Nutella, HeC (sij. 1/1):
"Ratsastaessamme saamme lainaksi hetkeksi vapauden." Muistin yhtäkkiä
tuon kauniin sananparren istuessani verryttelyalueella nuoren
suokkipoikani satulassa ja tapellessani siitä mihin suuntaan mennään
ja millä vauhdilla. Suuren vapauden tunteen puolesta ei siis pahemmin
voinut puhua, olinhan lähestulkoon pakotettu tuonne satulaan
taistelemaan ratsuni lujaa tahtoa vastaan, ainoana pakovaihtoehtonani
hyppääminen satulasta kivikovalle jäätikölle joka toimitti
verryttelyalueen virkaa..
*kopotikop, humps, kräks, aiaiaiaiai*
Ratsuni selvästi osasikin yhtäkkiä lukea ajatuksiani, päätellen siitä
miten reippaan pukin seurauksena liitelin taivaiden halki kohti sitä
jäätikköä johon törmääminen ei alunperinkään pahemmin houkutellut
vaikka oli mielessä vilahtanutkin. No, edes kauniin ilmalentoni aikana
tunsin itseni vapaaksi kuin lintu konsanaan.
Haalir, HeB (sij. 3/4):
Kisapäivän aamuna ei kaikki mennyt ihan kuin Strömsössä. Ulrika, jonka
piti lähteä kisoihin hoitajaksi, liukastui luistelurataa
muistuttavalla tallipihalla ja loukkasi jalkansa. Muitakaan
hoitajaehdokkaita ei kuitenkaan ollut, joten matkaan lähdettiin
puoliramman hoitajan kanssa. Eikä se lähtökään kovin kunniakkaasti
sujunut: traileriin tallustelu ei suorastaan houkuttanut hevosia
tänään.
Matkalla kisapaikalle auto alkoi pitää ihmeellistä ääntä ja
pysähdyimme varmuuden vuoksi tienvarteen tutkailemaan moottoria - ihan
kuin Ulrikan kanssa siitä mitään mukamas ymmärtäisimme.. Kun mitään
blondin silmin nähtävää vikaa ei löytynyt, jatkoimme matkaa
huolestuneina, hermostuneina, jo ennestään myöhässä mateluvauhtia
körötellen. Jopa lähikylän muori kaasutteli ohitsemme - mitä
itsetunnon kohotusta!
Lopulta pääsimme perille kisapaikalle ja huokaisimme helpotuksesta
automme kestettyä sinne asti. Mutta moinen huokaisu taisi tulla liian
aikaisin. Hevosia ei kiinnostanut yhtään enempää trailerista ulos kuin
aiemmin sinne sisälle kipuaminen, jäinen piha ei suoranaisesti
helpottanut elämää täälläkään ja kiire oli tässä vaiheessa jo
melkoinen.
Ensimmäisestä kisasuorituksesta jotenkuten suoriuduttuani palasin
trailerille kuvitellen löytäväni sieltä valmistelemattoman, mystisesti
itsensä lianneen ratsun ja hevosen pahoinpitelemänä jopa entistä
pahemmin rampautuneen hoitajan. Hymy naamallani oli siis melkoinen kun
Hali oli valmiina verryttelyä varten ja hörisi meikäläiselle
piristävästi. Se kopsutteli nätisti verryttelyalueelle, toimi kuin
ajatus eli täysin päinvastoin kuin edellinen ratsuni koko verryttelyn
ajan ja hurmasi kaikki söpöllä olemuksellaan ja karvakorvillaan
kisa-areenalla.
Poistuessani käynnissä kisakentältä naamani loisti kuin Naantalin
aurinko, olihan Hali juuri todistanut todeksi suuren viisauden: "Jos
haluat itsellesi luotettavan ystävän, hanki hevonen." Ei tosin taida
päteä ihan kaikkiin hevosiin, mutta Haliin ainakin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti