Korkeat lumikinokset valtasivat tien reunukset. Vilkaisin pyöräni satulasta viereiselle pellolle. Valkoinen kimalteleva hanki jatkui kauas horisonttiin asti, sitä ei rikkonut mikään. Annoin renkaiden luistaa liukkaalla alustalla ja saavuin pian tallipihaan. Ympäri tallipihaa oli sijoitettu kauniita lyhtyjä, joiden sisällä paloi lyhtykynttilät, tallin katonraja oli koristeltu kauniilla jouluisella narulla ja muutama hauska lumiukkokin seisoi porkkananenineen tallin vieressä.
Hymy nousi huulilleni astuessani viileään talliin. Muutama satuloitu hevonen seisoi tallikäytävällä ja hirnui ystävällisesti. Pujotellessani niiden ohitse, sipaisin sormillani niiden pehmeitä turpia ja paksuja talvikarvoja.
- Hei Amanda, tervehdin yhtä vakiokävijää, johon olin törmännyt useasti.
- Hei Wonder, hauskaa nähdä sinua pitkästä aikaa, Amanda vastasi ja ryhtyi kiristämään ratsunsa satulavyötä.
- Samoin, vastasin hymyillen ja jatkoin matkaani kohti satulahuonetta. Päästyäni hiljaiseen nahantuoksuiseen varustehuoneeseen, vilkaisin ikkunasta ulos ja näin Karosin takatarhassa. Ori oli vuorautunut paksuun toppaloimeen ja pehmoiseen kaulakappaleeseen. Keräsin Karosin tavarat kasaan ja vein ne orin karsinan eteen odottelemaan. Pujahdin takaovesta ulos, riimunaru kourassa. Päästyäni tarhan portille, tervehdin Karosia sydämellisesti moiskauttaen suukon herran turvalle. Valkeat turpakarvat väpättäen hevonen lähti kanssani talliin.
Tallin lämpimässä valaistuksessa, johdattelin orin omaan karsinaan ja sidoin sen kiinni kaltereihin. Riisuin toppaloimen ja ryhdyin harjaamaan Karosin lyhyttä karvaa. Pölyt olivat hetkessä tiessään. Käärin suojaavat punaiset pintelit Karosin jalkoihin, heti kavioiden puhdistuksen ja hokkien tarkastuksen jälkeen. Annoin satulan ja lämpöiset satulahuovan liukua selälle, ennen vyön kiristystä. Kun satula oli paikoillaan, kiinnitin lämpöisen villaratsastusloimen orin lautasten peitoksi. Ulkona komeili reilun 14 asteen pakkaslukemat. Saatuani vielä suitset orin päähän, vedin itselleni lämpöiset ratsastusvaatteet päälle ja pujahdimme viileään ilmaan.
Kapusin kiireesti ratsaille ja ohjasin orin takaportille, heti kun jalustimet ja vyö olivat kunnossa. Karos päätti pitää kiirettä, jottei kylmyys ennättäisi. Se harppoi pitkin askelin tuttua tietä pitkin ja antoi hokkiensa painua jäiseen maahan. Laskeuduimme alas peltotasanteelle metsätietä pitkin, jolloin kokosin ohjat. Lähdimme hiljalleen ravailemaan. Tuuli tuiversi ja lennätti hentoa lunta peltojen ylitse. Kuuntelin rentoutuneena rauhallista kavioiden kopsetta tietä vasten ja juttelin orille. Pidimme reippaan tahdin päällä, jotta ehtisimme kiertämään kunnon lenkin ilman että kylmyys kangistaisi meitä. Ravasimme loivan ylämäen ylös ja kaarroimme metsään. Kuljimme havujen ja lumen peittämää leveää metsätietä kohti lampea. Hengitys höyrysi ilmassa ja pipon reunus ja takin kaulus muuttuivat valkeiksi.
Pitkän ravailun jälkeen, siirryimme käyntiin. Pidimme pienen hengähdystauon kävellen rauhallisesti ylämäkeä ylös. Näin jo puiden reunustaman lammen edessämme. Karos tanssahteli innoissaan allani, tunnistaessaan tutun ratsastusreittimme.
- Jep, kiva reitti, eikö vain, mutta tällä kertaa emme voi pulahtaa kahlaamaan, valittelin ja siirryimme taas raviin. Karosin kaviot painuivat syvälle lumeen, meidän tarpoessamme lammen rantaa pitkin. Urheasti ori jatkoi kumminkin matkaa ja pian pääsimme taas tutulle polulle takaisin. Lähdimme kiertämään lampea ympäri. Pian eteemme avautuisi mitä parhain laukkasuora. Suora, joka olisi sopivan leveä, täysin suora, eikä liukaskaan. Kehotin orin laukkaan ja sujahdimme matkaan. Pitelin Karosin reippaassa laukassa, joka ei kumminkaan saisi olla liian reipas. Nautin kyydistä ja juttelin orille. Kun suora päättyi, pidätin hevosta ja jatkoimme matkaa käynnissä. Tarvoimme jälleen hieman syvemmän lumen joukossa, kunnes pääsimme takaisin polulle. Reilun 20min jälkeen, olimme kiertäneet lammen ja palaneet metsälle. Annoin Karosin ravailla allani ja hieman venyttää kaulaansa.
- Sillä lailla heppaseni, naurahdin ja siirryimme peltojen luona käyntiin. Kävelimme lopun matkan tallille. Olimme kiertäneet reilun 45min lenkin ja se olikin ollut juuri sopiva. Hieman varpaita kipristi, muttei pahasti. Posket punaisina talutin hevosen talliin.
Ovensuussa saimme hetkeksi pysähtyä ottamaan muutamasta kaviosta tilsoja pois. Karos käyttäytyi kumminkin hienosti ja pian seisoimme jo karsinassa. Riisuin Karosilta varusteet ja harjasin sen dandyllä. Tarkistin jalat ja kaviot ja levitin toppaloimen selkään.
- Saat vielä tarhailla lähes 40min verran, herraseni, naurahdin ja vein orin tarhaan. Palasin talliin siivoamaan varusteet pois ja lakaisin käytävän. Siivosin karsinan ja kirjasin vihkoon, mitä olimme Karosin kanssa tehneet. Vilkaisin kelloa ja päätin pitää kiirettä, jotta ehtisin kotiin ennen pimeän tuloa. Sanoin Karosille hei hei ja lähdin kotiin.
~ Wonder
tiistai 30. marraskuuta 2010
maanantai 29. marraskuuta 2010
Joulumaasto on täällä taas!
Pakkopakkopakko mainostaa nyt joka paikassa tänä täydellisen talvisena pakkaspäivänä: joulumaaston kutsu on julkaistu ja löytyy täältä, kaikki joulumieliset tarinanrustailijat (tai miksei vaikka runoilijatkin) osallistumaan vaan, osallistumisaikaakin on aina jouluaattoaamuun asti! :)
Kirjoitusiloa ja -intoa toivottaa Amar.
sunnuntai 28. marraskuuta 2010
Taas talvi tullut on..
Ensilumi ehti sadella jo jokin aika sitten, ja ensimmäinen kunnon 
lumimyrskykin oli ja meni jättäen kentän keskustastaan paljaan jäiseksi ja reunoilta täyteen lumikinoksia, olipa eräänä aamuna ongelmia saada tallin oveakin auki kun lumi oli tietysti juuri sen eteen kasaantunut, kun taas piha muuten oli yhtä luistinrataa. Mutta onneksi nyt hangetkin ovat vähän tasoittuneet ja paljaille kohdille on sadellut lisää pakkasessa kimmeltävää lunta, niin että pihalla uskaltaa taas liikkuakin.
Toki lumen mukana on saapunut myös kylmyys, joka aiheuttaa sen että hevoset pölläyttivät itselleen kunnon paksut talvikarvat, jota ei muilta kuin Karosilta ole raaskittu poiskaan ajaa - minkä vuoksi Karos erottuu loimikasoineen joukosta hevosten tarhaillessa pikkupakkasilla kun muut eivät vielä lämmikettä tarvitse. Talli on muuttunut entistäkin vilpoisammaksi ja muualla paitsi varuste-, rehu- ja toimistohuoneissa hengitys höyryää ja tekisi koko ajan mieli pitää hanskoja kädessä ja kaulahuivia kaulassa, se huivi vain pitää muistaa riisua ratsastuksen ajaksi vähintään. Toki myös vesisangot jäätyvät helposti ja erityisesti tarhoissa pitää aina muistaa tarkistaa että hevosilla on vettä saatavilla! Hevosillehan laitettiin toki myös hokit kenkiin jokin aika sitten, ja niiden löytyminen kengistä pitäisi varmistaa joka kerta ennen kuin vie hevosen ulos tai lähtee ratsastelemaan.
Mutta vaikka talvi tuokin mukanaan vähän lisätyötä ja pitää pukeutua lähes epämukavan moniin vaatekerroksiin, on se ihanaakin aikaa! Kaamosmasennuksen aika väistyi lumen myötä, ulkona hevosten kanssa touhutessa pakkanen nipistelee mukavasti poskia, on ihana ratsastaa ilman satulaa ja nauttia hevosen lämpimästä selästä, lumi kimaltaa tavattoman kauniisti niin maassa, puiden oksilla kuin rakennusten katoillakin, maastoreissun jälkeen on mukavaa kasaantua kunnon porukalla toimistoon nauttimaan kuumasta kaakaosta tai glögistä.
Joulukuukin tulee ihan kohta, ja päätin että joulusiivous ja -koristelu aloitetaan heti kuun vaihtuessa. Ensi viikolla jokaiselle tallilla piipahtavalle vapaaehtoiselle löytyy siis varmasti hommaa joko kuusenoksien keruun, tallin koristelun, lumi- ja jäälyhtyjen valmistuksen, piparien ja tähtitorttujen leivonnan, luuttuamisen ja harjauksen tai yleisen puunaamisen merkeissä. Ja joka ilta hevosten ruokinnan jälkeen, kun käytävän puolelta on valot sammuteltu, nautitaan toimistossa lämpimästä juomasta, talvisesta musiikista ja suklaasta ja muista herkuista - kaikki halukkaat siis mukaan vaikka joka ilta jouluun asti!
lumimyrskykin oli ja meni jättäen kentän keskustastaan paljaan jäiseksi ja reunoilta täyteen lumikinoksia, olipa eräänä aamuna ongelmia saada tallin oveakin auki kun lumi oli tietysti juuri sen eteen kasaantunut, kun taas piha muuten oli yhtä luistinrataa. Mutta onneksi nyt hangetkin ovat vähän tasoittuneet ja paljaille kohdille on sadellut lisää pakkasessa kimmeltävää lunta, niin että pihalla uskaltaa taas liikkuakin.Toki lumen mukana on saapunut myös kylmyys, joka aiheuttaa sen että hevoset pölläyttivät itselleen kunnon paksut talvikarvat, jota ei muilta kuin Karosilta ole raaskittu poiskaan ajaa - minkä vuoksi Karos erottuu loimikasoineen joukosta hevosten tarhaillessa pikkupakkasilla kun muut eivät vielä lämmikettä tarvitse. Talli on muuttunut entistäkin vilpoisammaksi ja muualla paitsi varuste-, rehu- ja toimistohuoneissa hengitys höyryää ja tekisi koko ajan mieli pitää hanskoja kädessä ja kaulahuivia kaulassa, se huivi vain pitää muistaa riisua ratsastuksen ajaksi vähintään. Toki myös vesisangot jäätyvät helposti ja erityisesti tarhoissa pitää aina muistaa tarkistaa että hevosilla on vettä saatavilla! Hevosillehan laitettiin toki myös hokit kenkiin jokin aika sitten, ja niiden löytyminen kengistä pitäisi varmistaa joka kerta ennen kuin vie hevosen ulos tai lähtee ratsastelemaan.
Mutta vaikka talvi tuokin mukanaan vähän lisätyötä ja pitää pukeutua lähes epämukavan moniin vaatekerroksiin, on se ihanaakin aikaa! Kaamosmasennuksen aika väistyi lumen myötä, ulkona hevosten kanssa touhutessa pakkanen nipistelee mukavasti poskia, on ihana ratsastaa ilman satulaa ja nauttia hevosen lämpimästä selästä, lumi kimaltaa tavattoman kauniisti niin maassa, puiden oksilla kuin rakennusten katoillakin, maastoreissun jälkeen on mukavaa kasaantua kunnon porukalla toimistoon nauttimaan kuumasta kaakaosta tai glögistä.Joulukuukin tulee ihan kohta, ja päätin että joulusiivous ja -koristelu aloitetaan heti kuun vaihtuessa. Ensi viikolla jokaiselle tallilla piipahtavalle vapaaehtoiselle löytyy siis varmasti hommaa joko kuusenoksien keruun, tallin koristelun, lumi- ja jäälyhtyjen valmistuksen, piparien ja tähtitorttujen leivonnan, luuttuamisen ja harjauksen tai yleisen puunaamisen merkeissä. Ja joka ilta hevosten ruokinnan jälkeen, kun käytävän puolelta on valot sammuteltu, nautitaan toimistossa lämpimästä juomasta, talvisesta musiikista ja suklaasta ja muista herkuista - kaikki halukkaat siis mukaan vaikka joka ilta jouluun asti!
Ja toki muutenkin: kimmeltävää ja rentoa talvea kaikille toivottaa Amar ja Heijastuksen hepat!
(grafiikat © Ritva's Gallery)
Talven ensimmäinen maastoretki lumipeitteessä
Ruskea nahka natisee suloisesti ja satulavyön soljet kolahtavat toisiaan vasten kun nostan kauniissa kunnossa pidetyn yleissatulan Ainottaren karvaiseen, leveään selkään joka odottaa rauhassa paikallaan. Kurotan vetämään mahavyötä kiinni, jolloin tunnen tamman vetävän ilmaa keuhkoihinsa ja huomaankin kaikin voimin tapahtuneen pullistuksen siitä ettei mahavyö meinaa yltää millään kiinni. "Kuules höpsö, sitä nopeammin pääset ulos metsään juoksemaan mitä nopeammin lopetat ton pelleilyn", toean tammalle leikkisästi samalla kutitetellen sen mahapuolta. Pitkään ei tamma jaksakaan vastustaa ja saan mahavyön kunnolla kiinnitettyä. "Noin, hieno tyttö, sitten vielä suitset sulle ja kypärä mulle päähän niin voidaan lähteä, jos vaan Ulrika on Keenan kanssa valmis", jatkan tammalle höpöttelyä sen kuunnellessa korvat minuun päin suunnattuina, silmät lempeästi katsellen ja suu epäilyttävästi taskuni läheisyydessä hapuillen. En voi olla naurahtamatta ja törkkäämättä pientä piparinpalaa suomineidon suuhun yhdessä kuolainten kanssa, mikä saakin sen ilahtumaan suuresti silmien pilkkeestä päätellen!
Puettuani suitset kokonaan ratsuni päähän ja suljettuani vielä sen remmitkin astun Aikun karsinasta käytävälle ja tungen kypärämyssyn ja parempiakin aikoja nähneen, joskus mustaksi erottuneen samettikypärän päähäni. "Ulrika, ootteks te jo valmiita?" huikkaan vähän matkan päähän melko tyhjällä käytävällä. Keena-vuonohevoselle kuuluva turpa ilmestyy välittömästi ovenrakoon ja kohta perässä seuraa omaa kypärääni parempikuntoisella samettipotalla varustettu, mustahiuksisen naisen pää. "Joo, sain just mahavyönkin kiristettyä joten voidaan mennä", huikkaisee Ulrika leveän hymyn saattelemana. "Okei, lähdetään sitten!" hihkaisen innoissani hymyssäsuin, kaappaan ohjakset Aikun kauniinruskealta kaulalta ja saappaat ja rautakengät kuluneella käytävällä kopisten suuntaamme ulko-ovelle, jonka aukaistuani kohtaamme ihanan valon ja valkeuden tallin hämärämmänpuoleisen valaistuksen jälkeen.
"Voi kun täällä on iiiihanan valkoista ja pirteä ilma, ei tällaista voisi arvatakaan kun on sisällä tuolla tallissa kun ei edes ikkunoista tahdo nähdä ulos!" toteaa Ulrika innoissaan, vastasatanutta, juuri nousseen auringon valossa kimaltelevaa lunta silmät ihastuksesta soikeina katsellen. "No niinpä", totean naureskellen laskiessani Aikun satulan jalustimia ja kiristäessäni mahavyötä vielä piirun verran tallin edustalla johon ratsuni asettui seisomaan kuin patsas heti pyytäessäni. Ponnistan kevyesti satulaan (odotellen joulun jälkeistä aikaa jolloin satulaannousu ei liene yhtä helposti hoituva tapahtuma..), ongin jalustimet jalkoihini, suoristan ohjat mutkilta ja totean viereistä ratsukkoa katsoessani että hekin ovat valmiita lähtöön. "No niin, mennääs sitten", totean hymyissä suin ja painallan ratsuni kylkiä kevyesti nahkasaappaiden verhoamilla pohkeillani. Aikku lähtee välittömästi liikkelle ja ohjaan sen kentän sivuitse, lumeen peittyneiden vadelmapuskien vieritse maneesille johtavalle tielle, joka ehti valitettavasti jäätyä hiukan muhkuraiseksi ennen kuin sitä ehdittiin talven varalle tasoittaa. Aikku ja perässä innokkaasti seuraava Keena ovat kuitenkin tottuneet tiellä tallusteluun eikä haittaa ollenkaan vaikka kevyt, koskematon lumikerros onkin peittänyt reitin.
"Me tullaan Amar teidän rinnalle, sopiihan se", huikkaa Ulrika Keenan selästä ohitettuamme maneesin ja jatkaessamme askellajibaanan ja vanhan metsän välisellä kärrytiellä. "Tietysti sopii, sittenhän on helpompi jutellakin", huikkaisen Ulrikalle silmää iskien takaisin ja käännän ylävartaloni satulassa väärinpäin voidakseni seurata kuinka Keena venyttää ja reipastaa askeltaan huippuvauhtiin saadakseen Aikun käynnillä kiinni, Ulrikan myötäillessä tamman mahtipontisia liikkeitä naurussasuin. Pian jatkamme siis matkaa rinnakkain, suut lakkaamatta käyden kun höpötämme tallilla sattuneista kommelluksista, tulevista tammojenastutushaaveista, joulunodotuksesta, seuraavasta kesästä, ja kaikesta muustakin mahdollisesta maan ja taivaan välillä.
"Hei ravattaisko välillä?", kysäisen kun tajuan tallustaneemme jo pitkän matkaa löysin ohjin, hevosten haistellessa lunta ja napsiessa lumisia, tien ylle kaartuvia kuusenoksia parempiin suihin rinnakkain lompsien. "Joo, hyvä idea", Ulrika naurahtaa. Kokoamme ohjat ja kannustamme ratsumme yhtaikaa rentoon, reippaaseen raviin jota keventelemme lähes samaan tahtiin. Aiemmin kun tie haarautui jatkumaan joko rinnettä alas järvelle tai vasemmalle pellon ja kuusimetsän väliin, valitsimme ylemmän metsään suuntautuvan reitin. Nyt molemmilla puolillamme kohoaa ylväs kuusimetsä lumisine latvoineen ja oksineen, siellä täällä aluskasvillisuus onnistuu vielä pilkistämään kevyen lumikinoksen alta ja lähes joka puolella risteilee oravien ja jänisten jälkiä. Ravaamme hevosten valitsemaa reipasta tahtia eteenpäin hiekka- ja lehtipohjaisella, lumen kuorruttamalla tiellä joka tekee loivia mutkia siellä täällä. Jonkin matkaa hiljaisuuden keskellä, ainoiden äänien ollessa satuloiden narina ja hevosten kavioiden kopse ja töminä, saavumme tallin naapurin omistamalle pellolle joka avautuu edessämme suurena, tasaisena lumikenttänä.
"Kuule, eikös oliskin aika vähän laukata?" kysäisen Ulrikalta pilkettä silmäkulmassa tietäen että meillä on lupa ratsastaa lähes kaikilla naapurin pelloilla näin talvisaikaan. Keena tuntuu ymmärtävän lauseen vähintään yhtä hyvin kuin Ulrika, sillä se nosta heti niin korvat kuin päänsäkin pystyyn ja aloittaa innokaan tepsuttamisen, joka pian tarttuu Aikkuunkin. Nauraen Ulrika vain nyökkää, ja salamana kiitävätkin jo kaksi ratsuamme poikki pellon minkä suhteellisen lyhyiltä kintuiltaan pystyvät, hännät viireinä tuulessa hulmuten ja lumi perässämme pöllyten! Naurumme, hevostemme puuskutus ja niiden kavioiden töminä kaikuvat varmasti kauas, niin hauskaa on vain istua kyydissä kun hevonen allasi juoksee täyttä vauhtia, loikkii eteenpäin kunnon ponnistuksin ja sen pehmyt harja hulmuaa kasvoillesi tuulen nipistellessä poskiasi ja saaden silmäsi valumaan.
Mutta kaikki hauska loppuu aikanaan, myös pelto jolla laukkaamme, ja on pakko hidastaa ravin kautta käyntiin, mikä tässä vaiheessa sopii ihan hyvin ratsuillemmekin, jotka puuskuttavat kaulat kevyesti hionneina pitkästä laukasta. "Se oli kyllä parasta pitkään aikaan", toteaa Ulrika naama kestovirneessä, enkä voi kuin nyökätä ja naurahtaa hengästyneenä. Annamme taas ratsuillemme pitkät ohjat kun suuntaamme pellolta metsän siimekseen kiemurtelevalle polulle, jossa joudumme kulkemään perätysten, minä ja Ainotar ensimmäisinä. Aikku ei tietenkään voi vastustaa kiusausta vaan repii lumisia puiden oksia hampaillaan, tiputtaen tietysti samalla aimo annoksia tuota ihastuttavan viileää ainetta meidän kaikkien niskaan. Mutta ei sillekään jaksa näin onnellisena kuin nauraa!
Polku, jolla tammat varsin varmajalkaisesti askeltavat, nousee harjun rinnettä ylöspäin, jolloin nousemme kevyeen istuntaan ja annamme ratsujen tehdä töitä. Harjun laella polku kääntyy sen suuntaiseksi nyt korkeiden, kevyessä tuulenvireessä humisevien mäntyjen keskelle. "Hei tässähän voitaisiin ravata?", kysäisen Ulrikalta häneen päin satulassani kääntyneenä. "Joo, ravataan vaan, eiköhän nää neidot oo jo laukkailusta toipunu", toteaa Ulrika hymyillen. Siispä nostamme ravin, joka tällä kertaa tosin on rauhallisempi kuin ensimmäisellä ravipätkällä. Jatkamme matkaa ravissa läpi mäntymetsän, lumikuorrutteen alta pilkottelevien kanervien ohitse, pitkin polkua jonka lumenpinnan koskemattomuuden rikkoo silloin tällöin jäniksen loikkimajäljet. Polku jatkuu melko suorana pitkin harjun lakea kunnes laskeutuu notkelmaan jossa kesäisin voisi poimia vadelmia. Nyt alastomat vadelmapuskat on puettu kauniin valkoiseen lumivaippaan, joka ei tosin pääse vielä kimmaltamaan auringon valossa kellon ollessa aivan liian vähän siihen että aurinko olisi jaksanut kivuta tarpeeksi korkealle. Jonkin matkan päästä polku haarautuu, ja risteyksessä pysähdymme pohtimaan Ulrikan kanssa kumman reitin valitsemme. Päädymme vasemmalle, hiljalleen kohti tallin ohitse kulkevaa asvalttitietä suuntautuvalle polulle jolla on paremmat näköalat kuin toisella polulla.
Niinpä jatkamme matkaa edelleen ravaillen, nyt leikkimielisesti silkasta ilosta joululauluja laulellen. Petteri Punakuono raikuu lumipeitteisessä metsässä yhdessä kavioiden töminän kanssa, välillä kavio kolahtaa lumen alle piiloutuneeseen kiveen. Polku lähtee nyt nousemaan toiselle harjulle jolla lumi kimaltaakin upeasti auringon oranssissa valossa. Lupaa kysymättä Aikku ponnistaa ylämäkeen laukassa, mikä ei kuitenkaan haittaa koska tiedän tamman hidastavan heti tasaiselle päästyään ja niin se tekeekin ilman että minun tarvitsee asiasta huomauttaa. Ulrikan yllättyneestä äännähdyksestä ja takaa kuulemastani hevosen puuskutuksesta päättelen ettei Keenakaan malttanut köpsytellä rinnettä ylös hitaasti enkä voi kuin pudistaa huvittuneena päätäni tammojen innostuneisuudelle.
Laskeuduttuamme toiselta harjulta, jolta aukenivat henkeäsalpaavan upeat näkymät taakse kaukana alhaalla siintävälle, kevyen jään peittämälle järvelle ja molemmilla sivuilla ylitse lumilatvaisten, kimaltavien metsien, levenee polku sen verran että uskallan ehdottaa laukkaa. "No arvaa vaan!" huudahtaa Ulrika nauraen kun kysäisen haluaisivatko hän ja Keena laukata yhtä innokkaasti kuin minä ja Aikkukin. Niinpä annan Aikulle kevyet laukka-avut ja kohta taas kiidämme männyt ja polku silmissä vilistäen, ratsun energia satulan läpi takapuoleeni tuntuen ilon kupliessa sisälläni. Kun tie alkaa kiemurrella hidastan hiukan vastahakoisen Aikun raviin, jossa tamma heittelee kavioitaan intoa edelleen pursuen. Kurkkaan olkani yli kuinka Ulrika ja Keena vielä hiukan keskustelevat siitä kuka päättääkään vauhdista, mutta kohta kuulen Keenankin kavionkopseen rytmikkäänä lähes Aikun takapuolessa.
"Nyt pitäisi varmaan hidastaa käyntiin kun tulee tuo iso tie", totean taaksepäin satulassani vääntäytyneenä pidättäen samalla Aikun ohjaksista niin että se hidastaa käyntiin ja venyttää kaulaansa vetäisten samalla ohjat pitkiksi käsistäni. "Joo, valitettavasti", Ulrika vastaa ilmeisen haikein mielin. Nyt on jäljellä enää lyhyt matka isompaa tietä pitkin tallille, joten loppumatka pitää taittaa käynnissä. "Oli kyllä ihanin maastoretki pitkään aikaan, vastasatanut lumi saa näemmä niin ihmiset kuin hevosetkin ihan hulluiksi", Ulrika toteaa huvittuneena. "No niinpä, mut on tää vaan niin ihanaa sen kaiken kuran ja kaamoksen jälkeen", huikkaisen takaisin. "Hei mitäs jos otettas vielä uusinnat siitä Petteri Punakuonosta..."
~ Amar
Puettuani suitset kokonaan ratsuni päähän ja suljettuani vielä sen remmitkin astun Aikun karsinasta käytävälle ja tungen kypärämyssyn ja parempiakin aikoja nähneen, joskus mustaksi erottuneen samettikypärän päähäni. "Ulrika, ootteks te jo valmiita?" huikkaan vähän matkan päähän melko tyhjällä käytävällä. Keena-vuonohevoselle kuuluva turpa ilmestyy välittömästi ovenrakoon ja kohta perässä seuraa omaa kypärääni parempikuntoisella samettipotalla varustettu, mustahiuksisen naisen pää. "Joo, sain just mahavyönkin kiristettyä joten voidaan mennä", huikkaisee Ulrika leveän hymyn saattelemana. "Okei, lähdetään sitten!" hihkaisen innoissani hymyssäsuin, kaappaan ohjakset Aikun kauniinruskealta kaulalta ja saappaat ja rautakengät kuluneella käytävällä kopisten suuntaamme ulko-ovelle, jonka aukaistuani kohtaamme ihanan valon ja valkeuden tallin hämärämmänpuoleisen valaistuksen jälkeen.
"Voi kun täällä on iiiihanan valkoista ja pirteä ilma, ei tällaista voisi arvatakaan kun on sisällä tuolla tallissa kun ei edes ikkunoista tahdo nähdä ulos!" toteaa Ulrika innoissaan, vastasatanutta, juuri nousseen auringon valossa kimaltelevaa lunta silmät ihastuksesta soikeina katsellen. "No niinpä", totean naureskellen laskiessani Aikun satulan jalustimia ja kiristäessäni mahavyötä vielä piirun verran tallin edustalla johon ratsuni asettui seisomaan kuin patsas heti pyytäessäni. Ponnistan kevyesti satulaan (odotellen joulun jälkeistä aikaa jolloin satulaannousu ei liene yhtä helposti hoituva tapahtuma..), ongin jalustimet jalkoihini, suoristan ohjat mutkilta ja totean viereistä ratsukkoa katsoessani että hekin ovat valmiita lähtöön. "No niin, mennääs sitten", totean hymyissä suin ja painallan ratsuni kylkiä kevyesti nahkasaappaiden verhoamilla pohkeillani. Aikku lähtee välittömästi liikkelle ja ohjaan sen kentän sivuitse, lumeen peittyneiden vadelmapuskien vieritse maneesille johtavalle tielle, joka ehti valitettavasti jäätyä hiukan muhkuraiseksi ennen kuin sitä ehdittiin talven varalle tasoittaa. Aikku ja perässä innokkaasti seuraava Keena ovat kuitenkin tottuneet tiellä tallusteluun eikä haittaa ollenkaan vaikka kevyt, koskematon lumikerros onkin peittänyt reitin.
"Me tullaan Amar teidän rinnalle, sopiihan se", huikkaa Ulrika Keenan selästä ohitettuamme maneesin ja jatkaessamme askellajibaanan ja vanhan metsän välisellä kärrytiellä. "Tietysti sopii, sittenhän on helpompi jutellakin", huikkaisen Ulrikalle silmää iskien takaisin ja käännän ylävartaloni satulassa väärinpäin voidakseni seurata kuinka Keena venyttää ja reipastaa askeltaan huippuvauhtiin saadakseen Aikun käynnillä kiinni, Ulrikan myötäillessä tamman mahtipontisia liikkeitä naurussasuin. Pian jatkamme siis matkaa rinnakkain, suut lakkaamatta käyden kun höpötämme tallilla sattuneista kommelluksista, tulevista tammojenastutushaaveista, joulunodotuksesta, seuraavasta kesästä, ja kaikesta muustakin mahdollisesta maan ja taivaan välillä.
"Hei ravattaisko välillä?", kysäisen kun tajuan tallustaneemme jo pitkän matkaa löysin ohjin, hevosten haistellessa lunta ja napsiessa lumisia, tien ylle kaartuvia kuusenoksia parempiin suihin rinnakkain lompsien. "Joo, hyvä idea", Ulrika naurahtaa. Kokoamme ohjat ja kannustamme ratsumme yhtaikaa rentoon, reippaaseen raviin jota keventelemme lähes samaan tahtiin. Aiemmin kun tie haarautui jatkumaan joko rinnettä alas järvelle tai vasemmalle pellon ja kuusimetsän väliin, valitsimme ylemmän metsään suuntautuvan reitin. Nyt molemmilla puolillamme kohoaa ylväs kuusimetsä lumisine latvoineen ja oksineen, siellä täällä aluskasvillisuus onnistuu vielä pilkistämään kevyen lumikinoksen alta ja lähes joka puolella risteilee oravien ja jänisten jälkiä. Ravaamme hevosten valitsemaa reipasta tahtia eteenpäin hiekka- ja lehtipohjaisella, lumen kuorruttamalla tiellä joka tekee loivia mutkia siellä täällä. Jonkin matkaa hiljaisuuden keskellä, ainoiden äänien ollessa satuloiden narina ja hevosten kavioiden kopse ja töminä, saavumme tallin naapurin omistamalle pellolle joka avautuu edessämme suurena, tasaisena lumikenttänä.
"Kuule, eikös oliskin aika vähän laukata?" kysäisen Ulrikalta pilkettä silmäkulmassa tietäen että meillä on lupa ratsastaa lähes kaikilla naapurin pelloilla näin talvisaikaan. Keena tuntuu ymmärtävän lauseen vähintään yhtä hyvin kuin Ulrika, sillä se nosta heti niin korvat kuin päänsäkin pystyyn ja aloittaa innokaan tepsuttamisen, joka pian tarttuu Aikkuunkin. Nauraen Ulrika vain nyökkää, ja salamana kiitävätkin jo kaksi ratsuamme poikki pellon minkä suhteellisen lyhyiltä kintuiltaan pystyvät, hännät viireinä tuulessa hulmuten ja lumi perässämme pöllyten! Naurumme, hevostemme puuskutus ja niiden kavioiden töminä kaikuvat varmasti kauas, niin hauskaa on vain istua kyydissä kun hevonen allasi juoksee täyttä vauhtia, loikkii eteenpäin kunnon ponnistuksin ja sen pehmyt harja hulmuaa kasvoillesi tuulen nipistellessä poskiasi ja saaden silmäsi valumaan.
Mutta kaikki hauska loppuu aikanaan, myös pelto jolla laukkaamme, ja on pakko hidastaa ravin kautta käyntiin, mikä tässä vaiheessa sopii ihan hyvin ratsuillemmekin, jotka puuskuttavat kaulat kevyesti hionneina pitkästä laukasta. "Se oli kyllä parasta pitkään aikaan", toteaa Ulrika naama kestovirneessä, enkä voi kuin nyökätä ja naurahtaa hengästyneenä. Annamme taas ratsuillemme pitkät ohjat kun suuntaamme pellolta metsän siimekseen kiemurtelevalle polulle, jossa joudumme kulkemään perätysten, minä ja Ainotar ensimmäisinä. Aikku ei tietenkään voi vastustaa kiusausta vaan repii lumisia puiden oksia hampaillaan, tiputtaen tietysti samalla aimo annoksia tuota ihastuttavan viileää ainetta meidän kaikkien niskaan. Mutta ei sillekään jaksa näin onnellisena kuin nauraa!
Polku, jolla tammat varsin varmajalkaisesti askeltavat, nousee harjun rinnettä ylöspäin, jolloin nousemme kevyeen istuntaan ja annamme ratsujen tehdä töitä. Harjun laella polku kääntyy sen suuntaiseksi nyt korkeiden, kevyessä tuulenvireessä humisevien mäntyjen keskelle. "Hei tässähän voitaisiin ravata?", kysäisen Ulrikalta häneen päin satulassani kääntyneenä. "Joo, ravataan vaan, eiköhän nää neidot oo jo laukkailusta toipunu", toteaa Ulrika hymyillen. Siispä nostamme ravin, joka tällä kertaa tosin on rauhallisempi kuin ensimmäisellä ravipätkällä. Jatkamme matkaa ravissa läpi mäntymetsän, lumikuorrutteen alta pilkottelevien kanervien ohitse, pitkin polkua jonka lumenpinnan koskemattomuuden rikkoo silloin tällöin jäniksen loikkimajäljet. Polku jatkuu melko suorana pitkin harjun lakea kunnes laskeutuu notkelmaan jossa kesäisin voisi poimia vadelmia. Nyt alastomat vadelmapuskat on puettu kauniin valkoiseen lumivaippaan, joka ei tosin pääse vielä kimmaltamaan auringon valossa kellon ollessa aivan liian vähän siihen että aurinko olisi jaksanut kivuta tarpeeksi korkealle. Jonkin matkan päästä polku haarautuu, ja risteyksessä pysähdymme pohtimaan Ulrikan kanssa kumman reitin valitsemme. Päädymme vasemmalle, hiljalleen kohti tallin ohitse kulkevaa asvalttitietä suuntautuvalle polulle jolla on paremmat näköalat kuin toisella polulla.
Niinpä jatkamme matkaa edelleen ravaillen, nyt leikkimielisesti silkasta ilosta joululauluja laulellen. Petteri Punakuono raikuu lumipeitteisessä metsässä yhdessä kavioiden töminän kanssa, välillä kavio kolahtaa lumen alle piiloutuneeseen kiveen. Polku lähtee nyt nousemaan toiselle harjulle jolla lumi kimaltaakin upeasti auringon oranssissa valossa. Lupaa kysymättä Aikku ponnistaa ylämäkeen laukassa, mikä ei kuitenkaan haittaa koska tiedän tamman hidastavan heti tasaiselle päästyään ja niin se tekeekin ilman että minun tarvitsee asiasta huomauttaa. Ulrikan yllättyneestä äännähdyksestä ja takaa kuulemastani hevosen puuskutuksesta päättelen ettei Keenakaan malttanut köpsytellä rinnettä ylös hitaasti enkä voi kuin pudistaa huvittuneena päätäni tammojen innostuneisuudelle.
Laskeuduttuamme toiselta harjulta, jolta aukenivat henkeäsalpaavan upeat näkymät taakse kaukana alhaalla siintävälle, kevyen jään peittämälle järvelle ja molemmilla sivuilla ylitse lumilatvaisten, kimaltavien metsien, levenee polku sen verran että uskallan ehdottaa laukkaa. "No arvaa vaan!" huudahtaa Ulrika nauraen kun kysäisen haluaisivatko hän ja Keena laukata yhtä innokkaasti kuin minä ja Aikkukin. Niinpä annan Aikulle kevyet laukka-avut ja kohta taas kiidämme männyt ja polku silmissä vilistäen, ratsun energia satulan läpi takapuoleeni tuntuen ilon kupliessa sisälläni. Kun tie alkaa kiemurrella hidastan hiukan vastahakoisen Aikun raviin, jossa tamma heittelee kavioitaan intoa edelleen pursuen. Kurkkaan olkani yli kuinka Ulrika ja Keena vielä hiukan keskustelevat siitä kuka päättääkään vauhdista, mutta kohta kuulen Keenankin kavionkopseen rytmikkäänä lähes Aikun takapuolessa.
"Nyt pitäisi varmaan hidastaa käyntiin kun tulee tuo iso tie", totean taaksepäin satulassani vääntäytyneenä pidättäen samalla Aikun ohjaksista niin että se hidastaa käyntiin ja venyttää kaulaansa vetäisten samalla ohjat pitkiksi käsistäni. "Joo, valitettavasti", Ulrika vastaa ilmeisen haikein mielin. Nyt on jäljellä enää lyhyt matka isompaa tietä pitkin tallille, joten loppumatka pitää taittaa käynnissä. "Oli kyllä ihanin maastoretki pitkään aikaan, vastasatanut lumi saa näemmä niin ihmiset kuin hevosetkin ihan hulluiksi", Ulrika toteaa huvittuneena. "No niinpä, mut on tää vaan niin ihanaa sen kaiken kuran ja kaamoksen jälkeen", huikkaisen takaisin. "Hei mitäs jos otettas vielä uusinnat siitä Petteri Punakuonosta..."
~ Amar
tiistai 16. marraskuuta 2010
16.11.2010: Kouluköröttelyä
Aavistuksen roudassa oleva hiekka rahisi pyöräni renkaiden alla kun kurvasin tukka putkella Heijastuksen pihaan. Pysähdyin tallipihalle johtavan koivukujan puoleenväliin ihastelemaan maisemia ja tarhoissaan liikuskelevia hevosia. Oli kaunis, viileä myöhäissyksyinen iltapäivä. Taivaalla purjehti muutama pulleropilvi, ja aurinko paistoi. Lähestyvältä talvelta tuoksuva tuulenvire riehui puunlatvoissa. Oikein oiva sää ratsastamiseen.
Jätin pyöräni nojalleen tallin seinää vasten ja kumarruin vääntämään sen lukkoon. Vanhaa pyörääni en ollut suojannut kovinkaan kummoisesti varkailta, sillä se oli ollut niin vanha ja kolhuinen - mutta tämä pikkuisen aiemmin mainittu komea menopeli kiilsi uutuuttaan. En todellakaan ollut aikomassa menettää vaivalla isältä kinuttua upouutta pyörää kenellekään.
Tallustelin pääoven kautta talliin. Pollet rouskuttelivat karsinoissaan yhden aikoihin annettuja rehujaan. Tervehdin tallikäytävää pitkin viipottavaa, vuolaasti kännykkäänsä puhuvaa Elinaa heilauttamalla kättäni. Äänekäs brunetti vastasi moikkaukseeni nyökäyttämällä päätään. Hymyilin itsekseni. Kävelin Aikun karsinalle ja kurkistin oven yli. Suomenhevostamma nosti päätään korvat hörössä, mittaili minua hetken katseellaan ja totesi sitten, että olin ehdottomasti tylsempi tarkastelun kohde kuin muonat sen ruokalaarissa ja heinät karsinan lattialla. Niinpä Aikku laskikin päänsä takaisin alas ja jatkoi mussuttamista.
Maleksin toimistoon. Ihme ja kumma, Amar ei istunut huojuvien paperipinojen keskellä työpöytänsä ääressä. Tungin laukkuni pieneen hoitajan kaappiini ja rojahdin nurkassa kököttävälle nahkasohvalle. Upottuani mukavasti kahvin- ja hevosentuoksuisen sohvan syövereihin aloin katsella toimiston seinillä roikkuvia maalauksia ja vanhuuttaan hieman tummuneita valokuvia. Monet niistä olivat melko pölyisiä - kuikuiltuani vielä tarkemmin ympärilleni huomasin, että pölyhiukkasia oli muuallakin. Hyh hyh. Vaikken muuten ollut mikään himosiivooja, niin pölystä en tykännyt yhtään.
Mietin, ehdottaisinko pienen pieniä toimiston pikasiivoustalkoita Amarille. Kapusin ylös muhkealta sohvalta, käväisin nopeasti pikkuruisessa vessankoperossa ja tassuttelin tallin puolelle. Sekalaisten hirnahdusten ja hörähdysten kuoro kajahti vaimeana tallissa. Kasvoilleni kohosi virne kun harpoin satulahuoneeseen. Se kuitenkin katosi pian, sillä ovensuuhun seisahtuessani suuni loksahti auki ja silmät pyöristyivät - joku yliahkera otus oli siivonnut ennen lähinnä sikolätiltä näyttäneen huoneen säihkyvän puhtaaksi ! Vihelsin hiljaa astuessani peremmälle satulahuoneeseen. Kaikki epämääräiset mönjät oli kaavittu pois nurkista, lattialla lojuneet parittomat harjat, suojat ja muut vehkeet olivat löytäneet oikeille paikoilleen ja satulat sekä suitset olivat siististi omilla paikoillaan. Vau.
Sieppasin mukaani Aikun suitset, harjapakin ja satulan, jota kannoin vaivalloisesti yhden käsivarren varassa ja painelin takaisin tallikäytävälle. Tömäytin harjapakin suomipollen karsinan edessä maahan, ripustin suitset ovessa olevaan koukkuun ja nostin ähkäisten satulan sille varatulle telineelle. Phiuuh. Arvioituani ensin pikaisella hoitohevoseeni kohdistetulla silmäyksellä kuinka likainen se oli valikoin harjapakista tarvittavat puhdistusvälineet; pöly- ja pääharjan, pehmeän harjan ja kaviokoukun. Luikahdin karsinaan ja tuikkasin muut paitsi pehmeän harjan Aikun ruokakaukaloon, jossa oli vain ruoanmuruja pohjalla. Aikku hörähti minulle tervehdykseksi.
Taputin tamman kullanruskeaa kaulaa ja aloin sitten harjata sitä pitkin, voimakkain vedoin. Hoitsuni pörisi nautinnollisesti. Edettyäni harjauksessa Aikun lautasten kohdalle jouduin hetkellisesti lyttyyn seinän ja sen takaliston väliin kun se nojasi minua vasten. Työnsin tamman päättäväisesti kauemmas kiherrellen sen huvittavasti sivuille lotkahtaneille korville. Harjasin nopeasti Aikun jalat - ne eivät olleet kovinkaan likaiset - ja kiersin sitten toiselle puolelle ja toistin saman rumban. Kävin vaihtamassa pehmeän harjan pöläriin, jolla huiskin pikaisesti suomenhevosen läpi ja harjasin sitten hellästi sen pään.
Ottaessani riimua pois Aikun päästä tamma vilkaisi minua vekkulisti pitkien silmäripsiensä alta ja tunki turpansa kainalooni. Tunsin itseni salakuljettajaksi, joka oli kärähtänyt lentokentän turvatarkastuksessa, sillä Aikku laski päänsä alas ja haisteli varpaitani. Sitten polvia, sitten lantion seutua, sitten rintakehää ja lopuksi kasvoja. Hihitin tamman maistellessa mietteliäänä hiuksiani. "Okei, joo, myönnetään", sanoin muka alistuneena ja kaivoin taskuni pohjalta hevosnamin. Aikku näytti suorastaan riemastuneelta. Se hotkaisi herkun hetkessä ja jäi rouskuttamaan sitä haaveellisen näköisenä kun puhdistin nopeasti kaviot.
"Mainio tyttö", kehuin Aikkua vuolaasti, siirsin sen vaalean otsaharjan pois silmiltä ja pussasin sitä keskelle otsaa. Hain satulan karsinan ulkopuolelta. Heti kun tamma huomasi satulan käsivarsillani, sen mahanseutu pullistui kummasti. "Jaa-a", totesin itsekseni, pujahdin Aikun kaulan ali ja nostin satulan sen kaulalle välittämättä sen vaisuista luimaisuista. Liu'utin satulan oikealle paikalleen sään taakse ja aloin vähä vähältä kiristää satulavyötä. Aikku pullisti vatsaansa. "Ja se vatsa sisään, mars" naurahdin. Aikku katsahti minuun ja tyhjensi sitten äkkiä sisäiset happivarastonsa. Kylläpä on tottelevainen poni, tuumin itsekseni. Kiristin satulavyötä reiällä tai parilla ja rapsutin sitä kiitokseksi.
Suitset Aikku antoi pistää täysin ongelmitta. Tamma kökötti paikoillaan kun laitoin sille kuolaimet suuhun. Leukahihnaa pistäessäni varmistin, että nyrkkini mahtui hihnan ja Aikun leukaperien väliin. Turpahihnan kohdalla tungin kaksi sormea hihnan alle, jolloin tiesin sen olivan sopivan löysällä. Pujotin Aikun pään yli heilauttamani suitset jalustimien taakse, jottei se sotkeutuisi niihin ja käväisin hakemassa kaapistani kypärän, hanskat ja raipan. Palasin takaisin karsinalle vetäen paksun harmaan hupparini vetoketjun aivan ylös asti. Tartuin ohjiin, avasin karsinan oven ja talutin hoitsuni käytävälle.
Aikku käveli nätisti vierelläni kun taapersin sen kanssa kentälle. Pysäytin suokkimamman keskelle kenttää kaartoon, vein ohjat taas kaulalle, kävin laskemassa jalustimet alas ja kiristin satulavyötä vielä muutamalla reiällä. Kokosin ohjat ja keskipitkän kouluraipan vasempaan käteeni ottaen toisella tukevan otteen satulan takakaaresta. Panin vasemman jalkani jalustimeen ja ponnahdin satulaan välttäen rysähtämästä sinne koko painollani.
Säädin satulasta käsin jalustimet koivilleni sopiviksi Aikun lepuuttaessa oikeaa, valkoisen puolisukan verhoamaa takajalkaansa. Saatuani kaikki remmit ja remelit valmiuteen painoin pohkeeni tamman vaaleanruskeisiin kylkiin ohjaten sen uralle vasemmassa kierroksessa. Aikku kulki näin alkuun leppoisaa vauhtia kaula pitkänä ja vähän jäykkänä. Myötäilin hevosen pehmeitä liikkeitä rennosti ristiselästä joustaen. Kävelimme suunnilleen kymmenen minuutin ajan ohjat pitkinä. Aikun lämmiteltyä lihaksensa toimintakuntoon päätin aloittaa kunnolla työnteon.
Komensin Aikun raviin antamalla sille tomerasti pohkeita. Kyllä rouva siihen siirtyikin, joskin hieman laiskanpuoleisesti. Se ei nostanut jalkojaan kunnolla ja venytti edelleen kaulaansa pitkälle. Rupesin kevyesti maiskuttaen ratsastamaan kentän joka kulmaan noin kymmenen metrin voltin. Asetuksistani ja taivutuksistani huolimatta Aikku kulki suorana kuin tikku. Kopautin sitä kylkiin hieman kovemmin ja näpäytin samanaikaisesti raipalla kaulalle. Pyysin tammalta pitkillä sivuilla lisättyä ravia ja lyhyiden sivujen keskellä pysähdyksiä. Lämmittelystä huolimatta Aikku alkoi vasta nyt vetreytyä.
Pikku hiljaa suomipollen pää nousi ylemmäs ja turpa hivuttautui lähemmäs ryntäitä. Tempon- ja askellajinvaihtelut alkoivat sujua, ja tunsin kuinka Aikku rupesi kunnolla työskentelemään takajaloillaan. Jätin hetken kuluttua pysähdykset pois ja vaihdoin voltit pääty-ympyröihin. Taivutin ja asetin huolellisesti suu tiukkana viivana. Tällä kertaa Aikku ravasikin jo paljon energisemmin ja taivutti itseään hyvin. Se pärskähteli hyväntuulisesti, kun tein kentän poikki rata pituussuuntaan leikkaan ja tein samat harjoitukset toiseen suuntaan.
Noin varttitunnin kestäneitten perusharjoitusten jälkeen annoin Aikun levähtää hetken ajan. Rouvan askeleet kulkivat energisesti ja korvat osoittivat eteenpäin. Kumarruin tamman ruskean kaulan ylle ja taputin sitä hyväksyvästi. Sitten keräilin taas pitkiksi päästämäni ohjat käsiini ja ratsastin suuren, pyöreän keskiympyrän. Keskiympyrän jälkeen annoin Aikulle laukkapohkeet. Hoitohevoseni ponkaisi aluksi hieman takertelevaan laukkaan. Hetkellinen kankeus kuitenkin katosi melkein heti. Aikku oikoi hieman kulmissa ja joissain kohdissa myös hidasti, jolloin käskin sitä terävällä kielen naksautuksella ja pohkeilla eteenpäin. Kulmien kohdalla painoin oikean pohkeeni napakasti tamman kylkiin, ratsastin sen syvälle kulmaan ja asetin sitten sisälle päin.
Laukattuamme noin seitsemän kierrosta hidastin Aikun raviin, keskityin pitämään takapuoleni tiukasti satulassa laukan jälkeisen kiitoravin pienessä pomputuksessa, tein täyskaarron ja nostin jälleen laukan. Ja taas tehtiin samat harjoitukset, mutta vain toisessa kierroksessa.
Päätin pienen koulutreenini Aikun kanssa kymmenen minuutin jäähdyttelylompsintaan ohjat löysinä. Aikku puhkui vieläkin intoa ja olisi ilmeisesti jatkanut ilomielin karauttelemista ympäri kenttää. Kiedoin kädet sen vahvan, kullanruskean kaulan ympärille ja rapsutin oikein kunnolla lavasta. Olin testannut tamman osaamista perusasioissa, ja rouva vaikutti oikein mukavalta ratsastaa! Ehkä hieman hitaalta ja pökkelöltä ensi alkuun, mutta kyllähän se siitä syttyi, kun rupesi kunnolla töitä tekemään. Olin juuri ohjannut pärskivän Aikun kaartoon ja hypännyt alas selästä, kun Amar saapui nojailemaan portin pieleen.
"No?" tallin omistajatar kysyi ystävällisesti.
"Aikku on mahtava! Tosi ihana! Alkumetrit se meni vähän hitaanpuoleisesti, mutta kyllä siitä sitten loppujen lopuksi löytyy aika paljon ruutia", hehkutin. Hymyni ulottui korvasta korvaan, ja poskilla paloivat punaiset läikät.
"No sehän on hyvä. Se nauttii kouluratsastuksesta. Esteetkin Aikku ylittää ihan hienosti, muttei niin innokkaasti kuin jolkottelee tekemässä voltteja ja pohkeenväistöjä tai viipottaa maastossa pitkin mettää."
"Jaa. Voisin seuraavalla kerralla kokeilla, miten se hyppää..."
"Kiva. Mutta minun täytyykin tästä lähteä, melkoinen kasa paperitöitä odottaa..."
Nyökättyään hyvästiksi Amar painui sisälle talliin, ja olin erottavani hiljaista mutinaa, joka saattoi olla "vihaan paperihommia" tai "hmm mm mm hm" - tai ainakin jotain sinne päin. Pieni hymy hiipi suunpieliini. Amarin punaisen ponihännän kadottua kulman taakse löysäsin minun ja Amarin juttutuokion ajan kärsivällisesti odotelleen Aikun satulavyön ja nostin jalustimet ylös. Itsekseni hyräillen lähdin taluttamaan hoitohevostani kohti tallia. Tamma ihmetteli kirpakassa syyssäässä puiden nakuja oksia kahisuttelevaa tuulta ja bongaili muutamia siellä täällä rehottavia ruohotuppoja, muttei kuitenkaan kilttinä tyttönä rynnännyt maistelemaan niitä.
Karsinassa riisuin Aikulta varusteet, luiskautin riimun sen päähän ja jätin sen sitten hörppimään äänekkäitten loiskahdusten kera vettä juoma-automaatista. Tamman kostuttaessa treenin aikana kuivunutta kurkkuaan vein satulan varustehuoneeseen - en voinut taaskaan olla ihastelematta huoneen moitteetonta siisteyttä - ja huuhtelin suitsien kuolaimista kaiken mönjän ja syljen. Niputin suitset pikaisesti ja kävin viemässä nekin satulahuoneeseen. Tämän jälkeen palasin Aikun karsinalle, harjasin suokkimamman kevyesti, kokeilin sen jalat läpi (ei turvotusta, epäilyttävän lämpimiä tai aristavia kohtia eikä patteja: kaikki oli kunnossa) ja jäin hetkeksi silittelemään sitä.
Jätin Aikun lepäilemään karsinaansa ja kipaisin toimistoon. Loikoilin sohvannurkassa Annikan, Wonderin ja Liisan kanssa ja vaihdoin välillä muutaman sanasen toimiston pöydän ääressä töitä paiskivan Amarin kanssa. Tuntihan siinä kului nopsasti, ja olisin mieluusti jäänyt tallille pidemmäksi aikaa, mutta kännykkä hälytti. Äiti komensi minut kotiin pikkuveljeä vahtimaan. Keräsin kamppeeni kaapistani, toivotin Amarille hyvää onnea paprujensa parissa, heilautin kättäni Wonderille, Liisalle ja Annikalle ja painelin pihalle avaamaan pyöräni lukon. Polkaisin kulkupelini vauhtiin ja suuntasin kohti kotia muistellen päivän tapahtumia.
~ Gnomzu
~ Gnomzu
sunnuntai 31. lokakuuta 2010
halloweentapahtumailta Wonderin & Karosin silmin ja tunnelmin..
(tapahtuma johon tarina liittyy)
Pimeä tie, kaukana takana näen viimeisen katulampun sammuvan aivan yht´äkkiä. Metsästä kuulen tuulen suhinaa ja edessä näin tumman hahmon hiljaa lähestyvän. Selkääni pitkin laskeutuvat kylmät väreet. Hiukseni hulmahtavat kylmässä tuulessa ja samassa viereisen ladon kätköistä kuuluu aavemainen ulina. Säpsähdän ja käännähdän ympäri. Musta kissa loikkaa ladosta ulos ja juoksee sihisten pois. Pinkaisen juoksuun!
Kun tallipiha häämöttää edessäni, pysähdyn viimein haukkomaan happea. Aavemainen piha seisoo edessäni, kurpitsa lyhdyt valaisevat heikosti tietäni kohti maneesia. Lepakoiden varjot maneesin seinää vasten saavat sydämeni hakkaamaan hullunlailla. Kiirehdin tallinovelle ja vetäisen oven auki. Kiljaisen!
Pelottavaan noita asuun pukeutunut Amar väläyttää veriset tekohampaat näkyville ja nauraa kuin häijy noita-akka.
- Sinä säikäytit minut! Huudahdan ja vedän oven perässäni kiinni.
- Hahhaa! Karmivaa Halloweeniä Wonder! Amar toivottaa.
Hetken juttutuokion jälkeen jatkan matkaani kohti toimistoa. Kuulen käytävälle asti toimiston karmivan hitaan ja synkän musiikin. Astun toimistoon ja saan kasvoilleni ison mustan lepakon ruumiin. Jätän nopeasti kaamean elukan taakseni ja loikkaan kynnyksen yli mustaksi verhoiltuun huoneeseen. Muutamat tallitytöt toivottavat minut tervetulleeksi ja ottavat vastaan tuomiseni: lakritsi kuorrutuksella kuorrutetun kakun, jonka koristeina ovat pienet kurpitsa palat ja häijyt lepakot. Kaadan isoon mustaksi maalattuun muovimukiin veren näköistä halloween-boolia ja käteeni nappaan pienen hämähäkkipikkuleivän. Liityn muiden juhlijoiden seuraan ja maistelen maukasta pikkuleipää.
Amar toivottaa pian kaikki yhteistuumin tervetulleeksi, kertoo illan tapahtumasta tarkemmin ja antaa tallityttöjen lukea kaamean halloween kertomuksen. Kertomuksen päätteeksi tallin ovi rämähtää selkosen selälleen ja sisään astelee mustiin pukeutunut Ulrika. Sydämeni hakkaa taas muutaman minuutin ajan hullunlailla, kunnes rauhoitun. Useat vieraat ja kävijät jatkavat vielä juhlintaa, mutta minä pujahdan tallin puolelle. Karos on vielä pukematta.
Kävelen pimeän käytävän poikki ja seisahdun orin karsinalle. Karos katsoo minua tummilla silmillään ja seisoo edessäni isona ja jykevänä.
- Hyvää Halloweeniä herraseni, kuiskaan ja silitän orin turpaa. Karos päästää ilmoilleen kovaäänisen ja aavemaisen hirnunnan ja paiskaa kavionsa vasten betonilattiaa.
- Shh! Karos! kuiskaan ja vilkuilen ympärilleni. Hipsin satulahuoneeseen, jota kuunvalo valaisee aavemaisesti. Nappaan aiemmin päivällä tuomani muovipussin, satulan, suitset ja harjat. Palaan orin karsinalle ja painan noitahattuani tiukemmin vasten päätäni. Sidon Karosin ripeästi kiinni ja suin sen huolellisesti. Himmeässä valaistuksessa työskenteleminen on hieman pelottavaa, mutta samalla kiehtovaa. Suittuani hevosen, tarkistan sen kaviot ja käärin oranssit pintelit jalkoihin. Kaivan muovipussista eilen ostamani oranssin ratsastusloimen, jonka levitän ratsun selkään. Kiinnitän sen huolellisesti, satuloin hevosen ja pistän vielä loput remmit kiinni. Asetan oranssinvärisen kaulakappaleen paikoilleen ja sujautan korvat sisään oranssiin korvahuppuun. Suitset pujotan orin päähän ja taputan hevosta nopeasti. Koristelen vielä suitset oransseilla heijastinremmeillä ja pelottavilla pienillä lepakkokoristeilla. Varmistan että koristeet pysyvät paikoillaan ja sujautan viimeiset heijastimet vielä häntään ja satulaan. Täysin oransseihin ”pukeutunut” uljas kurpitsaratsuni, päästää ilmoilleen vielä yhden hirnahduksen ennen kuin astumme käytävälle. Näen kuinka hevosia on ilmestynyt verryttely alueelle ja ihmisiä lappaa sisälle maneesiin suurina laumoina. Ennen kuin pujahdamme viileään halloween iltaan, varmistan hevosen ja oman asustuksen, pitäen erityistä huolta siitä ettei asuste rajoita Karosin liikkumista. Itselläni on tänä karmivana iltana päälläni itse tehty noita-asu. Päässäni minulla on noitahattu, jonka alla ratsastuskypärä. Kypärän alta pilkottaa runsaan peruukin tumma tukka, joka valahtaa alas hartioilleni. Kasvoni ovat kalpeaksi värjätyt ja silmät tummat ja hehkuvan punaiset. Päälläni liehuu musta viitta ja jaloissani minulla on tummat ratsastussaappaat, lepakko koristein sekä pelottavan hohtavat kannukset. Vedän viittaa tiukemmin ylleni ja talutan hevosen kohti kurpitsa pihaa.
Kun pääsemme Karosin kanssa pihalle, pujottelemme kurpitsa polkua pitkin kentälle. Kisat ovat alkamassa jännittävissä tunnelmissa. Kuulen Amarin kuulutuksen. Hän kertoo kisojen ideasta ja suorittamismahdollisuuksista, sekä kehottaa ihmisiä nauttimaan karmivasta tunnelmasta. Ihmiset taputtavat käsiään ja hyytävä musiikki laitetaan soimaan. Nousen ratsaille ja lähdemme kävelemään Karosin kanssa kenttää ympäri. Me ehdimme huolellisesti verryttelemään, koska kisaajia on melko paljon.
Sujautan kämmeneni hevosen harjan joukkoon ja taputan sitä hiljaa. Metsästä loistaa aavemainen kuunvalaistus, joka saa pelottavat kurpitsalyhdyt loistamaan entistä aavemaisemmin. Kokoan ohjia ja siirrymme Karosin kanssa hiljaiseen raviin. Iloinen hevonen seuraa tallin tapahtumia korvat höröllä ja silmäilee kummeksuen lepattavia lepakoita. Fiksu hevonen kumminkin ymmärtää varsin pian niiden olevan vaarattomia. Verryttely aikaa on vielä noin 10minuuttia, kunnes kisat aloitetaan ensimmäisellä luokalla. Ratsastan Karosia mahdollisimman taipuneeksi, jotta se saa pujoteltua kaikki tolpat mahdollisimman nopeasti ja helposti. Otamme vielä muutaman suunnan vaihdon, ennen kuin siirrymme laukkaan. Laukkaamme ensin ympyrällä, kumpaankin suuntaan väistellen samalla muita verryttelijöitä. Asetan ja taivutan Karosia, sekä käytän varsin paljon ulkoapujani. Pienennän ympyrää pikku hiljaa, jolloin ori joutuu tiivistämään askeleitaan ja laukkaamaan hieman rauhallisemmin. Kehun oria ja otamme vielä toiseen suuntaan. Kello käy ja pian Amar tulee ilmoittamaan että voimme käydä vilkaisemassa maneesin rataa. Laskeudun kurpitsaponin kyydistä ja ojennan ohjat eräälle ystävälleni, pinkaisten välittömästi maneesiin. Vaikka maneesin täyttää vain himmeä hohtava valaistus, näin kuinka paljon halloween juhlijoita on kerääntynyt katsomoon. Puren huulta ja vilkaisen kisaosuutta. Tilavaan maneesin on aseteltu neljä rataa, joista jokainen on täsmälleen samanlainen. Viisi tolppaa jotka tulisi pujotella mahdollisimman ripeästi ylittämättä rajoja tai tiputtamatta tolppien päissä jököttäviä kurpitsoja. Arvioin välimatkoja ripeästi, kunnes tulee ilmoitus että ensimmäiset ratsukot aloittavat. Palaan Karosin luokse ja heilautan jalkani satulan ylitse. Asettelen viitan paikoilleen ja kehotan hevosta eteenpäin. Ensimmäiset neljä ratsukkoa on asettunut lähtöpaikoille. Pillin vihellyksestä hevoset ampaisevat liikkeelle ja lähtevät pujottelemaan kukin omaan tyylin ja tahtiin tolppia läpi. Kun ensimmäinen ratsukko pääsee maaliin alkaa katsomo osoittamaan suosiota innokkaasti huutaen ja taputtaen.
Nyt on meidän vuoromme. Me ja kolme muuta ratsukkoa asetumme lähtölinjalle. Pidän hevosen hyvin hereillä, asettuneena lähtösuuntaan ja pohkeeni lähtövalmiudessa. Kun pillin vihellys kajahtaa ilmoille, painan pohkeeni hevosen kylkiin ja loikkaamme matkaan. Johdan kädellä, asetan, käytän ulkoapuja sekä painoapujani ja kannusta hevosta juoksemaan. Syöksymme eteenpäin askel askeleelta jokainen lähes samalla viivalla. Kolmas, neljäs ja viimeinen. Yli maaliviivan! Ja voittaja on ****** & *****! Yleisö osoittaa suosiotaan voittajalle. Palaamme hengästyneinä koko poppo verryttely alueelle ja menemme jäähdyttelemään. Karos viskoo päätään iloisesti ja ravailee allani. Seuraava kisamme on luokassa d, mutta siihen on vielä aikaa. Kun Karos on saanut hengityksensä tasaantumaan, laskeudun ratsailta ja talutan hevosen maneesin ovelle. Useat ratsukot ovat kerääntyneet seuraamaan kilpailun etenemistä maneesin oville. Varmistamme Karosin kanssa ettemme ole tiellä ja jäämme paikoillemme. Pujottelu kisa jatkuu vielä muutaman erän, kunnes on taas radan rakennuksen aika. Voittajien huulilla komeilee hymy. Ystäväni saapuu paikalle.
- Jos haluat mennä auttamaan radan rakennuksessa tai jossain muussa, niin mene ihmeessä, minä voin pitää oria, ystäväni sanoo.
- Kiitos, vastaan ja ojennan Karosin ohjat Roosalle. Roosa itse tuntee hevoset hyvin ja tulee hyvin juttuun Karosinkin kanssa.
Pinkaisen radalle auttamaan tolppien kannossa ja kurpitsojen siivoamisessa. Melkoisen moni kurpitsa on saanut kyytiä. Rakennamme uudet tolpat ja kiinnitämme makeiskorit killumaan niiden päihin. Asetamme luudat paikoilleen ja ilmoitamme radan olevan valmis. Ratsukot sujahtavat maneesin ovista sisään hennon hämähäkin seitin alitse. Amar kuuluttaa luokan alkaneeksi ja pyytää kilpailijat paikoilleen. Hurraamme ja kannustamme ratsukoita ja voihkaisemme epäonnistumisille. Mutta voittajat, he saavat raikuvat suosionosoitukset! Kilpailut etenevät mukavaa tahtia. Autan ratojen kunnostuksessa ja rakennuksessa, kunnes minun on aika mennä taas verryttelemään.
Palaan Karosin selässä verryttelyalueelle, jonne on rakennettu este. Käytämme verryttelyajan huolellisesti ja hyppäämme muutaman onnistuneen hypyn yli leveän ja pelottavan esteen. Este on koristeltu hämähäkin verkoin, lepakoin, kurpitsoin, pressuin ja ämpärein. Useat hevoset kieltäytyvät moisesta esteestä ja saavat härdelliä aikaiseksi verryttely alueella. Onneksi taitavat ratsastajat kannustavat hevoset peloista huolimatta yli esteiden ja järjestys palaa kentälle. Pujottelen muutaman harjoitustolpan esteen jälkeen ja menen odottamaan vuoroani maneesin ovelle. Ketterät ponit ylittävät esteet tuosta vain varmoine ratsastajineen, nyt rupeaa jo jännittämään! Kun minut kuulutetaan radalle, sujahdan verkon alitse ja ohjaan Karosin keskelle maneesia. Nielaisen kuuluvasti ja vilkaisen Amaria, joka antaa pillistä merkin.
Kannustan hevosen liikkeelle ja loikkaamme yli pelottavan esteen. Este tuli Karosin eteen sen verran nopeasti, ettei ori ehtinyt moista pelätäkään. Mutta kun ensimmäinen tolppa on pujoteltu ja käännös on taas kohti estettä, nostaa Karos korvansa pystyyn ja hidastaa tahtia. Kehotan kannuksillani hevosta eteenpäin, pidän Karosin turvan ylhäällä ja laukan reippaana ja pitkänä. Hevonen ehtii vielä epäröimään muutaman metriä ennen, mutta reipas kannustus saa orin pomppaamaan lähes paikoiltaan esteen yli. Otamme äsken hukatun ajan umpeen, kiertämällä tolpan reippaasti ja palaamalla taas esteen luokse. Ajattelen nyt että pitkä laukka pitkä kaula ja nyt ehtii Karoskin jo hieman rentoutua ja ottaa hyvän hypyn.
- Hyvä Karos! Kehun nopeasti äänelläni ja kannustan taas hevosta juoksemaan. Kolmas tolppa on jo ulottuvillamme ja muutaman askeleen jälkeen taas este turpamme edessä. Nyt Karos havaitsee liehuvat noitahatut tolppien päissä ja kavahtaa niitä. Onneksi minulla on ohjat kireällä, joten saan hevosen esteen yli pienestä säikähdyksestä huolimatta. Kehuin taas Karosia, pujottelemme neljännen tolpan ja palaamme esteelle. Karos loikkaa hyppyyn ja pujottelee vielä viimeisen tolpan ennen viimeistä hyppyä, jonka se suorittaa taitavasti. Loikkaamme maaliviivan ylitse ja saamme railakkaat suosionosoitukset. Taputan kurpitsapollea iloisesti, ja jäämme jännittyneinä odottamaan tuloksia.
Palaamme verryttelyalueelle odottamaan toisen luokan alkua. Kaksi luokkaa on jo takanapäin ja edessä häämöttää vielä pukuratsastusluokka. Karos pärskähtää allani ja kulkee vapain ohjin. Onhan sillekin annettava vielä rentoutumisen aika ennen viimeistä koitosta.
Katsojat saavat pitää pienen tauon, kun Amar saapastelee noitalakki keikkuen verryttelyalueelle.
- Hyvää iltaa kilpailijat! Pyytäisin nyt kaikkia jotka eivät osallistu pukuratsastusluokkaan poistumaan hetkeksi kentältä.
Kuluu hetki aikaa kun hevosia johdatellaan ulos kentältä ja kentälle. Kun kaikki on taas järjestyksessä Amar jatkaa:
- Noniin, elikäs teidät jaetaan nyt 3-4 hengen ryhmiin ja teidät kutsutaan ryhmä kerrallaan maneesin kilpailu alueelle, jolloin te näytätte parhaanne mukaan hevosten kanssa käynti, ravi ja laukka-näytteet esitellen samalla pukukokonaisuuksianne, joten muistakaa väläyttää esille myös pienimmätkin yksityiskohdat! Onnea kilpailuun! Amar toivottaa ja palaa maneesiin. Kilpailujen työntekijä kuuluttaa ryhmät ja kehottaa meitä valmistautumaan luokkaan kymmenessä minuutissa.
Minun ryhmääni kuuluu meidän lisäksi valkoinen ritariratsu, pelottavan kuolleen ritarin ratsastamana sekä pieni ruunikko New Forest poni puettuna hämähäkki pukuun, ratsastajan ollessa hämähäkkimies. Harjoittelemme verryttelyssä yhteisen sävelen löytämistä. Pienen ponin vuoksi askelluksemme saa olla hieman hitaampaa ja lyhyempää kuin normaalisti. Sovimme järjestyksen koko järjestyksen mukaisesti. Valkoinen ritariratsu johtaa joukkoa, jonka jälkeen tulemme minä ja Karos ja meidän perässä hämähäkki ratsukko. Otamme verryttely alueella jokaista askellajia, ja yritämme parannella yhteistyötämme pienten lisäysten merkeissä. Kun ensimmäinen ryhmä kuulutetaan sisään, pujahdamme porteista ulos ja menemme seisomaan maneesin kulmalle. Me olemme toisina.
Kun ensimmäinen ryhmä palaa maneesista, vilkaisemme jännittyneinä toisiamme ja astelemme jonossa maneesiin hymy huulilla. Liikuttelen kuolainta Karosin suussa ja teen pohkeillani pieniä impulsseja orin kylkiin. Karos on hyvin kuulolla ja kun astelemme ympyrälle, se taipuu nätisti ja kulkee kaula kaarella, nostellen jalkojaan ylväästi. Takanamme kulkeva new forest nauttii yleisön suosiosta ja vilkuilee ympärilleen silmät loistaen. Asusteet välkkyen ja yleisön hurraukset kaikuen kuljemme reippaassa tempossa ympyrällä tuomarien seisoessa keskellä. Muutaman kierroksen jälkeen Amar pyytää meitä siirtymään kevyeeseen raviin. Karos on kovalla innolla juoksemassa reippaaseen tahtiin, mutta kunnon pidätteet saavat orin tyyntymään ja kulkemaan jälleen hyvin asettuneena ja hyvässä peräänannossa. Karos pääsee erinomaisesti liikkumaan asusteissaan, joita olin suunnitellut jo pitkään. Meidät pyydetään ottamaan pysähdys, joka luonnistuu jokaiselta ratsukolta helposti. Saamme luvan jatkaa ravia vielä hetken ja siirtyä sitten laukkaan. Laukkaamme hidastempoista, mutta siistiä laukkaa, jotta pieni hämähäkkiponikin pysyy menossa mukana. hevoset korskuvat ja saavat aplodit kun tuomari pyytää meitä poistumaan käynnissä paikalta.
Kun pääsemme ulos maneesista, huokaisemme yhteen ääneen.
- Eikös se mennytkin ihan hienosti? Kuollut ritari varmistaa.
- Minun mielestäni aikanakin, naurahdan ja taputan kurpitsapollea.
- Ja minun, Donnakin, tai siis tarkoitan hämähäkkiponikin pysyi hienosti isojen ponien perässä, vaikka yleensä se ei viitsi paljoa hoppuilla, hämähäkkiponin ratsastaja naurahtaa. Nauramme yhteen ääneen ja palaamme verryttelyalueelle. Annan Karosin kävellä kunnolla vapain ohjin, kunnes kaikki ratsukot pyydetään maneesiin. Maneesissa onkin jo aika täyttä kun viimeiset ratsukot ovat pujahtaneet sisälle. Amar kiittää loistavasta Halloween kilpailusta ja illanvietosta, sekä jakaa jokaiselle pienen halloween makeispussin. Palkintojen jako suoritetaan, jonka jälkeen liu´umme hiljalleen ulos raikkaaseen ja pimeään lokakuiseen iltaan. Vierailevat kilpailijat palaavat kuljetusautoilleen ja tallin hevoset sujahtavat karsinoihin. Väsymys painaa jo päälle, ilta on ollut täynnä tekemistä ja aivan mahtavaa ohjelmaa, en voi olla kuin tyytyväinen Karosiin ja koko Heijastuksen väkeen ja toimintaan.
Riisun hevosen asusteista ja varusteista ja asetan ne käytävälle odottamaan. Harjaan Karosin huolellisesti, tunnustelen jalat ja puhdistan kaviot. Tallityöntekijät ovat hoitaneet hevosten ruuat ja karsinat kuntoon ennen tapahtumaa, joten Karos pääsee suoraan nauttimaan mahtavasta halloween ateriastaan ja puhtaasta karsinastaan. Toivotan Karosille vielä hyvää Halloweeniä ja pujahdan pimeän käytävän poikki satulahuoneeseen. Pistän tavarat huolellisesti paikoilleen ja riisun oman asunkin. Vaihdan leppoisat kollarit päälleni, tungen asun muovipussiin ja saapastelen toimistoon. Viimeiset vierailijat ja vakiokävijät syövät vielä antimia ja siivoilevat paikkoja. Liityn heidän seuraansa ja autan roskien keräämisessä. Kun toimisto on saatu suhteellisen hyvään kuntoon, palaan Amarin mukana pihalle sammuttelemaan kurpistalyhtyjä ja irrottamaan koristeita. Siivoamme maneesin isolla porukalla, ennen kuin kukin lähtee kotiin nukkumaan. Ennen lähtöäni kiitän Amaria vielä mahtavasta illasta.
- Kiitos osallistumisestasi, tällaiset tapahtumat saavat aina ilon kuplimaan rinnassani, vaikka tämän illan aihe onkin karmiva halloween! Amar nauraa.
- Olet oikeassa, vastaan ja nauran. Heilautan kättäni Amarille ja lähden kohti kotia. Kulkiessani pimeää hiekkatietä pitkin törmään vielä tiellä istuvaan mustaan kissaan jonka silmät kiiluvat uhkaavasti. Vilkaisen taakseni ja pinkaisen lopun matkan kotiin.
~ Wonder
Pimeä tie, kaukana takana näen viimeisen katulampun sammuvan aivan yht´äkkiä. Metsästä kuulen tuulen suhinaa ja edessä näin tumman hahmon hiljaa lähestyvän. Selkääni pitkin laskeutuvat kylmät väreet. Hiukseni hulmahtavat kylmässä tuulessa ja samassa viereisen ladon kätköistä kuuluu aavemainen ulina. Säpsähdän ja käännähdän ympäri. Musta kissa loikkaa ladosta ulos ja juoksee sihisten pois. Pinkaisen juoksuun!
Kun tallipiha häämöttää edessäni, pysähdyn viimein haukkomaan happea. Aavemainen piha seisoo edessäni, kurpitsa lyhdyt valaisevat heikosti tietäni kohti maneesia. Lepakoiden varjot maneesin seinää vasten saavat sydämeni hakkaamaan hullunlailla. Kiirehdin tallinovelle ja vetäisen oven auki. Kiljaisen!
Pelottavaan noita asuun pukeutunut Amar väläyttää veriset tekohampaat näkyville ja nauraa kuin häijy noita-akka.
- Sinä säikäytit minut! Huudahdan ja vedän oven perässäni kiinni.
- Hahhaa! Karmivaa Halloweeniä Wonder! Amar toivottaa.
Hetken juttutuokion jälkeen jatkan matkaani kohti toimistoa. Kuulen käytävälle asti toimiston karmivan hitaan ja synkän musiikin. Astun toimistoon ja saan kasvoilleni ison mustan lepakon ruumiin. Jätän nopeasti kaamean elukan taakseni ja loikkaan kynnyksen yli mustaksi verhoiltuun huoneeseen. Muutamat tallitytöt toivottavat minut tervetulleeksi ja ottavat vastaan tuomiseni: lakritsi kuorrutuksella kuorrutetun kakun, jonka koristeina ovat pienet kurpitsa palat ja häijyt lepakot. Kaadan isoon mustaksi maalattuun muovimukiin veren näköistä halloween-boolia ja käteeni nappaan pienen hämähäkkipikkuleivän. Liityn muiden juhlijoiden seuraan ja maistelen maukasta pikkuleipää.
Amar toivottaa pian kaikki yhteistuumin tervetulleeksi, kertoo illan tapahtumasta tarkemmin ja antaa tallityttöjen lukea kaamean halloween kertomuksen. Kertomuksen päätteeksi tallin ovi rämähtää selkosen selälleen ja sisään astelee mustiin pukeutunut Ulrika. Sydämeni hakkaa taas muutaman minuutin ajan hullunlailla, kunnes rauhoitun. Useat vieraat ja kävijät jatkavat vielä juhlintaa, mutta minä pujahdan tallin puolelle. Karos on vielä pukematta.
Kävelen pimeän käytävän poikki ja seisahdun orin karsinalle. Karos katsoo minua tummilla silmillään ja seisoo edessäni isona ja jykevänä.
- Hyvää Halloweeniä herraseni, kuiskaan ja silitän orin turpaa. Karos päästää ilmoilleen kovaäänisen ja aavemaisen hirnunnan ja paiskaa kavionsa vasten betonilattiaa.
- Shh! Karos! kuiskaan ja vilkuilen ympärilleni. Hipsin satulahuoneeseen, jota kuunvalo valaisee aavemaisesti. Nappaan aiemmin päivällä tuomani muovipussin, satulan, suitset ja harjat. Palaan orin karsinalle ja painan noitahattuani tiukemmin vasten päätäni. Sidon Karosin ripeästi kiinni ja suin sen huolellisesti. Himmeässä valaistuksessa työskenteleminen on hieman pelottavaa, mutta samalla kiehtovaa. Suittuani hevosen, tarkistan sen kaviot ja käärin oranssit pintelit jalkoihin. Kaivan muovipussista eilen ostamani oranssin ratsastusloimen, jonka levitän ratsun selkään. Kiinnitän sen huolellisesti, satuloin hevosen ja pistän vielä loput remmit kiinni. Asetan oranssinvärisen kaulakappaleen paikoilleen ja sujautan korvat sisään oranssiin korvahuppuun. Suitset pujotan orin päähän ja taputan hevosta nopeasti. Koristelen vielä suitset oransseilla heijastinremmeillä ja pelottavilla pienillä lepakkokoristeilla. Varmistan että koristeet pysyvät paikoillaan ja sujautan viimeiset heijastimet vielä häntään ja satulaan. Täysin oransseihin ”pukeutunut” uljas kurpitsaratsuni, päästää ilmoilleen vielä yhden hirnahduksen ennen kuin astumme käytävälle. Näen kuinka hevosia on ilmestynyt verryttely alueelle ja ihmisiä lappaa sisälle maneesiin suurina laumoina. Ennen kuin pujahdamme viileään halloween iltaan, varmistan hevosen ja oman asustuksen, pitäen erityistä huolta siitä ettei asuste rajoita Karosin liikkumista. Itselläni on tänä karmivana iltana päälläni itse tehty noita-asu. Päässäni minulla on noitahattu, jonka alla ratsastuskypärä. Kypärän alta pilkottaa runsaan peruukin tumma tukka, joka valahtaa alas hartioilleni. Kasvoni ovat kalpeaksi värjätyt ja silmät tummat ja hehkuvan punaiset. Päälläni liehuu musta viitta ja jaloissani minulla on tummat ratsastussaappaat, lepakko koristein sekä pelottavan hohtavat kannukset. Vedän viittaa tiukemmin ylleni ja talutan hevosen kohti kurpitsa pihaa.
Kun pääsemme Karosin kanssa pihalle, pujottelemme kurpitsa polkua pitkin kentälle. Kisat ovat alkamassa jännittävissä tunnelmissa. Kuulen Amarin kuulutuksen. Hän kertoo kisojen ideasta ja suorittamismahdollisuuksista, sekä kehottaa ihmisiä nauttimaan karmivasta tunnelmasta. Ihmiset taputtavat käsiään ja hyytävä musiikki laitetaan soimaan. Nousen ratsaille ja lähdemme kävelemään Karosin kanssa kenttää ympäri. Me ehdimme huolellisesti verryttelemään, koska kisaajia on melko paljon.
Sujautan kämmeneni hevosen harjan joukkoon ja taputan sitä hiljaa. Metsästä loistaa aavemainen kuunvalaistus, joka saa pelottavat kurpitsalyhdyt loistamaan entistä aavemaisemmin. Kokoan ohjia ja siirrymme Karosin kanssa hiljaiseen raviin. Iloinen hevonen seuraa tallin tapahtumia korvat höröllä ja silmäilee kummeksuen lepattavia lepakoita. Fiksu hevonen kumminkin ymmärtää varsin pian niiden olevan vaarattomia. Verryttely aikaa on vielä noin 10minuuttia, kunnes kisat aloitetaan ensimmäisellä luokalla. Ratsastan Karosia mahdollisimman taipuneeksi, jotta se saa pujoteltua kaikki tolpat mahdollisimman nopeasti ja helposti. Otamme vielä muutaman suunnan vaihdon, ennen kuin siirrymme laukkaan. Laukkaamme ensin ympyrällä, kumpaankin suuntaan väistellen samalla muita verryttelijöitä. Asetan ja taivutan Karosia, sekä käytän varsin paljon ulkoapujani. Pienennän ympyrää pikku hiljaa, jolloin ori joutuu tiivistämään askeleitaan ja laukkaamaan hieman rauhallisemmin. Kehun oria ja otamme vielä toiseen suuntaan. Kello käy ja pian Amar tulee ilmoittamaan että voimme käydä vilkaisemassa maneesin rataa. Laskeudun kurpitsaponin kyydistä ja ojennan ohjat eräälle ystävälleni, pinkaisten välittömästi maneesiin. Vaikka maneesin täyttää vain himmeä hohtava valaistus, näin kuinka paljon halloween juhlijoita on kerääntynyt katsomoon. Puren huulta ja vilkaisen kisaosuutta. Tilavaan maneesin on aseteltu neljä rataa, joista jokainen on täsmälleen samanlainen. Viisi tolppaa jotka tulisi pujotella mahdollisimman ripeästi ylittämättä rajoja tai tiputtamatta tolppien päissä jököttäviä kurpitsoja. Arvioin välimatkoja ripeästi, kunnes tulee ilmoitus että ensimmäiset ratsukot aloittavat. Palaan Karosin luokse ja heilautan jalkani satulan ylitse. Asettelen viitan paikoilleen ja kehotan hevosta eteenpäin. Ensimmäiset neljä ratsukkoa on asettunut lähtöpaikoille. Pillin vihellyksestä hevoset ampaisevat liikkeelle ja lähtevät pujottelemaan kukin omaan tyylin ja tahtiin tolppia läpi. Kun ensimmäinen ratsukko pääsee maaliin alkaa katsomo osoittamaan suosiota innokkaasti huutaen ja taputtaen.
Nyt on meidän vuoromme. Me ja kolme muuta ratsukkoa asetumme lähtölinjalle. Pidän hevosen hyvin hereillä, asettuneena lähtösuuntaan ja pohkeeni lähtövalmiudessa. Kun pillin vihellys kajahtaa ilmoille, painan pohkeeni hevosen kylkiin ja loikkaamme matkaan. Johdan kädellä, asetan, käytän ulkoapuja sekä painoapujani ja kannusta hevosta juoksemaan. Syöksymme eteenpäin askel askeleelta jokainen lähes samalla viivalla. Kolmas, neljäs ja viimeinen. Yli maaliviivan! Ja voittaja on ****** & *****! Yleisö osoittaa suosiotaan voittajalle. Palaamme hengästyneinä koko poppo verryttely alueelle ja menemme jäähdyttelemään. Karos viskoo päätään iloisesti ja ravailee allani. Seuraava kisamme on luokassa d, mutta siihen on vielä aikaa. Kun Karos on saanut hengityksensä tasaantumaan, laskeudun ratsailta ja talutan hevosen maneesin ovelle. Useat ratsukot ovat kerääntyneet seuraamaan kilpailun etenemistä maneesin oville. Varmistamme Karosin kanssa ettemme ole tiellä ja jäämme paikoillemme. Pujottelu kisa jatkuu vielä muutaman erän, kunnes on taas radan rakennuksen aika. Voittajien huulilla komeilee hymy. Ystäväni saapuu paikalle.
- Jos haluat mennä auttamaan radan rakennuksessa tai jossain muussa, niin mene ihmeessä, minä voin pitää oria, ystäväni sanoo.
- Kiitos, vastaan ja ojennan Karosin ohjat Roosalle. Roosa itse tuntee hevoset hyvin ja tulee hyvin juttuun Karosinkin kanssa.
Pinkaisen radalle auttamaan tolppien kannossa ja kurpitsojen siivoamisessa. Melkoisen moni kurpitsa on saanut kyytiä. Rakennamme uudet tolpat ja kiinnitämme makeiskorit killumaan niiden päihin. Asetamme luudat paikoilleen ja ilmoitamme radan olevan valmis. Ratsukot sujahtavat maneesin ovista sisään hennon hämähäkin seitin alitse. Amar kuuluttaa luokan alkaneeksi ja pyytää kilpailijat paikoilleen. Hurraamme ja kannustamme ratsukoita ja voihkaisemme epäonnistumisille. Mutta voittajat, he saavat raikuvat suosionosoitukset! Kilpailut etenevät mukavaa tahtia. Autan ratojen kunnostuksessa ja rakennuksessa, kunnes minun on aika mennä taas verryttelemään.
Palaan Karosin selässä verryttelyalueelle, jonne on rakennettu este. Käytämme verryttelyajan huolellisesti ja hyppäämme muutaman onnistuneen hypyn yli leveän ja pelottavan esteen. Este on koristeltu hämähäkin verkoin, lepakoin, kurpitsoin, pressuin ja ämpärein. Useat hevoset kieltäytyvät moisesta esteestä ja saavat härdelliä aikaiseksi verryttely alueella. Onneksi taitavat ratsastajat kannustavat hevoset peloista huolimatta yli esteiden ja järjestys palaa kentälle. Pujottelen muutaman harjoitustolpan esteen jälkeen ja menen odottamaan vuoroani maneesin ovelle. Ketterät ponit ylittävät esteet tuosta vain varmoine ratsastajineen, nyt rupeaa jo jännittämään! Kun minut kuulutetaan radalle, sujahdan verkon alitse ja ohjaan Karosin keskelle maneesia. Nielaisen kuuluvasti ja vilkaisen Amaria, joka antaa pillistä merkin.
Kannustan hevosen liikkeelle ja loikkaamme yli pelottavan esteen. Este tuli Karosin eteen sen verran nopeasti, ettei ori ehtinyt moista pelätäkään. Mutta kun ensimmäinen tolppa on pujoteltu ja käännös on taas kohti estettä, nostaa Karos korvansa pystyyn ja hidastaa tahtia. Kehotan kannuksillani hevosta eteenpäin, pidän Karosin turvan ylhäällä ja laukan reippaana ja pitkänä. Hevonen ehtii vielä epäröimään muutaman metriä ennen, mutta reipas kannustus saa orin pomppaamaan lähes paikoiltaan esteen yli. Otamme äsken hukatun ajan umpeen, kiertämällä tolpan reippaasti ja palaamalla taas esteen luokse. Ajattelen nyt että pitkä laukka pitkä kaula ja nyt ehtii Karoskin jo hieman rentoutua ja ottaa hyvän hypyn.
- Hyvä Karos! Kehun nopeasti äänelläni ja kannustan taas hevosta juoksemaan. Kolmas tolppa on jo ulottuvillamme ja muutaman askeleen jälkeen taas este turpamme edessä. Nyt Karos havaitsee liehuvat noitahatut tolppien päissä ja kavahtaa niitä. Onneksi minulla on ohjat kireällä, joten saan hevosen esteen yli pienestä säikähdyksestä huolimatta. Kehuin taas Karosia, pujottelemme neljännen tolpan ja palaamme esteelle. Karos loikkaa hyppyyn ja pujottelee vielä viimeisen tolpan ennen viimeistä hyppyä, jonka se suorittaa taitavasti. Loikkaamme maaliviivan ylitse ja saamme railakkaat suosionosoitukset. Taputan kurpitsapollea iloisesti, ja jäämme jännittyneinä odottamaan tuloksia.
Palaamme verryttelyalueelle odottamaan toisen luokan alkua. Kaksi luokkaa on jo takanapäin ja edessä häämöttää vielä pukuratsastusluokka. Karos pärskähtää allani ja kulkee vapain ohjin. Onhan sillekin annettava vielä rentoutumisen aika ennen viimeistä koitosta.
Katsojat saavat pitää pienen tauon, kun Amar saapastelee noitalakki keikkuen verryttelyalueelle.
- Hyvää iltaa kilpailijat! Pyytäisin nyt kaikkia jotka eivät osallistu pukuratsastusluokkaan poistumaan hetkeksi kentältä.
Kuluu hetki aikaa kun hevosia johdatellaan ulos kentältä ja kentälle. Kun kaikki on taas järjestyksessä Amar jatkaa:
- Noniin, elikäs teidät jaetaan nyt 3-4 hengen ryhmiin ja teidät kutsutaan ryhmä kerrallaan maneesin kilpailu alueelle, jolloin te näytätte parhaanne mukaan hevosten kanssa käynti, ravi ja laukka-näytteet esitellen samalla pukukokonaisuuksianne, joten muistakaa väläyttää esille myös pienimmätkin yksityiskohdat! Onnea kilpailuun! Amar toivottaa ja palaa maneesiin. Kilpailujen työntekijä kuuluttaa ryhmät ja kehottaa meitä valmistautumaan luokkaan kymmenessä minuutissa.
Minun ryhmääni kuuluu meidän lisäksi valkoinen ritariratsu, pelottavan kuolleen ritarin ratsastamana sekä pieni ruunikko New Forest poni puettuna hämähäkki pukuun, ratsastajan ollessa hämähäkkimies. Harjoittelemme verryttelyssä yhteisen sävelen löytämistä. Pienen ponin vuoksi askelluksemme saa olla hieman hitaampaa ja lyhyempää kuin normaalisti. Sovimme järjestyksen koko järjestyksen mukaisesti. Valkoinen ritariratsu johtaa joukkoa, jonka jälkeen tulemme minä ja Karos ja meidän perässä hämähäkki ratsukko. Otamme verryttely alueella jokaista askellajia, ja yritämme parannella yhteistyötämme pienten lisäysten merkeissä. Kun ensimmäinen ryhmä kuulutetaan sisään, pujahdamme porteista ulos ja menemme seisomaan maneesin kulmalle. Me olemme toisina.
Kun ensimmäinen ryhmä palaa maneesista, vilkaisemme jännittyneinä toisiamme ja astelemme jonossa maneesiin hymy huulilla. Liikuttelen kuolainta Karosin suussa ja teen pohkeillani pieniä impulsseja orin kylkiin. Karos on hyvin kuulolla ja kun astelemme ympyrälle, se taipuu nätisti ja kulkee kaula kaarella, nostellen jalkojaan ylväästi. Takanamme kulkeva new forest nauttii yleisön suosiosta ja vilkuilee ympärilleen silmät loistaen. Asusteet välkkyen ja yleisön hurraukset kaikuen kuljemme reippaassa tempossa ympyrällä tuomarien seisoessa keskellä. Muutaman kierroksen jälkeen Amar pyytää meitä siirtymään kevyeeseen raviin. Karos on kovalla innolla juoksemassa reippaaseen tahtiin, mutta kunnon pidätteet saavat orin tyyntymään ja kulkemaan jälleen hyvin asettuneena ja hyvässä peräänannossa. Karos pääsee erinomaisesti liikkumaan asusteissaan, joita olin suunnitellut jo pitkään. Meidät pyydetään ottamaan pysähdys, joka luonnistuu jokaiselta ratsukolta helposti. Saamme luvan jatkaa ravia vielä hetken ja siirtyä sitten laukkaan. Laukkaamme hidastempoista, mutta siistiä laukkaa, jotta pieni hämähäkkiponikin pysyy menossa mukana. hevoset korskuvat ja saavat aplodit kun tuomari pyytää meitä poistumaan käynnissä paikalta.
Kun pääsemme ulos maneesista, huokaisemme yhteen ääneen.
- Eikös se mennytkin ihan hienosti? Kuollut ritari varmistaa.
- Minun mielestäni aikanakin, naurahdan ja taputan kurpitsapollea.
- Ja minun, Donnakin, tai siis tarkoitan hämähäkkiponikin pysyi hienosti isojen ponien perässä, vaikka yleensä se ei viitsi paljoa hoppuilla, hämähäkkiponin ratsastaja naurahtaa. Nauramme yhteen ääneen ja palaamme verryttelyalueelle. Annan Karosin kävellä kunnolla vapain ohjin, kunnes kaikki ratsukot pyydetään maneesiin. Maneesissa onkin jo aika täyttä kun viimeiset ratsukot ovat pujahtaneet sisälle. Amar kiittää loistavasta Halloween kilpailusta ja illanvietosta, sekä jakaa jokaiselle pienen halloween makeispussin. Palkintojen jako suoritetaan, jonka jälkeen liu´umme hiljalleen ulos raikkaaseen ja pimeään lokakuiseen iltaan. Vierailevat kilpailijat palaavat kuljetusautoilleen ja tallin hevoset sujahtavat karsinoihin. Väsymys painaa jo päälle, ilta on ollut täynnä tekemistä ja aivan mahtavaa ohjelmaa, en voi olla kuin tyytyväinen Karosiin ja koko Heijastuksen väkeen ja toimintaan.
Riisun hevosen asusteista ja varusteista ja asetan ne käytävälle odottamaan. Harjaan Karosin huolellisesti, tunnustelen jalat ja puhdistan kaviot. Tallityöntekijät ovat hoitaneet hevosten ruuat ja karsinat kuntoon ennen tapahtumaa, joten Karos pääsee suoraan nauttimaan mahtavasta halloween ateriastaan ja puhtaasta karsinastaan. Toivotan Karosille vielä hyvää Halloweeniä ja pujahdan pimeän käytävän poikki satulahuoneeseen. Pistän tavarat huolellisesti paikoilleen ja riisun oman asunkin. Vaihdan leppoisat kollarit päälleni, tungen asun muovipussiin ja saapastelen toimistoon. Viimeiset vierailijat ja vakiokävijät syövät vielä antimia ja siivoilevat paikkoja. Liityn heidän seuraansa ja autan roskien keräämisessä. Kun toimisto on saatu suhteellisen hyvään kuntoon, palaan Amarin mukana pihalle sammuttelemaan kurpistalyhtyjä ja irrottamaan koristeita. Siivoamme maneesin isolla porukalla, ennen kuin kukin lähtee kotiin nukkumaan. Ennen lähtöäni kiitän Amaria vielä mahtavasta illasta.
- Kiitos osallistumisestasi, tällaiset tapahtumat saavat aina ilon kuplimaan rinnassani, vaikka tämän illan aihe onkin karmiva halloween! Amar nauraa.
- Olet oikeassa, vastaan ja nauran. Heilautan kättäni Amarille ja lähden kohti kotia. Kulkiessani pimeää hiekkatietä pitkin törmään vielä tiellä istuvaan mustaan kissaan jonka silmät kiiluvat uhkaavasti. Vilkaisen taakseni ja pinkaisen lopun matkan kotiin.
~ Wonder
sunnuntai 24. lokakuuta 2010
hoitotarina Karos, 24.10.2010
Ajoin mopoautollani kohti tallia. Aurinko paistoi syksyistä maisemaa vasten ja sai ilman näyttämään lämpimämmältä, kuin se todellisuudessa oli. Käänsin rattia ja annoin auton rullata pihan parkkipaikalle. Nousin ulos ja kaivoin takakopasta tallikamat. Kävelin pihan ylitse ja heilautin kättäni Amarille, joka saapui tallista paperipinkka käsisään.
- Mukavaa nähdä sinua tallilla! Amar huudahti.
- Mukavaa olla tallilla, naurahdin.
- Sinullako paperitöitä? Kysyin ja nyökkäsin kohti Amarin sylissä olevia papereita.
- Kyllä vain, Amar huokaisi ja rypisti kulmiaan.
- Pitäisi postittaa muutamat tärkeät paperit, kopioida hieman taulukoita ja lähettää tilauksia sinne ja tänne! Amar sanoi ja pudisti päätään.
- Ethän sinä pysty yhtään nauttimaan hevosista ja ihanasta syksystä! Parkaisin.
- Niinpä, sepä juuri, Amar naurahti.
- Mutta minun täytyy tästä lähteä, ettei mene taas työt yömyöhään, Amar sanoi iloisesti ja lähti kohti autoaan.
- Moikka, huikkasin ja pujahdin talliin.
Suurin osa hevosista oleili ulkona, Karos muiden joukossa. Päätin auttaa tallityöntekijöitä siivoamalla tallia parhaani mukaan. Hain ensitöikseni kottikärryt ja talikon ja koukkasin Karosin karsinaan. Heittelin likaiset turpeet ja lannat kottikärryihin ja levitin puhtaat turpeet tasaiseksi neliöksi. Siirryin seuraavaan likaiseen karsinaan ja tein saman työn. Jatkoin työtä niin pitkään, kunnes koko käytävän loputkin likaiset karsinat oli puhdistettu. Pyyhin hikeä otsaltani ja pyörittelin kipeitä hartioitani. Olo tuntui hyvältä, kun kerrankin pystyi jossain asiassa auttamaan. Vein viimeisen kuormallisen lantaa lantalaan ja täytin turpeella karsinat, joissa oli sitä liian vähän. Hain ämpäriin höyryävän kuumaa vettä ja ryhdyin puunaamaan ruoka-astioita puhtaiksi. Kävin yksitellen karsinan toisen perään, niin että lopulta liat ja kuolat olivat tiessään. Kävin kaatamassa likaveden pois ja pistin tavarat paikoilleen. Nappasin luudan ja ryhdyin lakaisemaan käytävää. Saatuani viimeisenkin heinänkorren pihalle, huokaisin tyytyväisenä ja vein luudan oven viereen. Katsoin käytävää ja mietin mitä seuraavaksi. Karsinat siivottu ja lattia lakaistu, mutta entäs satulahuone? Aikaa oli jo kulunut jonkun verran, mutta miten muutenkaan kuluttaisin armaan lauantain päiväni? Vastaus, en mitenkään!
Niinpä vetäisin satulahuoneen oven auki ja hengitin vahvan nahan tuoksua. Silmäilin hetken huonetta ja päätin ruveta töihin. Aloitin siivoamalla lattian. Kaikki ylimääräiset ämpärit, korit, nahkaiset remmit, riimunarut, riimut, roskat, viltit, huovat, harjat ja pintelit jotka lojuivat lattialla tai muualla kulmissa vein ulos. Rullasin matot ja kannoin nekin pihalle. Seuraavaksi rupesin kokoamaan varusteita ja muita roikkuvia vempeleitä. Kokosin ne siististi ja putsailin pahimpia likoja. Laitoin kunkin tavaran omalle paikalle ja suljin hevosten kaappien ovet. Loimihylly seisoi armottoman kaaoksen vallassa satulahuoneen nurkassa. Vetäisi kaikki loimet alas ja vein ne ulos. Poistin hyllyltä roskat ja hämähäkinseitit ja kuurasin sen puhtaaksi juuriharjalla ja tehokkaalla pesuaineella. Kuivasin sen ja painelin ulos. Tamppasin loimet puhtaiksi ja vikkasin siististi. Pistin ne järjestykseen omille paikoille ja rupesin selvittelemään lattialta löytyneiden tavaroiden alkuperää. Nimetyt harjat, pintelit, riimut, narut ja huovat vein omille paikoille ja nimettömät kokosin tyhjään koppaan. Matot tamppasin ja jätin ulos tuulettumaan. Palasin satulahuoneeseen ja lakaisin lattian kuntoon. Pesin sen hyvällä pesuaineella ja annoin kuivua. Lattian kuivumiseen ei mennyt kauaa, jonka jälkeen levitin matot paikoilleen. Pyyhin kaappien päälliset ja ovet ja annoin kyytiä lavuaarin likaisille möykyille. Vein roskat roskikseen ja suoristin hyllyt ja laatikot. Loistavaa, nyt satulahuone oli jälleen suhteellisen siistissä kunnossa. laitoin nimettömät tavarat paikkaan, josta ne huomattaisiin, jottei kenenkään omaisuus menisi hukkapiiloon. Sitten avasin vielä ikkunan, jotta ilma raikastuisi ja painelin toimistoon. Join muutaman lasisillisen vettä, koska siivoaminen sai janon päälle. Sitten vilkaisin kelloani. Ohhoh! Nyt minun olisi heti haettava Karos jotta ehtisin liikuttaa sen. Juoksin pihan ylitse tarhojen luokse ja huutelin Karosia. Ori ravasi portille harja hulmuten ja kaviot tömisten kylmää maata vasten. Kehuin sitä ja kiinnitin narun riimuseen. Talutin innokkaan hevosen sisälle talliin ja sidoin sen hoitopaikalle. Eräs tallityttö vahti hetken Karosia, kun hain varusteet ja palasin hevosen luokse.
Aloitin sukimalla hevosta piikkisualla. Kura ja lika saivat pikku hiljaa kyytiä. Pitkän harjauksen jälkeen alkoi karva kiillellä ja hevonenkin vaikutti tyytyväiseltä, vaikka paljon mieluummin Karos olisi jo painellut juoksentelemaan. Saatuani harjattua sen, puhdistin kaviot ja tarkistin että kengät olivat hyvin paikoillaan. Tämän jälkeen pujotin kapsonit orin päähän, kiinnitin liinan ja rupesin käärimään suojia. Kun kaikki oli kunnossa, vedin hanskat käsiini, nappasin juoksutusrapain ja talutin hevosen perässäni maneesiin.
Onneksemme maneesi oli tyhjä. Sytytin valot ja vedin oven kiinni. Karos hörisi rinnallani ja tanssahteli energisesti. Johdattelin sen keskelle maneesia ja annoin kävellä liinan päässä. Hevonen rentoutui, laski päätään alas ja lähti kulkemaan reipasta tahtia. Annoin Karosin kävellä viitisen minuuttia, kunnes kehotin sitä heräämään horroksestaan. Maiskautin ja sanoi:
- Ravia! Karos siirtyi innokkaasti raviin ja lähti juoksemaan pitkin ja lennokkain askelin.
- Prr prr, muistuttelin ja pidättelin sitä hieman. Ori viskoi päätään ja yritti jatkaa samaa menoa, mutta reilummalla kehotuksella painoi lopulta päänsä alas ja rauhoittui hieman. Kehuin sitä, rentouduin ja katsoin sen sulavaa askellusta. Hetken ravailun jälkeen vaihdoimme suunnan ja otimme muutaman kierroksen. Kun ori oli saanut hieman lämmitellä, siirsin sen käyntiin ja lähdimme ottamaan pysähdyksiä ja pieniä temponvaihteluja. Käytin apunani kehonkieltä, liinaa ja erityisen paljon myös ääniapuja. Hevonen kuunteli korvat tarkkana ja teki annettuja tehtäviä ihan hienosti. Alkuun pysähdyksissä se yritti lähteä liikkeelle ennen aikojaan, mutta muisti pian pitää jalat maassa ennen käskyä. Kehuin sitä ja kokeilimme hieman temponvaihtluja. Reipas käynti luonnistui orilta leikiten, mutta hitaammassa muodossa Karos turhautui kun mikään ei kelvannut.
- Älähän nyt poika! Ei käy että pysähdyt, hiljennä vain, kehotin. Hetken harjoittelun jälkeen homma rupesi luistamaan ja Karos sai harjoittelun ilon takaisin pääkoppaansa. Kehuin sitä ja pyysin ravia.
Otimme ravista käyntiin siirtymisiä ja pysähdyksiä. Ne luonnistuivat mukavasti. Mutta kun tuli temponvaihteluiden vuoro, heitti Karos välittömästi hanskat tiskiin ja turhautui. Autoin hevosta hieman enemmän ja homma rupesi luistamaan. Oli ilo nähdä kuinka Karos ymmärsi harjoituksen tekniikan ja lähti tekemään innokkaasti ja yhteistyöhaluisesti, unohtaen saman tien moiset turhautumiset. Muutaman kierroksen jälkeen annoin hevosen kävellä hetken ja vaihdoimme taas suuntaa. Seuraavaksi olisi laukannoston vuoro. Herättelin hevosen takaisin työnteon maailmaan ja otimme laukkaa. Kehotin oria laukkaamaan reipasta vauhtia. Innokkaasti, pitkin ja sulavin askelin Karos eteni kierros toisensa jälkeen. Kun pahimmat höyryt oli päästelty, rupesi hevonen hidastamaan oma-aloitteisesti. Kehotin sitä raipalla pysymään vauhdissa ja kummastunut ori jatkoi reipasta tahtia. Laukka jatkui varmaan kymmenisen kierrosta, kunnes Karos rupesi osoittamaan pientä väsymyksen merkkejä. Se hidasti, mutta kun raippa viuhahti, ori jatkoi matkaansa. Huomasin kuinka sen korvat suuntautuivat sisälle päin ja pää lähti laskeutumaan alaspäin, turpa kohti maata. Annoin orin laukata.
Vielä muutama kierros ja sitten annoin orin hidastaa käyntiin. Karosin kyljet kohoilivat ja se hengitti raskaasti. Kävelytin sitä hetken ja pyysin uutta nostoa. Treenasimme hetken nostoja, kunnes ne rupesivat toimimaan, ilman että hevonen siirtyi reippaan ravin kautta laukkaan. Kehuin Karosia ja otimme laukassa vielä ihan hetken temponvaihteluja. Olimme jo olleet täällä melkein 30min. Otimme laukkaa vielä toiseen suuntaan ja muutaman hidastuksen, ennen kuin päätimme lopetella tältä erää. Hikinen hevonen huohotti ja käveli pitkin ympyrää. Ravautin sitä hiljaisessa ravissa muutaman kierroksen, ennen kuin kävelytin sitä pitkään. Olin ottanut viltin mukaan maneesin. Heitin viltin hevosen selkään ja varmistin että sen hengitys oli tasaantunut, ennen kuin palasimme tallille.
Taputin hevosta, sidoin hoitopaikalle ja vaihdoin kapsonit riimuseen. Suin orin kuntoon ja heitin fleeceloimen päälle. Juotin Karosille melanssivettä ja rapsuttelin sitä hetken. Sitten päästin sen karsinaan, heiniensä ääreen. Keräsin tarvikkeet ja vein ne satulahuoneeseen. Ennen kuin lähdin kotiin pesin vielä Karosin satulan ja suitset sekä puhdistin harjat. Kun ne kiiltelivät kauniisti, kokosin suitset ja siivosin Karosin kaapin. Kaikki oli valmista. Menin tekemään hevosen iltaruuat kuntoon ja hipsin pimeän pihan ylitse mopoautolleni. Huristelin metsätietä pitkin kotiin.
~ Wonder
- Mukavaa nähdä sinua tallilla! Amar huudahti.
- Mukavaa olla tallilla, naurahdin.
- Sinullako paperitöitä? Kysyin ja nyökkäsin kohti Amarin sylissä olevia papereita.
- Kyllä vain, Amar huokaisi ja rypisti kulmiaan.
- Pitäisi postittaa muutamat tärkeät paperit, kopioida hieman taulukoita ja lähettää tilauksia sinne ja tänne! Amar sanoi ja pudisti päätään.
- Ethän sinä pysty yhtään nauttimaan hevosista ja ihanasta syksystä! Parkaisin.
- Niinpä, sepä juuri, Amar naurahti.
- Mutta minun täytyy tästä lähteä, ettei mene taas työt yömyöhään, Amar sanoi iloisesti ja lähti kohti autoaan.
- Moikka, huikkasin ja pujahdin talliin.
Suurin osa hevosista oleili ulkona, Karos muiden joukossa. Päätin auttaa tallityöntekijöitä siivoamalla tallia parhaani mukaan. Hain ensitöikseni kottikärryt ja talikon ja koukkasin Karosin karsinaan. Heittelin likaiset turpeet ja lannat kottikärryihin ja levitin puhtaat turpeet tasaiseksi neliöksi. Siirryin seuraavaan likaiseen karsinaan ja tein saman työn. Jatkoin työtä niin pitkään, kunnes koko käytävän loputkin likaiset karsinat oli puhdistettu. Pyyhin hikeä otsaltani ja pyörittelin kipeitä hartioitani. Olo tuntui hyvältä, kun kerrankin pystyi jossain asiassa auttamaan. Vein viimeisen kuormallisen lantaa lantalaan ja täytin turpeella karsinat, joissa oli sitä liian vähän. Hain ämpäriin höyryävän kuumaa vettä ja ryhdyin puunaamaan ruoka-astioita puhtaiksi. Kävin yksitellen karsinan toisen perään, niin että lopulta liat ja kuolat olivat tiessään. Kävin kaatamassa likaveden pois ja pistin tavarat paikoilleen. Nappasin luudan ja ryhdyin lakaisemaan käytävää. Saatuani viimeisenkin heinänkorren pihalle, huokaisin tyytyväisenä ja vein luudan oven viereen. Katsoin käytävää ja mietin mitä seuraavaksi. Karsinat siivottu ja lattia lakaistu, mutta entäs satulahuone? Aikaa oli jo kulunut jonkun verran, mutta miten muutenkaan kuluttaisin armaan lauantain päiväni? Vastaus, en mitenkään!
Niinpä vetäisin satulahuoneen oven auki ja hengitin vahvan nahan tuoksua. Silmäilin hetken huonetta ja päätin ruveta töihin. Aloitin siivoamalla lattian. Kaikki ylimääräiset ämpärit, korit, nahkaiset remmit, riimunarut, riimut, roskat, viltit, huovat, harjat ja pintelit jotka lojuivat lattialla tai muualla kulmissa vein ulos. Rullasin matot ja kannoin nekin pihalle. Seuraavaksi rupesin kokoamaan varusteita ja muita roikkuvia vempeleitä. Kokosin ne siististi ja putsailin pahimpia likoja. Laitoin kunkin tavaran omalle paikalle ja suljin hevosten kaappien ovet. Loimihylly seisoi armottoman kaaoksen vallassa satulahuoneen nurkassa. Vetäisi kaikki loimet alas ja vein ne ulos. Poistin hyllyltä roskat ja hämähäkinseitit ja kuurasin sen puhtaaksi juuriharjalla ja tehokkaalla pesuaineella. Kuivasin sen ja painelin ulos. Tamppasin loimet puhtaiksi ja vikkasin siististi. Pistin ne järjestykseen omille paikoille ja rupesin selvittelemään lattialta löytyneiden tavaroiden alkuperää. Nimetyt harjat, pintelit, riimut, narut ja huovat vein omille paikoille ja nimettömät kokosin tyhjään koppaan. Matot tamppasin ja jätin ulos tuulettumaan. Palasin satulahuoneeseen ja lakaisin lattian kuntoon. Pesin sen hyvällä pesuaineella ja annoin kuivua. Lattian kuivumiseen ei mennyt kauaa, jonka jälkeen levitin matot paikoilleen. Pyyhin kaappien päälliset ja ovet ja annoin kyytiä lavuaarin likaisille möykyille. Vein roskat roskikseen ja suoristin hyllyt ja laatikot. Loistavaa, nyt satulahuone oli jälleen suhteellisen siistissä kunnossa. laitoin nimettömät tavarat paikkaan, josta ne huomattaisiin, jottei kenenkään omaisuus menisi hukkapiiloon. Sitten avasin vielä ikkunan, jotta ilma raikastuisi ja painelin toimistoon. Join muutaman lasisillisen vettä, koska siivoaminen sai janon päälle. Sitten vilkaisin kelloani. Ohhoh! Nyt minun olisi heti haettava Karos jotta ehtisin liikuttaa sen. Juoksin pihan ylitse tarhojen luokse ja huutelin Karosia. Ori ravasi portille harja hulmuten ja kaviot tömisten kylmää maata vasten. Kehuin sitä ja kiinnitin narun riimuseen. Talutin innokkaan hevosen sisälle talliin ja sidoin sen hoitopaikalle. Eräs tallityttö vahti hetken Karosia, kun hain varusteet ja palasin hevosen luokse.
Aloitin sukimalla hevosta piikkisualla. Kura ja lika saivat pikku hiljaa kyytiä. Pitkän harjauksen jälkeen alkoi karva kiillellä ja hevonenkin vaikutti tyytyväiseltä, vaikka paljon mieluummin Karos olisi jo painellut juoksentelemaan. Saatuani harjattua sen, puhdistin kaviot ja tarkistin että kengät olivat hyvin paikoillaan. Tämän jälkeen pujotin kapsonit orin päähän, kiinnitin liinan ja rupesin käärimään suojia. Kun kaikki oli kunnossa, vedin hanskat käsiini, nappasin juoksutusrapain ja talutin hevosen perässäni maneesiin.
Onneksemme maneesi oli tyhjä. Sytytin valot ja vedin oven kiinni. Karos hörisi rinnallani ja tanssahteli energisesti. Johdattelin sen keskelle maneesia ja annoin kävellä liinan päässä. Hevonen rentoutui, laski päätään alas ja lähti kulkemaan reipasta tahtia. Annoin Karosin kävellä viitisen minuuttia, kunnes kehotin sitä heräämään horroksestaan. Maiskautin ja sanoi:
- Ravia! Karos siirtyi innokkaasti raviin ja lähti juoksemaan pitkin ja lennokkain askelin.
- Prr prr, muistuttelin ja pidättelin sitä hieman. Ori viskoi päätään ja yritti jatkaa samaa menoa, mutta reilummalla kehotuksella painoi lopulta päänsä alas ja rauhoittui hieman. Kehuin sitä, rentouduin ja katsoin sen sulavaa askellusta. Hetken ravailun jälkeen vaihdoimme suunnan ja otimme muutaman kierroksen. Kun ori oli saanut hieman lämmitellä, siirsin sen käyntiin ja lähdimme ottamaan pysähdyksiä ja pieniä temponvaihteluja. Käytin apunani kehonkieltä, liinaa ja erityisen paljon myös ääniapuja. Hevonen kuunteli korvat tarkkana ja teki annettuja tehtäviä ihan hienosti. Alkuun pysähdyksissä se yritti lähteä liikkeelle ennen aikojaan, mutta muisti pian pitää jalat maassa ennen käskyä. Kehuin sitä ja kokeilimme hieman temponvaihtluja. Reipas käynti luonnistui orilta leikiten, mutta hitaammassa muodossa Karos turhautui kun mikään ei kelvannut.
- Älähän nyt poika! Ei käy että pysähdyt, hiljennä vain, kehotin. Hetken harjoittelun jälkeen homma rupesi luistamaan ja Karos sai harjoittelun ilon takaisin pääkoppaansa. Kehuin sitä ja pyysin ravia.
Otimme ravista käyntiin siirtymisiä ja pysähdyksiä. Ne luonnistuivat mukavasti. Mutta kun tuli temponvaihteluiden vuoro, heitti Karos välittömästi hanskat tiskiin ja turhautui. Autoin hevosta hieman enemmän ja homma rupesi luistamaan. Oli ilo nähdä kuinka Karos ymmärsi harjoituksen tekniikan ja lähti tekemään innokkaasti ja yhteistyöhaluisesti, unohtaen saman tien moiset turhautumiset. Muutaman kierroksen jälkeen annoin hevosen kävellä hetken ja vaihdoimme taas suuntaa. Seuraavaksi olisi laukannoston vuoro. Herättelin hevosen takaisin työnteon maailmaan ja otimme laukkaa. Kehotin oria laukkaamaan reipasta vauhtia. Innokkaasti, pitkin ja sulavin askelin Karos eteni kierros toisensa jälkeen. Kun pahimmat höyryt oli päästelty, rupesi hevonen hidastamaan oma-aloitteisesti. Kehotin sitä raipalla pysymään vauhdissa ja kummastunut ori jatkoi reipasta tahtia. Laukka jatkui varmaan kymmenisen kierrosta, kunnes Karos rupesi osoittamaan pientä väsymyksen merkkejä. Se hidasti, mutta kun raippa viuhahti, ori jatkoi matkaansa. Huomasin kuinka sen korvat suuntautuivat sisälle päin ja pää lähti laskeutumaan alaspäin, turpa kohti maata. Annoin orin laukata.
Vielä muutama kierros ja sitten annoin orin hidastaa käyntiin. Karosin kyljet kohoilivat ja se hengitti raskaasti. Kävelytin sitä hetken ja pyysin uutta nostoa. Treenasimme hetken nostoja, kunnes ne rupesivat toimimaan, ilman että hevonen siirtyi reippaan ravin kautta laukkaan. Kehuin Karosia ja otimme laukassa vielä ihan hetken temponvaihteluja. Olimme jo olleet täällä melkein 30min. Otimme laukkaa vielä toiseen suuntaan ja muutaman hidastuksen, ennen kuin päätimme lopetella tältä erää. Hikinen hevonen huohotti ja käveli pitkin ympyrää. Ravautin sitä hiljaisessa ravissa muutaman kierroksen, ennen kuin kävelytin sitä pitkään. Olin ottanut viltin mukaan maneesin. Heitin viltin hevosen selkään ja varmistin että sen hengitys oli tasaantunut, ennen kuin palasimme tallille.
Taputin hevosta, sidoin hoitopaikalle ja vaihdoin kapsonit riimuseen. Suin orin kuntoon ja heitin fleeceloimen päälle. Juotin Karosille melanssivettä ja rapsuttelin sitä hetken. Sitten päästin sen karsinaan, heiniensä ääreen. Keräsin tarvikkeet ja vein ne satulahuoneeseen. Ennen kuin lähdin kotiin pesin vielä Karosin satulan ja suitset sekä puhdistin harjat. Kun ne kiiltelivät kauniisti, kokosin suitset ja siivosin Karosin kaapin. Kaikki oli valmista. Menin tekemään hevosen iltaruuat kuntoon ja hipsin pimeän pihan ylitse mopoautolleni. Huristelin metsätietä pitkin kotiin.
~ Wonder
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)