Ulkona oli hurjan kylmä! Tuuli oli kova ja lunta satoi lähes taukoamatta. Astuin tallipihalta talliin ja pyristelin päältäni kasan lunta. Karsinoissa seisovat hevoset korskuivat ja tervehtivät minua hyvän tuulisina. Menin Karosin luokse ja tervehdin oria.
- Heippa mussukkaiseni, anteeksi etten ole käynyt pitkään aikaan!
Vastaukseksi sain pärskähdyksen ja luultavasti anteeksi pyyntööni ori vastasi lämpimällä turvan töytäisyllä poskelleni. Taputin hevosta ja lähdin hakemaan sen varusteita. Palattuani ryhdyin oitis sukimaan hevosen karvaa. Kun olin Karosin harjannut, kävin läpi sen kaviot ja varmistin, että hokit olivat kireinä. Sen jälkeen nostin satulan selkään ja laitoin suitset päitsien tilalle. Aikani jahkailtua kireiden remmien parissa, talutin hevosen käytävää pitkin ulos. Seisahduimme keskelle pihaa ja kapusin kiireesti ratsaille. Varmistin vyön kireyden ja mittasin nopeasti jalustimet. Sen jälkeen kannustin ratsun matkaan.
Kävelimme tallitietä alas metsään. Lunta oli paljon ja ori saikin tarpoa oikein olan takaa päästäkseen eteenpäin. Kävelimme pitkään, kunnes molemmille alkoi tulla pikku hiljaa vilu. Silloin kokosin ohjat ja lähdimme reippaasti ravailemaan korkeissa kinoksissa. Puuskuttava ratsu eteni puolen kilometrin verran oikein reippaasti, kunnes tahti alkoi pikku hiljaa hidastua. Kannustin sen eteenpäin ja rohkaisin äänelläni, enää ei ollut pitkä matka auratuille teille. Hikikarpalot kaulalla ori loikkasi lopulta leveälle kärrytielle. Taputin sitä ja hidastimme hetkeksi käyntiin. Karosille teki oikein hyvää tarpoa lumihangessa, jottei se sitten laukkasuoralla olisi aivan täynnä energiaa. Pian painoin taas kevyesti pohkeeni orin kylkiin ja lähdimme ravailemaan. Karosin hokit painuivat kovaan jäähän ja estivät meitä liukastumasta.
Karos oli taas saanut voimansa takaisin ja eteni nyt reippaalla vauhdilla. Pidättelin sitä tuon tuostakin ja yritin hampaiden välistä sihisemällä saada orin haltuuni. Karos kumminkin vain viskoi päätään ja kiisi eteenpäin kuin Meksikon pikajuna! Pudistelin päätäni ja kuin ihmeen kaupalla sain sen lopulta käyntiin. Lähdin ratsastamaan hevosta istunnallani välittämättä tuon taivaallista suorasta tiestä, joka olisi sopinut mitä mainioiten laukkaan. Karos pärski turhautuneena ja loikki allani, kuin mikäkin suuttunut pikku muksu. Istuin tiiviisti satulaan ja lähdin ratsastamaan käyntiä hitaammaksi. Pidättelin hevosta, käytin erityisesti istuntaani, niin että jännitin kroppani ja työnsin hartiat- lantio- napa- linjalla eteenpäin, kuin ”näkymätöntä seinää”. Ori puuskahti ja rauhoittui pikku hiljaa. Rentouduin ja siirryimme pikku hiljaa raviin. Mutta joka kerta kun Karosi lähti kiitämään, pidätin sitä ja siirryimme rauhalliseen käyntiin. En halunnut että tästä talvisesta maastolenkistä, tulisi mikään vetolenkki. Lopulta muutaman kilometrin sättäämisen ja tappelun tulokseni, Karos tyytyi kuuntelemaan ratsastajaansa ja menikin oikein kauniisti. Vaikka olimme missanneet ensimmäisen laukkasuoran, pidin huolta siitä ettemme missanneet toista suoraa.
Kun metsikön takaa ilmestyi suora eteemme, katsoin nopeasti ympärilleni ja kannustin Karosin matkaan. Ori pinkaisi kuin sähköiskun saaneena laukkaan. Mukauduin menoon, nousemalla kevyeeseen istuntaan, pitämällä tasaisen tuntuman, mutta antaen silti hieman vapautta juosta. Kuulin Karosin kavioiden voimakkaat tömähdykset jäisellä tiellä. Ori juoksi minkä jaloistaan pääsi, se kurottautui kaulallaan eteenpäin, kuin mikäkin laukkaratsu, eikä sillä ollut aikomustakaan hidastaa, vaikka laukkaa oli kestänyt jo melko pitkään. Tunsin hevosen lihakset jotka supistuivat askelten tahdissa, aina kun ori ponkaisi lisää vauhtia. Samassa kumminkin näin tien kaartuvan vasempaan kohti metsää, nousin ylös kevyestä istunnasta ja lähdin pidättämään hevosta. Karos yritti aluksi vain sivuttaa moiset pidätteet, mutta siihen en sentään suostunut. Jännitin ruumiini, työnsin ”seinää” ja istuin alas satulaan. Tunsin vauhdin hidastuvan ja pian hevonen laski raville. Aurinko paistoi puiden välistä ja sen osuessa orin hikiselle kaulalle, se kimmelsi kilpaa lumen kanssa. Taputin oria ja siirryimme käyntiin.
Kiersimme pienen poukaman kautta ja tulimme isolle peltojen aukealle. Tuuli oli voimakas, mutta se ei tuntunut haittaavan Karosia. Ori loikki jo allani kärsimättömänä ja puhkui intoa päästä juoksemaan. Pelkkä ajatus riitti päästämään hevosen liikkeelle. Painoin vielä pohkeeni orin kylkiin ja hevosen voimakkaat lihakset lähtivät kuljettamaan meitä tuulen nopeudella eteenpäin. Lunta oli paljon, mutta siitä huolimatta, kun Karos pääsi vauhtiin, sitä ei pidätellyt mikään. Laajat pellot ympärillämme oikein kutsuivat hevosta juoksemaan. Hento lumi pöllysi askelten voimasta ja sai meidät molemmat pian lumesta täysin valkoisiksi. En voinut muuta kuin nauraa ja nauttia. Kun olimme laukanneet koko pellon, ryhdyin taas pidättämään hevosta. Nyt Karos malttoi siirtyä raviin jo hieman pienemmillä avuilla. Kehuin oria ja katsoin kuinka sen ryntäät olivat valkoisen vaahdon peitossa.
Nousimme lumiselta pellolta takaisin auratuille teille. Hevonen oli yltä päältä hiessä ja nyt se jo puuskuttikin hieman väsyneenä. Onneksi olimme vain muutaman kilometrin päässä tallilta, ehtisimme lämpöiseen talliin, ennen kuin Karos paleltuisi. Lähdimme ravaamaan kohti tallia. Jäähdyttelin hevosen huolellisesti, ennen kuin saavuimme vilkkaalle tallipihalle. Hiestä märkä ratsu seisahtui tyytyväisenä oven eteen. Laskeuduin ratsailta, vein orin talliin ja ryhdyin riisumaan sen varusteita pois. Kun olin sukinut orin, levitin loimen sen selkään ja päästin sen juomaan. Puhdistin kaviot ja harjasin jalat huolellisesti. Sitten hain pyyhkeen ja kuivasin ne vielä. Taputin väsynyttä hevosta, joka jaksoi kumminkin vielä hauskuttaa hoitajaansa, muutamalla pienellä jekulla. Mikä olisikaan sen hauskempaa, kuin tökätä rakas hoitaja omaan heinäkasaan!
Samalla kun Karos mutusteli heiniään, minä laitoin sen jalkoihin linimenttiä ja käärin lämpöpintelit suojaksi. Pian 16-vuotias hevonen ansaitsi hyvin hoidetut jalat, no kukapa ei ansaitsisi? Poistuin karsinasta ja lähdin varustehuoneeseen. Nappasin varusteet seinustalta ja hain satulasaippuaa, sienen ja vettä. Sitten istahdin penkille patterin viereen ja ryhdyin jynssäämään. Jokainen pienikin lika sai kyytiä ja pian sain tyytyväisenä koota varusteet ja laittaa ne takaisin paikoilleen. Hymyillen poistuin varustehuoneesta mukanani Karosin paksu toppaloimi. Astelin orin karsinalle ja pujahdin sen seuraksi. Lämpimässä tallissa Karos oli jo kuivannut hyvin, joten vaihdoin talliloimen toppaloimeen ja lähdin viemään sitä ulos. Punainen loimi selässään ja punaiset pintelit jaloissaan hevonen kirmasi ympäri tarhaa. En voinut ymmärtää, mistä Karos tuon energia määränsä oikein sai! Minullekin nimittäin kelpaisi. Kun palasin ulkoa menin talliin ja ryhdyin siivoamaan Karosin boksia. Saatuani lannat pois, levitin uusia turpeita vanhojen joukkoon ja pesin ruoka-astian. Lakaistuani vielä käytävän, lähdin kotiin.
~ Wonder
Ihanan vauhdikkaan ja talvisen kuuloinen maastoreissu teillä, voin kuvitella miten molemmat nautitte! Hyvä kuitenkin että pidit huolen että Karos pysyi koko ajan hallinnassa eikä päässyt laukkailemaan ihan omia aikojaan, loistavaa että myös huolehdit jäähdyttelystä ja orin lämpimänä pitämisestä :)
VastaaPoista