sunnuntai 1. tammikuuta 2012

hoitotarina Hali 1.1.12

- Maltahan nyt Hali! Mutisin ja yritin kiristää satulavyötä vielä reiän kireämmälle.

Heijastimiin ja ratsastusvarusteisiin sonnustautunut ori tanssahteli rinnallani ja viskoi päätään. Herralla oli ollut muutaman päivän vapaa, joten nyt se puhkui intoa päästä päästelemään höyryjään. Laskin lopulta jalan jalustimeen, ponnistin selkään ja kannustin ratsun liikkeelle. Oli ensimmäinen päivä vuotta 2012 ja olin päättänyt viettää sen päivän yhdessä Halin kanssa.

Poni korskui ja asteli reippaasti pitkin jäistä tietä. Olin pukenut sen heijastinratsastusloimeen, heijastin suojiin ja heijastin suitsiosiin. Lisäksi itselläni oli heijastinliivi, upouudet chapsit, joissa oli heijastimet, sekä kaiken kruunaamaksi vielä kypärässäkin heijastimet. Lunta oli satanut koko eilisen päivän, joten maahan oli laskeutunut parinkymmenen sentin lumikerros. Etenimme Halin kanssa muutaman kilometrin tietä pitkin, melkein tien päähän asti, kunnes käännyimme leveälle kärrytielle. Auraamattoman tien koskematon hanki sai seurakseen nyt pieniä kavionpainanteita. Kokosin ohjia ja lähdimme keventelemään mäkeä ylös. Hengityksemme höyrysivät pakkasilmassa ja lumi lensi kavioista. Nousin kevyeeseen istuntaan ja annoin orin tarpoa jyrkkämäki ylös. Hokit painautuivat jäätä vasten ja Halista huomasi, kuinka se nautti. Pörrötin sen pystyharjaa ja kehotin sitä kääntymään oikealle menevälle polulle.

Ravattuamme muutaman kilometrin siirryimme käyntiin. Hali puuskutti allani. Se oli joutunut kahlaamaan lumihangessa koko matkan. Taputin sitä kiitollisena ja annoin sen rauhassa tasaannuttaa hengitystään. Kävelimme kylätietä pitkin ja olimme tulossa vanhaan pikkuiseen rapistuneeseen kylään, jossa oli enää yksi ainokainen pieni kyläkauppa toiminnassa kesämökkien ja muutaman omakotitalon lisäksi. Vanha kyläkauppias huomasi meidät ikkunasta ja tuli oitis pihalle tervehtimään.

- Päivää päivää!
- Hyvää päivää, ajattelin poiketa tätä kautta katselemaan olisiko teillä jotain pientä herkkua Hali-ponille. Se urheana hölkännyt koko matkan lumisia teitä pitkin.
- Voi totta kai! Odotapas niin tuon hieman porkkanoita.

Kauppias palasi sisälle ja tuli pian takaisin mukanaan säkkiporkkanoita.

- Haluaako se nämä kaikki?
- Voi kyllähän se haluaisi, mutta eihän se sitten enää jaksaisi kotiin asti juosta, joten ehkäpä me otamme vain yhden tällä kertaa.

Naurahdukseni sai vanhan miehenkin hymyn ulottumaan lähes korviin asti. Ojensin miehelle setelin, mutta hän pudisteli päätään ja sanoi:

- Tämähän on vain yksi porkkana ja täytyyhän hevosen saada palkka työstään.
- Ota nyt vain, kyllä minä ostokseni maksan.

Lopulta mies suostui ottamaan setelin käteensä. Juttelimme vielä hetken ja katsoimme kuinka Hali yritti kahmaista vielä yhtä porkkanaa hampaittensa väliin. Pian kumminkin päätin koota ohjat ja kannustaa hevosen matkaan. Heilautin kättäni kauppiaalle ja jatkoimme käyntiä kylätietä pitkin.

Kun pääsimme pehmeälle metsässä kulkevalle purupolulle, painoin pohkeeni orin kylkiin ja karautimme raviin. Väistelin puunoksia ja naulitsin katseeni eteen. Voi miten ihanaa olikaan ratsastella metsien halki ja laukkailla pelloilla. Ja aivan kuin ajatuksistani lukien metsä vaihtui aukeaksi niityksi. Maiskautin Halille ja siirryimme vauhdikkaaseen laukkaan. Niityllä oli hieman enemmän lunta kuin teillä, joten Hali sai ponnistella kahta kovemmin, mutta kaikesta huolimatta se karautti menemään niin vauhdikkaasti, että sain ihan ihmetellä sen voimia. Lyhyillä jaloillaan se painoi menemään turpa suorana ja jalat takoen lumista maata. Kun niitty päättyi, hidastin ponin menoa ja jatkoimme matkaa käynnissä.

Tallille oli enää matkaa vajaat neljä kilometriä, joten puolen kilometrin käyntijakson jälkeen keventelimme muutaman polun pätkän ja annoin Halin sitten kävellä loppumatkan tallille. Kun pääsimme tallipihalle, laskeuduin ratsailta, nostin jalustimet, löysäsin vyön ja vein hevosen talliin. Riisuttuani varusteet taputin hikistä ponia ja suin sen huolellisesti. Puhdistin kaviot ja tarkistin, että hokit olivat kireällä. Sitten peittelin orin loimella ja vein sen pesukarsinaan, jossa kylmäsin jokaista jalkaa hetken. Kylmäyksen jälkeen kuivasin jalat huolella ja käärin lämpöpintelit jalkoihin.

Kun Hali pääsi karsinaan ja toin sille päiväruuat, se hörähti innoissaan ja työnsi turpansa kauroihin. Katsoin ponia hetken hymyillen, kunnes menin satulahuoneeseen ja ryhdyin puhdistamaan varusteita, jotka olivat likaantuneet jo muutaman käytön jälkeen uudestaan. Huolsin ne kumminkin kiiltäviksi, laitoin omille paikoille ja ryhdyin pesemään suojia, pinteleitä ja harjoja. Saatuani kaiken puhtaaksi, laitoin ne kuivumaan ja lähdin kotiin syömään.

Illalla palasin vielä kuuden aikoihin ja tervehdin Halia iloisesti. Halin karva oli maastolenkin jälkeen kuivunut jo oikein hyvin ja jalat näyttivät hyviltä, joten riisuin loimen ja pintelit ja vein orin vielä muutamaksi tunniksi tarhaan. Sillä välin siivosin sen karsinan, toin lisää kuivikkeita ja laitoin makoisat iltapalat valmiiksi. Kun aikaa vielä oli, lakaisin käytävän ja rehuvaraston ja kävin juomassa kupposen höyryävää kaakaota yhdessä tallityöntekijöiden kanssa. Pian kello oli jo paljon, joten hain Halin talliin, toivotin sille hyvät yöt ja lähdin kotiin.

~ Wonder

1 kommentti:

  1. Aww, ihana ihana talvitarina! Voin kuvitella miten kauppareissunne on piristänyt kauppiasta, hänellä kun ei niin kauheasti ole seuraa kylässä talvisaikaan.. Oikein hienosti ja mielikuvitusta käyttäen hoidettu siis :)

    VastaaPoista