sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Taas talvi tullut on..

Ensilumi ehti sadella jo jokin aika sitten, ja ensimmäinen kunnon lumimyrskykin oli ja meni jättäen kentän keskustastaan paljaan jäiseksi ja reunoilta täyteen lumikinoksia, olipa eräänä aamuna ongelmia saada tallin oveakin auki kun lumi oli tietysti juuri sen eteen kasaantunut, kun taas piha muuten oli yhtä luistinrataa. Mutta onneksi nyt hangetkin ovat vähän tasoittuneet ja paljaille kohdille on sadellut lisää pakkasessa kimmeltävää lunta, niin että pihalla uskaltaa taas liikkuakin.

Toki lumen mukana on saapunut myös kylmyys, joka aiheuttaa sen että hevoset pölläyttivät itselleen kunnon paksut talvikarvat, jota ei muilta kuin Karosilta ole raaskittu poiskaan ajaa - minkä vuoksi Karos erottuu loimikasoineen joukosta hevosten tarhaillessa pikkupakkasilla kun muut eivät vielä lämmikettä tarvitse. Talli on muuttunut entistäkin vilpoisammaksi ja muualla paitsi varuste-, rehu- ja toimistohuoneissa hengitys höyryää ja tekisi koko ajan mieli pitää hanskoja kädessä ja kaulahuivia kaulassa, se huivi vain pitää muistaa riisua ratsastuksen ajaksi vähintään. Toki myös vesisangot jäätyvät helposti ja erityisesti tarhoissa pitää aina muistaa tarkistaa että hevosilla on vettä saatavilla! Hevosillehan laitettiin toki myös hokit kenkiin jokin aika sitten, ja niiden löytyminen kengistä pitäisi varmistaa joka kerta ennen kuin vie hevosen ulos tai lähtee ratsastelemaan.

Mutta vaikka talvi tuokin mukanaan vähän lisätyötä ja pitää pukeutua lähes epämukavan moniin vaatekerroksiin, on se ihanaakin aikaa! Kaamosmasennuksen aika väistyi lumen myötä, ulkona hevosten kanssa touhutessa pakkanen nipistelee mukavasti poskia, on ihana ratsastaa ilman satulaa ja nauttia hevosen lämpimästä selästä, lumi kimaltaa tavattoman kauniisti niin maassa, puiden oksilla kuin rakennusten katoillakin, maastoreissun jälkeen on mukavaa kasaantua kunnon porukalla toimistoon nauttimaan kuumasta kaakaosta tai glögistä.

Joulukuukin tulee ihan kohta, ja päätin että joulusiivous ja -koristelu aloitetaan heti kuun vaihtuessa. Ensi viikolla jokaiselle tallilla piipahtavalle vapaaehtoiselle löytyy siis varmasti hommaa joko kuusenoksien keruun, tallin koristelun, lumi- ja jäälyhtyjen valmistuksen, piparien ja tähtitorttujen leivonnan, luuttuamisen ja harjauksen tai yleisen puunaamisen merkeissä. Ja joka ilta hevosten ruokinnan jälkeen, kun käytävän puolelta on valot sammuteltu, nautitaan toimistossa lämpimästä juomasta, talvisesta musiikista ja suklaasta ja muista herkuista - kaikki halukkaat siis mukaan vaikka joka ilta jouluun asti!

Ja toki muutenkin: kimmeltävää ja rentoa talvea kaikille toivottaa Amar ja Heijastuksen hepat!

(grafiikat © Ritva's Gallery)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti