Kävelin kapeaa metsäpolkua pitkin ja katselin syksyn kaunista ruskaa. Suuret vaahteranlehdet valtasivat metsätien ja peittivät alleen kuran ja liejun. Lähes kahden viikon mittaiset päivittäiset sateet olivat saaneet innokkaimmatkin syksyihmiset raivon partaalle. Vettä ja mutaa oli joka paikassa.
Kun saavuin Heijastuksen tallille, katselin tarhoissa olevia hevosia, jotka nostivat päänsä heinäkasoistaan ja hörähtivät pehmeästi. Tervehdin muutamaa lähettyvillä olevaa Suomenhevosta, mutta laitoin merkille, ettei Halia näkynyt tarhoissa. Saapastelin punaiset kumisaappaat jaloissani sisälle talliin ja suunnistin ensitöikseni Halin karsinalle. Siellähän ori jo seisoikin ja tuli heti tervehtimään minua.
Kun olin pahoitellut Halille poissaoloani riittävän kauan, ori tökkäsi minua varsin pontevasti ilmoittaakseen, että nyt minun olisi aika hakea äkkiä ne kimpsut ja kampsut, jotta pääsisimme jo lähtemään maastoretkelle, jonka olin luvannut. Haettuani harjat ja varusteet, toin hevosen käytävälle ja ryhdyin sukimaan sitä. Hali olikin sen verran ahkerasti tarhaillut, että jalat olivat paksun mudan peitossa. Puhdistin niistä pahimmat pois ja vein orin sitten pesupaikalle, jossa jynssäsin lopun kuran pois. Kun olin kuivannut jalat, palasimme hoitopaikalle ja jatkoin jynssäystä tällä kertaa pölyharjan kanssa.
Parissa kymmenessä minuutissa olin saanut ratsun siistittyä, satuloitua ja suitsittua, joten enää pujotin vain suojat jalkoihin ja painoin kypärän päähäni. Onneksi vilkaisin vielä ulkosalle ja huomasin, kuinka salakavala pimeys oli jo hiipinyt keskuuteemme. Nappasin karsinan ulkopuolelta heijastin kasan ja ryhdyin vielä niitä pistämään.
Kun lopulta pääsimme ulos, vilkaisin Halia, joka oli kuin poliisi hevonen. Sillä oli heijastimia joka lähtöön, oli suojissa ja suitsissa, sekä vielä heijastinratsastusloimi, unohtamatta ratsastajan heijastinliiviä. Kapusin ratsaille, säädin jalustimet ja vyön, ennen kuin painoin pohkeeni ratsun kylkiin. Pirteä oripoika ampaisi matkaan reippaassa käynnissä.
Parin kilometrin kävelymatkan jälkeen pääsimme kääntymään pois ajotieltä ja siirryimmekin kevyeeseen raviin. Hali porhalsi menemään niin vauhdikkaasti, että sain hieman pidätellä sitä. Ravasimme vanhaa suljettua tietä pitkin syvemmälle metsään. Hali ei enää jaksanut edes väistellä lätäköitä, kun niitä nyt tuntui riittävän ihan riesaksi asti, vaan ori kahlasi menemään lätäkön toisensa perään.
Saimme ravata lähes kaksi kilometriä, ennen kuin metsä muuttui avaraksi peltoaukeaksi. Jatkoimme peltojen poikki kulkevaa kapeaa tietä pitkin ja näimmekin pian edestä tulevan traktorin. Hiljensin Halin nopeasti käyntiin ja siirryimme aivan tien reunaan. Ori hieman pörisi allani ja potki takajaloillaan, mutta kun ystävällinen traktorinkuljettaja ajoi ohitsemme mahdollisimman hiljaa, pysyi Halikin pöksyissään. Kehuin hevosta hurjasti taputuksin ja rapsutuksin ja jatkoimme vielä hetken aikaa käymäjalkaa, kunnes traktorin äänet vaimenivat.
Hölkkäsimme peltojen poikki ja saavuimme ratsupolulle. Siellä oli mukavasti valaistus ja tie oli leveä ja suora. Niinpä kannustin hevosen ravin kautta laukkaan. Innostunut Hali heitti takapäätään ilmaan muutamaan otteeseen, kunnes ampaisi matkaan turpa suorana ja harja hulmuten. Kumarruin orin kaulan ylle ja annoin sille ohjaa. Hevonen otti avut vastaan ja venytti askeltaan vieläkin pidemmäksi. Annoin puuskuttavan hevosen juosta koko pitkän suoran, kunnes istuin takaisin satulaan ja aloin hidastaa vauhtia. Korskuva ratsu heilautti päätään ja siirtyi pikku hiljaa ravin ja muutaman sadan metrin päästä käyntiin. Kehuin oria ja annoin sille hieman vapaampaa ohjaa.
Olin suunnitellut kiertävämme lammen ympäri, mutta kiitos tämän syksyisen pimeyden, päätin, että jäisimme valaistetuille reiteille. Kun Halin hengitys oli hieman tasoittunut, kokosin ohjia ja lähdimme hölkkäilemään ylämäkeä ylös. Sora rapisi Halin kavioiden alla ja hevosen hengitys kaikui hiljaisessa metsässä. Onneksi Halia ei tuntunut pimeys haittaavan, nimittäin ori porhalsi menemään varsin reippaasti kyttäilemättä turhia. Kun näin edessäpäin kulkevan ajotien, hidastin Halia ja siirryimme käyntiin. Odotimme tienvarressa hetken, kunnes ravasimme ripeästi ajotien toiselle puolelle, josta ratsupolku jatkui.
Enää oli kolmisen kilometriä matkaa tallille, joten päätin vielä kannustaa ratsuni laukkaan. Hali ottikin avut tyytyväisenä vastaan ja ampaisi matkaan. Pidin kumminkin hevosen rauhallisessa laukassa, jottei se keksisi mitään omiaan polkujen varrelta.
Saavuimme tallille pitkien ravi- ja käyntipätkien jälkeen, kun kello läheni seitsemää. Laskeuduin satulasta ja talutin hevosen talliin. Tallissa kävikin jo kova hyörinä. Hevosia harjattiin ja laitettiin iltakuntoon, jotkut mattimyöhäiset vielä lähtivät ratsastamaankin. Riisuin Halilta varusteet ja vein ne satulahuoneeseen. Sitten suin sen huolellisesti ja levitin hikiseen selkään fleece-loimen. Ennen kuin lähdin hakemaan talikkoa, puhdistin vielä kaviot ja selvitin jouhet.
Hali odotteli kiltisti viereisessä karsinassa, kun siivosin sen lantakasat ja likaiset turpeet pois. Pesin ruoka-astian ja juoma-automaatin, ennen kuin lappasin pari saavillista turvetta lisää. Kun kello näytti kahdeksaa, vein tarvikkeet pois ja päästin Halin omaan boksiin. Sitten autoin ruokien valmiiksi laitossa ja lähdin puoli yhdeksänmaissa kotiin.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste syksy. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste syksy. Näytä kaikki tekstit
tiistai 23. lokakuuta 2012
sunnuntai 20. marraskuuta 2011
Melankoliankarkoitusmaasto kotitallilla
Heijastuksen tallipihaan oli kerääntynyt melkoinen ratsukkoletka, jota katselin silmät pyöreinä ja alaleuka hämmästyksestä maata viistäen. En minä nyt ihan näin monen odottanut lähtevän suuren syysahdinkosta keskellä meikäläisen järjestämälle maastoretkelle, mutta ymmärtäähän sen toki - kukapa ei haluaisi pelotella syksyn mörköjä karkuun juuri meidän maastoretkellä!
Lähdin johdattamaan letkaa pihatietämme pitkin kahisuttaen tienreunaan pudonneita, nyt täysin lehdettöminä töröttävien puiden lehtiä. Ehdin haaveilla hetken talven, kunnon pakkasten ja lumen tulosta ja toisella korvalla kuunnella joidenkin takana tulevien ratsujen kärsimätöntä steppailua. Kaljuun metsikköön polulle käännyttyämme nostimme kuitenkin ravin ja ainut ääni koko metsässä oli ihana, kotoinen kavioiden kopse ja lehtien kahina.
Kohta kuitenkin aloin kertoa lähimaastojemme ei-niin-hohdokasta historiaa, sillä yleisesti hevosten pelkäämä tammien reunustama ikivanha hiekkatie alkoi lähestyä.. Oma ratsuni, Takku, ei ollut lainkaan moksiskaan paikasta, vaikka ensimmäisillä maastoreissuillaan höpsötteli kyllä itsekin kyseisellä tienpätkällä. Päätin että laukkaisimme yleensä eniten kauhuja herättävän kohdan ohitse päästäksemme siitä pian eroon, mutta tarpeeksi vauhdikkaasti emme selvästi kuitenkaan menneet koska muutama ratsu pomppi, poukkoili ja spurttaili siihen malliin että jotain ne siellä vaistosivat. Onneksi mukana oli kuitenkin niitäkin ratsuja jotka eivät olleet moksiskaan paikasta ja koko porukka saatiin pian takaisin ruotuun!
Tietä ylös kylään noustuamme hidastimme käyntiin jo meluhaittojakin vähentääksemme, mutta nähdessäni vanhan halloweenkoristuksen töröttävän keskellä toria tajusin että ihan hipihiljaa emme kyllä pääse kylän läpi ratsastamaan.. Ja niinhän siinä kävi että joku hevonen ei voinut millään vastustaa koristelman heinien kutsua, osa tuijotteli asetelmaa vähintäänkin kauhistuneena paikalleen jumahtaneena ja toki joukkoon mahtui niitäkin jotka yrittivät pomppia karkuun moista paholaista.
Lopulta kaikki hevoset saatiin kuitenkin niiden rauhallisempien yksilöiden henkisellä tuella ja muulla avustuksella kauhunpaikan ohitse ja matka jatkui kivikkoista ja juurikkoista polkua pitkin kohti järven rantaa. Matkan jatkuessa kuullut halloweenjutut saivat ikävät tuntemukset vilistämään ainakin omassa selkänahassani, mutta onneksi pian saavuttiin järven rantaan ja oli aika nauttia vauhdikkaasta laukasta ja hukuttaa kaikenlaiset kammotukset kavioista lentelevään hiekkaan!
Järven rannalta kavuttiin ihastelemaan loistavia maisemia vaaran päälle. En yhtään ihmettele että muut olisivat mieluusti seisoskelleet tuijottelemassa maisemaa pidempäänkin, itsekään en meinaa saada kyseisestä näkymästä tarpeekseni vaikka käynkin sitä lähes viikottain ihastelemassa. Mutta matkaa oli pakko jatkaa, ja vaaran laelta laskeuduttuamme jatkoimmekin sitä iloisesti ravaillen ja samalla yhteen ääneen lauleskellen! Vaikka Takku onkin yleensä hyvä maastokaveri ja sitä ei pahemmin monet asiat hetkauttele, ei se pärskinnästä ja korvien heiluttelemisesta päätellen pahemmin arvostanut epävireistä hoilotustani. Eikä Takku tuntunut olevan ainut epämusikaalinen hevonen tässä joukossa..
Ratsujen helpotukseksi saavuimme kuitenkin kesken Piippolan vaarin säkeistön sänkipellon laitaan, ja yhtäkkiä lauleskelu vaihtuikin hurjaksi laukaksi - ilmeisesti ratsut olivat päättäneet yrittää karistaa kovaääniset ratsastajansa satuloistaan.. Onneksi kuitenkaan yksikään hevonen ei tässä suunnitelmassa onnistunut, ja hurjasta vauhdista huolimatta kaikki ratsastajat pysyivät satuloissa, useimmat vieläpä innostunut virne naamallaan ja tietysti silmät vauhdin nostattamia kyyneliä vuotaen. Enkä voi kieltää etteikö kunnon laukka olisi piristänyt kunnolla, varsinkin kun Takun kanssa ei edes ilmennyt ohjausongelmiakaan!
Laukan jälkeen ravailimme metsäpolkua pitkin järven rannalle, jossa annoimme hevosten juoda viileää, raikasta järvivettä. Ainakin meikäläistäkin kyllä janotti jo tässä vaiheessa, mutta edessä olikin enää loppukäyntien löntystely tallipihalle. Tallissa kävi harvinaisen kova hyörinä kun kaikki riisuivat hevostensa varusteita yhtä aikaa, jonottivat pesupaikalle hikisten ratsujensa kanssa ja raahailivat heinäkasoja kultamussukkojensa väliaikaiskarsinoihin. Kohta tallikäytävän täytti kuitenkin kotoisa heinän rouskutuksen ja tyytyväisten pärskähtelyjen ääni. Ja niinpä me kaksijalkaiset vetäydyimme toimistoon rentoututmaan ja hölisemään mehu- ja kaakaomukit kourissamme.
keskiviikko 7. syyskuuta 2011
Valjakkomaasto feat. hoppuheppaherrat
"Yritä ny seisoa edes hetki paikallas, jooko?!" tiuskahdin hyörivälle ja pyörivälle Takulle joka ei taaskaan osannut ymmärtää että mitä pikemmin sille saataisiin valjaat niskaan ja kärryt perään, sitä nopeammin oltaisiin hiekkateillä irrottelemassa eikä tallin käytävällä nostattamassa hikeä niin kuskin kuin ajokinkin niskaan pelkällä häsläämisellä. Kateellisena tyydyin ehtiessäni vilkuilemaan Elinaa joka valjasti paikallaan töröttävän tatin perikuvaa, Halia, ja syvään huokaisten palasin oman häslääjäni valjastuksen pariin.
Lopulta perusteellisen kärsivällisyyteni koettelun päätteeksi olimme kuitenkin aurinkoisella, loppukesän lämpöisellä pihamaalla ja valmiina hyppäämään kärryihin. "Valmis?", kysäisin takanani ajokkinsa kanssa odottavalta Elinalta. Saatuani myöntävän vastauksen kirjaimellisesti loikkasin kärryihini ja saman tien sain laittaa käsijarrut päälle jotta Takku ei olisi suuressa ulkoilun riemussaan kirmannut pihaan johtavan kujan toiseen päähän kuin Viesker konsanaan.
Tuttuun tapaan sain toppuutella oriherraa aina asvalttitielle asti, jonka vierellä kulkevaa väylää jouduimme hetken aikaa kulkemaan satunnaisia pajupusikoita väistellen. Tien ylityksen jälkeen pääsimme onneksi kääntymään leveälle, tähän aikaan vuodesta rauhalliselle hiekkatielle jonka molemmin puolin kasvaa sekametsää. Vaikka ilma vielä olikin lämmin, saattoi siinä aistia syksyn tulon - kuten myös puiden satunnaisista kellertävistä lehdistä joista jotkut olivat jo tippuneetkin tienvarteen.
Käveltyämme jonkin matkaa pitkin loivasti laskevaa ja nousevaa tietä rinnatusten, päätimme että olisi ravin aika. Kumpikaan hevosista ei tosiaankaan pannut tätä pahakseen, vaan päästelimme kaikki melkoisella haipakalla tietä pitkin, perätysten ihan siltä varalta että jompi kumpi ajokeista (tai miksei ajajistakin..) olisi saanut mieleensä muuttaa mukavan maastoajelun kilpajuoksuksi. Ainakin perätysten kuljettaessa kumpikaan hevosista ei kuitenkaan näyttänyt mitään merkkiä kisa-aikeista, mistä olin hyvin tyytyväinen. Tämä oli nimittäin ensimmäinen kerta kun Hali oli meillä kärryjen edessä muualla kuin kentällä, enkä vielä ollut ihan satavarma sen maastokäyttäytymisestä muutenkaan. Takun reipasvauhtisuus maastossa taas oli tullut hyvinkin tutuksi jo aikoja sitten...
Koko maastoretken ajan molemmat hevoset käyttäytyivät hienosti - hoppuillen toki, mutta se ei tällaisena kauniina päivänä ja hyvässä seurassa jaksanut häiritä! Kulkemaltamme hiekkatieltä käännyimme muutaman ohitetun kesämökin jälkeen vasemmalle metsikön suojiin vanhalle traktoritielle, jossa kyyti oli sen verran kuoppaista että katsoimme fiksuimmaksi siirtyä käyntiin. Käynnissä kiivettiin mäkiä ylös männikköisille harjuille ja laskeuduttiin samaisia rinteitä hevosten takapuolten takaa mahtavia maisemia vilkuillen.
Tie jatkui ja jatkui, kiemurteli puiden välissä ja yhtäkkiä pölähti takaisin hiekkatielle jota olimme aiemmin kulkeneet. Saatoimme siis nostaa taas ravin, tällä kertaa tosin vähän rauhallisemman. Rennonletkeässä ravissa jatkettiin nyt peltojen välissä järveä kohti laskeutuvaa tietä ja rannalle päästyämme siirryimme kulkemaan aivan rannan tuntumassa kulkevaa, toiselta puolelta lehtipuiden reunustamaa pikkutietä jolta on mahtavat maisemat järven yli kirkolle ja kylälle päin.
"Tää tie on aina niin hyvässä kunnossa ja sopivan pehmeä - huvittaisko laukata?" huikkasin perässäni tulevalle Elinalle. "Tietty, Halikin tuntuu siltä että vaikka nyt vähän kiirus onkin kun on niin kivaa, niin ei siitäkään huolimatta oo aikeita karkuun lähteä", kuului vastaus. Niinpä maiskautimme hevoset varsin lentävällä lähdöllä laukkaan, ja jouduttuani vähän jarruttamaan Takun menoa alkuun saatoin sitten nauttia kavioiden jytinästä pehmeällä hiekkatiellä ja ohjasten toisesta päästä lähtevästä kevyestä painosta sormillani.
Ihana hiekkatiemme päättyi kuitenkin lopulta Heijastuksen "kotirantaan" jolla piti hidastaa raviin ja hiljalleen käyntiin. Annoimme ajokeillemme löysät ohjat ja mahdollisuuden venytellä kevyesti hionneita kauloja kun jatkoimme menoamme rinta rinnan kohti kotia. "No, millanen Hali oikein oli maastossa ajettaessa", halusin tietysti tiedustella Elinalta. "Voi, ihana! Alkuun tuli vähän sellanen fiilis että pysyyköhän tää varmasti käsissä, mutta täähän kuuntelee paljon siivommin kun vaikka Takku, ja on kaikesta innostuksestaan huolimatta koko ajan kuulolla. Ja pienten pusikoitten kiertäminen on tän mielestä ihan turhaa puuhaa, läpi vaan ku mummon kukkapenkistä!"
En voinut olla nauramatta Elinan viimeisen sutjautuksen aiheuttamalle mielikuvalle, ja niin aurinkoinen maastoretki loppui ihanaan hyväntuulisuuteen niin kaksi- kuin nelijalkaistenkin osalta. Huippuja hevosia, upea ilma, hiljalleen syksyistyvä luonto ja hauska seura - voisiko mukavempaa päivää toivoakaan?
Lopulta perusteellisen kärsivällisyyteni koettelun päätteeksi olimme kuitenkin aurinkoisella, loppukesän lämpöisellä pihamaalla ja valmiina hyppäämään kärryihin. "Valmis?", kysäisin takanani ajokkinsa kanssa odottavalta Elinalta. Saatuani myöntävän vastauksen kirjaimellisesti loikkasin kärryihini ja saman tien sain laittaa käsijarrut päälle jotta Takku ei olisi suuressa ulkoilun riemussaan kirmannut pihaan johtavan kujan toiseen päähän kuin Viesker konsanaan.
Tuttuun tapaan sain toppuutella oriherraa aina asvalttitielle asti, jonka vierellä kulkevaa väylää jouduimme hetken aikaa kulkemaan satunnaisia pajupusikoita väistellen. Tien ylityksen jälkeen pääsimme onneksi kääntymään leveälle, tähän aikaan vuodesta rauhalliselle hiekkatielle jonka molemmin puolin kasvaa sekametsää. Vaikka ilma vielä olikin lämmin, saattoi siinä aistia syksyn tulon - kuten myös puiden satunnaisista kellertävistä lehdistä joista jotkut olivat jo tippuneetkin tienvarteen.
Käveltyämme jonkin matkaa pitkin loivasti laskevaa ja nousevaa tietä rinnatusten, päätimme että olisi ravin aika. Kumpikaan hevosista ei tosiaankaan pannut tätä pahakseen, vaan päästelimme kaikki melkoisella haipakalla tietä pitkin, perätysten ihan siltä varalta että jompi kumpi ajokeista (tai miksei ajajistakin..) olisi saanut mieleensä muuttaa mukavan maastoajelun kilpajuoksuksi. Ainakin perätysten kuljettaessa kumpikaan hevosista ei kuitenkaan näyttänyt mitään merkkiä kisa-aikeista, mistä olin hyvin tyytyväinen. Tämä oli nimittäin ensimmäinen kerta kun Hali oli meillä kärryjen edessä muualla kuin kentällä, enkä vielä ollut ihan satavarma sen maastokäyttäytymisestä muutenkaan. Takun reipasvauhtisuus maastossa taas oli tullut hyvinkin tutuksi jo aikoja sitten...
Koko maastoretken ajan molemmat hevoset käyttäytyivät hienosti - hoppuillen toki, mutta se ei tällaisena kauniina päivänä ja hyvässä seurassa jaksanut häiritä! Kulkemaltamme hiekkatieltä käännyimme muutaman ohitetun kesämökin jälkeen vasemmalle metsikön suojiin vanhalle traktoritielle, jossa kyyti oli sen verran kuoppaista että katsoimme fiksuimmaksi siirtyä käyntiin. Käynnissä kiivettiin mäkiä ylös männikköisille harjuille ja laskeuduttiin samaisia rinteitä hevosten takapuolten takaa mahtavia maisemia vilkuillen.
Tie jatkui ja jatkui, kiemurteli puiden välissä ja yhtäkkiä pölähti takaisin hiekkatielle jota olimme aiemmin kulkeneet. Saatoimme siis nostaa taas ravin, tällä kertaa tosin vähän rauhallisemman. Rennonletkeässä ravissa jatkettiin nyt peltojen välissä järveä kohti laskeutuvaa tietä ja rannalle päästyämme siirryimme kulkemaan aivan rannan tuntumassa kulkevaa, toiselta puolelta lehtipuiden reunustamaa pikkutietä jolta on mahtavat maisemat järven yli kirkolle ja kylälle päin.
"Tää tie on aina niin hyvässä kunnossa ja sopivan pehmeä - huvittaisko laukata?" huikkasin perässäni tulevalle Elinalle. "Tietty, Halikin tuntuu siltä että vaikka nyt vähän kiirus onkin kun on niin kivaa, niin ei siitäkään huolimatta oo aikeita karkuun lähteä", kuului vastaus. Niinpä maiskautimme hevoset varsin lentävällä lähdöllä laukkaan, ja jouduttuani vähän jarruttamaan Takun menoa alkuun saatoin sitten nauttia kavioiden jytinästä pehmeällä hiekkatiellä ja ohjasten toisesta päästä lähtevästä kevyestä painosta sormillani.
Ihana hiekkatiemme päättyi kuitenkin lopulta Heijastuksen "kotirantaan" jolla piti hidastaa raviin ja hiljalleen käyntiin. Annoimme ajokeillemme löysät ohjat ja mahdollisuuden venytellä kevyesti hionneita kauloja kun jatkoimme menoamme rinta rinnan kohti kotia. "No, millanen Hali oikein oli maastossa ajettaessa", halusin tietysti tiedustella Elinalta. "Voi, ihana! Alkuun tuli vähän sellanen fiilis että pysyyköhän tää varmasti käsissä, mutta täähän kuuntelee paljon siivommin kun vaikka Takku, ja on kaikesta innostuksestaan huolimatta koko ajan kuulolla. Ja pienten pusikoitten kiertäminen on tän mielestä ihan turhaa puuhaa, läpi vaan ku mummon kukkapenkistä!"
En voinut olla nauramatta Elinan viimeisen sutjautuksen aiheuttamalle mielikuvalle, ja niin aurinkoinen maastoretki loppui ihanaan hyväntuulisuuteen niin kaksi- kuin nelijalkaistenkin osalta. Huippuja hevosia, upea ilma, hiljalleen syksyistyvä luonto ja hauska seura - voisiko mukavempaa päivää toivoakaan?
tiistai 16. marraskuuta 2010
16.11.2010: Kouluköröttelyä
Aavistuksen roudassa oleva hiekka rahisi pyöräni renkaiden alla kun kurvasin tukka putkella Heijastuksen pihaan. Pysähdyin tallipihalle johtavan koivukujan puoleenväliin ihastelemaan maisemia ja tarhoissaan liikuskelevia hevosia. Oli kaunis, viileä myöhäissyksyinen iltapäivä. Taivaalla purjehti muutama pulleropilvi, ja aurinko paistoi. Lähestyvältä talvelta tuoksuva tuulenvire riehui puunlatvoissa. Oikein oiva sää ratsastamiseen.
Jätin pyöräni nojalleen tallin seinää vasten ja kumarruin vääntämään sen lukkoon. Vanhaa pyörääni en ollut suojannut kovinkaan kummoisesti varkailta, sillä se oli ollut niin vanha ja kolhuinen - mutta tämä pikkuisen aiemmin mainittu komea menopeli kiilsi uutuuttaan. En todellakaan ollut aikomassa menettää vaivalla isältä kinuttua upouutta pyörää kenellekään.
Tallustelin pääoven kautta talliin. Pollet rouskuttelivat karsinoissaan yhden aikoihin annettuja rehujaan. Tervehdin tallikäytävää pitkin viipottavaa, vuolaasti kännykkäänsä puhuvaa Elinaa heilauttamalla kättäni. Äänekäs brunetti vastasi moikkaukseeni nyökäyttämällä päätään. Hymyilin itsekseni. Kävelin Aikun karsinalle ja kurkistin oven yli. Suomenhevostamma nosti päätään korvat hörössä, mittaili minua hetken katseellaan ja totesi sitten, että olin ehdottomasti tylsempi tarkastelun kohde kuin muonat sen ruokalaarissa ja heinät karsinan lattialla. Niinpä Aikku laskikin päänsä takaisin alas ja jatkoi mussuttamista.
Maleksin toimistoon. Ihme ja kumma, Amar ei istunut huojuvien paperipinojen keskellä työpöytänsä ääressä. Tungin laukkuni pieneen hoitajan kaappiini ja rojahdin nurkassa kököttävälle nahkasohvalle. Upottuani mukavasti kahvin- ja hevosentuoksuisen sohvan syövereihin aloin katsella toimiston seinillä roikkuvia maalauksia ja vanhuuttaan hieman tummuneita valokuvia. Monet niistä olivat melko pölyisiä - kuikuiltuani vielä tarkemmin ympärilleni huomasin, että pölyhiukkasia oli muuallakin. Hyh hyh. Vaikken muuten ollut mikään himosiivooja, niin pölystä en tykännyt yhtään.
Mietin, ehdottaisinko pienen pieniä toimiston pikasiivoustalkoita Amarille. Kapusin ylös muhkealta sohvalta, käväisin nopeasti pikkuruisessa vessankoperossa ja tassuttelin tallin puolelle. Sekalaisten hirnahdusten ja hörähdysten kuoro kajahti vaimeana tallissa. Kasvoilleni kohosi virne kun harpoin satulahuoneeseen. Se kuitenkin katosi pian, sillä ovensuuhun seisahtuessani suuni loksahti auki ja silmät pyöristyivät - joku yliahkera otus oli siivonnut ennen lähinnä sikolätiltä näyttäneen huoneen säihkyvän puhtaaksi ! Vihelsin hiljaa astuessani peremmälle satulahuoneeseen. Kaikki epämääräiset mönjät oli kaavittu pois nurkista, lattialla lojuneet parittomat harjat, suojat ja muut vehkeet olivat löytäneet oikeille paikoilleen ja satulat sekä suitset olivat siististi omilla paikoillaan. Vau.
Sieppasin mukaani Aikun suitset, harjapakin ja satulan, jota kannoin vaivalloisesti yhden käsivarren varassa ja painelin takaisin tallikäytävälle. Tömäytin harjapakin suomipollen karsinan edessä maahan, ripustin suitset ovessa olevaan koukkuun ja nostin ähkäisten satulan sille varatulle telineelle. Phiuuh. Arvioituani ensin pikaisella hoitohevoseeni kohdistetulla silmäyksellä kuinka likainen se oli valikoin harjapakista tarvittavat puhdistusvälineet; pöly- ja pääharjan, pehmeän harjan ja kaviokoukun. Luikahdin karsinaan ja tuikkasin muut paitsi pehmeän harjan Aikun ruokakaukaloon, jossa oli vain ruoanmuruja pohjalla. Aikku hörähti minulle tervehdykseksi.
Taputin tamman kullanruskeaa kaulaa ja aloin sitten harjata sitä pitkin, voimakkain vedoin. Hoitsuni pörisi nautinnollisesti. Edettyäni harjauksessa Aikun lautasten kohdalle jouduin hetkellisesti lyttyyn seinän ja sen takaliston väliin kun se nojasi minua vasten. Työnsin tamman päättäväisesti kauemmas kiherrellen sen huvittavasti sivuille lotkahtaneille korville. Harjasin nopeasti Aikun jalat - ne eivät olleet kovinkaan likaiset - ja kiersin sitten toiselle puolelle ja toistin saman rumban. Kävin vaihtamassa pehmeän harjan pöläriin, jolla huiskin pikaisesti suomenhevosen läpi ja harjasin sitten hellästi sen pään.
Ottaessani riimua pois Aikun päästä tamma vilkaisi minua vekkulisti pitkien silmäripsiensä alta ja tunki turpansa kainalooni. Tunsin itseni salakuljettajaksi, joka oli kärähtänyt lentokentän turvatarkastuksessa, sillä Aikku laski päänsä alas ja haisteli varpaitani. Sitten polvia, sitten lantion seutua, sitten rintakehää ja lopuksi kasvoja. Hihitin tamman maistellessa mietteliäänä hiuksiani. "Okei, joo, myönnetään", sanoin muka alistuneena ja kaivoin taskuni pohjalta hevosnamin. Aikku näytti suorastaan riemastuneelta. Se hotkaisi herkun hetkessä ja jäi rouskuttamaan sitä haaveellisen näköisenä kun puhdistin nopeasti kaviot.
"Mainio tyttö", kehuin Aikkua vuolaasti, siirsin sen vaalean otsaharjan pois silmiltä ja pussasin sitä keskelle otsaa. Hain satulan karsinan ulkopuolelta. Heti kun tamma huomasi satulan käsivarsillani, sen mahanseutu pullistui kummasti. "Jaa-a", totesin itsekseni, pujahdin Aikun kaulan ali ja nostin satulan sen kaulalle välittämättä sen vaisuista luimaisuista. Liu'utin satulan oikealle paikalleen sään taakse ja aloin vähä vähältä kiristää satulavyötä. Aikku pullisti vatsaansa. "Ja se vatsa sisään, mars" naurahdin. Aikku katsahti minuun ja tyhjensi sitten äkkiä sisäiset happivarastonsa. Kylläpä on tottelevainen poni, tuumin itsekseni. Kiristin satulavyötä reiällä tai parilla ja rapsutin sitä kiitokseksi.
Suitset Aikku antoi pistää täysin ongelmitta. Tamma kökötti paikoillaan kun laitoin sille kuolaimet suuhun. Leukahihnaa pistäessäni varmistin, että nyrkkini mahtui hihnan ja Aikun leukaperien väliin. Turpahihnan kohdalla tungin kaksi sormea hihnan alle, jolloin tiesin sen olivan sopivan löysällä. Pujotin Aikun pään yli heilauttamani suitset jalustimien taakse, jottei se sotkeutuisi niihin ja käväisin hakemassa kaapistani kypärän, hanskat ja raipan. Palasin takaisin karsinalle vetäen paksun harmaan hupparini vetoketjun aivan ylös asti. Tartuin ohjiin, avasin karsinan oven ja talutin hoitsuni käytävälle.
Aikku käveli nätisti vierelläni kun taapersin sen kanssa kentälle. Pysäytin suokkimamman keskelle kenttää kaartoon, vein ohjat taas kaulalle, kävin laskemassa jalustimet alas ja kiristin satulavyötä vielä muutamalla reiällä. Kokosin ohjat ja keskipitkän kouluraipan vasempaan käteeni ottaen toisella tukevan otteen satulan takakaaresta. Panin vasemman jalkani jalustimeen ja ponnahdin satulaan välttäen rysähtämästä sinne koko painollani.
Säädin satulasta käsin jalustimet koivilleni sopiviksi Aikun lepuuttaessa oikeaa, valkoisen puolisukan verhoamaa takajalkaansa. Saatuani kaikki remmit ja remelit valmiuteen painoin pohkeeni tamman vaaleanruskeisiin kylkiin ohjaten sen uralle vasemmassa kierroksessa. Aikku kulki näin alkuun leppoisaa vauhtia kaula pitkänä ja vähän jäykkänä. Myötäilin hevosen pehmeitä liikkeitä rennosti ristiselästä joustaen. Kävelimme suunnilleen kymmenen minuutin ajan ohjat pitkinä. Aikun lämmiteltyä lihaksensa toimintakuntoon päätin aloittaa kunnolla työnteon.
Komensin Aikun raviin antamalla sille tomerasti pohkeita. Kyllä rouva siihen siirtyikin, joskin hieman laiskanpuoleisesti. Se ei nostanut jalkojaan kunnolla ja venytti edelleen kaulaansa pitkälle. Rupesin kevyesti maiskuttaen ratsastamaan kentän joka kulmaan noin kymmenen metrin voltin. Asetuksistani ja taivutuksistani huolimatta Aikku kulki suorana kuin tikku. Kopautin sitä kylkiin hieman kovemmin ja näpäytin samanaikaisesti raipalla kaulalle. Pyysin tammalta pitkillä sivuilla lisättyä ravia ja lyhyiden sivujen keskellä pysähdyksiä. Lämmittelystä huolimatta Aikku alkoi vasta nyt vetreytyä.
Pikku hiljaa suomipollen pää nousi ylemmäs ja turpa hivuttautui lähemmäs ryntäitä. Tempon- ja askellajinvaihtelut alkoivat sujua, ja tunsin kuinka Aikku rupesi kunnolla työskentelemään takajaloillaan. Jätin hetken kuluttua pysähdykset pois ja vaihdoin voltit pääty-ympyröihin. Taivutin ja asetin huolellisesti suu tiukkana viivana. Tällä kertaa Aikku ravasikin jo paljon energisemmin ja taivutti itseään hyvin. Se pärskähteli hyväntuulisesti, kun tein kentän poikki rata pituussuuntaan leikkaan ja tein samat harjoitukset toiseen suuntaan.
Noin varttitunnin kestäneitten perusharjoitusten jälkeen annoin Aikun levähtää hetken ajan. Rouvan askeleet kulkivat energisesti ja korvat osoittivat eteenpäin. Kumarruin tamman ruskean kaulan ylle ja taputin sitä hyväksyvästi. Sitten keräilin taas pitkiksi päästämäni ohjat käsiini ja ratsastin suuren, pyöreän keskiympyrän. Keskiympyrän jälkeen annoin Aikulle laukkapohkeet. Hoitohevoseni ponkaisi aluksi hieman takertelevaan laukkaan. Hetkellinen kankeus kuitenkin katosi melkein heti. Aikku oikoi hieman kulmissa ja joissain kohdissa myös hidasti, jolloin käskin sitä terävällä kielen naksautuksella ja pohkeilla eteenpäin. Kulmien kohdalla painoin oikean pohkeeni napakasti tamman kylkiin, ratsastin sen syvälle kulmaan ja asetin sitten sisälle päin.
Laukattuamme noin seitsemän kierrosta hidastin Aikun raviin, keskityin pitämään takapuoleni tiukasti satulassa laukan jälkeisen kiitoravin pienessä pomputuksessa, tein täyskaarron ja nostin jälleen laukan. Ja taas tehtiin samat harjoitukset, mutta vain toisessa kierroksessa.
Päätin pienen koulutreenini Aikun kanssa kymmenen minuutin jäähdyttelylompsintaan ohjat löysinä. Aikku puhkui vieläkin intoa ja olisi ilmeisesti jatkanut ilomielin karauttelemista ympäri kenttää. Kiedoin kädet sen vahvan, kullanruskean kaulan ympärille ja rapsutin oikein kunnolla lavasta. Olin testannut tamman osaamista perusasioissa, ja rouva vaikutti oikein mukavalta ratsastaa! Ehkä hieman hitaalta ja pökkelöltä ensi alkuun, mutta kyllähän se siitä syttyi, kun rupesi kunnolla töitä tekemään. Olin juuri ohjannut pärskivän Aikun kaartoon ja hypännyt alas selästä, kun Amar saapui nojailemaan portin pieleen.
"No?" tallin omistajatar kysyi ystävällisesti.
"Aikku on mahtava! Tosi ihana! Alkumetrit se meni vähän hitaanpuoleisesti, mutta kyllä siitä sitten loppujen lopuksi löytyy aika paljon ruutia", hehkutin. Hymyni ulottui korvasta korvaan, ja poskilla paloivat punaiset läikät.
"No sehän on hyvä. Se nauttii kouluratsastuksesta. Esteetkin Aikku ylittää ihan hienosti, muttei niin innokkaasti kuin jolkottelee tekemässä voltteja ja pohkeenväistöjä tai viipottaa maastossa pitkin mettää."
"Jaa. Voisin seuraavalla kerralla kokeilla, miten se hyppää..."
"Kiva. Mutta minun täytyykin tästä lähteä, melkoinen kasa paperitöitä odottaa..."
Nyökättyään hyvästiksi Amar painui sisälle talliin, ja olin erottavani hiljaista mutinaa, joka saattoi olla "vihaan paperihommia" tai "hmm mm mm hm" - tai ainakin jotain sinne päin. Pieni hymy hiipi suunpieliini. Amarin punaisen ponihännän kadottua kulman taakse löysäsin minun ja Amarin juttutuokion ajan kärsivällisesti odotelleen Aikun satulavyön ja nostin jalustimet ylös. Itsekseni hyräillen lähdin taluttamaan hoitohevostani kohti tallia. Tamma ihmetteli kirpakassa syyssäässä puiden nakuja oksia kahisuttelevaa tuulta ja bongaili muutamia siellä täällä rehottavia ruohotuppoja, muttei kuitenkaan kilttinä tyttönä rynnännyt maistelemaan niitä.
Karsinassa riisuin Aikulta varusteet, luiskautin riimun sen päähän ja jätin sen sitten hörppimään äänekkäitten loiskahdusten kera vettä juoma-automaatista. Tamman kostuttaessa treenin aikana kuivunutta kurkkuaan vein satulan varustehuoneeseen - en voinut taaskaan olla ihastelematta huoneen moitteetonta siisteyttä - ja huuhtelin suitsien kuolaimista kaiken mönjän ja syljen. Niputin suitset pikaisesti ja kävin viemässä nekin satulahuoneeseen. Tämän jälkeen palasin Aikun karsinalle, harjasin suokkimamman kevyesti, kokeilin sen jalat läpi (ei turvotusta, epäilyttävän lämpimiä tai aristavia kohtia eikä patteja: kaikki oli kunnossa) ja jäin hetkeksi silittelemään sitä.
Jätin Aikun lepäilemään karsinaansa ja kipaisin toimistoon. Loikoilin sohvannurkassa Annikan, Wonderin ja Liisan kanssa ja vaihdoin välillä muutaman sanasen toimiston pöydän ääressä töitä paiskivan Amarin kanssa. Tuntihan siinä kului nopsasti, ja olisin mieluusti jäänyt tallille pidemmäksi aikaa, mutta kännykkä hälytti. Äiti komensi minut kotiin pikkuveljeä vahtimaan. Keräsin kamppeeni kaapistani, toivotin Amarille hyvää onnea paprujensa parissa, heilautin kättäni Wonderille, Liisalle ja Annikalle ja painelin pihalle avaamaan pyöräni lukon. Polkaisin kulkupelini vauhtiin ja suuntasin kohti kotia muistellen päivän tapahtumia.
~ Gnomzu
~ Gnomzu
sunnuntai 31. lokakuuta 2010
halloweentapahtumailta Wonderin & Karosin silmin ja tunnelmin..
(tapahtuma johon tarina liittyy)
Pimeä tie, kaukana takana näen viimeisen katulampun sammuvan aivan yht´äkkiä. Metsästä kuulen tuulen suhinaa ja edessä näin tumman hahmon hiljaa lähestyvän. Selkääni pitkin laskeutuvat kylmät väreet. Hiukseni hulmahtavat kylmässä tuulessa ja samassa viereisen ladon kätköistä kuuluu aavemainen ulina. Säpsähdän ja käännähdän ympäri. Musta kissa loikkaa ladosta ulos ja juoksee sihisten pois. Pinkaisen juoksuun!
Kun tallipiha häämöttää edessäni, pysähdyn viimein haukkomaan happea. Aavemainen piha seisoo edessäni, kurpitsa lyhdyt valaisevat heikosti tietäni kohti maneesia. Lepakoiden varjot maneesin seinää vasten saavat sydämeni hakkaamaan hullunlailla. Kiirehdin tallinovelle ja vetäisen oven auki. Kiljaisen!
Pelottavaan noita asuun pukeutunut Amar väläyttää veriset tekohampaat näkyville ja nauraa kuin häijy noita-akka.
- Sinä säikäytit minut! Huudahdan ja vedän oven perässäni kiinni.
- Hahhaa! Karmivaa Halloweeniä Wonder! Amar toivottaa.
Hetken juttutuokion jälkeen jatkan matkaani kohti toimistoa. Kuulen käytävälle asti toimiston karmivan hitaan ja synkän musiikin. Astun toimistoon ja saan kasvoilleni ison mustan lepakon ruumiin. Jätän nopeasti kaamean elukan taakseni ja loikkaan kynnyksen yli mustaksi verhoiltuun huoneeseen. Muutamat tallitytöt toivottavat minut tervetulleeksi ja ottavat vastaan tuomiseni: lakritsi kuorrutuksella kuorrutetun kakun, jonka koristeina ovat pienet kurpitsa palat ja häijyt lepakot. Kaadan isoon mustaksi maalattuun muovimukiin veren näköistä halloween-boolia ja käteeni nappaan pienen hämähäkkipikkuleivän. Liityn muiden juhlijoiden seuraan ja maistelen maukasta pikkuleipää.
Amar toivottaa pian kaikki yhteistuumin tervetulleeksi, kertoo illan tapahtumasta tarkemmin ja antaa tallityttöjen lukea kaamean halloween kertomuksen. Kertomuksen päätteeksi tallin ovi rämähtää selkosen selälleen ja sisään astelee mustiin pukeutunut Ulrika. Sydämeni hakkaa taas muutaman minuutin ajan hullunlailla, kunnes rauhoitun. Useat vieraat ja kävijät jatkavat vielä juhlintaa, mutta minä pujahdan tallin puolelle. Karos on vielä pukematta.
Kävelen pimeän käytävän poikki ja seisahdun orin karsinalle. Karos katsoo minua tummilla silmillään ja seisoo edessäni isona ja jykevänä.
- Hyvää Halloweeniä herraseni, kuiskaan ja silitän orin turpaa. Karos päästää ilmoilleen kovaäänisen ja aavemaisen hirnunnan ja paiskaa kavionsa vasten betonilattiaa.
- Shh! Karos! kuiskaan ja vilkuilen ympärilleni. Hipsin satulahuoneeseen, jota kuunvalo valaisee aavemaisesti. Nappaan aiemmin päivällä tuomani muovipussin, satulan, suitset ja harjat. Palaan orin karsinalle ja painan noitahattuani tiukemmin vasten päätäni. Sidon Karosin ripeästi kiinni ja suin sen huolellisesti. Himmeässä valaistuksessa työskenteleminen on hieman pelottavaa, mutta samalla kiehtovaa. Suittuani hevosen, tarkistan sen kaviot ja käärin oranssit pintelit jalkoihin. Kaivan muovipussista eilen ostamani oranssin ratsastusloimen, jonka levitän ratsun selkään. Kiinnitän sen huolellisesti, satuloin hevosen ja pistän vielä loput remmit kiinni. Asetan oranssinvärisen kaulakappaleen paikoilleen ja sujautan korvat sisään oranssiin korvahuppuun. Suitset pujotan orin päähän ja taputan hevosta nopeasti. Koristelen vielä suitset oransseilla heijastinremmeillä ja pelottavilla pienillä lepakkokoristeilla. Varmistan että koristeet pysyvät paikoillaan ja sujautan viimeiset heijastimet vielä häntään ja satulaan. Täysin oransseihin ”pukeutunut” uljas kurpitsaratsuni, päästää ilmoilleen vielä yhden hirnahduksen ennen kuin astumme käytävälle. Näen kuinka hevosia on ilmestynyt verryttely alueelle ja ihmisiä lappaa sisälle maneesiin suurina laumoina. Ennen kuin pujahdamme viileään halloween iltaan, varmistan hevosen ja oman asustuksen, pitäen erityistä huolta siitä ettei asuste rajoita Karosin liikkumista. Itselläni on tänä karmivana iltana päälläni itse tehty noita-asu. Päässäni minulla on noitahattu, jonka alla ratsastuskypärä. Kypärän alta pilkottaa runsaan peruukin tumma tukka, joka valahtaa alas hartioilleni. Kasvoni ovat kalpeaksi värjätyt ja silmät tummat ja hehkuvan punaiset. Päälläni liehuu musta viitta ja jaloissani minulla on tummat ratsastussaappaat, lepakko koristein sekä pelottavan hohtavat kannukset. Vedän viittaa tiukemmin ylleni ja talutan hevosen kohti kurpitsa pihaa.
Kun pääsemme Karosin kanssa pihalle, pujottelemme kurpitsa polkua pitkin kentälle. Kisat ovat alkamassa jännittävissä tunnelmissa. Kuulen Amarin kuulutuksen. Hän kertoo kisojen ideasta ja suorittamismahdollisuuksista, sekä kehottaa ihmisiä nauttimaan karmivasta tunnelmasta. Ihmiset taputtavat käsiään ja hyytävä musiikki laitetaan soimaan. Nousen ratsaille ja lähdemme kävelemään Karosin kanssa kenttää ympäri. Me ehdimme huolellisesti verryttelemään, koska kisaajia on melko paljon.
Sujautan kämmeneni hevosen harjan joukkoon ja taputan sitä hiljaa. Metsästä loistaa aavemainen kuunvalaistus, joka saa pelottavat kurpitsalyhdyt loistamaan entistä aavemaisemmin. Kokoan ohjia ja siirrymme Karosin kanssa hiljaiseen raviin. Iloinen hevonen seuraa tallin tapahtumia korvat höröllä ja silmäilee kummeksuen lepattavia lepakoita. Fiksu hevonen kumminkin ymmärtää varsin pian niiden olevan vaarattomia. Verryttely aikaa on vielä noin 10minuuttia, kunnes kisat aloitetaan ensimmäisellä luokalla. Ratsastan Karosia mahdollisimman taipuneeksi, jotta se saa pujoteltua kaikki tolpat mahdollisimman nopeasti ja helposti. Otamme vielä muutaman suunnan vaihdon, ennen kuin siirrymme laukkaan. Laukkaamme ensin ympyrällä, kumpaankin suuntaan väistellen samalla muita verryttelijöitä. Asetan ja taivutan Karosia, sekä käytän varsin paljon ulkoapujani. Pienennän ympyrää pikku hiljaa, jolloin ori joutuu tiivistämään askeleitaan ja laukkaamaan hieman rauhallisemmin. Kehun oria ja otamme vielä toiseen suuntaan. Kello käy ja pian Amar tulee ilmoittamaan että voimme käydä vilkaisemassa maneesin rataa. Laskeudun kurpitsaponin kyydistä ja ojennan ohjat eräälle ystävälleni, pinkaisten välittömästi maneesiin. Vaikka maneesin täyttää vain himmeä hohtava valaistus, näin kuinka paljon halloween juhlijoita on kerääntynyt katsomoon. Puren huulta ja vilkaisen kisaosuutta. Tilavaan maneesin on aseteltu neljä rataa, joista jokainen on täsmälleen samanlainen. Viisi tolppaa jotka tulisi pujotella mahdollisimman ripeästi ylittämättä rajoja tai tiputtamatta tolppien päissä jököttäviä kurpitsoja. Arvioin välimatkoja ripeästi, kunnes tulee ilmoitus että ensimmäiset ratsukot aloittavat. Palaan Karosin luokse ja heilautan jalkani satulan ylitse. Asettelen viitan paikoilleen ja kehotan hevosta eteenpäin. Ensimmäiset neljä ratsukkoa on asettunut lähtöpaikoille. Pillin vihellyksestä hevoset ampaisevat liikkeelle ja lähtevät pujottelemaan kukin omaan tyylin ja tahtiin tolppia läpi. Kun ensimmäinen ratsukko pääsee maaliin alkaa katsomo osoittamaan suosiota innokkaasti huutaen ja taputtaen.
Nyt on meidän vuoromme. Me ja kolme muuta ratsukkoa asetumme lähtölinjalle. Pidän hevosen hyvin hereillä, asettuneena lähtösuuntaan ja pohkeeni lähtövalmiudessa. Kun pillin vihellys kajahtaa ilmoille, painan pohkeeni hevosen kylkiin ja loikkaamme matkaan. Johdan kädellä, asetan, käytän ulkoapuja sekä painoapujani ja kannusta hevosta juoksemaan. Syöksymme eteenpäin askel askeleelta jokainen lähes samalla viivalla. Kolmas, neljäs ja viimeinen. Yli maaliviivan! Ja voittaja on ****** & *****! Yleisö osoittaa suosiotaan voittajalle. Palaamme hengästyneinä koko poppo verryttely alueelle ja menemme jäähdyttelemään. Karos viskoo päätään iloisesti ja ravailee allani. Seuraava kisamme on luokassa d, mutta siihen on vielä aikaa. Kun Karos on saanut hengityksensä tasaantumaan, laskeudun ratsailta ja talutan hevosen maneesin ovelle. Useat ratsukot ovat kerääntyneet seuraamaan kilpailun etenemistä maneesin oville. Varmistamme Karosin kanssa ettemme ole tiellä ja jäämme paikoillemme. Pujottelu kisa jatkuu vielä muutaman erän, kunnes on taas radan rakennuksen aika. Voittajien huulilla komeilee hymy. Ystäväni saapuu paikalle.
- Jos haluat mennä auttamaan radan rakennuksessa tai jossain muussa, niin mene ihmeessä, minä voin pitää oria, ystäväni sanoo.
- Kiitos, vastaan ja ojennan Karosin ohjat Roosalle. Roosa itse tuntee hevoset hyvin ja tulee hyvin juttuun Karosinkin kanssa.
Pinkaisen radalle auttamaan tolppien kannossa ja kurpitsojen siivoamisessa. Melkoisen moni kurpitsa on saanut kyytiä. Rakennamme uudet tolpat ja kiinnitämme makeiskorit killumaan niiden päihin. Asetamme luudat paikoilleen ja ilmoitamme radan olevan valmis. Ratsukot sujahtavat maneesin ovista sisään hennon hämähäkin seitin alitse. Amar kuuluttaa luokan alkaneeksi ja pyytää kilpailijat paikoilleen. Hurraamme ja kannustamme ratsukoita ja voihkaisemme epäonnistumisille. Mutta voittajat, he saavat raikuvat suosionosoitukset! Kilpailut etenevät mukavaa tahtia. Autan ratojen kunnostuksessa ja rakennuksessa, kunnes minun on aika mennä taas verryttelemään.
Palaan Karosin selässä verryttelyalueelle, jonne on rakennettu este. Käytämme verryttelyajan huolellisesti ja hyppäämme muutaman onnistuneen hypyn yli leveän ja pelottavan esteen. Este on koristeltu hämähäkin verkoin, lepakoin, kurpitsoin, pressuin ja ämpärein. Useat hevoset kieltäytyvät moisesta esteestä ja saavat härdelliä aikaiseksi verryttely alueella. Onneksi taitavat ratsastajat kannustavat hevoset peloista huolimatta yli esteiden ja järjestys palaa kentälle. Pujottelen muutaman harjoitustolpan esteen jälkeen ja menen odottamaan vuoroani maneesin ovelle. Ketterät ponit ylittävät esteet tuosta vain varmoine ratsastajineen, nyt rupeaa jo jännittämään! Kun minut kuulutetaan radalle, sujahdan verkon alitse ja ohjaan Karosin keskelle maneesia. Nielaisen kuuluvasti ja vilkaisen Amaria, joka antaa pillistä merkin.
Kannustan hevosen liikkeelle ja loikkaamme yli pelottavan esteen. Este tuli Karosin eteen sen verran nopeasti, ettei ori ehtinyt moista pelätäkään. Mutta kun ensimmäinen tolppa on pujoteltu ja käännös on taas kohti estettä, nostaa Karos korvansa pystyyn ja hidastaa tahtia. Kehotan kannuksillani hevosta eteenpäin, pidän Karosin turvan ylhäällä ja laukan reippaana ja pitkänä. Hevonen ehtii vielä epäröimään muutaman metriä ennen, mutta reipas kannustus saa orin pomppaamaan lähes paikoiltaan esteen yli. Otamme äsken hukatun ajan umpeen, kiertämällä tolpan reippaasti ja palaamalla taas esteen luokse. Ajattelen nyt että pitkä laukka pitkä kaula ja nyt ehtii Karoskin jo hieman rentoutua ja ottaa hyvän hypyn.
- Hyvä Karos! Kehun nopeasti äänelläni ja kannustan taas hevosta juoksemaan. Kolmas tolppa on jo ulottuvillamme ja muutaman askeleen jälkeen taas este turpamme edessä. Nyt Karos havaitsee liehuvat noitahatut tolppien päissä ja kavahtaa niitä. Onneksi minulla on ohjat kireällä, joten saan hevosen esteen yli pienestä säikähdyksestä huolimatta. Kehuin taas Karosia, pujottelemme neljännen tolpan ja palaamme esteelle. Karos loikkaa hyppyyn ja pujottelee vielä viimeisen tolpan ennen viimeistä hyppyä, jonka se suorittaa taitavasti. Loikkaamme maaliviivan ylitse ja saamme railakkaat suosionosoitukset. Taputan kurpitsapollea iloisesti, ja jäämme jännittyneinä odottamaan tuloksia.
Palaamme verryttelyalueelle odottamaan toisen luokan alkua. Kaksi luokkaa on jo takanapäin ja edessä häämöttää vielä pukuratsastusluokka. Karos pärskähtää allani ja kulkee vapain ohjin. Onhan sillekin annettava vielä rentoutumisen aika ennen viimeistä koitosta.
Katsojat saavat pitää pienen tauon, kun Amar saapastelee noitalakki keikkuen verryttelyalueelle.
- Hyvää iltaa kilpailijat! Pyytäisin nyt kaikkia jotka eivät osallistu pukuratsastusluokkaan poistumaan hetkeksi kentältä.
Kuluu hetki aikaa kun hevosia johdatellaan ulos kentältä ja kentälle. Kun kaikki on taas järjestyksessä Amar jatkaa:
- Noniin, elikäs teidät jaetaan nyt 3-4 hengen ryhmiin ja teidät kutsutaan ryhmä kerrallaan maneesin kilpailu alueelle, jolloin te näytätte parhaanne mukaan hevosten kanssa käynti, ravi ja laukka-näytteet esitellen samalla pukukokonaisuuksianne, joten muistakaa väläyttää esille myös pienimmätkin yksityiskohdat! Onnea kilpailuun! Amar toivottaa ja palaa maneesiin. Kilpailujen työntekijä kuuluttaa ryhmät ja kehottaa meitä valmistautumaan luokkaan kymmenessä minuutissa.
Minun ryhmääni kuuluu meidän lisäksi valkoinen ritariratsu, pelottavan kuolleen ritarin ratsastamana sekä pieni ruunikko New Forest poni puettuna hämähäkki pukuun, ratsastajan ollessa hämähäkkimies. Harjoittelemme verryttelyssä yhteisen sävelen löytämistä. Pienen ponin vuoksi askelluksemme saa olla hieman hitaampaa ja lyhyempää kuin normaalisti. Sovimme järjestyksen koko järjestyksen mukaisesti. Valkoinen ritariratsu johtaa joukkoa, jonka jälkeen tulemme minä ja Karos ja meidän perässä hämähäkki ratsukko. Otamme verryttely alueella jokaista askellajia, ja yritämme parannella yhteistyötämme pienten lisäysten merkeissä. Kun ensimmäinen ryhmä kuulutetaan sisään, pujahdamme porteista ulos ja menemme seisomaan maneesin kulmalle. Me olemme toisina.
Kun ensimmäinen ryhmä palaa maneesista, vilkaisemme jännittyneinä toisiamme ja astelemme jonossa maneesiin hymy huulilla. Liikuttelen kuolainta Karosin suussa ja teen pohkeillani pieniä impulsseja orin kylkiin. Karos on hyvin kuulolla ja kun astelemme ympyrälle, se taipuu nätisti ja kulkee kaula kaarella, nostellen jalkojaan ylväästi. Takanamme kulkeva new forest nauttii yleisön suosiosta ja vilkuilee ympärilleen silmät loistaen. Asusteet välkkyen ja yleisön hurraukset kaikuen kuljemme reippaassa tempossa ympyrällä tuomarien seisoessa keskellä. Muutaman kierroksen jälkeen Amar pyytää meitä siirtymään kevyeeseen raviin. Karos on kovalla innolla juoksemassa reippaaseen tahtiin, mutta kunnon pidätteet saavat orin tyyntymään ja kulkemaan jälleen hyvin asettuneena ja hyvässä peräänannossa. Karos pääsee erinomaisesti liikkumaan asusteissaan, joita olin suunnitellut jo pitkään. Meidät pyydetään ottamaan pysähdys, joka luonnistuu jokaiselta ratsukolta helposti. Saamme luvan jatkaa ravia vielä hetken ja siirtyä sitten laukkaan. Laukkaamme hidastempoista, mutta siistiä laukkaa, jotta pieni hämähäkkiponikin pysyy menossa mukana. hevoset korskuvat ja saavat aplodit kun tuomari pyytää meitä poistumaan käynnissä paikalta.
Kun pääsemme ulos maneesista, huokaisemme yhteen ääneen.
- Eikös se mennytkin ihan hienosti? Kuollut ritari varmistaa.
- Minun mielestäni aikanakin, naurahdan ja taputan kurpitsapollea.
- Ja minun, Donnakin, tai siis tarkoitan hämähäkkiponikin pysyi hienosti isojen ponien perässä, vaikka yleensä se ei viitsi paljoa hoppuilla, hämähäkkiponin ratsastaja naurahtaa. Nauramme yhteen ääneen ja palaamme verryttelyalueelle. Annan Karosin kävellä kunnolla vapain ohjin, kunnes kaikki ratsukot pyydetään maneesiin. Maneesissa onkin jo aika täyttä kun viimeiset ratsukot ovat pujahtaneet sisälle. Amar kiittää loistavasta Halloween kilpailusta ja illanvietosta, sekä jakaa jokaiselle pienen halloween makeispussin. Palkintojen jako suoritetaan, jonka jälkeen liu´umme hiljalleen ulos raikkaaseen ja pimeään lokakuiseen iltaan. Vierailevat kilpailijat palaavat kuljetusautoilleen ja tallin hevoset sujahtavat karsinoihin. Väsymys painaa jo päälle, ilta on ollut täynnä tekemistä ja aivan mahtavaa ohjelmaa, en voi olla kuin tyytyväinen Karosiin ja koko Heijastuksen väkeen ja toimintaan.
Riisun hevosen asusteista ja varusteista ja asetan ne käytävälle odottamaan. Harjaan Karosin huolellisesti, tunnustelen jalat ja puhdistan kaviot. Tallityöntekijät ovat hoitaneet hevosten ruuat ja karsinat kuntoon ennen tapahtumaa, joten Karos pääsee suoraan nauttimaan mahtavasta halloween ateriastaan ja puhtaasta karsinastaan. Toivotan Karosille vielä hyvää Halloweeniä ja pujahdan pimeän käytävän poikki satulahuoneeseen. Pistän tavarat huolellisesti paikoilleen ja riisun oman asunkin. Vaihdan leppoisat kollarit päälleni, tungen asun muovipussiin ja saapastelen toimistoon. Viimeiset vierailijat ja vakiokävijät syövät vielä antimia ja siivoilevat paikkoja. Liityn heidän seuraansa ja autan roskien keräämisessä. Kun toimisto on saatu suhteellisen hyvään kuntoon, palaan Amarin mukana pihalle sammuttelemaan kurpistalyhtyjä ja irrottamaan koristeita. Siivoamme maneesin isolla porukalla, ennen kuin kukin lähtee kotiin nukkumaan. Ennen lähtöäni kiitän Amaria vielä mahtavasta illasta.
- Kiitos osallistumisestasi, tällaiset tapahtumat saavat aina ilon kuplimaan rinnassani, vaikka tämän illan aihe onkin karmiva halloween! Amar nauraa.
- Olet oikeassa, vastaan ja nauran. Heilautan kättäni Amarille ja lähden kohti kotia. Kulkiessani pimeää hiekkatietä pitkin törmään vielä tiellä istuvaan mustaan kissaan jonka silmät kiiluvat uhkaavasti. Vilkaisen taakseni ja pinkaisen lopun matkan kotiin.
~ Wonder
Pimeä tie, kaukana takana näen viimeisen katulampun sammuvan aivan yht´äkkiä. Metsästä kuulen tuulen suhinaa ja edessä näin tumman hahmon hiljaa lähestyvän. Selkääni pitkin laskeutuvat kylmät väreet. Hiukseni hulmahtavat kylmässä tuulessa ja samassa viereisen ladon kätköistä kuuluu aavemainen ulina. Säpsähdän ja käännähdän ympäri. Musta kissa loikkaa ladosta ulos ja juoksee sihisten pois. Pinkaisen juoksuun!
Kun tallipiha häämöttää edessäni, pysähdyn viimein haukkomaan happea. Aavemainen piha seisoo edessäni, kurpitsa lyhdyt valaisevat heikosti tietäni kohti maneesia. Lepakoiden varjot maneesin seinää vasten saavat sydämeni hakkaamaan hullunlailla. Kiirehdin tallinovelle ja vetäisen oven auki. Kiljaisen!
Pelottavaan noita asuun pukeutunut Amar väläyttää veriset tekohampaat näkyville ja nauraa kuin häijy noita-akka.
- Sinä säikäytit minut! Huudahdan ja vedän oven perässäni kiinni.
- Hahhaa! Karmivaa Halloweeniä Wonder! Amar toivottaa.
Hetken juttutuokion jälkeen jatkan matkaani kohti toimistoa. Kuulen käytävälle asti toimiston karmivan hitaan ja synkän musiikin. Astun toimistoon ja saan kasvoilleni ison mustan lepakon ruumiin. Jätän nopeasti kaamean elukan taakseni ja loikkaan kynnyksen yli mustaksi verhoiltuun huoneeseen. Muutamat tallitytöt toivottavat minut tervetulleeksi ja ottavat vastaan tuomiseni: lakritsi kuorrutuksella kuorrutetun kakun, jonka koristeina ovat pienet kurpitsa palat ja häijyt lepakot. Kaadan isoon mustaksi maalattuun muovimukiin veren näköistä halloween-boolia ja käteeni nappaan pienen hämähäkkipikkuleivän. Liityn muiden juhlijoiden seuraan ja maistelen maukasta pikkuleipää.
Amar toivottaa pian kaikki yhteistuumin tervetulleeksi, kertoo illan tapahtumasta tarkemmin ja antaa tallityttöjen lukea kaamean halloween kertomuksen. Kertomuksen päätteeksi tallin ovi rämähtää selkosen selälleen ja sisään astelee mustiin pukeutunut Ulrika. Sydämeni hakkaa taas muutaman minuutin ajan hullunlailla, kunnes rauhoitun. Useat vieraat ja kävijät jatkavat vielä juhlintaa, mutta minä pujahdan tallin puolelle. Karos on vielä pukematta.
Kävelen pimeän käytävän poikki ja seisahdun orin karsinalle. Karos katsoo minua tummilla silmillään ja seisoo edessäni isona ja jykevänä.
- Hyvää Halloweeniä herraseni, kuiskaan ja silitän orin turpaa. Karos päästää ilmoilleen kovaäänisen ja aavemaisen hirnunnan ja paiskaa kavionsa vasten betonilattiaa.
- Shh! Karos! kuiskaan ja vilkuilen ympärilleni. Hipsin satulahuoneeseen, jota kuunvalo valaisee aavemaisesti. Nappaan aiemmin päivällä tuomani muovipussin, satulan, suitset ja harjat. Palaan orin karsinalle ja painan noitahattuani tiukemmin vasten päätäni. Sidon Karosin ripeästi kiinni ja suin sen huolellisesti. Himmeässä valaistuksessa työskenteleminen on hieman pelottavaa, mutta samalla kiehtovaa. Suittuani hevosen, tarkistan sen kaviot ja käärin oranssit pintelit jalkoihin. Kaivan muovipussista eilen ostamani oranssin ratsastusloimen, jonka levitän ratsun selkään. Kiinnitän sen huolellisesti, satuloin hevosen ja pistän vielä loput remmit kiinni. Asetan oranssinvärisen kaulakappaleen paikoilleen ja sujautan korvat sisään oranssiin korvahuppuun. Suitset pujotan orin päähän ja taputan hevosta nopeasti. Koristelen vielä suitset oransseilla heijastinremmeillä ja pelottavilla pienillä lepakkokoristeilla. Varmistan että koristeet pysyvät paikoillaan ja sujautan viimeiset heijastimet vielä häntään ja satulaan. Täysin oransseihin ”pukeutunut” uljas kurpitsaratsuni, päästää ilmoilleen vielä yhden hirnahduksen ennen kuin astumme käytävälle. Näen kuinka hevosia on ilmestynyt verryttely alueelle ja ihmisiä lappaa sisälle maneesiin suurina laumoina. Ennen kuin pujahdamme viileään halloween iltaan, varmistan hevosen ja oman asustuksen, pitäen erityistä huolta siitä ettei asuste rajoita Karosin liikkumista. Itselläni on tänä karmivana iltana päälläni itse tehty noita-asu. Päässäni minulla on noitahattu, jonka alla ratsastuskypärä. Kypärän alta pilkottaa runsaan peruukin tumma tukka, joka valahtaa alas hartioilleni. Kasvoni ovat kalpeaksi värjätyt ja silmät tummat ja hehkuvan punaiset. Päälläni liehuu musta viitta ja jaloissani minulla on tummat ratsastussaappaat, lepakko koristein sekä pelottavan hohtavat kannukset. Vedän viittaa tiukemmin ylleni ja talutan hevosen kohti kurpitsa pihaa.
Kun pääsemme Karosin kanssa pihalle, pujottelemme kurpitsa polkua pitkin kentälle. Kisat ovat alkamassa jännittävissä tunnelmissa. Kuulen Amarin kuulutuksen. Hän kertoo kisojen ideasta ja suorittamismahdollisuuksista, sekä kehottaa ihmisiä nauttimaan karmivasta tunnelmasta. Ihmiset taputtavat käsiään ja hyytävä musiikki laitetaan soimaan. Nousen ratsaille ja lähdemme kävelemään Karosin kanssa kenttää ympäri. Me ehdimme huolellisesti verryttelemään, koska kisaajia on melko paljon.
Sujautan kämmeneni hevosen harjan joukkoon ja taputan sitä hiljaa. Metsästä loistaa aavemainen kuunvalaistus, joka saa pelottavat kurpitsalyhdyt loistamaan entistä aavemaisemmin. Kokoan ohjia ja siirrymme Karosin kanssa hiljaiseen raviin. Iloinen hevonen seuraa tallin tapahtumia korvat höröllä ja silmäilee kummeksuen lepattavia lepakoita. Fiksu hevonen kumminkin ymmärtää varsin pian niiden olevan vaarattomia. Verryttely aikaa on vielä noin 10minuuttia, kunnes kisat aloitetaan ensimmäisellä luokalla. Ratsastan Karosia mahdollisimman taipuneeksi, jotta se saa pujoteltua kaikki tolpat mahdollisimman nopeasti ja helposti. Otamme vielä muutaman suunnan vaihdon, ennen kuin siirrymme laukkaan. Laukkaamme ensin ympyrällä, kumpaankin suuntaan väistellen samalla muita verryttelijöitä. Asetan ja taivutan Karosia, sekä käytän varsin paljon ulkoapujani. Pienennän ympyrää pikku hiljaa, jolloin ori joutuu tiivistämään askeleitaan ja laukkaamaan hieman rauhallisemmin. Kehun oria ja otamme vielä toiseen suuntaan. Kello käy ja pian Amar tulee ilmoittamaan että voimme käydä vilkaisemassa maneesin rataa. Laskeudun kurpitsaponin kyydistä ja ojennan ohjat eräälle ystävälleni, pinkaisten välittömästi maneesiin. Vaikka maneesin täyttää vain himmeä hohtava valaistus, näin kuinka paljon halloween juhlijoita on kerääntynyt katsomoon. Puren huulta ja vilkaisen kisaosuutta. Tilavaan maneesin on aseteltu neljä rataa, joista jokainen on täsmälleen samanlainen. Viisi tolppaa jotka tulisi pujotella mahdollisimman ripeästi ylittämättä rajoja tai tiputtamatta tolppien päissä jököttäviä kurpitsoja. Arvioin välimatkoja ripeästi, kunnes tulee ilmoitus että ensimmäiset ratsukot aloittavat. Palaan Karosin luokse ja heilautan jalkani satulan ylitse. Asettelen viitan paikoilleen ja kehotan hevosta eteenpäin. Ensimmäiset neljä ratsukkoa on asettunut lähtöpaikoille. Pillin vihellyksestä hevoset ampaisevat liikkeelle ja lähtevät pujottelemaan kukin omaan tyylin ja tahtiin tolppia läpi. Kun ensimmäinen ratsukko pääsee maaliin alkaa katsomo osoittamaan suosiota innokkaasti huutaen ja taputtaen.
Nyt on meidän vuoromme. Me ja kolme muuta ratsukkoa asetumme lähtölinjalle. Pidän hevosen hyvin hereillä, asettuneena lähtösuuntaan ja pohkeeni lähtövalmiudessa. Kun pillin vihellys kajahtaa ilmoille, painan pohkeeni hevosen kylkiin ja loikkaamme matkaan. Johdan kädellä, asetan, käytän ulkoapuja sekä painoapujani ja kannusta hevosta juoksemaan. Syöksymme eteenpäin askel askeleelta jokainen lähes samalla viivalla. Kolmas, neljäs ja viimeinen. Yli maaliviivan! Ja voittaja on ****** & *****! Yleisö osoittaa suosiotaan voittajalle. Palaamme hengästyneinä koko poppo verryttely alueelle ja menemme jäähdyttelemään. Karos viskoo päätään iloisesti ja ravailee allani. Seuraava kisamme on luokassa d, mutta siihen on vielä aikaa. Kun Karos on saanut hengityksensä tasaantumaan, laskeudun ratsailta ja talutan hevosen maneesin ovelle. Useat ratsukot ovat kerääntyneet seuraamaan kilpailun etenemistä maneesin oville. Varmistamme Karosin kanssa ettemme ole tiellä ja jäämme paikoillemme. Pujottelu kisa jatkuu vielä muutaman erän, kunnes on taas radan rakennuksen aika. Voittajien huulilla komeilee hymy. Ystäväni saapuu paikalle.
- Jos haluat mennä auttamaan radan rakennuksessa tai jossain muussa, niin mene ihmeessä, minä voin pitää oria, ystäväni sanoo.
- Kiitos, vastaan ja ojennan Karosin ohjat Roosalle. Roosa itse tuntee hevoset hyvin ja tulee hyvin juttuun Karosinkin kanssa.
Pinkaisen radalle auttamaan tolppien kannossa ja kurpitsojen siivoamisessa. Melkoisen moni kurpitsa on saanut kyytiä. Rakennamme uudet tolpat ja kiinnitämme makeiskorit killumaan niiden päihin. Asetamme luudat paikoilleen ja ilmoitamme radan olevan valmis. Ratsukot sujahtavat maneesin ovista sisään hennon hämähäkin seitin alitse. Amar kuuluttaa luokan alkaneeksi ja pyytää kilpailijat paikoilleen. Hurraamme ja kannustamme ratsukoita ja voihkaisemme epäonnistumisille. Mutta voittajat, he saavat raikuvat suosionosoitukset! Kilpailut etenevät mukavaa tahtia. Autan ratojen kunnostuksessa ja rakennuksessa, kunnes minun on aika mennä taas verryttelemään.
Palaan Karosin selässä verryttelyalueelle, jonne on rakennettu este. Käytämme verryttelyajan huolellisesti ja hyppäämme muutaman onnistuneen hypyn yli leveän ja pelottavan esteen. Este on koristeltu hämähäkin verkoin, lepakoin, kurpitsoin, pressuin ja ämpärein. Useat hevoset kieltäytyvät moisesta esteestä ja saavat härdelliä aikaiseksi verryttely alueella. Onneksi taitavat ratsastajat kannustavat hevoset peloista huolimatta yli esteiden ja järjestys palaa kentälle. Pujottelen muutaman harjoitustolpan esteen jälkeen ja menen odottamaan vuoroani maneesin ovelle. Ketterät ponit ylittävät esteet tuosta vain varmoine ratsastajineen, nyt rupeaa jo jännittämään! Kun minut kuulutetaan radalle, sujahdan verkon alitse ja ohjaan Karosin keskelle maneesia. Nielaisen kuuluvasti ja vilkaisen Amaria, joka antaa pillistä merkin.
Kannustan hevosen liikkeelle ja loikkaamme yli pelottavan esteen. Este tuli Karosin eteen sen verran nopeasti, ettei ori ehtinyt moista pelätäkään. Mutta kun ensimmäinen tolppa on pujoteltu ja käännös on taas kohti estettä, nostaa Karos korvansa pystyyn ja hidastaa tahtia. Kehotan kannuksillani hevosta eteenpäin, pidän Karosin turvan ylhäällä ja laukan reippaana ja pitkänä. Hevonen ehtii vielä epäröimään muutaman metriä ennen, mutta reipas kannustus saa orin pomppaamaan lähes paikoiltaan esteen yli. Otamme äsken hukatun ajan umpeen, kiertämällä tolpan reippaasti ja palaamalla taas esteen luokse. Ajattelen nyt että pitkä laukka pitkä kaula ja nyt ehtii Karoskin jo hieman rentoutua ja ottaa hyvän hypyn.
- Hyvä Karos! Kehun nopeasti äänelläni ja kannustan taas hevosta juoksemaan. Kolmas tolppa on jo ulottuvillamme ja muutaman askeleen jälkeen taas este turpamme edessä. Nyt Karos havaitsee liehuvat noitahatut tolppien päissä ja kavahtaa niitä. Onneksi minulla on ohjat kireällä, joten saan hevosen esteen yli pienestä säikähdyksestä huolimatta. Kehuin taas Karosia, pujottelemme neljännen tolpan ja palaamme esteelle. Karos loikkaa hyppyyn ja pujottelee vielä viimeisen tolpan ennen viimeistä hyppyä, jonka se suorittaa taitavasti. Loikkaamme maaliviivan ylitse ja saamme railakkaat suosionosoitukset. Taputan kurpitsapollea iloisesti, ja jäämme jännittyneinä odottamaan tuloksia.
Palaamme verryttelyalueelle odottamaan toisen luokan alkua. Kaksi luokkaa on jo takanapäin ja edessä häämöttää vielä pukuratsastusluokka. Karos pärskähtää allani ja kulkee vapain ohjin. Onhan sillekin annettava vielä rentoutumisen aika ennen viimeistä koitosta.
Katsojat saavat pitää pienen tauon, kun Amar saapastelee noitalakki keikkuen verryttelyalueelle.
- Hyvää iltaa kilpailijat! Pyytäisin nyt kaikkia jotka eivät osallistu pukuratsastusluokkaan poistumaan hetkeksi kentältä.
Kuluu hetki aikaa kun hevosia johdatellaan ulos kentältä ja kentälle. Kun kaikki on taas järjestyksessä Amar jatkaa:
- Noniin, elikäs teidät jaetaan nyt 3-4 hengen ryhmiin ja teidät kutsutaan ryhmä kerrallaan maneesin kilpailu alueelle, jolloin te näytätte parhaanne mukaan hevosten kanssa käynti, ravi ja laukka-näytteet esitellen samalla pukukokonaisuuksianne, joten muistakaa väläyttää esille myös pienimmätkin yksityiskohdat! Onnea kilpailuun! Amar toivottaa ja palaa maneesiin. Kilpailujen työntekijä kuuluttaa ryhmät ja kehottaa meitä valmistautumaan luokkaan kymmenessä minuutissa.
Minun ryhmääni kuuluu meidän lisäksi valkoinen ritariratsu, pelottavan kuolleen ritarin ratsastamana sekä pieni ruunikko New Forest poni puettuna hämähäkki pukuun, ratsastajan ollessa hämähäkkimies. Harjoittelemme verryttelyssä yhteisen sävelen löytämistä. Pienen ponin vuoksi askelluksemme saa olla hieman hitaampaa ja lyhyempää kuin normaalisti. Sovimme järjestyksen koko järjestyksen mukaisesti. Valkoinen ritariratsu johtaa joukkoa, jonka jälkeen tulemme minä ja Karos ja meidän perässä hämähäkki ratsukko. Otamme verryttely alueella jokaista askellajia, ja yritämme parannella yhteistyötämme pienten lisäysten merkeissä. Kun ensimmäinen ryhmä kuulutetaan sisään, pujahdamme porteista ulos ja menemme seisomaan maneesin kulmalle. Me olemme toisina.
Kun ensimmäinen ryhmä palaa maneesista, vilkaisemme jännittyneinä toisiamme ja astelemme jonossa maneesiin hymy huulilla. Liikuttelen kuolainta Karosin suussa ja teen pohkeillani pieniä impulsseja orin kylkiin. Karos on hyvin kuulolla ja kun astelemme ympyrälle, se taipuu nätisti ja kulkee kaula kaarella, nostellen jalkojaan ylväästi. Takanamme kulkeva new forest nauttii yleisön suosiosta ja vilkuilee ympärilleen silmät loistaen. Asusteet välkkyen ja yleisön hurraukset kaikuen kuljemme reippaassa tempossa ympyrällä tuomarien seisoessa keskellä. Muutaman kierroksen jälkeen Amar pyytää meitä siirtymään kevyeeseen raviin. Karos on kovalla innolla juoksemassa reippaaseen tahtiin, mutta kunnon pidätteet saavat orin tyyntymään ja kulkemaan jälleen hyvin asettuneena ja hyvässä peräänannossa. Karos pääsee erinomaisesti liikkumaan asusteissaan, joita olin suunnitellut jo pitkään. Meidät pyydetään ottamaan pysähdys, joka luonnistuu jokaiselta ratsukolta helposti. Saamme luvan jatkaa ravia vielä hetken ja siirtyä sitten laukkaan. Laukkaamme hidastempoista, mutta siistiä laukkaa, jotta pieni hämähäkkiponikin pysyy menossa mukana. hevoset korskuvat ja saavat aplodit kun tuomari pyytää meitä poistumaan käynnissä paikalta.
Kun pääsemme ulos maneesista, huokaisemme yhteen ääneen.
- Eikös se mennytkin ihan hienosti? Kuollut ritari varmistaa.
- Minun mielestäni aikanakin, naurahdan ja taputan kurpitsapollea.
- Ja minun, Donnakin, tai siis tarkoitan hämähäkkiponikin pysyi hienosti isojen ponien perässä, vaikka yleensä se ei viitsi paljoa hoppuilla, hämähäkkiponin ratsastaja naurahtaa. Nauramme yhteen ääneen ja palaamme verryttelyalueelle. Annan Karosin kävellä kunnolla vapain ohjin, kunnes kaikki ratsukot pyydetään maneesiin. Maneesissa onkin jo aika täyttä kun viimeiset ratsukot ovat pujahtaneet sisälle. Amar kiittää loistavasta Halloween kilpailusta ja illanvietosta, sekä jakaa jokaiselle pienen halloween makeispussin. Palkintojen jako suoritetaan, jonka jälkeen liu´umme hiljalleen ulos raikkaaseen ja pimeään lokakuiseen iltaan. Vierailevat kilpailijat palaavat kuljetusautoilleen ja tallin hevoset sujahtavat karsinoihin. Väsymys painaa jo päälle, ilta on ollut täynnä tekemistä ja aivan mahtavaa ohjelmaa, en voi olla kuin tyytyväinen Karosiin ja koko Heijastuksen väkeen ja toimintaan.
Riisun hevosen asusteista ja varusteista ja asetan ne käytävälle odottamaan. Harjaan Karosin huolellisesti, tunnustelen jalat ja puhdistan kaviot. Tallityöntekijät ovat hoitaneet hevosten ruuat ja karsinat kuntoon ennen tapahtumaa, joten Karos pääsee suoraan nauttimaan mahtavasta halloween ateriastaan ja puhtaasta karsinastaan. Toivotan Karosille vielä hyvää Halloweeniä ja pujahdan pimeän käytävän poikki satulahuoneeseen. Pistän tavarat huolellisesti paikoilleen ja riisun oman asunkin. Vaihdan leppoisat kollarit päälleni, tungen asun muovipussiin ja saapastelen toimistoon. Viimeiset vierailijat ja vakiokävijät syövät vielä antimia ja siivoilevat paikkoja. Liityn heidän seuraansa ja autan roskien keräämisessä. Kun toimisto on saatu suhteellisen hyvään kuntoon, palaan Amarin mukana pihalle sammuttelemaan kurpistalyhtyjä ja irrottamaan koristeita. Siivoamme maneesin isolla porukalla, ennen kuin kukin lähtee kotiin nukkumaan. Ennen lähtöäni kiitän Amaria vielä mahtavasta illasta.
- Kiitos osallistumisestasi, tällaiset tapahtumat saavat aina ilon kuplimaan rinnassani, vaikka tämän illan aihe onkin karmiva halloween! Amar nauraa.
- Olet oikeassa, vastaan ja nauran. Heilautan kättäni Amarille ja lähden kohti kotia. Kulkiessani pimeää hiekkatietä pitkin törmään vielä tiellä istuvaan mustaan kissaan jonka silmät kiiluvat uhkaavasti. Vilkaisen taakseni ja pinkaisen lopun matkan kotiin.
~ Wonder
lauantai 23. lokakuuta 2010
Syksyinen myrskypäivä
Syksyinen myrskytuuli viuhuu nurkissa, harmaat sadepilvet kiitävät vauhdilla yli tallipihan ja yhtäkkiä nurkan takaa pyörii kolisten tyhjä vesiämpäri. Hevoset seisovat tarhoissa puiden tai katosten suojissa takapuolet tuulta kohti ja itsekin tungen kädet syvälle punaisen sadetakkini taskuihin loiskiessani litimärän pihamaan halki tallille villasukkiin verhotut varpaani kuivina keltaisissa kumisaappaissani.
Tallin toimisto on tyhjä, mutta oven takaa käytävältä kuuluu kolinaa ja jutustelua. Napsautan vedenkeittimen päälle, ripustan vettä lattialle tiputtelevan takkini naulakkoon ja istahdan työpöytäni taakse tutkimaan papereita, lukemaan lapuista kuinka erään yksityisen ruokintaa tulee muuttaa ja tarkistamaan sähköpostini. Työn touhussa en edes huomaa että vedenkeitin napsahtaa pois päältä ja sade vain yltyy, ennen kuin toimiston ovesta sisälle astelee kokonainen konkkaronkka porukkaa: hoitajat Wonder ja Gnomzu, työntekijöistä höpöttävä ja pölöttävä Elina sekä muista tallitytöistä Kaisa ja Annika. Tervehdykset kajahtelevat, säätä manataan ja Elinan kertomus Empaatin fiksusta aamuisesta käytöksestä tarhaan vietäessä aiheuttaa naurunpärskeitä kun vesi keitetään uudelleen, teetä kaadetaan kuppeihin ja ikkunan ulkopuolella sade piiskaa jo ennestään märkää maata ankarana.
Kun kaikki ovat saaneet sisäänsä lämmintä teetä ja kaapista löytyneitä, hiukan vanhentuneita mutta silti kelpaavia keksejä ja tärkeimmät kuulumiset on vaihdettu, on aika jakaa kaikille tekemistä loppupäiväksi. "Karsinat on tullu siivottua jo ajat sitten teikäläisen vedellessä vielä hirsiä", huikkaa aamuvuoroon tallille herännyt Elina, jota Kaisa ja Annika olivat pian saapuneet auttamaan. Jäljellä ei tunnu enää olevan kuin hevosten liikutus ja sitä seuraava varusteiden pesu sekä muuta pientä järjestelyä ja siivoilua. "Wonder ja Gnomzu haluavat tietysti liikuttaa omat hoidokkinsa eli Karosin ja Ainottaren - ja vaikka ette haluaisikaan niin saisitte tehdä sen silti. Jos Elina otat vaikka yksityisori Zlatanin juoksutukseen? Annika, voisitko sinä liikuttaa vaikka Randon? Ulrikan pitäisi ilmestyä töihin ihan kohta, joten hän saa liikuttaa Empaatin, jos Kaisa otat Emmiinan niin minä treenailen Smigrenden kanssa." Työnjakoni saa osakseen vain myöntyviä nyökkäyksiä, ja porukka kaikkoaakin toimistosta hevosia ja poneja tarhoista hakemaan tai muuta touhuamaan heti kun olen ehtinyt sopia että orit liikutetaan ensin ja tammat sitten - arvasin aivan oikein että ketään ei ulkona ratsastaminen kiinnostanut ja kaikki meinasivat suunnistaa maneesiin.
Mene siis tovi ennen kuin pääsen itse juoksuttamaan Smigrendeä. Käytän kuitenkin ajan hyödykseni ja autan Elinaa ihan fiksusti käyttäytyvän Zlatanin kanssa erityisesti apujen treenailun kanssa ja hyppyytän Wonderia ja Karosia vaikeahkolla sarjalla uudestaan ja uudestaan kunnes se menee mielestäni täydellisesti. Orien tallustellessa ympäri kaviouraa löysin ohjin rämmin kuraiselle tarhalle kasvoille piiskaavasta sateesta huolimatta, kaappaan portilla sisäänpääsyä odottavan Smigrenden riimunnarun päähän ja talutan tamman talliin jossa riisun sen loimen, harjaan ja puen sille vielä varusteet ja sonnustaudun itsekin vähän paremmin liikutukseen soveltuvaan vaatetukseen.
Keena ei millään ilveellä haluaisi pistää kaviotaan enää ulos talliin kerran päästyään, mutta maanittelun ja komennuksen jälkeen saan tamman kyllä talutettua vauhdikkaasti maneesille. Asetumme päätyyn ympyrälle Keena juoksutusliinan päässä ja minä keskellä ja alkukäppäilyjen jälkeen pyydän tammalta temmonmuutoksia ja askellajinvaihdoksia. Samalla seurailen sivusilmällä Gnomzua ja Aikkua jotka loikkivat pienten esteiden yli vaihtelevalla tyylillä, ja Kaisaa ja Emmiinaa jotka treenaavat pohkeenväistöä ja laukkajuttuja. Myös yksityisen omistaja Soile ilmestyy maneesiin harjoittelemaan helppoja koululiikkeitä Sissensä kanssa.
Lähes tunti kuluu nopeasti Keenan toimiessa vallan mainiosti liinan päässä, välillä tosin hirmuista tuulen viuhunaa ihmetellen. Kierrämme kaviouran sisäpuolta kävellen muiden ohittaessa meidät jatkuvasti kaviouran puolelta, vaikka askellaji heilläkin on vain käynti.. Lopulta tulee kuitenkin aika jättää maneesin kuivuus ja valoisuus ja astua ulos märkään, pimeään maailmaan - tuntuu kuin aurinko ei olisi lainkaan noussutkaan, niin pimeää ulkona on vaikka kello ei ole vielä paljoakaan!
Kun kaikki hevoset rouskuttavat tyytyväisestä päiväruokiaan karsinoissa, kokonnumme koko konkkaronkka taas toimistoon. Tee maistuu jälleen kaikille myrskyn pauhatessa ulkona, ja päästän ilmoille pääkopassani aamun ajan kypsyneen idean halloweenriehasta. Idean jatkokehittely alkaa lähes raivoisasti ja jatkuukin niin vilkkaana että kaikki muut jäljellä olevat tallihommat meinaavat unohtua. Tallinomistajan valtuuksillani jatkan kuitenkin itse suunnittelua ja alan väsätä kutsuakin lämmin teekuppi kourassa patistaessani muut tylsempiin puuhiin - sateen yhä ja edelleen ropisuttaessa kattoa ja tuulen kolistellessa ikkunaa.
~ Amar
Tallin toimisto on tyhjä, mutta oven takaa käytävältä kuuluu kolinaa ja jutustelua. Napsautan vedenkeittimen päälle, ripustan vettä lattialle tiputtelevan takkini naulakkoon ja istahdan työpöytäni taakse tutkimaan papereita, lukemaan lapuista kuinka erään yksityisen ruokintaa tulee muuttaa ja tarkistamaan sähköpostini. Työn touhussa en edes huomaa että vedenkeitin napsahtaa pois päältä ja sade vain yltyy, ennen kuin toimiston ovesta sisälle astelee kokonainen konkkaronkka porukkaa: hoitajat Wonder ja Gnomzu, työntekijöistä höpöttävä ja pölöttävä Elina sekä muista tallitytöistä Kaisa ja Annika. Tervehdykset kajahtelevat, säätä manataan ja Elinan kertomus Empaatin fiksusta aamuisesta käytöksestä tarhaan vietäessä aiheuttaa naurunpärskeitä kun vesi keitetään uudelleen, teetä kaadetaan kuppeihin ja ikkunan ulkopuolella sade piiskaa jo ennestään märkää maata ankarana.
Kun kaikki ovat saaneet sisäänsä lämmintä teetä ja kaapista löytyneitä, hiukan vanhentuneita mutta silti kelpaavia keksejä ja tärkeimmät kuulumiset on vaihdettu, on aika jakaa kaikille tekemistä loppupäiväksi. "Karsinat on tullu siivottua jo ajat sitten teikäläisen vedellessä vielä hirsiä", huikkaa aamuvuoroon tallille herännyt Elina, jota Kaisa ja Annika olivat pian saapuneet auttamaan. Jäljellä ei tunnu enää olevan kuin hevosten liikutus ja sitä seuraava varusteiden pesu sekä muuta pientä järjestelyä ja siivoilua. "Wonder ja Gnomzu haluavat tietysti liikuttaa omat hoidokkinsa eli Karosin ja Ainottaren - ja vaikka ette haluaisikaan niin saisitte tehdä sen silti. Jos Elina otat vaikka yksityisori Zlatanin juoksutukseen? Annika, voisitko sinä liikuttaa vaikka Randon? Ulrikan pitäisi ilmestyä töihin ihan kohta, joten hän saa liikuttaa Empaatin, jos Kaisa otat Emmiinan niin minä treenailen Smigrenden kanssa." Työnjakoni saa osakseen vain myöntyviä nyökkäyksiä, ja porukka kaikkoaakin toimistosta hevosia ja poneja tarhoista hakemaan tai muuta touhuamaan heti kun olen ehtinyt sopia että orit liikutetaan ensin ja tammat sitten - arvasin aivan oikein että ketään ei ulkona ratsastaminen kiinnostanut ja kaikki meinasivat suunnistaa maneesiin.
Mene siis tovi ennen kuin pääsen itse juoksuttamaan Smigrendeä. Käytän kuitenkin ajan hyödykseni ja autan Elinaa ihan fiksusti käyttäytyvän Zlatanin kanssa erityisesti apujen treenailun kanssa ja hyppyytän Wonderia ja Karosia vaikeahkolla sarjalla uudestaan ja uudestaan kunnes se menee mielestäni täydellisesti. Orien tallustellessa ympäri kaviouraa löysin ohjin rämmin kuraiselle tarhalle kasvoille piiskaavasta sateesta huolimatta, kaappaan portilla sisäänpääsyä odottavan Smigrenden riimunnarun päähän ja talutan tamman talliin jossa riisun sen loimen, harjaan ja puen sille vielä varusteet ja sonnustaudun itsekin vähän paremmin liikutukseen soveltuvaan vaatetukseen.
Keena ei millään ilveellä haluaisi pistää kaviotaan enää ulos talliin kerran päästyään, mutta maanittelun ja komennuksen jälkeen saan tamman kyllä talutettua vauhdikkaasti maneesille. Asetumme päätyyn ympyrälle Keena juoksutusliinan päässä ja minä keskellä ja alkukäppäilyjen jälkeen pyydän tammalta temmonmuutoksia ja askellajinvaihdoksia. Samalla seurailen sivusilmällä Gnomzua ja Aikkua jotka loikkivat pienten esteiden yli vaihtelevalla tyylillä, ja Kaisaa ja Emmiinaa jotka treenaavat pohkeenväistöä ja laukkajuttuja. Myös yksityisen omistaja Soile ilmestyy maneesiin harjoittelemaan helppoja koululiikkeitä Sissensä kanssa.
Lähes tunti kuluu nopeasti Keenan toimiessa vallan mainiosti liinan päässä, välillä tosin hirmuista tuulen viuhunaa ihmetellen. Kierrämme kaviouran sisäpuolta kävellen muiden ohittaessa meidät jatkuvasti kaviouran puolelta, vaikka askellaji heilläkin on vain käynti.. Lopulta tulee kuitenkin aika jättää maneesin kuivuus ja valoisuus ja astua ulos märkään, pimeään maailmaan - tuntuu kuin aurinko ei olisi lainkaan noussutkaan, niin pimeää ulkona on vaikka kello ei ole vielä paljoakaan!
Kun kaikki hevoset rouskuttavat tyytyväisestä päiväruokiaan karsinoissa, kokonnumme koko konkkaronkka taas toimistoon. Tee maistuu jälleen kaikille myrskyn pauhatessa ulkona, ja päästän ilmoille pääkopassani aamun ajan kypsyneen idean halloweenriehasta. Idean jatkokehittely alkaa lähes raivoisasti ja jatkuukin niin vilkkaana että kaikki muut jäljellä olevat tallihommat meinaavat unohtua. Tallinomistajan valtuuksillani jatkan kuitenkin itse suunnittelua ja alan väsätä kutsuakin lämmin teekuppi kourassa patistaessani muut tylsempiin puuhiin - sateen yhä ja edelleen ropisuttaessa kattoa ja tuulen kolistellessa ikkunaa.
~ Amar
torstai 16. syyskuuta 2010
On ilmoja pidellyt
Aurinko ei ole näyttäytynyt muutamaan päivään ja tallipiha, kuten tarhatkin, ovat silkkaa kuramössöä. Hevosetkaan eivät riehua tarhoissa tuttuun malliin, vaan mököttävät katosten suojissa ja nostelevat kinttujaan mielenosoituksellisen korkealle kun niiden pitää rämpiä tallista mutakkoon - toiseen suuntaan vauhti onkin huomattavasti reippaampaa ja kumisaappain varustautunut taluttaja saa olla varovainen ettei kohta makaa rähmällään ihanaisessa liejussa!
Kentällä tai maastossa ei voi kuvitellakaan ratsastavansa, eikä askellajibaanakaan ole kehuttavassa kunnossa. Olen vähän pohtinut kilpailujen järjestämistä ensi kuun alkupuolella, mutta jos tällainen sää jatkuu niin eihän tänne kehtaa ketään kutsua! Maneesi on tällä hetkellä ainut kuviteltavissa oleva liikutuspaikka ja siksi täydellisen ylibuukattu.. Hevosten liikutuksetkin pitää päättää ja miettiä tarkkaan, koska aamupäivällä pitäisi ratsastaa hevoset joilla ei hypätä jotta hyppyhevosten esteet eivät olisi koulua treenaavien hummien tiellä, hohhoj.
Erityisesti Ainokki ei ole yhtään ilahtunut syksyisestä vetisyydestä ja riehuu aina iloissaan päästessään maneesiin laukkailemaan, eikä siinä tohinassa tahtoisin treenauksesta tulla oikein mitään. Nätisti neiti kuitenkin jo kulkee riimunnarussa emänsä vierellä sitten kun on suurimmat energiansa saanut purettua :)
Toivotaan kuitenkin että tällainen harmaa sadesää vähän hellittäisi jo jotta pääsisi nauttimaan värien vuodenajasta eikä hevosten jalkoja tarvitsisi pestä joka ikinen kerta kun niitä ottaa sisään! Myös sadeloimien pukeminen, riisuminen ja kuivattaminen on tylsää puuhaa...
~ Amar
Kentällä tai maastossa ei voi kuvitellakaan ratsastavansa, eikä askellajibaanakaan ole kehuttavassa kunnossa. Olen vähän pohtinut kilpailujen järjestämistä ensi kuun alkupuolella, mutta jos tällainen sää jatkuu niin eihän tänne kehtaa ketään kutsua! Maneesi on tällä hetkellä ainut kuviteltavissa oleva liikutuspaikka ja siksi täydellisen ylibuukattu.. Hevosten liikutuksetkin pitää päättää ja miettiä tarkkaan, koska aamupäivällä pitäisi ratsastaa hevoset joilla ei hypätä jotta hyppyhevosten esteet eivät olisi koulua treenaavien hummien tiellä, hohhoj.
Erityisesti Ainokki ei ole yhtään ilahtunut syksyisestä vetisyydestä ja riehuu aina iloissaan päästessään maneesiin laukkailemaan, eikä siinä tohinassa tahtoisin treenauksesta tulla oikein mitään. Nätisti neiti kuitenkin jo kulkee riimunnarussa emänsä vierellä sitten kun on suurimmat energiansa saanut purettua :)
Toivotaan kuitenkin että tällainen harmaa sadesää vähän hellittäisi jo jotta pääsisi nauttimaan värien vuodenajasta eikä hevosten jalkoja tarvitsisi pestä joka ikinen kerta kun niitä ottaa sisään! Myös sadeloimien pukeminen, riisuminen ja kuivattaminen on tylsää puuhaa...
~ Amar
maanantai 13. syyskuuta 2010
Sateisen syyspäivän liikutukset
Syksy on todellakin saapunut, totesin kun pihlajanmarjat noukkuivat raskaina ja vettä tippuvina puiden hiljalleen kaljuuntuneilla oksilla ja harmaat pilvet ajelehtivat alhaalla tallipihan yllä. Hevoset rouskuttelivat heiniä tarhoissaan joihin ne viimein olivat siirtyneet ruohon loputtua laitumilta, klipatulle Karosille oli taas heitetty niskaan vihreä ruudullinen loimi viimalta suojaamaan.
Ainottaren pikkuvarsaa, Ainokkia, ei sade näyttänyt tippaakaan haittaavan, se loikki vesilätäköissä ja liukasteli mudassa aikuisten rouskuttaessa heiniään takapuolet tuulta vasten käännettyinä. Pikkuinen on jo oppinut nostamaan kaviot siivosti ja harjaukseenkin se on jo tottunut, vaikka tietysti harjojen maistelu ja rouskuttelu olisi paljon kivempaa kuin harjattavana paikallaan seisoskelu, onpa jopa riimua jo pidetty tamman päässä ilman suurempia protestoimisia.
Pari päivää sitten astutettu Keena alkaa hiljalleen saada lisää ruokaa ja hillitympää liikuntaa, mutta vielä sen elämässä ei kuitenkaan tapahdu kummempia muutoksia. En kuitenkaan halunnut stressata sitä lainkaan näin pian astutuksen jälkeen, joten ratsastin sitä kentällä ilman satulaa rennosti hölkytellen - että tuntuikin hyvältä istua lämpimässä ja leveässä ponin selässä koleassa syysilmassa! Lopulta alkoi tosin kyyti olla sellaista liukastelua tamman kastuttua yllättävässä, läpitunkevassa tihkusateessa että talutin tamman sisälle, missä kuivasin, hieroin ja harjasin sen perusteellisesti ennen loimitusta ja tarhaanvientiä.
Ainotar sai viettää tänään vapaapäivän varsansa parissa, mutta Karosin kanssa treenasin sen sijaan kouluratsastusta maneesissa. Ensin ori ei olisi millään jaksanut kulkea siivosti, jopa pelkkä kaviouran kiertäminen suoraan kulkien tuntui yllättävän haasteelliselta.. Kuitenkin kun pahimmat energiat saatiin purettua laukanvaihtojen parissa niin jopa pohkeenväistöistä tuli oikein kunnollisia ja loppuraveissa orin kaula venyi jo hienosti eteen ja alas!
Empaattia päädyin juoksuttamaan maneesissa puomien kanssa, ja kunhan ori oli saanut varsin teennäiset alkukauhistelunsa suoritettua niin puomit ylittyivät sujuvasti ja laukka rullasi kauniisti! Randomin kanssa uskaltauduin pienelle metsälenkille ajatellen ettei välillä loppunut sade ihan heti alkaisi uudestaan, mutta tietysti saimme niskaamme aimo annoksen vettä hetken aikaa edettyämme! Onneksi emme kuitenkaan kulkeneet juurikaan pellolla, metsätiellä oli sentään suhteellisen vähän vettä kuitenkin.. Kuivatellessani Randoa ja itseäni maastoreissun jäljiltä Ulrika hyppäsi maneesissa Emmiinalla esteitä, jotka kuulemma sujuivat oikein mallikkaasti.
Elina taas hoiti yksityisistä Zlatanin liikutuksen juoksuttamalla sitä kentällä, nuori ori ei kuulemma ollut erityisen ilahtunut vesisateesta mutta oli kyllä ihan fiksusti tehnyt kaiken mitä Elina oli pyytänyt. Juoksutuksen jälkeen, Zlatanin purettua ylimääräiset energiansa laukkailemalla ja reippaasti ravailemalla, Elina oli vielä treenannut vähän taluttelua ja muutakin työskentelyä maasta käsin, kuten esimerkiksi peruuttelua. Sekin oli ajoittaisen itsepäisyyden jälkeen sujunut hienosti!
Ja koska tallille raahautuminen ei houkutellut tällaisena sadepäivänä ketään jonka ei ollut pakko tulla niin siivosin tallin, putsailin varusteita, järjestelin saapuneita heinäpaaleja ja ruokin hevosia yhdessä Elinan ja Ulrikan kanssa koko sen ajan joka ei mennyt hevosten liikutukseen. Illalla olikin mukava kerääntyä pölisemään, lukemaan uusimpia hevoslehtiä ja juomaan kaakaota lämpimään toimistoon kaatosateeksi yltyneen pisaroinnin lyödessä ikkunaan kun hevoset rouskuttivat heiniä "lämpimässä" tallissa :)
~ Amar
Ainottaren pikkuvarsaa, Ainokkia, ei sade näyttänyt tippaakaan haittaavan, se loikki vesilätäköissä ja liukasteli mudassa aikuisten rouskuttaessa heiniään takapuolet tuulta vasten käännettyinä. Pikkuinen on jo oppinut nostamaan kaviot siivosti ja harjaukseenkin se on jo tottunut, vaikka tietysti harjojen maistelu ja rouskuttelu olisi paljon kivempaa kuin harjattavana paikallaan seisoskelu, onpa jopa riimua jo pidetty tamman päässä ilman suurempia protestoimisia.
Pari päivää sitten astutettu Keena alkaa hiljalleen saada lisää ruokaa ja hillitympää liikuntaa, mutta vielä sen elämässä ei kuitenkaan tapahdu kummempia muutoksia. En kuitenkaan halunnut stressata sitä lainkaan näin pian astutuksen jälkeen, joten ratsastin sitä kentällä ilman satulaa rennosti hölkytellen - että tuntuikin hyvältä istua lämpimässä ja leveässä ponin selässä koleassa syysilmassa! Lopulta alkoi tosin kyyti olla sellaista liukastelua tamman kastuttua yllättävässä, läpitunkevassa tihkusateessa että talutin tamman sisälle, missä kuivasin, hieroin ja harjasin sen perusteellisesti ennen loimitusta ja tarhaanvientiä.
Ainotar sai viettää tänään vapaapäivän varsansa parissa, mutta Karosin kanssa treenasin sen sijaan kouluratsastusta maneesissa. Ensin ori ei olisi millään jaksanut kulkea siivosti, jopa pelkkä kaviouran kiertäminen suoraan kulkien tuntui yllättävän haasteelliselta.. Kuitenkin kun pahimmat energiat saatiin purettua laukanvaihtojen parissa niin jopa pohkeenväistöistä tuli oikein kunnollisia ja loppuraveissa orin kaula venyi jo hienosti eteen ja alas!
Empaattia päädyin juoksuttamaan maneesissa puomien kanssa, ja kunhan ori oli saanut varsin teennäiset alkukauhistelunsa suoritettua niin puomit ylittyivät sujuvasti ja laukka rullasi kauniisti! Randomin kanssa uskaltauduin pienelle metsälenkille ajatellen ettei välillä loppunut sade ihan heti alkaisi uudestaan, mutta tietysti saimme niskaamme aimo annoksen vettä hetken aikaa edettyämme! Onneksi emme kuitenkaan kulkeneet juurikaan pellolla, metsätiellä oli sentään suhteellisen vähän vettä kuitenkin.. Kuivatellessani Randoa ja itseäni maastoreissun jäljiltä Ulrika hyppäsi maneesissa Emmiinalla esteitä, jotka kuulemma sujuivat oikein mallikkaasti.
Elina taas hoiti yksityisistä Zlatanin liikutuksen juoksuttamalla sitä kentällä, nuori ori ei kuulemma ollut erityisen ilahtunut vesisateesta mutta oli kyllä ihan fiksusti tehnyt kaiken mitä Elina oli pyytänyt. Juoksutuksen jälkeen, Zlatanin purettua ylimääräiset energiansa laukkailemalla ja reippaasti ravailemalla, Elina oli vielä treenannut vähän taluttelua ja muutakin työskentelyä maasta käsin, kuten esimerkiksi peruuttelua. Sekin oli ajoittaisen itsepäisyyden jälkeen sujunut hienosti!
Ja koska tallille raahautuminen ei houkutellut tällaisena sadepäivänä ketään jonka ei ollut pakko tulla niin siivosin tallin, putsailin varusteita, järjestelin saapuneita heinäpaaleja ja ruokin hevosia yhdessä Elinan ja Ulrikan kanssa koko sen ajan joka ei mennyt hevosten liikutukseen. Illalla olikin mukava kerääntyä pölisemään, lukemaan uusimpia hevoslehtiä ja juomaan kaakaota lämpimään toimistoon kaatosateeksi yltyneen pisaroinnin lyödessä ikkunaan kun hevoset rouskuttivat heiniä "lämpimässä" tallissa :)
~ Amar
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)