KeRJ Cupin maasto-osuudelta

Uskaltauduin osallistumaan Nutun kanssa KeRJ:n tammikuun cupissa helppoon luokkaan. Ehehehehe. Osallistumistarinamme (sij. 3/8):

"Jump jump" tömisivät pörröisen ratsuni kaviot kevyesti lumen
peittämällä hiekkatiellä. Vauhdin luoma tuuli vinkui korvissani, Nutun
pitkäksi venähtänyt harja hulmusi kasvoilleni ja tien varrella
kasvavat männyt vain vilisivät silmissä - niin reippaasti matkasimme
kohti jossakin edessämme siintävää maahautaa Taikakuun Kartanon
maastoesteradalla. Olisi vauhti kyllä mielestäni hiukan hitaampikin
voinut olla, sillä vaikka lunta ei paljoa ollutkaan, lenteli sitä
Nutun kavioista samalla vauhdilla ja voimalla kuin jos joku olisi
lumipalloja lumisodassa heitellyt.

Mutta Nutullapa oli, ei lainkaan yllättävästi, vauhti päällä. Se
puuskutti menemään ja minä matkasin kyydissä vähän ohjaksista
toppuutellen, kaarteissa painollani mukana myötäillen. Erään kaarteen
jälkeen meitä kuitenkin odotti ikävä yllätys: se hautaeste jota olin
jo odotellutkin! Vauhtia meillä oli ihan liikaa, Nuttua eivät
pidätteeni ja hyssyttelyni pahemmin hetkauttaneet, ja kun ori sitten
viime hetkellä tajusikin että edessä on este, niin minä lentelin
yksikseni ilmojen halki mätkähtäen mukavasti esteen viereiseen
pöpelikköön.

Maatessani siellä keuhkot tehokkaasti tyhjentyneinä ilahduin kovasti
nähdessäni armaan ratsuni samettiturvan: on se ihana kun tulee
katsomaan onko ratsastajalla kaikki okei! Tajusin kuitenkin pian että
ei se minun hyvinvoinnistani ollut huolissaan: se oli bongannut
vierestäni vielä pystyssä sinnittelevän sienen joka oli hyvin
jännittävä juttu! Niin kai sitten, huokaisin toivoni menettäneenä.