Jouluaattoaamuna puut olivat kuorruttuneet lumeen ja huuruun, lämpömittari tallin toimiston ikkunan ulkopuolella näytti yli kahdenkymmenen asteen pakkasta ja hengitys höyrysi tallissa sisälläkin huurruttaen ikkunatkin luoden niihin kauniita jääkidekukkia. Mutta edes kylmyys ei voinut pitää hevosten ja maastoratsastuksen ystäviä poissa tallilta ja satulasta, olihan nyt sentään Heijastuksen joulumaaston aika!
Valjastettuani Smigrenden reen eteen ja kääriydyttyäni vällyjen väliin joululakilla päällystetty kypärä päässäni vilkaisin pihalle kerääntyneitä ratsukoita. Toisten hevosten suitsia koristivat hirvensarvet, toisten ohjaksiin oli kiinnitetty punavalkoiset päälliset kulkusten kera ja näkyipä muitakin tonttulakkeja pomppivan hevosten ympärillä kun lähtöä valmisteltiin kovalla tohinalla. Pian kaikki osallistujat olivat kuitenkin satuloissa, toivoakseni hyvin lämpimästi pukeutuneina ja reiluin tumpuin varustautuneina, ja matka maneesille päin ja metsää kohti saattoi alkaa muistutettuani turvaväleistä.
Nousevan auringon kultaisessa valossa kimalteleva lumi narisi kavioiden alla, reki liukui kevyesti hangella ja vesihöyrypilvet leijailivat ratsukkoletkan yllä. Muuten oli aivan hiljaista, joskin välillä kuului lintujen laulua ja rääkäisyjä, ja ratsastajat nauttivat hiljaisuudesta ja luonnon kauneudesta, hevosten satunnaisesta pärskähtelystä.
Ohitettuamme maneesin, kuljettuamme hetken metsän ja pellonreunan välissä kulkevaa hiekkatietä ja käännyttyämme käynnissä kohti pellon toista reunaa, ehdotin ravia. Ehdotukseeni vastattiin hyväksyvällä mutinalla, ilmeisesti kaikki kaipasivat vähän liikuntaa pelkän paikallaan istumisen ja jäätyneiden varpaiden miettimisen sijasta. Samalla aloitettiin pikkuhiljaa laulella joululauluja, ja vaikka alku olikin hiljaista ja vähän takeltelevaista, reipastui laulu yhdessä vauhdin kanssa.
Putkahdettuamme kuusimetsikön keskeltä pellolle, ilmoitin että on aika reippaan laukan! Tästäkös vasta niin ratsut kuin ratsastajatkin innostuivat, ja vaikka Smigrende lumi pöllyten eteenpäin rynnistikin, ei se reen kanssa päässyt pötkimään läheskään yhtä kovaa kuin joukon pitkäkinttuisimmat ratsut. Saavuttaessamme pellon reunan odotteli siellä jo muutama puhiseva ratsu selässään punaposkiset, innosta hymyilevät ratsastajansa.
Kun koko joukko oli jälleen kasassa ja hyvässä järjestyksessä ohjasimme kuuraturpaiset ratsut, tai siis minä itse kuuraturpaisen ajokin, jälleen metsän siimekseen kapealle polulle. Hevosille annettin pitkät ohjat ja ne venyttelivätkin nautinnollisesti kaulojaan päristen ja pärskien, ratsastajien väistellessä lumen painosta alhaalla riippuvia oksia. Itse istuin nautinnollisesti vällyjeni välissä ja nautin lumisesta maisemasta luritellessamme myös vähän lauluja.
Hetken käveltyämme polku kiemursi harjun laelle, jossa korkeiden ja kapeiden mäntyjen kohotessa korkeuksiin polun kummankin puolin nostimme jälleen ravin. Harjulta laskeutuva mäki ei ollut niin jyrkkä etteikö siinäkin olisi voinut ravata, vaikkakin törmäyksiä kyllä vähän meinasi sattua toisten ratsujen lompsiessa alamäen vauhdilla alas ja toisten kipitellessä vähän varovaisemmin. Seuraavaan ylämäkeen vauhti kuitenkin vähän hidastui ratsujen ponnistellessa eteenpäin ja ilmeisesti jo etukäteen liikaa kinkkua nauttineiden ratsastajien puuskuttaessa kevyessä istunnassa. Harjun laelta levittäytyi sivuillemme upea talvimaisema täynnä auringonvalossa kimmaltavia puunlatvoja.
Mutta vaikka harjulta avautuvia maisemia olisi mieluusti katsellut pidemmänkin tovin, piti sieltä laskeutua alaskin. Alamäen jälkeen päätimme kuitenkin piristykseksi nostaa jälleen laukan! Tällä kertaa vauhti oli kuitenkin hitusen maltillisempi kulkiessamme polulla jonossa, vaikka jotkut hevoset olisivatkin mieluusti lähteneet ihan omaa vauhtiaan rellestämään. Kaikkien onneksi hevoset kuitenkin pysyivät kaikilla hanskassa, mutta mukavasti niidenkin kaulat alkoivat kostua ja huurtua pakkasessa ratsastajien poskien loistaessa punaisina ja silmien valuessa tuulenvirin nostattamia kyyneliä.
Laukkapätkän jälkeen tuli pian eteen tien ylitys, mikä kaikeksi onneksi sujui ilman kommelluksia autojenkin pysyessä poissa tieltä vielä siihen aikaan aamusta. Kun kaikki olivat ylittäneet paikoitellen liukkaan asvalttitien hirveiltä liukastumisilta välttyen, nostettiin jälleen ravi ja jatkettiin matkaa valkoisena loistavan lehtimetsän siimeksessä, missä jäljistä päätellen oli vipeltänyt niin jäniksiä, oravia, kettuja kuin kauriitakin.
Tien kaartuessa metsästä peltojen keskelle vilkaisin taakseni kysyäkseni tahtoisiko porukka vielä kolmannen laukkapätkän. Kysymykseni tosin taisi olla aivan turha, kaikkien suusta kajahti yhteen ääneen reipas "laukataan!" Niinpä sitten jälleen laukkasimme, jonossa tälläkin kertaa mutta leveämmällä tiellä kuitenkin vähän irrotellen niin ettei yhdelläkään ollut vaikeuksia ratsunsa pidättelyssä. Tämäkin laukkapätkä kuitenkin valitettavasti loppui aikanaan, sillä tie kapeni poluksi joka kiemursi metsän keskellä niin että sain todellakin olla tarkkana pysyäkseni polulla rekeni kanssa, vaikka olimmekin hidastaneet jälleen käyntiin.
Kohta jouduimme jälleen ylittämään tien, jälleen tosin onneksi ilman ongelmia, minkä jälkeen tupsahdimmekin Heijastuksen koivukujalle. Ehdimme lurauttaa sitä pitkin köpötellessämme vielä parit joululaulut taputellen hevosia joiden viiksikarvat olivat nyt aivan valkoiset ja kaulatkin useimmilla loistivat kuurakerroksen alla. Tallilla muut hyppäsivät jäätyneitä varpaitaan valitellen satuloista, itse juuri ja juuri uskaltauduin nousemaan ylhäisestä lämmöstäni riisuakseni Smigrenden valjaista ja taluttaakseni sen talliin muiden hevosten seuraksi.
Rupattelun ja naurun raikuessa viileässä tallissa kuivasimme, harjasimme ja loimitimme hevosia kunnes yhteistuumin siirryimme tallin toimistoon, toki palkittuamme hevoset ensin piparein ja omenin. Toimistossa nautimme jouluherkuista ja kuumasta glögistä, kuuntelimme ja lauloimme joululauluja, rupattelimme ja ennen kaikkea lämmittelimme kohmeisia varpaitamme ja sormiamme talolta raahaamani patterin lämmössä. Lopulta oli kuitenkin aika muiden lähteä koteihinsa joulun viettoon, ja siihen asti kun viimeinenkin ratsastaja oli huristellut hevosineen koivukujan päähän seisoin hyytävällä tallipihalla toivottelemassa hyvää joulua ja kiittämässä loistavasta retkestä. Ei ulkoilman kylmyyttä edes huomannut kun oli niin onnellinen ja iloinen olo hyvin menneestä retkestä johon ainakin ihmiset, toivottavasti hevosetkin, olivat olleet tyytyväisiä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti