Tuskinpa on jäänyt keneltäkään huomaamatta, ettei Heijastuksessa ole meikäläisen toimesta tapahtunut mitään kuukausiin. Pahoittelut tästä. Jotkut tosin ovat huomanneet, että olen ollut vaihtelevalla menestyksellä tavoitettavissa hötönetissä ja sähköpostitse. Mutta pahoittelut myös siitä, etten ilmoittanut mitään vetäytyessäni pois aktiivisesta virtuaalielämästä.
Toisaalta en edes itsekään tiennyt että olin jäämässä "tauolle", tallin päivittely vain jäi ja jäi. Silloin tällöin naputtelin tarinoita kisoihin ja päivitin niitä tänne blogiin, mutta siinäpä se. Eikä tämä teksti ole mikään lupaus ryhdistäytyä uutena vuotena ja nostaa Heijastus samaan kukoistukseen kuin silloin joskus. Ennen joulua haaveilin, että olisin järjestänyt joulumaaston tänäkin vuonna. Että Heijastus olisi noussut taas aktiiviseen eloon. Mutta joulu tuli ja meni, ilman että sain aikaiseksi rustata sitä maastokutsua.
Ja niin katkesi jo joitain vuosia jatkunut perinne. Harmillista, mutta jos nyt ihan rehellisiä ollaan, en edes miettinyt virtuaalitalleja jouluaattona, en muistellut sitä katkennutta perinnettä. Syy ei ollut se, että olisin viettänyt kodikasta perhejoulua tai ollut niin kiireinen jouluaterian, lahjojen avaamisen ja jouluohjelmien katselun kanssa. Itse asiassa löhösin sohvalla ja katsoin Simpsoneita veljen naputtaessa vieressä jotain tietokonepeliä, vanhempien viettäessä joulua ulkomailla.
Syy siihen, etteivät virtuaalihevoset käväisseetkään tylsistyneessä mielessäni, oli se, ettei minua kiinnostanut. Ei ollut inspistä tehdä mitään virtuaalihevosteni eteen, se ei tuntunut mielekkäältä. Ja se on ollut syy Heijastuksen päivittämättömyyteen niiden kaikkien tallin kuolleiden kuukausien ajan. Tuntuu että joko virtuaalimaailma ei enää tarjoa mitään tavoiteltavaa, tai jos tarjoaa, pitäisi täydellisen saavuttamisen eteen tehdä enemmän töitä kuin mitä uskoisin jaksavani.
Tuntuu myös, että virtuaalimaailma on muuttunut näiden kuukausien aikana niin paljon, etten enää voi vain soljahtaa mukaan samoin kuin ennen pystyin. Kyllähän minä olen pyörinyt siellä foorumilla tänä aikana vissiin ainakin viikottain. Todennut, että kasa samoja vanhoja ( ;) ) naamojahan siellä pyörii ja pyörittelee tuttuja tallejaan. Mutta myös uutta porukkaa tuntuu olevan jonkin verran, ihan uusia talleja ja juttuja jotka pitäisi tietää, mutten vain tiedä ja ole tarpeeksi kiinnostunut ottaakseni selvää.
Mutta kun tänään kuitenkin sen verrran kiinnosti että kurkkasin VRL:n kisakalenteria, katosivat viimeisetkin halut palata siihen samaan harrastustapaan, jonka parissa pyörin sieltä vuodesta 2004 johonkin viime vuosiin saakka. Olen viettänyt vuosien aikana monia, monia tunteja valittaessani ihmisten itsekkyydestä kisoja järjestettäessä, siitä ettei kisoihin mahdu eikä ole monipuolisia luokkia, että kisat täyttyvät liian nopeasti ja nopeat syövät hitaat jne. Enää en jaksa valittaa, enkä muutenkaan yrittää vaikuttaa tilanteeseen.
Silloin kun itsekin omasta mielestäni himokisasin, en ollut edes pieni tekijä himokisauksen maailmassa. Ja nyt en pysty, enkä haluakaan, edes olla mukana siinä maailmassa, jossa himokisaus on saanut aivan uudet mittasuhteet - samaten kuin himokisajärjestäminen. Vähän perspektiiviä näihin asioihin tuo se, että Heijastus voitti KRJ:n kisa-cupin (eli kuka-järjestää-eniten-kisaluokkia-vuodessa -kilpailun kisajärjestäjille) 2005, jolloin järjestin KRJ:n alaisia kilpailuja 23 kappaletta. Siis vuodessa. Tarkoittaen että melkein kahdet kilpailut kuukaudessa, maksimimäärällä luokkia tosin, riittivät saavuttamaan tittelin vuoden keskimääräisesti aktiivisimpana kisajärjestäjänä. Montako kisaa päivässä tuohon titteliin nykyään tarvittaisiin?
Toki tiedän että virtuaalihevosia voi harrastaa muutenkin kuin himokisaamalla. Nykyäänhän löytyy virtuaalimaailmastakin nämä harrastajien eri alalajit. On niitä himokisaajia, blingbling-heeboja joiden yksityiset majailevat luksustalleissa, ja puskajusseilevia hipstereitä. Ei silloin vuosia sitten näin paljoa ollut valinnanvaraa, ainakaan jos halusi päästä mukaan "porukoihin" (kukapa ei lapsena tai teininä olisi sitä halunnut).
Ja jos tästä joskus vielä aktivoidun, tulen luultavasti edelleenkin pysyttelemään mielelläni kaikkien lokeroiden ulkopuolella. En kestäisi himokisaamista; yhden rodun kasvattaminen on tylsää kun sitten vain haaveilisin muista roduista, eli esim. pelkkää suokkikasvattajaa musta ei saisi (ei sillä että niitä varsojakaan maailmaan niin usein putkahtelisi); suurtallin omistajan homma meikäläiselle ei tällä perfektionismiasteella sopisi; tallit Ritva Väänäsen taustoilla, kotoisilla teksteillä ja tarinatoiminnalla on kivoja, mutta meikäläisen luovuus loppuu kesken. Ja ihan tylsäähän se olisi keskittyä vain johonkin tiettyyn toimintamuotoon, kun niitäkin on valittavana niin monia.
Joten jos nyt lupailemattomuudestani huolimatta tulen aktivoitumaan virtuaalijuttujen suhteen ensi vuonna, tulen ehkä nysväämään muutamien heppojen voimin omissa oloissani sen mukaan miten fiilistä löytyy. Ymmärrän siis jos yksityisten omistajat haluavat siirtää hevosensa muualle, hevosteni kasvattajat ottaa kasvattinsa takaisin, hoitajat jättää tallin lopullisesti jne.
Vaikka kaiken elämän kadottaminen tallista vähän jossain sydämen sopukassa ehkä jotain liikauttaakin (olihan virtuaalimaailma niin iso osa arkipäiviäni monien vuosien ajan), en kuitenkaan lupaa että sitä elämää tulisi tulevaisuudessakaan enempää kuin sitä on ollut näiden viimeisimpien kuukausien aikana.
Mutta saa mulle mailailla jos tulee asiaa mitä vain koskien. Heijastuksen orit astuu tammoja, kasvattien sivujen muuttumisesta ja muusta on aina kiva tietää, tilausvarsoja saa kysellä jne. En vain lupaa että vastailisin nopeasti tai suurella antaumuksella. Enkä anna lupauksia mistään muustakaan, en aktivoitumisesta enkä lopetuksesta. Mutta sehän tässä virtuaalimaailmassa onkin niin hyvä asia: ei ole pakko luvata mitään enempää kuin mihin tuntee pystyvänsä. :)
Niin ja hei: loistavaa vuotta 2013 kaikille, törmäilläänpä virtuaaligalaxilla tai ei!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti