lauantai 18. syyskuuta 2010

Kisajärjestyshulluus

Vaikka sateelle ei tällä hetkellä näykään loppua (paitsi aina viiden minuutin pituisiksi ajanjaksoiksi kunnes uudet sadepilvet vyöryvät kaikonneiden tilalle entistäkin tummempina ja innokkaampina kaatamaan sisältönsä meidän viattomien niskaan), uskaltauduin kuitenkin anomaan ERJ:n alaiset kilpailut - tosin päivämäärä onkin vasta kuukauden päästä, joten eiköhän verryttelyalueena toimiva kenttäkin ehdi siihen mennessä kuntoon :)

Huomasin muuten pöyristyttävän asian kun katselin Heijastuksen kisa-arkistoa! Nämä ovat Heijastuksen kahdennetkymmenennet ensimmäiset (21.) ERJ:n alaiset kisat - okei, sen vielä ymmärtää - ja viimeksi estekisat on tallilla järjestetty 20.6.2009! Siis yli vuosi sitten..! Eihän Heijastus toki ole vuoden aikana mitenkään aktiivinen kisojen suhteen ollutkaan, mutta ihmetyttää tuo silti. Ja kenties vielä enemmän ihmeissäni olin kun huomasin että sitä ennen edelliset estekisat taas oli järjestetty kesäkuussa 2008, eli edellistenkin ERJ-kisojen välillä oli aikaa paria päivää vaille vuosi! Herää kysymys: miksi näin? En ole tietoisesti dissannut ERJ:tä, vaikkei minulla siellä kisaavia hevosia olekaan, luulisi estekisojen olevan peruskauraa millä vain tallilla jossa järjestetään kisoja. Mutta ilmeisestipä ei, ja mielestäni nyt olisi aika korjata tämä huutava vääryys!

Aloinpa kiinnostuksissani tutkia kisakalenteria sitten ihan urakalla ja miettiä että mitä kisoja pitäisi järjestää jo ihan sillä perusteella että niitä on Heijastuksessa järjestetty vähän.. Tällaiset määrät on eri lajien (= jaosten..) kisoja järjestetty:
ERJ: 20 ^^
KeRJ: 15 + 2 x KeRJ Cup
WRJ: 9
gymkhana: 5
VVJ: 9
ARJ: 1
VMJ / ViMarJa: 2
KRJ / VKL : 44
MEJ: 4
Tuo kenttäkisojen määräkin oli aika shokki: olinhan KeRJ:n pitäjänäkin tässä äskettäin jonkin aikaa, ja silti niitä kisoja on järjestetty moinen säälittävä määrä! Muutenkin kyseessä on sentään ratsastuksen kuningaslaji jolla ei yhtään turhan paljoa kannattajia ja harrastajia ole - something must be done! Toisaalta kyllähän massiiviset kisat, jollaiset kenttäkisoista pakostikin tulee kun lajejakin on tavallaan kolme, vievät järjestäjän voimia ja vaativat paljon vapaaehtoista työvoimaa, muta kyllä se vaan olisi sen arvoista..

Westernkisojen suhteen asiat ovat ihan hyvin, ottaen huomioon ettei Heijastuksessa koskaan ole ollut westernhevosia enkä ole siinä lajissa tainnut koskaan itse kilpailla. Ensimmäiset kisat on näemmä järjestetty jo helmikuussa 2005, eli western on ollut neljäs laji koulun, esteiden ja kentän jälkeen joka on Heijastuksen "lajivalikoimaan" ilmestynyt! Juuri tällä hetkellä näiden kisojen järjestämisintoa hillitsee WRJ:n olemassaolemattomuus. Olen tietoinen siitä Stiinun lännenratsasusyhdistyksestä jonka nimeä en nyt muista, mutta säännöt vaikuttivat hetken vilkuilun jälkeen niin vaikeilta että pitää selata jaoksen sivut parikin kertaa läpi ajatuksen kanssa ennen kuin uskaltaudun kisoja järjestämään.. Uskon että järjestelmä on lajin harrastajille ja siihen perehtyneille "edistyksellinen", mutta tällaiselle ummikolle taitaa mennä vähän turhan vaikeaksi :D

Gymkhana ei yllättänyt, muistin kyllä etten mitään hirveitä määriä ole noita kisoja järjestänyt. Ja onhan lajikin suht uusi, tällä hetkellä tosin ilmeisen unohduksiin painunut.. Kun vaan jaksaisin ja ehtisin niin voisin taas alkaa tätäkin lajia omalta osaltani ihmisten mieliin muistutella, ja mikäs olisi parempi tapa kuin kilpailut. Kuitenkin tämän lajin kohdalla on huomattava että kaikki lajin kisat Heijastuksessa on järjestetty viime vuoden huhtikuun jälkeen!

Valjakkoajon suhteen en hämmästynyt tai kokenut muutakaan erityisempää tunnetta, onhan laji toki kiva ja omat ponini ovat sitä jo jonkin aikaa kilpailleet, mutta kuitenkin se on gymkhanan lisäksi uusimpia lajeja joihin olen virtuaalimaailmassa enemmän perehtynyt, joten mitenpä olisin ehtinyt järjestää kisojakaan enempää.. Ensimmäiset kisat on kuitenkin Heijastuksessa järjestetty maaliskuussa 2006, mistä sen sijaan olen hämmästynyt! Kuvittelin valjakon olleen itselleni "uudempi" laji..

Askellajikisojen vähäiseen järjestämiseen on oikeastaan kaksikin syytä: Heijastuksella ei ole ollut askellajibaanaa ennen kesäkuuta 2009, enkä tiedä lajista oikeastaan hölkäsen pöläystä - onhan Heijastuksessa kerran yksi issikka ollut jolla muutamissa ARJ:n alaisissa kilpailin, mutta eipä yhden ponin kanssa lajista hirveän tarkkaa kokonaiskuvaa saa.. Mutta kieltämättä harmittaa että viime kesänä (siis viime vuoden kesänä) rakennettu baana on jäänyt lähestulkoon käyttämättä kisoissa! Noissa ensimmäisissä ja tähän asti ainoissa ARJ:n alaisissa kisoissa oli muuten myös yksi tarinaluokka ja osallistujia siihen tuli peräti kahdeksan kappaletta! Ylitti odotukset positiivisesti :)

Matkaratsastuskisojen vähäisen määrän selittää sääntöjen outous itselleni sekä siitä johtuva tietynlainen vaikeus. Eikä innostusta näiden järjestämiseen kieltämättä erityisemmin ole nytkään, tosin eipä taida lajilla olla jaostakaan pystyssä tällä hetkellä, minun tietääkseni ainakaan..

Kouluratsastus.. Eh. KRJ:n kisacup silloin vuonna 2005 oli moiselleni kunnianhimoiselle ja kilpailunhaluiselle ihmiselle niin suuri innoittaja että sen turvin järjestettiin jo ensimmäisenä kokonaisena toimintavuotena kahdetkymmenet kolmet (23) jaoksen alaiset koulukisat.. Ja vuonna 2004 järjestettiin jo tallin historian ensimmäiset moiset, se oli siis ensimmäinen laji missä Heijastuksessa kisattiin! Se on toki varsin loogista, onhan kouluratsastus lempilajini ja Heijastuksessa on aina asunut enemmän tai vähemmän paljon kouluhevosia. Koulukisat on myös järjestäjän osalta helpot, ja osallistujia tulee takuuvarmasti! Vuonna 2009 pidin kuitenkin totaalipaussin KRJ:n alaisista kisoista Heijastuksessa, jaoksen meno äityi muuttuneiden, osin VRL:n päättämien, sääntöjen myötä niin hurjasti että pahaa teki. Ja vaikka sinne kaheleiden kisajärjestäjien (jotka järkkäsivät pelkkiä GP-luokkia vain omille ja kavereidensa hevosille ja ilmoittivat mukaan miinusikäisiä hevosia jneyms.) porukkaan olisi kaivattu tällaista, krhm, fiksua ja realistista, kaikkien yhteistä parasta ajattelevaa kisajärjestäjää, ei vain kiinnostanut sen jaoksen toiminta silloin yhtään (paitsi laatistuomaroinnin osalta, mutta se onkin ihan toinen juttu!). Kuitenkin noita kisoja on ehtinyt kertyä moinen määrä! VKL taas oli aika vähän aikaa pyörinyt KRJ:n wnb-kilpailija, jonka alaiset kisat yritin kerran järjestää mutta se jaos oli jo sen verran kuollut siihen aikaan ettei yhtäkään osallistujaa ilmoittautunut..

Maastoestekisoista olin jossain vaiheessa melko kiinnostunut, mutta kuitenkin laji on omassa mielessäni ollut aina jotenkin aika "epävirallinen", varmaan koska MEJ ei ole koskaan ollut VRL:n alainen, eikä se sitten ole saanut minua täysin syttymään. Eikä osallistujia ainakaan menneinä vuosina mitenkään huimaavia määriä ollut, mikä taas ei hirveästi kisajärjestäjänä innosta. Edellisistä kisoista on tosin aikaa jo nelisen vuotta, joten ehkä hiljalleen voisi olla aika uusille kisoille?

Yhteensä kisoja on siis järjestetty 111 kappaletta, eli 1,5 kappaletta kuukaudessa joulukuusta 2004 laskien (paljonhan on ollut kuukausia jolloin kisoja ei ole järjestetty lainkaan). Porrastettuja kilpailuja on ollut neljät (2 x kenttä, 1 x este & koulu), yksittäisiä tarinaluokkia muuten normaaleissa kilpailuissa yhteensä kahdeksan (ensimmäiset koulukisoissa elokuussa 2005) ja puhtaita tarinakilpailuja neljät. Pakko myöntää että kuvittelin tarinakisoja olleen enemmän :o Tarinakisoja on toisaalta huippu pitää, mutta toisaalta joskus vaatii välillä melko paljonkin ponnisteluja keksiä kivoja aiheita ja sitten vielä arvostelu on joskus hyvinkin vaikeaa ja aikaavievää.. Pyh, minä ja mun wnb-tarinatalli! :x

Voisin siis yrittää tämän loppuvuoden aikana järjestää.. vaikka toiset ERJ-kisat näiden tulevien lisäksi, ARJ:t voisivat olla kivat ja hyödylliset, samoin länkkärikisat, tosin nämä molemmat vaativat vähän ajan uhraamista sääntöjen opiskelulle. Ehkä myös sitä gymkhanaa voisi taas yrittää järjestellä eikä MEJ:nkään alaiset varmasti olisi pahitteeksi. VVJ:n alaiset olisi ihan vaan kiva järkkäillä yli vuoden tauon jälkeen. Mitä mieltä popula olisi näistä suunnitelmista?

Toinenkin kysymys lukijoille (jos joku jaksoi lukea tänne asti): mitä lajeja haluaisit tulla Heijastukseen kisaamaan, millaisia luokkia erityisesti ja tykkäisitkö tarinakisoista / -luokista? Muutakin kommenttia saa toki jättää! :)

~ Amar

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti