maanantai 31. lokakuuta 2011

Uusia tuulia virtuaaliheppailuuni?

Tajusin tässä eräänä päivänä että tarvitsisin virtuaaliharrastukseeni jotain uutta, siis ainakin itselleni uutta.

Olen harrastanut v-heppoja vuodesta -99, ensimmäiset viisi vuotta (!) vain hoitaen muiden hevosia + kilpaillen niillä pienesti yms. Se oli ihanan rentoa ja kaikin puolin kivaa, mutta kun menin hommaamaan ensimmäiset omat hevoseni niin sen jälkeen ei ole muiden hevosten hoitaminen kiinnostanut. Lisäksi olen liian kunnianhimoinen että "tuhlaisin aikaani" muiden hevosiin kun voisin käyttää sen ajan omiin hevosiini. Hoitajaksi en siis mitä luultavimmin palaa.

Vuosia keräilin hevosilleni laatispalkintoja palkintojen perään, vielä tänäkin vuonna jossain vaiheessa olin sitä mieltä että mun hevosille ei riitä kakkospalkinnot, kaikkien pitää olla ykkösiä kaikissa laatiksissa mihin osallistuvat. Mutta vaikka olisi tietty edelleen kiva omistaa vaan 1-palkittuja polleja, ei mua huvita panostaa hevosiin sen vertaa! Enää en jaksa kyttäillä kisakalentereja, tai ennen kaikkea en jaksa listata kisoja sähköpostista muistioon ja hevosten sivuille.. Kisaaminen tuntuu pakkopullalta, vaikka kukaan ei pakotakaan sitä tekemään (ainakaan kaikkien hevosteni kanssa).

Hevosten hirmukasvattaminen tuntuu myös turhan työläältä, lähinnä koska perfektionistina inhoan sitä jos kasvattilistaltani löytyy polle jolla ei ole omistajaa tai sivuja tai joka on ollut toimettomana kuukausia. En mielestäni ole mitenkään tiukka kasvattaja (joskus voi mennä vuosikin että alan kysellä että mitä kasvatilleni kuuluu siitä kun olen ekan kerran huomannut ettei sivuilla tapahdu mitään), mutta tietysti myös harmittaa jos joku kivasukuinen kasvatti menee hukkaan.

Kasvatteja en tykkää pitää itselläni jos en ole niitä itselläni pidettäväksi suunnitellut, koska "liian iso" hevosmäärä tuntuu työläältä. Juurikin sen takia että sisimmässäni haluaisin että kaikki hepat olisivat niitä ykköspalkittuja jollaisiksi en kuitenkaan nykyään niitä jaksa tehdä.

Kisojen järjestysinto on ihan minimissään tällä hetkellä. Enkä edes tiedä miksi. Ehkä osallistujien lisääminen sivuille on turhan vaivalloista? Tuohon voisi auttaa se että pitäisin pienempiä / vähemmän luokkia, mutta vihaan kisoja joissa on suppea luokkatarjonta ja otetaan vain vähän osallistujia, enkä halua "tukea" vihaamaani toimintaa.

Ja tarinatoiminnasta sen verran että kyllähän sitä on vuodesta 2007 (?) lähtien järjestetty, mutta erittäin epäsäännöllisesti. Kuitenkin tarinatapahtumien aiheiden keksimiseen tarvinnee jonkinlaisen inspiksen, ja lisäksi pitäisi jaksaa sitten lukea ne osallistujien tarinat vaikka inspistä ei sitten enää olisikaan. Ja onhan tarinatapahtumat muutenkin työläämpiä kuin arvontajutut. Tarinoitakin kirjoittelen kun siltä tuntuu, enkä todellakaan haluakaan tehdä siitä mitään "pakkoa".

Jos pystyisin vain heittämään nuo laatispalkintohaihattelut ja pakkomielteet kasvattien suhteen hiiteen niin suurtalli olisi ihana. Toisaalta, olen nykyään ääärettömän laiska etsimään kuvia + kysymään kuvalupia + maksamaan kellekään mitään palkkoja kuvista. Lisäksi piirrostaitoni ovat noin 12-vuotiaan tasolla (ihan _oikeasti_ piirtämäni hevoset ovat edelleen ihan samannäköisiä kuin kutosluokan aikaisessa "välituntivihkossani"), joten en luultavasti kehtaisi laittaa mitään rustauksiani heppojen sivuille.

Kisakeskus voisi myös olla kiva jos tosiaan en olisi näin laiska. Haluaisiko joku kehitellä mulle sivuille systeemin joka lisäisi automaattisesti osallistujat oikeisiin luokkiin ja hylkäisi väärässä muodossa osallistuneet? ^___^ Tietty virtuaalikylä vois kans olla hauska, mut veikkaan että yrittäisin saada siihen enemmän yhteisöllisyyttä kuin olisi edes mahdollista ja vääntäisin sen siinä samalla niin monimutkaisesti ettei ketään edes kiinnostaisi...

Mitä jää jäljelle? Vinkkejä laiskalle harrastajalle otetaan nyt vastaan :D

2 kommenttia:

  1. Ite ajattelisin et sulle olis kai hyvä sellane ehkä 3-7 hevosen pien talli, jolloin voit vaikka kaikille kerätä laatiksista ykköset, ja pitää jotain pientä tarina toimintaa, koska se ei käy nopeasti niin raskaaksi kun on vain pari hevosta. Sitten päättäisit jonkun rodun, mikä itseäsi eniten miellyttää ja kasvattaisit niitä pienmuotoisesti jos haluat/jaksat.

    VastaaPoista
  2. Mm, hyvä ehdotus kyllä, ja itseasiassa muistuttaakin paljolti sitä millainen Heijastus oli ihan alkuaikoinaan.. :)

    Kiitos kommentista!

    VastaaPoista