Olipa kerran perjantaiaamu, joka vaikutti päällisin puolin aivan normaalilta: pakkasta vähän reilu 10 astetta, nousevan auringon valossa kimmeltävä hanki, tarhoissaan heiniä rouskuttelevien hevosten hengityksestä nouseva höyry ja tallista kuuluva kottikärryjen ja talikkojen kolina sekoitettuna lintujen iloiseen sirkutteluun.
Mutta tunne joka kupli kuningatarkunnan hallitsijan, siis tallin omistavan Amarin sisimmässä, ei ollut normaali aamuväsymys vaan jotain aivan muuta, jotain parempaa. Aivan minä hetkenä hyvänsä oli nimittäin pihaan koivukujaa pitkin kaartava kuljetusauto, joka toisi arvokkaan lastin Lakeasta. Tuo arvokas lasti olisi nuori suomenhevosori Lakean Nutella!
Kun Amar oli eräänä joulukuisena viikonloppuna pari viikkoa sitten kuullut myytävistä suomenhevosista, oli hän päättänyt käväistä niitä katsomassa, vaikkei varsinaisesti ollutkaan uusia hevosia etsimässä - vaikka tallin hevoslauma olikin toki pienentynyt hämmästyttävän vähäiseksi. Saavuttuaan Lakeaan hän ei kuitenkaan saanut silmiään irti komeasta orivarsasta ja ihastus kaikkea muuta paitsi väheni hänen kuultuaan orin komeasta sukutaulusta, ja kun hän sai tietää vielä varsan nimenkin, oli hän täydellisen vakuuttunut että tämä ori oli hänelle tarkoitettu! Matkassa oli kuitenkin mutka: orille oli ilmestynyt muitakin ostajaehdokkaita!
Mutta jätettyään tarjouksen ja jännitettyään hetken aikaa varpaat kippurassa, peukut pystyssä ja vatsa täynnä perhosia, sai Amar kuulla että Nutella olisi hänen! Innosta tasajalkaa hyppien hän sopi orin kuljetuksesta tallille orin tultua vieroitusikään, allekirjoitti tarvittavat lappuset eikä voinut välttää kiusausta tarjota oripojalle mehevää omenaa tutustumismielessä suoritetun taluttelutuokion alkajaisiksi ja päätteeksi.
Niinpä siis tänä perjantaisena aamuna Amar yritti olevinaan keskittyä paperihommiin, todellisuudessa vilkuillen vähintään minuutin välein toimiston ikkunasta josko kuljetusauto alkaisi jo saapua. Orin karsinan hän oli aamulla ensitöikseen laittanut valmiiksi: muhkea kerros turvetta lattialle, kasa heiniä karsinan etunurkkaan, rehuastiaan muutama porkkana tervetuliaisiksi ja tarkistus että juoma-automaatti toimii.
Vihdoin kellon lähennellessä kymmentä Amarin kärsivällisyys (tai ehkä ennemminkin kärsimättömyys) palkittiin ja pihaan kaarsi renkaat pakkaslumella natisten Lakean kuljetusauto. Itse tallin omistaja Jenny hyppäsi alas kuskin paikalta ja tervehdysten ja kättelyiden jälkeen naiset riensivät avaamaan auton takaluukkua. Ihastuttavan ruskea Nutella, jonka lempinimeksi Amar oli päättänyt tulevan Nuttu, kurkisti loimen peittämän takapuolensa ohitse ja hörähti hienoisesti luukun kolahtaessa maahan ja auringon kullatessa orin kevyesti kiharat häntäjouhet.
"Voi ei miten ihana se on, miten sä pystyt edes luopumaan tästä komistuksesta", Amar rääkäisi ihastuksissaan ja ihmeissään Jennylle kiirehtiessään mahdollisimman rauhallisesti orin sierainten ulottuville haisteltavaksi. "Pakko se vähän on, ei näitä kaikkia varsoja voi itselläänkään pitää", Jenny naurahti. "Niin, totta kyllä tuokin, tosin mun onnihan se vain on", virnisti Amar Nutun nuuskiessa hänen hiuksiaan uteliaasti ja taskujen ympäryksiä vihjailevaan sävyyn. "No mutta sinä herra se et ainakaan kuljetuksesta häiriinny, vai mitä", Amar leperteli orille tukistaen tätä samalla otsaharjasta. "Ei sen ainakaan pitäisi, on tullut kotona sen verran treenattua tuota kuljetusta. Mutta jos otettaisiin oripoika nyt ulos.." Jenny totesi takaluukun nurkalta.
Niinpä Amar irrotti orin mustan riimunnarun (todeten mielessään että näin tylsän väristä narua orin ei enää tarvitsisi riimussaan roikottaa, tilalle vaihtuisi ensitilassa khaki-beige kierrenaru) kuljetusauton etupuomista ja peruutti ensin hiukan epävarmasti, mutta hyvin pian jo tottuneen oloisesti askeltavan orin ulos raikkaaseen talvi-ilmaan.
Kaikki neljä kaviotaan puuterilumiselle kamaralle laskettuaan Nuttu pysähtyi ja itsevarmaan maailmanvalloittajatyyliin katseli ympärilleen kiinnostuneena pää korkealla, korvat pystyssä, sieraimet suurina. Ja toisia hevosia tarhasta bongattuaan se päästi piiiitkän hörinänsekaisen hirnunnan johon kuului vastauksia suunnalta jos toiseltakin.
"Kuules macho, sinä joudut nyt valitettavasti sisälle aamupäiväksi, siellä on sulle viereisessä karsinassa seuraa, omassa karsinassa makoisia porkkanoita ja heinää, ja muutaman tunnin päästä makoisa lounas. Sitten pääset ulos riehumaan juuri niin paljon kuin haluat, ja opit varmasti Empaatilta kaapin paikankin samantien, odotas vaan.." Amar selitti koreasti askeltavalle, itseään tammoille esittelevälle orille taluttaessaan tätä kiviseinäisen tallirakennuksen hämärään kotiutumaan. Vasta iltapäivällä tulisi orin todella aika esittäytyä tallin muille hevosille: kohdata tammojen ihailu, muiden nuorukaisten leikkiyritykset ja vanhempien orien kurttuilu.
Mutta ainakin tähän asti valtakunnassa kaikki kunnossa, toivottavasti tämän tulevan ratsukon osapuolet eläisivät onnellisina yhdessä elämiensä loppuun asti..
~ Amar
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti