyhentämään laukkaa. Mukauduin pomppuisaan kyytiin ja pian tunsin, että laukkasimme kuin paikoillamme. Teimme ympyräleikkaa ja vaihdoimme laukan. Jatkoimme samaa asiaa toiseen suuntaan. Uusi asetus ja hetken verran hakemista, kunnes lyhyt ja tarmokas laukka löytyi. Kehuin jälleen Karosia ja siirryimme käyntiin. Palasimme takaisin uralle ja lähdin ratsastamaan käyntiä. Ratsastin käynnin kuntoon seuraavaan pitkän sivun alkuun mennessä ja lähdimme tulemaan avoväistöä. Karosille tämä oli helppo nakki. Se lähti tottuneesti väistämään ja kulkikin oikein ryhdikkäästi ja ylpeästi. Lyhyelle sivulle päästessämme, suoristin hevosen ja ravasimme kootussa ravissa lyhyen sivun. Suoritimme käyntiin siirtymisen ja aloitimme sulkutaivutuksen. Peräänannossa kulkeva ori teki tämänkin tyylikkäästi.
Jatkoimme harjoitusta hetken aikaa. Kun olimme aikamme tehneet väistöjä, lähdin keskittymään koottuun raviin. Lähdin ihan rauhassa suorittamaan liikettä. Annoin pohkeideni liukua hieman taaemmaksi ja istuin raskaammin satulaan. Työnsin lantiotani eteenpäin, säilyttäen kumminkin selän suoruuden. Käytin puolipidätteitä ja myötäyksiä, jotka saivat hevosen kootun ravin rytmiin. Pian tunsin kuinka Karosin ravi muuttui lennokkaammaksi ja takapää oli huolellisesti mukana. Kehuin hevosta, harjoittelimme koottua ravia hetken ja siirryimme sitten perusraviin. Jatkoimme äskeistä harjoitusta avo- ja sulkuväistöjen kanssa. Nyt ravissa, Karos sai hieman enemmän haastetta, mutta tämänkin ori suoritti tottuneesti ja tyylillä.
Siirryimme laukkaan ja lähdin ottamaan keskiympyrällä laukanvaihtoja. Lähdin valmistelemaan jokaista laukanvaihtoa huolella. Annoin selkeät avut ja viisas hevonen ymmärsikin heti mitä ajoin takaa. Laukka vaihtui hyvin. Laukkasimme vastalaukassa loivan kaarteen ja vaihdoimme jälleen myötälaukkaan. Samalla työskentelin laukassa koko ajan. Jokaisessa askeleessa vaikutin hevoseen ja ratsastin sitä aktiivisesti. Karos palkitsikin minut nöyrällä asenteella ja kunnon suorituksilla. Muutaman laukanvaihto harjoituksen jälkeen, päätimme pitää pienen hengähdys tauon. Huokaisin syvään ja annoin vapaat ohjat, kun siirtyminen käyntiin oli suoritettu. Tässä oli itsellekin tullut oikein lämmin, vaikka pureva pakkanen koettelikin normaalisti ratsastajia.
Muutaman kierroksen jälkeen, kokosin jälleen ohjia ja lähdin työstämään käyntiä. Otimme muutaman minuutin ajan ravikäynti siirtymisiä tiuhaan tahtiin ja palautimme hyvän työskentelyrytmin. Asetin hevosta ja lähdimme tulemaan ravissa pohkeenväistöä keskihalkaisijalta uralle. Tunsin kuinka Karos ponnisti jaloillaan ristiaskelia ja kulki sievässä peräänannossa. Päästyämme uralle, nostimme laukan ja laukkasimme lyhyen sivun, siirtyen ennen pitkää sivua takaisin raviin. Suoritimme pohkeenväistön uralta keskihalkaisijalle ja nostimme laukan. Laukkasimme vastalaukassa loivan kaarteen, vaihdoimme laukan ja siirryimme raviin. Tulimme vielä muutamat pohkeenväistöt, ennen käyntiin siirtymistä. Karos kulki edelleen allani nöyrästi, hienossa peräänannossa ja täysillä työskennellen. Kehuin sitä ja päätin vaihtaa vapaalle, voisimme vetää nyt kunnon loppuverryttelyt ja palata talliin, sen verran upeasti oli poika tänään työskennellyt.
Annoin ohjien liukua sormieni välistä ja siirryimme kevyeeseen raviin. Karos pärski, venytti kaulaansa ja askeltaan. Taputin sitä pitkään ja rentouduin satulassa. Pitkän raviverryttelyn jälkeen, siirryimme käyntiin ja kävelimme noin kymmenen minuuttia. Kun orin hengitys oli tasaantunut, laskeuduin ratsailta ja talutin hevosen talliin. Karsinassa riisuin varusteet ja harjasin hevosen kevyesti. Tarkistin jalat ja levitin loimen selkään. Palautettuani varusteet paikoilleen, kävin heittämässä Karosille heinät. Katselin hetken, kun ori työnsi turpansa heinien joukkoon, tämän jälkeen hymähdin mietteissäni ja lähdin satulahuoneeseen. Ryhdyin pistämään tavaroita paikoilleen, rullasin matot kasaan ja heitin roskia roskikseen. Avasin ikkunaa, jotta ilma hieman tuulettuisi ja lähdin mattoja tamppaamaan. Suuret pölypilvet leijailivat pihalla ja mattopiiska paukkui mattoja vasten. Saatuani matot tampattua, vein ne talliin ja ryhdyin siivoamaan kaappeja ja hyllyjä. Ennen kuin heitin tyhjiä purkkeja roskiin, suljin ikkunan, jottei huone aivan kylmettyisi. Päätin antaa muoveille ja muille roskille myös kyytiä. Pyyhin pölyt märällä rätillä ja vein kaikki viltit, huovat, loimet ym. käytävälle. Huone oli jo paljon tyhjemmän näköinen. Nyt sain imuroitua koko lattia alueen ja samalla pestyä sen tehokkaalla pesuaineella. Annoin kirkkaan lattian kuivua aikansa ja menin sillä välin käytävälle lajittelemaan huopia, vilttejä ja loimia. Jokainen likainen huopa sai kyydin pesukoneeseen.
Saatuani kaikki puhtaat viltit ym. viikattua siististi, vein ne omiin kaappeihin ja katsoin tyytyväisenä tyhjää pahvilaatikkoa. Vein kasan roskia ulkoroskikseen ja tulin vilkaisemaan satulahuoneen lattiaa. Lattia oli jo hyvässä kunnossa, joten asettelin matot paikoilleen ja kävin pyyhkimässä ikkunan. Tyhjä pahvilaatikko löysi paikkansa penkin alta, jonne se mahtui hyvin, olematta kenenkään tiellä. Katsoin hymyillen ympärilleni ja suljin oven perässäni. Vilkaisin kelloa ja päätin pitää kiirettä. Menin heittämään Karosin niskaan toppaloimen ja vein orin ulos tarhaan. Siivosin hevosen karsinan ja lakaisin käytävän. Kävin laittamassa Karosin iltaruuat kuntoon ja hain hevosen takaisin talliin. Riisuttuani siltä loimet, toivotin hyvää yötä ja lähdin kotiin.
~ Wonder
- Heippa, tervehdin erästä suomenhevosta, ennen kuin saapastelin lumisen pihan ylitse Karosin luokse. Ori tunki turpansa kämmenelleni ja pörisi rauhallisesti.
- Eikö olekin kylmä, katsoin juuri lämpömittaria ja näytti olevan reilu 14 astetta pakkasta, mutta eihän se paljoa ole verrattuna 25 asteen pakkasiin, mutisin ja katsoin Karosia, joka vaikutti selvästi innokkaalta lähtemään talliin. Kiinnitin riimunvarren riimuseen ja tallustimme orin kanssa talliin.
Suunnistimme Karosin kanssa orin karsinalle ja jätin sen hetkeksi sinne. Avasin satulahuoneen oven ja tervehdin muutamaa tuttua vakiratsastajaa. Nostin varusteet alas telineiltä ja nappasin harjakorin mukaani. Puikkelehdin käytävää pitkin ja seisahduin orin karsinan ovelle. Astuin suan kanssa karsinaan ja laitoin Karosin kiinni. Karosin lyhyt karva pysyi hyvin puhtaana, joten pehmeä ja nopea perusharjaus, riitti pitämään Karosin karvan kunnossa. Tarkistin kaviot ja kiristin hokkeja. Taputin Karosia ja laitoin suojat jalkoihin, heitin satulan selkään ja pujotin suitset päähän. Ori tanssahteli rinnallani ja pärski kuuluvasti.
- Maltahan odottaa vielä hetki, naurahdin ja painoin kypärän päähäni.
Astelimme tallin pääovista ulos ja suunnistimme oikopäätä maneesiin. Suurin osa hevosista oli liikutettu jo, joten saisimme Karosin kanssa vetää hyvät treenit maneesissa. Hymyillen kapusin ratsaille ja kiristin vyötä, pujotin jalkani jalustimiin ja astelimme uralle. Karos kulki reippaasti eteenpäin ja vaikutti yhteistyöhaluiselta. Kävelimme jonkin aikaa ja vaihdoimme suunnan. Kokosin hieman ohjia ja lähdimme keventelemään. Karos oli vielä hieman kankea eikä vielä vertynyt, joten päätin ottaa kunnon verryttelyä, jotta voisimme harjoitella kunnon koulukuvoita tänään. Annoin hieman vapaampaa ohjaa ja lähdin kevyesti taivuttelemaan. Ratsastin takaosaa, mutten vielä kovin tiuhaa tahtia. Teimme paljon voltteja, jolloin kokosin ulko-ohjaa ja ohjasin hevosta asettumaan. Kierros kierrokselta muuttui hevonen kevyemmäksi ja asetus löytyi aivan pienin avuin. Ori pureskeli kuolaintaan, asettui sisälle ja tukeutui ulkotukeen. Kehuin Karosia ja lähdin hieman lyhentämään ravia.
Kokosin ohjia, istuin alas harjoitusraviin ja lähdin ratsastamaan takapäätä, joka oli vielä kaukana askelluksesta. Tein nopeita puolipidätteitä, myötäsin ja ratsastin istunnallani vahvasti. Muutaman kierroksen jälkeen Karos polki jo takajaloillaan erinomaisesti ja tarjosin peräänantoa. Teimme kokorataleikkaa ja lähdin hidastamaan ravia. Vaadin kumminkin ryhtiä, rytmiä ja kunnon työskentelyä. Pienen hiomisen jälkeen, tunsin jo orin jokaisen jalan painautuvan hiekkaan voimakkaasti ja ponnistavan raviin. Taputin peräänannossa kulkevaa oria ja jäimme pääty-ympyrälle. Asetin, taivut, korjasin omaa istuntaani ja lähdimme hitaasti, mutta varmasti pidentämään askelta. Vauhti ei saanut muuttua, vaan askeleen pituus. Reilut puolipidätteet, pohkeet ja istunta saivat kumminkin hevosen ymmärtämään mitä hain. Karos venytti jalkojaan ja ravasi todella hyvää ravia. Ravi oli lennokas, hidas ja pitkäaskelinen. Tiivistin hieman istuntaani ja ori seisahtui paikoilleen.
- Loistava poika! Kehuin ja nostimme paikoiltamme laukan. Energinen hevonen loikkasi laukkaan ja lähtikin laukkaamaan vahvaa ja pitkää laukkaa. Liimautin takapuoleni satulaan, tunnustelin istuinluuni ja häntäluuni, korjasin asentoani ja lähdin ratsastamaan laukkaa. Halusin ensin lyhyen ja hitaan laukan. Karos toden totta osasi tämän asian. Hevonen laukkasi pientä ”ponilaukkaa” rytmikkäin askelin, kaulakaarella ja takapää aktiivisessa työssä. Myötäsin hieman sisäohjasta ja kehotin pidempään laukkaan. Puolipidätteillä varmistin rauhallisen laukan. Karos laukkasi ympyrällä, hyvin asettuneena ja erinomaisessa tempossa. Kehuin hevosta nopeasti äänelläni ja lähdin taas lyhentämään laukkaa. Mukauduin pomppuisaan kyytiin ja pian tunsin, että laukkasimme kuin paikoillamme. Teimme ympyräleikkaa ja vaihdoimme laukan. Jatkoimme samaa asiaa toiseen suuntaan. Uusi asetus ja hetken verran hakemista, kunnes lyhyt ja tarmokas laukka löytyi. Kehuin jälleen Karosia ja siirryimme käyntiin. Palasimme takaisin uralle ja lähdin ratsastamaan käyntiä. Ratsastin käynnin kuntoon seuraavaan pitkän sivun alkuun mennessä ja lähdimme tulemaan avoväistöä. Karosille tämä oli helppo nakki. Se lähti tottuneesti väistämään ja kulkikin oikein ryhdikkäästi ja ylpeästi. Lyhyelle sivulle päästessämme, suoristin hevosen ja ravasimme kootussa ravissa lyhyen sivun. Suoritimme käyntiin siirtymisen ja aloitimme sulkutaivutuksen. Peräänannossa kulkeva ori teki tämänkin tyylikkäästi.
Jatkoimme harjoitusta hetken aikaa. Kun olimme aikamme tehneet väistöjä, lähdin keskittymään koottuun raviin. Lähdin ihan rauhassa suorittamaan liikettä. Annoin pohkeideni liukua hieman taaemmaksi ja istuin raskaammin satulaan. Työnsin lantiotani eteenpäin, säilyttäen kumminkin selän suoruuden. Käytin puolipidätteitä ja myötäyksiä, jotka saivat hevosen kootun ravin rytmiin. Pian tunsin kuinka Karosin ravi muuttui lennokkaammaksi ja takapää oli huolellisesti mukana. Kehuin hevosta, harjoittelimme koottua ravia hetken ja siirryimme sitten perusraviin. Jatkoimme äskeistä harjoitusta avo- ja sulkuväistöjen kanssa. Nyt ravissa, Karos sai hieman enemmän haastetta, mutta tämänkin ori suoritti tottuneesti ja tyylillä.
Siirryimme laukkaan ja lähdin ottamaan keskiympyrällä laukanvaihtoja. Lähdin valmistelemaan jokaista laukanvaihtoa huolella. Annoin selkeät avut ja viisas hevonen ymmärsikin heti mitä ajoin takaa. Laukka vaihtui hyvin. Laukkasimme vastalaukassa loivan kaarteen ja vaihdoimme jälleen myötälaukkaan. Samalla työskentelin laukassa koko ajan. Jokaisessa askeleessa vaikutin hevoseen ja ratsastin sitä aktiivisesti. Karos palkitsikin minut nöyrällä asenteella ja kunnon suorituksilla. Muutaman laukanvaihto harjoituksen jälkeen, päätimme pitää pienen hengähdys tauon. Huokaisin syvään ja annoin vapaat ohjat, kun siirtyminen käyntiin oli suoritettu. Tässä oli itsellekin tullut oikein lämmin, vaikka pureva pakkanen koettelikin normaalisti ratsastajia.
Muutaman kierroksen jälkeen, kokosin jälleen ohjia ja lähdin työstämään käyntiä. Otimme muutaman minuutin ajan ravikäynti siirtymisiä tiuhaan tahtiin ja palautimme hyvän työskentelyrytmin. Asetin hevosta ja lähdimme tulemaan ravissa pohkeenväistöä keskihalkaisijalta uralle. Tunsin kuinka Karos ponnisti jaloillaan ristiaskelia ja kulki sievässä peräänannossa. Päästyämme uralle, nostimme laukan ja laukkasimme lyhyen sivun, siirtyen ennen pitkää sivua takaisin raviin. Suoritimme pohkeenväistön uralta keskihalkaisijalle ja nostimme laukan. Laukkasimme vastalaukassa loivan kaarteen, vaihdoimme laukan ja siirryimme raviin. Tulimme vielä muutamat pohkeenväistöt, ennen käyntiin siirtymistä. Karos kulki edelleen allani nöyrästi, hienossa peräänannossa ja täysillä työskennellen. Kehuin sitä ja päätin vaihtaa vapaalle, voisimme vetää nyt kunnon loppuverryttelyt ja palata talliin, sen verran upeasti oli poika tänään työskennellyt.
Annoin ohjien liukua sormieni välistä ja siirryimme kevyeeseen raviin. Karos pärski, venytti kaulaansa ja askeltaan. Taputin sitä pitkään ja rentouduin satulassa. Pitkän raviverryttelyn jälkeen, siirryimme käyntiin ja kävelimme noin kymmenen minuuttia. Kun orin hengitys oli tasaantunut, laskeuduin ratsailta ja talutin hevosen talliin. Karsinassa riisuin varusteet ja harjasin hevosen kevyesti. Tarkistin jalat ja levitin loimen selkään. Palautettuani varusteet paikoilleen, kävin heittämässä Karosille heinät. Katselin hetken, kun ori työnsi turpansa heinien joukkoon, tämän jälkeen hymähdin mietteissäni ja lähdin satulahuoneeseen. Ryhdyin pistämään tavaroita paikoilleen, rullasin matot kasaan ja heitin roskia roskikseen. Avasin ikkunaa, jotta ilma hieman tuulettuisi ja lähdin mattoja tamppaamaan. Suuret pölypilvet leijailivat pihalla ja mattopiiska paukkui mattoja vasten. Saatuani matot tampattua, vein ne talliin ja ryhdyin siivoamaan kaappeja ja hyllyjä. Ennen kuin heitin tyhjiä purkkeja roskiin, suljin ikkunan, jottei huone aivan kylmettyisi. Päätin antaa muoveille ja muille roskille myös kyytiä. Pyyhin pölyt märällä rätillä ja vein kaikki viltit, huovat, loimet ym. käytävälle. Huone oli jo paljon tyhjemmän näköinen. Nyt sain imuroitua koko lattia alueen ja samalla pestyä sen tehokkaalla pesuaineella. Annoin kirkkaan lattian kuivua aikansa ja menin sillä välin käytävälle lajittelemaan huopia, vilttejä ja loimia. Jokainen likainen huopa sai kyydin pesukoneeseen.
Saatuani kaikki puhtaat viltit ym. viikattua siististi, vein ne omiin kaappeihin ja katsoin tyytyväisenä tyhjää pahvilaatikkoa. Vein kasan roskia ulkoroskikseen ja tulin vilkaisemaan satulahuoneen lattiaa. Lattia oli jo hyvässä kunnossa, joten asettelin matot paikoilleen ja kävin pyyhkimässä ikkunan. Tyhjä pahvilaatikko löysi paikkansa penkin alta, jonne se mahtui hyvin, olematta kenenkään tiellä. Katsoin hymyillen ympärilleni ja suljin oven perässäni. Vilkaisin kelloa ja päätin pitää kiirettä. Menin heittämään Karosin niskaan toppaloimen ja vein orin ulos tarhaan. Siivosin hevosen karsinan ja lakaisin käytävän. Kävin laittamassa Karosin iltaruuat kuntoon ja hain hevosen takaisin talliin. Riisuttuani siltä loimet, toivotin hyvää yötä ja lähdin kotiin.
~ Wonder
keskiviikko 1. joulukuuta 2010
Painoaputreeniä ilman satulaa alá Amar & Keena, feat. satulallinen Ainotar & Gnomzu
Joulukuu alkoikin ihanan lumisateisissa merkeissä, onneksi ei sentään aivan pyryttäen! Hevoset olivat kuitenkin tuntien tarhassaolon jäljiltä melkoisia lumikasoja kun käväisin Smigrenden mukaani iltaratsastukselle kaappaamassa, seuranani Ainotarta hakemaan lähtenyt hoitajansa Gnomzu.
Yhdessä höpötellen laitoimme tammat tallissa kuntoon, tosin oman ratsuni kohdalla kuntoonlaitto tarkoitti kylläkin vain pikaista harjausta, kavioiden putsausta, suojien sitaisemista etujalkoihin ja suitsien pukemista, sillä päätin pitkästä aikaa loikata Keenan selkään ilman satulaa! "Joko on valmista?" huikkasin Ainottaren karsinaan kiskoessani kypärää päähäni. "Jep, valmista on!" kuului Gnomzun innokas vastaus, ja kohta talutimme tammoja peräkkäin kevyesti lumen peittämälle kentälle.
Napsautin kentän valot päälle, sillä lumen hohdosta huolimatta näkökykyni ei moisessa hämäryydessä ratsastamiseen oikein riittänyt. Gnomzu nousi normien mukaisesti ratsunsa selkään pituushalkaisijalla "poikittain", kun taas itse pomppasin Keenan karvaiseen selkään aidan päältä - ja tamma oli heti lähdössä viipottamaan uraa pitkin. "Hehhei rouvaseni, vähän kärsivällisyyttä heti alkuun, kiitooos", mumisin tammalle etsiessäni sopivaa istumakohtaa. Pian kuitenkin kotiuduin tamman selkään sen köpötellessä uraa pitkin ohjin ja katsellen kiinnostuneena ympärilleen.
Keenan vauhdin rajoittamiseksi ja jotta sillä olisi jotain tekemistä, aloin käännellä sitä pelkillä painoavuilla isoille volteille. Alkuun tosin pelkät painoavut eivät ihan menneet läpi vaan pohkeitakin piti käytellä, mutta hiljalleen kääntymiset alkoivat toimia paremmin ja paremmin pelkän painonkin voimin. Volteilla pyöriessäni seurailin sivusilmällä myös Gnomzua ja Aikkua, jotka treenailivat pysähdyksiä, peruutuksia ja liikkeellelähtöjä oikein sujuvan näköisesti. Suunnanvaihdoksen jälkeen tein vielä muutamia voltteja toiseenkin suuntaan, mutta sitten päätin matkia toista ratsukkoa, paljolti koska Keena keksi taas että hänellä on tylsää ja jos ei muuta aktiviteettia saa niin edes vauhtia pitää lisätä! Yritin jälleen ratsastaa pelkillä painoavuilla mahdollisimman paljon ja pitää ohjat löysinä, ja itseasiassa yllätyinkin miten nopeasti Keena sai jujun päästä kiinni ilman että juurikaan tarvitsi ohjilla ottaa kontaktia! "Loistava tyttö!" huudahdin ilahtuneena erään lähestulkoon täydellisesti sujuneen peruutuksen jälkeen. Ilman satulaa menohan sujui paremmin kuin olin kuvitellut!
Vilkaistessani Gnomzun ja Ainottaren menoa seuraavan kerran, he pyörivät kahdeksikolla harjoitusravissa. Itse päätin myös aloittaa ravilämppäilyt, nekin tosin löysin ohjin, enkä todellakaan tarvinnut kuin kevyen kehotuksen istumalihaksillani kun Keena jo ponnahti lennokkaaseen raviin - ehkä hiukan turhankin lennokkaaseen, ottaen huomioon ettei ratsuni omista edes kunnon harjaa.. Kipitimme siis ravia uralla niin pitkään että sain Keenan vauhdin hitaasti ja suhteellisen varmasti hidastettua siedettävämpiin nopeuslukemiin puolipidätteitä hyödyntäen.
Toinen ratsukko jatkoi edelleen kahdeksikkoharjoitustaan ja päätin yrittää olla häiritsemättä heitä, siispä päädyin tekemään kentän toisessa päässä pienenevää ja toisessa päädyssä suurenevaa volttia, johon tosin jouduin käyttämään pohkeitakin kun Keena ei oikein tahtonut keksiä mitä siltä hain takaa. Kohta Gnomzu ja Aikku siirtyivät uralle treenaamaan temponvaihdoksia. "Muista sitten katsoa että Aikku käyttää kunnolla myös takaosaansa", huikkasin Gnomzulle heidän viilettäessään ohitsemme vähän epäpuhtaassa lisätyssä ravissa. "Okei, kiitos vinkistä", hihkaisi Gnomzu takaisin selvästi harjoitukseensa keskittyneenä. Me taas siirryimme Keenan kanssa tekemään kahdesta neliöstä koostuvaa "kahdeksikkoa" jonka keskellä tehtiin pysähdys suoraan ravista ja kulmat ratsastettiin kaikki huolella. Tämäkään homma ei aivan ilman pohje- ja vähän ohjasapujakaan sujunut, mutta en kuitenkaan voinut olla kuin tyytyväinen miten tamma keskittyi, asettui ja taipui kulmissa ja loppujen lopuksi alkoi jopa ymmärtää ettei pysähdyksestä tarvinnut ponnistaa raviin aivan niin voimakkaasti..
"Hei me laukataan nyt, ajattelin vaan ilmottaa ettei satuta törmäyskurssille", ilmoitti Gnomzu hymyissä suin. "Selvä, oikeastaan mekin voitaisiin nyt ottaa vähän laukkaharjoituksia, jos tää tamma vaan pysyy runsaissa karvoissansa", totesin takaisin hyväksyvästi. Ja kohta tajusinkin omankin ratsuni jalkojen alkaa rummuttaa kiivaammassa tahdissa, vaikka Gnomzu ja Aikku laukkasivat kentän toisessa päässä ympyrällä. "Kuules hätähousu, sitten vasta mennään kun minä käsken, ei niistä muista tarvitse välittää", naurahdin kiirehtiväiselle Keenalle. Hidastin sen rauhalliseen, ilman satulaakin mukavan miellyttävään raviin, ja siitä nostin laukan pääty-ympyrällä koottuani ensin varmuuden vuoksi ohjia käteeni. Ensimmäinen nosto oli erittäin hätäinen, joten hidastin tamman uudestaan rauhalliseen raviin, ja nostin sitten uuden laukan, tällä kertaa paremmalla menestyksellä. Annoin Keenan ensin vähän päästellä höyryjä pihalle ympyrällä, ei toki mitenkään kovassa laukassa mutta kuitenkin niin että tamma sai työskennellä kunnolla, pidin myös tarkasti huolen asetuksesta ja taivutuksesta.
Kun Keenan vauhti alkoi olla luonnostaan rauhallista laukkasimme pitkän sivun, teimme päädyssä ympyrän toisen ratsukon perässä ja seuraavan kerran pitkälle sivulle tultaessa käännyimmekin kentän poikki kokorataleikkaalle. Sen keskellä vaihdoimme pikaisesti ravin kautta laukkaa, mikä ei tosin onnistunut ihan niin kuin suunnittelin sillä olin lähellä luiskahtaa alas tamman hytkyvästä selästä.. Tällä kertaa vasemmassa laukassa käännyimme taas ympyrälle ja jatkoimme siinä kunnes vauhti hidastui miellyttävämpiin lukemiin. Ohjatessani tammaa tarkasti pysymään oikeanmuotoisella ja -kokoisella ympyrällä oikein asettuneena ja taipuneena sen kaula alkoi hiljalleen hiostua. Vielä hetken laukattuamme päätin että olisi aika hidastaa vauhtia, ja raviin pelkkien painoapujen avulla siirryttyämme totesinkin Gnomzun ja Ainottarenkin jo siirtyneen ravailemaan serpentiiniuralla. Päätin että se olisi juuri sopivaa loppuverkkaa Keenallekin, annoin ohjien hiljalleen valua sormieni välistä ja tamman venyttää kaulaansa kun kääntelin sitä painon ja pohkeiden avulla suuntaan ja toiseen, suoristaen aina mutkien välillä.
"Mites teidän laukkailut sujui?" huikkasin Gnomzulle kun satuimme vastakkain serpentiinin suoralla uralla. "Tosi kivasti, Aikku toimi kuin ajatus ja oli ihan iloissaan laukkaamisesta", hymyilevä tyttö ilmoitti. "Hieno juttu, teidän yhteistyö sujuukin tosi kivasti!" kehaisin, vieläpä ihan aiheesta. "Joidenkin mielestä Aikku on lähinnä tylsä ratsu kun se on niin tasainen, mutta ei se kyllä kaikkien kanssa kuitenkaan toimi samalla innolla ja melkeinpä ponnekkuudella kuin sun kanssas", jatkoin vielä ratsukon analysointia. Tällä kertaa sain vastaukseksi vain ilosta säkenöivät silmät.
Ravailtuamme serpentiinillä jonkin aikaa alkoivat molemmat ratsut osoittaa hidastelun merkkejä, Aikku lähinnä luontaisen pienen laiskuutensa ja Keena kyllästymisensä vuoksi, ja niinpä siirryimme käyntiin. Jatkoimme kuitenkin edelleen ratsujen kääntelyä ja vääntelyä volteilla, ympyröillä ja kahdeksikoilla - aina siihen asti kunnes Gnomzu ehdotti: "hei eikös voisi käväistä kävelemässä loppukäynnit maastossa, vaikka se maneesin kiertävä järvenrantalenkki?" Ja niinpä suuntasimme välittömästi maneesille johtavalle hiekkatielle, kuullaksemme maneesista tasaista kavioiden jytinää jonkun ilmeisesti hypätessä esteitä. "Wonder ja Karos on varmaan treenaamassa, voisin arvata", naurahti Gnomzu. "Joo, luultavasti on. Randomin töpökavioista ei ainakaan tuommoista töminää kuulu ja tuskin muidenkaan kaviot noin innokkaasti maneesin pohjaa takoisivat", tokaisin huvittuneena takaisin.
"Täällä olisi kyllä otsalamppu ihan paikallaan", Gnomzu totesi kun olimme ohittaneet maneesin ja taivalsimme tiellä silkassa pimeydessä - onneksi sentään järvi rinteen alapuolella loisti laajana valkoisena kenttänä että tiesimme suuntaavamme oikeaan suuntaan. En siis voinut kuin myöntyä toisen toteamukseen. Matka rannalle sujui rauhallisesti, mitä nyt erityisesti Keenan piti normaaliakin valppaampana ympärilleen kuikuilla, pimeä kun oli. Rannalla tammat selvästi muistivat että siellä yleensä laukataan, eivätkä halunneet ollenkaan tajuta että oli loppukäyntien aika. "Hei höpöliini, nyt kuule kävellään ja suunnataan kaikessa rauhassa tallille, enhän mä edes pysyisi sun selässäs jos lähtisit nyt täyttä vauhtia kiitämään", totesin Keenalle joka oli nostanut päänsä yläilmoihin ja tepsutti jalkojaan nostellen valmiina syöksymään matkaan pienimmästäkin käskystä.
Käännyttyämme vihdoin pois rannalta tielle joka johtaa suoraan tallin pihalle rauhoittuivat tammat taas, pettyneen oloisina tosin. Hetkeksi tauonnut lumisade alkoi taas ja pohdiskelin pitäisikö aamulla varautua kaivamaan tallinovi esille lumikinoksen takaa - tuskinpa kuitenkaan. Hevosten kaviot natisivat ihanasti vastasataneella pakkaslumella, niin niiden kuin ratsastajienkin hengitys höyrysi ja Keenan selkä tuntui ihanan lämpöiseltä takapuolen alla. Tallilla loikkasimme hevosten selistä pihalla, talutimme ne talliin, riisuimme varusteista ja puistelimme uuden lumen niiden harjoista. Kello olikin jo sen verran että tammat saivat jäädä talliin nautiskelemaan iltaheinistä ja odottelemaan muuta ruokaansa, tosin pakko oli kyllä tökätä porkkana sulosilmillään minua tuijottavan Keenan suuhun, antaa sille kunnon hali ja kehua miten hurjan hienosti se olikaan tänään mennyt.
Seuraavaksi suuntasinkin toimistoon, toki vietyäni ensin Keenan suitset paikoilleen, mielessäni eräs ratsastuksen aikana syntynyt idea: Heijastukseen pitäisi saada pyöröaitaus! Mutta mihin sen pystyttäisikään, ja pitäisikö rakentamisen kuitenkin odottaa kevääseen? Hmm....
~ Amar
Yhdessä höpötellen laitoimme tammat tallissa kuntoon, tosin oman ratsuni kohdalla kuntoonlaitto tarkoitti kylläkin vain pikaista harjausta, kavioiden putsausta, suojien sitaisemista etujalkoihin ja suitsien pukemista, sillä päätin pitkästä aikaa loikata Keenan selkään ilman satulaa! "Joko on valmista?" huikkasin Ainottaren karsinaan kiskoessani kypärää päähäni. "Jep, valmista on!" kuului Gnomzun innokas vastaus, ja kohta talutimme tammoja peräkkäin kevyesti lumen peittämälle kentälle.
Napsautin kentän valot päälle, sillä lumen hohdosta huolimatta näkökykyni ei moisessa hämäryydessä ratsastamiseen oikein riittänyt. Gnomzu nousi normien mukaisesti ratsunsa selkään pituushalkaisijalla "poikittain", kun taas itse pomppasin Keenan karvaiseen selkään aidan päältä - ja tamma oli heti lähdössä viipottamaan uraa pitkin. "Hehhei rouvaseni, vähän kärsivällisyyttä heti alkuun, kiitooos", mumisin tammalle etsiessäni sopivaa istumakohtaa. Pian kuitenkin kotiuduin tamman selkään sen köpötellessä uraa pitkin ohjin ja katsellen kiinnostuneena ympärilleen.
Keenan vauhdin rajoittamiseksi ja jotta sillä olisi jotain tekemistä, aloin käännellä sitä pelkillä painoavuilla isoille volteille. Alkuun tosin pelkät painoavut eivät ihan menneet läpi vaan pohkeitakin piti käytellä, mutta hiljalleen kääntymiset alkoivat toimia paremmin ja paremmin pelkän painonkin voimin. Volteilla pyöriessäni seurailin sivusilmällä myös Gnomzua ja Aikkua, jotka treenailivat pysähdyksiä, peruutuksia ja liikkeellelähtöjä oikein sujuvan näköisesti. Suunnanvaihdoksen jälkeen tein vielä muutamia voltteja toiseenkin suuntaan, mutta sitten päätin matkia toista ratsukkoa, paljolti koska Keena keksi taas että hänellä on tylsää ja jos ei muuta aktiviteettia saa niin edes vauhtia pitää lisätä! Yritin jälleen ratsastaa pelkillä painoavuilla mahdollisimman paljon ja pitää ohjat löysinä, ja itseasiassa yllätyinkin miten nopeasti Keena sai jujun päästä kiinni ilman että juurikaan tarvitsi ohjilla ottaa kontaktia! "Loistava tyttö!" huudahdin ilahtuneena erään lähestulkoon täydellisesti sujuneen peruutuksen jälkeen. Ilman satulaa menohan sujui paremmin kuin olin kuvitellut!
Vilkaistessani Gnomzun ja Ainottaren menoa seuraavan kerran, he pyörivät kahdeksikolla harjoitusravissa. Itse päätin myös aloittaa ravilämppäilyt, nekin tosin löysin ohjin, enkä todellakaan tarvinnut kuin kevyen kehotuksen istumalihaksillani kun Keena jo ponnahti lennokkaaseen raviin - ehkä hiukan turhankin lennokkaaseen, ottaen huomioon ettei ratsuni omista edes kunnon harjaa.. Kipitimme siis ravia uralla niin pitkään että sain Keenan vauhdin hitaasti ja suhteellisen varmasti hidastettua siedettävämpiin nopeuslukemiin puolipidätteitä hyödyntäen.
Toinen ratsukko jatkoi edelleen kahdeksikkoharjoitustaan ja päätin yrittää olla häiritsemättä heitä, siispä päädyin tekemään kentän toisessa päässä pienenevää ja toisessa päädyssä suurenevaa volttia, johon tosin jouduin käyttämään pohkeitakin kun Keena ei oikein tahtonut keksiä mitä siltä hain takaa. Kohta Gnomzu ja Aikku siirtyivät uralle treenaamaan temponvaihdoksia. "Muista sitten katsoa että Aikku käyttää kunnolla myös takaosaansa", huikkasin Gnomzulle heidän viilettäessään ohitsemme vähän epäpuhtaassa lisätyssä ravissa. "Okei, kiitos vinkistä", hihkaisi Gnomzu takaisin selvästi harjoitukseensa keskittyneenä. Me taas siirryimme Keenan kanssa tekemään kahdesta neliöstä koostuvaa "kahdeksikkoa" jonka keskellä tehtiin pysähdys suoraan ravista ja kulmat ratsastettiin kaikki huolella. Tämäkään homma ei aivan ilman pohje- ja vähän ohjasapujakaan sujunut, mutta en kuitenkaan voinut olla kuin tyytyväinen miten tamma keskittyi, asettui ja taipui kulmissa ja loppujen lopuksi alkoi jopa ymmärtää ettei pysähdyksestä tarvinnut ponnistaa raviin aivan niin voimakkaasti..
"Hei me laukataan nyt, ajattelin vaan ilmottaa ettei satuta törmäyskurssille", ilmoitti Gnomzu hymyissä suin. "Selvä, oikeastaan mekin voitaisiin nyt ottaa vähän laukkaharjoituksia, jos tää tamma vaan pysyy runsaissa karvoissansa", totesin takaisin hyväksyvästi. Ja kohta tajusinkin omankin ratsuni jalkojen alkaa rummuttaa kiivaammassa tahdissa, vaikka Gnomzu ja Aikku laukkasivat kentän toisessa päässä ympyrällä. "Kuules hätähousu, sitten vasta mennään kun minä käsken, ei niistä muista tarvitse välittää", naurahdin kiirehtiväiselle Keenalle. Hidastin sen rauhalliseen, ilman satulaakin mukavan miellyttävään raviin, ja siitä nostin laukan pääty-ympyrällä koottuani ensin varmuuden vuoksi ohjia käteeni. Ensimmäinen nosto oli erittäin hätäinen, joten hidastin tamman uudestaan rauhalliseen raviin, ja nostin sitten uuden laukan, tällä kertaa paremmalla menestyksellä. Annoin Keenan ensin vähän päästellä höyryjä pihalle ympyrällä, ei toki mitenkään kovassa laukassa mutta kuitenkin niin että tamma sai työskennellä kunnolla, pidin myös tarkasti huolen asetuksesta ja taivutuksesta.
Kun Keenan vauhti alkoi olla luonnostaan rauhallista laukkasimme pitkän sivun, teimme päädyssä ympyrän toisen ratsukon perässä ja seuraavan kerran pitkälle sivulle tultaessa käännyimmekin kentän poikki kokorataleikkaalle. Sen keskellä vaihdoimme pikaisesti ravin kautta laukkaa, mikä ei tosin onnistunut ihan niin kuin suunnittelin sillä olin lähellä luiskahtaa alas tamman hytkyvästä selästä.. Tällä kertaa vasemmassa laukassa käännyimme taas ympyrälle ja jatkoimme siinä kunnes vauhti hidastui miellyttävämpiin lukemiin. Ohjatessani tammaa tarkasti pysymään oikeanmuotoisella ja -kokoisella ympyrällä oikein asettuneena ja taipuneena sen kaula alkoi hiljalleen hiostua. Vielä hetken laukattuamme päätin että olisi aika hidastaa vauhtia, ja raviin pelkkien painoapujen avulla siirryttyämme totesinkin Gnomzun ja Ainottarenkin jo siirtyneen ravailemaan serpentiiniuralla. Päätin että se olisi juuri sopivaa loppuverkkaa Keenallekin, annoin ohjien hiljalleen valua sormieni välistä ja tamman venyttää kaulaansa kun kääntelin sitä painon ja pohkeiden avulla suuntaan ja toiseen, suoristaen aina mutkien välillä.
"Mites teidän laukkailut sujui?" huikkasin Gnomzulle kun satuimme vastakkain serpentiinin suoralla uralla. "Tosi kivasti, Aikku toimi kuin ajatus ja oli ihan iloissaan laukkaamisesta", hymyilevä tyttö ilmoitti. "Hieno juttu, teidän yhteistyö sujuukin tosi kivasti!" kehaisin, vieläpä ihan aiheesta. "Joidenkin mielestä Aikku on lähinnä tylsä ratsu kun se on niin tasainen, mutta ei se kyllä kaikkien kanssa kuitenkaan toimi samalla innolla ja melkeinpä ponnekkuudella kuin sun kanssas", jatkoin vielä ratsukon analysointia. Tällä kertaa sain vastaukseksi vain ilosta säkenöivät silmät.
Ravailtuamme serpentiinillä jonkin aikaa alkoivat molemmat ratsut osoittaa hidastelun merkkejä, Aikku lähinnä luontaisen pienen laiskuutensa ja Keena kyllästymisensä vuoksi, ja niinpä siirryimme käyntiin. Jatkoimme kuitenkin edelleen ratsujen kääntelyä ja vääntelyä volteilla, ympyröillä ja kahdeksikoilla - aina siihen asti kunnes Gnomzu ehdotti: "hei eikös voisi käväistä kävelemässä loppukäynnit maastossa, vaikka se maneesin kiertävä järvenrantalenkki?" Ja niinpä suuntasimme välittömästi maneesille johtavalle hiekkatielle, kuullaksemme maneesista tasaista kavioiden jytinää jonkun ilmeisesti hypätessä esteitä. "Wonder ja Karos on varmaan treenaamassa, voisin arvata", naurahti Gnomzu. "Joo, luultavasti on. Randomin töpökavioista ei ainakaan tuommoista töminää kuulu ja tuskin muidenkaan kaviot noin innokkaasti maneesin pohjaa takoisivat", tokaisin huvittuneena takaisin.
"Täällä olisi kyllä otsalamppu ihan paikallaan", Gnomzu totesi kun olimme ohittaneet maneesin ja taivalsimme tiellä silkassa pimeydessä - onneksi sentään järvi rinteen alapuolella loisti laajana valkoisena kenttänä että tiesimme suuntaavamme oikeaan suuntaan. En siis voinut kuin myöntyä toisen toteamukseen. Matka rannalle sujui rauhallisesti, mitä nyt erityisesti Keenan piti normaaliakin valppaampana ympärilleen kuikuilla, pimeä kun oli. Rannalla tammat selvästi muistivat että siellä yleensä laukataan, eivätkä halunneet ollenkaan tajuta että oli loppukäyntien aika. "Hei höpöliini, nyt kuule kävellään ja suunnataan kaikessa rauhassa tallille, enhän mä edes pysyisi sun selässäs jos lähtisit nyt täyttä vauhtia kiitämään", totesin Keenalle joka oli nostanut päänsä yläilmoihin ja tepsutti jalkojaan nostellen valmiina syöksymään matkaan pienimmästäkin käskystä.
Käännyttyämme vihdoin pois rannalta tielle joka johtaa suoraan tallin pihalle rauhoittuivat tammat taas, pettyneen oloisina tosin. Hetkeksi tauonnut lumisade alkoi taas ja pohdiskelin pitäisikö aamulla varautua kaivamaan tallinovi esille lumikinoksen takaa - tuskinpa kuitenkaan. Hevosten kaviot natisivat ihanasti vastasataneella pakkaslumella, niin niiden kuin ratsastajienkin hengitys höyrysi ja Keenan selkä tuntui ihanan lämpöiseltä takapuolen alla. Tallilla loikkasimme hevosten selistä pihalla, talutimme ne talliin, riisuimme varusteista ja puistelimme uuden lumen niiden harjoista. Kello olikin jo sen verran että tammat saivat jäädä talliin nautiskelemaan iltaheinistä ja odottelemaan muuta ruokaansa, tosin pakko oli kyllä tökätä porkkana sulosilmillään minua tuijottavan Keenan suuhun, antaa sille kunnon hali ja kehua miten hurjan hienosti se olikaan tänään mennyt.
Seuraavaksi suuntasinkin toimistoon, toki vietyäni ensin Keenan suitset paikoilleen, mielessäni eräs ratsastuksen aikana syntynyt idea: Heijastukseen pitäisi saada pyöröaitaus! Mutta mihin sen pystyttäisikään, ja pitäisikö rakentamisen kuitenkin odottaa kevääseen? Hmm....
~ Amar
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)