Vihdoin auringonpaistetta! Kun jo päiviä oli taivaalta vihmonut vettä ja ratsastuskenttä alkoi muistuttaa salaojituksestaan huolimatta ennemminkin uima-allasta, olivat aamulla tallin ikkunoista sisään kajastavat auringonsäteet iloinen yllätys.
Aamuruokinnan jälkeen tallustelin Nutellan karsinalle ja kohtasin ilmestyksen joka ei yhtään vastannut senhetkistä auringosta iloitsevaa mielentilaani: Nuttu jörmötti karsinansa nurkassa korvat luimu-lurpallaan ja mulkoili meikäläistä kuin olisin aiheuttanut orille suurtakin vääryyttä.
"Jaahas, taas näitä sun niin loistavia päiviäsi", tokaisin orille sarkastisesti. Autettuani muita tyttöjä hevosten ulosviennissä saapastelin Nutun karsinalle harjakori kourassani ja orin torjuvasta ilmeestä huolimatta hivuttauduin leppoisasti rupatellen sen vierelle ja aloin hyräillen pyöritellä sen karvaa kumisualla. Seuraavaksi oli vuorossa pölyharja ja juuriharjalla orin kylkiä sukiessani herra vaikutti jopa suhteellisen rentoutuneelta eikä sitä lainkaan haitannut että touhusin sen ympärillä. Kavioita nostaessani herra kuitenkin vähän vänkyili vastaan ja kiukutteli, mutta kärsivällisyydellä, hellällä höpinällä ja hivenellä voimaa käsivarsissa sain kaviotkin ylös ja putsattua.
Harjauksen jälkeen sujautin Nutun päähän sen ihanan pehmeän nahkariimun ja lähdin taluttamaan oria tallikäytävää pitkin. Erityisen innoissaan se ei ollut, ja ulko-ovelle ehtiessämme se olevinaan kauhistuikin erikoista valoilmiötä jota myös auringonvaloksi kutsutaan. Jo etukäteen Nutun odotettavissa olevaan hölmöilyyn kyllästyneenä huikkasin Ulrikaa tulemaan kaveriksi Pakkastakun kanssa ratsastaen, ja sillä aikaa kun Ulrika metsästi Takkua tarhasta ja puki sille varusteita me harjoittelimme Nutun kanssa peruutuksia ja taluttajan väistämistä pihamaalla. Hyvin harjoitusten ei voi väittää menneen, mutta niskojen nakkelua pahempaa dramatiikkaa Nuttu ei sentään jaksanut järjestää.
Kun Ulrika ja Takku olivat valmiita, lähdimme kulkemaan Heijastuksen pihalta päätielle johtavaa kujaa käynnissä rinnakkain. Takku yritti tietysti spurttailla ja Ulrikalla oli täysi työ sen käynnissä pitelemisessä, ja Nuttu keksi säpsyilyn aihetta niin Takun intoilusta kuin vesilätäköistä loistavista auringonsäteistäkin, vaikka kulkikin muuten kuin etana tervassa.
Ylitettyämme päätien sukelsimme kapealle polulle ihanaan sekametsään. Päätimme että Ulrika ottaisi reippaan spurtin Takun kanssa niin että vanhempi herra saisi vähän purkaa energioitaan, ja minä ja Nuttu jatkoimme hidasta, säpsyilyn täydentämää taivallustamme. Takun kadotessa näköpiiristä alkoi nuoremmalla orilla toki kova häsellys, mutta pakotin herran muihin ajatuksiin peruutusharjoituksilla. Eteenpäin lähdettiin kunnolla vasta kun peruutukset sujuivat minua miellyttävällä tavalla, ja vihdoin Nutun kintuista löytyikin vähän vauhtia kun oli kiire kaverin luo.
Ulrika ja ainakin vähän rauhoittunut Takku odottivat meitä pienen mäen laella, ja hetken polkua pitkin jatkettuamme käännyimme leveämmälle metsätielle jossa pystyimme kulkemaan rinnakkain ja rupattelemaan mukavia - orien tallustellessa nyt varsin mukavaa kävelytahtia ilman suurempia ongelmia.
Matkamme jatkui metsän siimeksessä, välillä pieniä mäkiä ylös ja alas kapuillen, ilman joenylityksiä tai mitään muutakaan erikoisempaa. Palatessamme takaisin tallille Ulrika jatkoi vielä Takun energioiden purkua maneesissa koulutreenin merkeissä, minä taas harjoittelin Nutun kanssa vielä vähän taluttajan väistämistä ja nyt se sujuikin jo paremmin. Ori oli selvästi paremmalla tuulella kuin aamulla, ja viedessäni sen tarhaan perusteellisen harjauksen päätteeksi se vaikutti jopa melkein iloiselta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti