lauantai 24. joulukuuta 2011

Joulumaasto kotitallilla

Joulumaastosta ei tänä vuonna vauhtia puuttunutkaan!

Pihalta lähdimme tietysti kauniisti järjestäytyneessä jonossa, kärjessä minä Takun vetämässä reessä istuen. Kaikki hevoset eivät olleet erityisen ilahtuneita pelottavasta reki-hässäkästä, eivätkä kohta suorittamastamme ensimmäisestä lauleskelutuokiostakaan, mutta ei yksikään hevonen kovin kauas jonosta yrittänyt paetakaan.

Järven rannasta metsään käännyttäessä jono järjestäytyi vähän uusiksi: vauhtiveikot siirtyivät kärkeen ja painelivat mäen päälle pommittaen meitä muita ratsujen kavioista lentelevillä lumipaakuilla, kiitos vaan.. Itse sain tehdä vähän normaalia enemmän töitä pitääkseni Takun ravissa muutaman muun rinnalla - sekin olisi halunnut päästellä täyttää laukkaa perässä roikkuvasta reestä välittämättä!

Mäen laella kaikki kuitenkin hidastivat vauhdin tonttujahdin ajaksi. Takkukin olisi mieluusti tunkeutunut kinoksiin monen muun hevosen perässä, mutta onneksi pari hevosta ei uskaltautunut hankeen edes ratsastajiensa maanitellessa, joten joten kuten malttoi Takkukin pysytellä polulla kun ei ihan yksin jäänyt. Me emme kyllä vartiopaikaltamme tonttua bonganneet, mutta joku onnekas sen ehti näkemään - ja myös pari ei-niin-onnekasta, joiden hevoset saivat sätkyn punanutun putkahtaessa pusikosta melkein turvan eteen..

Matka jatkui mäen rinnettä alas ja ravissa aina pellon laitaan asti. Siellä ei meno enää ollutkaan vain letkeää, kun ratsut singahtivat hurjaan laukkaan ehdittyäni juuri ja juuri laukkakäskyn henkäistä! Nyt annoin Takunkin päästellä vähän reippaampaa vauhtia, vaikka eihän ressukka reen kanssa niin kovaa vauhtia päässyt kuin muut. Saimme kuitenkin muut kiinni metsän laidassa, jossa jouduimme myös odottamaan tovin kun muutamatkin ratsastajat kokoilivat itseään lumikinoksista ja kipusivat riehakkaiden ratsujensa selkiin enemmän tai vähemmän lumiukkoja muistuttavina.

Seuraava metsäsosuus onkin eräs lemppareistani joulun aikaan: pieniä lumilyhtyjä loisti siellä täällä aarniometsän pimeydessä. Tällä kertaa emme törmänneetkään erityisen läheltä mihinkään metsän eläimiin, mutta vanha metsämaisema lumilyhtyineen oli kyllä ihailemisen ja ihmettelemisen arvoinen! Enpä tainnut olla ainut jolta pääsi ihastunut henkäisy, eikä yksikään ratsukaan tällä kertaa vaikuttanut pelokkaalta!

Aarniometsästä pölähdimme yhtäkkiä sivistyksen pariin, kuuntelemaan lasten hihkuntaa ja vanhusten voivottelua. Takkua ei huomion kohteena paistattelu haitannut tippaakaan - se törötti kuin patsas paikallaan kun kaiken ikäiset kyläläiset tulivat rapsuttelemaan, silittelemään ja naureskelemaan orin päässä vinksallaan keikkuvalle tonttulakille.

Ilokseni yksikään muukaan hevonen ei pahemmin pannut pahakseen ihmislaumaryntäystä, ja matkaa voitiin hetken kuluttua jatkaa kevein mielin. Askellajiksi valikoitui jälleen laukka, tällä kertaa tosin rento ja rauhallinen sellainen - suurin osa ratsuistakin onneksi hyväksyi rauhallisemman vauhdin, ja laukan vaihtuessa raviin jatkettiin taas joululauluja luritellen.

Loppukäynnit tallusteltiin iloisin mielin tallin pihatiellä, tallipihassa muut hyppäsivät alas satuloista ja minä kömmin ylös reen pohjalta lampaantaljojen keskeltä. Tallikäytävän täytti iloinen hyörinä ja pulina kun kaikki riisuivat hevosiaan varusteista ja raahailivat loimia ja herkkuämpäreitä edestakaisin. Vähän ajan päästä käytävä kuitenkin rauhoittui: hevoset jäivät rouskuttelemaan heiniään ja jouluherkkujaan ihmisten siirtyessä toimistoon jatkamaan naurua, laulua ja löpinää glögimukit kourissaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti