Oli Heijastuksen kesämaaston aika ja aurinko porotti kuumana pilvettömältä taivaalta. Jo paikalle saapuneiden ratsastajien kanssa rupatellen laitoin ratsukseni valkkaamani Pakkastakun maastoilukuntoon satuloineen ja suojineen ja sillä aikaa saapuivat loputkin ratsukot tallipihalle - pian päästiinkin jo matkaan ja havumetsän ihanaan viileyteen!
Paikoitellen havupolulla ravailun katkaisivat pienet ja vähän isommatkin purot. Takku töllisteli ensimmäistä vastaan sattunutta puroa varsin varauksellisesti, mutta pienen rohkaisun jälkeen asteli kuitenkin varovaisuutta noudattaen siitä läpi. Suuren huvin toivossa käännyin katsomaan taakseni kohti ratsukkoletkaa kun itse olimme selvinneet purosta ilman draamoja, ja sainkin nauttia mitä erikoisemmistä esityksistä! Joku ratsu puhalteli vettä ihmeissään ja suoritti sitten yllättävän jättiloikan sen yli, toinen ylitti puron vauhdikkaammin kuin ratsastaja selvästi oli suunnitellut, joku taas vaati ratsastajansa täyden keskittymisen ja vähän äänihuulien verryttelyäkin ennen kuin yli päästiin, mutta mahtui mukaan sentään ihan lunkisti puron ylittäviä tapauksiakin.
Puikahdettuamme metsän siimeksen kapealta polulta hiekkatien varteen oli aika päivän ensimmäisen laukkapätkän! Takun tapaan muutkin ratsut laukkasivat innokkaasti harjat ja hännät hulmuten, kuitenkin ratsastajien komennossa pysyen koko matkan asvalttitien läheisyyteen jossa piti hiljalleen vaihtaa käyntiin mallikelpoisesti sujuneen tien ylityksen ajaksi. Tien toisella puolen matka jatkui kukkulan laelle kavuten ja korkeuksissa hengähdettiin hetki mahtavia maisemia ihastellen.
Pian kukkulalta laskeutumisen jälkeen koitti useimpien ratsujen kauhun hetki kun saavuimme evästyspaikkaamme, paikalliselle vuohifarmille! Moni heppa töllisteli pikkuotuksia turvallisen välimatkan päästä kaula pitkällä, toiset pärskivät ja pyörivät kun ratsastajansa yrittivät saada nelijalkaisia hieromaan tuttavuutta mutta oli joukossa taas ainakin yksi lunkimmin ottava karvakorvakin. Takku kuului porukkaan joka ensin kyttäili innokkaasti aidan ylitse ja lävitse töllöttäviä vuohia vähintäänkin epäluuloisesti, mutta rauhoittui hiljalleen tajutessaan ettei luultavasti joutuisi pitkien partakarvojen ympäröimään pikkukitaan kenenkään päivälliseksi. Me ratsastajat hylkäsimme ratsumme pieniin tarhoihin noiden ihmeellisten miniotusten lähelle kun itse kiiruhdimme farmin etupihan auringossa loistelevalle nurmikolle mussuttelemaan eväitämme ja jatkoimme matkaa vasta jonkin aikaa nurmikolla lepäiltyämme.
Matka jatkui porottavassa auringonpaisteessa pellonreunaa myötäillen, kunnes asvalttitien ylityksen jälkeen pääsimme pujahtamaan taas ihanan viileään metsään ja siellä kiemurtelevalle polulle. Metsän keskeltä saattoikin jo havaita lähestyvän järven tuoksun, ja heti ihanan pehmeälle hiekkarannalle päästyämme en edes kunnolla ehtinyt "LAUKKAA!"-käskyä kiljaista kun ratsut jo rynnistivät vauhdilla eteenpäin ja ohitsemme, kunnes Takunkin moottori käynnistyi kunnolla ja muita ohitellen kiisimme pitkin rantaa hiekka pöllyten ja vauhdin synnyttämä tuuli korvissa viuhuen!
Yksikään ratsu tai ratsastaja ei laukkaillessa mamoillut, eikä arkajalkoja löytynyt joukosta silloinkaan kun oli aika riisua ratsujen varusteet, vaihtaa itsekin vähän kevyempään vaatetukseen ja pulahtaa järveen. Takkukaan ei ehtinyt epäröidä hetkeäkään vedenrajassa kun jotkut olivat jo kiitäneet enemmän tai vähemmän hallitusti veden ihanaan syleilyyn ja todistaneet ettei järvessä lymyillyt hevossyöjäkaloja.
Järveltä matka jatkui muutamankin tovin kuluttua jälleen kohti metsää ja sen polkuja, mäkiä, notkoja ja toki myös paikkaa jossa ollaan usein maastoretkellä törmätty metsäkauriisiin. Eikä tämäkään kerta eronnut useimmista: Takku pomppasi puolisen metriä ilmaan bongattuaan aivan polun varresta sarvellisen, joskin hyvin vähän vuohea muistuttavan otuksen, eikä Takun reaktio edes ollut pahimmasta päästä. Yksi ratsu nimittäin päätti tehdä äkillisen suunnan muutoksen ja suurin osa hötkyili muuten vain enemmän tai vähemmän, mahtui joukkoon kuitenkin ainakin yksi täysin lunkisti lajitoveriensa hoopoilua ihmettelevä yksilökin.
Kauriin aiheuttamasta välikohtauksesta huolimatta matkaa jatkettiin onnellisesti taas metsän suojissa, kunnes saavuttiin Heijastuksen maneesille johtavalle tielle jossa laukattiin päivän viimeinen, rento laukkapätkä ennen käyntilöntystelyä. Osa porukasta jäi kyydistä jo tallipihan kohdalla ja alkoi riisua ja viilennellä ratsujaan kun taas itse suuntasin Takun kanssa vielä järvelle ja takaisin monen ratsukon seuratessa mukana. Tallilla vesiletkuilla viilennetyt ratsut majoitettiin tarhoihin ja karsinoihin jonka jälkeen ratsastajat pääsivät repimään tuskaisina kuumat saappaat hikisistä kintuistaan ja nauttimaan jäätelöstä ja mehusta ilta-aurinkoisella tallin edustalla.
Ennen kuin muiden tuli aika lähteä huristelemaan kotia kohti kiittelin vielä vuolaasti kaikkia loistavasta retkestä ja täydellisestä päivästä: paremmasta kesänaloitusmaastosta en olisi voinut haaveillakaan!
~ Amar
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti