sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Hoitotarina Hali 4.11.2012

- Hali nyt tulet! Hop hop!
Yritin epätoivoisesti saada Halia liikkeelle. Ori seisoi kumminkin päättäväisesti kuraisessa tarhassa ja kieltäytyi tyystin liikkumasta. Samassa Amar saapui paikalle.
- Jaahas, Hali taas kiusanteossa! En tiedä mikä sitä vaivaa, mutta se on kiukutellut jo useamman päivän ajan ihan kaikesta.
Amar sanoi ja heilautti hieman ratsupiiskaa. Ori ponkaisi matkaan ja riuhtaisi samalla minutkin mennessään.
- Kiitos, huikkasin vain nopeasti Amarille ja säntäsin orin mukana talliin.

Kun olin saanut hevosen karsinaan, lähdin noutamaan varusteita. Kuulin satulahuoneeseen asti Halin potkivan takaseinäänsä. Mikä kumma sitä vaivasi? Palattuani tallinpuolelle toin päätään heittelevän ja valkoisia hampaitaan näyttelevän hevosen hoitopaikalle ja ryhdyin reippain vedoin sukimaan kuraa pois sen karvasta.

Koko hoitotuokion ajan Hali seisoi jalat haarallaan ja korvat luimussa, valmiina tekemään tepposiaan tilaisuuden tullen. Pidin kumminkin varani ja sain hevosen satuloitua parin jämäkän käskyn jälkeen. Sitten suunnistimme ulos, molemmat naamat nyrpeinä.

Maneesista kuului laukkaavien hevosten ääniä, joten päätimme suosiolla mennä ratsastuskentälle. Siellä vedin vyön kireälle ja painoin jalkani jalustimeen, valmiina ponkaisemaan ratsaille. Hali ei kumminkaan ollut aivan yhtä mieltä asiasta, vaan heitti takapäätään ilmaan ja juoksi kentän kulmaan, minä jalustimessa roikkuen. Siinä pääsi pari voimasanaa tulemaan, mutta kokosin kumminkin itseni ja talutin hevosen takaisin keskelle. Seuraavalla kerralla olin valmiina ja nousin niin ripeästi satulaan kuin suinkin kykenin. Samassa Hali oli jo pukittelemassa, mutta nyt kokosin ripeästi ohjat ja pistin orin ruotuun!

Rauhallisista alkukäynneistä ei ollut tietoakaan. Jouduin pitämään ohjat tiukalla ja ponin pohkeitteni välissä koko ajan. Muutamien käyntikierrosten jälkeen hölläsin vähän ohjista ja tunsin kuinka askellus reipastui saman tien. Pidin kumminkin nopeilla puolipidätteillä ja istunnan avulla ratsun käynnissä ja annoin sen lähteä raviin vasta luvan saatuaan.

Ensimmäiset kaksikymmentä minuuttia menikin yhtenä taisteluna. Vaadin hevosta kulkemaan suoraan ja lopettamaan tyhmät pukittelut, mutta siihen se vastasi joko tekemällä äkkipysähdyksiä tai singahtamalla laukkaan. Lopulta sain ottaa kovat otteet käyttöön ja jäimmekin ratsastamaan pääty-ympyrälle. Siinä otimme nopeita siirtymisiä kaikissa askellajeissa ja näin pidinkin orin koko ajan työssä. Lopulta jännittyneisyys alkoi hieman laueta ja pian Hali antoikin jo enemmän periksi. Puuskuttava ratsu yritti kaikin keinoin vain selvitä eteen tulevista tehtävistä, joita annoin sille paljon. Tunnin puolessavälissä sainkin jopa kehua nuorta herraa.

Koko tunnin verran teimme taukoamatonta työskentelyä pienellä ympyrällä. Orin kaula oli hiestä litimärkä ja sen askel ei ollut enää yhtä kevyt ja tarmokas kuin tunnin alussa. Pitkistä ohjista oli silti turha haaveilla, nimittäin saman tien kun yritin hieman höllätä, Hali veti pään etujalkojensa väliin ja pamautti sellaisen pukkisarjan, että olin vähällä lentää satulasta.

Kun tunnin päätteeksi laskeuduin satulasta, lähti Hali jo astetta helpommin kulkemaan kohti tallia. Tallissa törmäsimmekin taas Amariin, joka vilkaisi hiestä märkää hevosta ja naurahti.

- Jouduin toden teolla ratsastamaan, jotta sain tämän pikku riiviön ruotuun! Puuskahdin.
- Tiedän tunteen, Hali vietti viikon loman ja lomalta tultuaan se on ollut tuollainen. Taitaakin olla viimeinen kerta, kun tuota hevosta voi lomalle laskea.
Nauroimme molemmat ja katsoimme hevosta, joka alkoi keräillä taas voimiaan rankan tunnin jälkeen.
- No ehkäpä pari tehokasta tuntia, saa Halinkin ruotuun.
- Toivottavasti, vastasin.

Reilun tunnin verran hoitelin oria, joka edelleenkin yritti välillä steppailla paikoillaan, mutta alkoi olla huomattavasti paremmalla tuulella. Pesin hevosen kauttaaltaan ja heitin loimen niskaan. Sitten päästin sen karsinaan kuivattelemaan ja annoin sille ison kansan heinää.

Lopen uupuneena saapastelin toimistoon ja lösähdin sohvalle. Amar hörppi siellä kahviaan ja taas juttumme siirtyi Haliin.
- Viime vuonnakin herra harrasteli tuota lomalta tultuaan, mutta hieman pienemmässä mittakaavassa, toivottavasti tämä ei ole viesti siitä, että vuosi vuodelta tuo käytös vaan pahenee, Amar naurahti.
- Voi ei, toivotaan parasta! Vastasin ja purskahdin itsekin nauruun.

Minkäs Hali tuittupäisyydelleen voi? On se kumminkin niin suloinen pikku herra, että kai sitä nyt joskus saa hieman tuittuillakin. Vietin lopun päiväni tallilla karsinoita siivoten ja hevosia hoidellen. Putsasin muutamat varusteet ja autoin ruokien kanssa, illan tullen pakkasin tavarani ja lähdin kotia kohti.

1 kommentti:

  1. Mitäpä tässä muuta voisi sanoa kuin "niinpä niin" - toivotaan todellakin että ori ei muutu vuosi vuodelta pahemmaksi :D Mahtavaa kuitenkin että herralla nyt on hoitaja joka jaksaa sen ajoittaista temppuilua ja saa sen huonoinakin päivinä toimimaan edes jotenkin ratsastettaessakin :)

    Olen muuten varmaan (toivottavasti) jo aiemminkin maininnut, mutta on tosi kiva kun otat muitakin tallilaisia tarinoihisi mukaan ja rakentelet dialogeja kuten juuri tässä tarinassa.

    VastaaPoista