Sade vihmoi kellertäväruohoisia tarhoja virkistävästi kuuman kesän jäljiltä, lämpötila pysytteli alle kahdenkymmenen asteen ja tuuli ripotteli puista hajanaisia lehtiä: syksy alkoi vihdoin tehdä tuloaan.
Komeaa Pakkastakkua tämä ei tuntunut lainkaan haittaavan. Se oli viettänyt hyvin rennon kesän laitumella kirmaillen ja kavereiden kanssa nahistellen, ja nyt sillä tuntui riittävän energiaa niin työntekoon kuin yleiseen häsläämiseenkin vaikka muille jakaa. Tänään se pääsi tekemään tuttavuutta uuden tarhakaverinsa, Kõrge Haalirin, kanssa paremminkin kuin karsinoiden kaltereiden läpi, eikä se selvästikään pannut pahakseen uuden tarhakaverin saamista Lakean Nutellan lisäksi.
Aamupäivällä suoritetut leikkikamppailut orikavereiden kanssa eivät kuitenkaan riittäneet tyydyttämään Takun liikunnantarvetta, eivät lähellekään! Varustaessani sitä ratsastukseen pitkästä aikaa sain tehdä töitä pitääkseni varpaani poissa orin kavioiden alta ja saadakseni satulan oikeaan kohtaan jatkuvasti paikkaa vaihtavaan selkään, joka ei muuten ollut paljoa leventynyt kesän aikana.
Matka maneesille, kentän näyttäessä sen verran liejuiselta ettei sillä liukastelu tai sinne sukeltaminen paljoa houkutellut, oli yhtä tahtojen taistelua, samaten kuin satulaan kapuamiseni. Alkuun Takku vähän leikillään kummasteli maneesin tuulessa ulisevia nurkkia ja omaa kuvajaistaan seinien peileistä, mutta varsin tehokkaan, reippaassa ravissa suoritetun alkuverryttelyn jälkeen alkoi ori vähentää hupsutteluaan ja keskittyä vakavasti työntekoon.
Purettuaan pitkällä laukkatreenipätkällä loputkin ylimääräisistä energioistaan Takku alkoi taas muistuttaa sitä herkkää, kuuliaista, sopivan eteenpäinpyrkivää ratsua kuin mikä se oli kesälaitumille lähtiessäänkin. Takajalat työskentelivät kunnolla rungon alla, muoto oli hyvin rento, askellus tasaista ja kyljet ja niska joustavat. Treeni, joka koostui kylläkin vain perustavanlaatuisista temponvaihteluista ja taivuttavista liikkeistä, sujui niin hyvin etten malttanut lopettaa ennen kuin olimme pörränneet maneesia ympäri lähemmäs pari tuntia.
Loppukäyntien jälkeen oli mukava taluttaa täysin hikoamaton ori talliin läpi märän pihamaan, riisua sen varusteet, heittää talliloimi niskaan lämpimien lihasten suojaksi yllättävän viileältä tuntuvaa talli-ilmaa vastaan ja laahustaa itse kuumaan suihkuun lihakset kipeinä. Selvästikään Takulla ei ollut ongelmia kuntonsa säilyttämisen kanssa kesälomalla, toisin kuin eräällä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti